by

Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämiseksi

Toin kokoukseen valtuustoaloitteen perhepäivähoidon kehittämisestä. Ilokseni  sen allekirjoitti lisäkseni 34 muuta valtuutettua yli puoluerajojen.

Asia on itselleni hyvin tärkeä ja olen iloinen, että sitä pitää tärkeänä myös iso osa valtuutetuista.

Aloitteen taustalla on konkreettinen ongelma. Lakimuutosten ja monen muun asian summana perhepäivähoidon osuus Espoossa on pienenemässä, vaikka perheiltä löytyy halukkuutta perhepäivähoitoon paljon tarjontaa enemmän. Nämä ovat ratkottavissa olevia ongelmia. Perhepäivähoitoa kehittämällä ratkaistaisiin myös kroonista tilapulaa ja mahdollistettaisiin nopeampi reagointi hoidon tarpeeseen.

Perhepäivähoito, päiväkodit ja kotihoito eivät ole keskenään ristiriitaisia asioita vaan muodostavat yhdessä tärkeän perheitä ja työssäkäyntiä tukevan kokonaisuuden.

Aloite kuuluu seuraavasti:

Valtuusto esittää, että Espoossa tulisi parantaa perhepäivähoidon lähtökohtia yhtenä ratkaisuna polttavaan päivähoidon tilaongelmaan. Espoossa tulee selvittää keinot, joilla perhepäivähoidon osuuden nostamista ja kehittämistä häiritseviä asioita voidaan korjata ja lieventää sekä saada lisää perhepäivähoitopaikkoja ja lisää halukkaita perhepäivähoitajiksi.

Espoossa vallitsee kroonistunut pula päivähoitopaikoista. Päiväkoteja ei rakenneta riittävällä tahdilla ja nykyiset tilat ovat jo ylitäynnä. Päiväkotirakennus on iso investointi, mutta saman palvelun voisi tarjota perhepäivähoitona ilman isoa alkupääomaa.

Perhepäivähoitoa haluaa moni perhe, mutta suurin osa jää paikkaa vaille. Sekä kehityspsykologian että varhaiskasvatuksen tutkimus korostavat tuetun perhepäivähoidon olevan erityisesti alle kolmevuotiaille erittäin hyvin soveltuva hoitomuoto. Perhepäivähoito on myös kunnalle edullista hoitoa, mm. koska tilavuokria ei synny.

Perhepäivähoidon edellytyksiä voi parantaa monin tavoin. Perhepäivähoitajan työn houkuttelevuutta parantaisi mm. korvaus myös omien lasten hoidosta omassa ryhmässä mikä nostaisi palkan yhtenevälle tasolle. Myös mahdollisuudesta ryhtyä perhepäivähoitajaksi voisi tiedottaa aktiivisesti esim. neuvolatyön yhteydessä.

Työaikalain muutoksesta aiheutuvia ongelmia voidaan pyrkiä ratkomaan mm. yhdistämällä erityisesti osa-aikaista hoitoa tarvitsevia perheitä, tarjoamalla perheille vaihtoehtoa, jossa esim. hakuaika olisi rajattu tai lisäämällä ryhmäperhepäivähoidon määrää. Keinoja voi löytää mm. ottamalla mallia kunnista, jotka ovat satsanneet perhepäivähoitoon myös lakimuutoksen jälkeen.

by

Suunnistamassa digiajalle: Espoolle digitaalinen strategia?

Pidin valtuustossa puheenvuoron talous- ja tuottavuusohjelmaan liittyvästä IT-muutoksesta. Nostin myös esille digitaalisen strategian: vaikka en suuresti pidäkään hienoista papereista, joita kirjoitetaan pöytälaatikkoon, digitaalisen strategian miettiminen auttaisi paljon palvelujen kehittämisessä ja kankean kaupunkimme viemisessä takaisin ihmisten keskelle.

Arvoisa puheenjohtaja. hyvät valtuutetut

olen erittäin iloinen siitä, että olemme saaneet kunnianhimoisen ja järkevän tuottavuusohjelman vihdoin päätettäväksi. Ohjelma sisältää paljon hyviä, toimintaa parantavia ja laadullisesti hyviä toimia. 

Olen erityisen iloinen siitä, että tuottavuusohjelmassa on otettu huomioon myös IT:n järkeistäminen. Espoossa näyttää olevan IT-hallinnossa muihin kaupunkeihin vertailtuna paljon löysää, ja parempi organisointi voisi parhaimmillaan sekä säästää rahaa että parantaa palvelutasoa. Tiedossa myös on, että erityisesti ostamisen, juridiikan ja projektien hallinnan tasolla olisi omassa osaamisessa kehittämisen paikka.

Kannattaa kuitenkin varoa, ettei heitetä lasta pesuveden mukana: järkeistäminen ei saa tarkoittaa organisaation sementoimista ja palveluiden kehittämisen hankaloittamista. Saamme parhaan tuloksen, kun käsiä ei sidota odottamaan korkeimman hallintotason päätöksiä. Siksi muutoksia tehdessä tulee ottaa huomioon, miten eri organisaation osat käyttävät IT:tä, mitä erityisiä tarpeita organisaation osilla on ja mitä osaamista tulisi tukea ja säilyttää.

Valtuutettu Kasvi osoitti puheenvuorossaan hyvin, konkreettisin esimerkein, miksi minkään palvelun niin sanottu sähköistäminen ei riitä.

Espoossa on meneillään hyviä uudistuksia ja hyviä tavoitteita tietohallinnon ja tietojräjestelmien kehittämisen saralla. Tässä antaisin erityismaininnan onnistuneelle palveluväyläpilotille sekä fokukselle avoimessa datassa. 

Näistä hankkeista huolimatta Espoolta puuttuu paitsi kartta ja kompassi, jolla suunnistaa digiajalle, myös suunta, jonne mennä. Meillä on kyllä ymmärretty sähköisen asioinnin merkitys ja IT:n sisäisessä rakenteessa tapahtuu hyviä uudistuksia. Ne ovat kuitenkin vain perustaa, jotka mahdollistavat siirtymisen nykyaikaan. Varsinaisen muutoksen tulee tapahtua paljon laajemmin: koko kunnan palveluiden organisoinnissa, järjestämisessä ja toiminnan kehittämisessä.

Espoossa olisikin tarvetta digitaaliselle strategialle. Sille, että mietimme, missä nyt olemme, ja sille, että mietimme minne haluamme mennä. Sille, että yritämme ymmärtää, miten maailma on muuttunut ja muuttumassa.

Digitaaliseksi strategiaksi ei tässä maailmassa riitä, että päätämme tarjota lisää sähköisiä asiointipalveluita. Ne ovat toki tarpeen. Digitaalinen strategia tarkoittaa sitä, että mietimme miten muokkaamme palvelujamme niin, että ne ovat helpompia, nopeampia ja toimivampia kuin ennen ja toimivat myös sille jo melko isolle kansanosalle, jolle tietokoneet ja netissä liikkuminen ovat arkipäivää. Se tarkoittaa, että mietimme miten ottaa toiminnassamme huomioon uudet tavat kommunikoida, tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa.

Ilman tämän miettimistä teemme vain siten kuin valtuutettu Kasvi kuvasi: hienon sähköisen lomakkeen, jota käsitellään edelleen sisäisesti käsin. Emme mieti, miten saisimme palvelua parannettua ja nopeutettua, kun sähköisin menetelmin prosesseja voisi yhdistää ja nopeuttaa, vaan viemme nykyisen kömpelön paperiprosessin yksi osa kerrallaan nettiin ja ihmettelemme, kun kaikki hidastuu entisestään. Edistyksenä pidämme sitä, että prosessilla on nimi ja oma Facebook-sivu.

