Kuukausi: tammikuu 2013

by

Matka jatkuu, kumppanit vaihtuvat eli Apotista eteenpäin

Nyt ei liene kenellekään enää uutinen, että Espoo ei tule mukaan Apotti-järjestelmähankkeeseen. Asia meni eilen läpi valtuustossa yksimielisesti liki tunnin puheenvuororumban jälkeen.

Pohjaesitys oli tiedossa vain edeltävän viikon. Viime maanantaina, 21.1 Vihreiden ryhmäkokouksessa sain pienimuotoisen sokin. Olin ollut päivän uutispimennossa enkä edes ymmärtänyt kun parikin ihmistä kyseli mitä mieltä olen Apotin uusimmasta käänteestä. Sitten sain eteeni kaupunginhallituksen muutama tunti aiemmin tekemän yksimielisen päätöksen: Espoo ei lähde mukaan Apottiin.

Ensireaktio oli epäusko, sitten varovainen ilo. Kriittisyyteni hanketta kohtaan lienee selvää, mutta päätös oli silti odottamaton: kriittisestä käsittelystä huolimatta kaikki olivat odottaneet ehdollista hyväksyntää.

Peruspalvelujohtaja Juha Metso onneksi saatiin kommentoimaan asiaa tuoreeltaan kokouksen alkuun. Perustelut olivat järkeviä ja moneen kertaan julkisuudessa esitettyjä huolia toimittajaloukusta, huonosti suunnitellusta hankkeesta ja monoliittisesta järjestelmästä. Valaisevimpia olivat Metson kertomus siitä, että Espoo oli kuluneen vuoden aikana kuunnellut runsaasti asiantuntijoita ja pyrkinyt aktiivisesti heidän lausuntojensa pohjalta parantamaan Apotin lähtökohtia. Huolia kyllä kuunneltiin, mutta valitettavasti ne eivät missään vaiheessa johtaneet projektin kannalta olennaisiin muutoksiin. Hankkeesta kuulsi läpi, että alunperin hankinta oli jo päätetty Epicin hyväksi, kunnes kilpailulainsäädännön realiteetit iskivät ja piti käynnistää erillinen kilpailutettava hanke. Toinen tärkeä kommentti Metsolta oli, että Espoossa on sikäli eri tilanne että meillä ei järjestelmiä ole irtisanottu. Samoin nykyjärjestelmät ovat, varsin tuskallisen hiomisen jälkeen, saatu vihdoin käytettävälle tasolle. Espoolla on siis aikaa jatkokehittää järjestelmiä ja liittyä tuleviin kansallisiin järjestelmiin – todennäköisesti nopeammin kuin Apotti ehtii.

Peruspalvelujohtaja myös totesi, että huhuttu ehdollinen hyväksyntä, ”Vantaan malli” oli ollut viime hetkiin asti vaihtoehtona. Pääsyy tehdä hylkäysesitys oli kuitenkin siinä, että edeltäneen vuoden kokemuksen perusteella tarpeellisia muutoksia hankkeeseen tuskin olisi tehty ja Espoo olisi siinä menettänyt vähintään vuoden joka voidaan nyt käyttää jo jatkokehitykseen.

Oma huolenaiheeni koski kuitenkin erityisesti jatkoa. Metso vakuutti, että tästä eteenpäin lähdetään jatkokehittämään järjestelmiä pieni osa kerrallaan, mutta kovin pitkää keskustelua aiheesta ei ehditty käydä. Metso myös vakuutti järjestelmien erinomaista nykykuntoa, mutta fakta on ettei Espoossakaan kaikki ole ruusuista: kuilu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä on syvä ja käytettävyys on monissa ohjelmistoissa edelleen huono. Jorvin asema myös huolestutti.

Tärkeimmän vastauksen sain lopulta valtuuston ensimmäisen kokouksen aluksi, kun Metso piti vielä koko valtuustolle infotilaisuuden aiheesta. Tiukkasin tämän hetken kehitysbudjetista ja siitä, mitä vaaditaan että Espoon jatkokehitys saadaan välittömästi liikkeelle. Metso totesi että tulevan vuoden aikana pärjätään nykybudjetilla eli jatkokehitystä päästään katsomaan heti.

Teoriassa kaikki kuulostaa hyvältä. Perusasiat siitä, miten sairaala-it:tä kannattaa jatkokehittää tuntuvat olevan nyt selvästi kunnossa: on tärkeää, että tämä näkyy myös käytännön toiminnassa. Espoon osuus sairaala-it:n saagasta ei siis pääty tähän, vaan sitä kannattaa seurata jatkossa erityisen tarkasti. Onnistumisen lähtökohdat ovat nyt paremmat.

