Valtuustossa keskustellaan talous- ja tuottavuusohjelmasta sekä siihen liittyvästä lisäsopeutuksesta. Päädyin pitämään spontaanin puheenvuoron investoinneista ja niihin liittyvistä harhakäsityksistä. Yleinen kuvitelma kun on, että investointi on mikä tahansa asia, joka maksaa paljon rahaa. Näin se ei ole, vaan investoinnin tulee tuottaa konkreettisia taloudellisia tai muita hyötyjä, muuten se on huono investointi tai vielä todennäköisemmin pelkkää kulutusta.

Espoon talous- ja tuottavuusohjelma ei ole seurausta pelkästään taloustilanteesta – joka on tällä hetkellä ennakoitua parempi – vaan kasvun luomasta investointitarpeesta. 4000 ihmistä vuodessa tarvitsevat palveluita, kouluja, päiväkoteja, teitä ja kunnallistekniikkaa.

Alla puheen rekonstruktio alkuperäisistä lippulappusista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

olemme yhtä mieltä siitä, että vahva talous on kuntalaisen paras ystävä. Tästä ei olekaan ollut erimielisyyttä. Tänäänkin valtuustossa nähty draama ja erimielisyys on ennemminkin seurausta siitä, että käsityksemme siitä, mikä säästää ja mikä kurjistaa pitkällä aikavälillä on erilainen. Kenties pääsemme tästäkin parempaan yhteisymmärrykseen, kun jatkamme keskustelua tuottavuusohjelman merkeissä.

Espoon tämänhetkinen sopeuttamistarve ei ole seurausta pelkästään taloustilanteesta, joka on odotettua parempi. Se on myös seurausta kasvavan kaupungin vaatimista investoinneista. Investointi puolestaan on sanana valitettavan väärinkäytetty.

Nykyään sanaa ”investointi” käytetään monella tapaa väärin. Jos ostaa 3000 euron polkupyörän tai tuhannen euron laukun, on tyypillistä kutsua sitä investoinniksi. Polkupyörä tai laukku eivät kuitenkaan ole investointeja, ne ovat kulutustavaroita. Kallis hinta ei tee ostoksesta investointia.

Samaa logiikkaa näkee myös kuntataloudessa. Jos jokin asia on maksanut paljon, sen täytyy olla investointi. Kallista hanketta kutsutaan investoinniksi riippumatta siitä, saadaanko siihen käytettyjä rahoja takaisin tai olisiko niitä rahoja voinut käyttää paremmin johonkin aivan muuhun.

Investointeja on toki monenlaisia. Tyypillisin hyvä investointi maksaa itsensä takaisin rahallisesti. Toisentyyppinen hyvä investointi maksaa itsensä takaisin jollain toisella, hankalammin mitattavalla tavalla: parantuneena terveytenä, suurempana työllisyytenä tai houkuttelevampana kaupunkina. Parhaimmillaan nämä kaksi yhdistyvät.

On myös mahdollista käyttää paljon rahaa, olla saamatta hyötyjä ja olla saamatta käytettyä rahaa takaisin.

Investointi ei kuitenkaan aina ole välttämätön. Annan tässä pienen esimerkin päivähoidon saralta.

Oletetaan, että meillä on tarve saada päivähoitopaikkoja 50 lapselle. Mitä teemme? Tyypillisin ensimmäinen ratkaisu on lähteä suunnittelemaan uutta päiväkotia.

Tässä kallein ratkaisu on tehdä uusi, pramea ja palkintoja voittava päiväkoti, jota tullaan katsomaan kaukaa. Heitän tässä hatusta arvion, että tällainen päiväkoti maksaa kymmenisen miljoonaa euroa.

Jos toteamme, että pramea päiväkoti ei ehkä sittenkään ole tarpeen, voimme lähteä suunnittelemaan ihan tavallista päiväkotia. Tässä saatamme säästää hyvinkin kolmanneksen hinnasta. Se tarkoittaa, että myös maksuerät ovat alle kolmanneksen kalliimmasta versiosta. Tämä kolmannes on budjetissa käytössä johonkin muuhun.

Kolmas vaihtoehto on, että kehitämme perhepäivähoitoa. Teemme perhepäivähoidosta parempaa ja houkuttelevampaa vaihtoehtoa, mainostamme alueella tätä vaihtoehtona ja saamme 50 paikkaa perhepäivähoitoon. Jos alun mahdollisia mainoskustannuksia ei lasketa, investointikustannukset ovat tällöin pyöreä nolla. Emme maksa tulevaisuudessa seinistä lainkaan.

Esimerkin tarkoituksena ei ole väittää, että tämän laskelman pohjalta kannattaisi lakata kokonaan rakentamasta päiväkoteja. Tosin näkisin itse tämän vaihtoehdon mieluusti nykyistä käytetympänä keinona omassa keinopussukassamme. Tarkoitus on osoittaa, että niin sanotut välttämättömätkään investoinnit eivät aina ole ole välttämättömiä halutun asian, tässä tapauksessa palvelun toteuttamiseen.

Tätä asiaa toivon meidän pitävän mielessä jatkossa, kun Espoossakin mietitään miten yhteisiä varoja suunnataan.

Noin muuten nostaisin vielä esiin IT- ja organisaatiomuutoksen tarpeen. TATU-lista on melkoinen toiveiden tynnyri ja toivon, että siinä esitetyt hyvät uudistukset eivät jää tekemättä. Onneksi jo näitä neuvotteluja varten on otettu mukaan myös toimialojen työntekijöitä – näin sen tulisi toimia. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten yksinkertaisilla muutoksilla voidaan parantaa toimintaa – yksinkertaisimmillaan työvuorolistoja uudelleentarkastelemalla voi vähentää jonoja ja säästää henkilötuovuosia palveluista leikkaamatta.

Lopuksi totean, että organisaation toimintaa tulee kehittää joka päivä. Siihen ei tarvita valtuuston lupaleimaa. Lupaan henkilökohtaisesti, ettei virkamiesten tarvitse tulla kysymään, kun toimintaa parannetaan vastaisuudessakin.