Ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta

12.10: Keskustelin tänään puhelimitse Petunian päiväkodin edustajan kanssa ja lupasin julkaista tässä blogissa heidän vastineensa keskusteluun. Se selventää monia tässä blogissa käsiteltyjä asioita ja osin vahvistaa, osin oikoo myös Espoon kaupungilta tulleita tietoja. Kiittäisin vielä päiväkodin henkilökuntaa ajan löytämisestä tiedotteelle.

Päiväkoti Petunian lyhyt tiedote julkisuudessa esiintyviin keskusteluihin

Päiväkoti Petuniassa on ollut vuoden 2011 loppuun asti viisi työntekijää, joista yksi on ollut täysipäiväinen keittäjä, mutta osallistunut aktiivisesti myös lasten hoitamiseen. Vuoden 2011 lopussa yksi työntekijämme muutti pois Espoosta ja irtisanoi itsensä Petuniasta. Tällöin kaupungilta indikoitiin, että Petuniassa tulisi työskennellä vain neljä henkilöä, joten uutta työntekijää ei palkattu ja Petuniassa siirryttiin ruoan tilaamiseen ruokapalvelun toimittajalta.

Petunialla on ollut vapaat kädet ruoantoimittajan valinnassa ja sopimus tehtiin Blue Service Partnersin (BSP) kanssa. Ruoka on ollut hyvää ja palvelu toiminut moitteettomasti, mutta valitettavasti yritys irtisanoi sopimuksemme ja se päättyy tämän vuoden lopussa. Korvaavan ruokapalvelun löytäminen Petunian kaltaiselle pienelle yksikölle on vaikeaa ja alustavat tarjouskyselyt ovat osoittaneet, että palvelun hinta olisi nousemassa merkittävästi seuraavalle vuodelle. Prosessi on kuitenkin vielä kesken, joten vertailevia hintoja ei ole vielä saatavilla.

Kustannusten vertailu ei ole niin suoraviivaista kuin voisi ensin ajatella. Petuniassa henkilökunnan pieneminen yhdellä henkilöllä on johtanut useammin mm sijaisten käyttöön, mistä tulee lisäkustannuksia. Kustannusten vertailussa on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi keittäjän ammattitaito tehdä erinomaista ruokaa pienillä kustannuksilla ja keittäjän muu aktiivinen rooli päiväkodin arjen pyörityksessä – esimerkiksi toimiminen tarvittaessa sijaisena. Olemmekin olleet nyt hieman ihmeissämme keskusteluista Päiväkoti Petunian kustannuksista, sillä olemme ymmärtäneet vuosi toisensa jälkeen Petunian olevan itse asiassa hyvinkin kilpailukykyinen yksikkö. Nyt kun olemme voineet kuluvan vuoden ajan seurata päiväkodin kustannuksia nykyisellä toimintatavalla, niin odotamme kaupungin kanssa avointa ja rakentavaa keskustelua eri vaihtoehdoista.

On hienoa, että asioista keskustellaan laajemmin, koska uskomme, että kaikkien osapuolien ensisijainen tavoite on tuottaa espoolaislapsille laadukasta päivähoitoa.

Päiväkoti Petunian johtokunnan jäsenet

Satu Mattila ja Kirsi Leskelä-Kelkka

Espoon kaupungilta on tullut lisäselvitystä asiaan tämän artikkelin kierrettyä tiuhaan sosiaalisessa mediassa. Kiitoksia ripeistä reagoinneista samoin kuin hyvistä keskusteluista kaupungin työntekijöiden kanssa. Lisäkeskustelua aiheesta mm. Espoon FB-sivuilla.

Valitettavasti en ole vieläkään saanut päiväkodin johtoa kiinni, ja sain osan heidän tiedoistaan muualla julkaistuista kirjoituksista.

Tässä kokoan tärkeimmät päivitykset, lukijoita askarruttaneet asiat ja saamani lisätiedot. Näistä osa on jo aiemmin muokattu tekstiin sekä julkaistu postauksen lopussa olevina päivityksinä (mm. tarkennus siitä, että keittäjä ei saanut potkuja vaan potkut annettiin laitosapulaiselle, kun taas keittäjä otti osan hänen tehtävistään hoitoonsa). Tätä ei mainita esim. Iltalehden kohua kummastelleessa artikkelissa.

Titta Tossavainen, Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja kertoo (sitaatti Espoon FB-sivuilta): ”Päiväkodissa on työskennellyt vielä vuonna 2011 kolme kasvatusvastuullista + keittäjä ja laitosapulainen. Koska henkilöstökustannukset tällaisen mitoituksen kautta olivat liian korkeat, vaadimme päiväkotia mitoittamaan avustavan henkilöstön osalta henkilökuntansa vastaamaan kunnallista tasoa. Käytännössä se tarkoitti, että heidän piti irtisanoa toinen avustavista työntekijöistään. Keittäjä jäi taloon, mutta ruoka ostetaan ulkopuolelta ja entinen keittäjä hoitaa sekä ruokahuoltoa että siivousta. Vaadimme siis alentamaan kustannuksia ja päiväkoti itse päätti tavasta.”

– Alkuperäiseen postaukseen osa päiväkodin henkilökuntaa ehti reagoida toteamalla, että postaus on pääosin oikea. Päiväkodin johto kuitenkin halusi ymmärrettävästi odottaa että ehtii muotoilla oman kantansa. Päiväkodin oma kommentti, joka on annettu Iltalehdelle on varovainen, ja siinä todetaan että Espoon kaupungin kanssa neuvotellaan kustannusten alentamisesta hyvässä hengessä. Ilmeisesti sekä päiväkodin että vanhempien keskuudessa aiheesta on ristiriitaisia fiiliksiä: osa suhtautuu ulkoa tulevaan ruokaan erittäin kriittisesti, mutta ainakin päiväkodin johto ymmärrettävistä syistä on varovainen. Kyseessä on tällä hetkellä ilmeisesti kokeilu, jossa vuoden loppuun asti testataan ostoruoan toimivuutta.

– Kuten mainitsin, en ole vielä saanut vastausta tiedusteluuni päiväkodin tekemistä laskelmista, joissa he selvittävät keittäjän ja laitosruoan kustannusten todellisia eroja. Lainaan vielä Espoon FB-sivuja tähän: ”Petunian johtokunta on kuulemma kokoontunut eilen ja kaupunki on tänään saanut heiltä uusia laskelmia. Niihin täytyy perehtyä ennen kuin voi sanoa muuta kuin: jos lasten terveys, turvallisuus ja hoidon laatu taataan sovitulla budjetilla, päiväkoti voi vapaasti päättää omasta toimintatavastaan. ”

– Kuulemastani tökeröstä virkamiespalautteesta en myöskään edelleenkään tiedä, missä yhteydessä se on lausuttu. Ja riippumatta siitä, mitä todellisuudessa päiväkodin ja kaupungin välisessä kommunikaatiossa on jossain yhteydessä tapahtunut, todennäköisyys sille että päiväkodista uskallettaisiin tällaisen kohun jälkeen osoittaa sormella on pieni. Päiväkodin sisällä voi olla ristiriitaisia näkemyksiä aiheesta.

Toivotan myös tsemppiä päiväkodille – välillä on vaikea arvioida blogipostausten saavuttamaa vastakaikua. Sitä kirjoittaa ärtyneenä kuulemastaan epäkohdasta, vain havaitakseen että ei itse enää saa yhteyttä pääkallonpaikalle varmistaakseen yksityiskohtia kun päiväkodin puhelimet ovat alkaneet huutaa hoosiannaa. Teette arvokasta työtä, ja toivottavasti tämä muistetaan myös budjettineuvotteluissa.

Mitä tästä kannattaa ennen kaikkea muistaa? Ensinnäkin se, että päiväkodit eivät pyöri pyhällä hengellä. Siihen tarvitaan rahaa. Ja vaikka kuinka haluttaisiin käyttää enemmän rahaa siihen, että päiväkodeissa tarjotaan parempaa ruokaa, tämä raha täytyy ensin saada jostain. Valitettavasti tällä hetkellä päiväkodit kamppailevat jokavuotisessa budjettiriihessä jopa täysin alkeellisten budjetointimokien kanssa: kaupungin sisäiset tilavuokrat nousevat vuosittain, mutta budjettia ei etukäteen soviteta huomioimaan nousu. Eli ilman lisätappelua ei saada edes pidettyä käytännössä sitä summaa ja palvelutasoa mitä edellisvuonna oli. Vihreät ovat ottaneet voimakkaasti kantaa sen puolesta, että saataisiin edes tilavuokrien nousu automaattisesti huomioitua budjeteissa. Niin kauan kuin edes tätä ei tehdä, on turha miettiä, saadaanko ruokailuun lisärahaa.

Toinen asia on, että ruoan laadulla on väliä. Espooseenkin ollaan nyt aloittamassa entistä suuremman keskuskeittiön rakemtamista. Keskuskeittiö valmistuu 2014 mennessä. Tätä perustellaan mm. kustannusten hallinnalla sekä kuljetusten keskittämisellä (erityisesti hankesuunnitelmassa korostetaan, että nykyiset koulujen yhteydessä olleet keskuskeittiöt aiheuttavat häiritsevää liikennettä koulujen lähellä). Mutta onko tämä suunta oikea? Blogin kommenteista löytyy monta hyvää (tai ennemminkin huonoa) esimerkkiä siitä mitä laitoskeittiöruoka pahimmillaan on.

