Pääkaupunkiseudulla ollaan uudistamassa potilastietojärjestelmiä. Helsingin, Espoon, Vantaan ja muutamien ympäryskuntien projekti tehdään yhteistyönä. Samalla uudistetaan järjestelmät koko maassa. Maanlaajuisesti projektin hinnaksi on alustavasti arvioitu 1,8 miljardia euroa, josta pääkaupunkiseudulla voi kulua leijonanosa.

Summa on niin suuri, että siitä on hankala keskustella. Sadoista miljoonista euroista tulee monopolirahaa, jota pyöritellään tajuamatta että loppusumman marginaaleissakin puhutaan suuremmista summista kuin päivähoidon tai koulujen kokonaisbudjetti.

Potilastietojärjestelmä on kannatettava asia. Mutta mikään fiksusti hankittu IT-järjestelmä ei voi maksaa 1,8 miljardia. Jos arvioitu summa on noin suuri, jotain on pielessä jo projektin suunnittelussa.

Selittelyt Suomen uniikista tilanteesta ovat täyttä tuubaa. Suomen tilanteessa on uniikkia järjestelmätoimittajien osallistuminen selvitystyöhön, joka pohjustaa toimittajien ja järjestelmän valintaa, sekä ymmärtämättömyys siitä mitä oikeastaan ostetaan.

Kaikkien hankintaan osallistuvien pitäisi viimeistään tässä vaiheessa tietää, että suuret ohjelmistotalot osallistuivat potilastietojärjestelmän selvitystyöhän ja siinä sivussa hankkivat lisenssit ohjelmiin, joita päättivät suositella. Ne siis suosittelevat ohjelmia, joista ne itse saavat suurimmat voitot, ja jotka voi tilata vain niiltä.

Muokataanko valmista vai tehdäänkö itse?

Selvitykseen osallistuneet ohjelmistotalot suosittelevat ulkomailta lisensoimiaan valmiita terveydenhuoltoalan ohjelmia. Vaikka tämä kuulostaisikin helpolta ratkaisulta, tietojärjestelmää ei voi sellaisenaan siirtää paikasta toiseen. Jos ostamme amerikkalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään kehitetyn ohjelman, saatamme joutua käyttämään sen korjaamiseen enemmän rahaa kuin uuden alusta pitäen tekemiseen. Osa virheistä paljastuu vasta paljon myöhemmin, sillä kaikkia yhteensopivuusongelmia ei todennäköisesti huomata.

En väitä, etteikö valmis ohjelmisto voisi toimia uuden järjestelmän pohjana. Mutta harva, joka ei työskentele it-alalla, ymmärtää että ohjelmistoprojekti ei ole suoraan verrattavissa elementtitaloon tai tiehankkeeseen. Näihin verrattuna suurimmat erot ovat siinä, että ohjelmiston, isonkaan, ei tarvitse olla superkallis. Ja toisekseen, valmiin ohjelman muokkaus voi joskus olla hankalampaa kuin uuden teko.

Kustannukset perspektiiviin

Virossa tämä sama juttu – yksinkertainen potilastietojärjestelmä – tehtiin 10 miljoonalla. Kirsikkana kakussa sähköinen resepti tehtiin miljoonalla.

Merkillepantavaa on, että myöskään ajallisesti projekteissa ei virolaisilla kauaa nokka tuhissut  – kumpikin järjestelmä toteutettiin noin vuodessa.

Viro ei ole mielikuvitusmaa, alienien siirtokunta tai erityistapaus terveydenhuollon järjestelyjen osalta. Virossa vain tiedetään, mitä halutaan, eikö olla vielä jouduttu ylisuurten korruptoituneiden it-talojen kuristussyleilyyn. Jos Suomesta ei löydy taloa, joka tekisi tämän järjestelmän fiksulla hinnalla, ehdotan että tilaamme järjestelmän virolaisilta. (Fakta tosin on, että löytyy – näitä ei vain huomioida tarjouskilpailuissa.)

Tietotekniikan ammattilaisena tiedän, että ei ole olemassa onnistunutta tietotekniikkaprojektia, joka maksaisi näin paljon. Jos tietotekniikkahankinnalle voidaan laittaa tällainen hintalappu – ja jos tilaaja sen hyväksyy – se osoittaa, ettei tilaaja itse tiedä mitä on tekemässä.

On toki olemassa poikkeuksia. Suunnitellulle terveydenhoitojärjestelmälle vetää hinnassa vertoja vain NASA:n avaruussukkulalentojen ohjelmistoprojekti.

NASAn avaruussukkula-ohjelmaan tehty ohjelmisto, PASS, oli eräs kaikkien aikojen tiukimmin testatuista ja virheettömimmistä tietokoneohjelmista, jota tehtiin 300 insinöörin voimin. Projektin kokonaishinnaksi tuli 500 miljoonaa dollaria. Tiukan testauksen ja laadunvalvonnan vuoksi ohjelmasta tuli 20 kertaa kalliimpi kuin keskiverto vastaavan kokoinen tietokoneohjelmisto: yhden testatun ja viimeistellyn, tuotantoon saadun koodirivin hinnaksi tuli 1000 dollaria verrattuna keskivertoon 50 dollariin. Käännettynä nykyrahaksi PASS-järjestelmän hinnaksi tulisi noin 2 miljardia dollaria – euroissa siis hieman vähemmän kuin suunniteltu potilastietojärjestelmä.

Emme ole tilaamassa avaruusohjelmaa. Jollei projektin todellisena tavoitteena ole lähettää sairaita ihmisiä Maata kiertävälle radalle, ei ole tilannetta jossa tällaisia summia tarvitsisi käyttää ohjelmistokehitykseen. Uskallan myös epäillä, olisiko parin miljardin hassaamisen jälkeen meillä oikeasti eräs kaikkien aikojen tiukimmin testatuista ja virheettömimmistä potilastietojärjestelmistä – todennäköisemmin tuloksena on luokaton läjä roskaa ja taas yksi kammottavalla tavalla epäonnistunut yhteisten rahojen tuhoamisjuhla.

Potilastietojärjestelmäprojekti on mietittävä uudelleen, tällä kertaa järkeä käyttäen ja ilman suurten konsulttitalojen ”apua”. Tämän hulluuden on loputtava.

Ps. (10.9) Jos haluat saada julkisiin it-hankintoihin järkeä, lue Potilastietojärjestelmän parantaminen: Mitä voin tehdä.

Päivitys 9/9/12: Korjattu NASA-esimerkissä aluksi mainittu Apollo-ohjelma oikeaksi eli sukkulaohjelmaksi.

Päivitys 10/9/2012: Tarkennettu, että 1,8 miljardia on koko maan potilastietojärjestelmien arvioitu kokonaissumma. Tästä toki leijonanosa menee pääkaupunkiseudun projektiin. 1,8 miljardia on joka tapauksessa aivan järjetön summa rahaa myös koko maan mittakaavassa.