Verolla (järkeä) päähän

Hesarissa pohdittiin ympäristöverotusta ja sen merkitystä yritysten kilpailukyvylle. Pääosa ympäristöveroistahan on tätä nykyä energiaveroja ja esim. jäteveroja. Artikkelissa muistutettiin, että vaikkapa savukaasujen puhdistusjätteen verotuksella voi olla negatiivinen vaikutus ympäristöön. Verotusta suunnitellessa tuleekin ottaa huomioon tämänkaltaisia, ensipohtimalla usein unohtuvia asioita.

Ympäristöveroista tuli mieleen eräs vero, joka on mitä suurimmassa määrin ympäristövero – tai ainakin voisi olla, jos sitä käytettäisiin oikein. Arvonlisäverolla voidaan ohjata kulutusta näppärästi haluttuun suuntaan. Jos haluttaisiin vaikkapa ohjata kuluttajia enemmän palveluiden käyttäjäksi, näiltä voitaisiin vaikka poistaa arvonlisävero kokonaan. Jos haluttaisiin ohjata ruokailutottumuksia terveellisempiin, voitaisiin tuleva elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus vaikkapa kohdistaa tuoretuotteisiin, tai yksinkertaisesti jättää einekset pois alennuksen piiristä. Veroa voisi nyhtää mielivaltaisin kriteerein, vaikkapa tuotteeseen käytetyn jätteen määrän, kierrätysasteen tai (kuningasidea!) kodinkoneen takuuajan pituuden mukaan. Ettei suotta tehtäisi niitä kertakäyttöisiä astianpesukoneita. Tällaisessa sääntelyssä vain taivas, byrokratian kankeus ja kalleus sekä loputon poikkeusten suo ovat rajana. (Kuka muistaa vielä kiistan siitä, ovatko Pringlesit perunalastuja?)

Toki tämän veron ei tarvitse olla kirjaimellisesti juuri arvonlisävero. Mutta se sopisi näin maallikon silmistä hyvin tuohon tehtävään. Tuntuu myös hassulta, että kotitaloudet voivat tehdä palveluista kotitalousvähennyksiä, kun ymmärtääkseni samaiset palvelut kuuluvat arvonlisäveron piiriin. Eikö olisi vähemmän paperityötä poistaa halutut palvelut alv:n piiristä? (Summat toki eivät liene ihan mene yksi yhteen.)

Muistan Krugmanin eräässä visiossaan kuvitelleen kuinka tulevaisuudessa tulovero olisi poistettu ja kaikki verotus tulisi suoraan ympäristöveroina. Sadan vuoden aikajänne tuntuu tuollaiselle muutokselle lyhyeltä, mutta tuohon suuntaan voitaisiin hyvinkin mennä. Joka tapauksessa kuluttajaa tulisi ohjata pois kertakäyttöisyydestä ja saman ajatusmaailman pitäisi toimia myös yrityksissä. Verotus ei ole ainut (eikä yksinään varmaan edes riittävä) tapa ohjata kulutusta, mutta sillä voi saada silti aikaan ihmeitä. Katsokaa vain mitä alkoholiveron muutokset ovat taas vaikuttaneet lyhyen ajan sisällä.

Ruokauutisia

Kerään tähän linkkejä viimeaikaisiin ruokauutisiin; näitä en soisi unohtavani. Useimmista olette saattaneet kuulla jos olette lukeneet päivälehtenne mutta tässä koostetta. Linkit ovat viikon parin takaisia, aloitin postausta juuri ennen lomalaitumille lähtöä.

Uusi yhdistys, Puhtaiden makujen puolesta ry on perustettu. Jäseneksi voi jo liittyä, jäsenmaksu on 30 euroa. Yhdistys on osa laajempaa 10+ Kiehuu-projektia, ja liittymistiedot löytyvät toistaiseksi saitin etusivulta. Kyseinen 10+ -projekti on muutenkin kiinnostava, he ovat mm. 2008 perustaneet maatiaistorin jonka tarkoitus on yhdistää maatiaislajikkeiden ja -karjan kasvattajat ja ravintolat – ei siis yksityishenkilöille suunnattu hanke, mutta erittäin tervetullut. Viisitähteä.fi kertoo taannoisessa tiedotteessaan projektista seuraavaa:

10+ Kiehuu! on tukijoiden rahoittama ruokakulttuuriprojekti, joka koostuu mm. omasta internetsivustosta http://www.kiehuu.fi ja 7–8 ruokatapahtumasta vuosina 2009–2010. Elokuussa 2010 projekti päättyy Otavan kustantamaan, noin 450-sivuiseen teokseen uudesta suomalaisesta keittiöstä.

