Kuukausi: joulukuu 2013

by

Kuluneen vuoden jäljet

Kulunut vuosi on jättänyt jälkeensä pysyviä merkkejä. Otsan juonne kertoo pohdinnoista, tiukoista paikoista ja keskittymisestä. Suupielen naururyppy riemusta, ilosta ja hyvistä hetkistä. Seurasta, jonka kanssa on ollut ilo taittaa matkaa.

Kun vuosi sitten aloittelin kaupunginvaltuutettuna ja kaupunkisuunnittelulautakunnassa, mietin miten aika tulee riittämään. Vuosi lähti käyntiin rytäkällä: luottamustehtävien alun lisäksi vaihdoin asuntoa ja työtä, vuoden aikana vielä toistamiseen. Vaikka asunnonvaihto helpottikin lapsiperhearkea, etenkin keväällä tiukkoja hetkiä oli paljon. Pahimmillaan kokouksia ja tapaamisia oli keväällä kahdeksan iltaa putkeen. Onneksi apua oli paljon ja omia rajoja ei joutunut liikaa koettelemaan, sen sijaan kalenteria on syksyn kuluessa täyttänyt paljon kevättä varovaisemmin. (Valtuustovuotta on erityisesti kaupunginhallituksen vinkkelistä mainiosti summannut Tiina Elo blogissaan, ja kokosin itse kuluneen syksyn asioita muistiin omaan postaukseensa.)

Jaksamista on auttanut paljon puolison tuki, ja korvaamattominta apua olemme saaneet lasten isovanhemmilta sekä ystäviltä. Hoitoapua on tarvittaessa löytynyt ja aviopuoliso ei ole joutunut olemaan liikaa yksin vastuussa kodista. Kiitokset ansaitsee myös työnantajani, jolta onneksi löytyy tarvittaessa joustoa, enkä Euroopan parhaalta työpaikalta muuta odotakaan. Voinkin todeta, että läheisten apu ja työelämän jousto ovat tärkeimpiä asioita, jotka auttavat lapsiperhettä luovimaan kiireiden läpi. Kaikilla ei ole apuun kykeneviä sukulaisia ja ystäviä, ja tämä pitää muistaa myös kaupungin työssä.

Joustoja on joutunut tekemään jonkin verran. Pidin syksyn ajan kiinni siitä, että en ole kolmea peräkkäistä iltaa kotoa poissa. Päätin myös vuoden kuluessa luopua Tapiolan seudun Vihreiden hallituksen puheenjohtajuudesta. Olen mielelläni toiminnassa edelleen mukana ja jatkan ensi vuonna hallituksessa, mutta vaalivuonna tarvitaan ihmistä, jolla riittää aikaa myös päivittäisen toiminnan pyöritykseen. On ilo nähdä, että vastuu jatkuu hyvissä käsissä. Espoon Kaupsukahveja ei ole tänä syksynä pidetty, ja se on jäänyt harmittamaan. Tämän haluan korjata ensi keväänä.

Paljon on tapahtunut myös muilla saroilla. Lapset kasvavat, vanhempi oppi polkupyöräilemään ja nuorempi pois vaipoista. Vähät vapaahetket – erityisesti työmatkat – olen käyttänyt liikunnan parissa, jota ilman en jaksaisi. Onneksi liikuntaan saa myös lapset mukaan: olemme koko perheen voimin kannustaneet perheen isiä Tukholmassa ja Nuuksio Classicilla, ja ehkä hupaisin kisa oli Otaniemessä järjestetty perinteinen 800 m juoksu, jossa lapset innostuivat äidin ja isin suorituksesta niin että ottivat itsekin loppukirit maaliviivalle. Oman urheiluvuoteni kohokohta oli Joroisten triathlonin puolimatka, vaikka kipuileva polvi jättikin juoksuosiolta ensi vuodeksi vähän hampaankoloon. Olen havainnut, että ainakin itselläni sopiva tavoitteellisuus auttaa löytämään aikaa kunnon ylläpitoon ja itsestä huolehtimiseen.

Merkittävintä kuluneessa vuodessa ovat kuitenkin ihmiset. Luottamustehtävien, uusien töiden ja urheiluharrastuksen myötä elinpiiri on taas laajentunut ja rikastunut.

On ollut suuri ilo työskennellä asiantuntevan, innostuvan, humaanin ja hulvattoman joukon kanssa joka myös Vihreänä valtuustoryhmänä tunnetaan. Paneutuva ryhmämme puheenjohtaja Inka sekä kaikki muut antaumuksella töitä tekevät ryhmän jäsenet pitävät riman korkealla. Vihreän ryhmän erityispiirre on huolellinen valmistautuminen ja demokraattisuus: päätökset mietitään yhdessä ja se vaatii paneutumista.

