Tänään käsiteltiin kaupungin toimintaa linjaavaa hallintosääntöä. Pohja oli jo melko hyvä, mutta vihreät tekivät vielä muutaman täydentävän esityksen joita olimme nostaneet jo aiemmassa käsittelyssä ja kaupunginhallituksessa. Isot ja tärkeät luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat sekä hulevesisuunnitelmat tulee saada teknisen lautakunnan käsittelyyn, jotta myös asukkaiden huomioonottaminen hoituu asiallisesti. Hankinnoissa kaupunginhallituksen puolestaan tulee hyväksyä strateginen hankintoja ohjaava hankintaohje. Kaikki vihreiden esitykset menivät läpi.
Ilman draamaa ei hallintosäännöstä selvitty, koska kahdesta demarien viime tingassa tehdyistä, myös valtuuston hyväksymästä esityksestä tuli jälkikäteen kommenttia virkamiehiltä. Esitykset olivat hieman tulkinnanvaraisia, vaikka tarkoitus hyvä olikin, joten ko. muutosten laillisuus ja niiden aiheuttamat muutokset vielä tarkistetaan. Olisi fiksua että muutosesitykset tehtäisiin ajallaan ja ne olisivat selkeitä, jotta vastaavia tilanteita ei tulisi.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Alkuun tärkeimmät eli kannatan Elon ja Partasen muutosesityksiä. Kiitän myös siitä, että tässä kokonaistyössä on pohdittu huolella hallinnon ja vaikuttamisen rajoja. Tulos on jo hyvä, mutta nyt kerron miten hallintosäännöstä saataisiin suorastaan täydellinen.
Hulevesi on termi, joka itselleni tuli kauden alussa täysin uutena. Termin merkityksen – rakennetun ympäristön valumavedet – voi arvata, mutta vaikuttavuutta ei. Se ei avaudu helposti politiikan ja kaupungin toiminnan ulkopuolella, mutta on olennainen osa ympäristömme rakentamista.
Hulevesien systemaattinen huomiointi on myös Espoossa melko uutta. Hulevesiohjelma hyväksyttiin vasta viime valtuustokaudella ja vasta tällä kaudella hulevedet ovat olleet itsestäänselvä osa esimerkiksi kaavakäsittelyprosessia.
Hulevesien pohdinta jo kaavasuunnittelun yhteydessä on tarpeen. Hulevesien hallinnalla on olennaista merkitystä mm. siinä, mitä ja minne voimme rakentaa. Kuitenkaan yksityiskohtia kaupunkisuunnittelulautakunnassa ei käsitellä, ja tästä syystä erityisesti merkittävissä hulevesisuunnitelmissa suunnitelmat pitäisi saada tekniseen lautakuntaan hyväksyttäväksi.
Isot hulevesisuunnitelmat vaikuttavat koko alueeseen – välittömästi, mutta myös pitkällä aikavälillä.
Mikä riski asunnollani on joutua veden valtaan? Kuinka paljon riskiä kestämme – miten kerran sadassa vuodessa tapahtuvat isot tulvat? Miten veden laadulle käy lähialueilla?
Tämän lisäksi on kustannusvaikutuksia: hulevesiratkaisut ovat toisinaan todella isoja ja voivat rajoittaa tai jopa estää alueiden rakentamista. Sama pätee kääntäen siten, että ilman huolellista hulevesien hallintaa monet alueet ovat rakentamisen kannalta riskitekijöitä. Esimerkiksi Merituulentien varrella hulevesiratkaisut vaikuttavat merkittävästi tiivistämiseen.
Hulevesien avulla voidaan parhaimmillaan luoda miellyttävämpää ja parempaa kaupunkiympäristöä.
Ne eivät siksi ole vain välttämätön paha, vaan erinomainen instrumentti tuoda kaupunkiin vesiaiheita ja viihtyisiä paikkoja. Tätä varten tarvitaan kuitenkin huolellista asukasvuorovaikutusta. Virkamiesprosessista tämä osuus jää pois, ja siksikin luottamushenkilökäsittely on isoille suunnitelmille tarpeen. Jokaisen pihan hulevesipainannetta tämä ei koske, mutta laajavaikutteiset, asukkaiden elämään vaikuttavat suunnitelmat ansaitsevat huolellisen käsittelyn.
Teen siksi muutosesityksen numerolla 6: ”Tekninen lautakunta hyväksyy merkittävät hulevesisuunnitelmat.”