Nuoret ovat jo lähteneet Facebookista. Se tapahtui samoihin aikoihin kun tässä salissa istuvat vanhemmat ja isovanhemmat löysivät sinne tiensä. Digitaalinen tulevaisuus tulee näyttämään huomattavan erilaiselta kuin mitä osaamme sitä kuvitella. Se ei tarkoita, että ei kannata edes yrittää.

Varmaa epäonnistuminen on vain, jos jätämme yrittämättä.

by

Mielipidekirjoitus: Lähivirkistysalueet kannustavat liikkumaan

Kirjoitin oheisen tekstin alunperin Hesarin kommenttipalstalle. Sitä ei tuolloin julkaistu, mutta asia ei vanhene.

HS 7.4 oli hyvä kirjoitus siitä, miten ympäristö vaikuttaa liikkumiseen ja terveyteen (Asvalttipihat ja kelvottomat pyörätiet lannistavat kulkijan). Samaan aikaan 5.4 Suomen Kuvalehdessä (verkkouutinen 5.4) kuvattiin, kuinka ihmiset harrastavat enemmän liikuntaa kuin koskaan ennen – ja ovat rapakuntoisempia kuin koskaan. Avain tähän ongelmaan on arkiliikunnan puute.

Arkiliikunnan houkuttimia kuvattiin kirjoituksessa hyvin. Kunnolliset pyörätiet ja riittävät pyöräparkit houkuttavat pyöräilemään. Tiheävuoroinen, toimiva joukkoliikenne houkuttaa joukkoliikenteen käyttäjäksi, missä yhteydessä on usein helppo kävellä muutama askel lisää. Olennaista arkiliikunnan lisäämiseksi on myös viihtyisä ja monipuolinen elinympäristö. Nukkumalähiöistä puuttuvat niin palvelut kuin lähiliikuntamahdollisuudetkin, eikä suuria joukkoja saa liikkumaan pelkillä urheiluareenoilla.

Tarvitsemme tasa-arvoisia, helppoja ja miellyttäviä tapoja lisätä arkiliikuntaa, ulkona liikkumista ja aktiivisuutta.

Tutkija oli joutunut HS:n artikkelissa valitsemaan lähiviheralueiden ja luonnontilaisen merenrannan tai asutuksen välillä. Oikeasti asia ei ole näin mustavalkoinen. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että läheiset viheralueet ja viihtyisä ympäristö korreloivat paitsi hyvän terveyden myös henkisen hyvinvoinnin kanssa. Tiivis rakentaminen tarkoittaa, että viheralueillekin jää tilaa. Merenranta taas on upea henkireikä asukkaille, eikä sitä kannata rakentaa täyteen.

Espoon rantaraitti on erinomainen esimerkki luonnonläheisestä, rakastetusta lähivirkistysreitistä joka tavoittaa valtavan määrän ihmisiä. Rantarakentamisella asuntoja olisi saatu lisää vain marginaalisesti. Rantaraitin virkistyskäyttö on ollut voitto koko Espoolle.

by

Kieli määrää maailmaa

Kielellä on meihin suurempi vaikutus kuin usein ymmärrämme. Se vaikuttaa siihen, miten ajattelemme ja asettaa rajoja joista on joskus vaikea olla tietoinen. Näistä rajoista voi saada jotain käsitystä, kun lukee listaa sanoista joita ei ole kuin yhdessä kielessä tai seuraa, miten joissain kielissä sanojen suku vaikuttaa käsitykseen niistä.

Kielellä voidaan myös etäännyttää. Tästä mainio esimerkki on politiikka ja hallinto, yritysmaailmasta puhumattakaan. Joskus kieli muuttuu kankeaksi ja byrokraattiseksi, etäännyttää työntekijät resursseiksi tai kuntalaiset asiakkaiksi. Tämä on suurempi ongelma kuin ehkä ymmärrämmekään. Jos asioita ei osata sanoa ymmärrettävästi,  lyhyesti, ihmisten kielellä, sitä ei ymmärretä. Mutta on toinenkin vaikutus, huomaamattomampi ja isompi. Vaikutus niihin, jotka näitä sanoja käyttävät.

Kielellä voidaan myös valita, mikä on ajattelun keskiössä. Mietin tätä asiaa itse usein, kun kirjoitan valtuustopuhetta, blogausta tai keskustelen asioista. Olen valinnut esitystavakseni usein hieman insinöörimäisen etäisen lähestymistavan: puhun paljon faktoista, tilastoista, taloudesta ja pitkän tähtäimen vaikutuksista. Nämä ovat toki tärkeitä asioita. Olen myös kokenut tärkeäksi sen, että kun keskustelu pyörii talouden, niukkuuden ja resurssien ympärillä, voin muistuttaa että inhimilliset valinnat – ennaltaehkäisevä hoito, viihtyisä ympäristö, riittävä turvaverkko – ovat asioita, jotka kustannuksistaan huolimatta näkyvät myös taloudellisena hyvinvointina pitkällä aikavälillä. Kun keskustelu on talouslähtöistä, tämän painottaminen toivon mukaan tuo esille numeroiden taustaa ja päätösten laajempia vaikutuksia.

En voi kuitenkaan olla miettimättä, teenkö tällä esitystavalla toisinaan myös asioille hallaa. Valitsemalla insinöörimäisen, analyyttisen ja lukuihin keskittyvän lähestymistavan – vaikka sen tarkoitus olisikin osoittaa pehmeiden arvojen tärkeys – jatkan keskustelua samassa laatikossa, samoin rajoittein missä sen lähtökohdat on määritelty. Keskustelusta puuttuu silloin ulottuvuuksia joita siinä pitäisi olla, pohdintaa taloudellisen raamin ulkopuolelta. Keskustelusta puuttuvat arvot.

Nykyään ideologiaa, jonkin asian kiihkeää ajamista pidetään ehkä jopa nolona. Kiihkeus ja ehdottomuus kuuluvat nuoruuteen, mutta myöhemmin ihmisen tulee saada suhteellisuudentajua, ymmärtää asioiden eri puolet, asettua myös toisen asemaan. Nämä kaikki ovat tarpeellisia asioita, mutta tästä puuttuu jotain.

Usko, kiihko ja tunteen palo eivät ole asioita, jotka sulkevat toisen ihmisen kuuntelun tai suhteellisuudentajun pois.

Ne ovat asioita, jotka toimivat kyynisyyden vastakohtana ja toimivat polttoaineena, kun halutaan luoda parempaa maailmaa. Edes parempaa omaa, pientä nurkkaa maailmassa.

En ole mukana politiikassa siksi, että haluan taloutemme pysyvän tasapainossa. Ymmärrän hyvin, että se on asia, joka mahdollistaa paremman yhteiskunnan rakentamisen. Siksi siitä puhunkin. Mutta se ei ole syy siihen miksi olen mukana, se ei ole lopullinen tavoite jonka eteen ponnistellaan. Olen mukana siksi, että haluan parempaa yhteiskuntaa. Elämme jo nyt todella hyvässä paikassa, mutta työ ei koskaan lopu. Haluan tasa-arvoisempaa, kestävämpää, onnellisempaa, kauniimpaa ja  inhimillisempää yhteiskuntaa. Enkä ole ainut. Jotkut rakentavat sitä perheen ja ystäväpiirin kesken, jotkut lähtevät vaikuttamaan politiikan tai yritysten kautta.