Kiitos siis kaikille, joiden kanssa olen saanut kuluneen vuoden aikana tehdä töitä, juosta lenkkipoluilla, parantaa maailmaa ja ihmetellä sen menoa!

Toivotan kaikille valoisaa ja innostavaa uutta vuotta! Jatketaan täyttä höyryä eteenpäin, ja otetaan uusi vuosi vastaan riemukkaasti!

by

Yhteenvetoja

Kuluneen syksyn aikana on tapahtunut paljon. Siihen on kuulunut paljon muutakin kuin kokouksia, ja läheskään kaikesta mielessä pyörineestä ei ole saanut kiteytettyä omaa kirjoitustaan. Tämän lisäksi moni ajankohtainen asia on pyörinyt myös uutisissa: niinpä ajattelin koota kuluneen syksyn asioita vielä pienenä muistiona ja koottuina linkkeinä. Olen havainnut tämän toimivan erinomaisena lisämuistina myös itselleni. Samalla on hyvä jo pohtia ensi vuotta, vaikka uudenvuodenlupaukset ovatkin vasta viikon päästä.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden kokousraportit ovat luettavissa Espoon vihreiden sivuilta Kaupsublogista. Tulen vähän miettimään tätä julkaisutapaa, ne olisi hyvä saada kootusti myös tähän blogiin. Kirjoitamme tekstejä vuorotellen Risto Nevanlinnan kanssa, joten on kuitenkin luontevaa pitää itse blogi Esvin sivujen alla.

Ajatuksena on myös lisätä omassa blogissa lyhyempien postausten määrää. Olen kokenut blogin hyväksi apumuistiksi, ja   toisaalta kynnys kirjoittaa on usein korkea kun haluaisi kirjoittaa pitkään ja perusteellisesti. Silti lyhyempi postaus on usein luettavampi. Osallistumiset tilaisuuksiin ja seminaareihin olisi mukava kirjata muuallekin kuin Facebook-sivulle, joka ei ole samalla tavoin etsittävissä ja kategorisoitavissa.

Kuluneen syksyn teemoja

Kaupungintalon kohtalo puhututti syksyllä, kun hyväksyimme kaavan joka mahdollistaa ensi tai seuraavana vuonna kaupungintalon kohtalosta päättämisen. Kirjoitimme Henna Partasen kanssa kaupungin historian säilyttämistä korostavan mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Länsiväylässä. (Suurkiitokset kirjoittamassa mukana olleelle Tiina Elolle.)

Erinomainen Pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin. Pyöräilyn osuuden kaksinkertaistaminen noteerattiin myös Helsingin Sanomissa. Länsiväylässä korostimme, että työ ei ole tässä, vaan nyt täytyy myös huolehtia siitä että kunnianhimoinen ohjelma saadaan täytäntöön. Tässä budjettitilanteessa esimerkiksi lisämäärärahoja ei työhön valitettavasti saatu.

Budjetin yhteydessä ja koko vuosi on puhuttu paljon homekouluista. Surullista on, että vaikka ongelma on vihdoin myönnetty ja homekorjauksia alettu edistää, edelleenkään koulujen ja muiden kaupungin rakennusten ylläpitoon ei ole varattu riittävästi rahaa.

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on suuret paineet tehdä perheasuntoja, ja tätä käytetään keppihevosena milloin minkäkinlaiseen rakentamiseen. Kaupunginjohtaja nosti syksyllä budjetin yhteydessä esiin sen, että taloudellisesti suurin kato on keskustaan muuttavasta varakkaasta väestöstä. Kommentoin tätä Seppo Laakson tutkimuksesta selvinnyttä asiaa korostamalla erityisesti tarvetta edistää keskustojen rakentamista, sekä lähipalveluiden ja lähiluonnon tärkeyttä. Muistutin myös helposti unohtuvista väestöryhmistä eli kasvavasta sinkkuväestöstä ja keskituloisista perheistä.

Espoonväylä oli kaupsun haastavimpia kaavoja. Suunnitelmat olivat parantuneet merkittävästi aiemmista, mutta eivät vielä lähellekään valmista.

Valtuuston budjettikokouksen yhteydessä nostin esiin Espoon tietohallinnon säästöpotentiaalin. Havaitsin juuri, että noston oli poiminut artikkeliinsa Tietoviikko, joka oli pyytänyt lisäkommentteja Espoon ICT-johtaja Matti Franckilta. Suosittelen lukemaan artikkelin, Franck täsmentää asioita hyvin. Hyvä, että asia nousee esiin, ja tähän palaan vielä alkuvuodesta tarkemmin.

