IT

by

Tableteista ja tietoyhteiskunnasta

Valtuustossa käsiteltiin Kai Lintusen aloitetta tablettitietokoneiden hankkimisesta opetukseen. Keskustelua oli todella hyvää ja laadukasta ja kattoi näkökulmat kustannuksista – tällä hetkellä oppilaat eivät välttämättä saa säästösyistä edes uutta vihkoa jos vanha katoaa – sähköiseen oppimateriaaliin ja sen ongelmakohtiin sekä opettajien koulutukseen. Keskustelun kuluessa tulleet kuulumiset opettajakentältä olivat kuitenkin rohkaisevia – jo nyt tabletteja on kokeiltu esim. yhteiskäytössä ja niitä on pystytty myös hyödyntämään opetuksen tukena. Kyse ei ole viime kädessä tableteista vaan siitä, miten koulu pysyy mukana yhteiskunnan muutoksessa ja voi opettaa lapsille miten yhteiskunta toimii.

Ohessa oma puheeni tiivistettynä olennaiseen.

Aloitteissa käsiteltiin tablettitietokoneita. Välineiden tulee olla tarkoituksenmukaiset; johonkin voi sopia tabletti, johonkin jotain muuta. Tietoyhteiskunnan perusperiaatteita voi oppia myös keskustellen, ilman minkäänlaisia välineitä. Oppiminen on sinänsä täysin mahdollista ilman tietokonetta, mutta meillä on iso ongelma, jos koulu elää täysin toisessa todellisuudessa kuin missä oppilaat.

Tämä ei ole epäluottamuslause opettajien ammattitaitoa kohtaan: joukossa on monia, jotka ovat erittäin hyvin perillä asioista. Toisaalta opettajan toimenkuvaan on kautta aikain kuulunut, että heidän pitää ymmärtää nuorten elämästä vähän enemmän kuin meidän muiden täysi-ikäisten. Nuorilla on oma kulttuurinsa, ja teknologia on nyt osa sitä.

Kun puhumme laitteista, meidän pitää puhua myös oppimisen tavoista ja sisällöstä. Meiltä puuttuu vielä digitaalista opetusmateriaalia, sisältöä laitteille.

Kun puhumme sisällöstä, meidän kannattaa miettiä myös sitä, mitä opetamme lapsille yhteiskunnasta – tietoyhteiskunnasta.

Viime aikoina on puhuttu paljon koodauksen opetuksesta koulussa. Kannatan ajatusta noin periaatteessa, mutta pidän sitä hyvin, hyvin suppeana. On toki hyvä ymmärtää perusperiaate siitä, millä logiikalla ohjelmistot toimivat. Se auttaa vähintäänkin hälventämään pelkoja ja epäluuloisuutta.

Valitettavasti se ei riitä, ja koodauksesta puhuminen on vienyt kaistaa siitä yhteiskunnalliselta keskustelulta, mitä muuta lapsien – itse asiassa, mitä meidän kaikkien – tulisi ymmärtää teknologiasta.

Meidän tulisi opettaa koulussa lapsille sitä, miten internet toimii. Miten tieto liikkuu Twitterin palvelimelta reitittimiä pitkin eteenpäin omalle koneellesi. Miten monilla tavoilla yhteys pankin palvelimelle voidaan kaapata. Meidän tulee kertoa lapsille, kuinka vähän vaaditaan, että koko Suomi kytketään irti maailmanlaajuisesta internetistä – pari nipsaisua – ja että niin on kerran tehty.

Meidän tulee kertoa lapsille, miten hakukoneet toimivat ja miksi se tieto, mitä he luulevat objektiiviseksi, on heidän toimintansa seurauksena suodatettua ja valikoitua. Meidän tulee keskustella siitä, miksi ja miten eri maissa estetään toisen maan videon katselu, miten kokonainen maa voi suodattaa internetin sisältöä ja miksi on tärkeää huolehtia myös valtion kyberturvallisuudesta.

