Ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta

12.10: Keskustelin tänään puhelimitse Petunian päiväkodin edustajan kanssa ja lupasin julkaista tässä blogissa heidän vastineensa keskusteluun. Se selventää monia tässä blogissa käsiteltyjä asioita ja osin vahvistaa, osin oikoo myös Espoon kaupungilta tulleita tietoja. Kiittäisin vielä päiväkodin henkilökuntaa ajan löytämisestä tiedotteelle.

Päiväkoti Petunian lyhyt tiedote julkisuudessa esiintyviin keskusteluihin

Päiväkoti Petuniassa on ollut vuoden 2011 loppuun asti viisi työntekijää, joista yksi on ollut täysipäiväinen keittäjä, mutta osallistunut aktiivisesti myös lasten hoitamiseen. Vuoden 2011 lopussa yksi työntekijämme muutti pois Espoosta ja irtisanoi itsensä Petuniasta. Tällöin kaupungilta indikoitiin, että Petuniassa tulisi työskennellä vain neljä henkilöä, joten uutta työntekijää ei palkattu ja Petuniassa siirryttiin ruoan tilaamiseen ruokapalvelun toimittajalta.

Petunialla on ollut vapaat kädet ruoantoimittajan valinnassa ja sopimus tehtiin Blue Service Partnersin (BSP) kanssa. Ruoka on ollut hyvää ja palvelu toiminut moitteettomasti, mutta valitettavasti yritys irtisanoi sopimuksemme ja se päättyy tämän vuoden lopussa. Korvaavan ruokapalvelun löytäminen Petunian kaltaiselle pienelle yksikölle on vaikeaa ja alustavat tarjouskyselyt ovat osoittaneet, että palvelun hinta olisi nousemassa merkittävästi seuraavalle vuodelle. Prosessi on kuitenkin vielä kesken, joten vertailevia hintoja ei ole vielä saatavilla.

Kustannusten vertailu ei ole niin suoraviivaista kuin voisi ensin ajatella. Petuniassa henkilökunnan pieneminen yhdellä henkilöllä on johtanut useammin mm sijaisten käyttöön, mistä tulee lisäkustannuksia. Kustannusten vertailussa on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi keittäjän ammattitaito tehdä erinomaista ruokaa pienillä kustannuksilla ja keittäjän muu aktiivinen rooli päiväkodin arjen pyörityksessä – esimerkiksi toimiminen tarvittaessa sijaisena. Olemmekin olleet nyt hieman ihmeissämme keskusteluista Päiväkoti Petunian kustannuksista, sillä olemme ymmärtäneet vuosi toisensa jälkeen Petunian olevan itse asiassa hyvinkin kilpailukykyinen yksikkö. Nyt kun olemme voineet kuluvan vuoden ajan seurata päiväkodin kustannuksia nykyisellä toimintatavalla, niin odotamme kaupungin kanssa avointa ja rakentavaa keskustelua eri vaihtoehdoista.

On hienoa, että asioista keskustellaan laajemmin, koska uskomme, että kaikkien osapuolien ensisijainen tavoite on tuottaa espoolaislapsille laadukasta päivähoitoa.

Päiväkoti Petunian johtokunnan jäsenet

Satu Mattila ja Kirsi Leskelä-Kelkka

Espoon kaupungilta on tullut lisäselvitystä asiaan tämän artikkelin kierrettyä tiuhaan sosiaalisessa mediassa. Kiitoksia ripeistä reagoinneista samoin kuin hyvistä keskusteluista kaupungin työntekijöiden kanssa. Lisäkeskustelua aiheesta mm. Espoon FB-sivuilla.

Valitettavasti en ole vieläkään saanut päiväkodin johtoa kiinni, ja sain osan heidän tiedoistaan muualla julkaistuista kirjoituksista.

Tässä kokoan tärkeimmät päivitykset, lukijoita askarruttaneet asiat ja saamani lisätiedot. Näistä osa on jo aiemmin muokattu tekstiin sekä julkaistu postauksen lopussa olevina päivityksinä (mm. tarkennus siitä, että keittäjä ei saanut potkuja vaan potkut annettiin laitosapulaiselle, kun taas keittäjä otti osan hänen tehtävistään hoitoonsa). Tätä ei mainita esim. Iltalehden kohua kummastelleessa artikkelissa.

Titta Tossavainen, Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja kertoo (sitaatti Espoon FB-sivuilta): ”Päiväkodissa on työskennellyt vielä vuonna 2011 kolme kasvatusvastuullista + keittäjä ja laitosapulainen. Koska henkilöstökustannukset tällaisen mitoituksen kautta olivat liian korkeat, vaadimme päiväkotia mitoittamaan avustavan henkilöstön osalta henkilökuntansa vastaamaan kunnallista tasoa. Käytännössä se tarkoitti, että heidän piti irtisanoa toinen avustavista työntekijöistään. Keittäjä jäi taloon, mutta ruoka ostetaan ulkopuolelta ja entinen keittäjä hoitaa sekä ruokahuoltoa että siivousta. Vaadimme siis alentamaan kustannuksia ja päiväkoti itse päätti tavasta.”