Tulevan kevään isoja asioita kaupunkisuunnittelulautakunnasa tulevat olemaan poikittainen raideliikenne, erityisesti Raide-Jokeri sekä pysäköinti, johon valmistellaan uutta ohjeistusta. Kaupsun ulkopuolelta tärkeitä teemoja ovat päivähoito sekä  tuottavuusohjelman myötä esiin varmasti nouseva IT-hallinnon uudistus.

by

Mielipidekirjoitus : Kaupungintalo on osa Espoon tarinaa

Julkaistu Länsiväylässä syksyllä 2013

Espoon kaupungintalon tarina on pitkä ja kiista talon säilyttämisestä on ajanut Espoon virastokeskuksen kehittämisen pattitilanteeseen. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 15.10. yksimielisesti, että asian valmistelu jatkuu kahden vaihtoehdon pohjalta.

Valtuusto pääsee siis päättämään kaavasta, joka mahdollistaa virastokeskuksen alueen kehittämisen laadukkaaksi kaupunkitilaksi puistoineen joko nykyinen kaupungintalo säilyttäen tai uuden ratkaisun pohjalta. Kaavan hyväksymisen yhteydessä, toivottavasti vuoden 2014 aikana, ratkaistaan siis lopullisesti kaupungintalon kohtalo.

Erityisesti keskustelua on herättänyt kysymys kaupungintalon suojelusta. Kaava-aineistosta saadut lausunnot osoittavat selkeästi, että talolla on historiallista ja suojeluarvoa, joka tulee ottaa asemakaavoituksessa huomioon. Suojelunäkökulma on jatkovalmistelun yksi keskeinen lähtökohta.

Espoo on viidensadan vuoden iästään huolimatta kaupunkina nuori. Kaupunki on kasvanut ja kasvaa nopeasti, mikä tarkoittaa suurta määrää uudisrakentamista. Uuden rakentamisen rinnalla vanhan suojelu on usein jäänyt liian vähälle huomiolle.

Kerroksellisuus ja historia tekevät kaupungin. Monimuotoisesta rakennuskannasta ja vaihtelevasta katukuvasta syntyy laadukkaampaa  ja asukkaille viihtyisämpää elinympäristöä. Onneksi moni vanha, purku-uhan alla ollut rakennus on saatu viime vuosikymmeninä kunnostettua ja suojeltua kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Esimerkiksi Albergan kartanon, Villa Elfvikin tai Parkvillan kunnostaminen ei aikanaan ollut itsestäänselvyys.

Kaupunginhallitus on linjannut, että Espoon keskus säilyy hallinnollisena keskuksena ja kaupungintalon kohdalle tulee kaupungin omaa toimistotilaa. Alueelle halutaan myös avointa tilaa asukkaiden käyttöön. Kaavalla kannattaa siis mahdollistaa rakennuksen arkkitehtoniset arvot säilyttävien muutosten tekeminen.

Tuoreen päätöksen myötä aiemmin varjoon jääneen Espoon keskuksen kehittämistä voidaan nyt viedä täysipainoisesti eteenpäin. Toivottavasti voimme viidenkymmenen vuoden päästä katsoa ihaillen Espoon keskusta ja todeta, kuinka hieno, kerroksellinen ja viihtyisä kaupunkiympäristö meillä myös Espoon sydämessä on.

Kirsi Louhelainen

kaupunkisuunnittelulautakunnan vpj. (vihr.)

Henna Partanen

ympäristölautakunnan pj. (vihr.)

by

Pientalopohdintoja – tiiviimmin, harvemmin, vihreämmin?

Tulevan kaavoituskauden iso kysymys tulee olemaan, saammeko uudistettua käsitystä pientalosta. Valtuustostrategiaan kirjattiin kokoomuksen ehdoton vaatimus pientalotuotannon kaksinkertaistamisesta. Pientalojen holtiton lisäys ei ole järkevää, mutta on monta tapaa lähteä miettimään asiaa niin, että saamme silti tehtyä edes jotenkin fiksua ja toimivaa kaupunkia.