Meidän tulee puhua siitä, miten vähän maailmassa on isoja datakeskuksia ja miten sähkökatkos Irlannissa voi joskus viedä suomalaisen firman toiminnan katkolle. Siitä, miten nopeasti tieto leviää, miten helppoa on levittää virheellistä tietoa ja miten verkkokeskusteluun pitäisi osallistua. Meidän tulee keskustella tekijänoikeuksista ja siitä, miten he – kansalaiset – voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan teknologian avulla. Näistä viimeisestä he todennäköisesti jo ymmärtävät enemmän kuin me täällä salissa.

Yksikään näistä asioista ei ole teknologiariippuvainen. Tämä tieto ei vanhene kymmenessä vuodessa, toisin kuin käytännössä kaikki tänään kouluihin hankittu teknologia.

Meillä on edessä paljon muitakin teknologisia murroksia kuin tablettitietokoneet. 3D-printteri pyörii jo toimistomme nurkassa, parhaillaan Suomessa keskustellaan – tai pitäisi keskustella – siitä mikä on sopiva lainsäädäntö kopterikoneita varten ja tiedon louhinta on mahdollistanut käsittämättömän yksityiskohtaisen tavan profiloida meistä jokaista.

Koulu ei digitalisoidu laitehankinnoilla. Koulu ei myöskään digitalisoidu, jos laitehankintoja ei tehdä. Mennään sisältö edellä, opetetaan lapsille ja nuorille tämän ja tulevan yhteiskunnan välttämättömiä kansalaistaitoja, ja tehdään laitehankinnat sitä tukien, järkevästi ja ennen kaikkea sisältöön, materiaaliin ja sen käyttöön panostaen.

by

Voiko konsultointi kannattaa eli ohjelmiston immateriaalioikeuksien omistamisesta

Kirjoitin artikkelin kuukausi sitten reaktiona mielipidepalstoilla ja blogeissa käytyyn ohjelmistojen immateriaalioikeuksista käytyyn keskusteluun. Kuten usein käy, kirjoitus jäi luonnosten sekaan eikä ehtinyt julki. Itse keskustelu on käyty siis tovi sitten mutta asia ei vanhene. Päin vastoin: pienenä vastakaneettina juuri äsken tuli tietooni, että tästä eteenpäin Helsinki julkaisee ostamansa ohjelmakoodin avoimena lähdekoodina, ellei perustellusta syystä toisin kannata tehdä.

Maaliskuussa kaksi ohjelmistoyritysten edustajaa esittivät Helsingin sanomissa huolestuneen kannanottonsa siitä, että ohjelmistojen oikeuksien antaminen asiakkaalle tekisi ohjelmistobisneksestä kannattamatonta ja ajaisi yrityksiä konkurssiin. Tähän julkaistiin myöhemmin mm. Codenton ja Vincitin vastine, jossa nämä yritykset kertoivat, ettei heille ole koskaan ollut taloudellista haittaa oikeuksien antamisesta eteenpäin.

Ajatus siitä, että ohjelmiston ostajalla ei olisi oikeuksia sovellukseen, on hyvin vanhakantainen. Se perustuu ehkä enemmän käsitykseen ohjelmistosta hyödykkeenä, päivittäistavarakaupan tuotteena kuin ohjelmistojen todelliseen hankintatapaan. Edelleenkin on toki mahdollista ostaa itselleen monta hienoa ohjelmistoa ja peliä – Photoshop, Civilization V tai Halo, näin muutamia mainitakseni. Julkisella puolella vastaava saattaa olla vaikkapa suun terveydenhuollon valmisohjelmisto. Nämä valmisohjelmat, vaikka vaatisivatkin pientä räätälöintiä, ovat kuitenkin eri asia kuin suurin osa tilaustyönä ostetuista ohjelmistoista.

Ohjelmiston hankinta ei ole aivan yksinkertainen ongelma. Tämä on havaittu karvaasti julkisella puolella, mutta ei ohjelmistojen hankinta ole aivan putkeen usein mennyt myöskään yksityisellä sektorilla. Jälkimmäisistä mokista vain ei puhuta niin paljoa. Käyttäjätarpeita on hyvin erilaisia, ja vaikka tavoitteena olisikin löytää toimiva valmisohjelmisto, yhtään monimutkaisempaan tai erikoistuneempaan toimintaan on hyvin vaikea löytää valmisohjelmistoa.