Mutta ehkä meidän tulee valita sanamme tarkemmin. Olla häpeämättä uskoa, kiihkoa ja tunnetta. Puhua siitä, minne lopulta olemme menossa ja siitä, miten reitti tulisi valita. Analyyttisyydelle on paikkansa reitin valinnassa, mutta suuntaa sillä ei saada selville.

by

Puurot, vellit ja sähköautot

KutsuPlus-palvelun ja sähköautojen esiinmarssin yhteydessä on alkanut esiintyä sen verran voimakkaita väärinymmärryksiä, että joudun hieman oikomaan käsityksiä. Ei ole kauaakaan kun joku taas julisti sosiaalisessa mediassa, että raitiovaunut ovat tarpeettomia, kun saamme sähköbusseja. Se, miten sähköbussi tekee dieselbussista raitiovaunun, jäi epäselväksi. Toinen yleinen ajatuskukkanen on, että autoilun ongelmat poistuvat, kun bensa-autot muuttuvat sähköautoiksi. Ja viimeinen, ehkä sitkein käsitys on, että automatisoidut autot korvaisivat joukkoliikenteen.

Nämä väärinkäsitykset johtuvat siitä, että uudet teknologiat, niiden edut ja haitat sekä ominaisuudet menevät monella iloisesti sekaisin. Käyn tässä läpi muutamia yleisimpiä väittämiä ja niiden todenperäisyyttä.

Sähköautot ovat ekologisia. EHKÄ.

Tesla Roadster -sähköauto

Tesla Roadster -sähköauto

Mielestäni sähköautot ovat hieno keksintö. Niistä ei lähde pakokaasupäästöjä ja niiden käyttämä sähkö on parhaimmillaan paljon ekologisempaa kuin nykyisten polttomoottorien käyttämä bensa ja diesel. Niiden käyttämä sähkö ei kuitenkaan välttämättä ole ekologista vaan sähkön ekologisuus riippuu tuotantotavasta. Se on myös edelleen energiaa, jonka turha kuluttaminen on joka tapauksessa ympäristöongelma. Sähköntuotannon nykyisellä jakaumalla ainakin energiantuotannon osalta sähköautot ovat kuitenkin ympäristöystävällisempiä.

Tämän lisäksi on ongelmia mm. akkumateriaalien kierrätyksessä. Wikipedian artikkelissa sähköauton ympäristövaikutuksia käydään hyvin läpi.

Sähköautot poistavat liikenteen kapasiteettiongelmat. VÄÄRIN.

Syystä tai toisesta aina välillä sähköautoja esitetään ratkaisuksi nykyisiin liikenteen ongelmiin. Tässä uskoisin, että keskustelijoilla on pääosin mennyt sekaisin liikenteen automaatio ja sähköautot. Sähköautothan eivät välttämättä ole automatisoituja. Nyt markkinoilla olevat ja sinne tulossa olevat sähköautot erityisesti eivät sitä ole.

Liikenteen kapasiteettiongelmat (jotka siis koskevat pääosin tiheään asuttuja seutuja) johtuvat autojen suhteettoman suuresta tilantarpeesta kuljetettuihin ihmisiin nähden. Isoja ihmisjoukkoja ei yksinkertaisesti pysty liikuttamaan henkilöautoilla niin tehokkaasti, että ei saataisi aikaan ruuhkaa.

Sähköautot vievät liikenteessä yhtä paljon tilaa kuin tavallisetkin. Sähköauto on usein pienempi, mutta niin voisi olla bensa-autokin. Nykyiset autot eivät ole isompia siksi, että se olisi välttämätöntä, vaan siksi että ihmiset ovat halunneet isompia autoja (eikä auton isompi koko ole näkynyt riittävän kovana käyttökustannuksissa). Liikenteessä ei ole mitään väliä sillä, onko auto muutaman kymmenen senttiä lyhyempi tai kapeampi: liikenteen kapasiteetti määräytyy kaistojen leveydestä ja määrästä sekä nopeusrajoituksesta, ja siihen vaikuttaa mm. autojen tarvitsema turvaväli joka ei ole riippuvainen auton koosta.

Sähköautot poistavat liikenteen hiukkaspäästöt. VÄÄRIN (mutta hopeareunalla).

Hiukkaspäästöt ovat iso ja vaikea ongelma liikenteessä. Niitä pyritään estämään mm. suojaetäisyyksillä, mikä on kuitenkin ongelmallista, koska orjallinen suojaetäisyyksien noudattaminen hankaloittaa kaupungin rakentamista, hajauttaa kaupunkirakennetta ja näin ollen paradoksaalista kyllä lisää hiukkaspäästöjä. Helsingissä on uusittu keinovalikoimaa hiljattain, ja paletti sisältää nyt myös ennaltaehkäiseviä toimia.

Sähköautojen kiistaton etu on, että autojen pakokaasupäästöt poistuvat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että liikenteen kaikki hiukkaspäästöt – tai edes niistä valtaosa – poistuisi sähköautojen myötä. Eräs suurimpia hiukkaspäästölähteitä ei suinkaan ole autojen pakoputkistaan tupruttelema savu, vaan maantiepöly. Maantiepölyn määrä saattaa keväisin jopa kymmenkertaistua. Sen merkittäviä lähteitä ovat mm. pesemätön katusora sekä nastarenkaiden käyttö.

Hyvä uutinen kuitenkin on, että vaarallisimmat, pienimmät (kokoluokan PM 2,5 hiukkaset) ovat pääosin peräisin pakokaasuista sekä puun poltosta. Näitä hiukkasia sähköautot siis vähentävät. Lisätietoa HSY:n sivuilta.

KutsuPlus-tyyppiset palvelut poistavat joukkoliikenteen tarpeen. VÄÄRIN.

Tähän samaan kategoriaan kuuluvat kutsuliikenteen lisäksi myös vuokrattavat CityCarClubin tapaiset palvelut.

Kutsuplus

Kutsuplus-auto

Harhaluulo siitä, että kutsupalvelu poistaisi joukkoliikenteen johtuu oikeastaan useammastakin eri asiasta. Pääosin varmastikin se johtuu siitä, että kutsuliikenne kuulostaa joukkoliikenteeltä jolla on yksityisautoilun etuja kuten vapaammin valittava aikataulu – siis houkuttelevammalta versiolta joukkoliikenteestä. (Käytännössä ainakaan nykyinen kutsuliikenne ei tosin mene mistä tahansa minne tahansa, vaan käyttää normaaleja bussipysäkkejä. Lisäksi hinta tulee aina olemaan korkeampi kuin vastaava isoille massoille suunniteltu runkolinja.)

Kriittistä kuitenkin on, riittäisikö kutsuliikenteen kapasiteetti joukkoliikenteen korvaajaksi. Vastaus on ei: kutsuliikenteellä ei päästä niin tehokkaaseen tilankäyttöön, että joukkoliikenteestä voitaisiin luopua.

Toki kutsuliikenne vähentää tilantarvetta monella tavalla. Käsitys paremmasta kapasiteetista voi osin syntyä siitä, että periaatteessa taksityyppinen, vuokrattava auto vähentää tilantarvetta kahdella tavalla:

  • parkkipaikkatarvetta asuntojen ja työpaikkojen yhteydessä, koska vuokra-auto voi olla parkissa missä tahansa eikä sen tarvitse odottaa siellä missä käyttäjä
  • säilytystilassa. Vaikka kutsuliikenteen kalusto täytyykin säilyttää jossain, on arvioitu että nykyistä käyttöä varten riittäisi noin kolmannes nykyisestä henkilöautojen määrästä.

