On tuskin vaikea arvata vastaustani otsikon provosoivaan kysymykseen. Olen seuraillut aikani erilaisia keskusteluja ja tutkimuksia siitä, kuinka internetin liikakäyttö aiheuttaa ongelmia ja sosiaalisten suhteiden vähenemistä. Olen kuunnellut erilaisia väittämiä kuinka Facebook on pelkkää pseudososiaalisuutta joka antaa illuusion sosiaalisesta elämästä. Olen lukenut kuinka internet vähentää ihmisten todellista vuorovaikutusta.

En jaksa enää moista roskaa.

Myönnän, päämäärätön netissä surffaaminen ja satunnaisten videoiden ja artikkelinpätkien selailu tuskin tekee kenellekään pidemmän päälle hyvää. Se ei silti vaarallisuudessa mene liiallisen televisionkatselun ohi. (En vastusta myöskään televisiota – mikään ei ole rentouttavampaa kuin katsella joskus hyvää sarjaa tai seurailla mielenkiintoista dokumenttia. Tai joskus, kun on oikein paha päivä, katsella kun hullut japanilaiset tippuvat omituisilta esteiltä mutaveteen tai hullut amerikkalaiset tekevät samaa kotivideoillaan.) En kuitenkaan ymmärrä väittämää siitä, että Facebook tai muut sosiaaliset mediat olisivat jollain tapaa vähempiarvoisia, vähemmän aidosti sosiaalisia kuin ihmisten tapaaminen kasvoista kasvoihin.

Tämä vaatii ehkä tunnustusta. Olen elänyt viimeiset kymmenen vuotta elämästäni paljon koneen ääressä. Suuri osa sosiaalisesta elämästäni on myös koneella. Ja omakohtainen kokemukseni on ollut seuraava: joka ikinen kerta, kun olen syystä tai toisesta tipahtanut jostain netin sosiaalisesta verkostostani – tyypillisesti omaa laiskuuttani, salasanan vanhennuttua irkkipalvelimella, tietyn pikaviestimen jäätyä asentamatta koneeseen, toisen pikaviestimen asentamatta jättäminen kun känny on alkanut piiputtaa – olen menettänyt osan sosiaalista elämääni.

Ja kun puhun nyt sosiaalisesta elämästä, en puhu vain siitä virtuaalisesta.

(Reippaasti) yli kolmekymppiselle tai nuoremmalle syystä tai toisesta vähemmän koneella elävälle on vaikea käsittää, että internet on nykyään yhtä olennainen osa elämää kuin entisaikaan puhelinsoitot ja kyläilyt. Se ei toki toimi yksinään, vaikka osaa ihmisistä ei ehkä juuri muualla näekään (tässä tapauksessa sopiva vertailukohta lienee vaikkapa entisaikaiset kirjekaverit). Idea on siinä, että netissä sosiaalista verkostoa ylläpidetään ja hoidetaan. Siellä kuullaan kuulumiset ja juorut, saadaan tiedot tuttujen lasten syntymistä ja naimisiinmenoista – asioita, jotka olisi muuten kuullut ehkä puoli vuotta myöhemmin seuraavissa bileissä – keskustellaan ja väitellään, vinkataan uusista elokuvista tai pohditaan asuntolainoja. Nämä kaikki asioita, jotka ennen ehkä tapahtuivat livenä, mutta eivät enää.

Toki nettiä voi käyttää väärin. Eräs FB-kaverini oli jo vähällä tuhota koko profiilinsa – hän oli jäänyt johonkin FB-peliin, liekö Farmvilleen, niin pahasti koukkuun että se alkoi häiritä perhettä ja sosiaalista elämää ihan oikeasti. Mutta en näe tuossa eroa siihen, että hän olisi pelannut jotain peliä ”offline” pelikonsolilla, tai alkanut hengata epäilyttävän paljon lähiesson pajatsolla. Kaveri ei kuitenkaan ainakaan vielä tuhonnut profiiliaan vaan päätti testata vielä vanhaa kunnon metodia nimeltä itsehillintä.

Tietyssä mielessä netti tekee meistä sosiaalisempia kuin ennen. Voimme jutella isomman määrän ihmisiä kanssa. Ne, jotka väittävät että ihmissuhteet ”ohenevat” eivät ehkä ymmärrä sitä, että kaikkien ei myöskään tarvitse olla sydänystäviä – minusta on hauskaa jutella läheisellä leikkikentällä muiden vanhempien kanssa, vaikken heitä muualla tapaakaan ja vaikka näemme usein vain kerran-pari viikossa. Samalla tapaa minusta on hauska jutella irkkikanavalla, vaikka siellä vain osa ihmisistä ehkä onkin sellaisia joita näen säännöllisemmin livenä. Emme ohenna sosiaalista verkostoamme vaan laajennamme sitä.

Sitä paitsi eikö muka ole hauskaa jutella myös muiden kuin niiden muutaman parhaan ystävän kanssa? Eikö nurkkakuntaisuus vähene jos ”altistat” itsesi erilaisille mielipiteille, uusille ihmisille ja myös virtuaalisille tuttavuuksille?

Toisaalta toinen sosiaalisuuden ulottuvuus internetissä on se, että se syventää tai ainakin ylläpitää myös niitä läheisiä ihmissuhteita. Lapsiperheessä ei voida lähteä kahville spontaanisti, eikä ainakaan joka päivä. Ystävät muuttavat (olen huomannut, että etenkin opiskeluaikoina etäisyys oli suoraan verrannollinen siihen, kuinka usein nähtiin. Ei sille voi mitään että sadan metrin päästä on helpompaa tulla käymään kuin seitsemän kilometrin). Netin välineiden kautta voi vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia, tärkeitäkin, jolloin on taas helpompaa nähdä seuraavalla kerralla. Ei tarvitse aloittaa ihan alusta kuulumisten kanssa.

Usein netin sosiaalisuus on myös sivutoimista. Luen sanomalehteä, teen töitä tai kirjoitan blogipostausta. Samalla voin päivittää kuulumiset kavereille Ranskaan, joita en ole nähnyt moneen vuoteen. Meseviesteilyllä pidämme kuitenkin yhteyttä, eikä tule niin isoa kynnystä ehdottaa tapaamista kun palaan vanhoille kulmille. Useimmat bilekutsut tulevat nykyään Facebookin kautta – omiin kolmekymppisiinikin kutsut lähtivät sitä kautta. Kavereiden kanssa tapaamiset on joskus vain niin paljon helpompaa sopia nettipalvelun kautta – ja reissujen kulut vaikka scredata jälkikäteen.

Uusia palveluita tulee jatkuvasti. En itsekään ole juuri jaksanut twitteröidä tai tumbleroida alun testien jälkeen. Jossain vaiheessa palvelu tulee ehkä otettua käyttöön, joku toinen kerta taas tilalle tulee jotain uutta. Itse totesin juuri, että voisin mielelläni tavata taas uusia ihmisiä, ja ehkä treenata sitä ruostuvaa ranskaa. Liityin siis vihdoin Couchsurfingiin.

Jos luet tätä blogia, elämästäsi on todennäköisesti jo aika suuri osa tietokoneella. Teemme sillä töitä, pidämme yhteyttä ja joskus vain huudamme tänne eetteriin. Olet todennäköisesti jo samaa mieltä kanssani aiheesta.

Kun vain ne muutkin ymmärtäisivät saman.