Pidin valtuustossa valtuustoaloitteen liiketilojen muuttamisesta asuinhuoneistoksi käsittelyn yhteydessä spontaanin puheen kaavoituksesta ja sääntelystä. Aloitteen vastauksessa sanottiin mm. seuraavaa:

”Ympäristön elävyyden kannalta on hyvä, että alue on toiminnallisesti monipuolinen. —

Paikallisessa mittakaavassa liiketilojen asuinkäyttöön muuttamisen mahdollisuutta voitaisiin kuitenkin projektimaisesti tarkastella rajatulla alueella, — missä liiketilojen muuttaminen voisi olla perusteltua kaupunkikuvalliselta ja toiminnalliselta kannalta –.

Näin saataisiin luotua perustavaa laatua oleva pohjatyö, joka nopeuttaisi yksittäisten hakemusten käsittelyä.”

Alla puheeni. Puheessa mainituissa toivomuksissa toivottiin vastauksessa mainitun kokeilun käynnistämistä mahdollisimman pian ja toivottiin höllempiä poikkeuslupakäytäntöjä mm. autopaikkavaatimusten osalta. Nämä kun ovat usein kompastuskivi paitsi käyttötarkoituksen muuttamisessa myös täydennysrakentamisessa yleensä.

Tämä toivomus ja sitä seurannut keskustelu on ilahduttavasti nostanut esiin nykykäytäntöjemme systemaattisiakin ongelmia. Mielestäni aloitteen vastaus on positiivinen ja tuo hyvin ilmi, että parannuksia ollaan tekemässä myös siihen, miten asioita käsitellään virkamieskunnassa.

Nostaisin tätä mieluusti vähän laajempaan kontekstiin. Ongelma on paljon laajempi kuin liikehuoneistoja koskeva. Näitä ongelmia on rakennusvalvonnan ja kaavoituksen kaikissa osissa. Kyse on osin tiukoista määräyksistä, osin niiden tulkinnasta ja osin keskusteluyhteyden puutteesta osapuolten välillä.

Vastaus, etenkin sen nykypäivää kuvaava loppuosa on hyvä ja antaa toivoa joustolle. Nykyään rakennusvalvonnassa ja monessa muussakin paikassa on monia tekemisen esteitä ja näistä suurin on ainakin tontinomistajien ja rakentajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella keskusteluyhteyden puute. On paljon helpompaa ja nopeampaa saada tehtyä muutoksia, kun tietää jo alkuun tekemisen reunaehdot.

Säännöillä ja määräyksillä on syynsä. Olennaista on, että mietimme, mitä asioita näillä halutaan edistää. Tavoite ei ole, että voidaan tehdä mitä tahansa, vaan että haluttujen reunaehtojen puitteissa – terveellistä, turvallista asumista hyvässä ympäristössä – on vapaus valita muutakin kuin asuntojen ikkunanpuitteen väri. Sekään ei kaikilla paikoilla ole vapaavalintainen.

Kaavoituksen parempi jousto on tarpeen. Tästä esimerkkinä on kaavoituksen klassinen ongelma, joka tulee esiin myös näissä liiketila-asioissa. Asuntojen ja työpaikka-alueiden tiukka eristäminen tuottaa huonoa kaupunkia. Ne ovat peräisin ajalta, kun työpaikat olivat epäterveellisiä ja saastuttavia, eivät nykyisenkaltaisia toimistotyöpaikkoja. Sekoittuminen on hyvä asia, ja tulevissa uusissa kaupunginosissa kuten Kerassa tätä pyritään paljon nykyistä paremmin ottamaan huomioon. Samaa edistää myös vaikkapa Fortumin tornin muunto asuinkäyttöön Keilaniemessä.

Toinen, enemmän rakennusvalvonnan tasolle menevä asia on tilojen monikäyttöisyys. Tässä on ongelmia myös lainsäädännön yksityiskohtaisuuden osalta: kun määräykset ovat erilaisia vaikkapa julkisille tiloille ja asunnoille, käy päiväkodin perustaminen kerrostaloon astetta vaikeammaksi.

Muuntojoustosta, siitä että rakennuksen ja asunnon käyttötarkoitusta ei tarvitse lyödä lukkoon ollaan puhuttu kohta kyllästymiseen asti, mutta tämä pitäisi vihdoin saada myös toteutumaan. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa ollaan jo kaavamääräyksissä pyritty joissain kaavoissa suurempaan joustomahdollisuuteen, jotta vaikkapa oman kodin ja yrityksen yhdistäminen sujuisi helpommin.

Kannatan näitä esitettyjä toivomuksia. Olarin alueella asiaa olisi hyvä selvittää, mutta sielläkään kaikkia liiketiloja ei kannata muuttaa asunnoiksi. Esimerkiksi edullisista kerhotiloista on pulaa ja myös Olarissa tarvitaan lähipalveluja. Meidän tulee saada kaupungista toimivaa, monipuolista ja sekoittunutta, siksi siis kaikkia liiketiloja ei kannata myöskään yksisilmäisesti muuttaa asunnoiksi vaan tehdä asiat  kokonaisuutta ja yhteistä etua miettien.