Valtuusto

by

Espoon uusi hallintosääntö – puheeni hulevesistä ja hallintosäännöstä 22.5

Tänään käsiteltiin kaupungin toimintaa linjaavaa hallintosääntöä. Pohja oli jo melko hyvä, mutta vihreät tekivät vielä muutaman täydentävän esityksen joita olimme nostaneet jo aiemmassa käsittelyssä ja kaupunginhallituksessa. Isot ja tärkeät luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat sekä hulevesisuunnitelmat tulee saada teknisen lautakunnan käsittelyyn, jotta myös asukkaiden huomioonottaminen hoituu asiallisesti. Hankinnoissa kaupunginhallituksen puolestaan tulee hyväksyä strateginen hankintoja ohjaava hankintaohje. Kaikki vihreiden esitykset menivät läpi.

Ilman draamaa ei hallintosäännöstä selvitty, koska kahdesta demarien viime tingassa tehdyistä, myös  valtuuston hyväksymästä esityksestä tuli jälkikäteen kommenttia virkamiehiltä. Esitykset olivat hieman tulkinnanvaraisia, vaikka tarkoitus hyvä olikin, joten ko. muutosten laillisuus ja niiden aiheuttamat muutokset vielä tarkistetaan. Olisi fiksua että muutosesitykset tehtäisiin ajallaan ja ne olisivat selkeitä, jotta vastaavia tilanteita ei tulisi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Alkuun tärkeimmät eli kannatan Elon ja Partasen muutosesityksiä. Kiitän myös siitä, että tässä kokonaistyössä on pohdittu huolella hallinnon ja vaikuttamisen rajoja. Tulos on jo hyvä, mutta nyt kerron miten hallintosäännöstä saataisiin suorastaan täydellinen.

Hulevesi on termi, joka itselleni tuli kauden alussa täysin uutena. Termin merkityksen – rakennetun ympäristön valumavedet – voi arvata, mutta vaikuttavuutta ei. Se ei avaudu helposti politiikan ja kaupungin toiminnan ulkopuolella, mutta on olennainen osa ympäristömme rakentamista.

Hulevesien systemaattinen huomiointi on myös Espoossa melko uutta. Hulevesiohjelma hyväksyttiin vasta viime valtuustokaudella ja vasta tällä kaudella hulevedet ovat olleet itsestäänselvä osa esimerkiksi kaavakäsittelyprosessia.

Hulevesien pohdinta jo kaavasuunnittelun yhteydessä on tarpeen. Hulevesien hallinnalla on olennaista merkitystä mm. siinä, mitä ja minne voimme rakentaa. Kuitenkaan yksityiskohtia kaupunkisuunnittelulautakunnassa ei käsitellä, ja tästä syystä erityisesti merkittävissä hulevesisuunnitelmissa suunnitelmat pitäisi saada tekniseen lautakuntaan hyväksyttäväksi.

Isot hulevesisuunnitelmat vaikuttavat koko alueeseen – välittömästi, mutta myös pitkällä aikavälillä.

Mikä riski asunnollani on joutua veden valtaan? Kuinka paljon riskiä kestämme – miten kerran sadassa vuodessa tapahtuvat isot tulvat? Miten veden laadulle käy lähialueilla?

Tämän lisäksi on kustannusvaikutuksia: hulevesiratkaisut ovat toisinaan todella isoja ja voivat rajoittaa tai jopa estää alueiden rakentamista. Sama pätee kääntäen siten, että ilman huolellista hulevesien hallintaa monet alueet ovat rakentamisen kannalta riskitekijöitä. Esimerkiksi Merituulentien varrella hulevesiratkaisut vaikuttavat merkittävästi tiivistämiseen.

Hulevesien avulla voidaan parhaimmillaan luoda miellyttävämpää ja parempaa kaupunkiympäristöä.

Ne eivät siksi ole vain välttämätön paha, vaan erinomainen instrumentti tuoda kaupunkiin vesiaiheita ja viihtyisiä paikkoja. Tätä varten tarvitaan kuitenkin huolellista asukasvuorovaikutusta. Virkamiesprosessista tämä osuus jää pois, ja siksikin luottamushenkilökäsittely on isoille suunnitelmille tarpeen. Jokaisen pihan hulevesipainannetta tämä ei koske, mutta laajavaikutteiset, asukkaiden elämään vaikuttavat suunnitelmat ansaitsevat huolellisen käsittelyn.

Teen siksi muutosesityksen numerolla 6: ”Tekninen lautakunta hyväksyy merkittävät hulevesisuunnitelmat.”

by

MAAS-palvelun pilotointia Espoossa – Valtuustoaloite 27.2

Helmikuun valtuustossa tein valtuustoaloitteen Mobility as a Service (MAAS) -palveluiden pilotoinnista Espoossa. Tämä tukee myös HSL:n tavoitteita, jotka voivat toteutua vain jos myös Espoossa otetaan kokeiluun myötämielinen kanta. Tein aloitteen yhdessä Henrik Vuornoksen (kok) kanssa, joka oli aloitteen toinen allekirjoittaja.
Olen erityisen iloinen siitä, että 33 valtuutettua allekirjoittivat aloitteen!

Liikkumisen tavat ovat isossa murroksessa, vaikka se ei välttämättä vielä näykään monen meistä tavallisessa arjessa. Itseajaviin autoihin ei ole enää pitkä matka, mutta sillä välilläkin erilaiset uudet liikkumisen muodot lisääntyvät. MAAS-palvelukokonaisuudessa näitä erilaisia tapoja – joukkoliikennettä, kaupunkipyöriä, takseja – nivotaan yhteen joustavalla tavalla, jolloin käyttäjä voi valita aina parhaan yhdistelmän. Palveluita on kokeiltu muutamassa kaupungissa joista Helsinki on yksi.

Uuden kokeilussa on aina riskinsä ja voi olla, ettei ensimmäinen kerta Espoossakaan ole vielä täydellinen. Mutta jos Espoo haluaa olla edelläkävijä muuallakin kuin iskulauseissa, riski on syytä ottaa.

27.2.2017
Valtuustoaloite

Pilotoidaan ”Liikkuminen palveluna” (MaaS, Mobility as a Service) -konseptia Espoossa

”Liikkuminen palveluna” eli Mobility as a Service (MaaS) -palvelu on uudenlainen liikkumisen konsepti, joka yhdistää esimerkiksi joukkoliikenteen, autonvuokrauksen ja muut liikkumisen keinot asukkaille helposti ostettavaksi ja käytettäväksi liikennepalveluksi palveluntarjoajasta riippumatta. Konseptin ajatuksena on, että yhdellä lipulla voi saada käyttöön useita eri liikkumisvälineitä tietyksi ajaksi. Konseptia kokeillaan tällä hetkellä eri puolella maailmaa, myös Helsingissä.

HSL:n hallitus hyväksyi marraskuussa 2016 sopimusmallin, jolla HSL ja MaaS-toimijat voivat sopia yhteistyöstä. Liikkumista palveluna tarjoava yritys voi tehdä HSL:n kanssa sopimuksen, jossa yritys voi integroida HSL:n mobiililipun omaan sovellukseensa. HSL tarjoaa myös avoimien rajapintojen kautta maksutta kaikkien toimijoiden käyttöön joukkoliikenteen suunnitellut ja reaaliaikaiset aikataulu- ja reittitiedot sekä häiriöinformaation, jolloin MaaS-palveluntarjoaja voi tarjota optimaalista reittiä käyttäjälle.