Viime aikoina voimakkaasti esiin nostettu kaavatalous on omalta osaltaan tämän pientalolinjauksen kanssa jopa voimakkaasti ristiriitainen. Harvaanasutulla pientaloalueella kun  kunnallistekniikka maksaa sen verran, että sitä on hankala saada maankäyttömaksuissa takaisin. Kun tähän lisätään riittämätön käyttäjäpohja toimivalle joukkoliikenteelle tai palveluille, tästä seuraava suhteessa suurempi joukkoliikennekustannus sekä autoistumisen vaatima tieinfran lisätarve myös alueen ulkopuolella, päästään reippaasti negatiivisiin lukuihin.

Ei ole kuitenkaan mahdotonta saada pientalotavoitetta toimivammaksi. Eräs osa tätä on, että pientalokäsitettä tulee miettiä uudelleen. Meidän tulee miettiä pientaloalueiden tiheyksiä säteittäin niin, että huonojen yhteyksien päässä pihat ovat isoimmat ja tiheydet pienimmät, mutta hyvien yhteyksien vieressä asutus on reippaasti tiivistä. Meidän tulee miettiä uusia omakotiasumisen muotoja ja miettiä asiaa kerralla vähän laajemminkin:

  • townhouset (joita ei juuri ole edes yritetty kuin muutamaan aika kummaan  paikkaan) tai näiden muunnelmat,
  • kerrostalon alakerran omalla sisäänkäynnillä ja pihalla varustetut ”omakerrostalot”,
  • pientalot joissa on useampi asunto,
  • yksiöt puutarhassa…

Ilman näitä uusia ajatuksia emme saa kaupungistamme niin monipuolista kuin pitäisi.

Olenkin jo kertaalleen kuitannut, että jos strategian tavoite on, että pientalojen kaavoitusmäärä kaksinkertaistetaan, silloin kaupunkisuunnittelun tavoite tulee olla että pientalojen vaatima pinta-ala puolitetaan.

Esimerkkejä tilansäästöstä on paljon. Talojen pihojen ei tarvitsisi olla yhtä asvaltoituja kuin nykyään, jos rakennusvalvonnan kanssa päästäisiin tietyistä turhista normeista eroon, esimerkiksi siitä että tontilla pitää voida kääntyä. Samoin joka rivarille ei tarvitse tehdä omaa tienpätkäänsä takapihalle, hitaalla kadulla voidaan ajaa suoraan kadulta talon eteen.

Teiden ei tarvitsisi olla niin leveitä tai aina kaksisuuntaisia, ja (pienenä nyökkäyksenä valtuuston kadunvarsipysäköintialoitteen suuntaan) joskus koko tonttipysäköinnin voisi korvata kadunvarsipysäköinnillä. Tästä esimerkkinä vaikkapa yksisuuntainen Kimmetie Tapiolassa – kadun ei tarvitse olla kovin leveä ja piha-aluetta ei mene niin paljon parkkipaikkoihin. Saamme saman toiminnallisuuden tiiviimmin, maanpintaa ei peitetä niin paljoa asfaltilla jolloin hulevesiongelmat eivät kärjisty, ja saamme joko samalle alueelle enemmän ihmisiä, enemmän pihoja tai enemmän viheralueita. Tai näitä kaikkia.

Meidän tulee myös miettiä, kuinka moni oikeasti haluaa pientaloltaan juuri pihan ja kuinka moni vaikkapa vain rauhaa seinänaapurilta? Viheralueita voi kasvattaa, kun itse talon piha on pieni mutta se aukeaa suoraan puistoon tai metsään – esimerkkinä townhouset Leppävaaran Säterinmetsässä, joista laitimmaisten pikkiriikkiseltä pihalta on portti suoraan metsään. Osan taloista voi reippaasti tehdä pihattomiksi tai ainakin pienipihaisiksi.

Kaupunkikeskusten viereen puolestaan voisi tehdä reippaasti ihan kaupunkia, ja tehdä siitä silti omakotimaista. Jos mielikuvitus loppuu tai emme usko kykenevämme hyvään lopputulokseen, voimme hyvin käydä maailmalta lainaamassa sopivan ja hyväksi havaitun ratkaisun ja kokeilla sitä jonkin keskustan kulmalle.

by

Ongelmanratkaisua vai muutoksenhallintaa? Keskustelua yrityskaavoituksesta

Keskiviikkona olin mukana Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä tilaisuudessa Albergan kartanossa. Tilaisuuteen oli kutsuttu kauppakamarin jäseniä, yrittäjiä, virkamiehiä sekä luottamushenkilöitä. Jälkimmäisistä paikalla oli lisäkseni mm. Tiina Elo ja Ari Konttas kaupunginhallituksen puheenjohtajiston edustajina sekä lautakunnasta useampia jäseniä.

