Media

by

Kuluttajansuoja ja digimaailma

Yhdeksänvuotiaan nettilataus herätti melkoisen mediamyrskyn. Aiheesta. On tarpeen, että tätä asiaa mietitään vihdoin myös kuluttajan näkökulmasta.

Tekijänoikeuksia on katsottu enenevässä määrin viime vuosina tekijöiden ja ennen kaikkea levittäjien eli suuryritysten näkökulmasta. Ennen kuin mitään asiaa sivuavaa lainsäädäntöä ruuvataan paikalleen, on syytä miettiä myös toisesta vinkkelistä, eli kuluttajan näkökulmasta.

Chisu-gate nosti esiin suurimman tekijänoikeuksiin liittyvän ongelman: yksityiset yritykset tai yhdistykset pyrkivät saamaan haltuunsa yhteiskunnalle kuuluvaa valtaa. Siis oikeutta sakottaa, rangaista, tai vaikkapa seurata yksittäisen ihmisen toimintaa. (Poliisikaan ei tietääkseni saa kuunnella puhelinta ilman erillistä lupaa.)

Yritykset eivät voi sakottaa. Nykyiselläänkään K-kauppa ei voi sakottaa myymälävarasta, olipa rikos epäilty tai varma. Pitää mennä poliisin pakeille. Kuitenkin jos kauppa toimisi digimaailman pelisäännöillä, kauppa voisi digimaailmassa lähettää laskun perään epäillylle.

Analogiaa kannattaa viedä pidemmälle reaalimaailmaan. Emme hyväksy myymälävarkautta, mutta myyjällä on vain rajatut oikeudet myymälävarkaan tapauksessa. Myymälä voi palkata erillisiä vartijoita. Myymälä voi takavarikoida varastetun tuotteen ja vahvan epäilyn ollessa kyseessä tutkia kassin tai takin. Tämän jälkeen pääasiallinen jatkokeino on yhteydenotto poliisiin, ja toki joissain tapauksissa porttikielto kauppaan.

Mitään muuta kauppias ei voi tehdä. Varkaat toki aiheuttavat vartiointikuluja ja hävikin määrä on toki rahassa mitattuna suuri, mutta tämän pidemmälle ei silti lakisääteisesti voi mennä. (Kuulin että jokin myymälä oli jo lähettämässä laskua vartiointikuluista varkaille – en tosin tiedä, kuinka maksulle tulee tarkemmassa syynissä käymään.) Kauppias ei kuitenkaan voi lähettää vartijapartiota epäillyn myymälävarkaan kotiin tutkimaan keittiön kaappeja tai sängynalusia – se on poliisiasia. Kauppias ei voi sakottaa, laittaa varkaudesta epäiltyä (mutta todistamatta jäänyttä varkautta) maksamaan.

Digimaailmassa nämä analogiat eivät oikein päde. Tai siis pätevät, mutta niitä ei ymmärretä. Ensinnäkin digitaalisissa tuotteissa varastettu tuote ei ole suoraan toiselta pois. Kyllä, piratismi varmasti heikentää osittain levymyyntiä. Tämä näkyy artistienkin kukkaroissa. Toisaalta musiikkibisneksen voitto kasvaa sellaista tahtia, että tätä notkahdusta piratismin vuoksi ei ole nähtävissä. Käytännössä nyt onkin kyse isosta murroksesta, jossa vanhat pelisäännöt eivät enää päde ja ansaitalogiikka tulee muuttumaan. Luin hiljan haastattelun, jossa levy-yhtiöpomo kertoi että he eivät enää katso digitaalista levitystä ja youtubea uhaksi vaan ymmärtävät sen merkityksen markkinointi- ja myös ansaintakanavana. Olen hieman skeptinen oliko haastattelu todellinen, mutta ainakin se summasi hyvin sen mitä mielestäni digimaailmassa kannattaa odottaa tulevalta. Levytysten keksiminen vei aikanaan yleisöä esiintyjiltä, mutta toi uuden ansaintalogiikan ja lopulta lisää yleisöä. Päästiin plussan puolelle.