Useimmissa tapauksissa paperilla hyvältä vaikuttanutkin valmisohjelmisto on osoittautunut sudeksi, minkä olen saanut työurani aikana usein kokea – vaikkapa silloin, kun yritykseni on palkattu tekemään sutta korvaava räätälöity ohjelma. Ohjelmiston hankkimista voisi rajatuilta osin ehkä verrata talon tekemiseen – kun maasto on vaikeaa ja tarpeet epätyypilliset, edes pakettitalosta ei ole iloa. On parempi palkata kerralla kunnollinen arkkitehti ja ottaa asiakkaan tarpeet ja toiveet alusta pitäen huomioon.

Ohjelmistoista tekee talonrakennusprosessia monimutkaisemman se, että toisin kuin talo, ne eivät ole oikeastaan koskaan kerralla valmiita. Arkkitehdin rakennuspiirustukset ovat talolle se viimeinen sana, mutta ohjelmistonkehityksessä ne ovat vasta lähtölaukaus. Muutostarpeita ilmenee koko elinkaaren ajan, ja erityisesti liiketoiminnalle kriittisistä sovelluksista tulee saada myös ulos dataa sekä saada eri järjestelmät keskustelemaan toistensa kanssa. Näitä tarpeita ei voi aina ennakoida, ja liiketoiminnan muuttuessa myös sovelluksen tulee voida reagoida muutoksiin.

Tästä päästäänkin sovelluksen pullonkaulaan. Jos olet rakentanut talon, lisäsiiven tekeminen tai kylpyhuoneen remontointi on suhteellisen yksinkertaista. Urakoitsijan ei tarvitse olla sama joka talon on rakentanut, ja hinta- ja aikatauluarvioita pystyy vertaamaan järkevästi toisiinsa. Vanhalta rakennuttajalta ei tarvitse kysellä lupaa siihen, voisiko alkuperäiset kasarinsiniset kaakelit jo mahdollisesti rapsutella pois.

Ohjelmistoissa näin ei ole. Toimittajaloukku on todellinen uhka, joka tarkoittaa, että lisäominaisuuksia ei voi tilata toiselta toimittajalta tai dataa ei saadakaan siirtymään vanhasta sovelluksesta uuteen, joka haluttaisiin saada saumattomasti liittymään muihin sovelluksiin.

Hesarin mielipidevastineessaan Otso Kivekäs puolusti erityisesti ohjelmistojen lähdekoodin avoimuutta. Helsinki onkin ottanut nyt ison askelen, kun valtuustossa on tehty periaatepäätös siitä, että tulevaisuudessa tilattavien ohjelmistojen lähdekoodin pitää olla lähtökohtaisesti avointa. Tärkeintä tietysti on, että immateriaalioikeudet ovat tilaajalla, jolloin toimittajaa voidaan tarvittaessa vaihtaa. Avoin lähdekoodi vie tämän jo askeleen pidemmälle: vaikka avoin lähdekoodi ei sinänsä estäkään ohjelmiston tuotteistusta ja erilaisia lisenssivariaatioita, lähtökohtaisesti koodi on paitsi kenen tahansa luettavissa myös käytettävissä.

Pelkkä ohjelmiston avoimuus ei kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Julkisella puolella se pakottaisi muuttamaan hankintakäytäntöjä, mikä itsessään jo olisi merkittävä parannus. Jos joissain tilanteissa päädyttäisiin tilaamaan valmistohjelmisto, näiden lisenssit eivät ole yleensä avointa. Tällaisten tuotteiden puolesta puhumisena voi myös Helsingin sanomissa julkaistun mielipidekirjotuksen lukea. Mikäli varsinainen ”pelikenttä”, tilaajan toimintaympäristö, perustuu modulaariseen rakenteeseen, ei toki haittaa, jos joukossa on myös ns. off-the-shelf -tuotteita tai räätälöityjä valmisohjelmia. Käytännössä kuitenkaan suurin osa näistä tapauksista, joissa immateriaalioikeudet pysyvät tekijällä, eivät ole edes tuotteistettavissa tai niitä ei oikeasti tuotteisteta.