Metsästin taannoin tuottajia torilta. Glorian Ruoka&Viini tiesi kertoa seuraavaa: Helsingissä on kesän ajan lauantaisin Talonpojantori, jonne saapuu kasvattajia ja viljelijöitä myymään lihaa, viljaa, hunajaa ja vihanneksia. Tori pidetään 15.8, 29.8, 12.9  ja 26.9 Töölöntorilla, 5.9 Narinkkatorilla.

Tuorein Ruoka& Viini kannattaa muutenkin lukea läpi. Pääkirjoituksessa kerrotaan kyyttölehmiä tukevista uusista projekteista (MTT:n Juha kantasen vetämä alkuperäiskarjarotujen tutkimushanke), luomu- ja viljelijätoreista on muutenkin juttua ja Svarfvarsin luomutilasta on pitkä artikkeli. Itse tartuin mm. artikkelin sivulauseeseen, jossa Svarfvarsin isäntä Jukka Ahonala mainitsi meijeritoiminnan ja maitotuotteiden tilamyynnin loppuneen EU-säädösten myötä. Mistä tässä on kyse?

Pyhät energialehmät

Ranskassa on juuri tehty päätös, että energianseurantamittareita asentava yritys joutuu korvaamaan energiayhtiöille näiden menettämät tulot. CRE:tä (Ranskan energiansäätelykomissio) sekä energiayhtiöitä on jo ehditty syyttää korruptiosta ja muuten liian läheisistä suhteista valtiovaltaan – päätöksen perusteella ei syyttä. Kyseisen logiikan mukaan vähän energiaa kuluttavat taloudet alkanevat pian saada Suomen taannoista arvioverotusta – noita surullisenkuuluisia mätkyjä – vastaavia sakkoja.

Kiitokset Market Designille skuupista, lomalainen seurailee uutisiakin harvakseltaan.

Vääristelyjä

Hesarissa oli jokin päivä sitten arvosteltu luonnonmukaisia pesuaineita. Niiden testi kirvoitti erittäin asiallisen mielipidekirjoituksen tämän päivän Hesariin, ja voin yhtyä kirjoittajan mielipiteisiin.

Hesari ei ole ainut media, joka on lähikuukausina testannut luonnonmukaisia pesuaineita. Muistaakseni Kuningaskuluttaja tai vastaava teki jokin aika sitten saman tv:ssä. Molemmat testit olivat lähtökohdiltaan hyvin omituisia: ne kertovat alkuun, että nämä pesuaineet eivät oman tuoteselosteensa mukaan sovi yksinään tahranpoistoon, vaan vaativat avukseen erillisen tahrankäsittelyaineen (esim. sappisaippuan). Tämän jälkeen ohjelmat testasivat, kuinkas ollakaan, aineiden tahranpoistokykyä ilman minkäänlaista esikäsittelyä. Ei-niin-yllättävä tulos molemmissa testeissä oli, että väärin käytettynä luonnonmukaisista aineista ei ole mihinkään.

Millaista journalistista arvoa näillä tutkimuksilla tekijät mahdollisesti kuvittelevat olevan? Ja olisiko mustikkatahrojen poistokykyä kannattanut testata myös vertailun vuoksi tavallisella pesuaineella? Tällaisessa keskivertoperheessä nimittäin tehtiin juuri juniorin uuteen vaatteeseen ei-luonnonmukaisella aineella mustikkatahratesti ja paitaanhan se jäi. Niin jäi myös uusintakäsittelyssä ei-luonnonmukaisella tahranpoistoaineella – se olisi ehkä voinut tehota tuoreeltaan, mutta kukapa noita tahroja jaksaa alvariinsa olla syynäämässä.

Luonnonmukaiset pesuaineet ymmärtääkseni poistavat pientä helposti lähtevää likaa (vaikkapa multaa) ja toisaalta putsaavat mm. hikiset paidat. Valkaisuun ja tahranpoistoon on omat aineet, ja tehotakseen niitä täytyy oikeasti käyttää. Tässä tapauksessa tiedostaminen ei riitä, vaikka lieneekin hyvä ensimmäinen askel.

Lisäksi pieni bonus: fosfaattipesuaineista tosiaan kiistellään edelleen Suomessa, ne kun tunnetusti rehevöittävät vesistöä. Kuitenkin joka ikinen suomalainen ei-luonnonmukainen pesuainebrändi tekee aineestaan fosfaatitonta versiota Saksan markkinoille, jossa fosfaatit on jo kielletty. Sikäläiset eivät tietääkseni valita pesutehosta.

