Nyt on aika taas osallistua Yhteisvastuukeräykseen. Jos mietityttää, minne rahat keräyksestä menevät, kannattaa kääntää TV1:lle. Kanavalla pyörii täytepätkinä Yhteisvastuukeräyksen mainoksia, jos sanaa tässä yhteydessä voi käyttää 5-10 minuutin tietoiskuista. Yhteisvastuukeräyksen mainokset on hyvin tehty, ja niitä katsoo mielellään: kussakin jaksossa kerrotaan jostakusta ihmisestä tai perheestä jota keräyksen turvin on autettu ja avataan samalla prosessia tai projektia, johon apu on kuulunut.

Eikö moinen avustuksen keräys ole ristiriidassa sen kanssa, mitä toissapäivänä kirjoitin kehitysavun ongelmista? Ei, mikäli apu käytetään oikein. Osallistava auttaminenkin vaatii ihmisiä ja rahaa. Tänään näkemässäni pätkässä kerrottiin Bangladeshin RDRS-nimisestä projektista, jossa korostettiin juuri niitä asioista mistä viimeksi kirjoitin: köyhien voimavarojen lisäämistä, omien vaikutusmahdollisuuksien luomista ja parantamista, omanarvontunnon parantamista. Köyhän ongelma, kuten tuossakin pätkässä äärimmäisestä köyhyydestä koulutuksen ja mikrolainojen avulla ponnistanut mies kertoi, on se, että hänellä ei usein ole asemaa yhteisössä, hän kokee olevansa halveksittu eikä hänellä ole keinoja asemansa muuttamiseen. Jo se, että tarjotaan keinoja ponnistaa eteenpäin tästä asemasta tekee ihmeitä.

RDRS-projektin koordinaattori korosti, että tärkeintä on lisätä kahdenlaista ”pääomaa”. Henkinen pääoma on tietoa, koulutusta ja osaamista vaikkapa maanviljelyksen keinoissa; sosiaalinen pääoma on yhteisöä kokoavaa toimintaa, joka tekee köyhistä voimakkaampia kuin yksilöt voisivat olla ja jota puolestaan edusti mm. järjestön avulla luotu kyläneuvosto.

Tällaiseen tarkoitukseen minäkin voin laittaa roponi.