Nämä ovat molemmat erittäin hyviä etuja, koska nimenomaan suuret parkkipaikkavaatimukset paitsi lisäävät asuntojen hintaan kymmeniä tuhansia euroja myös hankaloittavat tiiviin, palveluita tukevan kaupunkirakenteen kehittämistä.

Automatisoidut, kuljettajattomat on-demand-autot poistavat joukkoliikenteen tarpeen. VÄÄRIN.

Automatisoitu liikenne on käytännössä vielä askel eteenpäin kutsuplus- ja vuokra-autopalveluista. Automatisoidun liikenteen edut ovat parkkipaikkojen osalta samat kuin kutsuliikenteessäkin. Tämän lisäksi automatisoidusta liikenteestä on vielä yksi, merkittävä etu: se oikeasti parantaa väylien kapasiteettia.

Turvavälit voivat olla automaattiautojen välillä pienemmät mikä tarkoittaa enemmän autoja väylällä samalla nopeudella. Tämä puolestaan tarkoittaa, että sama määrä autoja voidaan saada kulkemaan paikasta A paikkaan B joko kapeammalla tiellä (esim. yksi kaista vähemmän). Tie siis vie vähemmän tilaa kuin nykyään.

Tästä (sekä edellisessä kohdassa esitetyistä syistä) moni olettaa, että automatisoitu liikenne korvaisi joukkoliikenteen. Tämä käsitys on väärä. Automatisoitu liikenne ei korvaa joukkoliikennettä, vaan henkilöautoliikenteen. Miksi kukaan enää säilyttäisi

Googlen automaattinen auto testiradalla. Pelkääjän paikalla apukuski.

Googlen automaattinen auto testiradalla. Pelkääjän paikalla apukuski.

kallista henkilöautoa, kun vastaavan palvelutason saa edullisemmin automatisoidulla kutsuliikenteellä? (Sivumennen sanoen automaatio ja kutsuliikennekään eivät mene käsi kädessä. Ne kuitenkin tukevat hyvin toisiaan.)

Kuten edellisessä kohdassa, kaikki kilpistyy lopulta kapasiteettiin – ja vähän myös hintaan. Kapasiteetti on automatisoitujen autojen kohdalla parempi, mutta ei käytännössä riittävän. Mietitään ensin ei-automatisoitua liikennettä ja tiekapasiteettia.

Kapasiteetti on suurinta raideliikenteellä, mutta siinäkin tulee esiin liikennerajoitusten, liikennevalojen, risteävän tai samaa kaistaa käyttävän liikenteen ja vuorovälien aiheuttamat rajat. Periaatteessa raideliikenteellä voidaan kuljettaa jopa 40000 matkustajaa tunnissa, käytännössä esimerkiksi Helsingin metron kapasiteetti on 10500 matkustajaa/tunti. Kehä 1:n kapasiteetti olisi ideaalitilanteessa (ei valoja, ei ruuhkia, ei poistumisteiden aiheuttamia tulppia, kaikkialla kaksi kaistaa) noin 3600 autoa tunnissa. Konkreettisemmin, Kehä 1:llä menee nykyisellään 80000 autoa/vrk kun Raide-Jokerin alkukäyttäjämäärien on arvioitu olevan 60000 matkustajaa / vrk (ja kapasiteettia riittää runsaasti lukeman kasvattamiseen). Autoliikenteellä kapasiteetti on pitkälti kiinni viedystä tilasta, siis kaistoista, kun taas raideliikenteellä kapasiteetin kasvu ei vaadi lisää tilaa vaan lisää vaunuja.

Automatisoidun liikenteen on arvioitu vähentävän tilantarvetta kolmannekseen. Kun autoliikenteen lisäksi huomioidaan jo nyt käytössä oleva joukkoliikenne, automatisoitu liikenne ei siis edelleenkään riittäisi kuljettamaan kaikkia matkustajia.

Tämän lisäksi on hinta: automatisoitu liikenne ei ole ilmaista. Kustannuksillaan se asettunee lähemmäksi omaa autoa kuin joukkoliikennettä, toki silti omaa autoa reippaasti edullisemmaksi. Osa voi joka tapauksessa haluta maksaa vähemmän ja kävellä osan matkasta. Kansanterveydellisestikin tämä vaihtoehto on toivottava.

 

Toivotan lämpimästi tervetulleeksi uudet liikennemuodot ja ennen kaikkea fiksummat ja ekologisemmat ratkaisut. Meidän tulee pitää vain mielessä muutama avainasia:

  • Ekologisinta ja niin kansan- kuin mielenterveydellekin parasta on lihasvoimin tehty liikunta. Tarvitsemme siis alueita, jotka ovat sekä niin tiiviitä, että lihasvoimin liikkuminen on mielekästä, ja niin viihtyisiä, että niillä kävelee ja oleskelee mielellään.
  • Suurten massojen liikutteluun sopivinta on joukkoliikenne. Tässä raideliikenne päihittää kapasiteetissa muut muodot, mutta toimiva joukkoliikenne on yhdistelmä monta kulkumuotoa
  • Tulevaisuudessa henkilöautot korvaa todennäköisimmin jokin vuokrapalvelun tapainen järjestely. Automatisointi on myös lähempänä kuin arvaammekaan.
  • Kaikki liikkuminen kuluttaa energiaa, mutta liikkuminen on myös hyvästä ihmisten toimeliaisuudelle. Liikkuminen kannattaa siis järjestää fiksusti ja tuhlaamatta, ja hyvä kaupunkirakenne riittävine palveluineen ja viher- ja virkistysalueineen on tässä avainasemassa.
by

Pieni puhe investoinneista

Valtuustossa keskustellaan talous- ja tuottavuusohjelmasta sekä siihen liittyvästä lisäsopeutuksesta. Päädyin pitämään spontaanin puheenvuoron investoinneista ja niihin liittyvistä harhakäsityksistä. Yleinen kuvitelma kun on, että investointi on mikä tahansa asia, joka maksaa paljon rahaa. Näin se ei ole, vaan investoinnin tulee tuottaa konkreettisia taloudellisia tai muita hyötyjä, muuten se on huono investointi tai vielä todennäköisemmin pelkkää kulutusta.

Espoon talous- ja tuottavuusohjelma ei ole seurausta pelkästään taloustilanteesta – joka on tällä hetkellä ennakoitua parempi – vaan kasvun luomasta investointitarpeesta. 4000 ihmistä vuodessa tarvitsevat palveluita, kouluja, päiväkoteja, teitä ja kunnallistekniikkaa.

Alla puheen rekonstruktio alkuperäisistä lippulappusista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

olemme yhtä mieltä siitä, että vahva talous on kuntalaisen paras ystävä. Tästä ei olekaan ollut erimielisyyttä. Tänäänkin valtuustossa nähty draama ja erimielisyys on ennemminkin seurausta siitä, että käsityksemme siitä, mikä säästää ja mikä kurjistaa pitkällä aikavälillä on erilainen. Kenties pääsemme tästäkin parempaan yhteisymmärrykseen, kun jatkamme keskustelua tuottavuusohjelman merkeissä.

Espoon tämänhetkinen sopeuttamistarve ei ole seurausta pelkästään taloustilanteesta, joka on odotettua parempi. Se on myös seurausta kasvavan kaupungin vaatimista investoinneista. Investointi puolestaan on sanana valitettavan väärinkäytetty.

