Postilaatikosta tippui juuri pinssi. Liityin vihdoin puolueeseen.

Vihreät eivät blogiani seuraavalle välttämättä tule yllätyksenä, mutta valinta ei ollut helppo. Pitkään olin pitänyt puolueeseen kuulumista turhana tai rajoittavana: oikeastaan vasta viime vaalit muuttivat mieltä niin, että päätin liittyä. Sen jälkeen vielä vain piti päättää mihin.

Eri puolueilla on painopistealueita, joita kannatan lämpimästi, ja vaikka tavoitteet saattavat välillä vaikuttaa jopa vastakkaisilta, uskon meidän kykenevän tekemään järjestelmän, jossa ne kaikki otetaan huomioon. Arvostan demareiden sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta haluaisin ennen kaikkea kannustaa työhön, jonka katson olevan jokaisen meistä tärkeä elämän rakennuspalikka, se elementti joka meidät pitää kiinni paitsi leivän syrjässä myös itsetunnossa ja elämänmenossa. Haluan kokoomuksen lailla pitää yrityselämän kunnossa, tehdä ihmisten palkkaamisesta helppoa ja yrittämisestä toivotun vaihtoehdon – helppoa se ehkä ei koskaan tule olemaan, mutta tarpeettomasti sitä ei kannata vaikeuttaa. En kuitenkaan halua kumarrella yrityksiä tai tehdä ratkaisuja, jotka heikentävät yhteiskunnan muita perusteita vain siksi, että se helpottaisi tiettyä yritystä tai yrityksiä. Vihreissä pidän ennen kaikkea arvoliberaaliudesta, tietoyhteiskuntaymmärryksestä (joka valitettavasti on toistaiseksi vielä melko harvoihin käsiin keskittynyt) sekä ympäristöpainotuksesta. Vihreissä on häirinnyt liian selvä ympäristöpuolueen leima sekä toisinaan ideologisilta kuulostavat ratkaisut: ydinvoimaa saa vastustaa, jos perustelee kantansa, mutta en usko yhdenkään tuotantotavan absoluuttiseen demonisuuteen. (Ydinvoimakannastani olen kirjoittanut jo aiemmin.) Vihreissä ei myöskään ole vielä hirveän selvästi esitetty näkemustä suomen maatalouspoliittisista linjoista: niitä ei ehkä ole vielä mietitty, tai haluttu leimautua. Tai sitten en ole seurannut heitä tarpeeksi.

Katson kuitenkin, että olennaista puolueen valinnassa on valita arvojen ja ajatusmaailman mukaan. Faktat muuttuvat ja mielipiteet sekä toimenpiteet niiden mukana. Ainut tapa päättää miten muuttuvaan maailmaan on reagoida on tehdä se oman arvomaailmansa ja viitekehyksensä mukaisesti, ja sen uskon olevan vihreissä samanlainen. Vaikka hieman haaveilinkin joskus demareiden kaappauksesta ja muutoksesta omaan suuntaani, uskoisin muutosten olevan helpoimpia pienemmässä puolueessa, jossa lähtökohtaisesti ollaan jo samoilla linjoilla.

Vihreiden ydinvoimakielteisyys ei välttämättä ole pysyvä asia. Kuulin jostain, että puolueen kannattajista kolmannes kannattaa ainakin varauksella ydinvoimaa. Joitain ystäviä ja tuttavia on liittynyt puolueeseen vaalien jälkeen, ja heistä kukaan ei ole vannoutunut ydinvoiman vastustaja. Epäilen, että perussuomalaisten menestys on sysännyt liikkeelle uuden tapahtumaketjun (tai kenties menestys on vain osa liikkeelle lähtnyttä muutosvyöryä), jossa politiikka jälleen kiinnostaa ja vihreät muuttuvat, arvoliberaalien etsiessä uutta kotia, yhä enemmän ympäristöpainotteiseksi yleispuolueeksi. Muutos, jota voin mielelläni olla mukana ajamassa.

—

Norjan tapahtumien jälkimainingeissa pidän hyvänä asiana sitä, mitä ei tule ajatelleeksi kun etsii sitä itselle ”ominta” puoluetta: on hyvä, etten löytänyt sitä täydellistä vaihtoehtoa. Jos olisin liittynyt vihreisiin siksi, että se on täydellinen puolue joka on aina oikeassa, olisin jo hyvää vauhtia matkalla kohti fundamentalistista ajattelutapaa. Ollaanpa konsensuksesta mitä mieltä tahansa, yhteistyökyky on pakollista yhteiskuntaa rakennettaessa – mistä persujen surullinen hallitustie on osoitus – ja samoin kuin puolueiden, myös puolueisiin kuuluvien ihmisten tulee kyetä yhteistyöhön ja parhaan vaihtoehdon etsintään.