Parhaat tavat kilpailla piratismia vastaan on reilu kilpailu ja kunnollinen tarjonta. Viipurista saa varmasti edelleen piraatti-CDitä mutta eivät nekään ole teollisuutta kaataneet. Spotifystä ei saa edelleenkään kaikkea musiikkia, ja vaikka nyt TV-ohjelmat ja elokuvat ovat ottaneet aimo loikan digipalvelujen tullessa Suomeenkin, niilläki on tarjonnassa vielä ryhävalaan kokoisia aukkoja. On typerää pyrkiä estämään TV-kaistan tulo oikeusteitse: se tarjoaa palvelun jota ihmiset haluavat, joka lisää katsojia.

Kyllä, joitain toimia pitää ehkä tehdä piratismin ehkäisyyn. Mutta jos kilpailevat jakelukanavat eivät ole kunnossa, se toimii kuin narulla työntäminen. Internetin sensurointi ei ole oikea ratkaisu, ei myöskään kuluttajien demonisointi. Kuluttajan, joka lataa netistä musiikkia, ei tule joutua maksajaksi – tällaisen toiminnan valvonta ei ole järkevää sen kummemmin taloudelliselta kuin tekniseltäkään kannalta ja johtaisi ”rangaistuslottoon” jossa satunnaisesti joku ”jää kiinni”.  Nykyisellään rangaistukset musiikin jakamisesta ovat suhteettomia, kuten hiljan tullut oikeusratkaisu taas osoitti: parikymppinen ollaan valmis tuomitsemaan loppuiäkseen velkavankeuteen, vaikka oikeasti aiheutettua vahinkoa oli vain murto-osa ladatusta. Ostaisiko ihminen, joka lataa kerralla 50 albumillista musiikkia todella ne kaikki, jos hän ei niitä saisi ilmaiseksi? Voisiko youtuben tarjoama levikki kasvattaa myös levymyyntiä – tai kuten Gangnam Stylen tapauksessa, Youtube-videosta saatavia mainostuloja ja iTunes-myyntiä?

Ei kaiken tarvitse olla ilmaista. Mutta kun puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista, emme voi vaatia että toisella osapuolella ovat kaikki oikeudet ja toisella velvollisuudet. Viihdeteollisuus hakee vielä muotoaan tässä murroksessa, ja poteroon kaivaminen tekee hallaa sekä kuluttajalle että viihdeteolisuudelle.

by

Keskuspainosta omakustanteeseen, osa 2. Digitaalisen median murros.

GigaOm oli kirjoittanut erittäin kriittisen ja silmiä avaavan artikkelin digitaalisen musiikin myyjien ongelmista levy-yhtiöiden järjettömien korvausmaksujen kanssa. Artikkelin perusteesi oli, että koska levy-yhtiöillä on monopoli myymäänsä musiikkiin, ne voivat kohdella jälleenmyyjää liki miten tahansa. Sopimukset ovat salaisia, mutta lehti kirjasi tapoja, joilla levy-yhtiöt tiettävästi kiristävät digitaalisen musiikin jälleenmyyjää: näistä käsittämättömimpiä olivat vaatimukset jälleenmyyjän myynti- ja kuuntelutilastoista (myös muiden kuin levy-yhtiön omien levyjen), hinnoittelu, jossa esitetään useita vaihtoehtoisia hinnan laskutapoja joista valitaan levy-yhtiölle tuottoisin, vaatimus jossa eräs maksutapa on prosentti jälleenmyyjän koko tuotosta, riippumatta siitä tekeekö yritys myös jotain muuta kuin jälleenmyy musiikkia, sekä oikeus muuttaa hintoja yksipuolisesti (esim. samalle tasolle kuin jokin muu lev-yhtiö on musiikkinsa hinnoitellut). Osa näistä on ehkä ristiriitaisia (salaiset korvaussopimukset periaatteessa estävät roikkumisen muiden hinnoittelussa) mutta edes osin toteutuvana tämä on käsittämätöntä monopoliaseman hyväksikäyttöä.

