by

Mielipidekirjoitus : Kaupungintalo on osa Espoon tarinaa

Julkaistu Länsiväylässä syksyllä 2013

Espoon kaupungintalon tarina on pitkä ja kiista talon säilyttämisestä on ajanut Espoon virastokeskuksen kehittämisen pattitilanteeseen. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 15.10. yksimielisesti, että asian valmistelu jatkuu kahden vaihtoehdon pohjalta.

Valtuusto pääsee siis päättämään kaavasta, joka mahdollistaa virastokeskuksen alueen kehittämisen laadukkaaksi kaupunkitilaksi puistoineen joko nykyinen kaupungintalo säilyttäen tai uuden ratkaisun pohjalta. Kaavan hyväksymisen yhteydessä, toivottavasti vuoden 2014 aikana, ratkaistaan siis lopullisesti kaupungintalon kohtalo.

Erityisesti keskustelua on herättänyt kysymys kaupungintalon suojelusta. Kaava-aineistosta saadut lausunnot osoittavat selkeästi, että talolla on historiallista ja suojeluarvoa, joka tulee ottaa asemakaavoituksessa huomioon. Suojelunäkökulma on jatkovalmistelun yksi keskeinen lähtökohta.

Espoo on viidensadan vuoden iästään huolimatta kaupunkina nuori. Kaupunki on kasvanut ja kasvaa nopeasti, mikä tarkoittaa suurta määrää uudisrakentamista. Uuden rakentamisen rinnalla vanhan suojelu on usein jäänyt liian vähälle huomiolle.

Kerroksellisuus ja historia tekevät kaupungin. Monimuotoisesta rakennuskannasta ja vaihtelevasta katukuvasta syntyy laadukkaampaa  ja asukkaille viihtyisämpää elinympäristöä. Onneksi moni vanha, purku-uhan alla ollut rakennus on saatu viime vuosikymmeninä kunnostettua ja suojeltua kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Esimerkiksi Albergan kartanon, Villa Elfvikin tai Parkvillan kunnostaminen ei aikanaan ollut itsestäänselvyys.

Kaupunginhallitus on linjannut, että Espoon keskus säilyy hallinnollisena keskuksena ja kaupungintalon kohdalle tulee kaupungin omaa toimistotilaa. Alueelle halutaan myös avointa tilaa asukkaiden käyttöön. Kaavalla kannattaa siis mahdollistaa rakennuksen arkkitehtoniset arvot säilyttävien muutosten tekeminen.

Tuoreen päätöksen myötä aiemmin varjoon jääneen Espoon keskuksen kehittämistä voidaan nyt viedä täysipainoisesti eteenpäin. Toivottavasti voimme viidenkymmenen vuoden päästä katsoa ihaillen Espoon keskusta ja todeta, kuinka hieno, kerroksellinen ja viihtyisä kaupunkiympäristö meillä myös Espoon sydämessä on.

Kirsi Louhelainen

kaupunkisuunnittelulautakunnan vpj. (vihr.)

Henna Partanen

ympäristölautakunnan pj. (vihr.)

by

Pientalopohdintoja – tiiviimmin, harvemmin, vihreämmin?

Tulevan kaavoituskauden iso kysymys tulee olemaan, saammeko uudistettua käsitystä pientalosta. Valtuustostrategiaan kirjattiin kokoomuksen ehdoton vaatimus pientalotuotannon kaksinkertaistamisesta. Pientalojen holtiton lisäys ei ole järkevää, mutta on monta tapaa lähteä miettimään asiaa niin, että saamme silti tehtyä edes jotenkin fiksua ja toimivaa kaupunkia.

Viime aikoina voimakkaasti esiin nostettu kaavatalous on omalta osaltaan tämän pientalolinjauksen kanssa jopa voimakkaasti ristiriitainen. Harvaanasutulla pientaloalueella kun  kunnallistekniikka maksaa sen verran, että sitä on hankala saada maankäyttömaksuissa takaisin. Kun tähän lisätään riittämätön käyttäjäpohja toimivalle joukkoliikenteelle tai palveluille, tästä seuraava suhteessa suurempi joukkoliikennekustannus sekä autoistumisen vaatima tieinfran lisätarve myös alueen ulkopuolella, päästään reippaasti negatiivisiin lukuihin.

Ei ole kuitenkaan mahdotonta saada pientalotavoitetta toimivammaksi. Eräs osa tätä on, että pientalokäsitettä tulee miettiä uudelleen. Meidän tulee miettiä pientaloalueiden tiheyksiä säteittäin niin, että huonojen yhteyksien päässä pihat ovat isoimmat ja tiheydet pienimmät, mutta hyvien yhteyksien vieressä asutus on reippaasti tiivistä. Meidän tulee miettiä uusia omakotiasumisen muotoja ja miettiä asiaa kerralla vähän laajemminkin:

  • townhouset (joita ei juuri ole edes yritetty kuin muutamaan aika kummaan  paikkaan) tai näiden muunnelmat,
  • kerrostalon alakerran omalla sisäänkäynnillä ja pihalla varustetut ”omakerrostalot”,
  • pientalot joissa on useampi asunto,
  • yksiöt puutarhassa…

Ilman näitä uusia ajatuksia emme saa kaupungistamme niin monipuolista kuin pitäisi.

Olenkin jo kertaalleen kuitannut, että jos strategian tavoite on, että pientalojen kaavoitusmäärä kaksinkertaistetaan, silloin kaupunkisuunnittelun tavoite tulee olla että pientalojen vaatima pinta-ala puolitetaan.

Esimerkkejä tilansäästöstä on paljon. Talojen pihojen ei tarvitsisi olla yhtä asvaltoituja kuin nykyään, jos rakennusvalvonnan kanssa päästäisiin tietyistä turhista normeista eroon, esimerkiksi siitä että tontilla pitää voida kääntyä. Samoin joka rivarille ei tarvitse tehdä omaa tienpätkäänsä takapihalle, hitaalla kadulla voidaan ajaa suoraan kadulta talon eteen.

Teiden ei tarvitsisi olla niin leveitä tai aina kaksisuuntaisia, ja (pienenä nyökkäyksenä valtuuston kadunvarsipysäköintialoitteen suuntaan) joskus koko tonttipysäköinnin voisi korvata kadunvarsipysäköinnillä. Tästä esimerkkinä vaikkapa yksisuuntainen Kimmetie Tapiolassa – kadun ei tarvitse olla kovin leveä ja piha-aluetta ei mene niin paljon parkkipaikkoihin. Saamme saman toiminnallisuuden tiiviimmin, maanpintaa ei peitetä niin paljoa asfaltilla jolloin hulevesiongelmat eivät kärjisty, ja saamme joko samalle alueelle enemmän ihmisiä, enemmän pihoja tai enemmän viheralueita. Tai näitä kaikkia.

Meidän tulee myös miettiä, kuinka moni oikeasti haluaa pientaloltaan juuri pihan ja kuinka moni vaikkapa vain rauhaa seinänaapurilta? Viheralueita voi kasvattaa, kun itse talon piha on pieni mutta se aukeaa suoraan puistoon tai metsään – esimerkkinä townhouset Leppävaaran Säterinmetsässä, joista laitimmaisten pikkiriikkiseltä pihalta on portti suoraan metsään. Osan taloista voi reippaasti tehdä pihattomiksi tai ainakin pienipihaisiksi.

