Olen lukenut mielenkiinnolla metropoliselvityksen raporttia. Kun lähdemme jatkamaan metropolialueen rakenteen selvitystä, mielestäni tärkeintä on pitää mielessä kolme asiaa: että uusi rakenne poistaa nykyisiä järkevän suunnittelun esteitä ja mahdollistaa paremman metropolialueen tekemisen, että se ei lisää byrokratiaa vaan mieluummin poistaisi sitä ja että päätös ei siirry liian kauas asukkaista (läpinäkyvyys ja demokraattisuus). Saara Hyrkkö kävi omassa blogissaan mukavan tiiviisti läpi vaihtoehtojen tärkeimmät piiirteet sekä niihin liittyvät uhat ja mahdollisuudet joten käyn tässä suoraan asiaan.

Lyhyenä kertauksena, vaihtoehdot siis ovat

a) metropolihallinto, jolle siirtyy nykyisten kuntien tehtäviä, vaaleilla valittava valtuusto sekä veronkanto-okeus

b) pieniä kuntaliitoksia sekä nykyistä syvempi sopimusyhteistyö (Helsingin liitto)

c) kaksi suurkuntaa, joista toinen käsittää varsinaisen kaupunkimaisen pääkaupungin (Espoo, Vantaa, Helsinki + muita) ja toinen ”maaseudun” (Mäntsälä, Järvenpää etc)

Käsittelen tässä tarkemmin A- ja C-vaihtoehtoja. Malli B vaikuttaa esitetyistä selvästi riskialtteimmalta vaikuttavuuden osalta. Mallin saisi pyöräytettyä käyntiin ehkä vähemmillä kustannuksilla, mutta kun ottaa huomioon kuinka kriittinen esiselvitys oli jo alkuvaiheessaan nykyisten vapaaehtoisten mallien toimimisesta, on vaikea nähdä miten sama toiminta vähän uudessa ja isommassa paketissa olennaisesti helpottaisi asiaa.

Metropolihallinto (A) 

Metropolihallinto-vaihtoehdossa eräs suurimpia kysymyksiä on, jäävätkö jäljelle samat syyt kaupunkien väliseen kilpailuun kuin ennenkin? Metropolihallinto kyllä ottaa sekä kopin että rahoitusvastuun hankkeista, mutta koska kunnat ovat edelleen itsenäisiä ja hyötyvät entiseen tapaan varakkaammista asukkaista, osa kaavoituspäätöksistä saatetaan hyväksyä vain pitkin hampain tai niitä vastaan mahdollisesti taistellaan. Etua tulee edelleen sille, kenen maille rakennetaan kalleimmat ja hienoimmat asunnot ja haittaa sinne minne tehdään sosiaalista asuntotuotantoa. Ainakin mielikuvissa.

Tässä ongelmia toki helpottaa se, että rahoitusvastuu on ylemmällä taholla ja kun kunnissa pyörivät pelimarkat pienentyvät, erot mahdollisesti eivät tunnu niin pahoilta. Isoistakin veroäyreistä kun menee aika suuri osa metropolikassaan. Kunnan valta vähenee joten sinänsä niin suurta kiistakapulaa ehkä kaavoituksesta ei saada. Tämä kuitenkin syö alkuperäistä ajatusta.

Samoin tulee olla tarkkana, että metropolihallinnosta ei tule samanlaista byrokraattista monsteria kuin suurkuntavaihtoehdosta pelätään tulevan. Esiselvitys saa kaiken kuulostamaan suorastaan vähän liiankin helpolta: metropolihallinto muodostuisi pitkälti nykyisistä kuntayhtymistä sekä henkilöistä, jotka siirretään kunnan palveluksesta metropolin palvelukseen. Joka tapauksessa näkisin ensiarvoisen tärkeänä, että henkilömäärä ei mieluusti kasvaisi ja että asioiden hoito ei vaikeutuisi uudessa mallissa.

Suurkunnat (C)

Suurkunnat eivät olleet alkuun suuri suosikkini. Paperin jälkeen jäin kuitenkin miettimään, että ideaalimaailmassa – siinä, jossa ei ole vanhaa byrokratiaa ja jossa kaiken saa alkaa puhtaalta pöydältä – ne voisivat olla todella hyväkin vaihtoehto. Suurkuntavaihtoehdossa C erityisesti maaseutu- ja kylämäisen alueen toimiminen omassa läänissään ja kaupunkimaisen omassaan voisi vahvistaa kummankin seudun ominaispiirteitä. Jos suurkunnassa vietäisiin paikallisia asioita voimakkaasti lähikeskuksiin, siis kaupunginosatasolle, se voisi toimiakin.

