Tapahtumat

by

Keran asukastilaisuus 11.6

Eilen Espoon valtuustotalolla pidettiin Keran osayleiskaavaprosessin asukastilaisuus. Keran osayleiskaavaahan on alettu valmistella vajaa vuosi sitten Inexin ilmoitettua, että he ovat siirtymässä pois Kerasta. Logistiikkakeskuksen lähdettyä alueelle voidaan alkaa vihdoin suunnitella juna-aseman ympäristöön sopivaa viihtyisää kaupunkikeskusta. Toimin tilaisuuden puheenjohtajana ja toin samalla yleisölle lautakunnan terveiset esittelemällä prosessin pohjaksi tehdyt linjaukset. Tilaisuus oli mukava ja lämminhenkinen ja espoolaisia oli tullut hyvin paikalle, noin 35.

Kaupunkisuunnittelulautakunta linjasi Keran osayleiskaavan tavoitteita kokouksessaan 15.5 (raporttimme kokouksesta kaupsublogissa). Keran alueesta on jo aiemmin tehty diplomityö (Laura Kiijärvi) ja kuluneena keväänä konsulttitoimiston luonnos (Kimmo Rönkä). Tarkoitus on tehdä osayleiskaavaprosessia huolella asukkaita kuunnellen, ja lakisääteisten vaiheiden lisäksi prosessissa on myös ns. luonnosvaihe joka valmistuu noin vuoden kuluttua. Asukkailla on siis aito mahdollisuus vaikuttaa.

Tämän ensimmäisen asukastilaisuuden tarkoitus oli tuoda esiin lautakunnan tavoitteita alueelle ja pohjustaa asukkaille tulevaa sekä tarjota mahdollisuus niin huolien esiintuomiseen, kysymyksiin vastaamiseen ja toiveiden esilletuontiin. Kerahan tulee rakentumaan vasta 10-20 vuoden tähtäimellä, joten sopeutumisaikaa onneksi on. Tilaisuudessa kävikin ilmi, että vaikka alueen kehittäminen otettiin pääosin erittäin positiivisesti vastaan, myös pelkoja oli tuotiin esiin. Monelle tieto siitä, että Kerasta tehdään tosissaan kaupunkimainen keskus tuli uutena asiana, ja vaikka painotimmekin että nykyiset omakotialueet säilyvät, muutos on toki iso. Pääosin kuitenkin asiaa katsottiin positiivisesti: ajatus palveluiden tulosta lähelle ja asuinympäristön laadun paraneminen olivat tervetulleita. Aluehan onkin sikäli helppo, että emme joudu tekemään palapeliä nykyisten asukkaiden ympäristön ja uudisrakentamisen yhteensovittamisessa. Jonkin verran kritiikkiä esitettiin siitä, että Inex oli tullut alueelle verrattain hiljan ja asukkaita ei tuolloin kuunneltu vaan esimerkiksi lähimetsät lanattiin surutta ja toisaalta harvoja parannuksia kuten alikulkuja ei tehty. Onkin tärkeää nyt suunnitella alue siten, että se tehdään kestävästi, sekä niin että se kestää aikaa ja tarpeiden muuttumista että on myös toteutettu laadukkaasti.

Tilaisuuden aluksi kävin läpi osayleiskaavan tavoitteita. Tämän jälkeen yleiskaavasuunnittelija Ville Hokkanen KSK:sta kävi läpi osayleiskaavatyön lähtökohdat ja prosessin sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman joka prosessia ohjaa. Kimmo Rönkä Movense oy:stä esitteli Kera 2025-vision käyden läpi tulevaisuuden megatrendejä, kaupungistumista, lähiliikkumista, palveluiden ja töiden murrosta ja uutta yhteisöllisyyttä. Hän myös esitteli mitä nämä voisivat tarkoittaa Kerassa ja miten alueen brändiä voisi rakentaa.

Tämän jälkeen käytiin työpajatyöskentelyyn. Olimme lautakunnan linjauksista etsineet neljä kantavaa teemaa joiden alla ihmiset saattoivat keskustella ja tuoda esille toiveitaan ja ratkaisuehdotuksiaan:

1. Houkutteleva korttelikaupunki ja käveltävä ympäristö

2. Monimuotoiset työpaikat ja palvelut

3. Sujuva raideliikenne ja liikkuminen

4. Elämyksellinen vapaa-aika ja virkistysyhteydet

Keskustelu kävi vilkkaana ja asukkaiden toiveita ja näkökulmia kirjattiin runsaasti. Lopuksi vedimme keskustelun yhteen jokaisella työpajapisteellä.

Tilaisuuden loppusanoissa vedin vielä yhteen tilaisuuden antia ja totesin, että keskustelusta hahmottui hyvin selkeästi kolme eri teemaa: laatu, monimuotoisuus ja inhimillinen mittakaava. Laatua painotettiin niin kaavoituksen kuin toteutuksenkin osalta, toteutuksessa niin rakennusten kuin palveluiden ja ympäristönkin laatua painottaen. Monimuotoisuus tuli esiin lähes joka pisteellä: työpaikkojen ja palveluiden tulisi olla joustavia, haluttaisiin popup-toimitiloja, matalan kynnyksen harrastetiloja, ja toisaalta itse kaupungissa vaihtelevuutta korkean ja matalan välillä sekä kaupunkiluonnon näkymistä alueella. Inhimillinen mittakaava oli tärkeä: alueella halutaan kahviloita, pieniä kauppoja, aukioita ja viihtyisää oleskelutilaa, ei modernistisia torneja.

Virallisen osuuden jälkeen oli vielä vapaata keskustelua, ja harva lähti tilaisuudesta heti loppusanojen osalta. Viimeisissä kysymyksissä tuli vielä esiin erittäin hyviä kysymyksiä mm. nyt jo kaavoituksessa olevista alueista ja siitä, onko niitä otettu visiossa lainkaan huomioon. Lautakunnassakin on jo hyväksytty Nihtisillan alueelle lisää kaavaa, ja näitä ei varsinaisesti liene mietitty vielä visiossa, alueiden kaavoitushan on käynnistynyt ennen Keran hankkeen aloittamista. Näihin tulisi jatkossa kiinnittää entistä tarkempaa huomiota. Samoin toivottiin jatkuvampaa vuorovaikutusta esimerkiksi blogimaisen kommentointimahdollisuuden muodossa Espoon sivuilla. Huomionarvoista oli myös huoli, jota ei välttämättä osayleiskaavaprosessissa ratkota: aluetta voisi pyrkiä jollain tavoin parantamaan jo ennen sen rakentamista, sillä esimerkiksi rapistuvat autiorakennukset tuovat turvattomuutta.

