Valtuustopuheenvuoro Lommilasta

Esitin valtuustossa Lommilan kaavan hylkäämistä. Ohessa puheenvuoro, jossa kerron hylkäysperusteita. Surullista on, että valtuustossa kovin moni oli sitä mieltä, että meidän tehtävämme ei ole ohjata kaupungin rakentumista vaan rakentaa mitä sattuu minne kuka tahansa saattaisi haluta rakentaa. Kaupunkia ei rakenneta arvalla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut:

Lommilan kaavaa käsiteltiin valtuustosalissa viimeksi vuosi sitten. Kaava-alue on sekä kooltaan että vaikutuksiltaan harvinaisen iso ja kaava-asiaa on käsitelty yli kymmenen vuotta. Vaikken sinänsä olekaan iloinen kaavaprosessiemme kestosta, voin todeta, että maailma on tänä aikana muuttunut merkittävästi.

Lommilaan suunniteltu uusi Itäkeskus kuuluu menneeseen aikaan, ja on käsittämätöntä, että vaikka valtion tasolla on päätetty että kauppakeskusten kaavoittamista suitsitaan, tätä keskusta ajetaan edelleen.

Muistuttaisin siis arvon valtuutettuja vielä siitä, mistä tässä kaavassa on kyse. Lommilan kauppakeskusta markkinoidaan tilaa vievän kaupan keskuksena, mutta tässä kaavassa me puhumme isosta kauppakeskuksesta, jossa on vähän tavallista enemmän huonekaluliikkeitä.

Maailma on muuttumassa. Olemme kaupan murroksen kynnyksellä, ja vaikka täsmälliset seuraukset ovat vaikeita ennustaa, tiedämme, että entisenlainen kauppakeskus ei tule olemaan sen keskiössä.

Ilman tätä murrostakin keskus on kuitenkin vahingollinen idea. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan vähittäiskaupan ensisijainen sijoituspaikka on keskusta-alue.

Isot kaupalliset keskittymät tulisi rakentaa hyvien liikenneyhteyksien kohdalle, alueelle, jossa asuu paljon ihmisiä kävelymatkan päässä. Tämä ei tarkoita, että kaikkien olisi pakko kävellä keskukseen: se tarkoittaa yksinkertaisesti, että mahdollistamme mahdollisimman monelle asioinnin myös ilman autoa.

Lommilan etäisyys – pari kilometriä – ei kuulosta paljolta. Se on niin kuitenkin niin paljon, että asiointi ei tule tapahtumaan julkisilla. Samalla se on niin vähän, että se tulee syömään Espoon keskuksen kaupallisen potentiaalin ja siirtämään alueen painopistettä pois junaradalta. Rakennuttajat eivät edes yritä väittää, että Lommila olisi muuta kuin automarket: ennusteiden mukaan yli 80% asioinnista tapahtuisi yksityisautoilla.

Lommilaa on perusteltu mm. sillä, että se vähentäisi päästöjä kun asiakkaat ajaisivat autoillaan lyhyemmän matkan ostoskeskukseen. Tämä laskelma ei ota huomioon pitkän aikavälin vaikutuksia kaupunkirakenteeseen.

Lommila helpottaisi toki esimerkiksi joidenkin Pohjois-Espoon asukkaiden asiointia. Joillain Espoon alueilla palvelutarjonta on surkeaa. Lommilaan mahtuisikin hyvin ruokakauppa ja se toimii jo nyt hyvänä tilaa vievän kaupan keskuksena. Olen kuitenkin sitä mieltä, että paikallisten palveluiden surkeaa tarjontaa ei kannata parantaa parantamalla kaukana sijaitsevia palveluita. 

Arvoisat valtuutetut, tietänette että Espoon keskusta ollaan kehittämässä isolla rahalla. Alue on jäänyt pahasti jälkeen ja tarvitsee piristysruisketta ja kasvojenkohotusta. Lommilaa markkinoidaan tällaisena, mutta jos tämä sama potentiaali lisättäisiin pääosin keskukseen itseensä ja vietäisiin palveluja myös niiden puutteesta kärsiville haja-asutusalueille, saisimme merkittävästi parempaa kaupunkia ja yhtä lailla kaupallista vetovoimaa.

Tätä kaavaa on hiottu pitkään ja se on valtuustossa palautettu muutoksia varten. Koska nämä muutokset eivät johtaneet itse konseptin muuttumiseen ja annetut lausunnot ovat edelleen hyvin kriittisiä, esitän tässä palautuksen sijaan hylkäysesityksen joka on jaettu numerolla 4. Näin Lommilan mahdolliset jatkosuunnitelmat voidaan tehdä puhtaalta pöydältä. 

Hyvät valtuutetut, meidän tulee kehittää Espoon kaupallisia palveluita. Asukkaille tulee tarjota riittävä palvelutaso, ja nykyinen tilanne esimerkiksi joillain Pohjois-Espoon alueilla tai vaikkapa Suurpellossa on kestämätön. Lommilaan kannattaa pikimiten lisätä ruokakauppaa, ja toivotamme myös tilaa vievän kaupan kasvun tervetulleeksi. Täällä Espoossa me haluamme parantaa niin palveluita kuin talouttakin. Kannattaa kuitenkin miettiä, koska sanojen ja tekojen välille tulee liian suuri kuilu: koska hölmöläisen tapaan leikkaamme peittoa toisesta päästä ja jatkamme sitä toisesta.