Keskustelun aluksi käytiin läpi tämän hetken tilannetta yritysten ja kaavoituksen kannalta. Perusteesinä oli, että nimenomaan tuotantoyritysten määrä on Uudellamaalla vähentynyt ja yrittäjät kokevat usein nimenomaan kaavoitusasiat hankalaksi. Tavoitteena oli siis lisätä vuoropuhelua aiheesta.

Paikalle oli kutsuttu useiden yritysten edustajia kertomaan kokemuksiaan ja tarinat olivatkin paikoin suorastaan poskettomia. Mm. Merituulentien varteen suunnitellun toimitilan ulkoasua oli hiottu kahdeksan palautuksen kautta. Samalla tontilla oli myös hiljattain löytynyt liito-oravien ylityspaikka, mikä tarkoittaa ainakin parin vuoden viivästystä päätöksenteossa. Toinen yritys oli yrittänyt katsoa kymmenen vuoden päähän ja hankkia itselleen tonttitilaa laajennusta varten, mutta kun kaavaprosessi oli vihdoin tarkoitus laittaa alkuun, kävikin ilmi että metron tulon myötä alue halutaan asumiseen. Rakennuksen ulkonäöstä on tullut usein ongelmakohta, kun ilmeisesti paikoin KSK ja paikoin rakennusvalvonta on lähtenyt ohjeistamaan välillä hyvinkin tiukasti ja palautusten kautta suhteellisen pieniäkin asioita.

Vastaavia kommentteja on tullut korviini rakennusvalvonnasta ennenkin, tosin kuntalaisten puolelta. Näistä on kuitenkin ollut vaikea sanoa, kuinka systemaattisia ongelmat ovat koska ei liene yllättävää että vain räikeimmät tapaukset ylipäänsä osuvat luottamushenkilön korviin. (Kahdeksan kertaa uudelleen rakennuksensa piirtänyttä yrittäjää ymmärrettävästi sapetti, että myöhemmin liikkeelle lähtenyt kilpailija oli saamassa viereisellä tontilla rakennuksensa jo vesikattoon. Joskus asiat sujuvat jouhevammin, joskus eivät.) Selvää on, että toimintatapoja tulee parantaa.

Keskustelu oli mielestäni pääosin hyvää, asiallista ja eteenpäin katsovaa. Huomasi kuitenkin, että vaikka yrittäjät – vaikkakin suorin sanoin – toivat viestiään asiallisesti toivoen ongelmanratkaisua, etenkin joillain luottamushenkilöillä alkoi ehkä painaa jo joulukiire päälle ja keskustelevaa otetta oli paikoin vaikea löytää. Kunniansa saivat kuulla tuohtuneissa purkauksissa niin sievistelevät virkamiehet kuin Vihreätkin, liito-oravat kun ovat kuulemma meidän aiheuttamamme ongelma ja tämä ongelma on nyt korjattava.

Tuohtumuksesta saattoi myös päätellä hieman Espoon tämän hetken ongelmien todellista syytä: sitä, että keskitymme liiaksi yksityiskohtiin ja syntipukkien etsimiseen miettimättä, miten aidosti kehittää tapoja ratkoa eteen tulevia ongelmia.

Keskustelusta nousi esiin kuitenkin kaksi selkeää teemaa, keskusteluyhteyden ja avoimuuden tärkeys sekä muutoksenhallinta.

Omassa puheenvuorossani korostin Espoon muuttuvaa tilaa ja sitä, että se tulee aiheuttamaan myös ongelmia. Kasvukivuissa kaikki ei tule toimimaan aukotta ja meidän tulee pystyä tekemään tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja nykyisten ratkaisujen paikkailun sijaan. Olennaista on kuitenkin keskustelu, avoimuus ja positiivinen suhtautuminen yritystoimintaan ja sen kaavoituksessa kokemiin ongelmiin.

Keskustelu nosti hyvin esiin kaavoituksemme kaksi kipupistettä. Yritysten rakennusasioissa kohtaamat ongelmat saattoi varsin hyvin jakaa kahteen kategoriaan: konkreettiset ongelmat kaupungin toimintatavoissa sekä muutostenhallinnan heikkous.

Espoon ongelma ei ole se, että kaupunkisuunnittelukeskus haluaa tehdä hyvää ja laadukasta kaupunkia. Fakta on, että etenkin asutuskeskuksissa ja asukkaiden kyljessä rakentamisen ulkonäöllä ja laadulla on väliä. Elinympäristön laatu korreloi tutkimusten mukaan vahvasti niin hyvinvoinnin, terveyden kuin alueen haluttavuudenkin kanssa. Kaikki tärkeitä myös yrityksille. Asumisen laatu on osin elinympäristön laatua ja siihen liittyy niin ympäristön yleinen miellyttävyys, riittävät viheralueet kuin turvallisuuden tunnekin. Tähän voidaan rakentamisen toteuttamisella vaikuttaa.