– Alkuperäiseen postaukseen osa päiväkodin henkilökuntaa ehti reagoida toteamalla, että postaus on pääosin oikea. Päiväkodin johto kuitenkin halusi ymmärrettävästi odottaa että ehtii muotoilla oman kantansa. Päiväkodin oma kommentti, joka on annettu Iltalehdelle on varovainen, ja siinä todetaan että Espoon kaupungin kanssa neuvotellaan kustannusten alentamisesta hyvässä hengessä. Ilmeisesti sekä päiväkodin että vanhempien keskuudessa aiheesta on ristiriitaisia fiiliksiä: osa suhtautuu ulkoa tulevaan ruokaan erittäin kriittisesti, mutta ainakin päiväkodin johto ymmärrettävistä syistä on varovainen. Kyseessä on tällä hetkellä ilmeisesti kokeilu, jossa vuoden loppuun asti testataan ostoruoan toimivuutta.

– Kuten mainitsin, en ole vielä saanut vastausta tiedusteluuni päiväkodin tekemistä laskelmista, joissa he selvittävät keittäjän ja laitosruoan kustannusten todellisia eroja. Lainaan vielä Espoon FB-sivuja tähän: ”Petunian johtokunta on kuulemma kokoontunut eilen ja kaupunki on tänään saanut heiltä uusia laskelmia. Niihin täytyy perehtyä ennen kuin voi sanoa muuta kuin: jos lasten terveys, turvallisuus ja hoidon laatu taataan sovitulla budjetilla, päiväkoti voi vapaasti päättää omasta toimintatavastaan. ”

– Kuulemastani tökeröstä virkamiespalautteesta en myöskään edelleenkään tiedä, missä yhteydessä se on lausuttu. Ja riippumatta siitä, mitä todellisuudessa päiväkodin ja kaupungin välisessä kommunikaatiossa on jossain yhteydessä tapahtunut, todennäköisyys sille että päiväkodista uskallettaisiin tällaisen kohun jälkeen osoittaa sormella on pieni. Päiväkodin sisällä voi olla ristiriitaisia näkemyksiä aiheesta.

Toivotan myös tsemppiä päiväkodille – välillä on vaikea arvioida blogipostausten saavuttamaa vastakaikua. Sitä kirjoittaa ärtyneenä kuulemastaan epäkohdasta, vain havaitakseen että ei itse enää saa yhteyttä pääkallonpaikalle varmistaakseen yksityiskohtia kun päiväkodin puhelimet ovat alkaneet huutaa hoosiannaa. Teette arvokasta työtä, ja toivottavasti tämä muistetaan myös budjettineuvotteluissa.

Mitä tästä kannattaa ennen kaikkea muistaa? Ensinnäkin se, että päiväkodit eivät pyöri pyhällä hengellä. Siihen tarvitaan rahaa. Ja vaikka kuinka haluttaisiin käyttää enemmän rahaa siihen, että päiväkodeissa tarjotaan parempaa ruokaa, tämä raha täytyy ensin saada jostain. Valitettavasti tällä hetkellä päiväkodit kamppailevat jokavuotisessa budjettiriihessä jopa täysin alkeellisten budjetointimokien kanssa: kaupungin sisäiset tilavuokrat nousevat vuosittain, mutta budjettia ei etukäteen soviteta huomioimaan nousu. Eli ilman lisätappelua ei saada edes pidettyä käytännössä sitä summaa ja palvelutasoa mitä edellisvuonna oli. Vihreät ovat ottaneet voimakkaasti kantaa sen puolesta, että saataisiin edes tilavuokrien nousu automaattisesti huomioitua budjeteissa. Niin kauan kuin edes tätä ei tehdä, on turha miettiä, saadaanko ruokailuun lisärahaa.

Toinen asia on, että ruoan laadulla on väliä. Espooseenkin ollaan nyt aloittamassa entistä suuremman keskuskeittiön rakemtamista. Keskuskeittiö valmistuu 2014 mennessä. Tätä perustellaan mm. kustannusten hallinnalla sekä kuljetusten keskittämisellä (erityisesti hankesuunnitelmassa korostetaan, että nykyiset koulujen yhteydessä olleet keskuskeittiöt aiheuttavat häiritsevää liikennettä koulujen lähellä). Mutta onko tämä suunta oikea? Blogin kommenteista löytyy monta hyvää (tai ennemminkin huonoa) esimerkkiä siitä mitä laitoskeittiöruoka pahimmillaan on.

