Valtuusto

by

Valtuustopuhe: Kaavoituksesta ja sääntelystä

Pidin valtuustossa valtuustoaloitteen liiketilojen muuttamisesta asuinhuoneistoksi käsittelyn yhteydessä spontaanin puheen kaavoituksesta ja sääntelystä. Aloitteen vastauksessa sanottiin mm. seuraavaa:

”Ympäristön elävyyden kannalta on hyvä, että alue on toiminnallisesti monipuolinen. —

Paikallisessa mittakaavassa liiketilojen asuinkäyttöön muuttamisen mahdollisuutta voitaisiin kuitenkin projektimaisesti tarkastella rajatulla alueella, — missä liiketilojen muuttaminen voisi olla perusteltua kaupunkikuvalliselta ja toiminnalliselta kannalta –.

Näin saataisiin luotua perustavaa laatua oleva pohjatyö, joka nopeuttaisi yksittäisten hakemusten käsittelyä.”

Alla puheeni. Puheessa mainituissa toivomuksissa toivottiin vastauksessa mainitun kokeilun käynnistämistä mahdollisimman pian ja toivottiin höllempiä poikkeuslupakäytäntöjä mm. autopaikkavaatimusten osalta. Nämä kun ovat usein kompastuskivi paitsi käyttötarkoituksen muuttamisessa myös täydennysrakentamisessa yleensä.

Tämä toivomus ja sitä seurannut keskustelu on ilahduttavasti nostanut esiin nykykäytäntöjemme systemaattisiakin ongelmia. Mielestäni aloitteen vastaus on positiivinen ja tuo hyvin ilmi, että parannuksia ollaan tekemässä myös siihen, miten asioita käsitellään virkamieskunnassa.

Nostaisin tätä mieluusti vähän laajempaan kontekstiin. Ongelma on paljon laajempi kuin liikehuoneistoja koskeva. Näitä ongelmia on rakennusvalvonnan ja kaavoituksen kaikissa osissa. Kyse on osin tiukoista määräyksistä, osin niiden tulkinnasta ja osin keskusteluyhteyden puutteesta osapuolten välillä.

Vastaus, etenkin sen nykypäivää kuvaava loppuosa on hyvä ja antaa toivoa joustolle. Nykyään rakennusvalvonnassa ja monessa muussakin paikassa on monia tekemisen esteitä ja näistä suurin on ainakin tontinomistajien ja rakentajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella keskusteluyhteyden puute. On paljon helpompaa ja nopeampaa saada tehtyä muutoksia, kun tietää jo alkuun tekemisen reunaehdot.

Säännöillä ja määräyksillä on syynsä. Olennaista on, että mietimme, mitä asioita näillä halutaan edistää. Tavoite ei ole, että voidaan tehdä mitä tahansa, vaan että haluttujen reunaehtojen puitteissa – terveellistä, turvallista asumista hyvässä ympäristössä – on vapaus valita muutakin kuin asuntojen ikkunanpuitteen väri. Sekään ei kaikilla paikoilla ole vapaavalintainen.

Kaavoituksen parempi jousto on tarpeen. Tästä esimerkkinä on kaavoituksen klassinen ongelma, joka tulee esiin myös näissä liiketila-asioissa. Asuntojen ja työpaikka-alueiden tiukka eristäminen tuottaa huonoa kaupunkia. Ne ovat peräisin ajalta, kun työpaikat olivat epäterveellisiä ja saastuttavia, eivät nykyisenkaltaisia toimistotyöpaikkoja. Sekoittuminen on hyvä asia, ja tulevissa uusissa kaupunginosissa kuten Kerassa tätä pyritään paljon nykyistä paremmin ottamaan huomioon. Samaa edistää myös vaikkapa Fortumin tornin muunto asuinkäyttöön Keilaniemessä.

Toinen, enemmän rakennusvalvonnan tasolle menevä asia on tilojen monikäyttöisyys. Tässä on ongelmia myös lainsäädännön yksityiskohtaisuuden osalta: kun määräykset ovat erilaisia vaikkapa julkisille tiloille ja asunnoille, käy päiväkodin perustaminen kerrostaloon astetta vaikeammaksi.

Muuntojoustosta, siitä että rakennuksen ja asunnon käyttötarkoitusta ei tarvitse lyödä lukkoon ollaan puhuttu kohta kyllästymiseen asti, mutta tämä pitäisi vihdoin saada myös toteutumaan. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa ollaan jo kaavamääräyksissä pyritty joissain kaavoissa suurempaan joustomahdollisuuteen, jotta vaikkapa oman kodin ja yrityksen yhdistäminen sujuisi helpommin.