Tämä kertoo myös sen, miten eri tavoin – vainoharhaisesti – digitaaliseen musiikkiin suhtaudutaan vielä nytkin, kun kuluttajat ovat pääosin siirtyneet sen pariin. Asia tulee ehkä selvimmäksi vertaamalla digitaalisen musiikin jälleenmyyjän asemaa levykauppiaan asemaan. Perinteinen levykauppias – CD- ja LP-levyjen myyjä – joutuu toki myös myymään monopolien tuottamaa sisältöä kunkin yhtiön määrittelemillä sisäänostohinnoilla. He kuitenkin voivat ostaa (ja tässä toki voi korjata, jos aihe on jotenkin monimutkaisempi) levyjä määrähintaan haluamansa määrän ja myydä ne haluamallaan hinnalla, myyjän voimatta enää puuttua sen kummemmin tuottoon kuin myyntitilastoihinkaan.

Digitaalisen musiikin kohdalla siis ei ole kyse siitä, että vanhanaikaista mallia oltaisiin väkisin tuomassa uuteen liiketoimintaan. Ei, vaan siitä, että uutta liiketoimintaa koskemaan on sorvattu täysin uudet liiketoimintamallit, jotka muistuttavat enemmän mafian toimintaa ja vaikuttaisivat täysin järjettömiltä perinteiseen levykauppatoimintaan sovellettuina.

Mutta yrittävätkö levy-yhtiöt vain turvata tulonsa digitaalisen musiikin syödessä leipää pöydästä? Näinhän ne väittävät, mutta todellisuudessa ne samanaikaisesti syövät omia mahdollisuuksiaan digitaalisessa maailmassa että (ja tämä on se pelottavampi puoli) pyrkivät muokkaamaan maailmasta hyvin erilaista kuin ennen, pahempaa. Tästä esimerkkinä USA:ssa valmisteilla oleva SOPA-laki, jota estämään ovat heränneet myös suuret internetiin liiketoimintansa perustavat yhtiöt. (Lisäys muutama päivä artikkelin kirjoittamisen jälkeen, julkaistaessa: EU:ssakin osataan.)

En väitä, etteikö levy-yhtiöiden toiminta tule muuttumaan digitaaliseen mediaan siirtymisen seurauksena. Mainittakoon, että tähän asti pelätyt vallankumoukset tosin ovat vain lisänneet alan volyymiä (niin C-kasettia, CD-levyä kuin DVD:täkin on pidetty aikanaan saatanan kätyreinä). Digimusiikkiin siirtyminen tuo kuitenkin mukanaan murroksen, joka varmasti muuttaa ennen itsestäänselviä liiketoimintamalleja. (Edelleen, väitän etteivät levy-yhtiöt edes nykymallillaan olisi silti hätää kärsimässä.)

Näen kuitenkin nykymallille oikeastaan vain yhden vaihtoehdon. Musiikin täytyy seurata journalismia ja kirjoja matkalle, joka tulee muuttamaan myös musiikkia itseään.

Verkkoon siirtyivät ensimmäisenä uutiset. Jo nyt useimmat lukevat uutisensa ilmaiseksi, ja laatulehdistön puolesta pelätään. Samalla netissä myös ilmaisen sisällön laatu on parantunut, ja näkökulmat moninaistuneet. Lehdistön murros on niin iso, ettei sitä tässä musiikin kyljessä voi käsitellä: esim. Clay Shirkyn analyyseja kannattaa käydä vilkaisemassa.

Seuraavaksi verkkoon siirtyivät kirjat. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, tämä muuttaa niin kirjojen myyntiä, kirjoittamista kuin lukemistakin. Meistä kaikista voi tulla kirjailjoita. Tästä huolimatta markkinat, lukijat tai edes kustannustoimittajat eivät katoa kokonaan. Kirjat muuttuvat ja monipuolistuvat, mutta lopulta meidän kaikkien on mahdollista voittaa muutoksessa.

Takaisin musiikkiin. Musiikki on siis seuraamassa journalismia ja kirjoja. Levy-yhtiöt seuraavat lehtitalojen ja kustannusyhtiöiden jalanjäljissä (haraten kyllä pirun sinnikkäästi vastaan, se täytyy myöntää). Mitä tästä seuraa?