Kaupungin hallinnossa pyritään kyllä normittamaan ruokaa parhaiden keinojen mukaisesti, mutta valitettavasti suolapitoisuuksien määrittämisestä on vielä pitkä matka terveelliseen ruokaan. Terveellistä perusruokaa on aika vaikea määritellä, ja eineskin voi täyttää mainiosti määritellyt rasva- ja muut prosentit. Toisaalta tässä ollaan myös edistytty: kun kommentoin tänään puhelimessa Espoon kaupungin työntekijälle sitä, että edelleenkin päiväkodissa vaikkapa välipalat ovat tarpeettoman sokerisia, jopa jälkiruokia vaikkapa hedelmien sijaan, hän kertoi että asian eteen on tehty paljon työtä ja tilanne on itse asiassa jo nyt parempi kuin viisi vuotta sitten. Tuolloin jäätelökin oli aivan tyypillinen välipala. Matkaa siis on vielä, mutta työtä tehdään jatkuvasti.

Viimeisenä muistuttaisin vielä päivähoidon surkeasta tilasta. Titta Tossavainen puhuu asiaa päiväkotien tilasta. Päiväkodit pursuavat jo liitoksistaan ja kaikki ylimääräinen tila on jo otettu käyttöön. Tästä kirjoitin jo itsekin aiemmin ja pyrin ehdottamaan vaihtoehtoja päiväkotirakentamiselle.

Ruotsalaisen koulun saama määräys ”olla tekemättä liian hyvää ruokaa” on saanut melkoisesti huomiota. Asetelma on järjetön: tasa-arvon nimessä halutaan, että yksi omistautunut keittäjä ei saisi tehdä samalla rahalla parempaa ruokaa. Mistä lähtien tasa-arvoa on ollut se, että heikennetään kaikkien asemaa? Voisi kuvitella, että olisi kannattanut lähteä viemään tätä erinomaista asiaa – parempaa ruokaa samalla hinnalla – myös muihin kouluihin.

Meidän ei kannata kuitenkaan naureskella ruotsalaisille. Täsmälleen sama asia on hiljan tapahtunut omalla kotipihalla ilman että asiasta nousi minkäänlaista haloota.

Otaniemessä sijaitseva ostopalvelupäiväkoti Petunia siirtyi tänä vuonna oman keittäjän käytöstä tilaamaan ruoan keskuskeittiöltä. En muista asiaa käsitellyn missään lehdessä, kerrankos näitä.

Pari päivää sitten keskustelin leikkipuistossa päivähoidosta ja sen tasosta. Erään nelivuotiaan äiti kertoi, mitä heidän päiväkodissaan, Petuniassa, oli todella tapahtunut. Petuniassa on ollut viimeiset 25 vuotta oma keittäjä, joka on tehnyt päiväkodin kaikki ruoat omin käsin. Espoon kaupungilta tuli kuitenkin tämän vuoden puolella ukaasi: päiväkodin on luovuttava keittäjästä ja siirryttävä ostopalvelun tilausruokaan.

Petuniassa oltiin ymmärrettävästi hämmästyneitä. He tekivät varmuuden vuoksi vielä laskelmat eri vaihtoehdoista ja päätyivät lopputulokseen, että ostopalvelun ruoka ei tulisi millään tapaa halvemmaksi. Tämän lisäksi ostopalvelun ruoka on heikkolaatuisempaa kuin päiväkodin oma. Nämä laskelmat eivät kuitenkaan vakuuttaneet viranomaisia. Itse asiassa, kun asia vietiin takaisin kaupungille, päiväkodille todettiin seuraavasti:

Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.

Toistan: ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta. Päiväkodeissamme ei siis viranomaisnäkökulmasta ole tarkoituskaan tuottaa palveluja tehokkaasti, eli tuhlaamatta, ja varsinkaan ei ole tarkoitus syöttää lapsille laadukasta ruokaa. Epäilemättä periaate ekstrapoloituu myös hoidon laatuun, ympäristön terveellisyyteen ja muutamiin muihin periaatteille kumartaviin pikkuseikkoihin.

Nyt päiväkotiin tulee sama ostopalveluruoka kuin useimpiin muihinkin kunnallisiin päiväkoteihin. Laatu on heikentynyt dramaattisesti ja toimitusten kanssa on ongelmia. Tyypillistä on, että ruoka tule päiväkotiin jo puoli kymmenen pintaan ja ehtii jäähtyä puolessatoissa tunnissa syömäkelvottomaksi.

Päiväkodin omilla sivuilla todetaan lakonisesti henkilökunnan kohdalla seuraavaa:

Marja-Leena on pitkän linjan petunialainen, joka teki täällä Petuniassa 25 vuotta kaiken ruoan alusta loppuun itse. Vuonna 2012 siirryimme kuitenkin ateriapalvelun ruokiin.