Kimmo Rönkä tekee vielä työpajatyöskentelystä yhteenvedon joka julkistetaan Keran kaavasivuilla yhdessä mm. Ville Hokkasen esityksen kanssa.

by

Espoo Open Space eli ketteryyttä terveydenhuoltoon

Eilen Dipolissa pidettiin Ketterät terveydenhuollon tietojärjestelmät Espoossa -seminaari. Järjestäjinä toimivat Espoon vihreät valtuutetut, eli minä ja Jyrki Kasvi, Agile Finland sekä Houston, Inc.

Tilaisuuden pihvi oli osallistujien vuorovaikutus: ryhmätyöskentely, jolle oli varattu hyvin aikaa. Seminaarista jäikin parhaiten mieleen innostunut, syvällinen ja kattava keskustelu, jota oli todella harmi keskeyttää seminaarin loppusanoja varten. Onneksi keskustelu varmasti jatkuu muilla kanavilla. Keskustelusta teemme vielä tiivistelmän, joka laitetaan jakoon.

Kuinka se syntyi?

Kävin alkuvuodesta oman työnantajani Siilin kirjahyllyä läpi ja kollegani suositteli sieltä löytyvää Houston, Incin Vesa Teikarin kirjasta Ketterän kehittämisen ostajan opas. Luin kirjan kahdella bussimatkalla ja innostuin: yleistajuinen, tiivis ja kuitenkin kattava paketti ketterän kehityksen ja ennen kaikkea sen ostamisen perusperiaatteista. Yleensä ketterän kehityksen oppaat on suunnattu tekijöille – ostajat kulkevat sokkona. Vaikka kirjanen ei ollutkaan erityisesti suunnattu julkishallinnolle eikä siinä siis käsitelty vaikkapa hankintalain sudenkuoppia, soitin Houstonille ja kysyin itselleni ilmaiskappaleita jaettavaksi Espoossa. Tapasimme Teikarin kanssa lounaalla ja sain kaksi kassillista kirjasia, jotka vein ICT-johtaja Matti Franckille sekä peruspalvelujohtaja Juha Metsolle luettavaksi ja jaettavaksi organisaation sisällä.

Tuolla alkuperäisellä lounaalla puhuimme pitkään Espoosta, terveydenhuollosta ja ketterästä kehityksestä ja Teikari heitti ilmaan idean nimenomaan Espoolle suunnatusta ketterän kehittämisen seminaarista. Kun ideaa myöhemmin jalostettiin ja lähdimme toteuttamaan tilaisuutta, Houston ja Agile Finland ottivat hoitaakseen tilaisuuden organisoinnin ja minä ja Jyrki vieraslistan ja kutsut. Haluaisinkin vielä tässä erikseen kiittää niin Vesa Teikaria, Antti Kirjavaista kuin muitakin fasilitaattoreita ja puhujia tilaisuuden mahdollistamisesta. Erityinen kiitos myös Matti Franckille, jonka kalenterista löytyi tilaa osallistua sekä Juha Metsolle, joka antoi tärkeää evästystä tilaisuuden valmisteluun vaikkei valitettavasti ehtinytkään itse paikalle. Samoin kaikille osanottajille, niin virkamiehille, luottamushenkilöille kuin asiantuntijoillekin, jotka tekivät tilaisuuden.

Mitä siellä tapahtui?

Tilaisuuden aluksi Jyrki Kasvi sekä Espoon ICT-johtaja Matti Franck puhuivat terveydenhuollon tietojärjestelmien haasteista yleisesti sekä Espoon tilanteesta erityisesti. Yleisöä huvitti Franckin heitto ”teitä varmaankin mietityttää, mitä Espoo oikeastaan tekee ketterien järjestelmien tilaisuudessa?” Tätä puitiinkin sitten sekä Franckin jatkossa että tilaisuudessa myöhemminkin. Yleisö otettiin mukaan heti alustuksen jälkeen, kun kaikki saivat pohtia, mikä olisi omassa roolissa tärkein kysymys ratkottavaksi.

Antti Kirjavainen sekä Marko Taipale alustivat ketteristä menetelmistä sekä niiden ostamisprosessista, jonka jälkeen case-esimerkkinä Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskuksesta johtava asiantuntija ja hankepäällikkö Jorma Turunen kertoi kokemuksia ketterästä kehittämisestä. Puhe oli suoraa ja hankintalaki taisi jo hetkeksi lentää roskiin – positiivisena esimerkkinä Turunen kuitenkin mainitsi neuvottelumenettelyn.

Pohjustusten jälkeen erillisessä Open Space-osuudessa käytiin konkreettisemmin pienryhmissä osallistujien kanssa läpi tilaisuuden aluksi esitettyjä kysymyksiä: Espoon sosiaali- ja terveyspuolen haasteita ja niiden ratkaisuja. Sessioita oli kaksi, joissa oli kolme ryhmää eri teemojen ympärillä: ensimmäisessä sessiossa ajatuksena oli purkaa asioita auki yleisemmällä tasolla, purkaa keskustelut ja sen jälkeen käydä kustakin aihepiiristä läpi konkreettisia ensiaskeleita ja ratkaisuja.

Sessio 1: Keskustelua, ideoita ja konkretiaa

Istuin ensimmäisessä sessiossa asiakas-ryhmässä, jossa mietittiin tuotteen käyttäjiä eli lääkäreitä, hoitohenkilökuntaa ja myös meitä palvelujen käyttäjiä. Apotti-hankkeen edustaja kertoi, että heillä käyttäjiä on pyritty kuuntelemaan menetelmällä, jossa käyttäjäryhmät pohtivat käytettävyyttä myös muiden näkökulmasta. Tämän avulla ristiriitoja voidaan välttää ja ihmiset ymmärtävät paremmin myös muiden vaatimuksia. Pohdimme paljon myös IT:n klassista ongelmaa eli sitä, että lähdetään tekemään it-järjestelmää miettimättä, miten se oikeasti parantaisi toimintaa. Espoon Sote-puolen virkamies puolestaan muistutti, että me emme voi miettiä pelkästään itse hoitoprosesseja vaan järjestelmän tulee tukea myös johtamista. Lonkkaliukumäki – joka toimii tällä hetkellä puhtaasti paperilapuilla – osoittaa että prosesseja on itse asiassa paras tyypatakin ensin muuten kuin tekemällä mallinnusta suoraan softaan tai hienoilla kaavioilla. Jo fyysisesti pöydän ääressä prosessia kokeilemalla usein löydetään toimivampia ratkaisuja.