Levy-yhtiöt eivät takaa kunnollisia tuloja kuin parhaiten myyville artisteille. Pääasialliset syyt mennä levy-yhtiön talliin ovat olleet kalliit studiolaitteistot, levyn teettämiskustannukset, valmiit markkinointi- ja jälleenmyyntikanavat, editointityö ja mahdolliset yhteistyökumppanit, kuten laulajien ja musiikintekijöiden tuominen yhteen. Digitalisointi on poistanut näistä jo lukuisia esteitä: levyä ei tarvitse enää teettää, jälleenmyyntikanavat ovat olemassa ja markkinointia voi hoitaa muitakin reittejä, vaikkei ehkä yhtä suurella volyymilla. Työkalujen kasvaessa studion merkitys saattaa vähetä, internetin kautta voi löytää kontakteja. Editointi jää tässä samalla tavoin alkuun lapsenkenkiin kuin kirjoissa toimittaminen.

Musiikki muuttuu tämän uuden mallin mukaiseksi. Enää ei tähdätä alunperin levyformaatin määrittelemään albumimittaan. Musiikista voi tulla vähemmän ”tuotettua” kun sitä tehdään amatöörivoimin. Muusikot päätyvät independent-toimijoiden kumppaneiksi ja levy-yhtiö korvataan uudenlaisilla yrityksillä, vaikkapa Tunecorella. Myös isoja artisteja varmasti vielä riittää, ja joku iso levy-yhtiökin: kenttä kuitenkin pirstaloituu, ja tuotot ehkä jakaantuvat tasaisemmin.

Musiikkikentälläkin siis tulee tapahtumaan isoja järistyksiä. Sitä ei kuitenkaan pidä pelätä.

Ehkä meistä kaikista tulee vielä muusikoita.

by

Mediapeliä

Hallitusta muodostetaan kovasti Säätytalolla. Tulossa on riemunkirjava sateenkaari, ja mielenkiintoinen hallitus. Vaan suurin seuraus tällä kokoonpanolla on kansan mielipiteeseen. Hallitusneuvotteluista poisjättäytynyt Perussuomalaiset on nyt jo suurin puolue.

Miksi perussuomalaiset jäi pois? Väitän, että tavalla jolla heidän hallitustunnustelujaan uutisoitiin, oli ratkaiseva merkitys. Kerrankin hampaattomaksi haukuttu lehdistö voi röyhistellä rintaansa ja kehua muuttaneensa politiikkaa. Menikö hyvään vai huonoon suuntaan, jää lukijan arvioitavaksi. Mediassa riemu repesi kun Soini alkoi varovasti muotoilla vaalien alla annettuja ehdottomia mielipiteitä vähemmän ehdottomaan suuntaan.  Lopulta vaihtoehtona oli vain pois jättäytyminen – huonoin mahdollinen annetuista vaihtoehdoista.

Mutta oliko kyseessä pelkkä ”median ajojahti”, kuten Väyrynen aikanaan valitteli. Kyllä kaikki muutkin puolueet kantojaan pyörsivät, ja kyllähän niillekin irvailtiin. Muut puolueet eivät kuitenkaan korvaansa lotkauttaneet. On sitä ennenkin kompromisseja tehty, ja olihan vaaliohjelmassa myös pientä joustoa esitetty. Niitä reunaehtoja, joilla sitten. Perussuomalaiset eivät tätä osanneet ennakoida, pokka ei kestänyt.

Perussuomalaiset on puolueena nuori, vaikka joukossa on myös eduskunnan konkareita. Puolue on pyrkinyt antamaan puhtoisempaa ja kirkasotsaisempaa, sanoisinko periaatteellisempaa vaikutelmaa kuin ”vanhat ja ryvettyneet” puolueet. Puhtoisuudesta ja kirkasotsaisuudesta en menisi perussuomalaisten arvoilla sanomaan mitään, mutta periaatteita heillä näyttää löytyvän ja ajatuskin siitä, että periaatteista tulisi joustaa kävi sietämättömäksi.

Vaan kumpi lopulta olisi ollut kannattajien mielestä parempi – joustaa hieman periaatteissa, mutta päästä tekemään edes vähän itsensä näköistä politiikkaa oppositiossa marmattamisen sijaan, vai esiintyä kirkasotsaisena sanansa mittaisena puolueena joka ei kykene yhteistyöhön tai oikeastaan mihinkään seuraavaan neljään vuoteen? En epäile kyllä perussuomalaisten kykyä olla äänekäs oppositio. Mutta itse vaikuttaminen jää silti vähäiseksi.

by

Kekkosen varjo

Lumedemokratian väite Kekkosen ajan varjosta näyttää pitävän paikkansa edelleen…sain pamfletin juuri loppuun, ja voin suositella lämpimästi joskin pieneen lähdekriittisyyteen kehottaen.

