Verotus

by

Haittavero

Viime kädessä tartun aina veroprosenttikeskustelun yhteydessä veronalennuksen puolustajien puheeseen siitä, että verotus vähentää työhaluja. Siihen, että matalammalla verotuksella ihmiset tekisivät enemmän töitä. Tämä argumentti on näet mielestäni jotenkin perustavanlaatuisesti viallinen. Ei siksi, etteikö se välttämättä olisi totta. Vaan siksi, että se paljastaa vakavan asenteellisen vamman: nyky-yhteiskuntamme mantran siitä, että enemmän on aina, no, enemmän.

Samaan aikaan kun verotuksen laskijat ovat huolissaan siitä, että ihmiset tekevät vähemmän töitä kuin haluaisivat, yhteiskunnalliseen keskusteluun on noussut aivan uudenlaisia sanoja. Työuupumus. Työperäinen masennus. Stressi. Unettomuus. Ylityöt. Työpaineet. Sydänsairaudet. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sapatti, varhaiseläkkeet, sairaseläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeet. Kysyisinkin: verotuloja tai ei, onko meillä todella varaa kannustaa ihmisiä tekemään vielä enemmän töitä?

Itse asiassa työverotushan voidaan parhaimmillaan nähdä eräänlaisena haittaverona. Aiemminkin olen sivunnut verotuksen kykyä vaikuttaa kansalaisen valintoihin vaikkapa Alkon kassalla. Samaan tapaan tuloverotus ohjaa ihmisiä käyttämään aikaansa myös muuhun kuin työntekoon.

Työnteko tuo parhaimmillaan sisältöä elämään. Työnteko on mielestäni kansalaisen perusoikeus, ei velvollisuus. Siitä on lupa olla innoissaan, siihen voi panostaa, siinä voi kokea olevansa hyvä. En täysin edes ymmärrä sitä ehkä työnarkomaanikulttuurin vastapainona syntynyttä koulukuntaa joka jaksaa painottaa että työn ei tarvitse tuoda sisältöä elämään, paras elämä on pienissä asioissa, koti ja ystävät ovat tärkeimmät. Tottahan ne ovat tärkeitä, suorastaan elintärkeitä, mutta antakaa minun myös nauttia rauhassa työnteosta. Toki kohtuudella.

by

Verotuksen kynnysarvo

Ei tainnut arvata herra Laffer, millaisen debatin sai aikaan.

Vuosikymmeniä sitten kyseinen taloustieteilijä esitti hyvin yksinkertaisen näköisen käyrän. Käyrä kuvasi verotuloja suhteessa veroprosenttiin: nollasta lähdettäessä valtion verotulot kasvoivat prosenttia kasvattaessa, kasvun pikku hiljaa hidastuessa, kunnes lopulta päästiin pisteeseen jossa veroprosentin lisäys alkoi vaikuttaa valtion verotuloihin vähentävästi.

Periaatteessa looginen ajatuskulku, joka perustuu lyhykäisyydessään sille, että erittäin korkeilla veroprosenteilla on työtä vähentävä vaikutus. Ei sinänsä työllisyyttä, mutta työintoa: kun ihminen on ansainnut mielestään riittävän summan, hänen ei enää kannata työskennellä lisää, mikäli se johtaa tähtitieteellisiin veroprosentteihin. Tämä johtaa vähäisempään työntekoon ja lopulta pieneneviin verotuloihin valtiolle.

Sinänsä minulla ei ole mitään kyseistä ajatuskulkua vastaan. Liian iso veroprosentti ei tosiaankaan kannusta työntekoon, ja tuntuu myös epämääräisen epäreilulta. Silti progressiivisessa verotuksessa ei ole mitään pahaa, ja USA:n oikean laidan jatkuva mussutus veroprosentin alennuksen tarpeellisuudesta on lähinnä surullista. Muistakaa vain mitä tapahtui sekä Reaganin että Bush nuoremman veronalennusten seurauksena: valtion verotulot tippuivat dramaattisesti. Käytännössä Reaganista taisi lähteä Amerikan vahva velkaantumisen perinne.

On kuitenkin totta, että jossain menee kipuraja. Itse opin tämän jo pienenä luettuani tarinan Astrid Lingrenistä ja surullisenkuuluisasta 102% verosta. Tarina on Ruotsista, 70-luvulta. Tämän jälkeen verotuksessa on Pohjoismaissakin menty taas takaisin keskitielle. Olisi kuitenkin kiinnostavaa törmätä EVA:n Martti Nybergin siteeraamaan tutkimukseen (haastattelu Ajassa 1/09) jossa oli tutkittu ns. kynnysveron korkeutta Euroopassa. Tutkimuksen mukaan korkeimpien tuloluokkien veroprosenttien alennus Euroopassa nostaisi tuloja. Vaikea sanoa väittämästä mitään näkemättä paperia. Näiden laskeminenhan ei ole eksaktia tiedettä: siihen vaikuttaa liian moni asia, että etukäteistieto voisi olla muuta kuin arvailua.