Samaan aikaan muissa ryhmissä puhuttiin IT:n hankinnasta ja erityisesti ketterän hankinnan ongelmista. Miten ketterää voi oikeasti ostaa? Tässä ryhmässä oli pohdittu muun muassa vaihtoehtoa, jossa pitkäkestoisemmassa sopimuksessa olisi jatkuva katkaisukohta, esimerkiksi kuukauden tai parin välein, jolloin toimittajan kyky evaluoitaisiin. Emme olleet päästä purkamaan kaikkia ryhmiäkään, koska kysymys herätti niin kiivasta keskustelua: erityisesti puhutti kysymys siitä, millaisilla kriteereillä sopimuksen voisi purkaa jos tällaisen sopimuksen haluaisi tehdä.

Sessio 2: Hankintaa, osaamista ja hankintaosaamista

Toiseen sessioon vaihdoin ryhmää ja menin keskustelemaan julkisen hankinnan sudenkuopista. Edellisestä sessiosta oli jäänyt kummittelemaan yksi iso kysymys: miten hankintaosaamista voisi vahvistaa kuntapuolella? Kuntien Tiera pyrkii ratkomaan hankintalain ja yhteishankintojen ongelmia tarjoamalla hankintaosaamisen ja toteutuksen valmiissa paketissa: Tiera kuitenkin ainakin tällä hetkellä on erikoistunut tekemään nimenomaan kunnille yleisiä ratkaisuja, kuten tarjoamaan räätälöityjä mutta pohjatekniikaltaan samoja www-sivuja. Pelkkää hankinta-apua siis Tiera ei tällä hetkellä tarjoa: lähtökohtanahan Tieralle on osittain ollut, että pienten kuntien ei ole ollut järkevää tehdä samoja ohjelmistoja satoja kertoja uudelleen.

Totesimme, että markkinoilla on itse asiassa tyhjiö hankintaosaamisen tarjonnassa: jokunen yritys tarjoaa tätä, mutta tilaa olisi kokonaan uudelle toimijalle. Vaikka hankintaosaamisesta on vuosia puhuttu, etenkin julkisella puolella sen merkitys on alkanut selvitä laajemmin vasta viime vuosina. Tätä osaamista ei vielä monellakaan kunnalla ole.

Yksityiselle puolelle helpointa olisi saada mukaan toimija, joka ei myisi toteutusta, jolloin se voisi tuntua kumppanina luotettavammalta. Uusi julkishallinnon toimija, joka keskittyisi hankintaosaamisen kehittämiseen ja tarjoamiseen voisi kuitenkin myös olla erittäin toimiva: konkreettisena askeleena esim. Sitra voisi seuraavassa kuntaohjelmassaan tutkia tällaista vaihtoehtoa.
Samalla keskustelimme myös osaamistyhjiöstä. Mikä on kunnan ydinosaamista, ja mitä asioita voidaan ulkoistaa? Nyt on välillä menty reilustikin metsään ulkoistamalla myös hankinnan kannalta tarpeellista substanssiosaamista. Onnistunut projekti, erityisesti ketterä projekti vaatii vahvaa omistajuutta ja osaamista oman talon sisällä. Kuinka tätä osaamista voisi vahvistaa ja miten sitä voi määritellä? Ulkoistuskysymyksissä on ideologisia rintamalinjoja, mutta it on niistä onneksi ainakin suurimmaksi osaksi vapaa. Hyvä kysymys kuitenkin on, voiko virkamieheltä kysyä, oletko tarpeellinen – tällaisen asian kartoittamisessa ulkopuolinen apu voisi itse asiassa olla tarpeen.

Mitä seuraavaksi?

Terveydenhuollon tietojärjestelmien ongelmat eivät vielä kokonaan ratkenneet, mutta keskustelussa syntyi myös konkreettisia avauksia jatkolle. Vaikka sessiot purettiinkin lopuksi auki, paljon tietoa jäi myös keskustelijoiden päähän. Tässä postauksessa avasin vain niitä paria keskustelua joissa itse olin mukana. Puramme näitä vielä järjestäjäporukalla muistioon, jotta saamme myös konkreettisia jälkiä keskustelusta ja mahdollisia avauksia jatkolle.

Tällaisessa osallistuvassa tilaisuudessa kaikkein jännittävintä on aina se, miten tilaisuus lähtee muokkautumaan: ennalta ei voi tietää, mille poluille juuri tämä porukka keskustelun vie. Tavoitteena oli tuoda yhteen ihmisiä, joilla on aiheesta sanottavaa mutta jotka eivät ehkä muuten kohtaisi, ja tässä uskoakseni onnistuimme. Haluankin lopuksi kiittää kaikkia osallistujia erinomaisesta, innostavasta ja rakentavasta tilaisuudesta!

by

Triathlonia ja sirkushuveja kaikelle kansalle

Viikonloppuna järjestettiin neljättä kertaa Helsinki City Triathlon. Osuvasti nimettu Triforfun järjestää matalan kynnyksen tapahtumaa, jonne toivotetaan tervetulleiksi kokeilemaan kaikki joita laji kiinnostaa. Matka on liki puolet lyhyempi kuin virallinen sprintti (noin kahdeksasosatriathlon): 300m uintia, 10km pyöräilyä ja 3km juoksua. Lisäksi uinti tapahtuu epäortodoksiseen tapaan uima-altaassa parinkymmenen lähtijän erissä, mikä on mukavaa etenkin epävarmemmille uijille. Virallisten kisojen lähtö säikäyttää joskus paatuneemmankin uimarin, kun satapäinen joukko kauhoo toistensa päältä ja alta ensimmäiset sata metriä.

Kisassa kaikki on vähän tavallista helpompaa. Uimastadionin ympäristö on keskustan lähellä, helposti saavutettavissa. (Paria viime aikojen uutta tulokasta lukuunottamatta triathlon-kisat on tyypillisesti järjestetty kaukana pääkaupunkiseudusta.) Uima-altaan ansiosta märkäpukua ei tarvita. HCT:llä tehdään selväksi, että kisaan saa osallistua millä tahansa välineillä. Jopot on erityisesti mainittu suotavina osallistumisvälineinä. Välineillä ei ole pakko urheilla, vaikka kilpasarjassa näkeekin sitten jo päheitä pyöriä ja triathlonpukuja. Myös juontajat muistivat erikseen kehua kovaäänisiin jokaista pyörää, jossa näkyi vaikkapa persoonallinen etukori kukilla varustettuna.