Kaupunkikeskusten viereen puolestaan voisi tehdä reippaasti ihan kaupunkia, ja tehdä siitä silti omakotimaista. Jos mielikuvitus loppuu tai emme usko kykenevämme hyvään lopputulokseen, voimme hyvin käydä maailmalta lainaamassa sopivan ja hyväksi havaitun ratkaisun ja kokeilla sitä jonkin keskustan kulmalle.

by

Ongelmanratkaisua vai muutoksenhallintaa? Keskustelua yrityskaavoituksesta

Keskiviikkona olin mukana Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä tilaisuudessa Albergan kartanossa. Tilaisuuteen oli kutsuttu kauppakamarin jäseniä, yrittäjiä, virkamiehiä sekä luottamushenkilöitä. Jälkimmäisistä paikalla oli lisäkseni mm. Tiina Elo ja Ari Konttas kaupunginhallituksen puheenjohtajiston edustajina sekä lautakunnasta useampia jäseniä.

Keskustelun aluksi käytiin läpi tämän hetken tilannetta yritysten ja kaavoituksen kannalta. Perusteesinä oli, että nimenomaan tuotantoyritysten määrä on Uudellamaalla vähentynyt ja yrittäjät kokevat usein nimenomaan kaavoitusasiat hankalaksi. Tavoitteena oli siis lisätä vuoropuhelua aiheesta.

Paikalle oli kutsuttu useiden yritysten edustajia kertomaan kokemuksiaan ja tarinat olivatkin paikoin suorastaan poskettomia. Mm. Merituulentien varteen suunnitellun toimitilan ulkoasua oli hiottu kahdeksan palautuksen kautta. Samalla tontilla oli myös hiljattain löytynyt liito-oravien ylityspaikka, mikä tarkoittaa ainakin parin vuoden viivästystä päätöksenteossa. Toinen yritys oli yrittänyt katsoa kymmenen vuoden päähän ja hankkia itselleen tonttitilaa laajennusta varten, mutta kun kaavaprosessi oli vihdoin tarkoitus laittaa alkuun, kävikin ilmi että metron tulon myötä alue halutaan asumiseen. Rakennuksen ulkonäöstä on tullut usein ongelmakohta, kun ilmeisesti paikoin KSK ja paikoin rakennusvalvonta on lähtenyt ohjeistamaan välillä hyvinkin tiukasti ja palautusten kautta suhteellisen pieniäkin asioita.

Vastaavia kommentteja on tullut korviini rakennusvalvonnasta ennenkin, tosin kuntalaisten puolelta. Näistä on kuitenkin ollut vaikea sanoa, kuinka systemaattisia ongelmat ovat koska ei liene yllättävää että vain räikeimmät tapaukset ylipäänsä osuvat luottamushenkilön korviin. (Kahdeksan kertaa uudelleen rakennuksensa piirtänyttä yrittäjää ymmärrettävästi sapetti, että myöhemmin liikkeelle lähtenyt kilpailija oli saamassa viereisellä tontilla rakennuksensa jo vesikattoon. Joskus asiat sujuvat jouhevammin, joskus eivät.) Selvää on, että toimintatapoja tulee parantaa.

Keskustelu oli mielestäni pääosin hyvää, asiallista ja eteenpäin katsovaa. Huomasi kuitenkin, että vaikka yrittäjät – vaikkakin suorin sanoin – toivat viestiään asiallisesti toivoen ongelmanratkaisua, etenkin joillain luottamushenkilöillä alkoi ehkä painaa jo joulukiire päälle ja keskustelevaa otetta oli paikoin vaikea löytää. Kunniansa saivat kuulla tuohtuneissa purkauksissa niin sievistelevät virkamiehet kuin Vihreätkin, liito-oravat kun ovat kuulemma meidän aiheuttamamme ongelma ja tämä ongelma on nyt korjattava.

Tuohtumuksesta saattoi myös päätellä hieman Espoon tämän hetken ongelmien todellista syytä: sitä, että keskitymme liiaksi yksityiskohtiin ja syntipukkien etsimiseen miettimättä, miten aidosti kehittää tapoja ratkoa eteen tulevia ongelmia.

Keskustelusta nousi esiin kuitenkin kaksi selkeää teemaa, keskusteluyhteyden ja avoimuuden tärkeys sekä muutoksenhallinta.

Omassa puheenvuorossani korostin Espoon muuttuvaa tilaa ja sitä, että se tulee aiheuttamaan myös ongelmia. Kasvukivuissa kaikki ei tule toimimaan aukotta ja meidän tulee pystyä tekemään tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja nykyisten ratkaisujen paikkailun sijaan. Olennaista on kuitenkin keskustelu, avoimuus ja positiivinen suhtautuminen yritystoimintaan ja sen kaavoituksessa kokemiin ongelmiin.

Keskustelu nosti hyvin esiin kaavoituksemme kaksi kipupistettä. Yritysten rakennusasioissa kohtaamat ongelmat saattoi varsin hyvin jakaa kahteen kategoriaan: konkreettiset ongelmat kaupungin toimintatavoissa sekä muutostenhallinnan heikkous.

Espoon ongelma ei ole se, että kaupunkisuunnittelukeskus haluaa tehdä hyvää ja laadukasta kaupunkia. Fakta on, että etenkin asutuskeskuksissa ja asukkaiden kyljessä rakentamisen ulkonäöllä ja laadulla on väliä. Elinympäristön laatu korreloi tutkimusten mukaan vahvasti niin hyvinvoinnin, terveyden kuin alueen haluttavuudenkin kanssa. Kaikki tärkeitä myös yrityksille. Asumisen laatu on osin elinympäristön laatua ja siihen liittyy niin ympäristön yleinen miellyttävyys, riittävät viheralueet kuin turvallisuuden tunnekin. Tähän voidaan rakentamisen toteuttamisella vaikuttaa.

Ongelma sen sijaan on, miten tätä tavoitetta pyritään saavuttamaan. Ja tässä esille tulee järjestelmän kankeus: hoidetaan asioita palautusten ja virallisten ”virstanpylväiden” kautta miettimättä parasta tapaa saada yhteiset intressit hoidettua. Esimerkiksi rakennuksen ulkoasun hiomisessa järkevin tapa toimia voisi olla se, että käydään kerralla yhteiseen pöytään ja mietitään tavoitteet. Jos halutaan – vaikkapa asutuskeskuksen lähellä – tarkempaa kontrollia, voidaan sopia että tavataan epävirallisesti suunnitteluprosessin aikana jotta nähdään että sovitut tavoitteet on ymmärretty samalla tavoin. Näin vältetään turha palauttelu ja ylimääräinen työ.

Nämä asiat koskevat kaupungin tapaa toimia ja kankeiden käytäntöjen parantamista. Mutta on toisenlaisiakin ongelmia. Ja nämä ongelmat eivät ole sellaisia, joita itsessään voisi ratkaista. Liito-oravia ei voi muiluttaa Venäjän rajalle (ainakaan saamatta varsin kiistanalaista kansainvälistä huomiota). Metrotunnelia ei nyt vain enää kannata räjäyttää tai muuttaa maailman kalleimmaksi maanalaiseksi hiihtoputkeksi. Ei vaikka sen tulo aiheuttaakin muutoksia lupauksiin, joita ennen metropäätöstä on tehty.