Sekä Jyrki Kasvi että minä pidimme puheenvuoron Apotista. Kasvi toi esiin aiemmin blogauksessaan esiintuomiaan Apotti-hankkeen ongelmia, joiden vuoksi päätös jättäytyä hankkeesta on perusteltu. Omassa puheenvuorossani keskityin aikaan jälkeen päätöksen: siihen, ettemme voi jäädä lepäämään laakereilla vaan aktiivinen ja järkevä jatkokehitys tulee aloittaa heti. Alla vielä puheenvuoroni muistiinpanot.

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kaupunginhallituksen esitys Apotti-hankkeen hylkäämisestä on mielestäni järkevä ja perusteltu.

Kuten Jyrki Kasvi jo pitkällisemmin perustelikin, hanke sisältää mittavia ja erittäin todennäköisesti toteutuvia riskejä. Hankkeen lupaukset ovat toki suuria, mutta valitulla lähestymistavalla on niin mittavat riskit että on erittäin mahdollista, ettei se koskaan valmistu. Varmuudella valmistuminen tulee ainakin viivästymään ja kustannukset jopa moninkertaistumaan. Luonnollisesti toivon, että olemme täällä väärässä: Uusimaa tarvitsee paremmin toimivat terveydenhuollon järjestelmät.

Haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa, että sinänsä fiksu päätös hylätä Apotti ei korjaa Espoon nykyjärjestelmiä. Apotti-hankkeen rinnalla Espoon järjestelmät alkavat toki tuntua tutuilta ja turvallisilta. Järjestelmissä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa ja lainsäädäntö tuo lisää tehtäviä lähivuosina. Erityisesti lääkärit ja hoitajat ovat ilmaisseet huoltaan asiasta: perus- ja erityissairaanhoidon välillä tieto ei edelleenkään kulje, ja nykyjärjestelmien käytettävyydessä ja toiminnallisuudessa on paljon parantamista. Monia tarpeellisia ominaisuuksia puuttuu, kuten www-asiointi. Myöskään valtakunnalliset järjestelmät eivät ainakaan vielä korjaa tiedonsiirron ongelmia: esimerkiksi sähköinen resepti ei tällä hetkellä kulje HUSin ja Espoon terveyskeskuksen välillä.

Espoo on esittänyt monia hyviä tapoja jatkaa tästä eteenpäin. Näin ohjelmistoalan ammattilaisen näkökulmasta on ilahduttavaa, että meillä on ymmärrystä siitä miten ohjelmistoprojekti tulisi hoitaa,  kuten järjestelmän rakentaminen modulaarisista palikoista joita voidaan erikseen jatkokehittää ja kilpailuttaa. Tämän tiedon täytyy vielä näkyä käytännön toimissa.

Tämän lisäksi korostaisin Espoon oman it-osaamisen säilyttämistä ja vahvistamista sekä vahvaa projektiohjausta ja kokonaiskuvaa. Kun jatkamme tästä eteenpäin, emme voi rakentaa järjestelmiä kuin tilkkutäkkiä pimeässä: kokonaiskuvan ja suunnantulee olla selvillä. IT-osaaminen taas on tarpeen jotta emme ole toimittajien sanan armoilla toteutusvaiheessa. Samoin käyttjien – lääkärien, hoitajien ja asiakkaiden – ääntä tulee kuulla.

Yksityinen puoli on osoittanut, että satojentuhansien käyttäjien terveydenhuoltojärjestelmät on mahdollista tehdä toimiviksi. Naapurivaltioista saamme mallia jatkokehitykseen. Jotta terveydenhuollon kehittäminen ei jäisi huonon projektin hylkäyksenasteelle, Espoon it-järjestelmien kehittäminen olisi hyvä saada jopa Espoo-strategiaan.

Arvoisa puheenjohtaja,

kannatan lämpimästi hallituksen pohjaesitystä. Sitoutuminen epävarmaan projektiin, edes tiukoin reunaehdoin jotka tarkoittaisivat vain lykättyä eitä, ei ole tässä tilanteessa järkevä ratkaisu. Apotin hylkäys ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö parempiin järjestelmiin tulisi panostaa. Tämä tarkoittaa myös rahallista panostusta. Apotin hylkäys ei myöskään tarkoita että Espoon järjestelmäkehitys sujuu helposti. Takaan että edessä on pitkä taival ja onnistumisten lisäksi myös hammastenkiristystä.