Kaiken tämän seurauksena – ja kahden pääkaupunkiseudun triathlonseuran vapaaehtoisvoimin – on saatu aikaa riemukas, iloinen tapahtuma jota moni tulee seuraamaan ihan huvikseen. Laji itse taas saa ansaitsemaansa mainosta: kun kerran on kokeiltu, ehkä päähänpistosta, on helpompi osallistua uudestaan ja ehkä jo johonkin muuhun kisaan. Jos laji on kutkutellut pidempään, HCT tarjoaa helpon tavan kokeilla.

Tämä mainos olisi ehkä kannattanut kirjoittaa ennen kisaa. HCT on tehnyt melkoisen palveluksen sekä lajille että kaupunkilaisille, ja tapahtuma on varmasti antanut panoksensa lajin viime vuosina kokemaan nosteeseen. (HelTrin jäsenmäärä on kuulemma tuplaantunut parissa vuodessa.) Tämän ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla yhden kisan, tai edes yhden lajin puffi.

On hienoa, että kaikissa kisoissa ei tarvitse olla veren maku suussa. Pidän itse paljon urheilutapahtumista, nautin siitä kun väkeä on paljon koolla tekemässä jotain yhteistä ja silti omaa. Moni ystäväni on todennut juoksutapahtumien olevan se suola, jonka ansiosta lajia jaksaa treenata. Tosin juoksua harrastavia on hemmoteltu pitkillä perinteillä ja monilla erilaisilla tapahtumilla: erilaiset juoksutapahtumat ovat helppoja osallistua ja joissain niissä on vielä toisia enemmän keskitytty yhdessä tekemiseen ja hauskanpitoon, jotta saadaan liikkeelle mahdollisimman paljon väkeä. Näistä erityisesti Naisten kymppi tulee mieleen tapahtumana, johon itse olen useasti osallistunut.

Liikkumisen pitää olla hauskaa. Kaikki eivät halua olla tavoitteellisia tai kilpailla. Toisille kilpailu on taas piste iin päällä, toisille ainut ja tärkein syy liikkua. Urheilutapahtumat ovat kuitenkin niitä, joiden avulla voidaan saada ehkä vähemmänkin liikkuvat mukaan. Mitä matalampi kynnys, sen useamman on helpompaa kaivaa lenkkarit esiin ja kokeilla ehkä monenkin vuoden tauon jälkeen, miten hyvä fiilis, niin kropalle kuin mielelle, voi tulla liikkumisesta ja liikkumisesta yhdessä. Myös terveys kiittää: emme halua istumatyön koulimia paikalleen jämähtäviä sukupolvia.

—

Kun itse kävin pitämässä hauskaa Uimastadionilla, perheen miesväki nautti Espoo-päivästä Nesteen tornissa ja Sellosalissa lastenkonsertissa. Tapiolassa oli myös Makujen maailma koko viikonlopun, ja pomppulinnat ja pehmotennikset vetivät pienimpiä puoleensa. Tällaisina hetkinä sitä ihmettelee, miksi joka viikonloppu ei ole samanlaista. Väki ei ehkä riittäisi ihan joka viikonlopulle, mutta jotain näistä hetkistä voisi tuoda myös arkeen. Tapiolassa on osanotosta päätellen tilausta keskuksen elävöittämiselle: vastaavat tapahtumat ovat aina tupaten täynnä väkeä. Onneksi luistinrata on tulossa vihdoin talveksi kahluualtaalle: saisikohan ensi kesäksi sinne polkuveneet parin hassun tapahtumapäivän sijaan koko kesäksi?

by

Ehdolla

Minut on hyväksytty Vihreän puolueen kunnallisvaaliehdokkaaksi Espoossa.

Olin pitkään pohdiskellut ehdokkuutta, puolitosissani. Kunnallispolitiikan imago häiritsi, se kun ei ole kaksinen: kuivaa, pölyistä työtä, lehmänkauppoja ja kompromisseja virkaintoisten virkamiesten puristuksissa. Silti kuntatasolla voidaan monesti valtiota paremmin vaikuttaa ihmisten elämään, huolehtia että sekä yksilö että yhteisö voivat hyvin.

Olen saanut viimeisen vuoden aikana kaupunkisuunnittelusta innostuneiden ihmisten tapaamisissa silmäyksen siitä, mitä asioita kunnassa voisikaan saada aikaan. Kiinnostus versoi alunperin arkkitehtuurista, kasvoi laajemmaksi kun ymmärsin että yksittäisen rakennuksen suhde ympäristöönsä voi olla merkittävämpi kuin rakennuksen itsensä suunnittelu, ja laajeni lopulta käsittämään kokonaisen kaupungin yhdyskuntana, jonka tehokkuuteen ja viihtyisyyteen voidaan oikealla suunnittelulla ratkaisevasti vaikuttaa. Innostus versoi toiminnaksi, kun oman kodin naapuriin suunniteltiin puolivillaisia ratkaisuja: silloin viimeistään huomasin, että lähivaikuttaminen voi olla todella kiinnostavaa. Lopulta ratkaisu oli helppo: haluan jatkaa asioihin vaikuttamista, mieluummin ennen kuin suunnitteluprosessi on jo lopuillaan.

Vaaliteemoista esiin nousee ymmärrettävästi vahvimmin kaupunkisuunnittelu. Siitä ja ihannekaupungistani kirjoitan vielä jatkossa lisää. Nurkkakuntaisuutta en siedä, ja pääkaupunkiseudun rajoja vahditaan mielestäni liian tiukasti, omien etujen katoamista peläten. Kilpailu hyvistä veronmaksajista johtaa huonoihin ratkaisuihin koko pääkaupunkiseudun kannalta, ja pääkaupunkiseudun etu on kaikkien siellä asuvien etu. Olen valmis katsomaan erilaisia ratkaisuja joilla epäterveen kilpailun tarve saadaan loppumaan ja pääkaupunkiseutu puhaltamaan yhteen hiileen.