Kaupungin hallinnossa pyritään kyllä normittamaan ruokaa parhaiden keinojen mukaisesti, mutta valitettavasti suolapitoisuuksien määrittämisestä on vielä pitkä matka terveelliseen ruokaan. Terveellistä perusruokaa on aika vaikea määritellä, ja eineskin voi täyttää mainiosti määritellyt rasva- ja muut prosentit. Toisaalta tässä ollaan myös edistytty: kun kommentoin tänään puhelimessa Espoon kaupungin työntekijälle sitä, että edelleenkin päiväkodissa vaikkapa välipalat ovat tarpeettoman sokerisia, jopa jälkiruokia vaikkapa hedelmien sijaan, hän kertoi että asian eteen on tehty paljon työtä ja tilanne on itse asiassa jo nyt parempi kuin viisi vuotta sitten. Tuolloin jäätelökin oli aivan tyypillinen välipala. Matkaa siis on vielä, mutta työtä tehdään jatkuvasti.

Viimeisenä muistuttaisin vielä päivähoidon surkeasta tilasta. Titta Tossavainen puhuu asiaa päiväkotien tilasta. Päiväkodit pursuavat jo liitoksistaan ja kaikki ylimääräinen tila on jo otettu käyttöön. Tästä kirjoitin jo itsekin aiemmin ja pyrin ehdottamaan vaihtoehtoja päiväkotirakentamiselle.

Ruotsalaisen koulun saama määräys ”olla tekemättä liian hyvää ruokaa” on saanut melkoisesti huomiota. Asetelma on järjetön: tasa-arvon nimessä halutaan, että yksi omistautunut keittäjä ei saisi tehdä samalla rahalla parempaa ruokaa. Mistä lähtien tasa-arvoa on ollut se, että heikennetään kaikkien asemaa? Voisi kuvitella, että olisi kannattanut lähteä viemään tätä erinomaista asiaa – parempaa ruokaa samalla hinnalla – myös muihin kouluihin.

Meidän ei kannata kuitenkaan naureskella ruotsalaisille. Täsmälleen sama asia on hiljan tapahtunut omalla kotipihalla ilman että asiasta nousi minkäänlaista haloota.

Otaniemessä sijaitseva ostopalvelupäiväkoti Petunia siirtyi tänä vuonna oman keittäjän käytöstä tilaamaan ruoan keskuskeittiöltä. En muista asiaa käsitellyn missään lehdessä, kerrankos näitä.

Pari päivää sitten keskustelin leikkipuistossa päivähoidosta ja sen tasosta. Erään nelivuotiaan äiti kertoi, mitä heidän päiväkodissaan, Petuniassa, oli todella tapahtunut. Petuniassa on ollut viimeiset 25 vuotta oma keittäjä, joka on tehnyt päiväkodin kaikki ruoat omin käsin. Espoon kaupungilta tuli kuitenkin tämän vuoden puolella ukaasi: päiväkodin on luovuttava keittäjästä ja siirryttävä ostopalvelun tilausruokaan.

Petuniassa oltiin ymmärrettävästi hämmästyneitä. He tekivät varmuuden vuoksi vielä laskelmat eri vaihtoehdoista ja päätyivät lopputulokseen, että ostopalvelun ruoka ei tulisi millään tapaa halvemmaksi. Tämän lisäksi ostopalvelun ruoka on heikkolaatuisempaa kuin päiväkodin oma. Nämä laskelmat eivät kuitenkaan vakuuttaneet viranomaisia. Itse asiassa, kun asia vietiin takaisin kaupungille, päiväkodille todettiin seuraavasti:

Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.

Toistan: ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta. Päiväkodeissamme ei siis viranomaisnäkökulmasta ole tarkoituskaan tuottaa palveluja tehokkaasti, eli tuhlaamatta, ja varsinkaan ei ole tarkoitus syöttää lapsille laadukasta ruokaa. Epäilemättä periaate ekstrapoloituu myös hoidon laatuun, ympäristön terveellisyyteen ja muutamiin muihin periaatteille kumartaviin pikkuseikkoihin.

Nyt päiväkotiin tulee sama ostopalveluruoka kuin useimpiin muihinkin kunnallisiin päiväkoteihin. Laatu on heikentynyt dramaattisesti ja toimitusten kanssa on ongelmia. Tyypillistä on, että ruoka tule päiväkotiin jo puoli kymmenen pintaan ja ehtii jäähtyä puolessatoissa tunnissa syömäkelvottomaksi.

Päiväkodin omilla sivuilla todetaan lakonisesti henkilökunnan kohdalla seuraavaa:

Marja-Leena on pitkän linjan petunialainen, joka teki täällä Petuniassa 25 vuotta kaiken ruoan alusta loppuun itse. Vuonna 2012 siirryimme kuitenkin ateriapalvelun ruokiin.

Voin kuvitella, että ostopalvelupäiväkodilla ei ole suuria rahkeita sanoa vastaan ainoalle asiakkaalle saati nostaa asiasta julkista äläkkää. Onneksi me muut voimme tehdä sen.

Mutta mistä ihmeestä tässä on kyse? Miten kaupunki voi päättää, että yksityisen päiväkodin ateriat tulee tilata tietystä paikasta, jos kustannussäästöjä ei tilaajalle tule? Miksi viranomaiset ajavat ateriavalmistuksen siirtämistä keskuskeittiöön ohi kaikkien järkiargumenttien? Kunnallisten palvelujen kohdalla tulee pikimmiten saada prioriteetit mietittyä uusiksi. Palvelutasoa ei saa mielivaltaisesti heikentää. Ei säästöjen nimissä, ja varsinkaan ei pelkästä viranomaistahon päähänpistosta.

On jo moneen kertaan osoitettu, että keskuskeittiöt eivät aina säästä rahaa ja että ruoan laatu on niissä dramaattisesti heikompi.  Viimeinenkin ymmärrys trendiä kohtaan menee siinä, kun selviää että niitä ajetaan käyttöön väkisin, ”periaatteesta”.
Lapsemme ansaitsevat parempaa.

Päivitys 11/10/2012 16:40 : En ole vielä saanut Petunian päiväkodin henkilökuntaa kiinni. Olen edelleen erityisen kiinnostunut mahdollisista kululaskelmista. Olen kahta eri kautta kuullut Espoon kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtajan version, jonka mukaan Petunian palvelut maksoivat kunnalle enemmän kuin keskiverto päiväkoti ja heille ilmoitettiin että kustannuksissa tulisi säästää tietty määrä. Tämän jälkeen he vähensivät yhden muun henkilön mutta jättivät keittäjän muihin tehtäviin. Päivitän postausta, kun saan tietää lisää.

Päivitys 11/10/2012 12:50 : Poistin alle lisäämäni Petunian henkilökunnan jäsenen kommentin hänen pyynnöstään. Päiväkoti toivoo että henkilökunnan jäsenet eivät kommentoi asiaa. Petunia on toivottavasti valmistelemassa tiedotetta, tarkempi tieto olisi tarpeen. Korjattu myös päiväkodin sijainti sekä se, että keittäjä on edelleen päiväkodissa töissä (eri nimikkeellä ja tehtävissä).

Päivitys 11/10/2012 10:30 : Nostan tähän blogipostaukseen tulleen Petunian henkilökunnan kommentin. Kiinnittäisin kaikkien huomion erityisesti siihen, että nyt ollaan tilanteessa jossa keittäjä on vielä mahdollista saada takaisin:
<kommentti poistettu>

Päivitys 10/10/2012 11:10 : Olen tiedustellut Petuniasta heidän laskelmiaan, kerron niistä jos saan vastauksen. Kuten kommenteissakin on tullut ilmi, keittäjä ei väistämättä tarkoita korkeampia kustannuksia. Lisäksi laadulla on suuri merkitys – eikä vain suolaprosenteilla vaan sillä, että voidaan syödä tuoretta ja oikeaa ruokaa, ei eineksiä.

113 ajatusta artikkelista “Ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta

    • Komppaan täysin.
      Järki on lähtenyt päättäjien käsistä, mistä sen saisi takaisin?
      Jaoin kommenttisi Facebookissa, koska meitä on paljon pienten lasten vanhempia ihan yhtä hämillään.

      Janne
      Perussuomalaisten ehdokas Tampereelta

    • Ruokaa, ja hyvää sellaista, oli kyllä aina tarjolla vaikka Marja-Leena olisikin ollut kipeänä. Samaa ei voi sanoa tilanteesta tilausruuan kanssa.

    • Dear Derp: saako teillä kotona ruokaa kun äiti on kipeenä? Pväkoti Petuniassa(kin) sai, hyvää sellaista. Lähipalvelun paras puoli on jousto, osallistuva sitoutuminen. Saako päiväkodeissa ruokaa kun alihankitun toiminnan alihankkija on sairaana – ei saa, tai jos saa niin myöhässä/kylmänä/vääriä määriä etc. Petuniassa sai ruokaa ajallaan, lämpimänä, allergat ja ruokavaliot AINA huomioiden, ekologisesti riittävä määrä ilman hukkaa. Kommenttisi on osoitus siitä, miten kaukana ihmiset valitettavasti nykyään ovat palvelujen tuottamisen laatu-ajatuksesta.

  1. Siellä on otettu mallia Jupperin päiväkodista. Samanlainen surkuhupaisa episodi. Ensin remontoitiin keittiö isolla rahalla, sen jälkeen annettiin keittäjälle kenkää. Keittäjä, joka oli ollut siellä vuodesta 1968 – siitä lähtien kun päiväkoti perustettiin.

    Näitä ei voi ymmärtää, eikä hyväksyä. Laitetaanpas loppu byrokraattien touhulle, jossa tavalliset ihmiset ja maalaisjärki ovat vain rivejä kamreerien excel-taulukoissa.

    Juke, 184
    Espoon Kokoomus

    • Pääoma päättää? Mitä jos lukisit koko jutun.

      ”Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.” — tämähän on täsmälleen vastakohta sille, että pääoma päättäisi.