Ongelma sen sijaan on, miten tätä tavoitetta pyritään saavuttamaan. Ja tässä esille tulee järjestelmän kankeus: hoidetaan asioita palautusten ja virallisten ”virstanpylväiden” kautta miettimättä parasta tapaa saada yhteiset intressit hoidettua. Esimerkiksi rakennuksen ulkoasun hiomisessa järkevin tapa toimia voisi olla se, että käydään kerralla yhteiseen pöytään ja mietitään tavoitteet. Jos halutaan – vaikkapa asutuskeskuksen lähellä – tarkempaa kontrollia, voidaan sopia että tavataan epävirallisesti suunnitteluprosessin aikana jotta nähdään että sovitut tavoitteet on ymmärretty samalla tavoin. Näin vältetään turha palauttelu ja ylimääräinen työ.

Nämä asiat koskevat kaupungin tapaa toimia ja kankeiden käytäntöjen parantamista. Mutta on toisenlaisiakin ongelmia. Ja nämä ongelmat eivät ole sellaisia, joita itsessään voisi ratkaista. Liito-oravia ei voi muiluttaa Venäjän rajalle (ainakaan saamatta varsin kiistanalaista kansainvälistä huomiota). Metrotunnelia ei nyt vain enää kannata räjäyttää tai muuttaa maailman kalleimmaksi maanalaiseksi hiihtoputkeksi. Ei vaikka sen tulo aiheuttaakin muutoksia lupauksiin, joita ennen metropäätöstä on tehty.

Nämä eivät ole ongelmia, jotka voi ratkaista, vaan muutoksia, joihin pitää reagoida. Ja tämä ero on, kuten eilisestä keskustelustakin hyvin kävi ilmi, joskus hyvin vaikea tehdä. On kovin helppo lähteä voivottelemaan metropäätöksen tekemistä tai syyllistää viherpiiperöitä kansainvälisten säädösten noudattamisesta. On paljon vaikeampaa ymmärtää, mistä tässä on kyse, eikä tässä ole kyse metrosta, liito-oravista eikä yksisarvisista: kyse on siitä, että meidän tulee kaupunkina pystyä reagoimaan muutokseen ja tehdä se hyvällä, kestävällä, kokonaisuuden huomioon ottavalla tavalla kuntalaisia palvellen.

Kaavoituksessa tulee väistämättä esiin muutoksia, uusia asioita ja ratkottavia ongelmia. Olennaista ei ole estää näitä muutoksia vaan reagoida niihin ratkaisua etsien. (Toki oma tilanteensa on jos kyseessä on aito uhka, vaikkapa havainto maaperän saastuttavasta vuodosta. Tätäkään ei kannata jäädä voivottelemaan vaan korjata tilanne.) Esimerkiksi erään tontin liito-oravahavainnossa yrittäjä oli saanut lyhytsanaisen kirjeen, jossa todettiin havainto, kerrottiin että suunnitelmat menevät nyt jäihin ja voi mennä pari vuotta että tämä asia saadaan selvitettyä.

Toistan vielä, että tässä tapauksessa ongelma ei ollut liito-orava. Ongelma on, että kun esiin tulee uutta tietoa joka vaatisi suunnitelmanmuutosta, siihen ei reagoida. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan palvelualttiutta ja keskusteluyhteyttä – aivan kuten rakennuksen ulkoasun suunnittelussa tarvitaan. Ei olisi ollut välttämättä juurikaan aikaavievempää lähteä palvelukeskeisyydestä ja keskustelusta: lyhytsanaisen viestin sijaan todeta, että edessä on ongelma joka ei välttämättä tämän tontin osalta ratkea heti, mutta järjestetään tapaaminen jossa katsotaan mahdollisia ratkaisuja. Tapaamisessa voisi esimerkiksi katsoa vaihtoehtoisia tontteja, haarukoida, mikä on rakentamisen toivottu aikataulu, onko tontille tarvetta juuri tällä alueella vai voitaisiinko sitä katsoa kauempaa, ja halutaanko mieluummin jäädä odottamaan tämän tontin kanssa vai edetäänkö mieluummin jossain muualla.

