Julkaistu Länsiväylässä syksyllä 2013
Espoon kaupungintalon tarina on pitkä ja kiista talon säilyttämisestä on ajanut Espoon virastokeskuksen kehittämisen pattitilanteeseen. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 15.10. yksimielisesti, että asian valmistelu jatkuu kahden vaihtoehdon pohjalta.
Valtuusto pääsee siis päättämään kaavasta, joka mahdollistaa virastokeskuksen alueen kehittämisen laadukkaaksi kaupunkitilaksi puistoineen joko nykyinen kaupungintalo säilyttäen tai uuden ratkaisun pohjalta. Kaavan hyväksymisen yhteydessä, toivottavasti vuoden 2014 aikana, ratkaistaan siis lopullisesti kaupungintalon kohtalo.
Erityisesti keskustelua on herättänyt kysymys kaupungintalon suojelusta. Kaava-aineistosta saadut lausunnot osoittavat selkeästi, että talolla on historiallista ja suojeluarvoa, joka tulee ottaa asemakaavoituksessa huomioon. Suojelunäkökulma on jatkovalmistelun yksi keskeinen lähtökohta.
Espoo on viidensadan vuoden iästään huolimatta kaupunkina nuori. Kaupunki on kasvanut ja kasvaa nopeasti, mikä tarkoittaa suurta määrää uudisrakentamista. Uuden rakentamisen rinnalla vanhan suojelu on usein jäänyt liian vähälle huomiolle.
Kerroksellisuus ja historia tekevät kaupungin. Monimuotoisesta rakennuskannasta ja vaihtelevasta katukuvasta syntyy laadukkaampaa ja asukkaille viihtyisämpää elinympäristöä. Onneksi moni vanha, purku-uhan alla ollut rakennus on saatu viime vuosikymmeninä kunnostettua ja suojeltua kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Esimerkiksi Albergan kartanon, Villa Elfvikin tai Parkvillan kunnostaminen ei aikanaan ollut itsestäänselvyys.
Kaupunginhallitus on linjannut, että Espoon keskus säilyy hallinnollisena keskuksena ja kaupungintalon kohdalle tulee kaupungin omaa toimistotilaa. Alueelle halutaan myös avointa tilaa asukkaiden käyttöön. Kaavalla kannattaa siis mahdollistaa rakennuksen arkkitehtoniset arvot säilyttävien muutosten tekeminen.
Tuoreen päätöksen myötä aiemmin varjoon jääneen Espoon keskuksen kehittämistä voidaan nyt viedä täysipainoisesti eteenpäin. Toivottavasti voimme viidenkymmenen vuoden päästä katsoa ihaillen Espoon keskusta ja todeta, kuinka hieno, kerroksellinen ja viihtyisä kaupunkiympäristö meillä myös Espoon sydämessä on.
Kirsi Louhelainen
kaupunkisuunnittelulautakunnan vpj. (vihr.)
Henna Partanen
ympäristölautakunnan pj. (vihr.)
Kirsi Louhelainen 
Paluuviite: Yhteenvetoja | Kirsi Louhelainen
Tuota noin. Espoon kaupungintalo on siis susiruma oman aikansa tuote, jota ei ilmeisesti ole tarkoitettukaan kestämään aikaa. Lisäksi se on tällä hetkellä aivan täysin terveysriski ja on vähintäänkin epävarmaa saako siitä koskaan korjausrakentamisella edes käyttökelpoista.
Onko kukaan koskaan nähnyt rumaa vanhaa taloa? Ei, koska ne on kaikki purettu pois. Nättejä vanhoja taloja on säästynyt. ei paljon, mutta jonkun verran. Ylipäätään idea siitä että kerroksellisuuden nimissä pitäisi säästää käsittämättömimmimmätkin betonikolossit on outo. Vaikka paljon nättiä ja vanhaa on purettu, se ei ole slippery slope sille että mitään ei enää saisi purkaa.
Nyt siis ei ole kysymys kerroksellisuudesta vaan täydellistä peruskorjausta vaativasta, pommisuojan näköisestä homeongelmaisesta bunkkerista viehättävän klinkkerijuna-aseman ja puolityhjän ostoskeskuksen vieressä. Dynamiittia vaan.