      Jos pääoma oikeasti päättäisi, lasten vanhemmat maksaisivat päiväkodille palvelusta, eivätkä he varmasti suostuisi tällaiseen. Ja toisaalta, jos päiväkoti olisi yksityinen, ei kaupungilla olisi valtaa pakottaa heitä tekemään näin.

      Yksityistetään päiväkodit ja pienempituloisille maksuhelpotuksia tahi palveluseteleleitä. Näin se hoituu tulevaisuudessa, mieluiten jo nykyisyydessä.

      (en ole kunnallisvaaliehdokkaana, mutta jos olisin niin varmaankin piraattina keski-suomessa 🙂

      • Päättäjä on siis keskuskeittiöfirman pääoma. Virkamiestä on harvoin irtisanottu kun sopimus tehdään ison firman kanssa. Iso firma on mukamas luotettavampi kuin pieni. Pääoma päättää.

  2. Jos kaupunki on puumerkkinsä laittanut sopimukseen jossa se ostaa kaikki ruuat ”keskuskettiöltä” (erillinen yritys useinkin vielä) niin eisiinä auta muutakuin toimia kun ei sopimusrikkomuksia ole aikomus harrastaa. Tuon sopimuksen on tottakai sopinut aivan joku toinen kaupungin henkilö mille markkinointi halvasta ja hyvästä ruuasta on mennyt täydestä.

    • Hyvä pointti, ja herättää kysymyksiä missä määrin tällaiset sopimukset ovat järkeviä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyseessä oli kuitenkin ostopalvelupäiväkoti. Asiakkaan ei pitäisi tietämäni mukaan pystyä määrittelemään yrityksen toimintaa yksityiskohtaisesti, laatuvaatimuksia ja vastaavia lukuunottamatta. Tietysti tässä kaupunki käytti hyväkseen monopoliasemaansa.

      • Meillä Helsingissä kaupungin entinen ostopalvelupk joutui mm. tekemään ruokalistansa yhtä moneksi viikoksi kuin kaupungin omissa pk:ssa on ja muutenkin vastaavaksi, vaikka heillä ruoka tulee omasta keittiöstä. Pk siirtyi kokonaan yksityiseksi, tämä ei ollut ainut syy, kaupungin vaatimukset ja toiminta ostopalvelujen kohdalla oli huonoa ja ei-ennustettavaa.

  3. Kiitokset mainiosta kirjoituksesta!

    Voiko tässä olla taustalla se, että halutaan kierrättää rahaa takaisin kaupungin taskuun? Eli kun ostopalvelupäiväkoti hankkii ruuan ostopalveluna kaupungilta… En tosin ole millään muotoa perehtynyt asiaan, mutta tämä kuullostaisi näin äkkiseltään ainoalta järkevältä selitykseltä sille ”periaattelle”.

    • Hei, mietin itse tuota samaa. Ensimmäisenä tuli mieleen että virkamiehillä on vähän liikaa osinkoja tulossa, mutta se ei päde kuntien liikelaitoksiin. Eli oletan myös että tässä on hiljainen ymmärrys siitä, että kuntien liikelaitosten liikevaihtoa kannattaa kasvattaa. Näennäisestihän siinä tulee lisää rahaa, kun kokonaisuutta ei katsota.

      Toinen klassinen esimerkki, jota Vihreät ovat nyt nostaneet esille, on sisäiset tilavuokrat. Kaupungin tilat ovat liikelaitoksen alaisena, ja se korottaa vuokria joka vuosi. Tästä saadaan laskennallista tuloa. Tätä nousevaa vuokraa, joka on kyllä tiedossa joka vuosi hyvissä ajoin, ei ikinä suoraan merkitä esim. koulutoimen budjettiin vaan korotus pitää aina erikseen tapella mukaan. Yllättäen muista korotuksista onkin sitten turha haaveilla.

  4. Espoon kaupunki on myös päättänyt olla kuljettamatta kotiin taksiin oikeutettuja koululaisia mikäli nämä osallistuvat koulun kerhotoimintaan varsinaisen koulupäivän jälkeen. Järjetöntä touhua, sillä mitään rahaa ei säästy, rahallisesti on se ja sama jos lapsi viedään kotiin tuntia myöhemmin (korvaus takseille maksetaan per lapsi per matka, ei per ajettuja vuoroja). Tämä vain tarkoittaa että nämä lapset jättävät nyt kerhot väliin kun eivät muuten pääsisi mitenkään kotiin. Juuri ne lapset jotka muutenkin kärsivät pitkistä yksinäisistä iltapäivistä (kavereita ei saa tuoda kotiin taksilla eikä kavereille voi mennä kun taksilla pitää kulkea kotiin – eikä tietenkään kotoa voi minnekään itse lähteä kun se koti on joko liian kaukana itsenäiseen kulkemiseen tai liian vaarallisen matkan päässä, sehän se peruste taksikyydille on alun perin) joutuvat jättämään kerhot väliin koska ”Perusopetuslaki ei velvoita kaupunkia kuljettamaan lapsia kotiin jos koulupäivää jatketaan vapaaehtoisilla kerhoilla”. Mutta ei se laki kaupunkia kielläkään. Eikä kiellä ajattelemasta lasten parasta. Mutta niin vain tehdään. On kuulemma olemassa ”periaatepäätös”, jolle ei kuitenkaan kukaan osaa antaa perusteluita, ei sivistystoimen alemmat tahot, ei sivistystoimen johtaja eikä edes kaupungin juristi.

    • Tämä on missä tahansa isoissa organisaatiossa joskus näkyvä omituisuus: noudatetaan käytäntöä, jota ei ole mihinkään kirjattu tai ole millään tapaa järkevä, mutta kukaan ei uskalla jättää sitä tekemättäkään. Ainut tapa päästä tällaisista kummallisuuksista eroon on erikseen tehdä selväksi ne periaatteet joiden mukaan toimitaan, vaikkapa tässä taksitapauksessa, että lapsen etu menee ensin.

      Kiitoksia tämän kertomisesta. Asialle voi varmasti tehdä jotain, myös isommassa mittakaavassa. Näitä pikkuisia järjettömiä päätöksiä tehdään varmasti jatkuvasti, ja vaikka on ymmärrettävää että kaupungin pitää pyöriäkseen olla tuomatta valtuustoon jokaista nippeliä, ne suuret linjat pitää tehdä selväksi nimenomaan valtuustossa.

      • Kangasala nyt muutenkin vie lapsilta kaiken. Hyvin lapsikielteinen kunta jonka kunnanjohtajana ajaa kiivaasti tätä imagoa vaikka on itsekin 4 lapsen isä.

      • Maria Siren, ehkä siinä juuri on syy johtajan lapsikielteisyyteen, kun kotona on neljä lasta… Kodin vaatimukset heijastuu työhön?

    • Juurikin säästyy kun jätetään se lapsi viemättä kokonaan. Jos laskutus olisikin ajettujen vuorojen mukaan, eikä siihen siis vaikuttaisi vuoron lasten lukumäärä, ja jos kyytiin mahtuisi, niin SILLOIN ei syntyisi säästöä siitä, että jätetään kuljettamatta. 😉

  5. Sama meininki Helsingissä. Olin aikanaan useita vuosia helsinkiläisen päiväkoti Sälenin halltuksessa rahastonhoitajana. Toiminta oli halvempaa kuin kaupungin omissa päiväkodeissa, oli oma ihana keittäjä ja lapset saivat kaiken mahdollisen materiaalin ja retkiä tehtiin niin paljon kuin henkiökunta vain jaksoi järjestää. Kaupunki natkutti jatkuvasti keittäjästä, ainoana perusteena ”tehokkuusluku” henkilökuntaa per lapsi ja muita vastaavia typeryyksiä. Vuosittaiset neuvottelut olivat kafkamaisia ja tuli aina mieleen että kun ei osata eikä haluta niin piiloudutaan numeroiden ja periaatteiden taakse… surullista.

  6. Jan Andersson, Juha Kellman; taitaa olla juuri näin, että omaan taskuun kierrätetään rahaa. Espoon kaupunki ostaa ruokapalvelut Espoo Cateringilta. Se on kaupungin itsensä omistama liikelaitos.

  7. Yllämainitusta taksisäädöstä olen kuullut useammalta espoolaiselta perheeltä. Systeemi pakottaa pienen ekaluokkalaisen yksin kotiin pitkiksi iltapäiviksi, sillä kuljetusta ei saa enää kotiin iltapäiväkerhosta. On muuten aika ahdistava ja stressaava tilanne monelle lapselle ja vanhemmalle..

    Samaa vekkulia periaatetta noudatetaan Espoon vammaispalvelussa. Kuljetuspalvelun johtava sosiaalityöntekijä on sanonut ihan suporaan, ettei ole mitään väliä, tuleeko matkoissa säästöä tai onko niitä käytetty järkevästi. Ainoa, millä on merkitystä on periaatteen noudattaminen, vaikka se olisi kaikkien terveen järjen vastaista. Espoolaisena veronmaksajana olen täysin tyrmistynyt ja järkyttynyt. Tosin kokemukseni mukaan vammaispalvelussa ei olekaan ideana palvella asiakkaitaan, mutta se on sitten ihan toinen tarina.

  8. ”Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.”

    Kukas sanoi näin? Nimi ja titteli esiin, ei tällainen cacca koskaan mene pois jos päättäjät eivät joudu henkilökohtaiseen vastuuseen surkeista ratkaisuistaan.

    • Hiekkalaatikkokeskustelu nyt on lähtökohtaisesti jo huono perusta lähteä kirjoittamaan juttua, joten ei niillä nimilläkään niin väliä, kun tietoja ei ole tarkistettu mistään. Ilmeisesti kirjoittajakin laskenut, että voi tulla kunnianloukkaussyyte, jos näillä ’faktoilla’ alkaa vetään nimiä esiin.