Voin kuvitella, että ostopalvelupäiväkodilla ei ole suuria rahkeita sanoa vastaan ainoalle asiakkaalle saati nostaa asiasta julkista äläkkää. Onneksi me muut voimme tehdä sen.

Mutta mistä ihmeestä tässä on kyse? Miten kaupunki voi päättää, että yksityisen päiväkodin ateriat tulee tilata tietystä paikasta, jos kustannussäästöjä ei tilaajalle tule? Miksi viranomaiset ajavat ateriavalmistuksen siirtämistä keskuskeittiöön ohi kaikkien järkiargumenttien? Kunnallisten palvelujen kohdalla tulee pikimmiten saada prioriteetit mietittyä uusiksi. Palvelutasoa ei saa mielivaltaisesti heikentää. Ei säästöjen nimissä, ja varsinkaan ei pelkästä viranomaistahon päähänpistosta.

On jo moneen kertaan osoitettu, että keskuskeittiöt eivät aina säästä rahaa ja että ruoan laatu on niissä dramaattisesti heikompi.  Viimeinenkin ymmärrys trendiä kohtaan menee siinä, kun selviää että niitä ajetaan käyttöön väkisin, ”periaatteesta”.
Lapsemme ansaitsevat parempaa.

Päivitys 11/10/2012 16:40 : En ole vielä saanut Petunian päiväkodin henkilökuntaa kiinni. Olen edelleen erityisen kiinnostunut mahdollisista kululaskelmista. Olen kahta eri kautta kuullut Espoon kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtajan version, jonka mukaan Petunian palvelut maksoivat kunnalle enemmän kuin keskiverto päiväkoti ja heille ilmoitettiin että kustannuksissa tulisi säästää tietty määrä. Tämän jälkeen he vähensivät yhden muun henkilön mutta jättivät keittäjän muihin tehtäviin. Päivitän postausta, kun saan tietää lisää.

Päivitys 11/10/2012 12:50 : Poistin alle lisäämäni Petunian henkilökunnan jäsenen kommentin hänen pyynnöstään. Päiväkoti toivoo että henkilökunnan jäsenet eivät kommentoi asiaa. Petunia on toivottavasti valmistelemassa tiedotetta, tarkempi tieto olisi tarpeen. Korjattu myös päiväkodin sijainti sekä se, että keittäjä on edelleen päiväkodissa töissä (eri nimikkeellä ja tehtävissä).

Päivitys 11/10/2012 10:30 : Nostan tähän blogipostaukseen tulleen Petunian henkilökunnan kommentin. Kiinnittäisin kaikkien huomion erityisesti siihen, että nyt ollaan tilanteessa jossa keittäjä on vielä mahdollista saada takaisin:
<kommentti poistettu>

Päivitys 10/10/2012 11:10 : Olen tiedustellut Petuniasta heidän laskelmiaan, kerron niistä jos saan vastauksen. Kuten kommenteissakin on tullut ilmi, keittäjä ei väistämättä tarkoita korkeampia kustannuksia. Lisäksi laadulla on suuri merkitys – eikä vain suolaprosenteilla vaan sillä, että voidaan syödä tuoretta ja oikeaa ruokaa, ei eineksiä.

Lisää lisäainekeskustelua

Tunnustan olevani Virpi Salmi-fani. Pidän hänen hulvattoman liioittelevasta sarkasmistaan – kolumnin ideahan on ottaa jokin yksi idea ja näyttää sen yksi puoli. Virpi Salmen kantava teema on vastustaa jotain yksittäistä vallalla olevaa käsitystä, likipitäen aiheesta riippumatta, ja mielestäni hän toimii loistavasti eri näkökulmien esiintuojana.

Lisäaineista on viime aikoina kohkattu puolesta ja vastaan. Keskustelu on alkanut vaikuttaa internetin versiosta Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluilloista, enkä ole jaksanut seuratakaan sitä kuin puolella korvalla. Pidin kuitenkin Salmen lisäainesekokolumnista, vaikka itsekin vältän ylenpalttisia lisäaineita ja olen huolissani kouluruoan tasosta. Pidän itseäni maltillisena – kun tyypillisesti syö kunnon aineista tehtyä ruokaa, voi ihan rauhassa joskus tilata pitsaa tai syödä karkkia tai valmismuffinseja. Absolutismi ei toimi. Mutta Salmen kritiikki kohdistui nähdäkseni juuri niihin, jotka haukkuvat ensin kouluruokaa lisäainemössöksi ja sitten tekevät kotona koostumukseltaan täsmälleen samaa mössöä puolivalmisteista. Puhumattakaan niistä joille lisäaineista on tullut absoluuttinen mörkö ja kaikesta virallisesta tiedosta saatanan puhetta, kuten Antti Heikkilän kohdalla on käynyt.