Nämä kaksi kommenttia osuivat itse asiassa asian ytimeen. Miksi susirumia vanhoja taloja ei pääsääntöisesti ole? Siksi, että tyylisuunnilla on oma kiertoaikansa, ja vanhat talot vaikuttavat aina jossain vaiheessa hirvittäviltä. Ei ole kovin monta kymmentä vuotta siitä, kun Espoossa haluttiin purkaa vanhat kartanot susirumina ja huonokuntoisina. Ei ole kauaakaan siitä, kun joka puolella Suomea purettiin kaupunkien keskustoista vanhoja puutaloja susirumina ja huonokuntoisina. Ja siitä vielä jokin aika sitten haluttiin purkaa jugend-linnat – koristeellinen tyyli oli rumaa ja vanhanaikaista.
En usko, että talon paikalle saataisiin mitään, joka 30 vuoden kuluttua ei näyttäisi rumalta ja vanhanaikaiselta. Talon kunto on kyllä kyseenalaistettu, mutta se on korjauskelpoinen. Paikalle ei ole käytännössä tulossa kuin virastoa sekä toivottavasti siihen nivoutuvaa kaupunkilaisten yhteistä tilaa. Se, miltä rakennus vaikuttaa, riippuu myös ympäristön suunnitelmista ja toteuttamisesta. Nyt siis valmistellaan kaavoja, jotka sallivat sekä uuden rakennuksen että vanhan säilyttämisen – se, kumpi aikanaan valitaan kun vaikuttaa vahvasti siihen miten ympäristöä kannattaa rakentaa.
Olen itse vahvasti sitä mieltä, että asukkaita ja asiantuntijoita on syytä kuunnella tällaisessa asiassa. Kaavasta jätettiin valmisteluaineiston osalta kahdeksan muistutusta, joissa kaikissa korostettiin talon säilyttämisen tärkeyttä. Muistuttajien joukossa oli mm. museovirasto. Asukkaita talon kohtalo jakaa, mutta moni on ilmaissut mielipiteensä myös talon säilyttämisen puolesta.
Yritin kirjoituksessa nimenomaan tuoda esiin sen, että esteettinen arvio on aina aikansa tuote. Se, mikä tänään on kaunista, on huomenna rumaa ja ylihuomenna korvaamatonta. Espoossa on ollut tapana purkaa turhankin herkästi, ja siksi asiassa tulee käyttää tarkkaa harkintaa.
Lopullinen päätös talosta tehdään ehkä ensi vuoden lopulla tai viimeistään 2015 kun valtuustoon tuodaan lopullinen kaava ja havainnekuvat vaihtoehdoista sekä laskelmat korjauskustannuksista ja kustannusvertailut uuteen rakennukseen. Siihen asti kaupunkisuunnittelulautakunnan tehtävä on valmistella laadukas kaava, joka sallii molemmat vaihtoehdot ja antaa tilaisuus lausua vaihtoehdoista mielipiteensä.
Toi on nyt se slippery slope- argumentti. Ei saa purkaa käyttökelvotonta taloa, koska aiemmin Suomessa on purettu jugendrakennuksia. Miten se ny näin menis? Tällä logiikallahan suomessa ei purettais koskaan ikinä yhtä ainutta rakennusta. Tulee aika ahdasta ja tonttitehokkuus 0,2 normiksi.
Itse asiassa en perustellut talon säilyttämistä sillä, että ”mitään ei voi purkaa koska sitten kaikki purettaisiin.” Tätä tulkintaa ei pitäisi olla tekstistäni johdettavissa – jos näin on, pitänee treenata kirjoittamista lisää. En ole myöskään kategorisesti kieltämässä kaikkien vanhojen rakennusten purkamista.