      Tainnut tulla vaan kiire saada juttu jakoon ennen kuntavaaleja; ’ei niitten tietojen oikeellisuustarkistuksella nyt niin väliä ole kun on näin mahtava raflaava populismin ruumiillistuma käsissä, ettei sitä nyt vaan voi jöttää julkaisematta’.

      Näyttää muutamalla kommentoijallakin olevan vain vaalit mielessä! 😉

      • Helppohan se on huudella nimimerkin takaa, vai mitä Jape? Taidat itse kuulu tuohon kastiin. Järkeä ei saa käyttää, tyhmät periaatteet vaan käyttöön.

      • Kyse ei ole siitä ettenkö tälläisessä asiassa voisi aivan hyvin esiintyä nimellänikin. Kyse on oikeudesta esiintyä nimimerkillä, kuten lehtien yleisönosastollakin. Toisaalta netissä ei kannata kauheasti omissa nimissä touhuta. Ja mikä todistaa, että sinä esiinnyt omalla nimelläsi? Voisinhan minäkin esiintyä vaikka Matti Vanhasena, etkä sinä ilmeisesti epäilisi sitä hetkeäkään? Mitä lisäarvoa todellinen nimeni tähän keskusteluun toisi?

        Mihin kastiin? Ai kunnallisvaaliehdokkaisiin? No jos kuuluisin, niin enköhän myös esiintyisi omalla nimelläni!

        Miten tuo järki/periaatteet kommenttisi liittyy mihinkään?

        Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa? Miten olen sinua loukannut?

        Mikäköhän kommentissani oli epäloogista ja/tai periaatteellista? Entä mahdotonta?

      • hei Jape! Tämän tapauksen ehkä kirvoittaja oli ’hiekkalaatikkokeskustelu’, mutta juuri tällainen keskustelu on arvokasta. Sitä tarvitaan.Oli sitten kuntavaalit tulossa tai ei.
        Varmaan arvaat kirjoituksen aiheuttamista jälkiaalloista, ettei ko hiekkalaatikkokeskustelu ollut ainoa lajissaan. Meitä on lukemattomia pienten lasten vanhempia, jotka ovat vuosikausia tuskailleet kaupunkien valikoidun tuloshakuisuuden vrs palvelulaadun kanssa. Meillä on paljon parannettavaa; ei vähiten palvelun kokonaiskustannuksen suhteen suhteutettuna palvelun laatuun ja ALKUPERÄISEEN asetuksen mukaiseen tarkoitukseen.
        Jos keskustelua ei ole, ei ole parannuksiakaan. Hiljaisuus (lue tyytyväisyys) on kaiken kehityksen surma.
        EN ole kunnallisvaaliehdokas

  9. Jos Marja-Leena olisi edelleen tekemässä ruoat päiväkodissa, niin sehän ei tuota mitään Espoo Cateringin taskuun. Nyt on siitäkin päiväkodista saatu maksava asiakas kyseiselle liikelaitokselle.

  10. Itse olen töissä sairaalamaailmassa. Tosiasiassa ”keskuskeittiön” eli Palmian ruoka on täysin valmiseinesruokaa ja siltä se maistuukin, sama olisi hakea lähi Alepasta Saarioisten mikrovalmiit ja lämmittää ne mikrossa potilaille. Olen saanut kuulla, että keskuskeittiöllä ei valmisteta mitään ruokaa, kaikki on valmiseinestä, mikä vain lämmitetään. Salaatitkin tulevat valmispussista. Siinä sitä saadaan kaikki mahdolliset suojakaasut ja lisäaineet. En todellakaan käy työmaaruokalassa syömässä. Puhumattakaan siitä, että tiedät viikonpäivän mukaan, mitä ruokaa tulee, pari hassua listaa kiertää vuodesta toiseen. Ihmisen hyvinvointi lähtee hyvästä ravitsemuksesta. Saarioisten eineitä voisi syödä kotonakin. Häpeällistä.

    • Juuri näin! Olen joskus tehnyt keikkaa keskuskeittiöllä, kama pakastimesta pakkiin ja uuniin, kastikkeet jauheesta veden sekaan jne. Siellä ei todellakaan tehdä ruokaa vaan lämmitetään, ei edes kypsennetä. Minä liputan pienten keittiöiden ja keittäjien puolesta, varmasti on parempilaatusempaa ateriointia niin. Jo ihan silläkin, että jos keskuskeittiöllä sattuu jokin kämmi, esim. salmonellariski on aina olemassa, niin siinähän sitten leviää jokapaikkaan. Monelle lapselle ruoka koulussa/hoitopaikassa on päivän ainoa lämmin ateria, olisi ihan jo kansanterveydellisesti hyvä että se olisi laadukas.

  11. Toivottavasti kirjoituksesi saa kaupungin päättäjät häpeämään. Järjetön ja turha teko jossa kukaan ei voittanut. Tulin vihaiseksi kun luin tämän, kuinka kukaan kehtaa periaatteesta huonontaa lasten saamaa palvelua ja pistää ihmisen kortistoon. Kylmäävää haluttomuutta hyväksyä vastalaskelmat jo tehdystä päätöksestä ja ehkä jopa ihan vanhanaikaista ilkeyttä Espoon kaupungilta?

  12. ”Miten kaupunki voi päättää, että yksityisen päiväkodin ateriat tulee tilata tietystä paikasta, jos kustannussäästöjä ei tilaajalle tule?” Ja vaikka vähäisiä säästöjä tulisi, niin silti. Jokainen tällainen uutinen on niin surullista luettavaa. Sad face.

    Kuntaliitosten kolkuttaessa ovilla pikkukunnissa aletaan jo etukäteen pelätä mm. sitä, miten ruoat kouluihin hyvin suurella todennäköisyydellä aletaan tuoda pitkien matkojen takaa. Pari kertaa viikossa kun kouluruoat kuskataan kylmiöön niin aijai, mitä namia lapsille ja henkilökunnalle tarjotaan 😀

    Siinä on sitten ihan turha ihmetellä, miksi suomalaisille lapsille ei ilmainen kouluruoka maistu, vaan he käyvät mieluummin lähikaupassa ostamassa vähän mitä sattuu. Ei varmaan opettajatkaan joka päivä tuollaista ruokaa mielellään syö, miksi sitten paheksua lapsia 😉

  13. Auroran koulu Espoossa siirtyi käyttämään ostopalveluvahtimestaria/laitosmiestä. Tosin tämän palvelun käyttämiseksi ei ole määrärahoja. Eli kun koulusta palaa lamppu käytävästä tai vessasta, joutuu joku opettajista työajan ulkopuolella tämän vaihtamaan, ihan hyvää hyvyyttään tottakai.

    • No sehän loppuu siihen, kun ensimmäinen opettaja putoaa A-tikkailta alas ja vakuutusyhtiö alkaa perimään korvauksia kaupungilta sekä työsuojelupiiri vie kaupungin oikeuteen työsopimusrikkomuksesta (OAJ tosin ei tee mitään, eihän se ikinä tee, millekään asialle).

  14. Sama myös Laakakiven päiväkodissa Laajalahdessa tänä syksynä…Blue Service Partners tuottaa ruoat oman keittäjän sijaan.

  15. Satun istumaan naapuripäiväkodin hallituksessa, jossa tästäkin tapauksesta on keskusteltu. Petunia on muuten Otaniemessä, ei Tapiolassa, mutta ei muuta asiaa mitenkään. Lisäinformaationa voi kertoa, että nämä ruokapalvelusopimukset on tyypillisesti menneet eräälle suurelle suomalaiselle alan firmalle joka on kovasti ollut ei niin positiivisissa otsikoissa viime aikoina. Ja joka on juuri ilmoittanut tällaisille pienille asiakkaillensa, että irtisanovat sopimuksensa koska keskittyvät isompiin ja paremmin kannattaviin asiakkaisiin. Seurauksena iso kustannuksien nousu päiväkodeille – ja nämähän kulut revitään joko lasten selkänahasta tai Espoon budjeteista. Kaikki häviävät.

  16. Itse asiassa päiväkotipaikoista on Espoossa huutava pulaa. Voin kuvitella, tai itse asiassa olen täysin varma, että ostopalvelupäiväkoti olisi yhtä hyvin voinut pitää työntekijän puolta ilman sen kummempia seuraamuksia omalle, ahem, liiketoiminnalle jos motivaatiota vaan olis tarpeeksi tai siirtää sen tädin muihin tehtäviin. Kovasti haluaisin tuntea myötätuntoa kun Kirsin kotipihalla Tapiolassa tapahtuu näin järkyttäviä asioita, mutta jotenkin minusta tuntuu, että Tapiolassa asuvien vanhempien lapset selviää nyt jotenkin tästäkin järkyttävästä ruokaongelmasta… Koita, Kirsi, jaksaa! Tämä on kamala. Nyt taisteluun! Nimim. vien lapset paskaiseen hoitopaikkaan 5km joka aamu, eikä parempaa ole luvassa

  17. Tässä nyt yhden lauseen ja sanan perusteella kovasti spekuloidaan ja ollaan nousemassa barrikaadeille. Oliskohan syytä ensin selvittää mitä tämän periaatteen takana on. Niin kauan kun asioita katsoo sopivan kaukaa ja tarkemmin tuntematta ne usein ovat kovin yksinkertaisia ja helppoja.

  18. En lapsuusaikanani ollut koskaan päiväkodissa, mutta peruskoulun ala-asteen kävin pienessä kyläkoulussa, jossa oli ikioma keittäjä. Ruoka oli ’ihan yhtä hyvää kuin kotonakin’. Ei ollut moittimista.