Edellä esitetyn perusteella esitämme, että Espoo edelläkävijänä aktiivisesti edistää MaaS-palvelujen käyttöönottoa, erityisesti painottaen joukkoliikenteen ja vähäpäästöisten liikkumismuotojen käyttömahdollisuuksia. HSL:n toiminnan lisäksi kaupunki voi myös omilla päätöksillään edistää älykkäitä, uudenaikaisia ja vähäpäästöisiä liikennepalveluja. Kaupunkipyöräkokeilun avoimet rajapinnat, yhteiskäyttöautojen joustava pysäköinti tai innovatiiviset julkiset hankinnat voisivat olla hyviä esimerkkikokeiluja liikenne palveluna -konseptista.

by

Tukholman kevät, Espoon syksy eli vuosi 2016 paketissa

Vuosi 2016 oli monella tapaa hieno. Työntäyteinen, mutta myös täynnä seikkailuja ja yllätyksiä.

Perheen kevät

Tammikuussa, heti uudenvuoden jälkeen, nousimme Ruotsinlaivaan tuhansien muiden suomalaisten kera. Perheellämme tosin oli vain menolippu: edessä odotti seitsemän kuukautta expat-elämää rakentamassa työnantajani uutta Tukholman-toimistoa. Mies oli neuvotellut itselleen etätöitä ja lapsille oli löytynyt paikat paikallisesta päiväkodista ja esikoulusta. Koti meillä oli ollut odottamassa jo pari kuukautta, kun olin jo syksyn suhannut säännöllisesti Tukholmassa projektitöissä; oli iso helpotus jättää vihdoin tiivis työmatkailu, joka oli ollut vaikea yhdistää luottamustehtäviin ja syönyt ikävästi perheen yhteistä aikaa.

3b9a0622

Valtuustoon olin ilmoittanut pysyvän esteen noille kuukausille, vaikka tarpeen mukaan tuinkin erityisesti kaupsukysymyksissä sivusta. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa sovimme varajäseneni Rainer Lahden kanssa aikatauluista, ja kun kävin noin kerran kuussa joka tapauksessa työasioissa Suomessa, oli se helppo sovittaa lautakunnan aikatauluihin. Toki valitettavasti väliin jäi sitten mm. asukastilaisuuksia ja muita epävirallisia menoja. Poissaoloistani kirjoitettin mm. Ylen verkkosivuilla, jossa tiivistettiinkin olennaiseen:

”Vihreiden Kirsi Louhelainen oli Espoossa poissaolotilastojen kärjessä. Kun hän vielä toissa vuonna oli poissa vain yhdestä kokouksesta, nyt väliin jäi kymmenen.

Diplomi-insinööri Louhelainen oli keväällä seitsemän kuukautta Tukholmassa perustamassa sinne työnantajalleen uutta toimipistettä ja ilmoitti siitä tammikuussa kaupungille.

– On erittäin hienoa, että tällainen mahdollisuus tehdä töitä on, koska viime kädessä kokouspalkkioilla ei asuntolainaa makseta. Luonnollisesti pidempi poissaolo tarkoittaisi, että luottamustehtäviä pitäisi harkita uudelleen.

Louhelainen on ollut peri tunnollinen kokousosanottaja. Kolmelta edellisvuodelta hän on ollut yhteensä poissa vain 4,5 kokouksesta.”

Ihan helppoa tämä ei ollut, varsinkin kun mies kävi töiden vuoksi Suomessa minua enemmän: oli kuitenkin hienoa, miten  kivuttomasti kaikki lopultasujui. Siitä iso kiitos on isolle tuurille arjen järjestymisen kanssa. Työmatkani Kungsgatanille kesti pyörällä vain parikymmentä minuuttia, viereiseltä metroasemalta saman verran; nuoremman lapsen hoitopaikka näkyi parvekkeeltamme ja eskarilaisenkin matka oli vain kilometri metroaseman suuntaan; ja vaikka mahduimmekin lopulta mukavasti tilavaan kaksioon, siellä ei ollut mitään turhaa.  Erityisesti hoitopaikkojen läheisyys oli suunnaton helpotus sen jälkeen, kun edellissyksyn olimme Espoossa joutuneet ajamaan autolla päivittäin 18 kilometriä pelkästään hoitomatkoja.

Minun piti kirjoittaa vuodelta useitakin postauksia niin Tukholmassa asumisesta kuin siitäkin, kuinka elämä sujui puolta pienemmissä neliöissä ja vain viiden matkalaukullisen kera. Ne odottavat vielä luonnoksissa, ehkä saankin ne vielä julki näinä välipäivinä. Siinä kuitenkin konkretisoitui hyvin se, miten tärkeää on arjen sujuvuus ja se, että palvelut ja työt ovat lähellä ja joukkoliikenne toimii.

Politiikan vuosi

Vuoden aikana kaupunkisuunnittelulautakunnassa vietiin eteenpäin monia tärkeitä kaavoja. Osa näistä oli vaikeita, ristiriitaisiakin: Niihin kuuluvat Finnoon osayleiskaava (josta lopulta rajattiin toistaiseksi pois eniten ristiriitoja herättänyt sataman osuus), Kaitaan osayleiskaava ja iso joukko metrokaavoja. Pohjois-Espoon osayleiskaava ei edennyt odotettua tahtia ja ei välttämättä ehdi luonnoksena nähtäville tämän valtuustokauden aikana, mikä on monen epävarmuudessa elävän pohjoisespoolaisen harmi.

Keväällä lautakunta kävi vihdoin myös opintomatkalla. Amsterdamin, Amsteren, Haagin ja Brysselin reissu oli aikataulultaan tiukka mutta antoisa ja herätti kysymyksen, pitäisikö meidänkin Espoossa miettiä joskus hieman vähemmän kerrosneliömetrejä ja normituksia ja enemmän sitä, mitä toimintoja ja palveluja haluamme kaupunginosalta – mikä on sen henki? Brysselin-tuliaisina oli myös lautakunnan puheenjohtajan järjestämä osallistuminen nyt alkavaan EU-projektiin, jossa Espoossa pyritään hyödyntämään entistä paremmin tieteellistä tietoa ja tutkimustuloksia kaupungin kehittämisessä.

Olen myös iloinen siitä, että pysäköinnin kehittämisohjelma saatiin vihdoin eteenpäin: sitä säädettiin vielä hieman kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksessa ja edessä on vielä kaupunginhallituksen hyväksyntä, mutta muuten ohjelma on loppusuoralla. Tässä olin itse mukana neuvotteluissa, kun ohjelmaan haluttiin vielä tarkennuksia EKY:ssä. Ensimmäistä kertaa pysäköintiin otetaan kaupungin tasolla strateginen ote: toteutusta kokeillaan yhtiömuodossa, paikkamääriä pyritään sopeuttamaan eri tyyppisille alueille nykyistä fiksummin ja otetaan myös käyttöön tilaa ja rahaa säästäviä keinoja, kuten vuoropysäköinti ja nimeämättömät paikat. Samalla kehitetään tähän asti lapsenkenkiin jäänyttä pyöräpysäköintiä ja otetaan käyttöön uutta teknologiaa esimerkiksi paikkojen löytämistä ja maksamista varten.

Hallituksen monet päätökset ovat näkyneet ikävinä yllätyksinä myös kuntapolitiikan puolella. Olen iloinen siitä, että Espoossa ei vielä ole lähdetty rajulle leikkauslinjalle, mutta hilkulla on menty: laskenkin yhdeksi isoimmista saavutuksistamme päivähoidon leikkausten torjumisen jälleen kerran ja päivähoidon rajauksen torjumisen (nyt syksyllä toistamiseen budjettineuvotteluissa). Laadukas päivähoito ja työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on ollut itselleni tärkeä asia ja yksi syy jonka vuoksi olen mukana politiikassa.