Kolumneissahan hauskaa on, että lopulta kirjoittajan todellista mielipidettä ei niistä voi päätellä. Salmikaan ei kirjoituksessaan kerro, millaista ruokaa hän syö tai haluaisi syödä. Kritiikki ei kohdistu ruoan lisäaineeseen tai lisäaineettomuuteen, vaan ylenpalttiseen ja toisaalta tunnepitoiseen aiheesta vouhkaamiseen. Etenkin silloin, kun malka nähdään vain toisen silmässä.

Food, Inc

Pidän itseäni melko valistuneena kuluttajana. En ole tosin lukenut vaikkapa Michael Pollanin tai Eric Schlosserin kirjoja – artikkeleita kylläkin – mutta olen mielestäni ollut varsin tietoinen vaikkapa teollisuusfarmien oloista ja yritysjättien lonkeroista USA:n hallinnossa. (Syksyn uutiset osoittavat, että kyllä Suomessakin osataan – vaikka toistaiseksi luojan kiitos ehkä vähän pienemmässä mittakaavassa.) En pidä suuren mittakaavan ruoantuotantoa automaattisesti pahana (tässä toki kulkee jokin raja), ja kuvat lihakoukuista roikkuvista kananraadoista eivät herätä suuria tunteita. Jossain kuollut eläinkin tulee käsitellä.

Food, Inc -elokuva iski kuitenkin vyön alle (tai ehkä vähän sen yläpuolelle, suoraan vatsalaukkuun). Mutta vaikka kuinka ottaisi huomioon elokuvalliset kikkailut, dramaattisen kerronnan ja musiikin sekä pakollisen kuolemantapauksen aiheuttamat tuntemukset, asia itsessään oli riittävä. Olisi ollut, vaikka faktat olisi listattu paperinmakuisena ranskalaisin viivoin.

Tiedän vaikkapa sen, kuinka pitkälti amerikkalainen ruokateollisuus nojaa maissiin, ja kuinka sikäläinen tukipolitiikka muutamaa raaka-ainetta tukemalla käytännössä tukee pikaruokaa niin, että köyhimmillä ei ole varaa syödä muuta. (Puhtaasti näinkään se ei ole – myös tiedon puute vaikuttaa ruokakaupan kassalla. Siitä toiste.) Tiedän, että olot teollisuusfarmeilla eivät ole inhimilliset, mutta suurten teurastamoiden ote itse tuottajista yllätti. Lihan ostajat voivat käytännössä määrätä millaisissa oloissa kanat on tuotettu (ja ei, kyseessä eivät ole eläinten hyvinvointia edistävät vaatimukset), ja jatkuvilla päivitysvaatimuksilla tuottajat voidaan pitää ruodussaan ja veloissaan. Dokumentissa haastateltu kanafarmari lopetti pian kuvausten jälkeen kun ei suostunut ”päivittämään” ikkunattomaan kanalaan. Edistystä, totta vie. Haluaisin tarkistaa jostain dokumentissa esitellyn väittämän, jonka mukaan amerikkalaisen pienfarmarin keskimääräinen tulo lipoo köyhyysrajaa eikä riitä velanmaksuun (lukemat unohdin kun tämän postauksen kirjoittaminen viivästyi, en lähde tässä enää arvailemaan).

USA:n markkinoita hallitsee muutama teurastamo, enkä puhu yrityksistä joilla olisi useampi teurastuspaikka vaan nimenomaan lihanjalostuspaikoista, joissa suunnaton määrä karjaa käsitellään joka päivä. Suurtuotantolaitoksen iukuhihnalla hygieenisyys ei ole edes mahdollista ja tämän vuoksi kolibakteeria on päässyt vaikkapa hampurilaiseen tihenevällä tahdilla. Jo tehdasfarmin likaiset olosuhteet tarkoittavat että vaikkapa lehmät kävelevät omissa ulosteissaan, ja näitä ei käytännössä pestä pois ennen lihaksi leikkaamista.

Samalla viikolla kuin elokuvaa esitettiin R&A:ssa, The Economist, Market design-blogi ja New York Times käsittelivät tätä samaa aihetta. Näissäkin todettiin, että kolibakteerin esiintyminen amerikkalaisessa ruokaketjussa johtuu suurista teurastamoista ja tehdaskasvattamoista: lisäksi ongelmana on löperö lainsäädäntö, joka johtaa siihen että teurastamoilla sen kummemmin kuin jälkikäsittelijöilläkään ei ole halua tarkistaa kolibakteerin esiintymistä. Tämä on nyt ehkä jossain määrin muuttumassa kun kissa on saatu pöydälle.