Toinen itselleni tärkeä asia on palvelut. Omalla asuinseudullani Tapiolassa on parhaillaan nähtävissä, mitä tapahtuu kun kunnassa katsellaan vanhentuneita väestöennusteita eikä suostuta uskomaan, että lapsiperheet eivät aio muuttaa täältä pois. Väestöennusteet väittävät Tapiolan mummoutuvan, mutta Tapiolaan muuttaa lapsiperheitä ja nuoria pareja jatkuvalla syötöllä. Joudumme kuljettamaan lapsiamme päivittäin hoitoon kolme kilometriä suuntaansa, kun sadan metrin säteellä olisi lapsia varmaan kolmeen päiväkotiin – niitä löytyy alueelta yksi, yksityinen, 12 lapselle. Omien lasteni päivähoidossa otettiin varastohuone käyttöön, naapuripäiväkodissa muutettiin jumppasali lastenhuoneeksi. Ei pitäisi olla kohtuuton vaatimus lisätä päivähoitoa siellä, missä sille on tarvetta. Samalla voi miettiä muutakin järkeistämistä kaupungin tilankäytössä: julkisen puolen tiloja voisi suunnitella muuntuvammiksi, jotta ennustamattomat väestömuutokset eivät pistä koko pakkaa sekaisin.

Kolmas tärkeä asia on yrittäjyyden ja yritteliäisyyden tukeminen. Yhtenä startupin perustajista ja osakkaana minua kiinnostaa yrittäjyys ja se, miten ihmisiä saa innostettua toteuttamaan omia ideoitaan. Etenkin näinä Nokia-uutisten aikoina se on tärkeä pitää mielessä. PK-yritykset työllistävät Suomessa enemmän kuin Nokiat, ja niistä myös voi kasvaa uusia suuryrityksiä. Rehellisyyden nimissä silti väittäisin, että AaltoES on tehnyt Suomen yrittämiskulttuurille enemmän kuin yksikään kunnan tai valtion toimenpide.

Odotan mielenkiinnolla syksyä. Täällä blogissa parannellaan kesälomalla ehkä tahtia, kun keskeneräiset postaukset saisi viimeisteltyä työkiireiden hellittäessä. Kampanjoimaan saa tulla mukaan, ja keskustelua avata niin täällä kuin kasvotustenkin! Kuulen mielelläni mielipiteitä ja visioita siitä, mitä Espoossa saisi tehtyä vieläkin paremmin.

by

Molly Scott Caton esitelmästä

Olin tiistaina kuuntelemassa Demosin järjestämää yleisöluentoa vihreästä taloudesta. Luennoijana oli ”vihreä taloustieteilijä” Molly Scott Cato, minulle uusi tuttavuus. En tiennyt esitelmästä etukäteen kuin nimikkeen – ”Green Economics” – kun tuntia ennen sen alkua keksinkin pääseväni paikalle. Esitelmä oli mielenkiintoinen ja tarjosi uusia näkökulmia, mutta osa ajatuksista meni kyllä omistani vahvasti sivuun.

Aika oli lyhyt ja aihepiiri laaja – otsakkeen alle taisi mennä koko Caton elämäntyö – joten esitys oli pakostakin kursorinen ja valikoiva. Alkuun Cato esitti katsauksen sitä, mikä nykyjärjestelmässä on pielessä. Aihe oli jo melko tuttu myös yleisölle (Cato naureskelikin, että vuoden 2007 jälkeen hänen talousluentojaan vasta lakattiin pitämästä huuhaana, kun ihmiset aloivat olla perillä asioista jo ennen luennolle saapumista) ja käsitteli finanssi- ja reaalitalouden suhdetta sekä nykyisen talousjärjestelmän ongelmia. Eräs mielenkiintoinen tapa kuvata nykyjärjestelmää oli niin yksikertainen, etten ollut tullut itsekään ajatelleeksi: kun talous kasvaa nimenomaan velan kautta, velka synnyttä itsessään kysynnän. Vasta tämän jälkeen joudutaan etsimään raaka-aineet tuolle kysynnälle, sen sijaan että ensin valmistettaisiin tuote ja sen jälkeen sen hinta määräytyisi varojen ja kysynnän mukaisesti. Velka siis lisää kulutusta, mikä on sinänsä tiedossa, mutta en ollut osannut ajatella sitä noin konkreettisesti raaka-aineiden kautta.

Puhuttaessa talouden hiilipäästöistä Cato muistutti, että hiilipäästöt seuraavat käytännössä identtisesti maailman bruttokansantuotetta: taloudellinen aktiivisuus on hiilipäästöjen lähde. Tärkeä osa hänen työtään onkin miettiä, miten näitä hiilipäästöjä voisi vähentää. Mielenkiintoinen oli esimerkiksi idea siitä, että yksinkertaisesti laskettaisiin, paljonko meillä on varaa päästä hiilidioksidia ilmaan, jaettaisiin summa maapallon väkiluvulla ja jaettaisiin kaikille. Tästä saataisiin eräänlainen päästövaluutta, jota voisi käyttää niin tavaran ostoon kuin päästöoikeuksien hankkimiseen. Cato toi esille myös ajatuksiaan mahdollisesta dollarin aseman maailmanmarkkinoilla korvaavasta yhteisvaluutasta (joka ei olisi siis tuo ”hiilivaluutta”, vaan osa finanssijärjestelmän järkevöittämistä), kansalaispalkasta ja esitteli erään mallin kestävämmälle kulutukselle, alueelliset talousalueet (mitenkähän tämän voisi suomentaa). Jälkimmäisessä oli siis yksinkertaisesti kyse siitä, että tuotanto ja kulutus keskittyisivät alueittain niin, että kukin alue olisi omavarainen tuotantonsa suhteen. Caton arvio esim. Britanniaan sopivasta määrästä tällaisia alueita oli muistaakseni kymmenkunta.

Ajatuksia ei valitettavasti ehditty käymään läpi kuin kursorisesti, ja esityksen jälkeisessä keskustelussa itseäni kiinnostavat asiat jäivät huomiotta kysymysten keskittyessä downshiftaamiseen ja muihin yksilötason toimenpiteisiin. (Tässä olen myös itse syypää, ehdin esittää yhden huomion joka ei ollut sekään olennaisimmasta päästä.) En myöskään ehtinyt jäädä paikalle keskustelemaan kyselytuokion jälkeen, mutta tässä pienen pureksinnan jälkeen käteen jääneitä ajatuksia ja kysymyksiä.