    Jos hieman laajennetaan tätä – ruoka-asioista muihinkin institutionaaliseen kasvatukseen liittyviin näkökohtiin: Edellä mainitussa kyläkoulussa keittäjän lisäksi oli kolme opettajaa sekä siivooja. Tunsin heidät kaikki henkilökohtaisesti ja he minut. Koko koulussa oli alle 70 oppilasta lisäksi. Sattumoisin tunsin heidätkin. Jokaisen.

    Sellaiset termit kuin syrjäytyminen tai jatkuva koulukiusaaminen – ei niitä tunnettu. Tarkoitan tällä sitä, että aina eivät ”periaatteet” eivätkä varsinkaan kustannukset saa sanella jokapäiväisiä käytänteitä humanismin kustannuksella.

  19. Corporate-maailmasta tuttu ilmio mm. firman kayttamien matkatoimistojen kanssa. Usein netista saisi itse varaamalla halvemmalla kuin firman sopiman matkatoimiston kautta. Silti sita pitaa kayttaa. Syyta tiedusteltaessa vastaus on osapuilleen sama, mutta jatkuu seuraavasti: ”kun teimme sopimuksen taman yhden matkatoimiston kanssa, tingimme hyvan hinnan ja oletimme volyymilaskelmissa, etta kaikki matkat varataan sen kautta. ”

    En siis ihmettelisi, vaikka tassa olisi sama syy takana. Kaupungin kokonaishinta on saatu painettua alas, mutta on myos samalla luvattu, etta kaikki kayttavat sita ruokapalvelua.

  20. Espoon liikelaitosten ei pitäisi myydä palvelujaan ulkopuolisille markkinoille. Ilmeisesti tämä ymmärretään virkamiespäässä jonkinlaiseksi rajatapaukseksi tms.
    Espoon liikelaitokset ovat vain sillä nimellä toimivia virastoja, jotka laskuttavat toisiaan ja kaiken tarkoituksena on vain tarkempi kustannusten seuranta.
    Valtuustossa on maanantaina esillä kahden poikkihallinnollisen liikelaitoksen perustaminen, sekä tietenkin niihin liittyvien johtosääntöjen hyväksyminen. Ajattelin muutenkin kommentoida johtosääntöjä, jotka tässä asiassa on ratkaisevia.

  21. Hienoa tutkivaa työtä tekee tämä journalisti, jo toinen kerta kun tuli vastaan facebookissa uniikki ja tärkeä huomio. Jos haluttaisiin vaikuttaa asioihin vielä enemmän, voitaisi yrittää löytää kyseisten päätösten päättäjien nimet ja kasvot esiin. Varsinkin korkeamman tason virkamiehet ovat niin turvatussa asemassa, että kokevat olevansa koskemattomia. Siksi stressiä voivat purkaa halutessaan myös pieneen kyykytykseen. Toinen, nykykeskusteltun käymätön puoli on se, että löytäisimme virkamiesten onnistumisia. Jos voisimme kiinnittää huomion heidä onnistumisiinsa, voisimme vaikuttaa positiivisen kautta koko kulttuuriin.

    • Niin, tai jos haluttaisiin vaikuttaa asioihin vielä enemmän, voitaisiin yrittää kaivaa esille ne faktat asioiden takaa. Hiekkalaatikkokeskustelu on tässäkin tilanteessa pelkkää spekulointia, kun edes kirjoittajalla ei ole esittää perusteita asialle. Aika ohutta heittää perusteluksi joku satunnainen, raflaava fraasi, jos kirjoittajakaan ei oikeastaan tiedä mitä se sisältää. Usein tällaisilla päätöksillä on kuitenkin myös muita syitä kuin virkamiesten pahuus ihmisinä, vai mitä luulet?

      Tämä päätön nettikirjoittelu on syömässä viimeisenkin uskottavuutensa kun jokaisen asian tiimoilta joukko vatipäitä on vaatimassa virkamiesten lynkkaamista. Ei sen väliä mitä asian taustalla todellisuudessa on. Ei kiinnosta kun tää kuulostaa niin hyvältä tää skandaali!

  22. Mielenkiintoista, julkisissa kilpailutuksissahan perusteina saavat olla vain raha, laatu ja osaaminen. Jos kilpailutuksessa kaupunki voisi ostaa kaverin firmalta periaatteen vuoksi, sitä nimitettäisiin Suomessa korruptioksi.

  23. Olenko ainoa joka tämän ymmärtää täysin selvästi. Suurkeittiöfirmalla on hyvät suhteet kaupunkiin ja kaupunki järjestää keittiölle rahaa, vaikka väkisin, ilman järkiperusteita. Näitä asiakkaita sitten rahastetaan törkeästi ja palvellaan huonosti, mutta toimittajaa et voi vaihtaa. Yrityksen voitoista jää kivasti voitelurahaa, jota voi jakaa ulkomaanmatkoina tai vaalirahoina. Kaikki voittavat?

    • Olenko ainoa joka kaipaisi tällaisen turhan jauhannan perusteeksi vähän faktatietoa? Kyllästyttää käydä keskustelua sinällään tärkeistä asioista jos argumentaatio on tätä tasoa.

      Miettikää edes vähän kuinka naurettavia syytöksiä esitätte ilman minkäänlaista pohjaa.

      • Hei, nostin Petunian henkilökunnan kommentin tuohon blogipostauksen perään. Kuten mainitsin, pyysin heiltä myös varsinaiset laskelmat, mutta uskoisin että henkilökunnan oma kommentti auttaa näkemään että tässä ei ole kyse pelkästä ”hiekkalaatikkokeskustelusta”.

        Noin muuten otan erittäin mielelläni vastaan lisätietoja. Blogipostaus on jo kirvoittanut hyviä linkkejä mm. suunnitellusta, 2014 mennessä käyttöön otettavasta keskuskeittiöstä.

      • Todellinen tieto tietenkin piilotettu, kuka nyt julkisesti julistelisi rikoksiaan? (poikkeuksena tietenkin Kanervan 60v. bileet, mutta siinä kävikin ikävästi).
        Lisäksi itse tässä vetoaisin todennäköisen syyn teoriaan, eli todennäköisin syy on usein se todellinen syy. Miksi muuten tällaista tehtäisiin? Kukaan ei ole mitään muuta syytä esittänyt. Jos päiväkodissa on hyvää ruokaa halvalla, miksi tämä ”ongelma” kiinnostaisi kaupunkia yhtään. Varmasti on isompiakin ongelmia joihin keskittyä, mutta tähän puuttuminen onkin rahallisesti houkuttelevaa, tilaisuus tekee varkaan.

      • Kiitos vastauksesta, Kirsi. Hyvä että haluat pitää yllä keskustelua ja hankkia tietoja kirjoituksesi tueksi.

        Minusta ongelmallista tässä keskustelussa on se, että kaupungin kanta on esitetty yhdellä, kovasti yksinkertaistetulla lauseella, joka sekin on tekstistä päätellen kuulopuhetta. Tämän lauseen perusteella osa kommentoijista julistaa virkamiesten pahuutta, kuntapäättäjien mädännäisyyttä ja ylipäänsä kaikenlaista tuhoa ja kuolemaa. Olettaisin kuitenkin että päätöksen taustalla on ihan oikeatkin perusteet, ei pelkästään satunnaisen henkilön välinpitämättömyys tai ”voitelurahojen” hankinta. Etenkin kun kyse on virkamiehestä, jonka päätäntävalta nyt ei päätä huimaa oikein missään tilanteessa.

        Tämä kanta ja perustelut kiinnostaisivat, sillä ennen niitä tämä keskustelu ei oikein johda mihinkään. Hiekkalaatikollakin voi päivitellä sitä kuinka maailma on pilalla ja ennen oli paremmin. Poliittisilla (ja julkisilla) keskustelufoorumeilla kaipaisi kuitenkin tunteiden sijaan vähän asiapitoisempaa argumentointia.

        Lopuksi vielä disclamer: Kommenttini on osoitettu lähinnä muille kommentoijille. Bloggaajan argumentointi on minusta asiallista, etenkin jos keskustelussa päästään siihen oikeaan asiaan, poliittiseen päätöksentekoon ja sen avoimuuteen, pelkän kauhistelun sijaan.

    • Jos joku tienaa sillä, se tehdään. Ellei tienaa, sitä vastustetaan.

      Tämä pätee valitettavasti lähes aina, kun ihmiset tekevät valintoja asioissa joissa on kyseessä muut, kuin itseä koskevat asiat.

      Oma intressi muuttaa periaatetta. Päättäjien kasvot päätösten takana toimisivat tällaisena intressinä. Tosin se voisi helposti johtaa ”kilpimiesten” muodostumiseen, mutta pienempi paha sekin olisi.

    • Näistä päätöksistä hyötyvät yritykset, joille valtio on antanut monopoliaseman ja joiden ei tarvitse pelätä kilpailua. Aivan samoin kuin Onnibussinkin tapauksessa.

  24. Niin, tai kaupunki ehkä laskee sen varaan että osa lapsista jää kerhoihin vaikka eivät sitten pääsekään enää kotiin. Silloin säästöä tietysti syntyisi, mutta kuinka monelle tämä on vaihtoehto? Käytännössä tämä periaatepäätös aiheuttaa sen että lapset eivät osallistu kerhoihin ja kaupunki maksaa kuljetuksen kotiin heti koulupäivän päätyttyä. Ja lapsi istuu kotona yksin sen sijaan että saisi osallistua kavereiden kanssa mielekkääseen ohjattuun toimintaan 😦

  25. Niin toimituksissa ongelmia.. Itse lukiossa en keliaakikkona monesti saanut ruokaa ollenkaan, kun keskuskeittiöltä oli unohdettu se tehdä.. Tai jos muilla oli lasagnea, niin itse sain riisiä ja ananasta, koska eräs toinen jolle myös piti olla gluteenitonta sattui omaamaan isomman listan allergioita. Monesti tuli mietittyä, että riisi ja ananas paljaaltaan vastaavat todellakin ravitsemuksellisesti lasagnea..
    Näin Lapin läänissä vuonna 2001.Tuskin on meno ainakaan parantunut.