Kaupungintalon vierestä on juuri purettu käyttökelvoton, kertakäyttöinen elementeistä koottu Virastotalo 2, jota en suin surminkaan olisi lähtenyt puolustelemaan. Tapiolassa puolestaan ollaan ”peruskorjaamassa” Tapiolan koulua, joka oli 60-luvulla ”kertakäyttöiseksi” kokeilukouluksi tehty, rakenteellisesti väärin suunniteltu ja järkyttävässä kunnossa. Mielestäni koulun olisi voinut hyvin lanata ja tehdä uuden, nykyajan vaatimuksia vastaavan koulun vanhan henkeä kunnioittaen. Koska rakennuksetkin saavat kuitenkin ajan kuluessa ihmisten silmissä patinaa alkuperäisestä käyttötarkoituksesta huolimatta, päädyttiin kalleimpaan ratkaisuun eli ”peruskorjaukseen”, jossa rakennuksesta puretaan liki kaikki keskiosaa lukuunottamatta ja siihenkin tehdään mittavia rakenteellisia muutoksia jotta alkuperäisistä suunnitteluvirheistä päästään eroon. En ole kannattanut koulun peruskorjausta, mutta ymmärrän hyvin sen taustat ja tällä tavalla ilmeisesti kuitenkin saamme koulun sellaiseen kuntoon ettei se heti uudelleen homehdu. Joskus fiiliksistä vain sitten pitää maksaa.
Yritin sen sijaan tuoda esiin, että nimenomaan esteettinen arviointi on se, jonka perusteella talon arvoa on hyvin hankala määrittää. Maku on muuttuva asia, ja sen kiertoon menee jokunen vuosikymmen. Tästä syystä talon säilytysperusteita arvioitaessa on pääosin kiinnitettävä huomiota muihin asioihin: sen arvoon aikakautensa edustajana, kuntoon ja rakenteeseen, ympäristöön ja käyttötarkoitukseen.
En ole tutustunut kaupungintalon tarinaan kovin syvällisesti. Edelliset päätökset tehtiin viime valtuustokaudella kun en ollut politiikassa mukana. En ole siis lukenut tarkemmin kuntoraportteja, kustannusarvioita tai muita dokumentteja, mutta minulla on niistä pintapuolinen käsitys. On totta, että mitä pidempään talo on kylmillään, sitä enemmän vaurioita tulee. Talossa ei kuitenkaan käsittääkseni ole mitään rakenteellisia syitä purkuun. (Mieluusti kuulisin, mistä lähteistä olet tämän korjauskelvottomuuden saanut kuulla.) Jos palaamme aiempaan esimerkkiin, Virastotalo 2 oli rakennusliikkeen suunnittelema hauras elementtitalo, Kaupungintalo taas arkkitehdin suunnittelema ja rakenteiltaan vankka. Yksi syy siihen että alkuperäistä purkupäätöstä ei lähdetty toteuttamaan oli myös alkuperäisen päätöksen puutteellinen valmistelu. Toivottavasti tämä korjataan siihen mennessä, kun päätös tulee taas valtuustoon.
Ymmärrän tähän kommentoineiden ihmisten näkökulmaa todennäköisesti paremmin kuin arvaattekaan. En ole syntyperäinen espoolainen enkä ollut vielä vuosi sitten edes kovin selvästi tietoinen että Espoossa on ”kaupungintalo”. Espoon keskuksessa en ollut käynyt ennen valtuustokauden alkamista kuin uimahallissa pari kertaa. Ensinäkemältä ajatukseni kaupungintalosta olikin ruma, kolkko ja kummitusmainen. Varsinaista betonibrutalismia. Tämän jälkeen olen talosta kuitenkin keskustellut mm. monien arkkitehtien kanssa. Talon sisälle pääsin kurkistamaan Tony Hagerlundin blogin kautta. Sekä useimpien arkkitehtien että museoviraston mielipide on aika yksiselitteisesti säilyttävä. Talon ulkoasuun vaikuttaa paljon myös ympäristö: tästäkin syystä alue on suunniteltava säilyttävässä vaihtoehdossa talon ulkoasua tukevaksi.
Noin muuten olen sitä mieltä, että Espoossa olisi syytä käyttää entistä runsaammin harkintaa vanhojen talojen osalta, nykyisin kun puretaan aika herkällä kädellä. Samalla taas lähiöitä tiivistettäessä tulisi sallia paikoin myös lisärakennusoikeuden yhteydessä taloyhtiöille mahdollisuus purkaa oma talonsa niin, että uudisrakennukset voitaisiin sijoitella nykyistä fiksummin alueelle. Kyseessä ei ole joko-tai vaan pallottelua akselilla sekä-että.
Miksi kukaan haluaisi säilyttää ruman, homeisen ja epäkäytännöllisen talon? Olisiko aika kysyä paikallisilta?