Valtuustossa tein myös yhden valtuustoaloitteen, pienen mutta mielestäni tärkeän: aloitteen lähiretkipaikkojen rakentamisesta. Nuuksion kestokyky on jo luonnon sietorajoilla ja pienten lasten kanssa on liikaa joutua ajamaan kymmeniä kilometrejä pienen kävelylenkin ja makkaranpaiston vuoksi. Olin keskustellut aiheesta jo aiemmin kaupunkisuunnitteluvirastossa ja saanut ajatukselle vastakaikua, mutta kun nämä henkilöt lähtivät virastosta muualle töihin, päätin edistää asiaa vielä ”virallisempaa” reittiä.

Sisäilmaongelmien ratkominen on edennyt, mutta valitettavan hitaasti. Edelleen vallalla on laastarimeininki, jossa lykätään tärkeitä isoja korjauksia vaikka viime kädessä nyt tehtävät pienemmät korjaukset jäävät tehottomiksi ja haaskaavat ylimääräistä rahaa. Malliesimerkki tästä on puolellatoista vuodella venyvä Tapiolan uimahallin remontti, jossa on jälkikäteen todettu, että jo se edellinen remontti olisi ehkä pitänyt tehdä perinpohjaisemmin.

Korjausasioissa taistelu jatkuu ensi vuodella ja -kaudella, mutta ainakin vihreät ovat tehneet tila- ja asuntojaoksen pj Tiina Elon johdolla todella paljon työtä näiden eteen.

Raide-Jokerin etenemisestä olen innoissani. Linjaus on kuitenkin aiheuttanut myös paljon huolta asukkaille. Olen antanut palautetta virkamiehille siitä, että keskustelua asukkaiden kanssa on vielä parannettava – asukastilaisuuksissa näkyy että vielä olisi kehittämisen varaa.

Vihreän ryhmän saavutuksista ja edelleen jatkuvista väännöistä ovat kirjoittaneet erinomaiset raportit mm. Tiina Elo sekä Saara Hyrkkö, suosittelen lämpimästi tutustumaan!

Perheen syksy

Kotiinpaluun jälkeen elämässämme konkretisoituivat aika raskaasti Espoossa pinnalla olevat ongelmat niin homekoulujen kuin pieleen menneiden remonttienkin osalta. Ekaluokkalaisen koulu, Aarnivalkea, paljastui homeongelmaiseksi ja remontit venyivät muutenkin. Lopulta – kiitos vanhempien sitkeän työn, luottamushenkilövääntöjen ja virkamiesten nopean reagoinnin – väistötilat löytyivät suhteellisen nopeasti Järvenperästä.

Vitsailinkin jossain vaiheessa, että olimme päättäneet tulla syksyksi takaisin Suomeen, koska ekaluokkalaisen koulu on muutaman sadan metrin päässä, uimahallikin on lähellä ja metrokin alkaa kulkea. No, kävikin niin että lapsi kulkee päivittäin bussilla kouluun Järvenperään, uimahallin remontti venyi vuoden 2017 loppuun ja metronkaan kanssa ei ihan putkeen mennyt.

Syksyllä olin lopulta pitkään myös sairaslomalla. Vaikka olinkin mukana vihreiden omissa budjettiriihissä ja vedin teknisen toimialan vihreän budjettiriihen, en siis lopulta päässyt valtuuston budjettikokoukseen. Sen verran olen kuitenkin jo kuluneena neljänä vuonna oppinut, että terveyden kanssa en leiki: siinä missä ensimmäisen valtuustovuoden innolla odottelin kuumeessa ryhmähuoneessa pötkölläni omaa puheenvuoroani minulle tärkeässä asiassa, nyt ymmärrän jo lähettää puheenvuoroni sähköpostitse ryhmän jäsenelle luettavaksi.

Edessä on vaalivuosi ja olen päättänyt asettua ehdolle myös ensi kaudelle. Tavoitteena edelleen parantaa lapsiperheiden elämää, työn ja perheen yhteensovittamista, rakentaa parempaa kaupunkia ja korjata paitsi koulut myös Espoon selvästi virheellinen ja kallis tapa rakennuttaa ja korjata.

Uskon että vuodesta 2017 tulee monella tapaa hyvä: erinomaista vuotta 2017 itse kullekin!

by

Tableteista ja tietoyhteiskunnasta

Valtuustossa käsiteltiin Kai Lintusen aloitetta tablettitietokoneiden hankkimisesta opetukseen. Keskustelua oli todella hyvää ja laadukasta ja kattoi näkökulmat kustannuksista – tällä hetkellä oppilaat eivät välttämättä saa säästösyistä edes uutta vihkoa jos vanha katoaa – sähköiseen oppimateriaaliin ja sen ongelmakohtiin sekä opettajien koulutukseen. Keskustelun kuluessa tulleet kuulumiset opettajakentältä olivat kuitenkin rohkaisevia – jo nyt tabletteja on kokeiltu esim. yhteiskäytössä ja niitä on pystytty myös hyödyntämään opetuksen tukena. Kyse ei ole viime kädessä tableteista vaan siitä, miten koulu pysyy mukana yhteiskunnan muutoksessa ja voi opettaa lapsille miten yhteiskunta toimii.

Ohessa oma puheeni tiivistettynä olennaiseen.

Aloitteissa käsiteltiin tablettitietokoneita. Välineiden tulee olla tarkoituksenmukaiset; johonkin voi sopia tabletti, johonkin jotain muuta. Tietoyhteiskunnan perusperiaatteita voi oppia myös keskustellen, ilman minkäänlaisia välineitä. Oppiminen on sinänsä täysin mahdollista ilman tietokonetta, mutta meillä on iso ongelma, jos koulu elää täysin toisessa todellisuudessa kuin missä oppilaat.

Tämä ei ole epäluottamuslause opettajien ammattitaitoa kohtaan: joukossa on monia, jotka ovat erittäin hyvin perillä asioista. Toisaalta opettajan toimenkuvaan on kautta aikain kuulunut, että heidän pitää ymmärtää nuorten elämästä vähän enemmän kuin meidän muiden täysi-ikäisten. Nuorilla on oma kulttuurinsa, ja teknologia on nyt osa sitä.

Kun puhumme laitteista, meidän pitää puhua myös oppimisen tavoista ja sisällöstä. Meiltä puuttuu vielä digitaalista opetusmateriaalia, sisältöä laitteille.

Kun puhumme sisällöstä, meidän kannattaa miettiä myös sitä, mitä opetamme lapsille yhteiskunnasta – tietoyhteiskunnasta.

Viime aikoina on puhuttu paljon koodauksen opetuksesta koulussa. Kannatan ajatusta noin periaatteessa, mutta pidän sitä hyvin, hyvin suppeana. On toki hyvä ymmärtää perusperiaate siitä, millä logiikalla ohjelmistot toimivat. Se auttaa vähintäänkin hälventämään pelkoja ja epäluuloisuutta.

Valitettavasti se ei riitä, ja koodauksesta puhuminen on vienyt kaistaa siitä yhteiskunnalliselta keskustelulta, mitä muuta lapsien – itse asiassa, mitä meidän kaikkien – tulisi ymmärtää teknologiasta.

Meidän tulisi opettaa koulussa lapsille sitä, miten internet toimii. Miten tieto liikkuu Twitterin palvelimelta reitittimiä pitkin eteenpäin omalle koneellesi. Miten monilla tavoilla yhteys pankin palvelimelle voidaan kaapata. Meidän tulee kertoa lapsille, kuinka vähän vaaditaan, että koko Suomi kytketään irti maailmanlaajuisesta internetistä – pari nipsaisua – ja että niin on kerran tehty.