Ongelmana oli juuri erilaisten ideoiden liian lyhyt esittely, mistä syystä minun on vaikea sanoa, olenko joistain kysymyksistä ollenkaan samoilla linjoilla. Mielestäni perustulo (pidän nimikkeestä kansalaispalkkaa enemmän) on hyvä idea nimenomaan byrokratian vähentäjänä, mutta se ei saa mielestäni taata kuin selviytymisen kahdestakin syystä: syrjäytymisriskin ja kustannusten vuoksi.  Etenkin nuoret, jotka vasta aloittelevat työuraansa, ovat syrjäytymisvaarassa jos käteen voi saada riittävästi rahaa mitään tekemättä. Yhteiskunnalla ei  ole myöskään varaa kustantaa riittävää elintasoa kenelle tahansa, joka päättää olla tekemättä töitä. Sinänsä en lähtisi liikaa hätyyttelemään niitä harvoja, jotka järjestelmän avulla jäisivät tahallisesti työelämän ulkopuolelle: näiden poikkeusten vähäinen määrä tuskin kaataisi taloutta ja on järjetöntä pyrkiä tekemään aukotonta järjestelmää sillä hinnalla, että järjestelmästä tulee kallis ja kankea käyttää. Siis Suomen sosiaaliturvaa… (Caton esitelmään täysin liittymättä, viimeisin kuulemani Kela-uutinen oli, että Suomen vuosittaiset noin 17 ’golf-isää’ pyritään saamaan kuriin sillä, että isäkuukautta ei saa pitää jos lapsella on jo hoitopaikka. Kaveri meinasi siis menettää tästä hyvästä isyyslomansa. Kostoksi hän sitten päättikin jäädä kotiin vuodeksi. Onnea valinnasta, vuosi on varmasti hieno, ja Kela onnessaan kun tällä tavalla ’säästi’ rahaa.) Caton malli perustulosta yhden kalvon perusteella kuulosti enemmän siltä, että se takaisi kaikille riittävän hyvän elämän: kaunis ajatus, jossa valitettavasti haiskahti viisivuotissuunnitelma.

Erityisesti mieltä jäi vaivaamaan, millaisia pankkijärjestelmiä Cato oli miettinyt nykymallin tilalle? Itse en näe vaihtoehtoa pankeille, monestakin syystä: ensimmäisenä jo se, että aina toisinaan ihmiset tarvitsevat luottoa, ja sitä tulee heille voida tarjota. Mikrolainoitus on edelleen hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon hyvää velan avulla voidaan tehdä. Ongelmanahan ei ole pelkästään lainan saanti vaan se, että järkevien vaihtoehtojen puute avaa markkinat koronkiskureille. Samoin yritykset tarvitsevat lainaa: kasvu pelkän hartiapankin avulla on useimmille utopiaa. Catocaan ei nähdäkseni haaveile yhteisestä valuutasta, jopa päin vastoin: hän on pohtinut valuutta-alueiden järkeviä kokoja ja ainakin osittain uskoo jonkun tason paikallisvaluuttoihin. Valuutan vaihtoon vaaditaan myös pankkeja. Jos Caton ajattelua (kuten sen ymmärsin) seuraa loogiseen johtopäätökseen, ainakaan fiat money ei jäisi jäljelle, jolloin korvike olisi mahdollisesti valtiojohtoinen keskuspankki joka ottaisi nykyisten liikepankkien tehtävät hoitaakseen. Tai liikepankkeja säädeltäisiin jollain muulla tavoin.

Myös Caton esittämä aluemalli hieman ihmetytti. Ymmärrän taustalla olevan ajatuksen siitä, että hallinnoimalla pienempiä kokonaisuuksia ihmiset voisivat suoremmin nähdä myös esim. kulutuksen seuraukset ympäristössä. Suoraviivainen mallin toteutus (jota siis Cato ei välttämättä tarkoittanut, mutta jälleen yhden kalvon perusteella on vaikea päätellä asiaa) taas tuntuisi johtavan suoraan feodaaliajan Eurooppaan. Kun esitelmän jälkeen mainitsin ystävälleni epäilyksistäni mallin toimivuudesta, hän muistutti myös olennaisesta asiasta eli luonnon resurssien laaja-alaisuudesta: Itämeri on mainio esimerkki ekosysteemistä, jonka huolenpito ei voi olla yksittäisten siihen rajautuvien alueiden varassa.

Jäin miettimään, mitä tällaiset ”pientalousalueet” voisivat olla, jos Caton ajatus edes jossain muodossa toteutuisi. (Ajatushan pohjautuu siihen, että tulevaisuudessa fossiiliset polttoaineet loppuisivat, tavaran laajamittainen kuljetus estyisi ja myös ruoantuotanto palaisi tästä syystä lähemmäs loppukäyttäjää.) Suoraviivaisen mallin sijaan edessä olisi todennäköisesti jotain jota emme osaa kuvitella, hybridi jossa internet verkottaa ihmiset tiiviisti toisiinsa mutta jossa on myös alueellisia ulottuvuuksia. Kenties kyseessä on oman alani aiheuttama ajatusvinouma, kenties vain tämän sukupolven ymmärtämä fakta, mutta en voi kuvitella tilannetta, jossa internet ei olisi tiivis osa yhteiskuntaa. Tai voin, mutta ne skenaariot vaativat suurimittaista katastrofia ja kirjaimellista paluuta menneille vuosisadoille. (Se, millaisen muodon internet saa, on oma mielenkiintoinen kysymyksensä mutta menee ohi tämän postauksen aihepiiristä.)

Maailmanlaajuisen kaupankäynnin pysähtymistä minun on myös vaikea kuvitella. Kalliimmaksi se voi käydä, vaikeammaksikin, mutta viime kädessä kaupankäynti on mahdollistanut elintason nousun ja paremman elämän kaikkialla maapallolla. Samoin teollistumisen aikaansaamat hyödykkeet ovat nostaneet elintasoa vapauttamalla ihmiset kaikkein jokapäiväisimmistä askareista. (Viihdyttävä, vaikka enemmän huvin kuin asian puolelle menevä TED-talk Hans Rosling and the Magic Washing Machine tulee mieleen.) Kaupungistuminen tulee varmasti jatkumaan, ja suurimpia haasteita onkin saada kaupungeista toimivia, niin liikenteen, viihtyvyyden, työn kuin ruoantuotannonkin osalta. Maailman ympäristöhistoriassa käsiteltiinkin paljon jalanjälkeä, jonka kaupunki jättää ympäristöönsä: kaupunki vaatii raaka-ainetta ja energiaa laajalta alueelta. Kaikki tavat pienentää tätä jälkeä ovat tärkeitä. Kaupungistuminen ei ole peikko, vaan ymmärrettävä asia: ihmisillä on tarve kokoontua suurempiin keskittymiin, jossa usein sekä ajatukset voivat virrata vapaammin ja työt järjestyvät helpommin kuin harvaan asutuilla alueilla. Onnistunut kaupungistuminen ei kuitenkaan tapahdu suunnittelematta.