Kannatan näitä esitettyjä toivomuksia. Olarin alueella asiaa olisi hyvä selvittää, mutta sielläkään kaikkia liiketiloja ei kannata muuttaa asunnoiksi. Esimerkiksi edullisista kerhotiloista on pulaa ja myös Olarissa tarvitaan lähipalveluja. Meidän tulee saada kaupungista toimivaa, monipuolista ja sekoittunutta, siksi siis kaikkia liiketiloja ei kannata myöskään yksisilmäisesti muuttaa asunnoiksi vaan tehdä asiat  kokonaisuutta ja yhteistä etua miettien.

by

Suunnistamassa digiajalle: Espoolle digitaalinen strategia?

Pidin valtuustossa puheenvuoron talous- ja tuottavuusohjelmaan liittyvästä IT-muutoksesta. Nostin myös esille digitaalisen strategian: vaikka en suuresti pidäkään hienoista papereista, joita kirjoitetaan pöytälaatikkoon, digitaalisen strategian miettiminen auttaisi paljon palvelujen kehittämisessä ja kankean kaupunkimme viemisessä takaisin ihmisten keskelle.

Arvoisa puheenjohtaja. hyvät valtuutetut

olen erittäin iloinen siitä, että olemme saaneet kunnianhimoisen ja järkevän tuottavuusohjelman vihdoin päätettäväksi. Ohjelma sisältää paljon hyviä, toimintaa parantavia ja laadullisesti hyviä toimia. 

Olen erityisen iloinen siitä, että tuottavuusohjelmassa on otettu huomioon myös IT:n järkeistäminen. Espoossa näyttää olevan IT-hallinnossa muihin kaupunkeihin vertailtuna paljon löysää, ja parempi organisointi voisi parhaimmillaan sekä säästää rahaa että parantaa palvelutasoa. Tiedossa myös on, että erityisesti ostamisen, juridiikan ja projektien hallinnan tasolla olisi omassa osaamisessa kehittämisen paikka.

Kannattaa kuitenkin varoa, ettei heitetä lasta pesuveden mukana: järkeistäminen ei saa tarkoittaa organisaation sementoimista ja palveluiden kehittämisen hankaloittamista. Saamme parhaan tuloksen, kun käsiä ei sidota odottamaan korkeimman hallintotason päätöksiä. Siksi muutoksia tehdessä tulee ottaa huomioon, miten eri organisaation osat käyttävät IT:tä, mitä erityisiä tarpeita organisaation osilla on ja mitä osaamista tulisi tukea ja säilyttää.

Valtuutettu Kasvi osoitti puheenvuorossaan hyvin, konkreettisin esimerkein, miksi minkään palvelun niin sanottu sähköistäminen ei riitä.

Espoossa on meneillään hyviä uudistuksia ja hyviä tavoitteita tietohallinnon ja tietojräjestelmien kehittämisen saralla. Tässä antaisin erityismaininnan onnistuneelle palveluväyläpilotille sekä fokukselle avoimessa datassa. 

Näistä hankkeista huolimatta Espoolta puuttuu paitsi kartta ja kompassi, jolla suunnistaa digiajalle, myös suunta, jonne mennä. Meillä on kyllä ymmärretty sähköisen asioinnin merkitys ja IT:n sisäisessä rakenteessa tapahtuu hyviä uudistuksia. Ne ovat kuitenkin vain perustaa, jotka mahdollistavat siirtymisen nykyaikaan. Varsinaisen muutoksen tulee tapahtua paljon laajemmin: koko kunnan palveluiden organisoinnissa, järjestämisessä ja toiminnan kehittämisessä.

Espoossa olisikin tarvetta digitaaliselle strategialle. Sille, että mietimme, missä nyt olemme, ja sille, että mietimme minne haluamme mennä. Sille, että yritämme ymmärtää, miten maailma on muuttunut ja muuttumassa.

Digitaaliseksi strategiaksi ei tässä maailmassa riitä, että päätämme tarjota lisää sähköisiä asiointipalveluita. Ne ovat toki tarpeen. Digitaalinen strategia tarkoittaa sitä, että mietimme miten muokkaamme palvelujamme niin, että ne ovat helpompia, nopeampia ja toimivampia kuin ennen ja toimivat myös sille jo melko isolle kansanosalle, jolle tietokoneet ja netissä liikkuminen ovat arkipäivää. Se tarkoittaa, että mietimme miten ottaa toiminnassamme huomioon uudet tavat kommunikoida, tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa.