Valitettavasti emme elä ideaalimaailmassa. Metropolihallinnollakin on samat riskit, mutta niiden toteutumisriski on hieman pienempää. (Järkytyin aikanaan kun kuulin, kuinka paljon enemmän Helsingissä on asukaslukuun suhteutettuna virkamiehiä kuin Espoossa.)

Hämärtyvät kuntarajat

Rehellisesti sanottuna mielestäni A- ja C-vaihtoehdot ovat todennäköisesti pitkällä tähtäimellä sama asia. C-vaihtoehdossa luodaan suurkunta ja samalla joudutaan miettimään uusiksi paikallistasoa (josta voisi hyvinkin seurata pitkällä aikavälillä kaksiportainen hallinto). Tosin tätä paikallistasoa ei ole tehty esiselvityksessä, eli sitä tulisi puskea hyvin vahvasti jos ko. vaihtoehtoon päädyttäisiin. A-vaihtoehdossa luodaan uusi hallintotaso joka käytännössä ottaa haltuunsa nykyisten sopimusyhteistyötahojen tehtävät ja nykykunnille jää paikallistaso – joka varmasti paljastuu pidemmällä aikavälillä hieman liian suureksi. Tämä voisi olla ehkä 20 vuoden tähtäimellä tapahtuva asia.

Pitkällä aikavälillä uskoisin, että nykyiset kuntarajat todennäköisesti joka tapauksessa katoavat. Esiselvityksessä on jätetty selkeä haju siitä, mitä valmistelijat mahdollisesti ajattelevat: metropolihallinnon osalta metropolihallinnolle halutaan antaa selvä valta ja mahdollisuus tarkastella kuntarajoja uudelleen tarpeen tullen. Toki tällainen vaihtoehto tuskin tulee perustumaan pakkoon – sellaisella säännöllä metropolilakia ei varmasti saa läpi – mutta sekin kertoo pääkaupunkiseudun suunnasta.

Lyhyesti, edessä on mielettömän hyvä tilaisuus munata muutos oikein kunnolla. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat vaativia, suuria ja riskialttiita. Näkisin A-vaihtoehdon kuitenkin vähiten riskialttiina, jos metropolilaki valmistellaan kunnolla. Olennaista ei kuitenkaan ole se, millä nimella asioita kutsutaan vaan se, miten käytännön toteutus tehdään.

Ps. Sivuhuomiona, raportissa kiinnitettiin paljon huomiota siihen, että monet Uudenmaan läänin kunnat eivät ole saavuttaneet niille asetettuja kaavoitustavoitteita. En näkisi tätä  samalla tavoin uhkana ainakaan nykymallissa kuin mitä selvitys tuntuu tekevän. Käytännössä useimpien kuntien kaavoituspolitiikka on ollut muutenkin retuperällä, ja niissä on keskitytty tekemään autovaltaista harvaa pientaloaluetta. Jos vastaavaa olisi kaavoitettu vielä lisää, liikenneongelmat olisivat vain entisestään kasvaneet. Meidän tulee ennen kaikkea tiivistää asutuskeskuksia hyvien julkisten yhteyksien, erityisesti raideliikenteen varrella (viihtyisyyttä unohtamatta) ja pyrkiä myös viemään kasvusta iso osa nykyisen Helsingin alueelle. Espoon tapauksessa kasvun tulee keskittyä viiteen kaupunkikeskukseen

Pps. Vielä eräs mielenkiintoinen pohdinta metropolialueesta: mitä tapahtuu, kun pienistä kunnista, joissa siis tyypillisesti ei olla innostuttu tiiviistä rakentamisessa kaupunkialueella, tulee edustajia päättämään nimenomaan Helsingin seudun maankäytöstä? Mikä on riski luisua nykyistä huonompaan kaavoitukseen jos päättäjistä merkittävä osa kokee harvaan asutun autoilun varaan perustuvan omakotialueen arvokkaammaksi kuin tiiviin keskustan? Demokratia on täynnä yllätyksiä…