Surkuhupaisaa oli elokuvassa haastatellun pienviljelijän arki: ulkoilmassa kasvaneet eläimet teurastettiin ulkosalla, minkä vuoksi terveysviranomaiset olivat sulkemassa paikkaa hygieniasyistä. Tutkimusten mukaan heidän pienissä erissä teurastamansa liha oli kuitenkin satoja kertoja puhtaampaa mikrobeissa mitattuna kuin teollisuusteurastamojen tuotokset. Tästä tulee mieleen jonkun vuoden takainen lappilaisten poronkasvattajien äläkkä uusien EU-säännösten edessä: mitä järkeä on roudata poroa satoja kilometrejä stressaavassa autokyydissä teurastamoon, jonka olosuhteet eivät voi olla hygieenisemmät kuin kahdenkymmenen asteen talvipakkanen?

Amerikkalaista ihmemaata sopii toki hämmästellä ja kummastella. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin huolehtia oman kotipesän puhtaudesta. Dokumentti varoittaa äärimmilleen viedyn tuotannon varjopuolista, ja toivon mukaan auttaa meitäkin muistamaan, miksi tehostaminen ei ole aina tehokasta.

Onneksi ainakin välillä järki voittaa. 8.10 Hesarissa oli artikkeli eurooppalaisittain harvinaisesta oikeudenkäynnistä.  Ilahduttavassa uutisessa perinteinen homejuuston pientuottaja nokitti ison kilpailijansa, joka yritti savustaa pienen kilpailijan markkinoilta perättömällä väitteellä lämpökäsittelyn maidon paremmuudesta juuston tuotannossa. Onneksi pienellä tuottajalla oli tarjota kovaa faktaa. Suurtuottajan lämpökäsitelty mutta nopeasti kypsytetty juusto sisältää nimittäin herkemmin listeriaa kuin lämpökäsittelemätön perinteisellä tavalla kypsytetty.

Paljon muutakin dokumentissa sivuttiin, mukaanlukien laittomien työläisten käyttö, monokulttuurin sivuvaikutukset ja Monsanton omituiset (ja valitettavasti usein onnistuneet) oikeusjutut. Vaikkapa siemenviljaa puhdistavan laitteen myyjän tuho: bisnes tuli lopettaa, koska oikeus tuki näkemystä että moisen laitteen olemassaolo houkuttaa viljelijöitä tekijänoikeusrikkomuksiin.

R&A:ssa esitetty dokumentti kannattaa katsoa jos vielä osuu kohdalle, mutta riittänee myös tutustua suoraan edellämainittuihin kirjailijoihin. Dokumentti perustui ymmärtääkseni aika suoraan Fast Food Nationiin ja Pollanin tuotantoon.

Jamie Ameriikassa

Mielestäni on tervettä fanittaa muita ihmisiä.

En puhu nyt niistä ajoista, kun itsekin teininä liimailin seinät täyteen vaihtuvien bändien kuvia. Puhun siitä, että ihmiset, jotka jaksavat innostua, tehdä töitä, välittää viestiä ja tehdä töitä hartiavoimin muuttaakseen maailmaa paremmaksi ansaitsevat arvostusta, rohkaisua jatkaa tekemistään.

Tällaisia ihmisiä on monia, ja tekoja on erilaisia. Mirkka Lappalaista fanitan, koska hänellä on historioitsijan silmä jolla tarkastella nykymaailmaa ja kirjailijan taito välittää ymmärryksensä meille tavallisille kuolevaisille. Paul Krugmania fanitan, koska hän ymmärtää talouden merkityksen laajemmalla mittakaavalla kuin Wall Streetin näkökulmasta ja kykenee kertomaan siitä meille kaikille. Jamie Oliveria – jota alun perin pidin vain yhtenä hörhönä tv-kokkina – fanitan, koska hän pyrkii tosissaan muuttamaan maailmaan muuttamalla tapaa, jolla suhtaudumme ruokaan ja koska hän uskoo (ja on todistanut) että yksinkertaisen taidon , kokkauksen opettamisella voidaan muuttaa kokonaisia ihmiskohtaloita.

New York Timesissa on pitkä juttu Jamie Oliverin uusimmasta haasteesta – tv-sarjasta jossa hän pyrkii tekemään USA:ssa saman kuin aiemmin Englannissa eli muuttamaan terveydeltään heikon, lihavuusepidemian vaivaaman kylän elintavat. Samalla jutussa kerrataan Jamien vaiheita ja hänen ”mediaimperiuminsa” aiempia tuotoksia. Juttu tuo herkullisella tavalla esiin Oliverin ADHD-maisen luonteen ja ne monenlaiset projektit, joilla hän pyrkii tekemään maailmasta hieman paremman paikan.