Meidän tulee seuraavaksi selvittää mitä tarvitsemme, mitkä asiat nyt eivät toimi ja miten terveydenhuollon prosesseja tulisi parantaa. Meidän tulee keskustella naapurikuntien kanssa ja kilpailuttaa hankkeet fiksusti eli kokonaistaloudellisin periaattein. Voimme kilpailuttaa ja parantaa asiota yksi pieni kokonaisuus kerrallaan. Metson puheenvuoron perusteella nämä lähtökohdat ovat hallussa ja pääsemme aloittamaan työtä ilman erillistä päätöstä nykyisen kehitysbudjetin puitteissa.

Kun teemme uudistamista fiksusti, saamme parannettua nykyjärjestelmiä merkittävästi. Meillä on nyt mahdollisuus saada terveydenhuollon järjestelmiä, jotka aidosti tukevat ja parantavat potilastyötä.

by

Pohdintaa metropolista

Olen lukenut mielenkiinnolla metropoliselvityksen raporttia. Kun lähdemme jatkamaan metropolialueen rakenteen selvitystä, mielestäni tärkeintä on pitää mielessä kolme asiaa: että uusi rakenne poistaa nykyisiä järkevän suunnittelun esteitä ja mahdollistaa paremman metropolialueen tekemisen, että se ei lisää byrokratiaa vaan mieluummin poistaisi sitä ja että päätös ei siirry liian kauas asukkaista (läpinäkyvyys ja demokraattisuus). Saara Hyrkkö kävi omassa blogissaan mukavan tiiviisti läpi vaihtoehtojen tärkeimmät piiirteet sekä niihin liittyvät uhat ja mahdollisuudet joten käyn tässä suoraan asiaan.

Lyhyenä kertauksena, vaihtoehdot siis ovat

a) metropolihallinto, jolle siirtyy nykyisten kuntien tehtäviä, vaaleilla valittava valtuusto sekä veronkanto-okeus

b) pieniä kuntaliitoksia sekä nykyistä syvempi sopimusyhteistyö (Helsingin liitto)

c) kaksi suurkuntaa, joista toinen käsittää varsinaisen kaupunkimaisen pääkaupungin (Espoo, Vantaa, Helsinki + muita) ja toinen ”maaseudun” (Mäntsälä, Järvenpää etc)

Käsittelen tässä tarkemmin A- ja C-vaihtoehtoja. Malli B vaikuttaa esitetyistä selvästi riskialtteimmalta vaikuttavuuden osalta. Mallin saisi pyöräytettyä käyntiin ehkä vähemmillä kustannuksilla, mutta kun ottaa huomioon kuinka kriittinen esiselvitys oli jo alkuvaiheessaan nykyisten vapaaehtoisten mallien toimimisesta, on vaikea nähdä miten sama toiminta vähän uudessa ja isommassa paketissa olennaisesti helpottaisi asiaa.

Metropolihallinto (A) 

Metropolihallinto-vaihtoehdossa eräs suurimpia kysymyksiä on, jäävätkö jäljelle samat syyt kaupunkien väliseen kilpailuun kuin ennenkin? Metropolihallinto kyllä ottaa sekä kopin että rahoitusvastuun hankkeista, mutta koska kunnat ovat edelleen itsenäisiä ja hyötyvät entiseen tapaan varakkaammista asukkaista, osa kaavoituspäätöksistä saatetaan hyväksyä vain pitkin hampain tai niitä vastaan mahdollisesti taistellaan. Etua tulee edelleen sille, kenen maille rakennetaan kalleimmat ja hienoimmat asunnot ja haittaa sinne minne tehdään sosiaalista asuntotuotantoa. Ainakin mielikuvissa.

Tässä ongelmia toki helpottaa se, että rahoitusvastuu on ylemmällä taholla ja kun kunnissa pyörivät pelimarkat pienentyvät, erot mahdollisesti eivät tunnu niin pahoilta. Isoistakin veroäyreistä kun menee aika suuri osa metropolikassaan. Kunnan valta vähenee joten sinänsä niin suurta kiistakapulaa ehkä kaavoituksesta ei saada. Tämä kuitenkin syö alkuperäistä ajatusta.

Samoin tulee olla tarkkana, että metropolihallinnosta ei tule samanlaista byrokraattista monsteria kuin suurkuntavaihtoehdosta pelätään tulevan. Esiselvitys saa kaiken kuulostamaan suorastaan vähän liiankin helpolta: metropolihallinto muodostuisi pitkälti nykyisistä kuntayhtymistä sekä henkilöistä, jotka siirretään kunnan palveluksesta metropolin palvelukseen. Joka tapauksessa näkisin ensiarvoisen tärkeänä, että henkilömäärä ei mieluusti kasvaisi ja että asioiden hoito ei vaikeutuisi uudessa mallissa.