Olennaisinta kuitenkin on

1) saada varsinainen omistusoikeus sekä tuotteeseen että lähdekoodiin tilaajalle,

2) pilkkoa ongelmat ja tarpeet niin että järjestelmät voi rakentaa modulaarisista osista sekä

3) taata kommunikaatio ja datan liikkuminen ohjelmien välillä eli avoimet rajapinnat.

Nykyisellään nämä ovat usein mahdottomia tai kalliita: kun ohjelmiston oikeudet ovat tekijällä, koodi suljettu ja sovellus monoliittinen, vaikkapa potilastietojärjestelmään kytkeytymiseen vaadittavasta hyvin yksinkertaisesta tiedonsiirtorajapinnasta voidaan veloittaa kuusinumeroisia summia. Ylläpidostakin saadaan sievoiset rahat, kun kilpailijaa ei käytännössä ole.

Muistuttaisin, että immateriaalioikeuden omistajuus ja lähdekoodin avoimuuskaan eivät kuitenkaan vielä poista toimittajaloukkua. Usein ohjelmiston tekijällä on paras tieto siitä, miten se toimii ja dokumentoimattomaan ohjelmistoon voi olla vaikea lähteä uuden tekijän kylmiltään tekemään muokkauksia. Kuitenkin jo pelkkä tieto siitä, että ohjelmiston uudelleen kilpailutus on mahdollinen, muokkaa tekijöidenkin pelikenttää ja sitä, miten peliä oikeastaan pelataan suuntaan, jossa asiakkaalla on entistä paremmat mahdollisuudet saada rahoilleen hyvää vastinetta.

Nykyisellä työnantajallani olemme lähes poikkeuksetta antaneet sovelluksen oikeudet asiakkaallemme. Poikkeukset ovat yleensä sellaisia, joissa koko sovellus on tehty avoimena lähdekoodina ja annettu asiakkaan toiveesta vapaaseen käyttöön. Meille tämä on luonnollinen ja järkevä tapa toimia: emme ole tuotetalo vaan ohjelmistokonsulttitalo, jossa reiluus niin työntekijöitä kuin asiakkaita kohtaan on myös yrityksen kantava voima.

Tämä reiluus ei ole estänyt Futuricea olemasta yksi Suomen parhaiten kannattavia ohjelmistokonsulttitaloja. Päin vastoin, se on epäilemättä ollut yksi tekijä kannattavuuden luomisessa. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, ettemme tee halvalla sutta ja sen jälkeen lypsä heitä vuosikausia kriittisillä bugikorjauksilla. Tarjoamme totta kai täyden elinkaaren palvelun, mutta se on konkreettista jatkokehitystä ja viilausta, ei tuloksen kiskomista keskeneräisestä liian halvalla tehdystä ohjelmistosta.

Loppuun voisikin vastata Hesarin kirjoituksessa esitettyyn väitteeseen: Voiko konsulttitalon tulos painua pakkaselle, jos se alkaisikin luovuttaa immateriaalioikeudet asiakkailleen?

Uskallan väittää, että kyllä, näin voi käydä. Mutta vain siinä tapauksessa, että yrityksen koko bisnes perustuu näiden oikeuksien hallintaan ja niillä kikkailuun.

by

Yhteenvetoja

Kuluneen syksyn aikana on tapahtunut paljon. Siihen on kuulunut paljon muutakin kuin kokouksia, ja läheskään kaikesta mielessä pyörineestä ei ole saanut kiteytettyä omaa kirjoitustaan. Tämän lisäksi moni ajankohtainen asia on pyörinyt myös uutisissa: niinpä ajattelin koota kuluneen syksyn asioita vielä pienenä muistiona ja koottuina linkkeinä. Olen havainnut tämän toimivan erinomaisena lisämuistina myös itselleni. Samalla on hyvä jo pohtia ensi vuotta, vaikka uudenvuodenlupaukset ovatkin vasta viikon päästä.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden kokousraportit ovat luettavissa Espoon vihreiden sivuilta Kaupsublogista. Tulen vähän miettimään tätä julkaisutapaa, ne olisi hyvä saada kootusti myös tähän blogiin. Kirjoitamme tekstejä vuorotellen Risto Nevanlinnan kanssa, joten on kuitenkin luontevaa pitää itse blogi Esvin sivujen alla.

