Joulunalusmatkalla mukaani tarttui matkalukemiseksi John Naishin Enough – Breaking Free from the World of Excess. Nopealukuinen ja viihdyttävästi kerrottu kirja kritisoi nimensä mukaisesti ylenpalttisen kuluttamisen kulttuuriamme, tosin laajemmin kuin ennalta arvaisikaan.

Kirjan keskeinen teema on nykyihmisen klassinen ”mikään ei riitä”-syndrooma. Kirjailija on pyrkinyt kartoittamaan tätä taipumusta muutenkin kuin pelkän kulutuskritiikin kautta, mm. haastattelemalla biologeja ja tutkijoita jotka tarjoavat selityksiä niin tarpeellemme syödä kaikkea mikä eteen tulee (tässä kohtaa esitellään kuluneisuuteen asti toistellut, sinänsä todenperäiset tarinat ihmisen menneisyydestä jolloin ruokaa ei yksinkertaisesti ollut aina saatavilla) siihen, miten ”info-junkie” pääsee syntymään – uuden asian oivaltaminen kun tuottaa aivoissa samankaltaisen hetkellisen mielihyvän kuin sopiva huumeannos.

Kuten edellisestä voi päätellä, kirjailija ei rajoita kritiikkiään pelkän materian ja ruoan haalintaan. Nasevasti nimetyt luvut kertovat lyhyesti siitä, miten laajalti ylenpalttisuuden kulttuuria kritisoidaan: Enough information, enough food, enough stuff, work, options, happiness, and growth.

Stuff-luvun materialismin kritiikki on tutuhkoa mutta luvut jätteisiin menevästä raaka-ainemäärästä ja jopa avaamattomista huonekalulaatikoista herättelevät. Naish on mm. haastatellut brittiläisen kaatopaikan kupeessa toimiva NMKY:n liikettä, jonka bisnesideana on kaivaa kaatopaikalle tuodusta tavarasta ennen jätekasaan heittämistä uusi tavara (avaamattomissa pakkauksissa olevat Ikean huonekalut, toimivat kodinkoneet jne.) Growth-luku on itsessään myös melko tuttua, mutta sinänsä tarpeellinen kirjan näkökulmaa ajatellen. Aihepiiriltään uusinta tarjoavat luvut ovatkin ehkä Enough options ja Enough happiness. Näistä ensimmäinen kritisoi yhtäältä meille annettuja tarpeettomia valintoja, jotka sumentavat käsitystä siitä mikä on tärkeää ja saavat kuluttamaan enemmän ja toisaalta sitä, että yhteiskunnan tarjoamat valinnan mahdollisuudet ovat tuottaneet sukupolven, joka ei ymmärrä pysähtyä vaan jatkaa pakonomaisesti paremman etsimistä: työpaikan, parisuhteen, kodin. Happiness-luku taas kritisoi pakonomaista tarvetta pyrkiä jatkuvaan onnellisuuteen, siinä määrin että terveet mielialanvaihtelutkin on medikalisoitu ja ihmiset on saatu kuluttamaan yhä enemmän oppaita ja tuotteita jotka tätä pakenevaa onnea lupaavat.

Kirjan aihe tai sisältökään ei toki ole uusi. Muutamassa vuodessa, jo ennen ensimmäisiä finanssikriisin laajemmalle levinneitä ennusmerkkejä, kulutuskriittinen keskustelu on lisääntynyt mediassa, niin lehdistössä kuin yksityishenkilöidenkin tahoilla. Suuri osa kirjan luvuista – työtä, ruokaa, materiaa – koskeva osuus on saanut osakseen jo liki kansanliikkeen, joka tyypillisesti lokeroituu otsikon ”Simplify your life” alle ja jota käsitellään jo lukemattomissa blogeissa ja (kyllä) elämäntapaoppaissa. Kirjassa tosin viitataankin näihin pieniin kansanliikkeisiin näkyvänä ensimmäisenä vastavoimana kulutuskulttuurille.

Kirja ei lopulta tuo valtaisia määriä uutta kulutuskeskusteluun. Sen ilahduttavan kokonaisvaltainen näkemys kuitenkin tekee siitä lukemisen arvoisen, ja kirjasta voi löytyä uutta (tai ainakin hupaisia anekdootteja) myös niille jotka tämänkaltaiseen kritiikkiin ovat ehtineet tutustua.

Ehkä kiinnostavin on lopulta luku, jota kirjailija ei julkaissut. Jälkisanoissa hän toteaa, että oli eräs luku, jota hän ei uskaltanut laittaa lopulliseen painokseen. Vaikken ehkä kutsuisikaan tuota kirjailijan tapaan tabuksi, kyseessä on silti edelleen kontroversiaali aihe. Luvun nimi oli Enough us.