Olin tiistaina kuuntelemassa Demosin järjestämää yleisöluentoa vihreästä taloudesta. Luennoijana oli ”vihreä taloustieteilijä” Molly Scott Cato, minulle uusi tuttavuus. En tiennyt esitelmästä etukäteen kuin nimikkeen – ”Green Economics” – kun tuntia ennen sen alkua keksinkin pääseväni paikalle. Esitelmä oli mielenkiintoinen ja tarjosi uusia näkökulmia, mutta osa ajatuksista meni kyllä omistani vahvasti sivuun.

Aika oli lyhyt ja aihepiiri laaja – otsakkeen alle taisi mennä koko Caton elämäntyö – joten esitys oli pakostakin kursorinen ja valikoiva. Alkuun Cato esitti katsauksen sitä, mikä nykyjärjestelmässä on pielessä. Aihe oli jo melko tuttu myös yleisölle (Cato naureskelikin, että vuoden 2007 jälkeen hänen talousluentojaan vasta lakattiin pitämästä huuhaana, kun ihmiset aloivat olla perillä asioista jo ennen luennolle saapumista) ja käsitteli finanssi- ja reaalitalouden suhdetta sekä nykyisen talousjärjestelmän ongelmia. Eräs mielenkiintoinen tapa kuvata nykyjärjestelmää oli niin yksikertainen, etten ollut tullut itsekään ajatelleeksi: kun talous kasvaa nimenomaan velan kautta, velka synnyttä itsessään kysynnän. Vasta tämän jälkeen joudutaan etsimään raaka-aineet tuolle kysynnälle, sen sijaan että ensin valmistettaisiin tuote ja sen jälkeen sen hinta määräytyisi varojen ja kysynnän mukaisesti. Velka siis lisää kulutusta, mikä on sinänsä tiedossa, mutta en ollut osannut ajatella sitä noin konkreettisesti raaka-aineiden kautta.

Puhuttaessa talouden hiilipäästöistä Cato muistutti, että hiilipäästöt seuraavat käytännössä identtisesti maailman bruttokansantuotetta: taloudellinen aktiivisuus on hiilipäästöjen lähde. Tärkeä osa hänen työtään onkin miettiä, miten näitä hiilipäästöjä voisi vähentää. Mielenkiintoinen oli esimerkiksi idea siitä, että yksinkertaisesti laskettaisiin, paljonko meillä on varaa päästä hiilidioksidia ilmaan, jaettaisiin summa maapallon väkiluvulla ja jaettaisiin kaikille. Tästä saataisiin eräänlainen päästövaluutta, jota voisi käyttää niin tavaran ostoon kuin päästöoikeuksien hankkimiseen. Cato toi esille myös ajatuksiaan mahdollisesta dollarin aseman maailmanmarkkinoilla korvaavasta yhteisvaluutasta (joka ei olisi siis tuo ”hiilivaluutta”, vaan osa finanssijärjestelmän järkevöittämistä), kansalaispalkasta ja esitteli erään mallin kestävämmälle kulutukselle, alueelliset talousalueet (mitenkähän tämän voisi suomentaa). Jälkimmäisessä oli siis yksinkertaisesti kyse siitä, että tuotanto ja kulutus keskittyisivät alueittain niin, että kukin alue olisi omavarainen tuotantonsa suhteen. Caton arvio esim. Britanniaan sopivasta määrästä tällaisia alueita oli muistaakseni kymmenkunta.

Ajatuksia ei valitettavasti ehditty käymään läpi kuin kursorisesti, ja esityksen jälkeisessä keskustelussa itseäni kiinnostavat asiat jäivät huomiotta kysymysten keskittyessä downshiftaamiseen ja muihin yksilötason toimenpiteisiin. (Tässä olen myös itse syypää, ehdin esittää yhden huomion joka ei ollut sekään olennaisimmasta päästä.) En myöskään ehtinyt jäädä paikalle keskustelemaan kyselytuokion jälkeen, mutta tässä pienen pureksinnan jälkeen käteen jääneitä ajatuksia ja kysymyksiä.

Ongelmana oli juuri erilaisten ideoiden liian lyhyt esittely, mistä syystä minun on vaikea sanoa, olenko joistain kysymyksistä ollenkaan samoilla linjoilla. Mielestäni perustulo (pidän nimikkeestä kansalaispalkkaa enemmän) on hyvä idea nimenomaan byrokratian vähentäjänä, mutta se ei saa mielestäni taata kuin selviytymisen kahdestakin syystä: syrjäytymisriskin ja kustannusten vuoksi.  Etenkin nuoret, jotka vasta aloittelevat työuraansa, ovat syrjäytymisvaarassa jos käteen voi saada riittävästi rahaa mitään tekemättä. Yhteiskunnalla ei  ole myöskään varaa kustantaa riittävää elintasoa kenelle tahansa, joka päättää olla tekemättä töitä. Sinänsä en lähtisi liikaa hätyyttelemään niitä harvoja, jotka järjestelmän avulla jäisivät tahallisesti työelämän ulkopuolelle: näiden poikkeusten vähäinen määrä tuskin kaataisi taloutta ja on järjetöntä pyrkiä tekemään aukotonta järjestelmää sillä hinnalla, että järjestelmästä tulee kallis ja kankea käyttää. Siis Suomen sosiaaliturvaa… (Caton esitelmään täysin liittymättä, viimeisin kuulemani Kela-uutinen oli, että Suomen vuosittaiset noin 17 ’golf-isää’ pyritään saamaan kuriin sillä, että isäkuukautta ei saa pitää jos lapsella on jo hoitopaikka. Kaveri meinasi siis menettää tästä hyvästä isyyslomansa. Kostoksi hän sitten päättikin jäädä kotiin vuodeksi. Onnea valinnasta, vuosi on varmasti hieno, ja Kela onnessaan kun tällä tavalla ’säästi’ rahaa.) Caton malli perustulosta yhden kalvon perusteella kuulosti enemmän siltä, että se takaisi kaikille riittävän hyvän elämän: kaunis ajatus, jossa valitettavasti haiskahti viisivuotissuunnitelma.