Ajatuksena on myös lisätä omassa blogissa lyhyempien postausten määrää. Olen kokenut blogin hyväksi apumuistiksi, ja   toisaalta kynnys kirjoittaa on usein korkea kun haluaisi kirjoittaa pitkään ja perusteellisesti. Silti lyhyempi postaus on usein luettavampi. Osallistumiset tilaisuuksiin ja seminaareihin olisi mukava kirjata muuallekin kuin Facebook-sivulle, joka ei ole samalla tavoin etsittävissä ja kategorisoitavissa.

Kuluneen syksyn teemoja

Kaupungintalon kohtalo puhututti syksyllä, kun hyväksyimme kaavan joka mahdollistaa ensi tai seuraavana vuonna kaupungintalon kohtalosta päättämisen. Kirjoitimme Henna Partasen kanssa kaupungin historian säilyttämistä korostavan mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Länsiväylässä. (Suurkiitokset kirjoittamassa mukana olleelle Tiina Elolle.)

Erinomainen Pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin. Pyöräilyn osuuden kaksinkertaistaminen noteerattiin myös Helsingin Sanomissa. Länsiväylässä korostimme, että työ ei ole tässä, vaan nyt täytyy myös huolehtia siitä että kunnianhimoinen ohjelma saadaan täytäntöön. Tässä budjettitilanteessa esimerkiksi lisämäärärahoja ei työhön valitettavasti saatu.

Budjetin yhteydessä ja koko vuosi on puhuttu paljon homekouluista. Surullista on, että vaikka ongelma on vihdoin myönnetty ja homekorjauksia alettu edistää, edelleenkään koulujen ja muiden kaupungin rakennusten ylläpitoon ei ole varattu riittävästi rahaa.

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on suuret paineet tehdä perheasuntoja, ja tätä käytetään keppihevosena milloin minkäkinlaiseen rakentamiseen. Kaupunginjohtaja nosti syksyllä budjetin yhteydessä esiin sen, että taloudellisesti suurin kato on keskustaan muuttavasta varakkaasta väestöstä. Kommentoin tätä Seppo Laakson tutkimuksesta selvinnyttä asiaa korostamalla erityisesti tarvetta edistää keskustojen rakentamista, sekä lähipalveluiden ja lähiluonnon tärkeyttä. Muistutin myös helposti unohtuvista väestöryhmistä eli kasvavasta sinkkuväestöstä ja keskituloisista perheistä.

Espoonväylä oli kaupsun haastavimpia kaavoja. Suunnitelmat olivat parantuneet merkittävästi aiemmista, mutta eivät vielä lähellekään valmista.

Valtuuston budjettikokouksen yhteydessä nostin esiin Espoon tietohallinnon säästöpotentiaalin. Havaitsin juuri, että noston oli poiminut artikkeliinsa Tietoviikko, joka oli pyytänyt lisäkommentteja Espoon ICT-johtaja Matti Franckilta. Suosittelen lukemaan artikkelin, Franck täsmentää asioita hyvin. Hyvä, että asia nousee esiin, ja tähän palaan vielä alkuvuodesta tarkemmin.

Tulevan kevään isoja asioita kaupunkisuunnittelulautakunnasa tulevat olemaan poikittainen raideliikenne, erityisesti Raide-Jokeri sekä pysäköinti, johon valmistellaan uutta ohjeistusta. Kaupsun ulkopuolelta tärkeitä teemoja ovat päivähoito sekä  tuottavuusohjelman myötä esiin varmasti nouseva IT-hallinnon uudistus.

by

Espoon tietohallinto mietittävä uusiksi – mistä sinä säästäisit 25 miljoonaa?

