Hesarissa oli jokin päivä sitten arvosteltu luonnonmukaisia pesuaineita. Niiden testi kirvoitti erittäin asiallisen mielipidekirjoituksen tämän päivän Hesariin, ja voin yhtyä kirjoittajan mielipiteisiin.
Hesari ei ole ainut media, joka on lähikuukausina testannut luonnonmukaisia pesuaineita. Muistaakseni Kuningaskuluttaja tai vastaava teki jokin aika sitten saman tv:ssä. Molemmat testit olivat lähtökohdiltaan hyvin omituisia: ne kertovat alkuun, että nämä pesuaineet eivät oman tuoteselosteensa mukaan sovi yksinään tahranpoistoon, vaan vaativat avukseen erillisen tahrankäsittelyaineen (esim. sappisaippuan). Tämän jälkeen ohjelmat testasivat, kuinkas ollakaan, aineiden tahranpoistokykyä ilman minkäänlaista esikäsittelyä. Ei-niin-yllättävä tulos molemmissa testeissä oli, että väärin käytettynä luonnonmukaisista aineista ei ole mihinkään.
Millaista journalistista arvoa näillä tutkimuksilla tekijät mahdollisesti kuvittelevat olevan? Ja olisiko mustikkatahrojen poistokykyä kannattanut testata myös vertailun vuoksi tavallisella pesuaineella? Tällaisessa keskivertoperheessä nimittäin tehtiin juuri juniorin uuteen vaatteeseen ei-luonnonmukaisella aineella mustikkatahratesti ja paitaanhan se jäi. Niin jäi myös uusintakäsittelyssä ei-luonnonmukaisella tahranpoistoaineella – se olisi ehkä voinut tehota tuoreeltaan, mutta kukapa noita tahroja jaksaa alvariinsa olla syynäämässä.
Luonnonmukaiset pesuaineet ymmärtääkseni poistavat pientä helposti lähtevää likaa (vaikkapa multaa) ja toisaalta putsaavat mm. hikiset paidat. Valkaisuun ja tahranpoistoon on omat aineet, ja tehotakseen niitä täytyy oikeasti käyttää. Tässä tapauksessa tiedostaminen ei riitä, vaikka lieneekin hyvä ensimmäinen askel.
Lisäksi pieni bonus: fosfaattipesuaineista tosiaan kiistellään edelleen Suomessa, ne kun tunnetusti rehevöittävät vesistöä. Kuitenkin joka ikinen suomalainen ei-luonnonmukainen pesuainebrändi tekee aineestaan fosfaatitonta versiota Saksan markkinoille, jossa fosfaatit on jo kielletty. Sikäläiset eivät tietääkseni valita pesutehosta.
Mustikkatahraan pitää laittaa piimää ennen pesukoneeseen laittoa 🙂
Kiitos tiedosta, pitää kokeilla! Niitä ehtinee vielä tulla loppukesänkin aikaan jokunen 😉
Olisikohan tätä kansanviisautta jossain koottunakin – etikkaa, soodaa ja sitruunaa käsitellään netissä sivustolla jos toisellakin, mutta olisikohan joku kerännyt näitä ”vanhan kansan” vihjeitä jonnekin kirjaksi asti. Nykyään kun tämänkaltainen tieto ei oikein välity sukupolvelta toiselle. Linkki- ja kirjavinkit otetaan ilolla vastaan!