Olennaista tässä eivät ole ne ratkaisuehdotukset, mitä tässä malliksi itsekin esitin. Kuten keskustelustakin kävi ilmi, on kovin helppoa lähteä tuomitsemaan jotain asiaa ongelmaksi, mutta fakta on, että samaankaan ongelmaan ei välttämättä ole eri tilanteessa ja paikassa samanlaista ratkaisua. Asiat pitää myös kyetä laittamaan kontekstiin, ja aina yksittäisen kohdan ”korjaaminen” ei ole parasta kokonaisuuden kannalta. Meidän ei ole mahdollista kehittää maagista sapluunaa jolla saamme aina saman ratkaisun, vaan meidän tulee kehittää kykyä ratkoa näitä ongelmia, keskustellen ja avoimesti.

Jatkoa odotellen. Näitä ajatuksia ajattelin pallotella myös virastossa.

by

Espoon tietohallinto mietittävä uusiksi – mistä sinä säästäisit 25 miljoonaa?

Valtuuston budjettikokouksessa puhutaan rahasta. Puhutaan vanhuksista, homekouluista ja tuottavuusohjelmasta. (Tiesittekö että budjetissa ei ensikään vuonna ole riittävästi rahaa ylläpitoon? Olemme vihdoin saaneet budjettiin rahaa homekoulujen korjauksiin, mutta uusia syntyy kuin homesieniä sateella.)

Kävin itse puhumassa IT:stä ja siitä, että Espoossakin tulee miettiä tietohallinnon työtä ja organisointia uusiksi. Puhuin alla olevista asioista, mutta muokkasin tekstiä vähän luettavammaksi ja lisäsin asioita, jotka puheeseen eivät mahtuneet.

Budjettineuvotteluissa tehtiin tuottavuusohjelmaa silmälläpitäen seuraava pöytäkirjamerkintä numerolla 5:

Talouden tasapainotusohjelmassa tehdään esitys Espoon kaupungin ICT-toimintatavasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että mietitään, miten Espoon kallis ja levähtänyt tapa  hoitaa IT-palveluja ja -infraa voitaisiin korjata toimivammaksi ja kustannustehokkaammaksi.

Espoossa on itse asiassa jo viimeinen vuosi mietitty uutta IT-toimintamallia. Tässä tavoitteena on selkeyttää IT:n rooli, mitä halutaan saada ja miten prosesseja tulisi kehittää. Uudistuksen yleinen suunta ja sen vaikutukset ovat jo selvät. Eräs ongelma on, miten tämä muutos saadaan liikkeelle ja tehtyä organisaatiossa: käytännössä uudistuksessa pitäisi siirtää reippaasti henkilöstöä IT-hallinnosta toisaalle, mikä tekee muutoksesta hankalan. Kuten ryhmäpuheenjohtajamme Inka Hopsu myös muistutti erillisessä kommentissa, toimivia toimintatapoja ei saa hukata uudistuksessa.

Espoossa on eniten ulkoistettu IT-puoli koko maassa Tamperetta lukuunottamatta. Näen, että hyvin monissa asioissa ulkoistus ei välttämättä ole järkevin vaihtoehto: IT-hallinnossa se voi ehkä toimia paremmin kuin monessa muussa asiassa. Myös toisenlaisia trendejä on tällä hetkellä menossa yritysmaailmassa esimerkiksi IT-tuen kanssa, kun jotkin yritykset ovat palauttaneet IT-tuen takaisin omaan taloon tai samalle käytävälle.

Tässä Espoon IT-hallinnon toimintatapojen yhteydessä ei kannata kuitenkaan edes aloittaa keskustelua ulkoistuksen tai oman tuotannon paremmuudesta. Espoossa vaihtoehtoa ei tällä hetkellä oikeastaan edes ole: olemme jo ulkoistaneet IT:ssä kaiken mikä mahdollista on, ja nyt ongelmana on se miten tätä syntynyttä luomusta voisi parhaiten hallita.

Valitettavasti olemme ulkoistamisen yhteydessä ulkoistaneet liki kaiken osaamisen siitä, miten tätä ulkoistamista voisi hallita, ohjata tai ylipäänsä tehdä. Hankinta- ja sopimusosaamisen puute on johtanut toimittajaloukkuun monissa tilanteissa, myös terveydenhuollossa.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin IT-hallinnon rakenne. Hallinto on laskentatavasta riippuen jakautunut neljään tai viiteen paikkaan: tästä aiheutuva päällekkäinen työ ja tiedonkulun puutteen aiheuttamat kulut ovat suuret. Alla kuva, joka valaisee asiaa tarkemmin. Kuva on ollut mm. tarkastuslautakunnan raportista, jossa Espoota on juuri suomittu korkeista IT-kustannuksista.