Valtuuston budjettikokouksessa puhutaan rahasta. Puhutaan vanhuksista, homekouluista ja tuottavuusohjelmasta. (Tiesittekö että budjetissa ei ensikään vuonna ole riittävästi rahaa ylläpitoon? Olemme vihdoin saaneet budjettiin rahaa homekoulujen korjauksiin, mutta uusia syntyy kuin homesieniä sateella.)

Kävin itse puhumassa IT:stä ja siitä, että Espoossakin tulee miettiä tietohallinnon työtä ja organisointia uusiksi. Puhuin alla olevista asioista, mutta muokkasin tekstiä vähän luettavammaksi ja lisäsin asioita, jotka puheeseen eivät mahtuneet.

Budjettineuvotteluissa tehtiin tuottavuusohjelmaa silmälläpitäen seuraava pöytäkirjamerkintä numerolla 5:

Talouden tasapainotusohjelmassa tehdään esitys Espoon kaupungin ICT-toimintatavasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että mietitään, miten Espoon kallis ja levähtänyt tapa  hoitaa IT-palveluja ja -infraa voitaisiin korjata toimivammaksi ja kustannustehokkaammaksi.

Espoossa on itse asiassa jo viimeinen vuosi mietitty uutta IT-toimintamallia. Tässä tavoitteena on selkeyttää IT:n rooli, mitä halutaan saada ja miten prosesseja tulisi kehittää. Uudistuksen yleinen suunta ja sen vaikutukset ovat jo selvät. Eräs ongelma on, miten tämä muutos saadaan liikkeelle ja tehtyä organisaatiossa: käytännössä uudistuksessa pitäisi siirtää reippaasti henkilöstöä IT-hallinnosta toisaalle, mikä tekee muutoksesta hankalan. Kuten ryhmäpuheenjohtajamme Inka Hopsu myös muistutti erillisessä kommentissa, toimivia toimintatapoja ei saa hukata uudistuksessa.

Espoossa on eniten ulkoistettu IT-puoli koko maassa Tamperetta lukuunottamatta. Näen, että hyvin monissa asioissa ulkoistus ei välttämättä ole järkevin vaihtoehto: IT-hallinnossa se voi ehkä toimia paremmin kuin monessa muussa asiassa. Myös toisenlaisia trendejä on tällä hetkellä menossa yritysmaailmassa esimerkiksi IT-tuen kanssa, kun jotkin yritykset ovat palauttaneet IT-tuen takaisin omaan taloon tai samalle käytävälle.

Tässä Espoon IT-hallinnon toimintatapojen yhteydessä ei kannata kuitenkaan edes aloittaa keskustelua ulkoistuksen tai oman tuotannon paremmuudesta. Espoossa vaihtoehtoa ei tällä hetkellä oikeastaan edes ole: olemme jo ulkoistaneet IT:ssä kaiken mikä mahdollista on, ja nyt ongelmana on se miten tätä syntynyttä luomusta voisi parhaiten hallita.

Valitettavasti olemme ulkoistamisen yhteydessä ulkoistaneet liki kaiken osaamisen siitä, miten tätä ulkoistamista voisi hallita, ohjata tai ylipäänsä tehdä. Hankinta- ja sopimusosaamisen puute on johtanut toimittajaloukkuun monissa tilanteissa, myös terveydenhuollossa.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin IT-hallinnon rakenne. Hallinto on laskentatavasta riippuen jakautunut neljään tai viiteen paikkaan: tästä aiheutuva päällekkäinen työ ja tiedonkulun puutteen aiheuttamat kulut ovat suuret. Alla kuva, joka valaisee asiaa tarkemmin. Kuva on ollut mm. tarkastuslautakunnan raportista, jossa Espoota on juuri suomittu korkeista IT-kustannuksista.

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Yllä näkyy joitain vertailuja kuuden eri kaupungin kesken. Helsinki tsaarinaikaisine hallintorakenteineen painii omassa sarjassaan, mutta alarivin kunnat ovat mielenkiintoisia. Yhteistä näille neljälle kunnalle ja Espoolle on työntekijämäärä, kussakin noin 14 000 työntekijää.