Erityisesti mieltä jäi vaivaamaan, millaisia pankkijärjestelmiä Cato oli miettinyt nykymallin tilalle? Itse en näe vaihtoehtoa pankeille, monestakin syystä: ensimmäisenä jo se, että aina toisinaan ihmiset tarvitsevat luottoa, ja sitä tulee heille voida tarjota. Mikrolainoitus on edelleen hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon hyvää velan avulla voidaan tehdä. Ongelmanahan ei ole pelkästään lainan saanti vaan se, että järkevien vaihtoehtojen puute avaa markkinat koronkiskureille. Samoin yritykset tarvitsevat lainaa: kasvu pelkän hartiapankin avulla on useimmille utopiaa. Catocaan ei nähdäkseni haaveile yhteisestä valuutasta, jopa päin vastoin: hän on pohtinut valuutta-alueiden järkeviä kokoja ja ainakin osittain uskoo jonkun tason paikallisvaluuttoihin. Valuutan vaihtoon vaaditaan myös pankkeja. Jos Caton ajattelua (kuten sen ymmärsin) seuraa loogiseen johtopäätökseen, ainakaan fiat money ei jäisi jäljelle, jolloin korvike olisi mahdollisesti valtiojohtoinen keskuspankki joka ottaisi nykyisten liikepankkien tehtävät hoitaakseen. Tai liikepankkeja säädeltäisiin jollain muulla tavoin.

Myös Caton esittämä aluemalli hieman ihmetytti. Ymmärrän taustalla olevan ajatuksen siitä, että hallinnoimalla pienempiä kokonaisuuksia ihmiset voisivat suoremmin nähdä myös esim. kulutuksen seuraukset ympäristössä. Suoraviivainen mallin toteutus (jota siis Cato ei välttämättä tarkoittanut, mutta jälleen yhden kalvon perusteella on vaikea päätellä asiaa) taas tuntuisi johtavan suoraan feodaaliajan Eurooppaan. Kun esitelmän jälkeen mainitsin ystävälleni epäilyksistäni mallin toimivuudesta, hän muistutti myös olennaisesta asiasta eli luonnon resurssien laaja-alaisuudesta: Itämeri on mainio esimerkki ekosysteemistä, jonka huolenpito ei voi olla yksittäisten siihen rajautuvien alueiden varassa.

Jäin miettimään, mitä tällaiset ”pientalousalueet” voisivat olla, jos Caton ajatus edes jossain muodossa toteutuisi. (Ajatushan pohjautuu siihen, että tulevaisuudessa fossiiliset polttoaineet loppuisivat, tavaran laajamittainen kuljetus estyisi ja myös ruoantuotanto palaisi tästä syystä lähemmäs loppukäyttäjää.) Suoraviivaisen mallin sijaan edessä olisi todennäköisesti jotain jota emme osaa kuvitella, hybridi jossa internet verkottaa ihmiset tiiviisti toisiinsa mutta jossa on myös alueellisia ulottuvuuksia. Kenties kyseessä on oman alani aiheuttama ajatusvinouma, kenties vain tämän sukupolven ymmärtämä fakta, mutta en voi kuvitella tilannetta, jossa internet ei olisi tiivis osa yhteiskuntaa. Tai voin, mutta ne skenaariot vaativat suurimittaista katastrofia ja kirjaimellista paluuta menneille vuosisadoille. (Se, millaisen muodon internet saa, on oma mielenkiintoinen kysymyksensä mutta menee ohi tämän postauksen aihepiiristä.)

Maailmanlaajuisen kaupankäynnin pysähtymistä minun on myös vaikea kuvitella. Kalliimmaksi se voi käydä, vaikeammaksikin, mutta viime kädessä kaupankäynti on mahdollistanut elintason nousun ja paremman elämän kaikkialla maapallolla. Samoin teollistumisen aikaansaamat hyödykkeet ovat nostaneet elintasoa vapauttamalla ihmiset kaikkein jokapäiväisimmistä askareista. (Viihdyttävä, vaikka enemmän huvin kuin asian puolelle menevä TED-talk Hans Rosling and the Magic Washing Machine tulee mieleen.) Kaupungistuminen tulee varmasti jatkumaan, ja suurimpia haasteita onkin saada kaupungeista toimivia, niin liikenteen, viihtyvyyden, työn kuin ruoantuotannonkin osalta. Maailman ympäristöhistoriassa käsiteltiinkin paljon jalanjälkeä, jonka kaupunki jättää ympäristöönsä: kaupunki vaatii raaka-ainetta ja energiaa laajalta alueelta. Kaikki tavat pienentää tätä jälkeä ovat tärkeitä. Kaupungistuminen ei ole peikko, vaan ymmärrettävä asia: ihmisillä on tarve kokoontua suurempiin keskittymiin, jossa usein sekä ajatukset voivat virrata vapaammin ja työt järjestyvät helpommin kuin harvaan asutuilla alueilla. Onnistunut kaupungistuminen ei kuitenkaan tapahdu suunnittelematta.

Kaikkiaan esitys toimi ainakin virikkeenä ja joutunen lisäämään Caton opukset lukulistalle. Näistä mieleen tulleista aiheista jatkan vielä, etenkin talouskasvua ja kaupunkien toimivuutta olen miettinyt viime aikoina.