  26. Terveellisen, monipuolisen ja maukkaan ruoan lähes fanaattisena kannattajana tämä uutinen äkkiseltään kuulostaa surulliselta. Lapsena nautitun ruoan laadulla uskon olevan kauaskantoisia seurauksia lapsen ja nuoren kehitykseen. Näistä johtuen näen tuon mainitun ”periaatteen” liittyvän siihen kysymykseen, että miksi ihmeessä joillakin lapsilla saisi olla päiväkodeisaan oikeus terveelliseempään ruokaan kuin toisilla lapsilla muissa päiväkodeissa? Kyllä kaikilla lapsilla pitäisi olla samat oikeudet. Niin isosta ja tärkeästä asiasta ravinnossa on kyse. Tietysti paras ja oikein ratkaisu tässä tapauksessa mielestäni olisi se, että kaikki päiväkodit siirtyisivät tekemään ruokaa itse. Eli otettaisiin oppia järkevistä ja hyväksi havaituista toimintamalleista. Mutta siis sekään ei ole lasten tasa-arvon kannalta oikein, että joissain ostopäiväkodeissa lapset ravitaan terveellisemmin kuin muualla.

  27. Kiitos mainiosta kirjoituksesta. Valitettavasti ei taida olla ainoa paikka. On hyvä, että puututaan näihin tapauksiin, jossa kaupunki kikkailee kuntalaisen kustannuksella. Varmasti kunnassa jos toisessa on vielä kosolti perattavaa.

  28. On tärkeätä tuoda esiin tämmöisiä järjettömiä ’periaatteita’. Tässä näkyy jälleen kerran yhteiskuntamme tila, jossa kansalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omiin asioihinsa.

    Saamme äänestää neljän vuoden välein jotain ihmistä valtuustoon, siinä ”vaikutuskanavamme”. Ja mitään muutostahan näin ei mihinkään saada, oli enemmistönä mikä puolue tahansa.

    Systeemiä pitää muuttaa. Kuntalaisaloitteet heti käyttöön ja niiden pitää mennä kuntalaisäänestykseen, jonka tulosta päättäjät lupaavat noudattaa.

    Näin pala palalta kuntalaiset itse voivat alkaa laittaa asioita järjestykseen, puoluekonsensuksilta vuosikausia apua odottelematta.

    Kuntalaisaloite:
    http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Kansalaisvaikuttaminen/Paatoksentekoonosallistuminen/Kuntalaisaloite

    Ja vaatikaa siinä myös, että aloitteen on mentävä päättäjiä sitovaan kuntalaisäänestykseen.

  29. Kuten tuli jo ilmi, keskuskeittiöillä ei valmisteta mitään raaka-aineista saakka. Se, kenen pussiin tällaisessa järjestelyssä hyvin vahvasti aina pelataan, ovat muutamat suuret elintarvikeyhtiöt (HK, Atria..). Ne toimittavat ruuat puolivalmiina tai vain lämmitystä vaille valmiina keskuskeittiölle, joka kasaa ruuat, lämmittää ja toimittaa päiväkotiin. Sitä voi vain arvailla, mitän tapahtuu ravintoaineille noin monen välikäden kautta kulkiessa ja kuljetuksen/lämpimänä odottamisen aikana. On fakta, että esimerkiksi useiden vitamiinien määrä vähenee huomattavasti, jos ruokaa pidetään pitkään lämpimänä. Ja tällaisella bulkkiroskalla pitäisi seuraavien sukupolvien kasvaa ja kehittyä.

  30. Joskus tästä aiheesta keskustelin erään taloushallinnon osaajan kanssa ja hän selitti, että kunnissa valittu tehokkuuden mittari on sellainen, että ulkoistaminen näyttää aina kannattavammalta.

    Se mikä tässä on surullista on, että kuulut puolueeseen, joka tunnetusti myöntyy aina muiden päätöksiin päästäkseen mukaan päättämään asioista.

    Ja sama meno jatkuu…

  31. ”Hienoa tutkivaa työtä tekee tämä journalisti, jo toinen kerta kun tuli vastaan facebookissa uniikki ja tärkeä huomio.”

    Kyseessä on IT-alan insinööri, joka kirjoittaa blogia, ei toimittaja.
    Hyvä kirjoitus anyway, uskon että tämä johtaa muutokseen ei ainoastaan Petunian, vaan muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien päiväkotien osalta.

  32. Pieni korjaus asiaan. Petunia ei sijaitse Tapiolassa vaan Otaniemessä ja keittäjä jatkaa edelleenkin käsittääkseni töissä Petuniassa, tosin eri nimikkeellä kuin ennen. Ei siis ole siirtynyt kortistoon.

  33. Sama on tilanne Turussa. Tänään Turun Sanomat kirjoittaa, että Turku keskittää yhä ”laatu ei parane , mutta tasaantuu”. Saminen lehti jatkaa, että ”suurten keskuskeittiöiden aika Ruotsissa ohi.”

  34. Todella hyvä kirjoitus. Minun arvoihin kuuluu intohimo omaan työhön ja terveellinen ruoka. Kun tämä selkeästi on vielä taloudellisesti ollut kannattavaa niin pahaa tekee. Tämä nykyinen vaihtoehto on keskuskeittiön työntekijöitä väheksymättä mielikuvituksettomampi, epäterveellisempi ja kalliimpi. Se ei ole toiselta pois jos toinen tekee ruoan oikein. Päinvastoin, siinä voi oppia ja kehittyä. Harmittaa teidän puolesta.

  35. Reilun kaupan Espoo voisi näyttää mallia myös tässä. Olemalla lapsi- ja ympäristöystävällinen Espoo. Omien poikieni (espoolaisessa) päiväkodissa ympäristökasvatus on arkipäivää; paperipyyhkeiden korvaamisista jätteiden lajitteluun, kierrätykseen ja valojen sammuttamiseen asti.

    Milla Rosenlund, Vihreät

  36. Huh, olen niin onnellinen ja kiitollinen, että lapseni päiväkodissa (en uskalla mainita nimeä, ettei ilmiö toistu meilläkin!) on edelleen maailman paras oma keittäjä, joka leipoo piirakoita ja sämpylöitä ja tekee uskomattoman maistuvaa ruokaa, jota santsataan useita lautasia. Lapset oppivat myös tällä mallilla ruoan arvosta ja alkuperästä huomattavasti enemmän kuin eineshenkisellä systeemillä – luulisi tälläkin olevan jotain arvoa. Aion varmasti taistella, jos rakas keittäjämme joutuu mustalle listalle!!

  37. Nostaisin esiin myös koko kirvoittavaan keskusteluun johtaneen syyn, päiväkoti- ja kouluruuan terveellisyyden. Kouluruoka on heikentynyt merkittävästi viimeisen 15v aikana jolloin koulut ovat siirtyneet omasta keittiöstään keskuskeittiöön ja nyt viimeisenä keskuskeittiöt elintarvikeyhtiöihin.

    Useat tutkimukset osoittavat, että puutteellinen ruokavalio johtaa keskittymis- ja kehityshäiriöihin lapsilla. Tämä ei ole leikin asia. Lapsissa on yhä enemmän ylivilkkautta ja muita oppimista haittaavia oireita jotka ovat joko suoraan tai välillisesti seurausta kouluruuan heikentymisestä. Miksi vanhempien pitäisi siis tyytyä nykyiseen kehitykseen?

    Laajennan selitystä Blogin johtaneeseen suoranaiseen tragediaan. Elämme tietoyhteiskunnassa. Tieto on valtaa ja tiedon siirto ja hallinta päivittäistä työtämme. Samaan aikaan elämme tehostamisen aikaa. Nämä asiat eivät voi käydä käsi kädessä, sen ymmärtää jokainen jopa korkeakoulututkinnon suorittanutkin. Kun yksittäisellä kaupungin virkamiehellä on liian paljon tietoa käsiteltävänä ja liian kovat tehostamis- ja säästövaatimukset seurauksena on Blogin aiheen kaltaiset seuraukset.

    Kun tietoa tulee lisää sen käsittelijöitä ja välittäjiä pitää olla enemmän, muuten tiedon käsittelyn tehostaminen kärsii. Nyt näitä käsittelijöitä eli työntekijöitä vähennetään. Samalla kun tehostetaan ja kuluja ajetaan tarvitaan enemmän tietoja ja sen välittäjiä jotta tehdään oikeita päätöksiä oikeilla tiedoilla.

    Tämä ongelma koskee myös yrityksiä, mutta etenkin valtiota sekä kuntia joissa byrokratia on valtavaa ja toimintatapojen muutos äärimmäisen vaikeaa.

  38. Yksi juttu näissä on vielä sekin että Suomessa juhlapuheista huolimatta ei juurikaan arvosteta ruokakulttuuria vaan kaikenlaista moskaa syödään/syötetään kouluissa ja päiväkodeissa. Myös työpaikoilla.

    Kyllä multa aika usein jäisi kouluruoka syömättä ja lapsetkin oppii piilottelemaan mössöjä servetien alle ja kaatamaan sekaan maitoa että saa viedä roskikseen. Ihmetellään miksi kala ei maistu mutta kun katsoo mitä ”kalana” tarjotaan ei enää tarvitse ihmetellä.

    Hassua että on toitotettu vuosia kuinka vaikkapa terveydenhoito pitää ulkoistaa ja nyt saadaan lukea kuinka vuokrafirmat nylkevät kuntia vuokralääkäreillä: ja voitot veroparatiiseihin 🙂

    Ilmeisesti sama kuvio pitää saada aikaan myös ruokapuolelle.