Nämä eivät ole ongelmia, jotka voi ratkaista, vaan muutoksia, joihin pitää reagoida. Ja tämä ero on, kuten eilisestä keskustelustakin hyvin kävi ilmi, joskus hyvin vaikea tehdä. On kovin helppo lähteä voivottelemaan metropäätöksen tekemistä tai syyllistää viherpiiperöitä kansainvälisten säädösten noudattamisesta. On paljon vaikeampaa ymmärtää, mistä tässä on kyse, eikä tässä ole kyse metrosta, liito-oravista eikä yksisarvisista: kyse on siitä, että meidän tulee kaupunkina pystyä reagoimaan muutokseen ja tehdä se hyvällä, kestävällä, kokonaisuuden huomioon ottavalla tavalla kuntalaisia palvellen.

Kaavoituksessa tulee väistämättä esiin muutoksia, uusia asioita ja ratkottavia ongelmia. Olennaista ei ole estää näitä muutoksia vaan reagoida niihin ratkaisua etsien. (Toki oma tilanteensa on jos kyseessä on aito uhka, vaikkapa havainto maaperän saastuttavasta vuodosta. Tätäkään ei kannata jäädä voivottelemaan vaan korjata tilanne.) Esimerkiksi erään tontin liito-oravahavainnossa yrittäjä oli saanut lyhytsanaisen kirjeen, jossa todettiin havainto, kerrottiin että suunnitelmat menevät nyt jäihin ja voi mennä pari vuotta että tämä asia saadaan selvitettyä.

Toistan vielä, että tässä tapauksessa ongelma ei ollut liito-orava. Ongelma on, että kun esiin tulee uutta tietoa joka vaatisi suunnitelmanmuutosta, siihen ei reagoida. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan palvelualttiutta ja keskusteluyhteyttä – aivan kuten rakennuksen ulkoasun suunnittelussa tarvitaan. Ei olisi ollut välttämättä juurikaan aikaavievempää lähteä palvelukeskeisyydestä ja keskustelusta: lyhytsanaisen viestin sijaan todeta, että edessä on ongelma joka ei välttämättä tämän tontin osalta ratkea heti, mutta järjestetään tapaaminen jossa katsotaan mahdollisia ratkaisuja. Tapaamisessa voisi esimerkiksi katsoa vaihtoehtoisia tontteja, haarukoida, mikä on rakentamisen toivottu aikataulu, onko tontille tarvetta juuri tällä alueella vai voitaisiinko sitä katsoa kauempaa, ja halutaanko mieluummin jäädä odottamaan tämän tontin kanssa vai edetäänkö mieluummin jossain muualla.

Olennaista tässä eivät ole ne ratkaisuehdotukset, mitä tässä malliksi itsekin esitin. Kuten keskustelustakin kävi ilmi, on kovin helppoa lähteä tuomitsemaan jotain asiaa ongelmaksi, mutta fakta on, että samaankaan ongelmaan ei välttämättä ole eri tilanteessa ja paikassa samanlaista ratkaisua. Asiat pitää myös kyetä laittamaan kontekstiin, ja aina yksittäisen kohdan ”korjaaminen” ei ole parasta kokonaisuuden kannalta. Meidän ei ole mahdollista kehittää maagista sapluunaa jolla saamme aina saman ratkaisun, vaan meidän tulee kehittää kykyä ratkoa näitä ongelmia, keskustellen ja avoimesti.

Jatkoa odotellen. Näitä ajatuksia ajattelin pallotella myös virastossa.

by

Espoon tietohallinto mietittävä uusiksi – mistä sinä säästäisit 25 miljoonaa?

Valtuuston budjettikokouksessa puhutaan rahasta. Puhutaan vanhuksista, homekouluista ja tuottavuusohjelmasta. (Tiesittekö että budjetissa ei ensikään vuonna ole riittävästi rahaa ylläpitoon? Olemme vihdoin saaneet budjettiin rahaa homekoulujen korjauksiin, mutta uusia syntyy kuin homesieniä sateella.)

Kävin itse puhumassa IT:stä ja siitä, että Espoossakin tulee miettiä tietohallinnon työtä ja organisointia uusiksi. Puhuin alla olevista asioista, mutta muokkasin tekstiä vähän luettavammaksi ja lisäsin asioita, jotka puheeseen eivät mahtuneet.

Budjettineuvotteluissa tehtiin tuottavuusohjelmaa silmälläpitäen seuraava pöytäkirjamerkintä numerolla 5:

Talouden tasapainotusohjelmassa tehdään esitys Espoon kaupungin ICT-toimintatavasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että mietitään, miten Espoon kallis ja levähtänyt tapa  hoitaa IT-palveluja ja -infraa voitaisiin korjata toimivammaksi ja kustannustehokkaammaksi.

Espoossa on itse asiassa jo viimeinen vuosi mietitty uutta IT-toimintamallia. Tässä tavoitteena on selkeyttää IT:n rooli, mitä halutaan saada ja miten prosesseja tulisi kehittää. Uudistuksen yleinen suunta ja sen vaikutukset ovat jo selvät. Eräs ongelma on, miten tämä muutos saadaan liikkeelle ja tehtyä organisaatiossa: käytännössä uudistuksessa pitäisi siirtää reippaasti henkilöstöä IT-hallinnosta toisaalle, mikä tekee muutoksesta hankalan. Kuten ryhmäpuheenjohtajamme Inka Hopsu myös muistutti erillisessä kommentissa, toimivia toimintatapoja ei saa hukata uudistuksessa.

Espoossa on eniten ulkoistettu IT-puoli koko maassa Tamperetta lukuunottamatta. Näen, että hyvin monissa asioissa ulkoistus ei välttämättä ole järkevin vaihtoehto: IT-hallinnossa se voi ehkä toimia paremmin kuin monessa muussa asiassa. Myös toisenlaisia trendejä on tällä hetkellä menossa yritysmaailmassa esimerkiksi IT-tuen kanssa, kun jotkin yritykset ovat palauttaneet IT-tuen takaisin omaan taloon tai samalle käytävälle.

Tässä Espoon IT-hallinnon toimintatapojen yhteydessä ei kannata kuitenkaan edes aloittaa keskustelua ulkoistuksen tai oman tuotannon paremmuudesta. Espoossa vaihtoehtoa ei tällä hetkellä oikeastaan edes ole: olemme jo ulkoistaneet IT:ssä kaiken mikä mahdollista on, ja nyt ongelmana on se miten tätä syntynyttä luomusta voisi parhaiten hallita.

Valitettavasti olemme ulkoistamisen yhteydessä ulkoistaneet liki kaiken osaamisen siitä, miten tätä ulkoistamista voisi hallita, ohjata tai ylipäänsä tehdä. Hankinta- ja sopimusosaamisen puute on johtanut toimittajaloukkuun monissa tilanteissa, myös terveydenhuollossa.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin IT-hallinnon rakenne. Hallinto on laskentatavasta riippuen jakautunut neljään tai viiteen paikkaan: tästä aiheutuva päällekkäinen työ ja tiedonkulun puutteen aiheuttamat kulut ovat suuret. Alla kuva, joka valaisee asiaa tarkemmin. Kuva on ollut mm. tarkastuslautakunnan raportista, jossa Espoota on juuri suomittu korkeista IT-kustannuksista.

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Yllä näkyy joitain vertailuja kuuden eri kaupungin kesken. Helsinki tsaarinaikaisine hallintorakenteineen painii omassa sarjassaan, mutta alarivin kunnat ovat mielenkiintoisia. Yhteistä näille neljälle kunnalle ja Espoolle on työntekijämäärä, kussakin noin 14 000 työntekijää.