Nykyään sanaa ”investointi” käytetään monella tapaa väärin. Jos ostaa 3000 euron polkupyörän tai tuhannen euron laukun, on tyypillistä kutsua sitä investoinniksi. Polkupyörä tai laukku eivät kuitenkaan ole investointeja, ne ovat kulutustavaroita. Kallis hinta ei tee ostoksesta investointia.

Samaa logiikkaa näkee myös kuntataloudessa. Jos jokin asia on maksanut paljon, sen täytyy olla investointi. Kallista hanketta kutsutaan investoinniksi riippumatta siitä, saadaanko siihen käytettyjä rahoja takaisin tai olisiko niitä rahoja voinut käyttää paremmin johonkin aivan muuhun.

Investointeja on toki monenlaisia. Tyypillisin hyvä investointi maksaa itsensä takaisin rahallisesti. Toisentyyppinen hyvä investointi maksaa itsensä takaisin jollain toisella, hankalammin mitattavalla tavalla: parantuneena terveytenä, suurempana työllisyytenä tai houkuttelevampana kaupunkina. Parhaimmillaan nämä kaksi yhdistyvät.

On myös mahdollista käyttää paljon rahaa, olla saamatta hyötyjä ja olla saamatta käytettyä rahaa takaisin.

Investointi ei kuitenkaan aina ole välttämätön. Annan tässä pienen esimerkin päivähoidon saralta.

Oletetaan, että meillä on tarve saada päivähoitopaikkoja 50 lapselle. Mitä teemme? Tyypillisin ensimmäinen ratkaisu on lähteä suunnittelemaan uutta päiväkotia.

Tässä kallein ratkaisu on tehdä uusi, pramea ja palkintoja voittava päiväkoti, jota tullaan katsomaan kaukaa. Heitän tässä hatusta arvion, että tällainen päiväkoti maksaa kymmenisen miljoonaa euroa.

Jos toteamme, että pramea päiväkoti ei ehkä sittenkään ole tarpeen, voimme lähteä suunnittelemaan ihan tavallista päiväkotia. Tässä saatamme säästää hyvinkin kolmanneksen hinnasta. Se tarkoittaa, että myös maksuerät ovat alle kolmanneksen kalliimmasta versiosta. Tämä kolmannes on budjetissa käytössä johonkin muuhun.

Kolmas vaihtoehto on, että kehitämme perhepäivähoitoa. Teemme perhepäivähoidosta parempaa ja houkuttelevampaa vaihtoehtoa, mainostamme alueella tätä vaihtoehtona ja saamme 50 paikkaa perhepäivähoitoon. Jos alun mahdollisia mainoskustannuksia ei lasketa, investointikustannukset ovat tällöin pyöreä nolla. Emme maksa tulevaisuudessa seinistä lainkaan.

Esimerkin tarkoituksena ei ole väittää, että tämän laskelman pohjalta kannattaisi lakata kokonaan rakentamasta päiväkoteja. Tosin näkisin itse tämän vaihtoehdon mieluusti nykyistä käytetympänä keinona omassa keinopussukassamme. Tarkoitus on osoittaa, että niin sanotut välttämättömätkään investoinnit eivät aina ole ole välttämättömiä halutun asian, tässä tapauksessa palvelun toteuttamiseen.

Tätä asiaa toivon meidän pitävän mielessä jatkossa, kun Espoossakin mietitään miten yhteisiä varoja suunnataan.

Noin muuten nostaisin vielä esiin IT- ja organisaatiomuutoksen tarpeen. TATU-lista on melkoinen toiveiden tynnyri ja toivon, että siinä esitetyt hyvät uudistukset eivät jää tekemättä. Onneksi jo näitä neuvotteluja varten on otettu mukaan myös toimialojen työntekijöitä – näin sen tulisi toimia. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten yksinkertaisilla muutoksilla voidaan parantaa toimintaa – yksinkertaisimmillaan työvuorolistoja uudelleentarkastelemalla voi vähentää jonoja ja säästää henkilötuovuosia palveluista leikkaamatta.

Lopuksi totean, että organisaation toimintaa tulee kehittää joka päivä. Siihen ei tarvita valtuuston lupaleimaa. Lupaan henkilökohtaisesti, ettei virkamiesten tarvitse tulla kysymään, kun toimintaa parannetaan vastaisuudessakin.

 

 

by

Entä jos metro ei jatkuisikaan?

Maailmassa tarvitaan myös spekulointia ja vaihtoehtoisien skenaarioiden tarkastelua. Tämä teksti ei edusta Vihreiden valtuustoryhmän kantaa eikä edes omaa kantaani. Halusin kuitenkin pysähtyä miettimään: Entä jos?

Metron jatko Kivenlahteen on ollut Espoon ja jopa valtakunnanpolitiikan kuuma peruna. Jatkosta päätetään Espoon valtuustossa viikon päästä maanantaina. Hanke on valtion kirjoissa vuoroin nostettu ykköskohteeksi, vuoroin joutunut villin spekuloinnin kohteeksi. Rahoituksen epävarmuus, laskelmien epäselvyys ja nykyisen työmaan hinnannousu ja rajut viivästymiset eivät ole olleet omiaan lisäämään hankkeen luottamusta.

Minulta on useaan otteeseen kysytty, mikä on vaihtoehto, jos metroa ei jatkettaisikaan Matinkylästä. Olen itsekin miettinyt sitä: projektin edetessä on käynyt selväksi, että tämä ei ole ollut välttämättä paras toteutusvalinta. Pikaratikalla kustannukset olisivat jääneet pienemmiksi ja ennustettavuus olisi ollut merkittävästi helpompaa. Samalla olen kuitenkin tyytynyt siihen, että käytännössä metron jatkopäätös tehtiin samalla kuin alkuperäinen metropäätöskin: metroa ei kannata lopettaa Matinkylään kun se kerran on aloitettu.

Vai kannattaisiko? Kyse on viime kädessä siitä, mitä seurauksia jatko- ja jatkamattomuuspäätöksistä seuraisi.

Metro jatko pikaratikalla – vaikka se kulkumuotona olisi Espoon harvaanasutulla seudulla muuten fiksumpi – ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Mietiskelin sitä itse pitkään, mutta ongelmana on matkan pitkittyminen ja ylimääränen vaihto: bussi+metro-yhdistelmä, vaikka lisääkin kokonaismatka-aikaa osalla väestöstä, on vielä siedettävä, mutta pikaratikalla yhä useamman matkasta tulisi kaksivaihtoinen. Ensin bussilla ratikkaan, sitten ratikasta vaihto Matinkylässä. Metron tarkoitus on helpottaa matkan kulkua ja siirtyminen suorista bussilinjoista kahteen vaihtoon söisi joukkoliikennematkustajista ison osan.

Jatkon hoito liityntäliikenteenä, kuten siirtymäajalle on suunniteltu, puolestaan syö Matinkylän asukasviihtyvyyttä. Alueesta tulee todennäköisesti siirtymäajalla hyvin ruuhkainen ja joukkoliikenteen käyttö voi ainakin tilapäisesti laskea Matinkylästä eteenpäin. Positiivisena puolena ihmisvirrat lisäävät asiakkaita ainakin aivan terminaalin liepeillä.