Meidän tulee kertoa lapsille, miten hakukoneet toimivat ja miksi se tieto, mitä he luulevat objektiiviseksi, on heidän toimintansa seurauksena suodatettua ja valikoitua. Meidän tulee keskustella siitä, miksi ja miten eri maissa estetään toisen maan videon katselu, miten kokonainen maa voi suodattaa internetin sisältöä ja miksi on tärkeää huolehtia myös valtion kyberturvallisuudesta.

Meidän tulee puhua siitä, miten vähän maailmassa on isoja datakeskuksia ja miten sähkökatkos Irlannissa voi joskus viedä suomalaisen firman toiminnan katkolle. Siitä, miten nopeasti tieto leviää, miten helppoa on levittää virheellistä tietoa ja miten verkkokeskusteluun pitäisi osallistua. Meidän tulee keskustella tekijänoikeuksista ja siitä, miten he – kansalaiset – voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan teknologian avulla. Näistä viimeisestä he todennäköisesti jo ymmärtävät enemmän kuin me täällä salissa.

Yksikään näistä asioista ei ole teknologiariippuvainen. Tämä tieto ei vanhene kymmenessä vuodessa, toisin kuin käytännössä kaikki tänään kouluihin hankittu teknologia.

Meillä on edessä paljon muitakin teknologisia murroksia kuin tablettitietokoneet. 3D-printteri pyörii jo toimistomme nurkassa, parhaillaan Suomessa keskustellaan – tai pitäisi keskustella – siitä mikä on sopiva lainsäädäntö kopterikoneita varten ja tiedon louhinta on mahdollistanut käsittämättömän yksityiskohtaisen tavan profiloida meistä jokaista.

Koulu ei digitalisoidu laitehankinnoilla. Koulu ei myöskään digitalisoidu, jos laitehankintoja ei tehdä. Mennään sisältö edellä, opetetaan lapsille ja nuorille tämän ja tulevan yhteiskunnan välttämättömiä kansalaistaitoja, ja tehdään laitehankinnat sitä tukien, järkevästi ja ennen kaikkea sisältöön, materiaaliin ja sen käyttöön panostaen.

by

Perhepäivähoidon kehittäminen Espoossa

Olin jättänyt valtuustoaloitteen perhepäivähoidon kehittämisestä 19.5.2014. Aloitevastausta käsiteltiin tämän päivän valtuuston kokouksessa. En ole ainoa, joka kokee että perhepäivähoitoa ei ole kehitetty pitkäjänteisesti ja kestävästi vaan ennemminkin ajettu alas viime vuosina: toisaalta minulla ei ole ollut suurta näkyvyyttä päivähoitopuolelle ja siihen, miten ja miksi ratkaisuja on tehty. Vastaus selvensikin monia kysymyksiä, mutta jätin vielä toivomuksen, jossa korostetaan että perhepäivähoitoa tulee edelleen kehittää tasavertaisena päivähoidon kanssa ja että Espoossa tulee hyödyntää myös muiden kuntien kokemuksia. Toivomus hyväksyttiin yksimielisesti. Alla puheeni.

Kiitoksia virkamiehille perusteellisesta aloitevastauksesta.

On hyvä, että Espoo ei ole mennyt sieltä, mistä aita on matalin vaan perhepäivähoitajien palkkausta ei ole viety alimmalle sallitulle tasolla ja palkkaus on pidettu kuukausipalkan kaltaisena.

Vastauksessa todettiin, että perhepäivähoidon tarjonta ja kysyntä on pääosin tasapainossa, mutta ylitarjontaa on mm. Espoon keskuksessa ja alitarjontaa Tapiolassa. Jälkimmäisessä ero kysynnän ja tarjonnan välillä onkin huima: paikkoja haluavia on kolme kertaa enemmän kuin niitä saaneita. Tämä on myös se epäkohta, josta itse olen saanut kuntalaisilta palautetta.

Tapiolassa perhepäivähoidon kysyntä ilmentänee samaa ongelmaa joka riivaa Tapiolan päivähoitoa ylipäänsä. Päivähoito on ylitäytetty. Päiväkodeissa on tehty pysyväksi jääneitä tilapäisjärjestelyjä, joissa varastotiloja ja jumppasaleja on muutettu lasten leikkitiloiksi.  Ryhmät on täytetty niinsanotuilla ”prosenttilapsilla”: tämä on hoidossa vakiintunut termi, jolla tarkoitetaan että ryhmään otetaan yksi lapsi enemmän kuin lakisääteinen maksimi, mutta luotetaan siihen, että yksi lapsista on useimmiten kuitenkin flunssassa kotona.

Vastauksessa todetaan sama asia, josta aloitteessakin nostettiin esiin eli työaikalain vaikutus. Yksityisen perhepäivähoidon tarjonta ei ole vähentynyt, mikä johtunee osin siitä, että he eivät ole työaikalain piirissä. Tästä johtuen työajan joustavaa käyttöä on edelleen selvitettävä. Lakia ei ole tulkittu samoin kaikissa kunnissa. Toisaalta onko esimerkiksi perhepäivähoidon käyttöä kohdistetusti 2-3-vuotiaille mietitty? Nuorempien lasten joukossa on todennäköisesti enemmän osapäivähoitoa tarvitsevia, jolloin heitä voisi selvemmin ohjata perhepäivähoitoon alueilla, joilla päivähoitopaikoista on pulaa. Täydellistä yhtälöä hoitopaikkaruletista ei voi saada, mutta jos ei lähdetä sadan prosentin täyttövaatimuksiin, voidaan varmasti löytää ratkaisuja myös päivähoitopulaan.

Esteeksi hoitajan oman lapsen ottamiseksi osaksi omaa ryhmää esitetään se, että hän menettäisi kotihoidontuen ja Espoo-lisän. Samalla todetaan, että joissain kunnissa asia on hoidettu toisella tavalla, kuten esimerkiksi omasta lapsesta maksetulla hoitorahalla. Näitä vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia tulisi selvittää myös Espoossa.

Perhepäivähoidossa ei ole kyse pelkästään kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta. Moni vanhempi haluaa lapsensa pieneen ryhmään. Mutta tämän lisäksi kyse on myös siitä, miten päivähoito saadaan järjestettyä tarkoituksenmukaisesti. Siitä, että voidaan tasoittaa päivähoidon kysyntäpiikkejä ilman isoja investointeja ja myös järjestää lisäaikaa investointien eli uusien päiväkotien toteutumista odotellessa. Lasten määrää voidaan pyrkiä ennustamaan, mutta ainakin Tapiolan kohdalla ennusteet ovat menneet pahasti pieleen. Uusia päiväkoteja on tulossa, mutta tämä ei ratko akuutteja pulmia. Lisäksi kaikki tehdyt päiväkodit tulee myös ylläpitää, niitä pitää korjata, ja tähän Espoossa tuntuu edelleen olevan nihkeästi rahaa.

Rahasta puheenollen, Espoossa suositaan tällä hetkellä yksityistä päivähoitoa siksi, että se maksaa Espoolle vähemmän. Kela kun maksaa korvaukset päivähoitajalle, Espoon omalle työntekijälle taas maksetaan palkka Espoon kassasta. Tämä on valtion tasolla juuri sellaista osaoptimointia, jossa yritetään välttää omaan kassaan kohdistuvat kulut.

Minusta on myös kiinnostavaa, että päivähoito on niin kirkkaasti halvempaa kuin perhepäivähoito tai ryhmäperhepäivähoito. Onko esimerkiksi tilakustannuksia otettu huomioon näissä laskelmissa? Ryhmäperhepäivähoito on ymmärrettävästi kalliimpaa, kun tarvitaan myös rakennus. Kuitenkin rakennuksen ylläpito maksaa myös tavallisessa päiväkodissa. Vai olemmeko me säästäneet kenties korjauskuluissa? Ja lasketaanko päiväkotien homekorjaukset mukaan päivähoidon kustannuksiin?

