Autoton Espoossa

Kirjoitan vuoden kestäneestä kokeilustamme autottomuuden saralla. Tammikuussa 2016 myimme automme pois kun muutimme Tukholmaan kevääksi. Ensimmäisessä osassa muistellaan miten autottomuus sujui Tukholmassa. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka perheelle kävi kun muutimme takaisin Espooseen loppukesästä 2016. Kirjoitus on Autoton-sarjan osa 2/3.

Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen minulla ei ole omaa autoa.

Sain ensimmäisen autoni opiskelessani Otaniemessä. Vanhassa Toyotassa ei ollut juuri rahanmenoa – Teekkarien autokerhon hallissa sai autoa korjattua ja apua tarvittaessa silloin kun jotain oli pielessä. Toisin kuin Project Mama, olen aina pitänyt autoilusta. Ajan mielelläni pitkääkin matkaa, ja pidän sitä rentouttavana. En kaihda myöskään kaupunkiajoa: ajaessa minulla on oma rauha, jopa ruuhkan keskellä.

Välillä autoa on tarvinnut enemmän, välillä vähemmän.  Lasten kasvettua auto oli tarpeen päivähoitoon viennissä, kun arpaonni ei osunut päiväkodin sijainnin suhteen. Lopulta kyllästyimme roudaukseen ja löysimme vuokra-asunnon päiväkodin vierestä. Voi sitä onnea, miten helpoksi aamut kävivät: tarvitsi vain kurkistaa keittiön ikkunasta kuinka kaverit olivat astumassa portista sisälle ja singahtaa pihan poikki seuraksi. Uuden muuton ja eskarin alun jälkeen kaikki muuttuikin sitten astetta vaikeammaksi: toinen lapsi yhdessä, toinen päinvastaisessa suunnassa. Ajoimme autolla aamuisin 9 kilometriä vientireissuja, heitimme auton takaisin kotiin, kävimme pyörällä tai bussilla töissä ja toistimme saman rumban iltapäivällä.

Olikin helpotus, että Tukholmassa kaikki oli vähän lähempänä ja pääsimme muuton yhteydessä kuskausrumbasta. Palattuamme Suomeen hoitojärjestelyt helpottuivat koulun alkamisen myötä ja totesimme, että jatkamme toistaiseksi autottomana oloa. Siinäkin on nimittäin helppoutta, jota auton kanssa ei muistakaan: ei huolta huolloista, sivuäänistä tai tankkauksesta, ja tilillä tuntuu edelleen olevan enemmän rahaa kuukausittain kun huolto, verot ja bensat eivät nielaise palkasta isoa siivua.

Toki meillä on täälläkin moni asia valmiiksi kunnossa. Kahteen autoon ei koskaan ollut tarvetta, koska meillä on ollut mahdollisuus valita asuinpaikkamme niin että töihin pääsee pyörällä ja julkisilla. Samoin asuinpaikan valintaan vaikutti se että harrastusmahdollisuudet ovat lähellä. (Olemme jo ennen lasten hankintaa sopineet, että emme aloita roudausrumbaa, ellei oikeasti lapsi valitse harrastusta jossa sellaista tarvitaan. Toistaiseksi ei ole haluttu – ja myönnetään, emme ole niitä roudausaltteimpia lajeja erityisesti yrittäneet tyrkyttääkään. Toistaiseksi lapset pelaavat sählyä ja soittavat pianoa.)

Ruokaostokset olemme hoitaneet joko lähikaupassa tai tilaamalla – sekä Suomessa että Ruotsissa. Ihan MatHemin veroista toimittajaa ei täältä löydy, mutta monta hyvää vaihtoehtoa kyllä (mm. kauppahalli24.fi, S-ryhmän foodie.fi, K-ryhmän verkkokauppa on kaikki kokeiltu). Kotitoimitus on todella hyvä etu lapsiperheelle, etenkin siksi että kiireessä voi vain klikata samat ostokset kuin viimeksi.

Ihan helppoa autottomuus ei toki ole, koska lapsista pienempi on taas parin kilometrin päässä hoidossa. Logistiikan kannalta olisi ollut fiksua hakea paikkaa lähempää, mutta halusimme lapsen pääsevän omien tuttujen kavereidensa seuraan tuttuun ja hyväksi tiedettyyn hoitopaikkaan. (Ihan huonosti ei tässä onnistuttukaan: hän listasi juuri kaikki hoitopaikkansa paremmuusjärjestykseen, ja nykyinen pääsi listan ykköseksi, Ruotsin paikka hyväksi kakkoseksi.)