Kiinnostavaa kuvassa on, mistä hinta EI ole riippuvainen: näihin kuuluu mm. ulkoistuksen/oman tekemisen aste sekä kaupungin koko.

X-akseli menee omasta tuotannosta ulkoistettuun IT-palveluun. Kuten nähdään, ulkoistamisella ei ole käytännössä suurta merkitystä vaan kaikki neljä kuntaa painivat vajaassa 30 miljoonassa.

Olennaista kustannuksille on kuitenkin hajautuksen aste. Y-akseli kertoo keskittämisen ja hajautuksen eroista:  akselin yläsuuntaan kasvaa hajautuksen aste. Kaikki ”30 miltsin” kunnat ovat samalla suoralla lähellä Y-akselin minimiä eli keskittäneet tietohallintoaan.

Espoon IT:lle  maksaa nyt vajaa 52 me/vuosi (ja on ollut ilmeisesti enemmänkin). Neljässä muussa suuressa kaupungissa, ml. Oulu, Tampere, Vantaa ja Turku, summa on n. 30me vuodessa (esim. 26 me Oulussa).

Säästöpotentiaali on siis jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa. Budjettineuvottelujen yhteydessä tuli varmaan kaikille selväksi 0,25 prosenttiyksikön korotuksen kassaan tuoma lisä, noin 25 miljoonaa euroa. IT:n säästöpotentiaali yksinään on siis koko nyt tehdyn veronkorotuksen verran. 

Henkilöstön osuus kuluista on vain 10%. Henkilöstövähennys yksinään ei tätä siis ratkaise. YT:t sovittiin jätettäväksi väliin ja ongelmaa tuskin on esimerkiksi siirtää osaa henkilöstöstä muihin tehtäviin.

Ongelmia on siis päällekkäisyydessä, huonoissa ja turhissa hankinnoissa, tiedonkulussa ja yleisesti sekavassa organisaatiorakenteessa joka aiheuttaa tarpeettomia ja päällekkäisiä hankintoja. Supistuksen lisäksi pitäisi siis saada organisaatio yhteen paikkaan. Tämä tulee myös tehdä järkevästi, hyviä käytäntöjä hukkaan heittämättä.

Avoin data ja pilvipalveluiden kasvu ovat seuraavia isompia muutoksia joihin Espoon on syytä varautua. Espoossa kehitetään nyt myös kokonaisarkkitehtuuria, joka auttaisi tietojärjestelmien virtaviivaistamisessa.  Avointa dataa tulee hyödyntää nykyistä paremmin. Lisäksi muutoksia tehdessä tulee muistaa, että keskitetty IT-hallinto ei saa tarkoittaa kokeilun vapauden tukahduttamista. Esim. kaupunkisuunnittelukeskuksessa on tehty hienoja sovelluksia datan keräämiseksi ja visualisoimiseksi kaupunkilaisille ja avaamiseksi ja tästä on ollut suoraa hyötyä kuntalaisille ja myös kaupungille. 

IT on lakannut olemasta näkymätön osa kaupungin toimintaa. Se kiinnostaa kansalaisia nykyään liki samassa määrin kuin vaikkapa kaavoitusasiat, pyörätiet ja autokaistojen lukumäärä. Tästä syystä läpinäkyvyyden lisääminen esimerkiksi IT-jaoston kautta voisi olla hyödyllistä. Luottamushenkilöohjaus voisi tuoda läpinäkyvyyttä ja lisäpainetta, mutta ilman muita uudistuksia se ei riitä.

En väitä, että pääsisimme automaattisesti 25 miljoonan euron säästöihin, ja kuten kommenttipuheenvuoroissa Inka Hopsu sekä toinen valtuutettu hyvin nostivat esiin, meidän täytyy myös katsoa että emme heikennä palvelutasoa. Voimme oikein hyvin päättää tehdä asioita vähän paremmin kuin muut ja panostaa niihin enemmän. Eikö olisi melkoinen voitto,  jos säästäisimmekin vuositasolla ”vain” vaikkapa 15 me ja meillä olisi silti paras, erinomaisesti hyvinvointia tukeva IT-sektori?

by

Halpaa kuin saippua eli mitä Raide-Jokeri oikeasti maksaa

Muutama viikko sitten kaupunkisuunnittelulautakunnassa käytiin läpi Espoon raideliikennevisiota ja Raide-Jokerin tämänhetkistä tilaa. (Raide-Jokeri on tällä hetkellä viivästynyt koska sille selvitetään uutta reittiä – Jokerilinjan halutaan menevän Otaniemen kautta, mikä puuttui alkuperäisestä linjauksesta.) Samassa yhteydessä näytettiin projektin hinta-arvioita. Hinnat näyttivätkin suunnilleen samalta mitä muistelin: reilua pariasataa miljoonaa.

Kunnes lukuja purettiin vähän tarkemmin auki. Katselin niitä hetken aikaa ihmeissäni, ja totesin:

Raide-Jokeri maksaa saman verran kuin kaksi eritasoliittymää.

Raide-Jokerin tuorein arvio on noin 210 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa, eikä välttämättä vielä lopullinen summa. Toisaalta, se on saman verran kuin Keilaniemen tunneloinnin yllättäen liki kaksinkertaistunut hinta-arvio.

Jutun juju on tämä: kyseessä on Raide-Jokerin kokonaishinta-arvio. Siis ei vain Espoon osuus, vaan koko hankkeen hinta. Espoossa Raide-Jokerista kulkee noin kolmannes. Yksinkertaisella laskutoimituksella saamme raiteiden hinnaksi Espoossa siis 210/3 ~= 70me.

70 miljoonaa euroakin on iso raha. Se ei kuitenkaan ole lopullinen summa. Valtio on luvannut maksaa radasta 30%. Vaikka nykyään ihan kaikkeen valtion rahoitukseen ei voikaan enää luottaa – tällä hetkellä suunnittelemme metron jatkoa tietämättä, saadaanko alunperin luvattua valtion rahoitusosuutta lainkaan – tämä on niitä hankkeita, joissa rahoitus on melko varmaa. Olettaen, että saamme linjaukset ja raideleveydet vihdoin päätettyä, valtion osuuteen voi siis tällä hetkellä kohtalaisen varmasti luottaa.

Kun summasta jättää pois valtion osuuden, lopulliseksi kustannukseksi saadaan 70% 70 miljoonasta eurosta:

49 miljoonaa euroa.

Jotta hinta olisi helpompi asettaa mittasuhteisiinsa, kerrottakoon että lentokentälle menevällä reitillä ollaan korvaamassa liikennevaloja kahdella eritasoliittymällä. Näiden kustannusarvio on 45,7 miljoonaa euroa.Kehä I:lle taas valtio on rakentamassa Kivikontien eritasoliittymää. Samaan pakettihintaan lisätään kaistoja ja parannellaan toista liittymää. Kustannusarvio: 50 miljoonaa euroa.

Ongelma tässä kehien ja muiden väylien tilkkutäkkipaikkailussa on, että niiden vaikutus on usein vähäinen ja hankkeista tulee yhteen laskettuna lopulta todella iso lasku. Edellämainitut hankkeet voivat hieman nopeuttaa yksittäisen auton liikkumista, mutta tien kokonaiskapasiteettia ne eivät paranna.

