Tulevan kaavoituskauden iso kysymys tulee olemaan, saammeko uudistettua käsitystä pientalosta. Valtuustostrategiaan kirjattiin kokoomuksen ehdoton vaatimus pientalotuotannon kaksinkertaistamisesta. Pientalojen holtiton lisäys ei ole järkevää, mutta on monta tapaa lähteä miettimään asiaa niin, että saamme silti tehtyä edes jotenkin fiksua ja toimivaa kaupunkia.

Viime aikoina voimakkaasti esiin nostettu kaavatalous on omalta osaltaan tämän pientalolinjauksen kanssa jopa voimakkaasti ristiriitainen. Harvaanasutulla pientaloalueella kun  kunnallistekniikka maksaa sen verran, että sitä on hankala saada maankäyttömaksuissa takaisin. Kun tähän lisätään riittämätön käyttäjäpohja toimivalle joukkoliikenteelle tai palveluille, tästä seuraava suhteessa suurempi joukkoliikennekustannus sekä autoistumisen vaatima tieinfran lisätarve myös alueen ulkopuolella, päästään reippaasti negatiivisiin lukuihin.

Ei ole kuitenkaan mahdotonta saada pientalotavoitetta toimivammaksi. Eräs osa tätä on, että pientalokäsitettä tulee miettiä uudelleen. Meidän tulee miettiä pientaloalueiden tiheyksiä säteittäin niin, että huonojen yhteyksien päässä pihat ovat isoimmat ja tiheydet pienimmät, mutta hyvien yhteyksien vieressä asutus on reippaasti tiivistä. Meidän tulee miettiä uusia omakotiasumisen muotoja ja miettiä asiaa kerralla vähän laajemminkin:

• townhouset (joita ei juuri ole edes yritetty kuin muutamaan aika kummaan  paikkaan) tai näiden muunnelmat,
• kerrostalon alakerran omalla sisäänkäynnillä ja pihalla varustetut ”omakerrostalot”,
• pientalot joissa on useampi asunto,
• yksiöt puutarhassa…

Ilman näitä uusia ajatuksia emme saa kaupungistamme niin monipuolista kuin pitäisi.

Olenkin jo kertaalleen kuitannut, että jos strategian tavoite on, että pientalojen kaavoitusmäärä kaksinkertaistetaan, silloin kaupunkisuunnittelun tavoite tulee olla että pientalojen vaatima pinta-ala puolitetaan.

Esimerkkejä tilansäästöstä on paljon. Talojen pihojen ei tarvitsisi olla yhtä asvaltoituja kuin nykyään, jos rakennusvalvonnan kanssa päästäisiin tietyistä turhista normeista eroon, esimerkiksi siitä että tontilla pitää voida kääntyä. Samoin joka rivarille ei tarvitse tehdä omaa tienpätkäänsä takapihalle, hitaalla kadulla voidaan ajaa suoraan kadulta talon eteen.

Teiden ei tarvitsisi olla niin leveitä tai aina kaksisuuntaisia, ja (pienenä nyökkäyksenä valtuuston kadunvarsipysäköintialoitteen suuntaan) joskus koko tonttipysäköinnin voisi korvata kadunvarsipysäköinnillä. Tästä esimerkkinä vaikkapa yksisuuntainen Kimmetie Tapiolassa – kadun ei tarvitse olla kovin leveä ja piha-aluetta ei mene niin paljon parkkipaikkoihin. Saamme saman toiminnallisuuden tiiviimmin, maanpintaa ei peitetä niin paljoa asfaltilla jolloin hulevesiongelmat eivät kärjisty, ja saamme joko samalle alueelle enemmän ihmisiä, enemmän pihoja tai enemmän viheralueita. Tai näitä kaikkia.

Meidän tulee myös miettiä, kuinka moni oikeasti haluaa pientaloltaan juuri pihan ja kuinka moni vaikkapa vain rauhaa seinänaapurilta? Viheralueita voi kasvattaa, kun itse talon piha on pieni mutta se aukeaa suoraan puistoon tai metsään – esimerkkinä townhouset Leppävaaran Säterinmetsässä, joista laitimmaisten pikkiriikkiseltä pihalta on portti suoraan metsään. Osan taloista voi reippaasti tehdä pihattomiksi tai ainakin pienipihaisiksi.

Kaupunkikeskusten viereen puolestaan voisi tehdä reippaasti ihan kaupunkia, ja tehdä siitä silti omakotimaista. Jos mielikuvitus loppuu tai emme usko kykenevämme hyvään lopputulokseen, voimme hyvin käydä maailmalta lainaamassa sopivan ja hyväksi havaitun ratkaisun ja kokeilla sitä jonkin keskustan kulmalle.