Tukholman kevät, Espoon syksy eli vuosi 2016 paketissa

Vuosi 2016 oli monella tapaa hieno. Työntäyteinen, mutta myös täynnä seikkailuja ja yllätyksiä.

Perheen kevät

Tammikuussa, heti uudenvuoden jälkeen, nousimme Ruotsinlaivaan tuhansien muiden suomalaisten kera. Perheellämme tosin oli vain menolippu: edessä odotti seitsemän kuukautta expat-elämää rakentamassa työnantajani uutta Tukholman-toimistoa. Mies oli neuvotellut itselleen etätöitä ja lapsille oli löytynyt paikat paikallisesta päiväkodista ja esikoulusta. Koti meillä oli ollut odottamassa jo pari kuukautta, kun olin jo syksyn suhannut säännöllisesti Tukholmassa projektitöissä; oli iso helpotus jättää vihdoin tiivis työmatkailu, joka oli ollut vaikea yhdistää luottamustehtäviin ja syönyt ikävästi perheen yhteistä aikaa.

3b9a0622

Valtuustoon olin ilmoittanut pysyvän esteen noille kuukausille, vaikka tarpeen mukaan tuinkin erityisesti kaupsukysymyksissä sivusta. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa sovimme varajäseneni Rainer Lahden kanssa aikatauluista, ja kun kävin noin kerran kuussa joka tapauksessa työasioissa Suomessa, oli se helppo sovittaa lautakunnan aikatauluihin. Toki valitettavasti väliin jäi sitten mm. asukastilaisuuksia ja muita epävirallisia menoja. Poissaoloistani kirjoitettin mm. Ylen verkkosivuilla, jossa tiivistettiinkin olennaiseen:

”Vihreiden Kirsi Louhelainen oli Espoossa poissaolotilastojen kärjessä. Kun hän vielä toissa vuonna oli poissa vain yhdestä kokouksesta, nyt väliin jäi kymmenen.

Diplomi-insinööri Louhelainen oli keväällä seitsemän kuukautta Tukholmassa perustamassa sinne työnantajalleen uutta toimipistettä ja ilmoitti siitä tammikuussa kaupungille.

– On erittäin hienoa, että tällainen mahdollisuus tehdä töitä on, koska viime kädessä kokouspalkkioilla ei asuntolainaa makseta. Luonnollisesti pidempi poissaolo tarkoittaisi, että luottamustehtäviä pitäisi harkita uudelleen.

Louhelainen on ollut peri tunnollinen kokousosanottaja. Kolmelta edellisvuodelta hän on ollut yhteensä poissa vain 4,5 kokouksesta.”

Ihan helppoa tämä ei ollut, varsinkin kun mies kävi töiden vuoksi Suomessa minua enemmän: oli kuitenkin hienoa, miten  kivuttomasti kaikki lopultasujui. Siitä iso kiitos on isolle tuurille arjen järjestymisen kanssa. Työmatkani Kungsgatanille kesti pyörällä vain parikymmentä minuuttia, viereiseltä metroasemalta saman verran; nuoremman lapsen hoitopaikka näkyi parvekkeeltamme ja eskarilaisenkin matka oli vain kilometri metroaseman suuntaan; ja vaikka mahduimmekin lopulta mukavasti tilavaan kaksioon, siellä ei ollut mitään turhaa.  Erityisesti hoitopaikkojen läheisyys oli suunnaton helpotus sen jälkeen, kun edellissyksyn olimme Espoossa joutuneet ajamaan autolla päivittäin 18 kilometriä pelkästään hoitomatkoja.

Minun piti kirjoittaa vuodelta useitakin postauksia niin Tukholmassa asumisesta kuin siitäkin, kuinka elämä sujui puolta pienemmissä neliöissä ja vain viiden matkalaukullisen kera. Ne odottavat vielä luonnoksissa, ehkä saankin ne vielä julki näinä välipäivinä. Siinä kuitenkin konkretisoitui hyvin se, miten tärkeää on arjen sujuvuus ja se, että palvelut ja työt ovat lähellä ja joukkoliikenne toimii.

Politiikan vuosi

Vuoden aikana kaupunkisuunnittelulautakunnassa vietiin eteenpäin monia tärkeitä kaavoja. Osa näistä oli vaikeita, ristiriitaisiakin: Niihin kuuluvat Finnoon osayleiskaava (josta lopulta rajattiin toistaiseksi pois eniten ristiriitoja herättänyt sataman osuus), Kaitaan osayleiskaava ja iso joukko metrokaavoja. Pohjois-Espoon osayleiskaava ei edennyt odotettua tahtia ja ei välttämättä ehdi luonnoksena nähtäville tämän valtuustokauden aikana, mikä on monen epävarmuudessa elävän pohjoisespoolaisen harmi.

Keväällä lautakunta kävi vihdoin myös opintomatkalla. Amsterdamin, Amsteren, Haagin ja Brysselin reissu oli aikataulultaan tiukka mutta antoisa ja herätti kysymyksen, pitäisikö meidänkin Espoossa miettiä joskus hieman vähemmän kerrosneliömetrejä ja normituksia ja enemmän sitä, mitä toimintoja ja palveluja haluamme kaupunginosalta – mikä on sen henki? Brysselin-tuliaisina oli myös lautakunnan puheenjohtajan järjestämä osallistuminen nyt alkavaan EU-projektiin, jossa Espoossa pyritään hyödyntämään entistä paremmin tieteellistä tietoa ja tutkimustuloksia kaupungin kehittämisessä.