Kehä I:sta on ”paranneltu” viimeisen kymmenen vuoden aikana sadoilla ja taas sadoilla miljoonilla euroilla. Tuloksena on kehätie, jonka ruuhkat eivät ole helpottaneet: autoliikenteessä heikoin lenkki määrittää sen, miten tie vetää ja yhtä kohtaa korjatessa seuraavasta tulee pullonkaula. Erityisen kriittisiä ovat kohdat, joissa tieltä poistutaan: ellei autoja panna hyperavaruuteen odottamaan, tien vetävyydelle tulee tulppa näiden sivuteiden kapasiteetista. Kehällä menee nyt 81000 autoa vuorokaudessa.

Samaan aikaan Jokeri-bussin suosio on räjähtänyt ja linjan kapasiteetti on ylitetty aikaa sitten. Seurauksena on linja, joka valojen ja hidastusten myötä ei pysty noudattamaan aikatauluja vaan viiden minuutin vuorovälin sijaan valittavana on kolme bussia joka 15 minuutti.

Bussilinjat eivät valitettavasti – edes tilanteessa, jossa niillä on omat kaistat – vedä kapasiteetissa ja palvelutasossa vertoja raideliikenteelle. Raide-Jokeriraportissa arvioidaan, että Raide-Jokerilla on vuonna 2030 48 000 matkustajaa arkivuorokaudessa. Tämä on 12 000 enemmän kuin Bussi-Jokerin matkustajaennuste. Nykyisellään Jokerilinjalla 550 matkustaa 30 000 matkustajaa vuorokaudessa.

Parin eritasoliittymän hinnalla olisi mahdollista poistaa 18 000 autoa vuorokaudessa Kehä I:ltä. Erityisen voimakkaasti tämä osuisi nimenomaan ruuhka-aikoihin eli työmatkalle. Vaikka tämä luku onkin teoreettinen, voin kysyä: Onko meillä varaa olla rakentamatta Raide-Jokeria ensi tilassa?

—

Ps. Palataan Raide-Jokerin tilanteeseen, kun linjauksista tulee lisää tietoa. Itse näkisin erittäin vakavana uhkana Tapiolalle, jos se tiputettaisiin Raide-Jokerin linjauksista pois. Toinen ongelma on Ruukinrannan linjaus, joka on erikoinen veto, kun Laajalahdesta saataisiin merkittävästi fiksummin matkustajia menemättä Natura-alueelle. Mutta palataan näihin myöhemmin.

by

Kauppahallikokeiluja, netissä tietenkin

Töissäkäyvän ja muutenkin menevän lapsiperheen arkeen ei kovin helpolla saada mahtumaan kauppakäyntiä. Viereisen kaupan ulko-ovelta kotiin on kolmisensataa metriä, mutta sekin on liikaa, kun täysiä kasseja on kaksi tai enemmän. Isoon kauppareissuun saa helposti menemään tunnin, mikä tuntuu kohtuuttomalta kun iltaisin aikaa lasten kanssa ennen iltapuuhien aloittamista on kolmisen tuntia.

Ostoksemme ovatkin keskittyneet nettiin. Tähän asti olemme testailleet kevyesti eri vaihtoehtoja, mm. luomukauppa.fi:tä, mutta ostosrutiinit ovat käyneet jo tutuiksi: pääostokset kerralla Alepan kotiinkuljetuksena, täydennykset viereisestä Lidlistä ja viikonloppuisin, kun aikaa on, vihannekset Tapiolan torimyyjältä. (Jota muuten suosittelen lämpimästi: hän löytyy Tapiontorilta, Tapiola Garden-hotellin vierestä arkisin sekä lauantaisin. Torikauppias ei osta tukusta vaan tekee diilit suoraan viljelijöiden kanssa.)

Vaikka Alepa ei valikoimaltaan olekaan paras mahdollinen, toimituksen ja tilauksen nopeus on pitänyt meidät koukussa. Vanha kauppalista on tallessa ja se on oletuksena valmiina seuraavaa ostosta varten, joten silloin kun kaappi on tyhjä eikä sinne kurkistaminenkaan huvita, voi klikata suoraan tilaa-nappia ja tietää saavansa saman satsin kuin viimeksikin. Pahimmillaan tästä on seurannut ylimääräinen satsi vessapaperia, mikä ei lapsiperheelle ole mikään katastrofi.

Erityisesti olematon tuorevalikoima myös lihan ja kalan osalta on ottanut kupoliin. Sen kummemmin Lidl kuin Alepakaan eivät tarjoa juuri muuta kuin vakuumilohta ja pakasteseitä. Kauppahalli24 on jäänyt kokeilematta, koska tilauksen tekeminen kaksi vuorokautta etukäteen on tuntunut vaikealta. Nyt he ovat kuitenkin aloittaneet verkkokampanjan fiksusti tuttujen blogistien kautta – niinpä minäkin päätin alekoodi kourassani kokeilla.

Kauppahalli24 on tullut nimenä tutuksi Suurpellosta: alueella ei ole ollut ensimmäisinä vuosina kaupallisia palveluja, joten siellä on rakennettu taloihin ”ostoseteiset” ja tehty diili Kauppahalli24:n kanssa ostosten toimittamisesta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osa asukkaista on hyödyntänyt palvelua.

Kauppahallin valikoima on tosiaan laajempi ja parempi kuin vakikaupoissamme. Tuoretta kalaa saa myös irtona kalastajalta, lihaa löytyy luomuna ja muutakin kuin sikanautaa. Yrttien ja muiden vihannesten tuoreutta kehuttiin, mikä kuulostaa hyvältä sen jälkeen kun Alepan pussista on pari kertaa löytynyt sisältä ruskea munakoiso. Niinpä tilasimme niin tuoretta kalaa, yrttejä kuin aika paljon muutakin. Sivuilla voi myös helposti ehdottaa tuotetta, jonka haluaisi valikoimiin.

Itse sivut ovat melko käytettävät, mutta eivät niin helppokäyttöiset kuin verkkokaupan ulkoasuun ja käytettävyyteen rutkasti panostaneen Foodien (joka pyörittää ainakin S-ryhmän nettikauppoja). Maksuvaihtoehtona oli toistaiseksi vain luottokortti, mikä sekin häiritsee jos haluaisi tehdä ostoksensa pääasiassa ns. oikealla rahalla. Toisaalta etukäteismaksu on toki hyvä olla vaihtoehdoissa, ja tämä on tulossa myös Alepaan. Alepassa maksu on ollut mukava tehdä ruokaa tuodessa, jolloin on voinut toisinaan käyttää myös käteistä.

Itse kaupasta, valikoimasta ja kuljetuksesta ei ole moitittavaa. Tosin mistään ”tilatoimituksesta” ei Kauppahalli24:n kanssa ole kyse: he käyvät yksinkertaisesti ostamassa tavarat tukusta. Ilmeisesti osa tuotteista voi olla eri tukuista, en tiedä onko esim lihatuottajien kanssa erillissopimuksia.

Eräs todella kummallinen seikka jäi kuitenkin häiritsemään: ostosvaiheessa oli mahdollista klikata ylimääräinen 89 sentin ”pussitusmaksu”. Päätin olla klikkaamatta, koska halusin tietää mikä oli oletusarvoinen toimitustapa. Lisäksi en erityisesti pitänyt siitä, että kaupankäynnin yhteydessä lisätään ylimääräisiä maksuja joita ei ole mainittu alunperin.