    Surullisen kuvan antaa päättävien poliitikkojen asenteista ja arvoista: toisaalta ei mikään ihme kun lukee juttuja vaalirahoitussuhmuroinneista yms. Samalla arvopohjalla mennään.

  39. Aikanaan Paloheinän alakoulussa, jonka kouluruoka on muuten palkittu useita kertoja Helsingin parhaana kouluruokana, oli myös erittäin loistava keittiön emäntä. Samana vuonna, kun itse tuolla toimin opettajana, ilmoitettiin keittiöön, että jatkossa perunamuussi tehdään jauhoista, eikä oikeista perunoista, kuten aikaisemmin oli toimittu. Saman tien, kun tämä tieto oli kiirinyt keittiöhenkilökunnalle, heilautti emäntä itsensä rehtorin luokse ja ilmoitti, että hän ei voi lapsille semmoista tarjota. Lähteekö jauhot, vai lähteekö hän? Tällöin vielä oli onneksi sen verran harkintaa ko. koulun johdolla, että keittäjä jäi, samoin kuin loistava perunamuusi.

  40. Tätä samaa ns. naapurikateuteen perustuvaa tasapäistämistähän Suomessa on harrastetu laajalti jo vuosikymmeniä (lähinnä demarien toimesta). Kenelläkään ei sais olla enempää/paremmin asiat kuin juuri Minulla. Outoa että tulee jollekulle uutena(?) asiana.

  41. Kirsi Louhelaisen blogista lähteneen Facebook kirjoittelun perusteella on annettu ymmärtää, että Espoo Catering tuottaa tapiolalaisen päiväkoti Petunian ateriapalvelut. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päiväkodin ruoka tuotetaan yksityisestä yrityksestä. Päiväkoti Petunia ei myöskään kuulu Espoon kaupungin Blue Service Partnersille kilpailutettujen päiväkotien joukkoon.

    Espoon kaupungin suomenkielisellä varhaiskasvatuksella on sopimus yksityisen päiväkoti Petunian kanssa. Päiväkodissa on 20 lasta.

  42. Surullista. Varmaankin kaupungin kannan taustalla on rahakysymys siinä mielessä, että pienessä päiväkodissa aikuisten määrä per lapsi on suurempi kuin isossa, ja siksi keittäjän pitäminen on joka vuosi kyseenalaistettava budjettineuvotteluissa. Todellisuudessa harva pieni päiväkoti kuitenkaan voi saada säästöjä tilausruokaan siirtymällä, koska joku tarvitaan kuitenkin hoitamaan ruuan jakelu, eli henkilöstösäästöä voisi kunnalle tulla korkeintaan luopumalla pienistä päiväkodeista kokonaan. Ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että hoito pienissä yksiköissä olisi kunnalle väistämättä kalliimpaa (kokonaishinta euroa per lapsi), ja jos lähdetään huomioimaan henkilöstön viihtyvyyden (ja sitä kautta myös sairastelujen määrän) tai lasten sairaspäivien määrän (=vanhemman oltava pois palkkatyöstä) kaltaisia asioita, pienten yksiköiden pisteet saattavat nousta entisestään. Toivoisi, että tämä tarmo jolla pieniä päiväkoteja vainotaan, kohdistettaisiin sen miettimiseen, miten kaikissa isoissakin yksiköissä taattaisiin henkilöstölle mielekäs työympäristö, lapsille laadukas varhaiskasvatus tuttujen aikuisten keskellä ja mahdollisuus syödä laadukasta vaikkakin pienellä budjetilla tehtyä ruokaa. Tällä hetkellähän valitettava totuus on se, että moni päivähoidon ammattilainen ei ikinä veisi omaa lastaan hoitoon omalle työpaikalleen.

  43. Cita Dahlin kommenttihan ei liity itse asiaan juurikaan.

    Sillä mistä putiikista ruoka tulee Petuniaan ei varmaankaan ole merkitystä, vaan sillä, että ”lähiruoasta” siirryttiin keskuskeittolan tuotoksiin.

    Nyt kiinnostaisi tietää onko asia niinkuin blogissa annetaan ymmärtää: Espoon kaupunki (mikä tahansa toimielin) pakotti Petunian laittamaan keittäjän hyllylle ja siirtymään valmisruokaan.

  44. Äitini teki perhepäivähoitoa, kun olin pieni. Hän myöskin hoiti omat lapsensa(4) hoitaen meidät kaikki kotona ollen. Vasta nykyään, kun luen näitä tarinoita, osaan todella arvostaa hänen töitään. Meillä ei ollut koskaan nälkä. Ruoka oli aina loistavaa ja leivonnaiset hyviä. Kasvoin isoksi ja sain tehdä melkein kaikkea, mitä halusin siinä ohessa.

    Toivoisin, että kunnat satsaisivat perhepäivähoitoon. Se on kaikkien lasten kannalta hyvä asia. Ainakin parhaimmillaan, kuten (ylpeästi voin sanoa) meillä.

  45. Olen töissä päivähoidossa ja kauhukseni huomaan esimerkiksi, ettei edes perunoita keitetä enää nykyään päiväkodilla vaan ne tuodaan ilmatiiviissä muovipakkauksissa valmiiksi keitettyinä päiväkodeista, joissa on keskuskeittiö. Samoin ruuasta ollaan muutoinkin säästetty jo huomattavasti: millaiselta ravinnonlähteeltä kuulostaa esimerkiksi kalakeittö, jossa ei kalan lisäksi ole kuin perunaa? Huonompaan suuntaan ollaan menossa, viimeksi muutama vko sitten keskustelimme tästä viikkopalaverissa. Keskuskeittiöt suurenevat ja tästä seuraa tulevaisuudessa se, että mm. keitot lähetetään valmiiksi valmistettuina ja pussitettuina päiväkoteihin.

    Täytyy tosin sanoa, että tämän ruuasta säästämisen voisin vielä hyväksyä jos vastapainoksi päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen annettaisi myös jotain takaisin: mm. henkilökuntaa. On järkyttävää, että lapsiryhmät suhteessa työntekijän määriin ovat niin suuria. Todellinen lapsiryhmän maksimimäärä ei myöskään ole nykyään yksiselitteinen, lapsia kun voidaan laskea esim. puolikkaina hoitopäivien määrästä riippuen. Itse olen siinä tilanteessa, että kevään loppupuolella omassa 1-3-vuotiaiden ryhmässäni saa olla hoidossa 16 lasta, nuorimmat ovat tuolloin hieman yli vuoden. Pahinta tässä on se, että jos toisinaan lapsia on syistä tai toisista pois ns. liikaa, lähetetään ”ylimääräisiä” työntekijöitä apuun muihin päiväkoteihin. Hiljaisempinakaan päivänä lapsen kohtaamisen laatu ei siis parane.

    Omassa kunnassani varhaiskasvatuksen surkeasta tilanteesta kertonee myös jotain se, että ryhmäavustajaa ei voi saada ellei ryhmässä ole neljää (!!!) erilaisen käyttäytymiseen tai kehitykseen liittyvän diagnoosin saanutta lasta. Avustajan saaminen ei myöskään tarkoita pysyvyyttä ryhmään: talossani yhteen ryhmään luvattu avustaja joutui vaihtamaan työkenttää 2 kk:n jälkeen, koska muualla oli vielä suurempi tarve. Ei sinänsä ihme, että niistä vähäisistä saatavista avustajista on pulaa, kun työpaikka saattaa muuttua yhden toimintakauden aikana montakin kertaa.. Tässä kohdin ei viitsi edes mainita, että lapset (varsinkin erityistä huomiointia kaipaavat) tarvitsisivat pysyvyyttää elämäänsä myös päivähoidossa..

    Viime vuonna toimin lastentarhanopettajana ryhmässä, jonka 23 lapsen käytössä oli yksi oma toimintatila. Muita tiloja käytimme silloin, kun niitä toisilta jäi yli. Suunnitelmallisen toiminnan toteuttaminen oli alkeellisella tasolla mm. tästä syystä. Lisäksi jaoimme yhteisen vessan ja eteisen kahden muun ryhmän kanssa ja nukuimme talon laulusalissa. Piha ei ollut talon yhteydessä, joten sinne siirtyminen pienryhmissä ei ollut mahdollista. Ryhmä oli erittäin vilkas ja tarvitsi paljon ohjausta sosiaalisten taitojen harjoittelussa. Lisäksi ryhmässä oli lapsi, joka oireili päivittäin lyömällä, potkimalla, puremalla, raapimalla ja muilla erittäin fyysisillä keinoilla. (ja avustajaa ei luonnollisestikaan saanut, olihan ryhmässä vain yksi diagnoisoitu lapsi). Näissä olosuhteissa tuli todella avuton olo, varhaiskasvatus oli kaukana laadukkaasta kun päivittäin yritettiin huolehtia siitä ettei ketään lyötäisi tai tönittäisi liian monta kertaa. Miten .voivat lapset tällaisessa ryhmässä? Eivät hyvin, ja ikävä kyllä em. on melko lailla arkipäivää monessa päiväkodissa

    Olisin onneni kukkuloilla jos varhaiskasvatuksen arvostus kasvaisi ja samalla ymmärrettäisi kuinka suuri merkitys sillä on lapsen elämään vaikuttavana tekijänä. Varhaiskasvatus voisi parhaimmillaan toimia lapsen elämää eheyttävänä ja ikäviltä asioilta ennaltaehkäisevänä turvallisena, rauhallisena ja lämpimänä kasvuympäristönä.

    Ja mikään ei muuten ole vähättelevämpää tätä työtä kohtaan kuin kommentit tyyliin: ”no olis mustakin kiva vaan leikkiä kaikki päivät ja saada siitä rahaa”.