Muistutan lopuksi, että perhepäivähoidolla ei tarvitse korvata 126 lapsen päiväkotia kuten vastauksessa hivenen nuivasti todetaan. Ennen kuin alueella on 126 lasta enemmän kuin päivähoitopaikkoja, siellä on todennäköisesti 10 lasta enemmän. Sitten 20. Ymmärtänette mitä ajan takaa? Päiväkoti olisi syytä saada rakentumaan paljon ennen sadan prosenttilapsen paukkumista.

Perhepäivähoito on monelle perheelle toivottu, tärkeä matalamman kynnyksen hoitomuoto. Tämän lisäksi se voi toimia hyvänä siirtymänä niille vanhemmille, jotka haluavat jo tehdä töitä mutta myös viettää aikaa oman lapsensa kanssa. Kodinomainen hoito on usein toimivampi erityisesti pienille lapsille.

Esitän tässä vielä siksi seuraavan toivomuksen:

”Valtuusto toivoo, että perhepäivähoitoa ja ryhmäperhepäivähoitoa kehitetään edelleen päivähoidon kanssa tasavertaisena ja sitä täydentävänä palveluna. Perhepäivähoidon houkuttelevuuden lisäämiseksi seurataan myös muissa kunnissa tehtyjä muutoksia perhepäivähoitajien työolosuhteisiin ja korvauksiin ja hyödynnetään näitä kokemuksia oman toiminnan kehittämisessä.”

by

Valtuustopuhe 29.9 – Länsimetron jatko

Alla puheenvuoroni metron jatkokeskustelussa. Koska eräs vakavaa kuullunymmärtämisen puutetta osoittanut repliikki puheenvuoroni lopuksi väitti että en ole kiinnostunut elinkeinoelämän edusta – melko häkellyttävä väite – toistan vielä tässä sen mitä vastarepliikissäni totesin: Puheenvuoroni oli puheenvuoro nimenomaan elinkeinoelämänkin puolesta. Metro on paitsi elinkeinopoliittinen, myös liikennepolittinen, ekologinen ja kaupunkirakenteeseen vahvasti vaikuttava hanke. Se on tätä kaikkea. Mutta metron elinkeinopoliittisia seurauksia on vahvasti liioiteltu, kun ottaa huomioon mitkä liikenneyhteydet ovat elinkeinoelämänkin kannalta tällä hetkellä heikoimmat. Olkaapa hyvät.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Näin alkuun sanon, että kannatan metron jatkoa. En varauksetta, mutta siksi, että se on nykytilanteessa paras vaihtoehto. Näitä syitä Jyrki Kasvi hienosti summasikin jo äskeisessä puheessaan, jonka teemojen pohjalta jatkan.

Sanon kannatukseni tässä siksi, että keskityn nyt nostamaan esiin asioita, jotka eivät saa unohtua metropäätöksessä. Olisi vastuutonta unohtaa riskit ja huolet, joita tällainen iso investointi herättää. Ilman niiden tiedostamista emme voi myöskään reagoida oikea-aikaisesti, jos riskit realisoituvat.

Kolme asiaa jota haluan erityisesti nostaa ovat rakentamisen ja asumisen laatu, metron kustannusten yllätykset sekä poikittaisliikenne.

Asemien varrella tehokkuutta tarvitaan, ja metron aiheuttamat muutokset ovatkin herättäneet huolta kaupunkilaisissa. Kaupunkikuvan muutos tulee olemaan raju. Kuten Inka Hopsu korosti, emme voi kuitenkaan uhrata Espoon suurinta valttia rakentamiselle. Espoon luonnonläheisyys on yksiselitteisesti kaupungin suurin valtti, ja toisaalta palvelujen kaukaisuus eräs sen heikoimpia puolia.

Metroasemien lähelle tulevilla kaupunkikeskuksilla voimme parantaa palvelujen saavutettavuutta merkittävästi, mutta niillä on edellytykset myös luonnonläheisyyteen. Kaupunkisuunittelulautakunta on lautakuntasopimuksessaan korostanut erityisesti asumisen laadukkuutta: jos ympäristöä ei mietitä ja suunnitella huolella, metroseudusta ei tule vetovoimaista.

Mitä kustannuksiin tulee, Fred Granberg nosti repliikissään hyvin esiin esitettyjen laskelmien ongelmia. Joudumme infran rakentamaan uutta väkeä varten joka tapauksessa. Sitä rahoitetaan maankäyttömaksuilla, joita tulee kaavoituksen myötä metrosta riippumatta. Sadan vuoden tähtäimellä säästämme metrolla varmasti rahaa etenkin, jos osaamme tehdä yhtä aikaa houkuttelevaa ja tiivistä kaupunkia, mutta takaan, että rahallisia suoria säästöjä emme näe vielä lainanmaksuaikana vaan menojen kasvua. Muita etuja ja vaikutuksia metrolla on kyllä. Meidän tulee myös ymmärtää, että koko bussiliikennettä ei voi niistää sillä perusteella, että meillä on nyt metro. Espoota on kaavoitettu haulikolla ja valtaosa asuu luokattoman kaukana pääradoista. Kauas niistä emme voi myöskään enää keskittää väkeä.

Suurimpana huolena metroratkaisussa nostan kuitenkin esiin huomion kääntymisen pois Espoon suurimmasta pullonkaulasta: poikittaisyhteyksistä.

Kaupunginjohtaja nosti aloituspuheenvuorossaan esiin verkostokaupungin.

Verkostokaupunkia ei ole ilman verkostoa. Metro ja suunniteltu rantarata jättävät verkostosta puuttumaan poikkipuolat. Olemme edelleen säteittäinen nauhakaupunki, sidottu helsinkiin kahdella napanuoralla.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että olemme sidoksissa Helsinkiin. On itsestään selvää, että emme ole täällä yksin: koko pääkaupunkiseutu kukoistaa ja uppoaa yhdessä. Tätä vastaan on turha potkia vaan keskittyä hoitaa omalta osaltamme asiat kuntoon.

Taannoisen metropäätöksen yhteydessä valtuusto erityisesti korosti, että Raide-Jokeria tulee kiirehtiä metron rinnalla. Nyt se on siirtymässä hamaan tulevaisuuteen. Silti kyseessä on pääkaupunkiseudun, myös Espoon kannalta erittäin merkittävä hanke.

Väännän hieman lukuja rautalangasta.

Raide-Jokerin kokonaiskustannuksiksi on arvioitu parisataa miljoonaa euroa. Näistä Espoolle jyvittyy radan pituuden suhteessa kolmannes, noin 70 miljoonaa euroa. Jos valtio tukee tätä kolmanneksella, Espoo saa Raide-jokerin espoon puolelle 50 miljoonalla eurolla. Metroon verrattuna pikaratikka on halpaa kuin saippua.

Elinkeinoelämän ja ihan tavallisen työssäkäyvän espoolaisen kannalta erittäin tärkeää olisi saada toimimaan poikittainen joukkoliikenne sekä Raide-Jokerin että Kehä II:n suuntaisen Jokeri 2:n osalta. Vaikka Itäkeskuksesta onkin metron myötä tullut kukoistava IT-keskittymä – tai ehkä sittenkään ei – metroa ei kannata tehdä pelkät liike-elämän kuvat silmillä. Metro on kaupungin kokonaisratkaisu joka vaikuttaa kaikkeen: kaupunkirakenteeseen, viihtyvyyteen, palveluiden saavutettavuuteen ja liikennemuotoihin. Se ei myöskään ratkaise kaikkia ongelmia, vaan bussien tulee kulkea metron vaikutusalueen ja syöttöliikenteen ulkopuolellakin.

