Aamukahvi oli taas mennä väärään kurkkuun. (Tätä on tapahtunut viime aikoina hälyttävän usein.) Hesarin pääkirjoitussivulla käsiteltiin Helsingin tulevia säästötoimia. Verotulojen arvioidun pienenemisen vuoksi budjettia pyritään supistamaan tänä vuonna kolme ja kolmessa vuodessa yhteensä kahdeksan prosenttia. Järeä kakku, mutta sinänsä vielä ymmärrettävää.

Mihin säästötoimet sitten haluttiin kohdistaa? Terveydenhoito, sosiaali- ja koulutoimi ovat kaupungin suurimpia rahareikiä. Edelleenkin vielä ymmärrettävä (joskin epämiellyttävä ja pitkällä tähtäimellä kyseenalainen) peruste sille, että näihin ollaan iskemässä juustohöylää.

Sitten aletaan mennä pahasti metsään. Kaupungin virkamiehet (!) ovat sitä mieltä, että investoinneista ei ole syytä karsia, koska kaupungin tulee elvyttää. Suomeksi: kaupunki sitoutuu jatkamaan ja aloittamaan uusia, kalliita hankkeita, joista ei ole suoraa hyötyä, ja karsivat henkilökuntaa. (Paras arvaus sille, mitä näistä em. toimista säästäminen tarkoittaa.) Tästä herää kaksikin kysymystä.

Ensinnäkin: millä tapaa työpaikka raksalla elvyttäisi enemmän kuin työpaikka kunnanlääkärinä? Työpaikka on työpaikka, ja kuntalaisten työssäpysyvä kokonaismäärä ja keskimääräinen ansaittu (verotettava, eli kunnallekin osittain menevä) tulo ei siitä muutu. Itse asiassa todennäköisimmin raksalainen tulee määräaikaisesti töihin muualta, lääkäri todennäköisesti kyllä asuu työpaikkansa lähellä. Jos matematiikka menee tässä laskujen mukaan, nyt siis vain karsitaan kunnan työpaikkoja ja lisätään sama määrä (ehkä hieman vähemmän, jos nyt siis kuitenkin kokonaissäästöihin pyritään) toiselle sektorille.

Toiseksi: jos (kun) kunnat kerran ovat nyt niinkuin aina totaalisen pa – ja vaikka eivät olisikaan – mikä ihme velvoite niillä on pienestä pussistaan pyrkiä elvyttämään? Eikö tämä juuri ollut valtion tehtävä? Elvytyshän on nimensä mukaisesti menojen tilapäistä lisäystä ja esimerkiksi projektitöiden uudelleenaikatauluttamista hieman aiemmaksi. Valtiolla on mahdollisuus velkaantua järkevissä rajoissa ja tilata näitä töitä. Toki kuntasektorillakin olisi paljon tällaisia projekteja, mutta tällaisessa tilanteessa valtion olisi syytä tulla vastaan ja tarjota rahoitusta järkeviin hankkeisiin. Homekoulujen korjaus, johon valtiolta tuli avustusta (johon tosin virhearvioiden vuoksi suunnattiin vähemmän rahaa kuin olisi voinut) on tästä hyvä esimerkki.

Jos Helsingillä olisi todella pitkäaikaista tarvetta menojen vähentämiseen, ymmärtäisi paremmin palkkalistojen leikkausta. Oletettavasti kuitenkin taantuman jälkeen verotulot taas kasvavat, jos taantuma-ajan politiikalla vain ei turhaan luoda uutta syrjäytyneiden luokkaa.