Kaikkien ruokasääntöjen ja omituisten dieettien keskellä – luitte varmaan muutaman päivän takaisesta Hesarista jutun,  jossa kolme erikoisempaa ruokavaliota noudattavaa ihmistä kertoi valinnoistaan – on hienoa, että joku muistuttaa, että tärkeintä on lopulta syödä kunnon perusruokaa. Käsittelemätöntä ja tuoretta. Hesarin juttu oli siitä erityisen hupaisa, että jokainen haastatelluista ihmisistä – joiden ruokavaliot erosivat toisistaan merkittävästi – olivat sitä mieltä, että heidän tapansa oli lähestulkoon ainoa oikea. (En epäile, etteivätkö ko. ruokavaliot sovi näille henkilöille. Mutta valtaosan kansasta ongelmat ovat muualla kuin siinä, ollaanko hiilareiden ja proteiinien suhdetta pohdittu tarpeeksi tai syöty riittävästi gojimarjaa.)

Oliver-artikkelissa järkyttävintä oli ohimennen mainittu tieto, että osa moni shown brittiversioon osallistuneista ihmisistä piti ruoanlaittoa elitistisenä (tajuamatta kuinka halpaa se on!) ja pahimmillaan söivät takeouttinsa lattialla. Väkisin tuli tosin mieleen, oliko joku vähän liioitellut elintapojaan telkkariin päästäkseen.

Bakteeri, ystävämme

Vatsavaivat tuntuvat olevan melko yleisiä nykyään. Netin ansiosta kohtalotovereita ja ohjeita löytyy, ja monet ovat saaneet apua. Olen kiinnittänyt blogosfäärissä viimeisen vuoden aikana huomiota yhteen jos toiseenkin, jonka selittämättömät vatsavaivat ovat parantuneet länsimaisten suositusten vastaisella ruokavaliolla (tyypillisesti jättämällä pois hiivat, sokeri ja/tai maito). Ensimmäinen paikka, jossa moisesta ongelmasta kuulin oli seuraamani Kemikaalicocktail. Blogin pitäjä Noora oli taistellut vatsavaivoja vastaan pitkään, kunnes Aasian-matkan yhteydessä huomasi vaivojen hetkeksi kadonneen. Syypäiksi paljastuivat vehnä, maito ja hiiva.

Noora itse epäili ongelmansa yhdeksi aiheuttajaksi lukemattomia lapsena popsittuja antibioottikuureja. Ei välttämättä kaukaa haettua, tiedetäänhän yleisesti että antibiootit eivät tee ruoansulatuselimistölle gutaa. Viimeaikaisin tutkimus on alkanut yhä enemmän selvittää näiden asioiden syitä, ja etenkin elimistön mikrobeihin ja niiden osuuteen elimistömme toiminnassa on alettu kiinnittää huomiota.

Tiede-lehdessä (7/2009 – kyllä, luin sen kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen) aiheesta oli pitkä juttu. Artikkelissa keskityttiin suolistobakteereihin, mutta mikrobeista puhuttiin yleisemminkin.

Jutussa käsitellään suoliston bakteerien vaikutusta terveyteen monellakin tavalla. Osa bakteereista on esimerkiksi oman ruoansulatuselimistömme jatke, joka jatkaa siitä mihin omat entsyymimme eivät riitä tai tuottavat niitä meidän tarpeisiimme. Näitä bakteereja ja niiden toimintaa ei olla aikaisemmin juuri edes pyritty selvittämään – olemme olleet perillä K-vitamiinin muodostajista muttemme juuri muusta.

Uuden tutkimuksen valossa bakteerien osuus on paljon monipuolisempi. (Kummallista, miten harvoin nämä uutiset mitenkään yllättävät. Tähän voisi liittää pitkän mouhun aiheesta ”millainen dorka oikein uskoo, että tiedämme jo miten kaikki toimii.” Ehkä postaan sen erikseen.) Kullakin ihmisellä on oma, uniikki ”bakteerijälkensä”, joka määräytyy osin geenien ja paljon myös ruokavalion mukaan. Tiedämme bakteerien toiminnasta vasta murto-osan, mutta on jo saatu tutkimuksissa viitteitä siitä, että bakteerikannan häiriytyminen vaikkapa antibioottikuurin vuoksi lisää syöpäriskiä puolitoista- tai jopa kaksinkertaiseksi. Eräs teoria on, että bakteerit tuottavat solujen ravinnoksi tarvittavia glykolysoituneita lyhytketjuisia rasvahappoja. Hiirillä on myös osoitettu allergiariskin lisääntyvän bakteerikannan häiriytyessä. Suolistobakteerit tuottavat monia biologisesti aktiivisia aineita, joiden vaikutusta kehomme ekosysteemiin tunnetaan vasta vähän.