Kaikkiaan esitys toimi ainakin virikkeenä ja joutunen lisäämään Caton opukset lukulistalle. Näistä mieleen tulleista aiheista jatkan vielä, etenkin talouskasvua ja kaupunkien toimivuutta olen miettinyt viime aikoina.

by

Sanaisen arkun avaamisesta eli Norjan tapahtumien jälkeen

Kysymys, jota Norjan tapahtumien jälkeen kaikki esittävät, on luonnollisesti ”miksi”?

Tekijä on ilmeisestikin yksittäinen psykopaatti, jonka pakkomielle on jo vuosia ollut iskeä puolueeseen joka on eniten puolustanut demokratiaa ja suvaitsevaista kansalaisyhdyskuntaa.

Mutta mistä tuo viha kumpusi, ja vielä tärkeämpänä: miksi tuo viha purkautui juuri tuolla tavoin, pommi-iskuna ja verilöylynä?

Ilta-Sanomien uutisoinnissa annetaan kautta rantain ymmärtää että viha nimenomaan työväenpuoluetta kohtaan kumpusi jo lapsuudesta – maanantain erikoisliitteessä kerrottiin rikkinäisestä perheestä ja siitä, että molemmat vanhemmat olivat Norjan työväenpuolueen kannattajia. Lapsuus voi selittää osittain iskun suuntaa, mutta on sellaisenaan liian heppoinen selitys.

Mielenkiintoisinta on se, missä kulttuurissa tappaja on kasvanut. Millainen se ympäristö on, jossa hän kehitti fantasiansa? Netin kautta hän on löytänyt omille kuvitelmilleen polttoainetta ja sopivat viholliset – murhaajan mielikuvituksessa hän oli luonut oman fantasiamaailmansa, jossa hänen ritarikuntansa taisteli pahuutta vastaan – ja sellaista retoriikkaa, joka luo vahvaa uskoa toisten – maahanmuuttajien, työväenpuolueen – pahuuteen. Olen varma, että nykyinen netissä monilla alueilla sallittu ja rohkaistu ”keskustelukulttuuri” on muokannut ilmapiiriä, jossa häiriintynyt voi saada helposti vahvistusta fantasioilleen. Mutta netti ei yksinään selitä tekoa, tai edes harhaiseen maailmaan ajautumista.

Foorumeilla, joilla voimakkaat puheet ovat yleisiä, on varmasti vaikutusta mielipideilmastoon. Sen vastapainoksi tarvitaan neutraalimpaa keskustelukulttuuria ja toisaalta fiksua puhetta myös negatiivisista asioista. Vaikeneminen ei ole mahdollista. Voi tuntua helpolta jättää ”hommafoorumilaiset” – pahoittelut osoittelevuudesta, mutta heistä on tullut netin ylipolemisoidun ja yksisilmäisen ”keskustelukulttuurin” esimerkki ja yleissana – omille palstoilleen, mutta valitettavasti eniten toisteluilla ajatuksilla on taipumusta levitä maltilliseen enemmistöön. Ja yksinkertaisimmat selitykset ottavat aina helpoimmin tulta alleen. Maltillisen ja suvaitsevaisen enemmistön tulee avata suunsa ja jättää merkkinsä keskusteluun.

Kun yhteiskunnan mielipideilmasto muuttuu, äärimmäiset teot muuttuvat helpommiksi. Olen tästä puhunut ennenkin: kun jostain kansanryhmästä tehdään vihollinen, ennen pitkää juopa alkaa kasvaa. Äärimmäisistä teoista voi tulla hyväksyttäviä tai ainakin siedettyjä, osa normaalia. Tai tavallisissa ihmisissä kasvaa pelko kun äärimmäiset liikkeet ja ihmiset pääsevät ”irti”.

Kyllä, Norjan tapauksessa kyseessä oli yksittäinen psykopaatti. Tällä psykopaatilla oli pakkomielle, jonka toteutumista hän järjesteli vuosia. Ja yksittäisen psykon seulominen kansakunnasta voi olla hankalaa. Se mihin voimme vaikuttaa on hyvin epämääräinen asia, jotain jota ei voi käsin koskettaa: mielipideilmasto. Joukkomurhat ovat yhteiskuntamme tarttuva sairaus, ja laaja viestintä lisää tartunta-alttiutta. Se ei tarkoita että aiheesta ei saisi uutisoida: se tarkoittaa, että yhteiskunnan – meidän ihmisten – ei pidä osoitella sormella satunnaisia ihmisryhmiä ja syyttää niistä ongelmiamme. Toisaalta ongelmista pitää myös puhua – ja niiden ratkaisuja etsittävä.

Vaikka tässä mainitsenkin netin keskustelukulttuurin esimerkkinä, tämä kirjoitus ei ole kannanotto nettisensuurin puolesta. Internetin vapaus on voittopuolisesti hyvä asia, mutta sen keskustelukulttuuri on nuorta. Yhtä lailla hulluus elää muissakin muodoissa, ja tätä nykyä yksinkertaistava, yksisilmäinen uutisointi on arkipäivää jo painetussakin sanassa, televisiosta puhumattakaan. Vai kuinka moni viestin ehtikään olla jo täysin varma Norjan ensimmäisestä Al-Qaida -iskusta? Siksi olennaista on osallistua keskusteluun, olla osa sitä, ja huolehtia siitä ettei vaikene edes työpaikan kahvipöydässä vaikka omat ajatukset tuntuisivatkin maltillisen tylsiltä. Äärilaitojen ei voi antaa hallita julkista keskustelua, koska yhteisön arvot ja mielipiteet muokkautuvat kohti sitä, minkä se olettaa keskitieksi. Ja sen sijaintiin voit vain sinä vaikuttaa.