Surkuhupaista maatalouspolitiikkaa, osa MDLXVII

Ei tähän tuoreimpaan uutiseen ole juuri mitään lisättävää. Melkein mikä tahansa artikkelin lause toimii yksinäänkin tahattomana komiikkana. Erityisesti itkunaurattaa ”EU-ministerit pelkäävät isoa maidontuottajien konkurssiaaltoa, jos hinta ei käänny kohta nousuun” (vaikka ketjut sanelevatkin ostohintoja, ja tälle toivottavasti voidaan joskus vielä tehdä jotain, sanelupolitiikan mahdollistaa ylituotanto. Menee niitä firmojakin konkurssiin!), ”Juusto liikkuu EU:sta ulos eikä häiritse enää markkinoita täällä” (joskin vientituki hieman saattaa häiritä iloisia veronmaksajia tai niitä markkinoita, joille ne surutta dumpataan) tai artikkelin otsikko ”Halvan juuston polkumyynti Suomen markkinoille loppuu pian” (aivan kuin edullinen ruoka olisi pahasta, tai että polkumyynnin loppuminen Suomeen jotenkin mystisesti muuttaisi sitä seikkaa, että juustoa myydään edelleen polkuhinnalla, tällä kertaa vain ei ihan nenämme edessä).

Ääri-ilmiöiden viehätyksestä (ja vähän lihansyönnistäkin)

Mieleeni jäi taannoin Googlen maisemointivuohista kertovassa uutisessa eräs omituinen lukijakommentti. Artikkelin lukija totesi, että eikö Googlekin jo tiedä, että eläimet aiheuttavat kasvihuonepäästöjä, ja että ympäristöteko olisi jos he hankkisivat ruohonleikkurin.

Se, oliko kommentti vitsi, jäi selvittämättä. Samoin se, tukisiko kyseinen kommentoija kenties koko maapallon eläimistön ampumista metaanimasiinoina. Lausahdus tulee kuitenkin aina toisinaan mieleeni, kun kohtaan vastaavanlaisia äärimmäisyyteen vietyjä, todellisuudesta vieraantuneita kommentteja. Se tulee mieleen, kun Hesari puffaa eineksiä laman pelastajana tai joku kiivas ilmaston ”puolustaja” ehdottaa taas kerran jotain äärimmäistä, ekosysteemiä rikkovaa keinoa joka teoreettisesti voisi hillitä hiilipäästöjä. Useimmat asiat ovat kokonaisuuksia, ja vasta laajemmassa kuvassa näkyy jonkin toimenpiteen kokonaisvaikutus. Usein sitä kokonaisvaikutustakaan ei voi täysin arvata, vaan pitää tehdä paras arvaus ja muokata toimenpidettä jälkikäteen. Näinhän kävi aikanaan alkoholiveron kohdalla – vaikka itse olin (ja moni muukin varmasti) sitä mieltä, että otsaluullakin näkee veronalennuksen olevan järjetöntä, niin silti ymmärsi missä kokonaistilanteessa päätös oli tehty. Otsaluu tosin oli oikeassa, ja korjausliike tuli aikanaan niinkuin järkevää oli. Eineksissä on myös tällainen ongelma: niiden tuotto menee pääasiassa parille yritykselle, joiden osinkoihin tuotto kolahtaa. Tuottajat ja välikädet saavat merkittävästi pienemmän osan, jolloin kiertoon tulee loppujen lopuksi vähemmän rahaa. Kansanterveyden puolesta taas einesten tuottama ”voitto” on puhtaasti negatiivista.

Lihansyöntikampanjat, puolesta ja vastaan, osuivat taas silmiini – tällä kertaa Treehuggerin artikkelissa. Artikkelissa kerrottiin uutena tutkimustuloksena, että järkevästi hoidettu karja – käytännössä sellainen, joka syö vähemmän rehua ja vaikkapa maissia, jotka muodostavat paljon metaania lehmän ruoansulatuselimistössä ja pääosin ruohoa, joka on lehmän alkuperäinen ravinto – voi auttaa hiilen sitomisessa. Tämä vaatii järkeviä ja kestäviä laiduntamismenetelmiä, joissa pidetään suuria aloja luonnonniittynä joissa lehmät käyvät laiduntamassa. Laidunnus kasvattaa maan ravinteikkuutta ja näin sitoo hiiltä lehmän jätösten ja maatuvan ylijäämäruohon osalta, samoin kuin kasvavan ruohon avulla. Tämä sama alahan on nyt maissilla, jota käytetään tehotuotannon rehuna. Tehotuotantomenetelmien vuoksi kyseisen maan hiilipitoisuus on laskenut merkittävästi, mikä lisää käytännössä ilmakehään pääsevän hiilidioksidin määrää.