Monesti on myös ihmetelty sitä, miksi antibioottien käyttö lisää vaikkapa korvatulehduskierteen riskiä. Antibiootit tuhoavat suoliston normaalia bakteerikantaa ja voivat aiheuttaa jopa vuosia kestävää epätasapainoa, kun antibiooteille resistantit taudinaiheuttajabakteerit pääsevät ”niskan päälle”.  (Tästä ongelmastahan saatetaankin päästä valitettavan pian, jos antibioottiresistanssi kasvaa odotetusti.)

Kiinnitin jutussa huomiota myös pieneen inserttiin leivän nostatuksesta. Italiassa on kuulemma tutkittu, että leivän hapattaminen maitohappobakteereilla hajottaa gluteenin käytännössä kokonaan. Voisiko hiiva-allergia osaltaan olla lievää keliakiaa? Ja onko tutkimuksessa mainittu maitohappokäyminen sama asia kuin juuren käyttö – en tosiasiassa tiedä, miten juuri toimii.

Kannattaa lukea koko juttu, jos sen saa vielä käsiinsä.

Kompromissin kauneus

Löytyihän se sieltä, kompromissi. Sekä kaupan että ravintolaruoka pääsevät veroaleen mukaan, mutta kaikkiaan alv:tä korotetaan prosentilla joka kategoriassa. Sokerin pohjalle (kirjaimellisesti) laittoi kuitenkin makeisveron palautus. Aiemminkin puhuin siitä, että tuoreita aineksia tulisi verotuksessa suosia einesten ja roskaruoan sijaan.

Fiilikseni ruoan alv-alesta ovat siis vähän ristiriitaiset – lopputulos rukkaantui alkuperäistä paljon paremmaksi, mutta en alunperinkään odottanut tuolta varsinaista elvyttävää tai köyhiä tukevaa vaikutusta (pennosiahan nuo) minkä puutteesta alea kritisoitiin ja mielestäni ale olisi parempi suunnata vielä selkeämmin terveysvalintoja tukevaksi. Eniten tässä taisi lopulta siis ilahduttaa hallituksen osoittama kyky kompromisseihin.

Ruokauutisia

Kerään tähän linkkejä viimeaikaisiin ruokauutisiin; näitä en soisi unohtavani. Useimmista olette saattaneet kuulla jos olette lukeneet päivälehtenne mutta tässä koostetta. Linkit ovat viikon parin takaisia, aloitin postausta juuri ennen lomalaitumille lähtöä.

Uusi yhdistys, Puhtaiden makujen puolesta ry on perustettu. Jäseneksi voi jo liittyä, jäsenmaksu on 30 euroa. Yhdistys on osa laajempaa 10+ Kiehuu-projektia, ja liittymistiedot löytyvät toistaiseksi saitin etusivulta. Kyseinen 10+ -projekti on muutenkin kiinnostava, he ovat mm. 2008 perustaneet maatiaistorin jonka tarkoitus on yhdistää maatiaislajikkeiden ja -karjan kasvattajat ja ravintolat – ei siis yksityishenkilöille suunnattu hanke, mutta erittäin tervetullut. Viisitähteä.fi kertoo taannoisessa tiedotteessaan projektista seuraavaa:

10+ Kiehuu! on tukijoiden rahoittama ruokakulttuuriprojekti, joka koostuu mm. omasta internetsivustosta http://www.kiehuu.fi ja 7–8 ruokatapahtumasta vuosina 2009–2010. Elokuussa 2010 projekti päättyy Otavan kustantamaan, noin 450-sivuiseen teokseen uudesta suomalaisesta keittiöstä.

Metsästin taannoin tuottajia torilta. Glorian Ruoka&Viini tiesi kertoa seuraavaa: Helsingissä on kesän ajan lauantaisin Talonpojantori, jonne saapuu kasvattajia ja viljelijöitä myymään lihaa, viljaa, hunajaa ja vihanneksia. Tori pidetään 15.8, 29.8, 12.9  ja 26.9 Töölöntorilla, 5.9 Narinkkatorilla.

Tuorein Ruoka& Viini kannattaa muutenkin lukea läpi. Pääkirjoituksessa kerrotaan kyyttölehmiä tukevista uusista projekteista (MTT:n Juha kantasen vetämä alkuperäiskarjarotujen tutkimushanke), luomu- ja viljelijätoreista on muutenkin juttua ja Svarfvarsin luomutilasta on pitkä artikkeli. Itse tartuin mm. artikkelin sivulauseeseen, jossa Svarfvarsin isäntä Jukka Ahonala mainitsi meijeritoiminnan ja maitotuotteiden tilamyynnin loppuneen EU-säädösten myötä. Mistä tässä on kyse?