Ilman tämän miettimistä teemme vain siten kuin valtuutettu Kasvi kuvasi: hienon sähköisen lomakkeen, jota käsitellään edelleen sisäisesti käsin. Emme mieti, miten saisimme palvelua parannettua ja nopeutettua, kun sähköisin menetelmin prosesseja voisi yhdistää ja nopeuttaa, vaan viemme nykyisen kömpelön paperiprosessin yksi osa kerrallaan nettiin ja ihmettelemme, kun kaikki hidastuu entisestään. Edistyksenä pidämme sitä, että prosessilla on nimi ja oma Facebook-sivu.

Nuoret ovat jo lähteneet Facebookista. Se tapahtui samoihin aikoihin kun tässä salissa istuvat vanhemmat ja isovanhemmat löysivät sinne tiensä. Digitaalinen tulevaisuus tulee näyttämään huomattavan erilaiselta kuin mitä osaamme sitä kuvitella. Se ei tarkoita, että ei kannata edes yrittää.

Varmaa epäonnistuminen on vain, jos jätämme yrittämättä.

by

Valtuusto 10.6: Keilaniemi-puheenvuoro

Demarit olivat tehneet kysymyksen Keilaniemen taloudellisista realiteeteista. Kohdan käsittely venyi pitkälle tiistaihin, kävin kuitenkin pitämässä puheenvuoron jossa vedän myös yleisempiä johtopäätöksiä ja opetuksia Keilaniemen tapauksesta.

Keilaniemessä on edessä isoja muutoksia. Pelko mustan pekan jäämisestä käteen on aiheellinen.

Tulin tänne vielä viemään hyvää nukkuma-aikaa, koska tässä hankkeessa on periaatteellisia kysymyksiä joita tulee ottaa huomioon tulevaisuudessa vastaavissa projekteissa.

Suunnitelmassa on monia aukkoja. Näistä yksi on rahoituksen toteutuminen. Toinen on se, että olemme tekemässä mittavia parannuksia valtion teihin ilman, että valtio pistää tähän senttiäkään. Kolmas on se (osa)syy, miksi valtio ei laita näihin niin sanottuihin parannuksiin rahaa: suunnitellut tieinvestoinnit eivät perustu tarpeeseen.

Keilaniemen tornien viihtyvyyttä parannetaan kannella, joka menee Karhusaaren tien yli. Ko. kansi on 500 metriä pitkä, täsmälleen EU-säädösten rajalla joka määrää pitkien tunnelien liikennejärjestelyistä. Osin näiden säädösten sekä Otaniemen ja Tapiolan yhdistävän kannen vuoksi ollaan tekemässä eritasoliikenneympyrää Otaniemen risteyksen kohdalle ja lisäliittymä Länsiväylälle.

Keilaniemen kannen hintaa on kauhisteltu. Se mitä ei ole useinkaan purettu auki on se, mistä hinta oikeasti koostuu. Kansi itsessään on toki messevät 70 miljoonaa. Mutta nämä siihen linkitetyt liikennejärjestelyt ovat toisen mokoman. Uhka siitä, että kannen rakentamisessa pihistellään väylähankkeiden kustannusten kasvun vuoksi on todellinen.

Muistuttaisin kuitenkin, että jotta viherkansi olisi käytettävä ja viihtyisä, tarvitaan rahaa. Emme voi tehdä kompromisseja asuinympäristön kanssa vain siksi, että raha riittäisi vielä yhteen eritasoliittymään paikassa, jossa ei ole koskaan ruuhkaa.

Jos ollaan huolissaan hinnoista, kannattaa miettiä, tarvitaanko lisäliittymiä länsiväylälle tilanteessa, jossa ainoasta suunnasta mistä länsiväylää pitkin tuonne tullaan saadaan jo kulkemaan miljardin metro.

Haluaisinkin vetää tässä Keilaniemen projektin vähän laajempaan tarkastelukulmaan. Tämänkaltaisissa kalliissa projekteissa tulee jo suunnitteluvaiheessa varautua siihen, että projektia voidaan vaiheistaa ja priorisoida ja tarvittaessa tarkastella yksityiskohtien osalta uudelleen. Myös kustannusten kasvuun tulee suhtautua realistisesti eikä katsella lukuja ruusunpunaisin lasein.

Keilaniemen kansi voitaisiin saada paikalleen vähemmälläkin rahalla.