Kun muistetaan, että vaikkapa Amerikan Keski-Lännen pellot ovat muutenkin laina-ajalla – vesi-intensiiviset maissi, puuvilla ja muut tehomaatalouden ihmeet imevät parhaillaan kuiviin uusiutumatonta vesiallasta preerian alla, ja sen arvioitu kestoaika on maksimissaan kaksisataa vuotta – peltojen ruoholle jättäminen ja kestävät laiduntamistekniikat olisivat pitkällä tähtäimellä ja taloudellisestikin järkeviä. (Puhumattakaan siitä, että vaikkapa puuvillaa tuotettaisiin halvemmalla aivan muualla.) Sitä odotellessa maltillinen lihansyöjä voinee vain toivoa parasta ja ostaa luomua tai muuten fiksusti tuotettua – luomuakaan ei tarvitse fanittaa fanaattisesti, mutta tällä hetkellä se on yksi harvoja tapoja lähettää kuluttajana signaalia parempien tuotantotapojen puolesta.

Artikkeli ei silti tarkoita, että meidän kannattaisi panostaa lihansyöntiin. Yksikään lääkäri ei suosittele lihansyöntiä länsimaiden nykyisin harrastamassa laajuudessa. Ja karjaa ei tarvittaisi ihan näin paljoa kuin nykyisin: jos lihaa syötäisiin maltillisesti, paineet tehotuotantolaitoksiinkin pienenisivät. Siksi kasvissyöjiä on taas tämän tutkimustuloksen varjolla turha syyllistää – päin vastoin. Itse en kuitenkaan kannusta kaikkia tiukkaan kasvissyöntiin; olen tylsyyteen asti keskitien kulkija, ja en ilahtuisi ajatuksesta, että joutuisin syynäämään ruokavaliotani erityisen tarkasti tai syömään vitamiinilisiä. Se ei tarkoita, että joka päivä tarvitsisi silti syödä lihaa tai että lihan tarvitsisi olla aterialla pääosassa. Ei se silti estä joskus syömästä kunnon pihviä. Mikäli ihmiset kohtaisivat vähemmän fanaattisuutta ja kokisivat ettei kaiken tarvitse olla joko-tai, kenties tässäkin asiassa päästäisiin pois poteroista.

Ongelmana tässä maailmassa on  (ja tulee olemaan, en elättele turhia toiveita tässä suhteessa) että keskitie saa poikkeuksetta vähemmän huomiota. Ääri-ilmiöt ja mielipiteet kiinnostavat kaikessa raflaavuudessaan, ja niiden suhteettoman suuri uutisointi mahdollistaa omituiset dieetit (kuten toivon mukaan hiipumaan päin olevan hiilihydraattihysterian), asioiden polarisoinnin (olet puolellamme tai meitä vastaan) ja vastakkainasettelun vaikkapa luomun ja tehomaatalouden välillä, jossa tuppaa unohtumaan että pienillä (no, joissain tapauksissa melko isoilla) muutoksilla saataisiin tavallisestakin tuotannosta huomattavasti parempaa.

Ilmastonmuutoskin johtuu perimmältään maapallon kapasiteetin ylittävästä kasvusta ja toisaalta ekosysteemiä rikkovista tuotantotavoista. Jos palattaisiin järkevämpiin metodeihin, moni asia korjaantuisi liki itsestään. Tämä ei tarkoita paluuta kivikaudelle, tai sitä etteikö vaikkapa fiksumpien viljelytapojen ohessa kannata kehitellä uusia teknologioita. Mutta biodiversiteetti ja luonnon tasapaino (voi, niin kovin hippejä ja epäcooleja asioita) kannattaa pitää mielessä myös uusia asioita kehiteltäessä.

Muuttuva maapallomme

United Nations Environment Programmen sivuilla on mielenkiintoista dataa siitä, miten ympäristömme on muutamien kymmenien vuosien sisään muuttunut. Projektin nimi on Atlas for Our Changing Enviroment. Löysin sivut Tiedeuutisten artikkelin perusteella, ja se kannattaneekin käydä vilkaisemassa ensimmäisenä: uutiseen on listattu mielenkiintoisimpia atlaksesta löytyviä asioita, kuten timanttikaivoksen muuttamaa maa-alaa, kuivuvaa järveä ja puiden istutusprojektin tuloksia.