Hyvät valtuutetut,

Kuten Länsiväylä selvittikin, valtaosa espoolaisista haluaa käyttää joukkoliikennettä. Tehdään nyt sellaista joukkoliikennettä, että he sitä myös pystyvät käyttämään.

by

Valtuustopuhe talouden seurantaraportista – tuottavuus, ICT-uudistus, digitalisaatiostrategia

Pidin valtuustossa puheen sekä talouden seurantaraportin että talousarvion ja -kehyksen kohdalla. Jälkimmäisessä puheenvuorossa nostin esiin aktiivisen maapolitiikan ja sen, että meidän tulisi keskittyä pelkkien leikkausten sijaan myös tulopuolen kehittämiseen. Tässä maapolitiikalla on iso rooli. Ylipäänsä miettiä, miten saada panostuksille parasta tuottoa. Mutta näihin maapoliittisiin ajatuksiin palaan vielä isommalla metelillä. 

Alla puheeni seurantaraportista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

katselemme nyt toteutunutta budjettia, joka näyttää pahemmalta kuin puoli vuotta sitten erityisesti erityissairaanhoidon ja toimeentulotuen osalta.

On selvää, että toiveilla menopuolta ei saada pienenemään. Laskut pitää maksaa, sairaanhoidon kustannukset hoitaa vaikka valtuusto kuinka hurskaasti toivoisi, että ne pienenisivät. Tässä edellä on ollut hyvää puhetta panostuksen tärkeydessä osana säästöjä, ja jatkan samasta aiheesta.

Meillä on ollut käynnissä kunnianhimoinen talous- ja tuottavuusohjelma, joka on keskittynyt erityisesti tuottavuuden parantamiseen toiminnan parantamisen kautta. Oli kuitenkin selvää jo ohjelmaa hyväksyttäessä, että tällaiset pitkäjänteiset muutokset eivät pääosin näy heti vaan vasta vuoden päästä tai sitäkin pidemmällä aikavälillä.

Tuloksia kuitenkin on saatavissa. Esimerkiksi erityissairaanhoidon kuluja voidaan käytännössä alentaa parhaiten ennaltaehkäisyllä. Työttömyyden kulut alenevat auttamalla työllistämistä, ja ilahduinkin nähdessäni, että esimerkiksi Omniasta valmistuneiden työllistymisnäkymiin on kiinnitetty huomiota ja ne ovat parantuneet.

Joskus pitää panostaa voidakseen säästää, kuten Espoon hyvät kokemukset esimerkiksi työhyvinvointiin satsaamisesta osoittavat.

Yksisilmäiset leikkaukset budjetissa maksavat pitkällä aikavälillä, vaikka joskus onkin kiva heitellä julkisuudessa perusteettomia lukuja siitä, paljonko jonkin asian poistamisessa säästettäisin.

Tuottavuustavoitteissa on palveluliiketoimen osalta mainittu tulostavoite “palvelutuotannon taloudellinen tehokkuus lisääntyy”.  Tämä tarkoittaa käytännössä yksinkertaistettuja prosesseja, tehokkaampaa toimintaa joilla voidaan kuitenkin taata sama, hyvä palvelutaso. Seurantaraportissa tässä todetaan ytimekkäästi “tavoite toteutunee”. Mitään yksityiskohtia tästä ei saada. Jos tällaisia voittoja saadaan, niitä kannattaisi rummuttaa enemmänkin. Uskon että myös kaupungin sisällä tiedon jakaminen voi johtaa parempaan toimintaan. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen joka siilossa.

Talous- ja tuottavuusohjelmasta olisi hyvä saada paremmin väliaikatietoja. Tarkastuslautakuntakin kiinnittää tähän huomiota vaatiessaan, että sen toteutumista sekä vaikuttavuutta seurataan tarkemmin. Tuottavuus ei voi jäädä vain toiveiden asteelle.

Olemme ottamassa uutta ICT-toimintamallia käyttöön vuoden loppuun mennessä. Tälle vuodelle mahdolliset säästöt eivät siis vielä kohdistu. Espoon ICT-puolella pitäisi olla paljonkin tehostettavaa, kaikki euroja joita voimme käyttää palveluihin ja investointeihin.

Ei kannata tehdä kalliilla jos voi tehdä hyvää edullisemmin. Huonoa ei kuitenkaan kannata tehdä.

Olen myös ilahtunut siitä, että Espoossa aloitetaan digitalisaatiostrategian valmistelu. Puhumme täällä paljon kuntalaisten hyvinvoinnista, vanhustenhoidosta ja työttömyydestä. Digitalisaatio kuulostaa näihin verrattuna kovin korkealentoiselta: mitä etua siitä voi olla, kun vanhustenhoitoonkaan ei riitä käsipareja?

Vastaus on: paljonkin. Fiksusti digitalisoimalla saamme parannettua toimintaa, pidettyä myös nuoret digitaaliset sukupolvet mukana kaupungin toiminnassa ja viime kädessä parannettua niitä palveluja, joiden avulla huolehdimme myös yhteiskunnan heikoimmista.

by

Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämiseksi

Toin kokoukseen valtuustoaloitteen perhepäivähoidon kehittämisestä. Ilokseni  sen allekirjoitti lisäkseni 34 muuta valtuutettua yli puoluerajojen.

Asia on itselleni hyvin tärkeä ja olen iloinen, että sitä pitää tärkeänä myös iso osa valtuutetuista.

Aloitteen taustalla on konkreettinen ongelma. Lakimuutosten ja monen muun asian summana perhepäivähoidon osuus Espoossa on pienenemässä, vaikka perheiltä löytyy halukkuutta perhepäivähoitoon paljon tarjontaa enemmän. Nämä ovat ratkottavissa olevia ongelmia. Perhepäivähoitoa kehittämällä ratkaistaisiin myös kroonista tilapulaa ja mahdollistettaisiin nopeampi reagointi hoidon tarpeeseen.

Perhepäivähoito, päiväkodit ja kotihoito eivät ole keskenään ristiriitaisia asioita vaan muodostavat yhdessä tärkeän perheitä ja työssäkäyntiä tukevan kokonaisuuden.

Aloite kuuluu seuraavasti:

Valtuusto esittää, että Espoossa tulisi parantaa perhepäivähoidon lähtökohtia yhtenä ratkaisuna polttavaan päivähoidon tilaongelmaan. Espoossa tulee selvittää keinot, joilla perhepäivähoidon osuuden nostamista ja kehittämistä häiritseviä asioita voidaan korjata ja lieventää sekä saada lisää perhepäivähoitopaikkoja ja lisää halukkaita perhepäivähoitajiksi.

Espoossa vallitsee kroonistunut pula päivähoitopaikoista. Päiväkoteja ei rakenneta riittävällä tahdilla ja nykyiset tilat ovat jo ylitäynnä. Päiväkotirakennus on iso investointi, mutta saman palvelun voisi tarjota perhepäivähoitona ilman isoa alkupääomaa.

Perhepäivähoitoa haluaa moni perhe, mutta suurin osa jää paikkaa vaille. Sekä kehityspsykologian että varhaiskasvatuksen tutkimus korostavat tuetun perhepäivähoidon olevan erityisesti alle kolmevuotiaille erittäin hyvin soveltuva hoitomuoto. Perhepäivähoito on myös kunnalle edullista hoitoa, mm. koska tilavuokria ei synny.