Kiinnostavaa kuvassa on, mistä hinta EI ole riippuvainen: näihin kuuluu mm. ulkoistuksen/oman tekemisen aste sekä kaupungin koko.

X-akseli menee omasta tuotannosta ulkoistettuun IT-palveluun. Kuten nähdään, ulkoistamisella ei ole käytännössä suurta merkitystä vaan kaikki neljä kuntaa painivat vajaassa 30 miljoonassa.

Olennaista kustannuksille on kuitenkin hajautuksen aste. Y-akseli kertoo keskittämisen ja hajautuksen eroista:  akselin yläsuuntaan kasvaa hajautuksen aste. Kaikki ”30 miltsin” kunnat ovat samalla suoralla lähellä Y-akselin minimiä eli keskittäneet tietohallintoaan.

Espoon IT:lle  maksaa nyt vajaa 52 me/vuosi (ja on ollut ilmeisesti enemmänkin). Neljässä muussa suuressa kaupungissa, ml. Oulu, Tampere, Vantaa ja Turku, summa on n. 30me vuodessa (esim. 26 me Oulussa).

Säästöpotentiaali on siis jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa. Budjettineuvottelujen yhteydessä tuli varmaan kaikille selväksi 0,25 prosenttiyksikön korotuksen kassaan tuoma lisä, noin 25 miljoonaa euroa. IT:n säästöpotentiaali yksinään on siis koko nyt tehdyn veronkorotuksen verran. 

Henkilöstön osuus kuluista on vain 10%. Henkilöstövähennys yksinään ei tätä siis ratkaise. YT:t sovittiin jätettäväksi väliin ja ongelmaa tuskin on esimerkiksi siirtää osaa henkilöstöstä muihin tehtäviin.

Ongelmia on siis päällekkäisyydessä, huonoissa ja turhissa hankinnoissa, tiedonkulussa ja yleisesti sekavassa organisaatiorakenteessa joka aiheuttaa tarpeettomia ja päällekkäisiä hankintoja. Supistuksen lisäksi pitäisi siis saada organisaatio yhteen paikkaan. Tämä tulee myös tehdä järkevästi, hyviä käytäntöjä hukkaan heittämättä.

Avoin data ja pilvipalveluiden kasvu ovat seuraavia isompia muutoksia joihin Espoon on syytä varautua. Espoossa kehitetään nyt myös kokonaisarkkitehtuuria, joka auttaisi tietojärjestelmien virtaviivaistamisessa.  Avointa dataa tulee hyödyntää nykyistä paremmin. Lisäksi muutoksia tehdessä tulee muistaa, että keskitetty IT-hallinto ei saa tarkoittaa kokeilun vapauden tukahduttamista. Esim. kaupunkisuunnittelukeskuksessa on tehty hienoja sovelluksia datan keräämiseksi ja visualisoimiseksi kaupunkilaisille ja avaamiseksi ja tästä on ollut suoraa hyötyä kuntalaisille ja myös kaupungille. 

IT on lakannut olemasta näkymätön osa kaupungin toimintaa. Se kiinnostaa kansalaisia nykyään liki samassa määrin kuin vaikkapa kaavoitusasiat, pyörätiet ja autokaistojen lukumäärä. Tästä syystä läpinäkyvyyden lisääminen esimerkiksi IT-jaoston kautta voisi olla hyödyllistä. Luottamushenkilöohjaus voisi tuoda läpinäkyvyyttä ja lisäpainetta, mutta ilman muita uudistuksia se ei riitä.

En väitä, että pääsisimme automaattisesti 25 miljoonan euron säästöihin, ja kuten kommenttipuheenvuoroissa Inka Hopsu sekä toinen valtuutettu hyvin nostivat esiin, meidän täytyy myös katsoa että emme heikennä palvelutasoa. Voimme oikein hyvin päättää tehdä asioita vähän paremmin kuin muut ja panostaa niihin enemmän. Eikö olisi melkoinen voitto,  jos säästäisimmekin vuositasolla ”vain” vaikkapa 15 me ja meillä olisi silti paras, erinomaisesti hyvinvointia tukeva IT-sektori?