    • Valitettavasti Espoossakin tuntuu lasten päivähoito yleensä nauttivan hyvin heikkoa arvostusta ja olevan erittäin helppo säästökohde.
      Päiväkotiavustajien määrää on vähennetty huomattavasti ja samalla lapsilukua kasvatettu yli maksimirajojen (ns. prosenttilapsia, sillä kyllähän nyt aina joku lapsi on sairaana). Hoitohenkilökunta joutuu toimimaan aivan äärirajoilla, kun sijaisiakaan ei saa ihan joka sairaslomaa paikkaamaan ottaa.

  46. Oho, nyt asiasta on Ilta-lehdessä uutta tietoa tai ”tietoa”.. Keittäjä ei olisikaan saanut potkuja eikä Espoon kaupunki ole vaatinut mitään. Kuinkahan on.

  47. Vilskettä oli kaupungilla etsiä vastauksia tämän blogin herättämiin kysymyksiin. Toimin itse keskushallinnon viestinnässä ja koitan auttaa mediaa. Kaipa se oli lopulta hyvä juttu, että tässä bogauksessa oli kovin paljon kuulopuheeseen perustuvia, vääräksi osoittautuneita oletuksia.

    Kaupunki on vaatinut vain päiväkotia pitämään kokonaiskustannukset lähempänä kunnallisten päiväkotien hintaa/lapsi. Mitään vaadetta tai periaatetta ruokailun järjestämistavasta ei ole. Päiväkoti itse ratkaisee, mitä haluaa painottaa.

    Päiväkodin johtaja on ikävässä tilantessa, kun media on ollut koko päivän kimpussa. Pienen päiväkodin johtaja ei varmastikaan ole valmistautunut julkisuteen, eikä välttämättä ole sosiaalisessa mediassakaan kuin kotonaan. Jos hän on pyytänyt Ulla Katajaa poistamaan kommentteja, joiden kokee kertovan virheellistä tietoa päiväkodista, ymmärrän sen, mutta itse mieluummin kyllä vain korjaisin virheet.

    Kun 70 % päiväkodin kuluista on henkilöstökustannuksia, on oman keittäjän pitäminen 20 lapsen päiväkodissa vaan yksinkertaisesti vaikea yhtälö.

    (Itse asiassa tämän kohun myötä saattaa käydä niinkin, että tasa-arvoa korostavat alkavat vaatia, että yksityisille ei saa maksaa niinkään suurta summaa kuin nykyään Espoo maksaa, eli nykyinenkin päiväkotien mahdollisuus itse määrätä toimintansa painotuksista kapenee.)

    Jos yhtään kiinnostaa, kurkatkaahan täältä ja kommentoikaa, koitimme koota päivän aikana tietoa tänne: http://www.facebook.com/espoonkaupunki

  48. Hei Kirsi,

    En ymmärrä, miksi kommenttini pomppasi neljän viimeisimmän kommentin yläpuolelle. Hmm, jos tosiaan poistat Ulla Katajan viestit, sitten se on tietysti loogista. Mutta sitten oma viittaukseni poistamiseen tai sen sijasta vain virheiden korjaamiseen jää käsittämättömäksi. OK, kaikki käy. Sinä osaat moderoida tätä blogialustaa minua paremmin ja ratkaista…

  49. Ei saa kommentoida ?

    Yksilönvapaus ottaa kantaa asioihin yleisellä tasolla ei saa joutua työnantajan hampaisiin. Kuka nyt haluasi vain muunneltuja totuuksia kuulla ?

    Oma muistikuvani on kouluruasta +1000 lapsen ala-asteelta, missä oli ruokaa runsaasti ja se oli hyvää. Astioiden palautuksen jälkeen opeteltiin käytöstä ja käytiin erikseen kiittämässä keittäjiä.

    Käykö ne lapset nyt kiittämässä lämmittäjiä ? Vai esilleasettajaa ?

    Näiden muutosten taakse pitää saada massaa. Ääntä ja painoarvoa. Kansalaisten vaikuttaminen nyky-yhteiskunnassa voi toimia nopeasti ja tehokkaasti. Sitähän tämäkin saitti edustaa. Suurin puutos vielä on organisoituminen.

    Oliko se avoinministeriö-juttu, jolla voisi hakea päätettäväksi vaikka oman lain uudesta yhteiskunnan organisoitumisesta ? Laki lasten terveyden systemaattisen turmelemisen estämiseksi. Näin vaikka alkuunsa.

    • Hei, en löydä nimelläsi viestejä kommenttilaatikosta enkä myöskään roskaposteista. Voisitko ystävällisesti postata sen uudelleen?

      Mikäli olit se kaveri, joka haistatteli toiselle keskustelijalle, joudun tosin kieltäytymään julkaisusta.

  50. Blogisitille:
    En ole kirjoittanut mitään sopimatonta, vaan ensimmäisessä kommentissa esitin, ettei pidä äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka osaavat ainoastaan näyttää ja voivotella virheitä, mutteivät pysty edes oman kaupunkinsa osalta selvittää:
    1) Ketkä/mitkä puolueet ovat nämä päätökset tehneet?
    2) Mikä on virkamiesten ohjeistus asiassa ja kuka on siitä on vastuussa?

    Ja koska näyttää siltä, että joku on päässään keksinyt koko jutun tai nämä säännöt, jotka eivät siis perustu mihinkään,,,; Missä on sylttytehdas?

    Ehdokas, joka ei saa tätä selville edes oman kuntansa osalta, tulee tekemään myös päätökset mutujen ja huhujen perusteella.
    Älkäämme siis äänestäkö tällaisia pätemättömiä napinpainajia valtuustoihin.

    Jos lukee kommentteja tämän blogin alussa, selviää minkä puolueiden edustajat on näitä ”jumping on the bandwagon”-tyyppejä, jotka yrittävät hyötyä jokaisesta pieleenmenneestä (olemattomasta) päätöksestä.
    Blogistikin voisi itsekin selvittää juttujen totuudenmukaisuutta ennenkuin tekee niistä keskusteluteeman.

    Henry Björklid

  51. Eikö olisi parempi, että laskettaisiin päivähoitomaksuja ja kaikki toisivat omat eväät päiväkotiin ja kouluun niin kaikki saisivat syödä juurikin sitä mitä haluavat ja juuri niin terveellistä kuin haluavat.

  52. Tää on hauskaa että näistä kouluruokailuista ollaan huolissaan mutta sitten tapetaan kaikki käsityöläisravintolat suosimalla näitä keskuskeittola-eines-ketjuravintoloita aikuisten omissa ruokailutottumuksissa. Eikä ruokakaupoistakaan löydä esim. kokonaista kanaa vaan pikkusilppua eri myrkkymarinaadeissa.

  53. Paluuviite: Vaaliohjelma: Kruunuvuorenselälle joukkoliikennesilta | Mikko Särelä

  54. Tämä on lähes klassinen esimerkki miten hallinto ajaa ideologista ”ristiretkeä” jonka johdossa on kokoomuslainen Sivistystoimenjohtaja Sampo Suihkon.
    Seuraavaksi sitten kielletään henkilökuntaa puhumasta! (kts. yllä, jossa jo annetut kommentit halutaan pois !!! )
    Tämä väite: ”ei raha, ei laatu vaan periaate” on tuskin keksitty tai tuulesta temmattu. Sampo Suihko tämän aamun ylen haastattelussa totesi: ”laadussa ei ole ongelmaa”. Hän jätti sanomatta että keskeisin kriteeri ruuan laatuun tuntuu olevan se että se on suuren voittoa tuottavan yksityisen konsernin tuottamaa.

    Case close! Espoolainen äänestäjä silmät ja korvat auki ja kaupunkilaisjärki kädessä !

  55. Hassua miten paljon tulee kommentteja asiasta mistä suurimmalla osalla, Kirsinkin alkujuttu pohjautui hiekkalaattikkokeskusteluun, keskusteluun osallistujista on mielipide mutta ei faktaa. Miettikääpäs tätä: yksityiset päiväkodit hakevat Espoolta tukea toimintaansa, meidän verorahoilla maksetaan sitä sun tätä, niin eikö Espoolla ole oikeus myös puuttua siihen miten rahoja käytetään? Kirsin vaalitempaus paistaa läpi, ei hän voi saada tarkempia laskelmia asiasta, tulee ilmi muuten miten hyvin on asiat hoidettu, eli minne ne tukirahat on käytetty. Lapsellista touhua mutta sitähän se onkin päiväkodeissa!

  56. Paluuviite: Raportti espoolaisen päiväkotiruokailun eturintamasta | Joonas Konstig

  57. Hei, päättäjänä haluan kommentoida vähäsen tähän asiaan. Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä ja varhaiskasvatusjaoston puheenjohtajana on minulle on esitetty kysymyksiä tähän blogikirjoitukseen liittyen. Ensinnäkin, ei ole tehty päätöstä jossa sanotaan, että yksityisen päiväkodin tulisi luopua omasta keittäjästä tai tilata ruokansa jostain muualta. Mitä budjetiin tulee, olen vahvasti sitä mieltä, että päivähoidosta ei voida leikata, kuten ei myöskään opetuksesta. Ja tätä kantaa Vihreät Espoossa vievät eteenpäin, myös budjettineuvotteluissa.

  58. Mitä voisi seurata jos päiväkoti ei noudata ohjeistusta? Aikooko kaupunki haastaa päiväkodin oikeuteen? Haluaisin nähdä oikeasti tuomion tästä tapauksesta! Kansalaistottelemattomuutta tämä vaatii, kiitos!

  59. Paluuviite: Kirjoittamisen sietämätön keveys | Erika Granfelt

  60. Paluuviite: Dagvårdschef kallar blogg-inlägg för lögn | Nyhetssida | Senaste nytt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s