Tieteen päivät verkossa

Tänään päättyvien Tieteen päivien 2009 teemana on Darwinin juhlavuoden kunniaksi evoluutio. Evoluution kautta tarkastellaan monenlaisia ilmiöitä, jopa musiikkia ja taloutta, vaikka monet esitelmät käsittelevätkin myös perinteisempiä evoluution muotoja ja esim. kasvinjalostusta.

Tieteen päivien herkullisin keksintö on kuitenkin esitelmien välitystapa – esitelmiä seuratakseen ei tarvitse lähteä kiertelemään Helsingin keskustaa ja yliopiston rakennuksia eikä istua luentosalien kovilla penkeillä vaan käytännössä kaikkia esitelmiä voi seurata livetallenteena verkosta video.helsinki.fi-portaalin kautta. Tieteen päivien esitelmistä on perinteisesti tuotettu myös kirjallista materiaalia jälkikäteen, ja lisäksi osa esitelmistä tulee myöhemminkin saataville videomuodossa.

Itse koetin seurata joitain GM-esitelmiä, vaikka valitettavasti ehdinkin katsoa niitä vähemmän kuin olisin toivonut. Jään siis odottelemaan koostepakettia. Esitelmissä kiinnitti tosin huomiota epätasaisuus: Professori Juha Heleniuksen (Helsingin yliopisto) esitelmä Muuntogeeniset kasvit: ruoan tuotannon ja kulutuksen kestävää kehitystä? oli kiihkoton ja analyyttinen katsaus paitsi muuntogeeniseen kasvinjalostukseen myös ruoan tuotannon muihin ongelmiin, joihin muuntogeenit eivät välttämättä tuo ratkaisua. Sen sijaan filosofi, professori Veikko Launiksen (Turun yliopisto) esitelmä Muuntogeenisiä organismeja vastustetaan – miksi? oli ympäripyöreä ja omaan nokkeluuteensa kompastuva esitys, joka ei varsinaisesti tuonut keskusteluun mitään uutta. Esitelmän paras anti oli kaksi kalvoa, joille oli koottu yleisimmät GM-kasvinjalostuksen puolesta ja vastaan käytetyt väitteet. Muuten esityksessä mm. väitettiin, että ihmiset vastustavat geenimuunneltua ruokaa, mutta sivuuttavat ruoan tuotantoketjun muut mahdollisesti suuremmat vaarat kuten antibioottilihan; väitettiin, että kuluttajat lopulta ratkaisevat, mitä kaupoissa on tarjolla ja tämän kysynnän pitäisi ratkaista GM-kysymys (faktahan on, että esim. USA:ssa tätä valintaa ei voi tehdä koska GM-ainesosia ei tarvitse merkitä); ja ilman erityisiä perusteluja todettiin, että vaikka ruoantuotannon ongelmat olisivatkin poliittisia, näiden ongelmien ratkeamiseen ei voi luottaa vaan on syytä pyrkiä ratkaisemaan asiat geenimuuntelulla (lausahduksen skeptisismin ymmärrän, mutten sitä, että GM voisi kaikissa tilanteissa todella olla ratkaisu olennaisesti poliittisiin ongelmiin).

No, ko. esitelmä ei olisi ollut ykkösenä kuuntelulistallani, ja osuin kuuntelemaan sitä lähinnä edellisen esityksen jäljiltä. Filosofinen nokkeluuden osoittelu kun ei lopulta omaa, valitettavan vähäistä tietämystäni GM:stä lisää. Toivottavasti aiheesta perjantaina pidetty ”painiottelu” tulee myöhemmin julkaistavaan materiaaliin.

2 ajatusta artikkelista “Tieteen päivät verkossa

  1. Kiitos vinkistä, tuo täytyy lisätä kuuntelu- ja lukulistalle.

    Olisi myös kiinnostavaa löytää lisätietoa näissä esitelmissä mainituista poliittisista ja yhteiskunnallisista esteistä, jotka ruokahuoltoa haittaavat. Niistä kun on usein korkeintaan kursorisia kuvauksia. Toisaalta yksittäistä kattavaa lähdettä tuskin helposti löytyy, nämä ongelmat kun eivät ole sen kummemmin yksinkertaisia kuin yksiselitteisiäkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s