Lafferin perintö onkin ongelma siitä, miten tämä maaginen käyrän huipun saavuttava veroprosenttiyhdistelmä saavutetaan. En epäile, etteikö jokaisen koulukunnan kannattaja löydä jonkin näkemystään tukevan tutkimuksen. Näin ollen debatti veroprosenteista jatkuu hamaan ikuisuuteen (tai verotuksen loppumiseen, he he).

—

Mistä huomaa, että bloggari ei ole ollut pitkään aikaan sorvin ääressä? Siitä, että hän kirjoittaa avoinna olevaan muokkausikkunaan valmiin tekstin, painaa julkaise, ja huomaa vasta sitten että sisäänkirjautuminen ei ole enää voimassa. Tekstistä tuli hyvin erilainen kuin alkuperäinen – jostain syystä toisella yrittämällä se ajatus, joka tuntui ensimmäisellä kerralla kirjoittaessa jossain syvällä kristallisoituvan, ei välttämättä enää hohdakaan edessä yhtä kirkkaasti. Tai esiin nousee vahvemmin aivan uusi ajatus. Itse päädyin jakamaan alkuperäisen tekstin kahteen blogaukseen, katsotaan kuinka se toimii.

Päivitys 9:54: Lisätty itse blogitekstiin viimeinen kappale, joka taisi olla tämän postauksen alkuperäinen ajatus.

by

Verolla (järkeä) päähän

Hesarissa pohdittiin ympäristöverotusta ja sen merkitystä yritysten kilpailukyvylle. Pääosa ympäristöveroistahan on tätä nykyä energiaveroja ja esim. jäteveroja. Artikkelissa muistutettiin, että vaikkapa savukaasujen puhdistusjätteen verotuksella voi olla negatiivinen vaikutus ympäristöön. Verotusta suunnitellessa tuleekin ottaa huomioon tämänkaltaisia, ensipohtimalla usein unohtuvia asioita.

Ympäristöveroista tuli mieleen eräs vero, joka on mitä suurimmassa määrin ympäristövero – tai ainakin voisi olla, jos sitä käytettäisiin oikein. Arvonlisäverolla voidaan ohjata kulutusta näppärästi haluttuun suuntaan. Jos haluttaisiin vaikkapa ohjata kuluttajia enemmän palveluiden käyttäjäksi, näiltä voitaisiin vaikka poistaa arvonlisävero kokonaan. Jos haluttaisiin ohjata ruokailutottumuksia terveellisempiin, voitaisiin tuleva elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus vaikkapa kohdistaa tuoretuotteisiin, tai yksinkertaisesti jättää einekset pois alennuksen piiristä. Veroa voisi nyhtää mielivaltaisin kriteerein, vaikkapa tuotteeseen käytetyn jätteen määrän, kierrätysasteen tai (kuningasidea!) kodinkoneen takuuajan pituuden mukaan. Ettei suotta tehtäisi niitä kertakäyttöisiä astianpesukoneita. Tällaisessa sääntelyssä vain taivas, byrokratian kankeus ja kalleus sekä loputon poikkeusten suo ovat rajana. (Kuka muistaa vielä kiistan siitä, ovatko Pringlesit perunalastuja?)

Toki tämän veron ei tarvitse olla kirjaimellisesti juuri arvonlisävero. Mutta se sopisi näin maallikon silmistä hyvin tuohon tehtävään. Tuntuu myös hassulta, että kotitaloudet voivat tehdä palveluista kotitalousvähennyksiä, kun ymmärtääkseni samaiset palvelut kuuluvat arvonlisäveron piiriin. Eikö olisi vähemmän paperityötä poistaa halutut palvelut alv:n piiristä? (Summat toki eivät liene ihan mene yksi yhteen.)

Muistan Krugmanin eräässä visiossaan kuvitelleen kuinka tulevaisuudessa tulovero olisi poistettu ja kaikki verotus tulisi suoraan ympäristöveroina. Sadan vuoden aikajänne tuntuu tuollaiselle muutokselle lyhyeltä, mutta tuohon suuntaan voitaisiin hyvinkin mennä. Joka tapauksessa kuluttajaa tulisi ohjata pois kertakäyttöisyydestä ja saman ajatusmaailman pitäisi toimia myös yrityksissä. Verotus ei ole ainut (eikä yksinään varmaan edes riittävä) tapa ohjata kulutusta, mutta sillä voi saada silti aikaan ihmeitä. Katsokaa vain mitä alkoholiveron muutokset ovat taas vaikuttaneet lyhyen ajan sisällä.

by

Pyhät energialehmät

Ranskassa on juuri tehty päätös, että energianseurantamittareita asentava yritys joutuu korvaamaan energiayhtiöille näiden menettämät tulot. CRE:tä (Ranskan energiansäätelykomissio) sekä energiayhtiöitä on jo ehditty syyttää korruptiosta ja muuten liian läheisistä suhteista valtiovaltaan – päätöksen perusteella ei syyttä. Kyseisen logiikan mukaan vähän energiaa kuluttavat taloudet alkanevat pian saada Suomen taannoista arvioverotusta – noita surullisenkuuluisia mätkyjä – vastaavia sakkoja.

Kiitokset Market Designille skuupista, lomalainen seurailee uutisiakin harvakseltaan.