Pamflettien tosin ei tarvitsekaan olla puolueettomia.

Ihmetyttää kyllä, miksi aikaa sitten kuopattua presidenttiä vielä tarvitsisi suojella. Oma sukupolveni kyllä vielä jotenkin muistaa tuon kaljupäisen hahmon – muistan Kekkosen kuoleman ja sen, että se oli pienen ihmisen tarkkailuasemista Suuri ja Surullinen asia – mutta liikaa tunteellisuutta hahmoon ei liity. Muistamme Kekkosen suuruutta paremmin kiillotettua kuvaa rapauttavat anekdootit seniilistä presidentistä emmekä hahmota enää sitä suurta uhkaa, joka presidentistä teki kansan silmissä niin korvaamattoman.

Voisikohan siis myös vanhemman polven uutisväki vihdoin kiirehtiä kanssamme samalle aikakaudelle?

by

Lisää lisäainekeskustelua

Tunnustan olevani Virpi Salmi-fani. Pidän hänen hulvattoman liioittelevasta sarkasmistaan – kolumnin ideahan on ottaa jokin yksi idea ja näyttää sen yksi puoli. Virpi Salmen kantava teema on vastustaa jotain yksittäistä vallalla olevaa käsitystä, likipitäen aiheesta riippumatta, ja mielestäni hän toimii loistavasti eri näkökulmien esiintuojana.

Lisäaineista on viime aikoina kohkattu puolesta ja vastaan. Keskustelu on alkanut vaikuttaa internetin versiosta Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluilloista, enkä ole jaksanut seuratakaan sitä kuin puolella korvalla. Pidin kuitenkin Salmen lisäainesekokolumnista, vaikka itsekin vältän ylenpalttisia lisäaineita ja olen huolissani kouluruoan tasosta. Pidän itseäni maltillisena – kun tyypillisesti syö kunnon aineista tehtyä ruokaa, voi ihan rauhassa joskus tilata pitsaa tai syödä karkkia tai valmismuffinseja. Absolutismi ei toimi. Mutta Salmen kritiikki kohdistui nähdäkseni juuri niihin, jotka haukkuvat ensin kouluruokaa lisäainemössöksi ja sitten tekevät kotona koostumukseltaan täsmälleen samaa mössöä puolivalmisteista. Puhumattakaan niistä joille lisäaineista on tullut absoluuttinen mörkö ja kaikesta virallisesta tiedosta saatanan puhetta, kuten Antti Heikkilän kohdalla on käynyt.

Kolumneissahan hauskaa on, että lopulta kirjoittajan todellista mielipidettä ei niistä voi päätellä. Salmikaan ei kirjoituksessaan kerro, millaista ruokaa hän syö tai haluaisi syödä. Kritiikki ei kohdistu ruoan lisäaineeseen tai lisäaineettomuuteen, vaan ylenpalttiseen ja toisaalta tunnepitoiseen aiheesta vouhkaamiseen. Etenkin silloin, kun malka nähdään vain toisen silmässä.

by

Pidätämme oikeuden omaisuutesi tuhoamiseen ilman erillistä varoitusta

Google on poistanut kuuden musiikkiblogin koko sisällön heille saapuneiden tekijänoikeusrikkomusilmoitusten vuoksi. Blogien sisällöt (useimmat ilmeisesti hostattu blogspotissa) on poistettu ilman erillistä varoitusta, ja kukin bloginpitäjä on saanut vain tiedon siitä, että blogin sisältö on tuhottu.

Ikävämmäksi tämän tekee se, että ainakaan useimmat noista blogeista eivät ole rikkoneet mitään tekijänoikeussopimusta. Musiikkoblogeilla on nykyään hyvät kytkökset levy-yhtiöihin, ja he jakavat yhtiöiden promomateriaalia, artistien levitykseen antamia kappaleita ja muuta laillista materiaalia. Surkuhupaisaksi asian tekee se,  että tekijänoikeusrikkomussyytökset on lähetetty ilmeisesti samaisten levy-yhtiöiden lakimiesten taholta, jotka materiaalin ovat antaneet jaettavaksikin. Lisäksi syytteissä ei tyypillisesti ole täsmennetty edes, mikä kappale oletetusti tekijänoikeuksia on rikkonut.