Eräs iso syy jatkaa metroa on Espoon hinku rakentaa Finnoon neitseelliselle alueelle. Alueelle on suunniteltu valtavaa asuinkeskusta jossa tornit kohoavat reippaasti yli parinkymmenen kerroksen korkeuteen. Liki koko alue on suunniteltu metroterminaalin ympärille, muutaman sadan metrin säteelle. Jos alueella ei olisi raideliikenteen pysäkkiä, olisi vaikea kuvitella hankkeen toteutuvan ainakaan nykyisessä laajuudessa. Olen jo nykysyynnitelmien osalta hieman skeptinen alueen joukkoliikenteen käyttöastepotentiaalista: poikittaisliikenne ei Finnossa toteudu kovinkaan hyvin ja alue on kaukana. Bussiin siirtyminen tekisi alueesta tiheästi rakennetun, yksityisautoiluun perustuvan korttelin keskellä erämaata.

Espoolla on tiukat MAL-tavoitteet ja niihin kuuluu 300000 kerrosneliömetriä vuodessa lisää asuinrakentamista. Skeptikkojen mukaan metron jatkamatta jättäminen poistaisi Espoon käytöstä niin paljon rakentamiskelpoista potentiaalia ja hidastaisi myös Espoonlahden kehitystä sen verran, että rakennustavoitteet jäisivät saavuttamatta. Kaavoituskone kieltämättä varmasti alkaisikin hetkellisesti yskiä jos kielteinen metron jatkopäätös tehtäisiin.

Mutta mitä todellisuudessa tapahtuisi, jos metron jatko jäisi toteutumatta?

Ensimmäisenä meidän olisi harkittava uudelleen jatkoliikennettä. Matinkylälle voisi olla edullista, että Espoonlahdesta linjat jatkaisivatkin tulevaisuudessa vanhaan malliin. Käyttäjiä terminaalille riittää vaikka siinä ei pyörisikään jatkuva liityntäliikennerumba. Palvelutaso jopa paranisi, kun välipysähdyksiä ei tarvitsisi tehdä. Minulla ei ole tässä käytettävissäni kustannuslaskelmia (jos jollakulla on, kuulisin mieluusti niistä) mutta epäilen ettei se tulisi välttämättä merkittävästi kalliimmaksi. Bussien liikennöintikustannukset ovat isompia kuin metron, mutta säästämme myös ison investointirahan. Meillä olisi hyvin varaa ajaa Espoonlahdesta keskustaan suoraa linjaa.

Toinen kysymys koskee sitä, minne menee asuinrakentaminen? Alkuun se epäilemättä yskisi. Joutuisimme miettimään uudestaan, minne asuntoja kannattaisi rakentaa. Paineet Pohjois-Espoon tiivistämiselle yli infran sietokyvyn kasvaisivat. Siirtymävaiheen jälkeen jouduttaisiin kuitenkin ottamaan ehkä lusikka kauniiseen käteen: nyt käynnistyvää tutkailua siitä, minne voisimme tiivistää asumista lähdettäisiin viemään entistä reippaammalla otteella. Lähellä keskustaa on paljon alueita, joissa olisi paljonkin tiivistämispotentiaalia: jos tätä lähdettäisiin tutkimaan yhdessä asukkaiden kanssa ja antaen hieman normaalia enemmän vapauksia, saisimme sieltä reippaasti lisäneliöitä. Espoossa tiheimminkin rakennettu alue on erittäin harva. Tämä ei tarkoita kaikkien puistojen rakentamista, vaan sitä, että esimerkiksi osan talojen välisestä tyhjästä tilasta voisi rakentaa asuintaloiksi. Joissain tapauksissa kyseeseen tulisi jopa talon purku ja kaksinkertaisen lisärakentamisen määrä, jotta talot saataisiin asemoitua paremmin. Tämä käy houkuttelevaksi kun puhutaan huonokuntoisemmista peruskorjattavista taloista.  Putkirempan rahoitus tontin kaavoituksella voisi sekin houkutella.

Finnoota lähdettäisiin todennäköisesti silti rakentamaan, kenties uusin suunnitelmin. Espoonlahden kehittämisen lopettamiselle ei puolestaan olisi järkeviä syitä. Sen sijaan Espoonlahti tulisi kehittymään nykyistä selvemmin itsenäisenä yksikkönä: kun olisi tehty selvä pesäero siihen, mihin loppuu kaupunki ja jätetty Espoonlahti pois keskustaan ulottuvasta runkoverkosta, siitä saattaisi yllättäen tulla selvemminkin oma alueellinen keskuksensa. Espoossahan ongelma on, että isoinkin keskus on alisteinen Helsingin keskustalle, kun yhteydet ovat hyvät: Espoonlahti voisi alkaa kehittyä selvemmin pääkaupunkiseudun läntisenä,  palveluiden suhteen itsenäisenä pikkukaupunkina.

Pitkällä aikavälillä taas Espoo muotoutuisi pakon edessä Matinkylästä Helsinkiin päin hyvin eri näköiseksi. Matinkylästä eteenpäin olisi siihen verrattuna selvästi väljempää, kunnes oltaisiin tukevasti Espoonlahden vaikutuspiirissä.

Westendiä ja Haukilahtea tiivistettäisiin edellä kuvatulla tavalla. Otaniemeen tulee jo nyt massiivista lisärakentamista. Keilaniemeen alettaisiin suunnitella entistä enemmän myös asumista, ja toimistorakentaminen nousisi pikku hiljaa korkeammalle kun nyt rakennetut kuusikerroksiset elementtitalot hapertuvat muutaman vuosikymmenen kuluttua. Keskukset muotoutuisivat toki selvemmin metrojen ympärille, mutta rakentamista tulisi merkittävästi lisää myös nyt uinuville omakotialueille. Vaihtoehtoja tähän taas on monia, pienestä lisärakennusoikeudesta isompiin muutoksiin. Metroasemien liepeillä alettaisiin harkita kaavoituksen nopeuttamista ja pakkolunastuksia: esimerkiksi Urheilupuiston asemalla on runsaasti hukkatilaa jota ei olla aikoihin vielä edes ottamassa kaavoitusohjelmaan.

Tämä on ehkä myös toiveajattelua, mutta jos metro jätettäisiin rakentamatta ja paineet tiivistää lähellä Helsinkiä kasvaisivat, meillä olisi myös entistä suurempi paine – ja enemmän varaa – hoitaa kuntoon poikittaiset yhteydet. On järkyttävää, miten pitkään Raide-Jokerin kanssa on odoteltu, vaikka nykyinen jokerilinja on ollut jo aikapäiviä sitten tupaten täynnä ja vaikka kustannuksiin suhteutettuna se on metroa merkittävästi edullisempi hanke. Metron kanssa ja ilman tätä hanketta tulee edistää.

Minun on vaikea nähdä tätä tulevaisuuskuvaa välttämättä pahana. Hankalaa se voisi olla, etenkin jos paineet edetä tiivistämisessä nopeammin kuin asukkaiden hyvän yhteistyön ja hyvän elinympäristön takaamiseksi voisi olla. Rajoitteet voisivat tehdä kaupunkiympäristön kehittymiselle hyvääkin. Se ei tarkoita, etteikö metron jatko toisi mukanaan paljon hyvääkin, eikä se tarkoita sitä etteivät yllä esitetyt skenaariot metron jatko myötä lainkaan toteutuisi. Meidän kannattaa kuitenkin muistaa, että Espoota voidaan kehittää kummassakin skenaariossa. Rajoitteet ohjaavat kehityksen suuntaa mutta eivät estä sitä.