Ps. Aamulehden surullisenkuuluisa kirjoitus, jota en tähän aio linkata, on saanut jo hyvää käsittelyä muualla. Mainittakoon tässä kuitenkin vielä, että vaikka kirjoituksessa yritettiinkin ehkä tuoda – surkeasti epäonnistuen – esiin sinänsä tärkeät ihmissuhdetaidot ja se, että kaikki meistä kaipaavat rakkautta ja hyväksyntää, niin mistä ihmeestä se seksikortti piti mukaan vetää? Tietääkseni seksi ei ole välttämätöntä hyväksytyksi tuntemisen kannalta, ihmissuhteet ylipäänsä ovat. Jos kirjoituksesta olisi jäänyt yksi sana pois, se olisi voinut olla kömpelön naiivi (ja tilanteen paremmin selvittyä aivan kuutamolla ollut) vetoomus siitä, että kaikki haluavat tuntea kuuluvansa johonkin ja tulevansa hyväksytyiksi. Yhdellä sanalla viesti muuttui: jakakaa luusereille.

Pps. Aiheesta on kirjoitettu toisaalla jo niin hyvin, että linkkaan tähän parhaimpia puheenvuoroja. Suorasanainen Mikko Rautalahti, hulluuden ja pahuuden eroa pohdiskeleva Eija-Riitta Korhola sekä hyvän analyysin tehnyt masinoija.
by

Luomutori keskustassa

Kävelin jokin aika sitten Lasipalatsin ohi ja bongasin erään tyhjän tilan ikkunassa ison mainosjulisteen. Kyseiseen liiketilaan avataan 1.6 Eat&Joy-maatilatori. Tori on järjestetty aiemminkin, ja tilasta saa ostaa yli sadan tuottajan tuotteita ainakin syksyyn saakka. Tarjolla on prosessoimatonta ruokaa ja jopa oluita. (Löysin muuten hupaisan uutisen, jossa torin tuottaja Aki Arjola oli käynyt tutustumassa Valkoisessa talossa Michelle Obaman luomupuutarhaan ja päässyt juttelemaan itse Barack-herran sekä senhetkisen vieraansa, Pakistanin presidentin kanssa.)

Aion itse käydä tarkistamassa tarjonnan mahdollisimman pian – kokeiluni ruoan tilaamisesta päättyi nimittäin hieman surkuhupaisasti, enkä ole vielä onnistunut saamaan ruokaa kotiin asti. Testasin Labby-nimistä paikkaa, ja vaikka sähköpostiin tulikin tilausvahvistus, itse ruokaa ei koskaan kuulunut – nyt on mennyt jo ainakin kaksi kuukautta tilauksesta joten en edes oleta mitään enää tapahtuvan. Tiedustelin sähköpostitse, minne ruoka oli jäänyt, mutta siihen ei kuulunut koskaan vastausta, ja puhelimeen ei vastattu (vai olisiko ollut toistuvasti varattu). Jätin asian sikseen, koska olin valinnut ruoanmaksun toimituksen yhteydessä eli ainakaan omista pennosistani ei jäänyt mitään kiinni. Seuraavalla kerralla pitää koettaa jotain muuta.

by

Tieteen päivät verkossa

Tänään päättyvien Tieteen päivien 2009 teemana on Darwinin juhlavuoden kunniaksi evoluutio. Evoluution kautta tarkastellaan monenlaisia ilmiöitä, jopa musiikkia ja taloutta, vaikka monet esitelmät käsittelevätkin myös perinteisempiä evoluution muotoja ja esim. kasvinjalostusta.

Tieteen päivien herkullisin keksintö on kuitenkin esitelmien välitystapa – esitelmiä seuratakseen ei tarvitse lähteä kiertelemään Helsingin keskustaa ja yliopiston rakennuksia eikä istua luentosalien kovilla penkeillä vaan käytännössä kaikkia esitelmiä voi seurata livetallenteena verkosta video.helsinki.fi-portaalin kautta. Tieteen päivien esitelmistä on perinteisesti tuotettu myös kirjallista materiaalia jälkikäteen, ja lisäksi osa esitelmistä tulee myöhemminkin saataville videomuodossa.

Itse koetin seurata joitain GM-esitelmiä, vaikka valitettavasti ehdinkin katsoa niitä vähemmän kuin olisin toivonut. Jään siis odottelemaan koostepakettia. Esitelmissä kiinnitti tosin huomiota epätasaisuus: Professori Juha Heleniuksen (Helsingin yliopisto) esitelmä Muuntogeeniset kasvit: ruoan tuotannon ja kulutuksen kestävää kehitystä? oli kiihkoton ja analyyttinen katsaus paitsi muuntogeeniseen kasvinjalostukseen myös ruoan tuotannon muihin ongelmiin, joihin muuntogeenit eivät välttämättä tuo ratkaisua. Sen sijaan filosofi, professori Veikko Launiksen (Turun yliopisto) esitelmä Muuntogeenisiä organismeja vastustetaan – miksi? oli ympäripyöreä ja omaan nokkeluuteensa kompastuva esitys, joka ei varsinaisesti tuonut keskusteluun mitään uutta. Esitelmän paras anti oli kaksi kalvoa, joille oli koottu yleisimmät GM-kasvinjalostuksen puolesta ja vastaan käytetyt väitteet. Muuten esityksessä mm. väitettiin, että ihmiset vastustavat geenimuunneltua ruokaa, mutta sivuuttavat ruoan tuotantoketjun muut mahdollisesti suuremmat vaarat kuten antibioottilihan; väitettiin, että kuluttajat lopulta ratkaisevat, mitä kaupoissa on tarjolla ja tämän kysynnän pitäisi ratkaista GM-kysymys (faktahan on, että esim. USA:ssa tätä valintaa ei voi tehdä koska GM-ainesosia ei tarvitse merkitä); ja ilman erityisiä perusteluja todettiin, että vaikka ruoantuotannon ongelmat olisivatkin poliittisia, näiden ongelmien ratkeamiseen ei voi luottaa vaan on syytä pyrkiä ratkaisemaan asiat geenimuuntelulla (lausahduksen skeptisismin ymmärrän, mutten sitä, että GM voisi kaikissa tilanteissa todella olla ratkaisu olennaisesti poliittisiin ongelmiin).

No, ko. esitelmä ei olisi ollut ykkösenä kuuntelulistallani, ja osuin kuuntelemaan sitä lähinnä edellisen esityksen jäljiltä. Filosofinen nokkeluuden osoittelu kun ei lopulta omaa, valitettavan vähäistä tietämystäni GM:stä lisää. Toivottavasti aiheesta perjantaina pidetty ”painiottelu” tulee myöhemmin julkaistavaan materiaaliin.