Paras esimerkki taisi olla se, että erään muusikon oma saitti sai samaisen uhkauksen – muusikon oman biisin julkaisemisesta.

Näyttää siltä, että tästä saattaa tulla vedenjakaja uusien pelisääntöjen luomisessa blogaajien ja tekijänoikeustahojen kesken. Lisäksi selvästi tarvitaan myös pelisääntöjä hostauspalveluille – millään tavallisella elämänalueella ei tulisi kysymykseenkään asiakkaan omaisuuden tuhoaminen kysymättä tai ylipäätään palvelun lopettaminen ilman etukäteisvaroitusta. Käytäntö on täysin analoginen vaikkapa sille, että olet varastoinut ylimääräiset tavarasi pienvarastoon, mutta eräänä päivänä pienvarastoyhtiö lähettää sinulle kirjeen:

Poliisilta on tullut tieto että varastoissamme on mahdollisesti säilytetty varastettua tavaraa. Tästä syystä tuhosimme kaiken mitä varastossa säilytit. Varastosopimuksenne on nyt lopetettu.  Kiitämme ymmärryksestä.

Rikolliset saitit tulee toki pystyä sulkemaan. Täytyy olla kyse kuitenkin todella vahvasta keissistä, ennen kuin saittia voi sulkea varoituksetta. Lisäksi tässä tapauksessa blogin sisältö on hyvin selvästi pääosin ei-rikollista materiaalia, ja sen tuhoaminen vastaa omaisuusrikosta. Tavallaan toivoisin, että bloggaajilla olisi kykyä ja kapasiteettia haastaa Google oikeuteen – kenties tarvitaan ennakkotapausta siitä, että myös blogaajan tuottama materiaali on paitsi tekijänoikeuden alaista, myös rinnastettavissa konkreettiseen omaisuuteen. Pelimaailmasta esimerkkejä on jo – virtuaalinen esine on omaisuutta siinä missä konkreettinenkin. Jos kyseessä olisi todella ollut tekijänoikeusrikkomus, olisi voitu poistaa ainoastaan se yksi kappale, josta ilmoitus on tehty (jos sitä ei toistuvasta varoituksesta huolimatta ole tehty).

Jossain tilanteessa voisi olla mahdollista edes lähettää koko materiaali tekijälle takaisin: tässä saittinne zip-pakettina, voitte siirtyä toiselle hostaajalle. Tämä vastaisi sitä, että muuttopalvelu ilmaantuisi ovellesi ja toteaisi: pienvarasto ei enää voi säilyttää tavaroitanne, minne nämä kuusi kuutiota jätetään? Ei edelleenkään miellyttävää, muttei enää ilmiselvä rikos.

Blogaajilla on myös ongelma siinä, kenelle voi valittaa virheellisestä syytöksestä? Tässä on mainio esimerkki siitä, että kaikki järkevät käytännöt puuttuvat vielä. Vaikka olisikin laki tekijänoikeuksia suojelemassa, tarvitaan myös laki suojelemaan kansalaista. Käytännössä tässä tulee olla samanlaiset pelisäännöt kuin missä tahansa toiminnassa: määrätään, mitä kaikkea esimerkiksi rikkomusilmoituksessa tulee mainita. Ensimmäisenä tulee mieleen seuraavat asiat: mikä kappale tarkalleen ottaen rikkoo tekijänoikeutta, kuka ilmoituksen on tehnyt, ja jokin helppo tapa vastata syytökseen (esimerkiksi linkki webilomakkeeseen, joka menee suoraan takaisin syytöksen tekijälle). Lisäksi tarvitaan jokin aika jonka aikana vastine tulee tehdä – välittömästi ei saa ryhtyä toimenpiteisiin. Samoin pitää määrätä kenelle tuo ilmoitus tulee laittaa – palveluntarjoaja on väärä osoite.