Tavarat siis saapuivat. Kahdessa isossa styroksilaatikossa ehkä 5 kassillisen verran ruokaa. Tyhjennettyäni laatikkoa jo kymmenen minuuttia kuski totesi ”ensi kerralla kannattaa ehkä valita se pussitus.” Annoin samantien palautetta, että heidän ehkä kannattaa harkita bisnesmalliaan uudestaan: tuhlaamalla vartti tavaroiden purkamiseen joka asiakkaalla kulutetaan varmasti moninkertaisesti se 89 senttiä, ja näin itsestäänselvän palvelun tulisi muutenkin kuulua palvelun hintaan. Nostakaa vaikka hintaa eurolla, mutta älkää hämätkö ostajaa. Toivottavasti tämä pieni ongelma korjataan mahdollisimman nopeasti.

Noin muuten voin vain toivottaa kaikki ruokaa ostavat netin ihmeelliseen maailmaan. Toimitus kestää kaupasta riippuen muutamasta tunnista muutamaan päivään. Kotona pitää olla yleensä parin tunnin toimitusikkunan ajan, mekin laitoimme viimeksi vain oveen lapun jossa kehotettiin soittamaan kun kauppias on ovella. En hevillä keksi miksi enää lähtisin ruuhka-aikaan ahdistumaan marketin tungokseen.

by

Ruukinrannan asukastilaisuudessa 2.10

Olin tänään illalla Ruukinrannan asukastilaisuudessa. Tilaisuudessa esiteltiin viime lautakunnan päätöksen jälkeen tehdyt lisäselvitykset ja tarkennukset, mm. liikenne- ja  luontoselvitykset mukaanlukien muinaismuistoalueet, lepakko- ja liito-oravaselvitykset ja Natura-alueen rajaukset. Luontoselvitys oli ensimmäistä kertaa nyt julkisuudessa, se on juuri valmistunut.

Alueella on rikas luonto ja lajisto on monipuolista. Selvityksestä kävivät hyvin ilmi myös muinaismuistoalueet. Valitettavasti kaavaluonnosta ja selvityksen karttaa ei näytetty päällekkäin, jotta olisi nähty havainnollisemmin millä alueilla rakentamista on suunniteltu. Villa Elfvikin ympäröimällä Natura-alueella on vielä oikeaa metsää ja alueen eteläosissa on liito-oravia. Rantaraittia jatketaan vielä alueella, mutta se pidetään mahdollisimman luonnontilaisena: todennäköisesti osa reitistä kulkee pitkospuin. Pyörät ohjataan sisemmälle Ruukinrantaan ja itse laatureitit kulkevat pohjoisosan teiden kautta.

Jouduin lähtemään pian kysymysosion alkamisen jälkeen, ja näytti siltä että keskustelu jatkui pitkälle iltaan. Väkeä taisi olla satakunta – erittäin suuri määrä alueen pienen koon huomioonottaen. Ihmiset olivat yleisesti iloisia siitä, että alueelle ollaan vihdoin saamassa asemakaava. Kysymyksiä ja kommentteja herättivät ainakin alussa mm. pyöräilyjärjestelyt ja alueen luonnon säilyminen. Esille nostettiin myös vaihtoehtoinen tielinjaus (alustavissa suunnitelmissa ollut nykyisen Joel Rundtin tien kunnostus kokoojakaduksi), huoli läpikulkuliikenteestä ja alueen turvallisuus.

Osa asukkaista kokee asukasmäärän voimakkaan nostamisen (esitellyllä kaavavaihtoehdolla kolminkertaistuu) erittäin huolestuttavana. Uutena asiana minullekin oli uuden tielinjauksen alle jäävä lampi. Alueella olevaa lehtoa ei ole suunnitelmissa edes pyritty säilyttämään, ja tätä perusteltiin sillä, että lehdon koko on niin pieni ettei se ilmeisesti kuulu virallisten säädösten pariin jolloin sitä ei ainakaan virallisia teitä ”tarvitse” suojella. Tälle on toki myös se selkeä selitys että Helsingin kaupungin maat ilmeisesti ovat pitkälti ko. lehdon alueella. Lisäksi uusi tielinjaus menee lehdon läpi.

Samoin nostettiin esille se, että alueelta puuttuu tässä vaihtoehdossa puisto. Alueella on paljon luonnontilaista metsää, mutta varsinaista hoidetumpaa puistoaluetta ei: tämän voisi vielä kaavassa korjata. Autovaltaisesta alueesta tuskin tulee joukkoliikenteen suurkuluttajaa ja bussilinjatkin ovat tässä vaiheessa vain pysäkkivarauksia kokoojakadulla. On vaikea nähdä, miten Raide-Jokerin linjaus tällä alueella voisi olla järkevää, erityisesti kun Natura-alue vielä tekee luonnollista puskuria Kehän suuntaan.

Tällä hetkellä häiritsee hieman, että taivuimme jättämään vaihtoehtoisen tielinjauksen eli alkuperäisen tien parantamisen pois. Ko. vaihtoehtoa ei oltu mietitty käytännössä lainkaan vaikka päätöksen sanamuoto olisi sen mahdollistanut. Tässä taloustilanteessa on vaikea nähdä, mistä rahat revittäisiin kokonaan uuteen tiehen.

Ajelin tilaisuudesta pyörällä Kampin suuntaan. Samalla oli tilaisuus katsastaa tarkemmin kaava-aluetta. Joel Rundtin tie on kapea, mutkainen ja hyvin maalaismainen. VIeressä kulkee vuoroin taloja, vuoroin tiettömän näköistä korpea. Ymmärrän hyvin niitä asukkaita, jotka pelkäävät tonttinsa puolesta: osa taloista menee hyvin läheltä. Toisaalta uuteenkin katulinjaukseen joudutaan käytännössä laittamaan kavennuksia tai hidasteita läpiajon estämiseksi, en ymmärrä miksi näitä ei voisi ottaa käyttöön jo nyt. Tällaisten keinojen tulisi olla helposti saatavissa ilman suurempaa byrokratiaa.

Odotan mielenkiinnolla asukkaiden kirjallisia kannanottoja.

by

Juustohöylästä ja investoinneista

Valtuustopuheenvuoroni vuoden 2014-2014 talouskehyksen keskustelussa.

Täällä on ollut enimmäkseen hyvää keskustelua ja monipuolista tarkastelua budjetin tasapainottamisvaihtoehdoista. Haluaisin vielä kuitenkin nostaa esiin erään epäsuhdan.

Budjettineuvotteluissa tietyt isot investoinnit ovat usein niitä, joihin ei katsota voitavan koskea. Leikkaukset on helppo kohdistaa juustohöylämäisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin. Jyrki Myllärniemi puhuikin tämän vaaroista jo ansiokkaasti omassa puheenvuorossaan. Sote-puolen leikkausten vaikutukset ovat suhteettoman suuret ja vaikuttavat pitkälle eteenpäin: suuressa sote-budjetissamme ei-lakisääteisten toimien osuus on vain pari prosenttia, ja tämä on pääosin juuri sitä ennaltaehkäisevää työtä, jonka puutteesta maksavat omat lapsemme.

Juustohöylän sijaan ja vähintäänkin sen rinnalla tuleekin tarkastella mahdollisuuksia isompien investointien lykkäämiseen ja muuttamiseen. Koulujen peruskorjauksista ja toisaalta korjauksia ehkäisevästä huollosta emme voi tinkiä. Sen sijaan vaikkapa tieinfrassa joustovaraa voi olla. Yksi eritasoliittymä maksaa kutakuinkin Espoon vuosibudjetin alimäärän verran.