Suurkunnat (C)

Suurkunnat eivät olleet alkuun suuri suosikkini. Paperin jälkeen jäin kuitenkin miettimään, että ideaalimaailmassa – siinä, jossa ei ole vanhaa byrokratiaa ja jossa kaiken saa alkaa puhtaalta pöydältä – ne voisivat olla todella hyväkin vaihtoehto. Suurkuntavaihtoehdossa C erityisesti maaseutu- ja kylämäisen alueen toimiminen omassa läänissään ja kaupunkimaisen omassaan voisi vahvistaa kummankin seudun ominaispiirteitä. Jos suurkunnassa vietäisiin paikallisia asioita voimakkaasti lähikeskuksiin, siis kaupunginosatasolle, se voisi toimiakin.

Valitettavasti emme elä ideaalimaailmassa. Metropolihallinnollakin on samat riskit, mutta niiden toteutumisriski on hieman pienempää. (Järkytyin aikanaan kun kuulin, kuinka paljon enemmän Helsingissä on asukaslukuun suhteutettuna virkamiehiä kuin Espoossa.)

Hämärtyvät kuntarajat

Rehellisesti sanottuna mielestäni A- ja C-vaihtoehdot ovat todennäköisesti pitkällä tähtäimellä sama asia. C-vaihtoehdossa luodaan suurkunta ja samalla joudutaan miettimään uusiksi paikallistasoa (josta voisi hyvinkin seurata pitkällä aikavälillä kaksiportainen hallinto). Tosin tätä paikallistasoa ei ole tehty esiselvityksessä, eli sitä tulisi puskea hyvin vahvasti jos ko. vaihtoehtoon päädyttäisiin. A-vaihtoehdossa luodaan uusi hallintotaso joka käytännössä ottaa haltuunsa nykyisten sopimusyhteistyötahojen tehtävät ja nykykunnille jää paikallistaso – joka varmasti paljastuu pidemmällä aikavälillä hieman liian suureksi. Tämä voisi olla ehkä 20 vuoden tähtäimellä tapahtuva asia.

Pitkällä aikavälillä uskoisin, että nykyiset kuntarajat todennäköisesti joka tapauksessa katoavat. Esiselvityksessä on jätetty selkeä haju siitä, mitä valmistelijat mahdollisesti ajattelevat: metropolihallinnon osalta metropolihallinnolle halutaan antaa selvä valta ja mahdollisuus tarkastella kuntarajoja uudelleen tarpeen tullen. Toki tällainen vaihtoehto tuskin tulee perustumaan pakkoon – sellaisella säännöllä metropolilakia ei varmasti saa läpi – mutta sekin kertoo pääkaupunkiseudun suunnasta.

Lyhyesti, edessä on mielettömän hyvä tilaisuus munata muutos oikein kunnolla. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat vaativia, suuria ja riskialttiita. Näkisin A-vaihtoehdon kuitenkin vähiten riskialttiina, jos metropolilaki valmistellaan kunnolla. Olennaista ei kuitenkaan ole se, millä nimella asioita kutsutaan vaan se, miten käytännön toteutus tehdään.

Ps. Sivuhuomiona, raportissa kiinnitettiin paljon huomiota siihen, että monet Uudenmaan läänin kunnat eivät ole saavuttaneet niille asetettuja kaavoitustavoitteita. En näkisi tätä  samalla tavoin uhkana ainakaan nykymallissa kuin mitä selvitys tuntuu tekevän. Käytännössä useimpien kuntien kaavoituspolitiikka on ollut muutenkin retuperällä, ja niissä on keskitytty tekemään autovaltaista harvaa pientaloaluetta. Jos vastaavaa olisi kaavoitettu vielä lisää, liikenneongelmat olisivat vain entisestään kasvaneet. Meidän tulee ennen kaikkea tiivistää asutuskeskuksia hyvien julkisten yhteyksien, erityisesti raideliikenteen varrella (viihtyisyyttä unohtamatta) ja pyrkiä myös viemään kasvusta iso osa nykyisen Helsingin alueelle. Espoon tapauksessa kasvun tulee keskittyä viiteen kaupunkikeskukseen

Pps. Vielä eräs mielenkiintoinen pohdinta metropolialueesta: mitä tapahtuu, kun pienistä kunnista, joissa siis tyypillisesti ei olla innostuttu tiiviistä rakentamisessa kaupunkialueella, tulee edustajia päättämään nimenomaan Helsingin seudun maankäytöstä? Mikä on riski luisua nykyistä huonompaan kaavoitukseen jos päättäjistä merkittävä osa kokee harvaan asutun autoilun varaan perustuvan omakotialueen arvokkaammaksi kuin tiiviin keskustan? Demokratia on täynnä yllätyksiä…