Noin muuten olen sitä mieltä, että metroa ei tule rakentaa ilman valtion tukea.

by

Valtuustopuheenvuoro Lommilasta

Esitin valtuustossa Lommilan kaavan hylkäämistä. Ohessa puheenvuoro, jossa kerron hylkäysperusteita. Surullista on, että valtuustossa kovin moni oli sitä mieltä, että meidän tehtävämme ei ole ohjata kaupungin rakentumista vaan rakentaa mitä sattuu minne kuka tahansa saattaisi haluta rakentaa. Kaupunkia ei rakenneta arvalla.

—

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut:

Lommilan kaavaa käsiteltiin valtuustosalissa viimeksi vuosi sitten. Kaava-alue on sekä kooltaan että vaikutuksiltaan harvinaisen iso ja kaava-asiaa on käsitelty yli kymmenen vuotta. Vaikken sinänsä olekaan iloinen kaavaprosessiemme kestosta, voin todeta, että maailma on tänä aikana muuttunut merkittävästi.

Lommilaan suunniteltu uusi Itäkeskus kuuluu menneeseen aikaan, ja on käsittämätöntä, että vaikka valtion tasolla on päätetty että kauppakeskusten kaavoittamista suitsitaan, tätä keskusta ajetaan edelleen.

Muistuttaisin siis arvon valtuutettuja vielä siitä, mistä tässä kaavassa on kyse. Lommilan kauppakeskusta markkinoidaan tilaa vievän kaupan keskuksena, mutta tässä kaavassa me puhumme isosta kauppakeskuksesta, jossa on vähän tavallista enemmän huonekaluliikkeitä.

Maailma on muuttumassa. Olemme kaupan murroksen kynnyksellä, ja vaikka täsmälliset seuraukset ovat vaikeita ennustaa, tiedämme, että entisenlainen kauppakeskus ei tule olemaan sen keskiössä.

Ilman tätä murrostakin keskus on kuitenkin vahingollinen idea. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan vähittäiskaupan ensisijainen sijoituspaikka on keskusta-alue.

Isot kaupalliset keskittymät tulisi rakentaa hyvien liikenneyhteyksien kohdalle, alueelle, jossa asuu paljon ihmisiä kävelymatkan päässä. Tämä ei tarkoita, että kaikkien olisi pakko kävellä keskukseen: se tarkoittaa yksinkertaisesti, että mahdollistamme mahdollisimman monelle asioinnin myös ilman autoa.

Lommilan etäisyys – pari kilometriä – ei kuulosta paljolta. Se on niin kuitenkin niin paljon, että asiointi ei tule tapahtumaan julkisilla. Samalla se on niin vähän, että se tulee syömään Espoon keskuksen kaupallisen potentiaalin ja siirtämään alueen painopistettä pois junaradalta. Rakennuttajat eivät edes yritä väittää, että Lommila olisi muuta kuin automarket: ennusteiden mukaan yli 80% asioinnista tapahtuisi yksityisautoilla.

Lommilaa on perusteltu mm. sillä, että se vähentäisi päästöjä kun asiakkaat ajaisivat autoillaan lyhyemmän matkan ostoskeskukseen. Tämä laskelma ei ota huomioon pitkän aikavälin vaikutuksia kaupunkirakenteeseen.

Lommila helpottaisi toki esimerkiksi joidenkin Pohjois-Espoon asukkaiden asiointia. Joillain Espoon alueilla palvelutarjonta on surkeaa. Lommilaan mahtuisikin hyvin ruokakauppa ja se toimii jo nyt hyvänä tilaa vievän kaupan keskuksena. Olen kuitenkin sitä mieltä, että paikallisten palveluiden surkeaa tarjontaa ei kannata parantaa parantamalla kaukana sijaitsevia palveluita. 

Arvoisat valtuutetut, tietänette että Espoon keskusta ollaan kehittämässä isolla rahalla. Alue on jäänyt pahasti jälkeen ja tarvitsee piristysruisketta ja kasvojenkohotusta. Lommilaa markkinoidaan tällaisena, mutta jos tämä sama potentiaali lisättäisiin pääosin keskukseen itseensä ja vietäisiin palveluja myös niiden puutteesta kärsiville haja-asutusalueille, saisimme merkittävästi parempaa kaupunkia ja yhtä lailla kaupallista vetovoimaa.

Tätä kaavaa on hiottu pitkään ja se on valtuustossa palautettu muutoksia varten. Koska nämä muutokset eivät johtaneet itse konseptin muuttumiseen ja annetut lausunnot ovat edelleen hyvin kriittisiä, esitän tässä palautuksen sijaan hylkäysesityksen joka on jaettu numerolla 4. Näin Lommilan mahdolliset jatkosuunnitelmat voidaan tehdä puhtaalta pöydältä. 

Hyvät valtuutetut, meidän tulee kehittää Espoon kaupallisia palveluita. Asukkaille tulee tarjota riittävä palvelutaso, ja nykyinen tilanne esimerkiksi joillain Pohjois-Espoon alueilla tai vaikkapa Suurpellossa on kestämätön. Lommilaan kannattaa pikimiten lisätä ruokakauppaa, ja toivotamme myös tilaa vievän kaupan kasvun tervetulleeksi. Täällä Espoossa me haluamme parantaa niin palveluita kuin talouttakin. Kannattaa kuitenkin miettiä, koska sanojen ja tekojen välille tulee liian suuri kuilu: koska hölmöläisen tapaan leikkaamme peittoa toisesta päästä ja jatkamme sitä toisesta.

by

Kuluneen vuoden jäljet

Kulunut vuosi on jättänyt jälkeensä pysyviä merkkejä. Otsan juonne kertoo pohdinnoista, tiukoista paikoista ja keskittymisestä. Suupielen naururyppy riemusta, ilosta ja hyvistä hetkistä. Seurasta, jonka kanssa on ollut ilo taittaa matkaa.

Kun vuosi sitten aloittelin kaupunginvaltuutettuna ja kaupunkisuunnittelulautakunnassa, mietin miten aika tulee riittämään. Vuosi lähti käyntiin rytäkällä: luottamustehtävien alun lisäksi vaihdoin asuntoa ja työtä, vuoden aikana vielä toistamiseen. Vaikka asunnonvaihto helpottikin lapsiperhearkea, etenkin keväällä tiukkoja hetkiä oli paljon. Pahimmillaan kokouksia ja tapaamisia oli keväällä kahdeksan iltaa putkeen. Onneksi apua oli paljon ja omia rajoja ei joutunut liikaa koettelemaan, sen sijaan kalenteria on syksyn kuluessa täyttänyt paljon kevättä varovaisemmin. (Valtuustovuotta on erityisesti kaupunginhallituksen vinkkelistä mainiosti summannut Tiina Elo blogissaan, ja kokosin itse kuluneen syksyn asioita muistiin omaan postaukseensa.)

Jaksamista on auttanut paljon puolison tuki, ja korvaamattominta apua olemme saaneet lasten isovanhemmilta sekä ystäviltä. Hoitoapua on tarvittaessa löytynyt ja aviopuoliso ei ole joutunut olemaan liikaa yksin vastuussa kodista. Kiitokset ansaitsee myös työnantajani, jolta onneksi löytyy tarvittaessa joustoa, enkä Euroopan parhaalta työpaikalta muuta odotakaan. Voinkin todeta, että läheisten apu ja työelämän jousto ovat tärkeimpiä asioita, jotka auttavat lapsiperhettä luovimaan kiireiden läpi. Kaikilla ei ole apuun kykeneviä sukulaisia ja ystäviä, ja tämä pitää muistaa myös kaupungin työssä.

