Kiinnostava artikkeli siitä miten kieli muokkaa ajatteluamme. Ennenkin on esitetty samankaltaisia ajatuksia, niistä yksi hupaisimpia ilmentymiä oli sanakirja sanoista joita ei esiinny missään muissa kielissä. Eräs epäilyshän on, että  ko. sanojen kuvaamia tuntemuksia ei täysin voi esiintyä muualla, koska niille ei ole omaa sanaa.

Artikkelissa puhutaan mm. kielestä, jossa kaikki ilmaistaan absoluuttisessa koordinaatistossa. Kielen puhujan on pakko olla tietoinen ilmansuunnista joka heti, jotta pystyisi niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin kertomaan, millä puolella hänestä jokin esine on tai järjestämään asioita suuruus- tai aikajanalle – nämäkin tehdään itä-länsisuunnassa. (Jostain syystä tuo herätti taas himon etsiä käsiini se jonkun tärähtäneen insinöörin suunnittelema laite, joka vyöhön kiinnitettyjen väristimien avulla opettaa kantajansa tietoiseksi pohjoisesta. Muutaman viikon jälkeen ilmansuunnista alkaa olla kuulemma koko ajan tietoinen, oli vyötä tai ei.) Samoin artikkelissa kerrottiin esimerkkejä siitä, kuinka maskuliini-feminiinijako kielissä tarkoittaa, että jompaankumpaan luokkaan kuuluva sana mielletään maskuliinisemmaksi tai feminiinisemmäksi kuin kielessä, jossa tätä eroa ei tehdä – puhumattakaan erosta kieliin, jossa sanan suku on päinvastainen. Tästä on joskus ollut puhettakin ranskaa opiskelleiden saksalaisten kanssa – eräs kertoi, että hänen on ollut vaikea niellä ranskalaista ajatusta siitä, että aurinko on maskuliini ja kuu feminiini. Nämä kun ovat saksassa ilmeisesti toisinpäin, ja hänen mielikuvansa sanoista vastaavasti erilainen.