Perhepäivähoidon edellytyksiä voi parantaa monin tavoin. Perhepäivähoitajan työn houkuttelevuutta parantaisi mm. korvaus myös omien lasten hoidosta omassa ryhmässä mikä nostaisi palkan yhtenevälle tasolle. Myös mahdollisuudesta ryhtyä perhepäivähoitajaksi voisi tiedottaa aktiivisesti esim. neuvolatyön yhteydessä.

Työaikalain muutoksesta aiheutuvia ongelmia voidaan pyrkiä ratkomaan mm. yhdistämällä erityisesti osa-aikaista hoitoa tarvitsevia perheitä, tarjoamalla perheille vaihtoehtoa, jossa esim. hakuaika olisi rajattu tai lisäämällä ryhmäperhepäivähoidon määrää. Keinoja voi löytää mm. ottamalla mallia kunnista, jotka ovat satsanneet perhepäivähoitoon myös lakimuutoksen jälkeen.

by

Pieni puhe investoinneista

Valtuustossa keskustellaan talous- ja tuottavuusohjelmasta sekä siihen liittyvästä lisäsopeutuksesta. Päädyin pitämään spontaanin puheenvuoron investoinneista ja niihin liittyvistä harhakäsityksistä. Yleinen kuvitelma kun on, että investointi on mikä tahansa asia, joka maksaa paljon rahaa. Näin se ei ole, vaan investoinnin tulee tuottaa konkreettisia taloudellisia tai muita hyötyjä, muuten se on huono investointi tai vielä todennäköisemmin pelkkää kulutusta.

Espoon talous- ja tuottavuusohjelma ei ole seurausta pelkästään taloustilanteesta – joka on tällä hetkellä ennakoitua parempi – vaan kasvun luomasta investointitarpeesta. 4000 ihmistä vuodessa tarvitsevat palveluita, kouluja, päiväkoteja, teitä ja kunnallistekniikkaa.

Alla puheen rekonstruktio alkuperäisistä lippulappusista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

olemme yhtä mieltä siitä, että vahva talous on kuntalaisen paras ystävä. Tästä ei olekaan ollut erimielisyyttä. Tänäänkin valtuustossa nähty draama ja erimielisyys on ennemminkin seurausta siitä, että käsityksemme siitä, mikä säästää ja mikä kurjistaa pitkällä aikavälillä on erilainen. Kenties pääsemme tästäkin parempaan yhteisymmärrykseen, kun jatkamme keskustelua tuottavuusohjelman merkeissä.

Espoon tämänhetkinen sopeuttamistarve ei ole seurausta pelkästään taloustilanteesta, joka on odotettua parempi. Se on myös seurausta kasvavan kaupungin vaatimista investoinneista. Investointi puolestaan on sanana valitettavan väärinkäytetty.

Nykyään sanaa ”investointi” käytetään monella tapaa väärin. Jos ostaa 3000 euron polkupyörän tai tuhannen euron laukun, on tyypillistä kutsua sitä investoinniksi. Polkupyörä tai laukku eivät kuitenkaan ole investointeja, ne ovat kulutustavaroita. Kallis hinta ei tee ostoksesta investointia.

Samaa logiikkaa näkee myös kuntataloudessa. Jos jokin asia on maksanut paljon, sen täytyy olla investointi. Kallista hanketta kutsutaan investoinniksi riippumatta siitä, saadaanko siihen käytettyjä rahoja takaisin tai olisiko niitä rahoja voinut käyttää paremmin johonkin aivan muuhun.

Investointeja on toki monenlaisia. Tyypillisin hyvä investointi maksaa itsensä takaisin rahallisesti. Toisentyyppinen hyvä investointi maksaa itsensä takaisin jollain toisella, hankalammin mitattavalla tavalla: parantuneena terveytenä, suurempana työllisyytenä tai houkuttelevampana kaupunkina. Parhaimmillaan nämä kaksi yhdistyvät.

On myös mahdollista käyttää paljon rahaa, olla saamatta hyötyjä ja olla saamatta käytettyä rahaa takaisin.

Investointi ei kuitenkaan aina ole välttämätön. Annan tässä pienen esimerkin päivähoidon saralta.

Oletetaan, että meillä on tarve saada päivähoitopaikkoja 50 lapselle. Mitä teemme? Tyypillisin ensimmäinen ratkaisu on lähteä suunnittelemaan uutta päiväkotia.

Tässä kallein ratkaisu on tehdä uusi, pramea ja palkintoja voittava päiväkoti, jota tullaan katsomaan kaukaa. Heitän tässä hatusta arvion, että tällainen päiväkoti maksaa kymmenisen miljoonaa euroa.

Jos toteamme, että pramea päiväkoti ei ehkä sittenkään ole tarpeen, voimme lähteä suunnittelemaan ihan tavallista päiväkotia. Tässä saatamme säästää hyvinkin kolmanneksen hinnasta. Se tarkoittaa, että myös maksuerät ovat alle kolmanneksen kalliimmasta versiosta. Tämä kolmannes on budjetissa käytössä johonkin muuhun.

Kolmas vaihtoehto on, että kehitämme perhepäivähoitoa. Teemme perhepäivähoidosta parempaa ja houkuttelevampaa vaihtoehtoa, mainostamme alueella tätä vaihtoehtona ja saamme 50 paikkaa perhepäivähoitoon. Jos alun mahdollisia mainoskustannuksia ei lasketa, investointikustannukset ovat tällöin pyöreä nolla. Emme maksa tulevaisuudessa seinistä lainkaan.

Esimerkin tarkoituksena ei ole väittää, että tämän laskelman pohjalta kannattaisi lakata kokonaan rakentamasta päiväkoteja. Tosin näkisin itse tämän vaihtoehdon mieluusti nykyistä käytetympänä keinona omassa keinopussukassamme. Tarkoitus on osoittaa, että niin sanotut välttämättömätkään investoinnit eivät aina ole ole välttämättömiä halutun asian, tässä tapauksessa palvelun toteuttamiseen.

Tätä asiaa toivon meidän pitävän mielessä jatkossa, kun Espoossakin mietitään miten yhteisiä varoja suunnataan.

Noin muuten nostaisin vielä esiin IT- ja organisaatiomuutoksen tarpeen. TATU-lista on melkoinen toiveiden tynnyri ja toivon, että siinä esitetyt hyvät uudistukset eivät jää tekemättä. Onneksi jo näitä neuvotteluja varten on otettu mukaan myös toimialojen työntekijöitä – näin sen tulisi toimia. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten yksinkertaisilla muutoksilla voidaan parantaa toimintaa – yksinkertaisimmillaan työvuorolistoja uudelleentarkastelemalla voi vähentää jonoja ja säästää henkilötuovuosia palveluista leikkaamatta.

Lopuksi totean, että organisaation toimintaa tulee kehittää joka päivä. Siihen ei tarvita valtuuston lupaleimaa. Lupaan henkilökohtaisesti, ettei virkamiesten tarvitse tulla kysymään, kun toimintaa parannetaan vastaisuudessakin.

 

 

by

Espoon tietohallinto mietittävä uusiksi – mistä sinä säästäisit 25 miljoonaa?

Valtuuston budjettikokouksessa puhutaan rahasta. Puhutaan vanhuksista, homekouluista ja tuottavuusohjelmasta. (Tiesittekö että budjetissa ei ensikään vuonna ole riittävästi rahaa ylläpitoon? Olemme vihdoin saaneet budjettiin rahaa homekoulujen korjauksiin, mutta uusia syntyy kuin homesieniä sateella.)