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Yllä näkyy joitain vertailuja kuuden eri kaupungin kesken. Helsinki tsaarinaikaisine hallintorakenteineen painii omassa sarjassaan, mutta alarivin kunnat ovat mielenkiintoisia. Yhteistä näille neljälle kunnalle ja Espoolle on työntekijämäärä, kussakin noin 14 000 työntekijää.

Kiinnostavaa kuvassa on, mistä hinta EI ole riippuvainen: näihin kuuluu mm. ulkoistuksen/oman tekemisen aste sekä kaupungin koko.

X-akseli menee omasta tuotannosta ulkoistettuun IT-palveluun. Kuten nähdään, ulkoistamisella ei ole käytännössä suurta merkitystä vaan kaikki neljä kuntaa painivat vajaassa 30 miljoonassa.

Olennaista kustannuksille on kuitenkin hajautuksen aste. Y-akseli kertoo keskittämisen ja hajautuksen eroista:  akselin yläsuuntaan kasvaa hajautuksen aste. Kaikki ”30 miltsin” kunnat ovat samalla suoralla lähellä Y-akselin minimiä eli keskittäneet tietohallintoaan.

Espoon IT:lle  maksaa nyt vajaa 52 me/vuosi (ja on ollut ilmeisesti enemmänkin). Neljässä muussa suuressa kaupungissa, ml. Oulu, Tampere, Vantaa ja Turku, summa on n. 30me vuodessa (esim. 26 me Oulussa).

Säästöpotentiaali on siis jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa. Budjettineuvottelujen yhteydessä tuli varmaan kaikille selväksi 0,25 prosenttiyksikön korotuksen kassaan tuoma lisä, noin 25 miljoonaa euroa. IT:n säästöpotentiaali yksinään on siis koko nyt tehdyn veronkorotuksen verran. 

Henkilöstön osuus kuluista on vain 10%. Henkilöstövähennys yksinään ei tätä siis ratkaise. YT:t sovittiin jätettäväksi väliin ja ongelmaa tuskin on esimerkiksi siirtää osaa henkilöstöstä muihin tehtäviin.

Ongelmia on siis päällekkäisyydessä, huonoissa ja turhissa hankinnoissa, tiedonkulussa ja yleisesti sekavassa organisaatiorakenteessa joka aiheuttaa tarpeettomia ja päällekkäisiä hankintoja. Supistuksen lisäksi pitäisi siis saada organisaatio yhteen paikkaan. Tämä tulee myös tehdä järkevästi, hyviä käytäntöjä hukkaan heittämättä.

Avoin data ja pilvipalveluiden kasvu ovat seuraavia isompia muutoksia joihin Espoon on syytä varautua. Espoossa kehitetään nyt myös kokonaisarkkitehtuuria, joka auttaisi tietojärjestelmien virtaviivaistamisessa.  Avointa dataa tulee hyödyntää nykyistä paremmin. Lisäksi muutoksia tehdessä tulee muistaa, että keskitetty IT-hallinto ei saa tarkoittaa kokeilun vapauden tukahduttamista. Esim. kaupunkisuunnittelukeskuksessa on tehty hienoja sovelluksia datan keräämiseksi ja visualisoimiseksi kaupunkilaisille ja avaamiseksi ja tästä on ollut suoraa hyötyä kuntalaisille ja myös kaupungille. 

IT on lakannut olemasta näkymätön osa kaupungin toimintaa. Se kiinnostaa kansalaisia nykyään liki samassa määrin kuin vaikkapa kaavoitusasiat, pyörätiet ja autokaistojen lukumäärä. Tästä syystä läpinäkyvyyden lisääminen esimerkiksi IT-jaoston kautta voisi olla hyödyllistä. Luottamushenkilöohjaus voisi tuoda läpinäkyvyyttä ja lisäpainetta, mutta ilman muita uudistuksia se ei riitä.

En väitä, että pääsisimme automaattisesti 25 miljoonan euron säästöihin, ja kuten kommenttipuheenvuoroissa Inka Hopsu sekä toinen valtuutettu hyvin nostivat esiin, meidän täytyy myös katsoa että emme heikennä palvelutasoa. Voimme oikein hyvin päättää tehdä asioita vähän paremmin kuin muut ja panostaa niihin enemmän. Eikö olisi melkoinen voitto,  jos säästäisimmekin vuositasolla ”vain” vaikkapa 15 me ja meillä olisi silti paras, erinomaisesti hyvinvointia tukeva IT-sektori?