Moni totuttu paikka onkin yllättäen vähän kaukana. Nuuksioon ei ihan noin vain mennä, julkisilla kestää helposti puolitoista tuntia. Ruotsissa emme tuhlanneet aikaa sisustukseen tai remontointiin – vuokrasimme kalustetun melkein uuden asunnon – mutta nyt omassa remontoijan unelmassamme joudummekin käymään hakemassa välillä kylppärin peiliä, välillä eteisen lamppua tai ilmanvaihtosuodattimia. Toistaiseksi näistä on selvitty helpolla: suodattimet kulkevat pyörällä, auton saa toisinaan lainaan sukulaisilta ja tori.fi:ssä ostetuissa huonekaluissa on se hauska mahdollisuus että hintaan saa neuvoteltua kotiinkuljetuksen. Lähellä on myös Ekorentin toimipiste, josta on ollut iloa huonekalukuljetuksissa ja sukuloinnissa, ja joskus olen käyttänyt myös tavanomaisempaa vuokrapalvelua. Jyväskylän mummolaan menemme junalla. Saaristoon suuntautuvan mökkireissun logistiikka yhdisti appivanhempien autoa, junaa, Onnibussia ja Turun seudulla asuvan lankomiehen palveluksia.

Väistämättä autottomuus muuttaa toimintatapoja jonkin verran. Osittain myös hyvään suuntaan. Olemme vihdoin käyneet Espoon saaristossa kymmenen vuoden asiasta puhumisen jälkeen. Iso Vasikkasaari on huikea perheretkikohde, suosittelen!
Tapiolan uimahallin remontin viivästyminen oli iso isku, mutta uintiretkistä Leppävaaran maauimalaan on tullutkin koko perheen rennontahtisia spektaakkeleita: pyörällä mennessä välillä syödään eväät, bussilla mennessä jutellaan vaikka mistä. Vanhempi lapsi pääsee kouluun onneksi itsenäisesti kävellen.

Vaikein on ollut nuoremman päivähoitomatka, joka on parin kilometrin pituinen ja bussit kulkevat heikosti. Talviliukkailla olemme tyytyneet pääosin bussikyytiin vaikka se vaatiikin sekä paljon aikaa, kävelyä että odottelua pysäkillä. Muuten olemme pääosin pyöräilleet päiväkotiin, ja aloittanemme sen taas ensi viikolla kun sää näyttää olevan pysyvästi keväinen. Nuorempi on lujatahtoinen lapsi ja aivan helppoa se ei aina ole – itse pyöräily sujuu, mutta lähtö on toisinaan vaikeaa. Toisaalta on hienoa nähdä, miten päivittäinen liikunta-annos kasvattaa pienenkin lapsen kuntoa ja myös tahdonlujuutta – siihen Hirmuisen Isoon Ylämäkeen valmistaudutaan henkisesti jo puoli kilometriä etukäteen ja joka ikinen kerta se on ponnisteltu ylös.

Autoa olemme välillä lainanneet viikolla appivanhemmilta, jotka tarvitsevat omaansa lähinnä viikonloppuisin. Huomasimme kuitenkin pian, että auton lainaus päiväkotikyyteihin ei ole kestävä ratkaisu. Lapset ovat nimittäin mukavuudenhaluisia siinä kuin aikuisetkin ja tottuvat kyydittämiseen nopeasti. Sen kerran kun olemme lainanneet autoa päiväkotikyyteihin, seuraavat lähdöt ovat olleet todella vaikeita. Sen sijaan kun pyöräilystä ei tee numeroa, se vain on jotain jolla säännöllisesti kuljetaan, ongelmia ei ole.

Ihan yhtä helpolla emme näytä kuitenkaan pääsevän kuin Tukholmassa. Välillä keskustelemme siitä, millä aikataululla ehkä hankkisimme uuden auton. Rahareikiä kuitenkin perheelliselle löytyy ja toistaiseksi iso autokulu ei ole innostanut. Liisari voisi olla mahdollinen. Myöskään bensa-autoon siirtyminen ei enää huvita, kun sähköautolla on päässyt ajelemaan ja niiden tekniikka kehittyy hurjaa tahtia. Toistaiseksi mennään näin, ja katsotaan mihin se riittää.

Seuraavassa osassa puhutaankin autonvuokrauskokemuksista eli siitä, miten autoton voi tarvittaessa ’fuskata’ ja säästääkö siinä? 

One thought on “Autoton Espoossa

  1. Kiitos hyvästä tekstistä! Aihe on nimittäin mietityttänyt meidänkin perheessä viime aikoina, kun (itse valitsemamme) päiväkoti sijaitsee 10 km päässä… Jospas sitä säästäisi joskus jopa aikaa rahan lisäksi, kun liikuttaisi hoitomatkat pyörällä! Nyt kun saadaan vielä nuorempi parivuotias tänä kesänä pyörän päälle 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s