Toivottavasti bloginpitäjät ovat riittävän valveutuneita (tai kaveripiiri on) jotta he saavat saittinsa materiaalin takaisin ja pääsevät fiksumman palveluntarjoajan hoteisiin. Onneksi internetistä on hankala hävittää tietoa kokonaan, vaikka ihan kaikkea ei saisikaan takaisin.

by

Mikromaksuissa askel eteenpäin?

Aikaa sitten Clay Shirky julkaisi oman manifestinsa, Newspapers and Thinking the Unthinkable,  painetun median tulevaisuudesta. Virkistävä, kuvia kumartamaton teksti maalasi raskaita muutoksia ja kuolemaa tiedon välittämisestä elantonsa saaneille kustantamoille ja tiedonvälittäjille. Kirjoittajan perusajatus oli, että koska aiemmin tiedonjulkaisun varsinainen rahastettava alue ei suinkaan ollut itse tieto vaan sen levitystapa, levitystavan muuttuminen käytännössä kustannuksettomaksi (paperille painamisen ja postituksen kulut verrattuna internet-julkaisemiseen) tarkoitti koko bisnesmallin kuolemista. Ongelma, jonka ratkaisemiseksi kustantajat olivat syntyneet, on kadonnut.

En linkittänyt tekstiä tuolloin, sillä vaikka se olikin virkistävää luettavaa, en jotenkin täysin jakanut artikkelin kirjoittajan tuomiopäivän visiota. Artikkelissa luvattiin täydellistä median muutosta, jossa uuden vallan ottaisivat bloggerit, kommentoijat, tietoa syndikoivat saitit, amatöörikuvaajat jne, ja jonka lopullinen muoto selviäisi meille vasta kun murros on ohi.

Niin paljon kuin uskonkin siihen, että elämme murroskohdassa, ja uskon myös median siirtyvän pysyvästi osallistuvaan suuntaan, en ollut vakuuttunut siitä, että perinteinen media ei selviäisi tästä myrskystä.  Ei toki ehkä entisellään, pääpaino painetulla sanalla, mutta olen vakuuttunut siitä, että ennen pitkää mm. ilmaisen tiedon jakamisen ongelmaan löytyy ratkaisu. Tarkalleen ottaen olen sitä mieltä, että se on pakko löytyä – maailma ilman ammattimaista, riippumatonta mediaa kun ei ole kaunis paikka elää. (Tämä tosin oli myös Shirkyn teesi:  Society doesn’t need newspapers. What we need is journalism.)

Nyt Google on pistänyt lusikkansa soppaan, ja vaikka ajatukset ovatkin osin vasta lapsenkengissä, tässä alkaa vihdoin olla ainesta reaalimaailman ratkaisulle. Google on oman kuherruskuukautensa median kanssa viettänyt, ja kasvavalla markkinaosuudellaan alkaa olla hyvä maali arvostelulle. (Linkittämässäni jutussa viitataankin siihen, että vääntö uutisten välityksestä olisi voinut vahingoittaa Googlen ja lehtien yhteistyötä suurestikin – myös tässä lehtiä hyödyttävässä tuotekehityksessä.) Yrityksellä on kuitenkin hyvä draivi kehittää aina uusia verkottuneeseen elämäämme sopivia tuotteita ja kokonsa ansiosta myös vääntöä saada asioita läpi. Mikromaksuista on paljon puhuttu ja niitä yritetty, mutta tarvitaan riittävän kattava, yksinkertainen ja laajalle levinnyt toteutus jotta niistä tulee totta suuren yleisön osalta.

Toivotan onnea mikromaksujen kehittämiselle ja lupaan itse iloiten ottaa ne käyttöön kun teknologia on kypsä. Fakta kun on, että ihminen ei maksa siitä mitä ilmaiseksi saa, ja mitä helpommaksi maksaminen on tehty, sen helpommin kukkaronnyörit aukenevat. Sentit lukemistani artikkeleista ovat naurettavan pieni hinta siitä, että voin varmistaa tiedon kulun myös tulevaisuudessa. Suuri osa internetin sisällöstä varmasti tuleekin pysymään ilmaisena, eli päivittäinen blogiannos toivon mukaan on joka tapauksessa turvattu.