Samoin meillä on listoillamme tiehankkeita, jotka ovat olleet harkinnassa toistakymmentä vuotta. Tästä huolimatta Espoo on pärjännyt varsin mainiosti ilmankin, eivätkä ennustetut liikennemäärät ole kasvaneet oletetusti.

Jotta tästä olisi budjetissa iloa, meidän tulee miettiä myös, kulunutta sanontaa käyttääkseni, laatikon ulkopuolelta. Eräs kohde on Espoon taloussuunnittelun pyhää lehmää: taseyksiköitä.

On periaatteessa hyvä asia, että taseyksikkö kattaa itse omat kulunsa. Periaate on ollut monella tapaa hyödyllinen kulukurissa alueiden sisällä. Tällä on ajateltu, että perusinfraa ei tarvitse rahoittaa veroäyreillä. Käytännössä tämä on kuitenkin kääntynyt niin, että rahat käytetään aina sentilleen kyseisen taseyksikön infrakustannuksiin, vaikka vaihtoehtojakin olisi. Olisiko mahdotonta miettiä, että maankäyttömaksuista tai vaikkapa kaavoitetun maan myynnistä saataisiinkin käyttövaroja joita voisi käyttää esimerkiksi koulujen korjaukseen tai vaikka terveydenhuoltoon?

Hyvinkää on ollut varsin tarkkana kaavoituksen kanssa ja siellä raakamaan osto ja kaavoitetun myynti on tuonut mukavasti lisää kaupungin kassaan. Vierailimme Hyvinkäällä ja kun kysyimme, miten maanomistajat oikein suostuivat tällaiseen, siellä kerrottiin että eivät he ensin suostuneetkaan mutta ensimmäisen pakkolunastuksen jälkeen yhteistyö on ollut oikein sujuvaa.

Kaikilla kaava-alueilla ei tätä hyvää toki ole jaettavaksi asti ja niissä usein myös mietitään, mistä saada rahat riittämään suunniteltuihin infrahankkeisiin. Jos tämä vaihtoehto otettaisiin tarkempaan tarkasteluun, yllättäviä säästöjä voisi kuitenkin löytyä. Infrakustannukset voivat joustaa siinä missä lasten ja nuorten hyvinvointikin, vähemmän vakavin seurauksin.

Valtuustopuheenvuoro 9.9.2013

by

Onko budjetti ylittämistä varten?

Valtuustossa keskusteltiin juuri seurantaraportista, jossa seurataan tähän asti toteutunutta budjettia, hankkeita ja muiden tavoitteiden toteutumista.

Toistuvasti ylittyvät budjetit kiinnittivät tässä kohdassa paljon huomiota. Erityisesti rakentamisessa kustannusten nousu on usein rajua. Summat vaihtelevat, mutta ylitys on usein kaksin- ja joskus liki kolminkertainen. Esitin toivomuksen näihin syihin pureutumisesta. Jätin toivomuksesta pois vaikeimman osan eli hankeosaamisen kasvattamisen: uskoakseni mikä tahansa analyysi osoittaisi tässä olevan parantamisen varaa. Luonnollisesti tämä kirvoitti kuittauksen eräässä myöhemmässä puheenvuorossa siitä, että analyyseistä ei tässä ole apua vaan jämäkästä johtamisesta. Vaan uskallanpa epäillä, että ilman hankkeiden kunnollista post mortemia niille ei tule tapahtumaan mitään vastedeskään.

Osaksi nämä ylitykset johtuvat muuttuneista tavoitteista (vaikkapa Leppävaaran uimahallin hyppytorni), osaksi siitä, että erityisesti korjausrakentamisessa alkuperäistä hintaa on vaikea arvioida. Osaksi ongelma voi olla myös julkisessa hankebudjetissa, joka ei rohkaise tarjoamaan ainakaan budjetoitua alempaa hintaa.

Myös tarjousten ajoituksella on merkitystä. Kuka tahansa tavallisen taloyhtiön putkiremonttia hoitaneista ihmisistä tietää, että joskus hinta saattaa alentua merkittävästikin kun maltetaan odottaa puoli vuotta ja odottaa toinen kierros.

Systemaattinen ja jatkuva budjetinylitys kielii kuitenkin ongelmista itse hankinta- ja kilpailutusprosessissa. Espoossa tulisi kiinnittää budjettikuriin tarkempaa huomiota investoinneissa, niin uudis- kuin korjausrakentamisessakin. Näissä luonnollisesti toimenpiteet voivat vaihdella urakan tyypin mukaisesti. Mieluusti näkisin myös vaihtoehdon, jossa it-alan mallia hyödyntäen pidettäisiinkin hankkeen ohjakset varmemmin omissa käsissä ja voitaisiin esim. kilpailuttaa hankkeen osasia (Leppävaaran uimahallin tapauksessa esimerkiksi maauimala erikseen).

Jotta tapahtuneista budjettiylityksistä voisi saada selkoa, tulee puolestaan valmistelumateriaalin kuten hankesuunnitelman olla saatavilla ja samoin käydä ilmi, mistä hankkeiden kustannukset koostuvat ja mistä mahdolliset ylitykset johtuvat.

Virheistä on syytä oppia ja esittämäni toivomus korostaa post mortemi tarvetta hankkeissa ja konkreettista muutoksen tarvetta rakennuttamis- ja korjaushankkeissa. Esittämäni toivomus hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti. Toivon todella, että tämä tulee näkymään myös käytännössä.

”Valtuusto toivoo, että korjausrakentamisen ja investointien jatkuvasti tapahtuviin budjettien ylityksiin puututaan, jotta merkittäviltä ylityksiltä vältytään jatkossa. Valtuusto toivoo, että budjetin ylittäneet hankkeet ja niiden hankintaprosessit analysoidaan sen selvittämiseksi, mitkä seikat ovat vaikuttaneet kustannusarvioiden ylittymiseen ja olisiko hintaa voitu (laadusta tinkimättä) saada alas. Tämän analyysin tuloksia hyödynnetään tulevissa hankkeissa ja ryhdytään sen vaatimiin toimenpiteisiin.

Toimenpiteisiin voisi kuulua esimerkiksi tiukka budjettikatto Espoon sairaalan esimerkin mukaisesti tai uudelleenkilpailutus, mikäli saadut tarjoukset systemaattisesti ylittävät budjetin.

Lisäksi valtuusto toivoo, että valmistelussa kiinnitetään huomiota siihen, että päättäjille päätöksenteon tueksi tuotettavassa materiaalissa käy selvästi ilmi, minkä vaiheen kustannusarviosta milloinkin puhutaan ja mitä se sisältää.”

by

Autopaikat, matematiikka ja markkinatalous

Yleisesti ottaen virkamiestyö Espoossa on laadukasta ja luottamushenkilöitä kuunnellaan. Virkamieskunnassa on paljon asiantuntemusta ja halua venyä vähän parempaan kuin mitä odotettaisiinkaan. Aina toisinaan koneisto tuottaa kuitenkin käsittämättömiä sutkauksia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ei ehkä täysin yllättävää, että näistä viimeisin liittyi pysäköintiin.

Taustalla on alkuvuodesta / viime kaudella Sanna Lauslahden (kok) tekemä varsin mainio valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin. Valtuustokysymyksessä pyydettiin selvittämään, voidaanko lisätä nykyistä enemmän joustoa autopaikkavaateiden kanssa, kun liike- tai muita tiloja muutetaan asumiskäyttöön, sekä voidaanko erityisesti uudisrakentamisessa erottaa autopaikan hinta asunnon hinnasta.