Olen myös iloinen siitä, että pysäköinnin kehittämisohjelma saatiin vihdoin eteenpäin: sitä säädettiin vielä hieman kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksessa ja edessä on vielä kaupunginhallituksen hyväksyntä, mutta muuten ohjelma on loppusuoralla. Tässä olin itse mukana neuvotteluissa, kun ohjelmaan haluttiin vielä tarkennuksia EKY:ssä. Ensimmäistä kertaa pysäköintiin otetaan kaupungin tasolla strateginen ote: toteutusta kokeillaan yhtiömuodossa, paikkamääriä pyritään sopeuttamaan eri tyyppisille alueille nykyistä fiksummin ja otetaan myös käyttöön tilaa ja rahaa säästäviä keinoja, kuten vuoropysäköinti ja nimeämättömät paikat. Samalla kehitetään tähän asti lapsenkenkiin jäänyttä pyöräpysäköintiä ja otetaan käyttöön uutta teknologiaa esimerkiksi paikkojen löytämistä ja maksamista varten.

Hallituksen monet päätökset ovat näkyneet ikävinä yllätyksinä myös kuntapolitiikan puolella. Olen iloinen siitä, että Espoossa ei vielä ole lähdetty rajulle leikkauslinjalle, mutta hilkulla on menty: laskenkin yhdeksi isoimmista saavutuksistamme päivähoidon leikkausten torjumisen jälleen kerran ja päivähoidon rajauksen torjumisen (nyt syksyllä toistamiseen budjettineuvotteluissa). Laadukas päivähoito ja työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on ollut itselleni tärkeä asia ja yksi syy jonka vuoksi olen mukana politiikassa.

Valtuustossa tein myös yhden valtuustoaloitteen, pienen mutta mielestäni tärkeän: aloitteen lähiretkipaikkojen rakentamisesta. Nuuksion kestokyky on jo luonnon sietorajoilla ja pienten lasten kanssa on liikaa joutua ajamaan kymmeniä kilometrejä pienen kävelylenkin ja makkaranpaiston vuoksi. Olin keskustellut aiheesta jo aiemmin kaupunkisuunnitteluvirastossa ja saanut ajatukselle vastakaikua, mutta kun nämä henkilöt lähtivät virastosta muualle töihin, päätin edistää asiaa vielä ”virallisempaa” reittiä.

Sisäilmaongelmien ratkominen on edennyt, mutta valitettavan hitaasti. Edelleen vallalla on laastarimeininki, jossa lykätään tärkeitä isoja korjauksia vaikka viime kädessä nyt tehtävät pienemmät korjaukset jäävät tehottomiksi ja haaskaavat ylimääräistä rahaa. Malliesimerkki tästä on puolellatoista vuodella venyvä Tapiolan uimahallin remontti, jossa on jälkikäteen todettu, että jo se edellinen remontti olisi ehkä pitänyt tehdä perinpohjaisemmin.

Korjausasioissa taistelu jatkuu ensi vuodella ja -kaudella, mutta ainakin vihreät ovat tehneet tila- ja asuntojaoksen pj Tiina Elon johdolla todella paljon työtä näiden eteen.

Raide-Jokerin etenemisestä olen innoissani. Linjaus on kuitenkin aiheuttanut myös paljon huolta asukkaille. Olen antanut palautetta virkamiehille siitä, että keskustelua asukkaiden kanssa on vielä parannettava – asukastilaisuuksissa näkyy että vielä olisi kehittämisen varaa.

Vihreän ryhmän saavutuksista ja edelleen jatkuvista väännöistä ovat kirjoittaneet erinomaiset raportit mm. Tiina Elo sekä Saara Hyrkkö, suosittelen lämpimästi tutustumaan!

Perheen syksy

Kotiinpaluun jälkeen elämässämme konkretisoituivat aika raskaasti Espoossa pinnalla olevat ongelmat niin homekoulujen kuin pieleen menneiden remonttienkin osalta. Ekaluokkalaisen koulu, Aarnivalkea, paljastui homeongelmaiseksi ja remontit venyivät muutenkin. Lopulta – kiitos vanhempien sitkeän työn, luottamushenkilövääntöjen ja virkamiesten nopean reagoinnin – väistötilat löytyivät suhteellisen nopeasti Järvenperästä.

Vitsailinkin jossain vaiheessa, että olimme päättäneet tulla syksyksi takaisin Suomeen, koska ekaluokkalaisen koulu on muutaman sadan metrin päässä, uimahallikin on lähellä ja metrokin alkaa kulkea. No, kävikin niin että lapsi kulkee päivittäin bussilla kouluun Järvenperään, uimahallin remontti venyi vuoden 2017 loppuun ja metronkaan kanssa ei ihan putkeen mennyt.

Syksyllä olin lopulta pitkään myös sairaslomalla. Vaikka olinkin mukana vihreiden omissa budjettiriihissä ja vedin teknisen toimialan vihreän budjettiriihen, en siis lopulta päässyt valtuuston budjettikokoukseen. Sen verran olen kuitenkin jo kuluneena neljänä vuonna oppinut, että terveyden kanssa en leiki: siinä missä ensimmäisen valtuustovuoden innolla odottelin kuumeessa ryhmähuoneessa pötkölläni omaa puheenvuoroani minulle tärkeässä asiassa, nyt ymmärrän jo lähettää puheenvuoroni sähköpostitse ryhmän jäsenelle luettavaksi.

Edessä on vaalivuosi ja olen päättänyt asettua ehdolle myös ensi kaudelle. Tavoitteena edelleen parantaa lapsiperheiden elämää, työn ja perheen yhteensovittamista, rakentaa parempaa kaupunkia ja korjata paitsi koulut myös Espoon selvästi virheellinen ja kallis tapa rakennuttaa ja korjata.

Uskon että vuodesta 2017 tulee monella tapaa hyvä: erinomaista vuotta 2017 itse kullekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s