Kävin itse puhumassa IT:stä ja siitä, että Espoossakin tulee miettiä tietohallinnon työtä ja organisointia uusiksi. Puhuin alla olevista asioista, mutta muokkasin tekstiä vähän luettavammaksi ja lisäsin asioita, jotka puheeseen eivät mahtuneet.

Budjettineuvotteluissa tehtiin tuottavuusohjelmaa silmälläpitäen seuraava pöytäkirjamerkintä numerolla 5:

Talouden tasapainotusohjelmassa tehdään esitys Espoon kaupungin ICT-toimintatavasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että mietitään, miten Espoon kallis ja levähtänyt tapa  hoitaa IT-palveluja ja -infraa voitaisiin korjata toimivammaksi ja kustannustehokkaammaksi.

Espoossa on itse asiassa jo viimeinen vuosi mietitty uutta IT-toimintamallia. Tässä tavoitteena on selkeyttää IT:n rooli, mitä halutaan saada ja miten prosesseja tulisi kehittää. Uudistuksen yleinen suunta ja sen vaikutukset ovat jo selvät. Eräs ongelma on, miten tämä muutos saadaan liikkeelle ja tehtyä organisaatiossa: käytännössä uudistuksessa pitäisi siirtää reippaasti henkilöstöä IT-hallinnosta toisaalle, mikä tekee muutoksesta hankalan. Kuten ryhmäpuheenjohtajamme Inka Hopsu myös muistutti erillisessä kommentissa, toimivia toimintatapoja ei saa hukata uudistuksessa.

Espoossa on eniten ulkoistettu IT-puoli koko maassa Tamperetta lukuunottamatta. Näen, että hyvin monissa asioissa ulkoistus ei välttämättä ole järkevin vaihtoehto: IT-hallinnossa se voi ehkä toimia paremmin kuin monessa muussa asiassa. Myös toisenlaisia trendejä on tällä hetkellä menossa yritysmaailmassa esimerkiksi IT-tuen kanssa, kun jotkin yritykset ovat palauttaneet IT-tuen takaisin omaan taloon tai samalle käytävälle.

Tässä Espoon IT-hallinnon toimintatapojen yhteydessä ei kannata kuitenkaan edes aloittaa keskustelua ulkoistuksen tai oman tuotannon paremmuudesta. Espoossa vaihtoehtoa ei tällä hetkellä oikeastaan edes ole: olemme jo ulkoistaneet IT:ssä kaiken mikä mahdollista on, ja nyt ongelmana on se miten tätä syntynyttä luomusta voisi parhaiten hallita.

Valitettavasti olemme ulkoistamisen yhteydessä ulkoistaneet liki kaiken osaamisen siitä, miten tätä ulkoistamista voisi hallita, ohjata tai ylipäänsä tehdä. Hankinta- ja sopimusosaamisen puute on johtanut toimittajaloukkuun monissa tilanteissa, myös terveydenhuollossa.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin IT-hallinnon rakenne. Hallinto on laskentatavasta riippuen jakautunut neljään tai viiteen paikkaan: tästä aiheutuva päällekkäinen työ ja tiedonkulun puutteen aiheuttamat kulut ovat suuret. Alla kuva, joka valaisee asiaa tarkemmin. Kuva on ollut mm. tarkastuslautakunnan raportista, jossa Espoota on juuri suomittu korkeista IT-kustannuksista.

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Vertailu kuuden kaupungin IT-hallinnosta

Yllä näkyy joitain vertailuja kuuden eri kaupungin kesken. Helsinki tsaarinaikaisine hallintorakenteineen painii omassa sarjassaan, mutta alarivin kunnat ovat mielenkiintoisia. Yhteistä näille neljälle kunnalle ja Espoolle on työntekijämäärä, kussakin noin 14 000 työntekijää.

Kiinnostavaa kuvassa on, mistä hinta EI ole riippuvainen: näihin kuuluu mm. ulkoistuksen/oman tekemisen aste sekä kaupungin koko.

X-akseli menee omasta tuotannosta ulkoistettuun IT-palveluun. Kuten nähdään, ulkoistamisella ei ole käytännössä suurta merkitystä vaan kaikki neljä kuntaa painivat vajaassa 30 miljoonassa.

Olennaista kustannuksille on kuitenkin hajautuksen aste. Y-akseli kertoo keskittämisen ja hajautuksen eroista:  akselin yläsuuntaan kasvaa hajautuksen aste. Kaikki ”30 miltsin” kunnat ovat samalla suoralla lähellä Y-akselin minimiä eli keskittäneet tietohallintoaan.

Espoon IT:lle  maksaa nyt vajaa 52 me/vuosi (ja on ollut ilmeisesti enemmänkin). Neljässä muussa suuressa kaupungissa, ml. Oulu, Tampere, Vantaa ja Turku, summa on n. 30me vuodessa (esim. 26 me Oulussa).

Säästöpotentiaali on siis jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa. Budjettineuvottelujen yhteydessä tuli varmaan kaikille selväksi 0,25 prosenttiyksikön korotuksen kassaan tuoma lisä, noin 25 miljoonaa euroa. IT:n säästöpotentiaali yksinään on siis koko nyt tehdyn veronkorotuksen verran. 

Henkilöstön osuus kuluista on vain 10%. Henkilöstövähennys yksinään ei tätä siis ratkaise. YT:t sovittiin jätettäväksi väliin ja ongelmaa tuskin on esimerkiksi siirtää osaa henkilöstöstä muihin tehtäviin.

Ongelmia on siis päällekkäisyydessä, huonoissa ja turhissa hankinnoissa, tiedonkulussa ja yleisesti sekavassa organisaatiorakenteessa joka aiheuttaa tarpeettomia ja päällekkäisiä hankintoja. Supistuksen lisäksi pitäisi siis saada organisaatio yhteen paikkaan. Tämä tulee myös tehdä järkevästi, hyviä käytäntöjä hukkaan heittämättä.

Avoin data ja pilvipalveluiden kasvu ovat seuraavia isompia muutoksia joihin Espoon on syytä varautua. Espoossa kehitetään nyt myös kokonaisarkkitehtuuria, joka auttaisi tietojärjestelmien virtaviivaistamisessa.  Avointa dataa tulee hyödyntää nykyistä paremmin. Lisäksi muutoksia tehdessä tulee muistaa, että keskitetty IT-hallinto ei saa tarkoittaa kokeilun vapauden tukahduttamista. Esim. kaupunkisuunnittelukeskuksessa on tehty hienoja sovelluksia datan keräämiseksi ja visualisoimiseksi kaupunkilaisille ja avaamiseksi ja tästä on ollut suoraa hyötyä kuntalaisille ja myös kaupungille. 

IT on lakannut olemasta näkymätön osa kaupungin toimintaa. Se kiinnostaa kansalaisia nykyään liki samassa määrin kuin vaikkapa kaavoitusasiat, pyörätiet ja autokaistojen lukumäärä. Tästä syystä läpinäkyvyyden lisääminen esimerkiksi IT-jaoston kautta voisi olla hyödyllistä. Luottamushenkilöohjaus voisi tuoda läpinäkyvyyttä ja lisäpainetta, mutta ilman muita uudistuksia se ei riitä.

En väitä, että pääsisimme automaattisesti 25 miljoonan euron säästöihin, ja kuten kommenttipuheenvuoroissa Inka Hopsu sekä toinen valtuutettu hyvin nostivat esiin, meidän täytyy myös katsoa että emme heikennä palvelutasoa. Voimme oikein hyvin päättää tehdä asioita vähän paremmin kuin muut ja panostaa niihin enemmän. Eikö olisi melkoinen voitto,  jos säästäisimmekin vuositasolla ”vain” vaikkapa 15 me ja meillä olisi silti paras, erinomaisesti hyvinvointia tukeva IT-sektori?