Kysymys tuli maanantaina 12.8 kaupunginhallituksen käsittelyyn. Nuivassa, hätäisen oloisesti laaditussa vastauksessa tyrmättiin täysin hintaerottelun harkintakin ja käytettiin perusteluna mm. väitettä, että Espoo on niin iso ettei täällä ole pulaa parkkitilasta. Kaupunginhallitus palautti viisaasti vastauksen yksimielisesti takaisin valmisteluun.

Alla vastauksen parhaita paloja sekä kommentit niiltä osin kuin vaikkapa matematiikkaa tai markkinatalouden lainalaisuuksia on hieman uudistettu. Vastaus ja kysymys ovat kokonaisuudessaan luettavissa Espoon sivuilla.

Jos autopaikkamäärästä joustetaan niin, että kaikille kiinteistön autoille ei ole riittävästi paikkoja, ylimääräiset autot pysäköidään paikkoihin, joissa ne voivat aiheuttaa vakavia ongelmia. Pahimmassa tapauksessa pelastustielle pysäköity auto voi estää pelastusajoneuvon pääsyn onnettomuuspaikalle. Tästä syystä autopaikkamääristä ei tule tinkiä ilman huolellisia selvityksiä.

Pelastustielle pysäköinnin ei tule estää parkkipaikkanormin tarkastelua. Pelastustielle pysäköinti ei ole sallittua, ja jos sille joku pysäköi, ratkaisu on sakotus, ei koko kaupungin laajuinen varmuusvarasto parkkipaikkoja.

Autopaikan hinnan erottaminen asunnon hinnasta

Autopaikkojen erikseen myyminen on nykyisinkin mahdollista, jos rakennuttaja niin haluaa ja autopaikkaosakkeilla on kysyntää. Autopaikan hinnan eriyttämisellä ei kuitenkaan vaikuteta asuntojen hintaan, koska asuntojen hinnat määräytyvät markkinoilla.

Autopaikan hinnan erottamisesta seuraa pahimmillaan, että asunnon hinta ei laske yhtään, vaan ostaja joutuu maksamaan vielä autopaikan hinnan verran lisää.

Tämä on markkinatalouden toimintaperiaatteiden vastainen johtopäätös. Autopaikan hinnan eriyttäminen vaikuttaa asuntojen hintaan, koska markkinoilla toimijat ovat ihmisiä jotka ottavat huomioon eri tekijät (kuten merkittävät ylimääräiset kustannukset autopaikasta) huomioon kokonaismaksukykyään laskiessaan. Yhtä lailla voisi väittää, että asuntolainan takaisinmaksuajan muutos tai valtion omistusasumisen tuki ei vaikuta asuntojen hintaan, koska asuntojen hinnat määräytyvät markkinoilla.

Toki hinta voi joillain alueilla nousta samalle tasolle kuin parkkipaikan kanssakin. Tämä johtuu siitä, että ko. alueelle on paljon tunkua, ja nykyinen korkein hinta vastaa sinne haluavien korkeinta maksukykyä, mutta asukkaat eivät todellisuudessa tarvitse autoa (esim. metroasemien luona). Toisilla alueilla tämä puolestaan voi alentaa asuntojen hintaa merkittävästikin.

Meidän ei tule kuitenkaan suojella tällaisia varakkaita, selvästikin autopaikkaa tarvitsemattomia asukkaita itseltään. Hekin osaavat käyttää laskinta. Sen sijaan normin höllentämisellä voidaan vaikuttaa asuntojen rakentamishintaan, joka voi laskea asuntojen myyntihintaa etenkin järkevässä kilpailutilanteessa, ei yksittäisen rakennusliikkeen asemanseutumonopolissa. Myös alueen kokonaisviihtyvyys ja joukkoliikenteen houkuttavuus kasvaa, kun parkkinormi ei estä järkevää tilankäyttöä joukkoliikennekeskittymien lähellä.

Osakkeina myytävät autopaikat ovat joissain tapauksissa päätyneet muiden kuin asunto-osakeyhtiön osakkaiden omistukseen, jolloin ne eivät ole enää asukkaiden käytettävissä.

Hirvittävää! Pyhäinhäväistys! Joku KIERTÄÄ parkkinormia!

Palataanpa asialinjalle: Tällainen marginaalinen tapaus ei voi estää asian järjellistä tarkastelua. Sillä, onko parkkipaikka taloyhtiön ulkopuolisella henkilöllä tai taloyhtiön sisällä, ei ole mitään väliä sille henkilölle, joka paikan haluaa. Taloyhtiö voi helposti järjestää etuosto-oikeuspykälän asukkailleen, eikä mikään velvoita myymään paikkaa ulkopuoliselle. Jos paikka myydään ulkopuoliselle, voidaan oikeutetusti kysyä, oliko taloyhtiössä paikalle loppujen lopuksi niin suurta tarvetta?

Helsingin keskustassa asukaspysäköinnillä on pyritty ratkaisemaan tilannetta, jossa autopaikkoja on erittäin niukasti. Helsingissä on todettu, ettei nykyinen asukaspysäköintimaksu kata järjestelmän kustannuksia, vaan hintaa aiotaan korottaa asteittain moninkertaiseksi. Vastaavan järjestelmän ottaminen käyttöön Espoossa ei ole tarkoituksenmukaista.

Espoossa ei ole merkittävästi enempää tilaa autopaikoille kuin Helsingissäkään. Asemanseuduilla ja asutuskeskuksissa painimme jatkuvasti sen kanssa, että autot vievät tilan sekä asunnoilta että virkistysalueilta. Puistot joudutaan laittamaan kansien päälle, joka vähentää viihtyvyyttä ja on kallista. Esimerkiksi Matinkylän alueelle suunnitellusta puistosta suurin osa joudutaan rakentamaan kannen päälle, ja suunniteltu Finnoon alue on liki kokonaan täynnä autokansien alla olevia paikkoja. Alueen suurimmat suunnitteluhuolet ovatkin, miten saada nämä naamioitua – ja välttää Itä-Pasilaefekti, jossa kävelykansitaso on autio, tyhjä ja pelottava.

Jos nämä alueet kaavoitetaan järkevästi eli riittävän tiiviisti pitämään yllä laadukasta joukkoliikennettä ja riittävää palvelua, autopaikkoja on väkisinkin niukasti. Pitämällä yllä korkeaa normia kalliin maan kohdalla teemme alueista vähemmän viihtyisiä ja myös vähemmän houkuttelevia joukkoliikenteen kannalta, joka johtaa heikkotasoisempaan kaupunkirakenteeseen.

—

Onko parkkipaikkojen maksulliseksi muuttaminen se midaksen kosketus, joka muuttaa Espoon kaupunkikeskukset Eiraksi ja Punavuoreksi? Tuskin. Mutta ne ovat hyvä alku matkalla aikaan, jolloin asukasmäärä on nykyistä merkittävästi suurempi ja keskukset nykyistä väkirikkaampia. Niihin kytkeytyy myös mahdollinen uudistus, jossa kaupunkimaisimmissa, parhaimmin joukkoliikenteen tavoitettavissa olevissa keskuksissa voitaisiin tarkastella parkkinormia uudestaan. Ei ole kerta kaikkiaan järkevää vaatia samaa autopaikkamäärää joka puolella. Tällaisessa vaihtoehdossa autopaikkojen hinnan selkeä erottelu helpottaisi normin pienentämisen toteuttamista.