Kirjoitin oheisen tekstin alunperin Hesarin kommenttipalstalle. Sitä ei tuolloin julkaistu, mutta asia ei vanhene.
HS 7.4 oli hyvä kirjoitus siitä, miten ympäristö vaikuttaa liikkumiseen ja terveyteen (Asvalttipihat ja kelvottomat pyörätiet lannistavat kulkijan). Samaan aikaan 5.4 Suomen Kuvalehdessä (verkkouutinen 5.4) kuvattiin, kuinka ihmiset harrastavat enemmän liikuntaa kuin koskaan ennen – ja ovat rapakuntoisempia kuin koskaan. Avain tähän ongelmaan on arkiliikunnan puute.
Arkiliikunnan houkuttimia kuvattiin kirjoituksessa hyvin. Kunnolliset pyörätiet ja riittävät pyöräparkit houkuttavat pyöräilemään. Tiheävuoroinen, toimiva joukkoliikenne houkuttaa joukkoliikenteen käyttäjäksi, missä yhteydessä on usein helppo kävellä muutama askel lisää. Olennaista arkiliikunnan lisäämiseksi on myös viihtyisä ja monipuolinen elinympäristö. Nukkumalähiöistä puuttuvat niin palvelut kuin lähiliikuntamahdollisuudetkin, eikä suuria joukkoja saa liikkumaan pelkillä urheiluareenoilla.
Tarvitsemme tasa-arvoisia, helppoja ja miellyttäviä tapoja lisätä arkiliikuntaa, ulkona liikkumista ja aktiivisuutta.
Tutkija oli joutunut HS:n artikkelissa valitsemaan lähiviheralueiden ja luonnontilaisen merenrannan tai asutuksen välillä. Oikeasti asia ei ole näin mustavalkoinen. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että läheiset viheralueet ja viihtyisä ympäristö korreloivat paitsi hyvän terveyden myös henkisen hyvinvoinnin kanssa. Tiivis rakentaminen tarkoittaa, että viheralueillekin jää tilaa. Merenranta taas on upea henkireikä asukkaille, eikä sitä kannata rakentaa täyteen.
Espoon rantaraitti on erinomainen esimerkki luonnonläheisestä, rakastetusta lähivirkistysreitistä joka tavoittaa valtavan määrän ihmisiä. Rantarakentamisella asuntoja olisi saatu lisää vain marginaalisesti. Rantaraitin virkistyskäyttö on ollut voitto koko Espoolle.
Kirsi Louhelainen 