Joustoja on joutunut tekemään jonkin verran. Pidin syksyn ajan kiinni siitä, että en ole kolmea peräkkäistä iltaa kotoa poissa. Päätin myös vuoden kuluessa luopua Tapiolan seudun Vihreiden hallituksen puheenjohtajuudesta. Olen mielelläni toiminnassa edelleen mukana ja jatkan ensi vuonna hallituksessa, mutta vaalivuonna tarvitaan ihmistä, jolla riittää aikaa myös päivittäisen toiminnan pyöritykseen. On ilo nähdä, että vastuu jatkuu hyvissä käsissä. Espoon Kaupsukahveja ei ole tänä syksynä pidetty, ja se on jäänyt harmittamaan. Tämän haluan korjata ensi keväänä.

Paljon on tapahtunut myös muilla saroilla. Lapset kasvavat, vanhempi oppi polkupyöräilemään ja nuorempi pois vaipoista. Vähät vapaahetket – erityisesti työmatkat – olen käyttänyt liikunnan parissa, jota ilman en jaksaisi. Onneksi liikuntaan saa myös lapset mukaan: olemme koko perheen voimin kannustaneet perheen isiä Tukholmassa ja Nuuksio Classicilla, ja ehkä hupaisin kisa oli Otaniemessä järjestetty perinteinen 800 m juoksu, jossa lapset innostuivat äidin ja isin suorituksesta niin että ottivat itsekin loppukirit maaliviivalle. Oman urheiluvuoteni kohokohta oli Joroisten triathlonin puolimatka, vaikka kipuileva polvi jättikin juoksuosiolta ensi vuodeksi vähän hampaankoloon. Olen havainnut, että ainakin itselläni sopiva tavoitteellisuus auttaa löytämään aikaa kunnon ylläpitoon ja itsestä huolehtimiseen.

Merkittävintä kuluneessa vuodessa ovat kuitenkin ihmiset. Luottamustehtävien, uusien töiden ja urheiluharrastuksen myötä elinpiiri on taas laajentunut ja rikastunut.

On ollut suuri ilo työskennellä asiantuntevan, innostuvan, humaanin ja hulvattoman joukon kanssa joka myös Vihreänä valtuustoryhmänä tunnetaan. Paneutuva ryhmämme puheenjohtaja Inka sekä kaikki muut antaumuksella töitä tekevät ryhmän jäsenet pitävät riman korkealla. Vihreän ryhmän erityispiirre on huolellinen valmistautuminen ja demokraattisuus: päätökset mietitään yhdessä ja se vaatii paneutumista.

Kiitos siis kaikille, joiden kanssa olen saanut kuluneen vuoden aikana tehdä töitä, juosta lenkkipoluilla, parantaa maailmaa ja ihmetellä sen menoa!

Toivotan kaikille valoisaa ja innostavaa uutta vuotta! Jatketaan täyttä höyryä eteenpäin, ja otetaan uusi vuosi vastaan riemukkaasti!

by

Yhteenvetoja

Kuluneen syksyn aikana on tapahtunut paljon. Siihen on kuulunut paljon muutakin kuin kokouksia, ja läheskään kaikesta mielessä pyörineestä ei ole saanut kiteytettyä omaa kirjoitustaan. Tämän lisäksi moni ajankohtainen asia on pyörinyt myös uutisissa: niinpä ajattelin koota kuluneen syksyn asioita vielä pienenä muistiona ja koottuina linkkeinä. Olen havainnut tämän toimivan erinomaisena lisämuistina myös itselleni. Samalla on hyvä jo pohtia ensi vuotta, vaikka uudenvuodenlupaukset ovatkin vasta viikon päästä.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden kokousraportit ovat luettavissa Espoon vihreiden sivuilta Kaupsublogista. Tulen vähän miettimään tätä julkaisutapaa, ne olisi hyvä saada kootusti myös tähän blogiin. Kirjoitamme tekstejä vuorotellen Risto Nevanlinnan kanssa, joten on kuitenkin luontevaa pitää itse blogi Esvin sivujen alla.

Ajatuksena on myös lisätä omassa blogissa lyhyempien postausten määrää. Olen kokenut blogin hyväksi apumuistiksi, ja   toisaalta kynnys kirjoittaa on usein korkea kun haluaisi kirjoittaa pitkään ja perusteellisesti. Silti lyhyempi postaus on usein luettavampi. Osallistumiset tilaisuuksiin ja seminaareihin olisi mukava kirjata muuallekin kuin Facebook-sivulle, joka ei ole samalla tavoin etsittävissä ja kategorisoitavissa.

Kuluneen syksyn teemoja

Kaupungintalon kohtalo puhututti syksyllä, kun hyväksyimme kaavan joka mahdollistaa ensi tai seuraavana vuonna kaupungintalon kohtalosta päättämisen. Kirjoitimme Henna Partasen kanssa kaupungin historian säilyttämistä korostavan mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Länsiväylässä. (Suurkiitokset kirjoittamassa mukana olleelle Tiina Elolle.)

Erinomainen Pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin. Pyöräilyn osuuden kaksinkertaistaminen noteerattiin myös Helsingin Sanomissa. Länsiväylässä korostimme, että työ ei ole tässä, vaan nyt täytyy myös huolehtia siitä että kunnianhimoinen ohjelma saadaan täytäntöön. Tässä budjettitilanteessa esimerkiksi lisämäärärahoja ei työhön valitettavasti saatu.

Budjetin yhteydessä ja koko vuosi on puhuttu paljon homekouluista. Surullista on, että vaikka ongelma on vihdoin myönnetty ja homekorjauksia alettu edistää, edelleenkään koulujen ja muiden kaupungin rakennusten ylläpitoon ei ole varattu riittävästi rahaa.

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on suuret paineet tehdä perheasuntoja, ja tätä käytetään keppihevosena milloin minkäkinlaiseen rakentamiseen. Kaupunginjohtaja nosti syksyllä budjetin yhteydessä esiin sen, että taloudellisesti suurin kato on keskustaan muuttavasta varakkaasta väestöstä. Kommentoin tätä Seppo Laakson tutkimuksesta selvinnyttä asiaa korostamalla erityisesti tarvetta edistää keskustojen rakentamista, sekä lähipalveluiden ja lähiluonnon tärkeyttä. Muistutin myös helposti unohtuvista väestöryhmistä eli kasvavasta sinkkuväestöstä ja keskituloisista perheistä.

Espoonväylä oli kaupsun haastavimpia kaavoja. Suunnitelmat olivat parantuneet merkittävästi aiemmista, mutta eivät vielä lähellekään valmista.

Valtuuston budjettikokouksen yhteydessä nostin esiin Espoon tietohallinnon säästöpotentiaalin. Havaitsin juuri, että noston oli poiminut artikkeliinsa Tietoviikko, joka oli pyytänyt lisäkommentteja Espoon ICT-johtaja Matti Franckilta. Suosittelen lukemaan artikkelin, Franck täsmentää asioita hyvin. Hyvä, että asia nousee esiin, ja tähän palaan vielä alkuvuodesta tarkemmin.

Tulevan kevään isoja asioita kaupunkisuunnittelulautakunnasa tulevat olemaan poikittainen raideliikenne, erityisesti Raide-Jokeri sekä pysäköinti, johon valmistellaan uutta ohjeistusta. Kaupsun ulkopuolelta tärkeitä teemoja ovat päivähoito sekä  tuottavuusohjelman myötä esiin varmasti nouseva IT-hallinnon uudistus.