Kirjoittaja: Kirsi Louhelainen

by

Pohdintaa metropolista

Olen lukenut mielenkiinnolla metropoliselvityksen raporttia. Kun lähdemme jatkamaan metropolialueen rakenteen selvitystä, mielestäni tärkeintä on pitää mielessä kolme asiaa: että uusi rakenne poistaa nykyisiä järkevän suunnittelun esteitä ja mahdollistaa paremman metropolialueen tekemisen, että se ei lisää byrokratiaa vaan mieluummin poistaisi sitä ja että päätös ei siirry liian kauas asukkaista (läpinäkyvyys ja demokraattisuus). Saara Hyrkkö kävi omassa blogissaan mukavan tiiviisti läpi vaihtoehtojen tärkeimmät piiirteet sekä niihin liittyvät uhat ja mahdollisuudet joten käyn tässä suoraan asiaan.

Lyhyenä kertauksena, vaihtoehdot siis ovat

a) metropolihallinto, jolle siirtyy nykyisten kuntien tehtäviä, vaaleilla valittava valtuusto sekä veronkanto-okeus

b) pieniä kuntaliitoksia sekä nykyistä syvempi sopimusyhteistyö (Helsingin liitto)

c) kaksi suurkuntaa, joista toinen käsittää varsinaisen kaupunkimaisen pääkaupungin (Espoo, Vantaa, Helsinki + muita) ja toinen ”maaseudun” (Mäntsälä, Järvenpää etc)

Käsittelen tässä tarkemmin A- ja C-vaihtoehtoja. Malli B vaikuttaa esitetyistä selvästi riskialtteimmalta vaikuttavuuden osalta. Mallin saisi pyöräytettyä käyntiin ehkä vähemmillä kustannuksilla, mutta kun ottaa huomioon kuinka kriittinen esiselvitys oli jo alkuvaiheessaan nykyisten vapaaehtoisten mallien toimimisesta, on vaikea nähdä miten sama toiminta vähän uudessa ja isommassa paketissa olennaisesti helpottaisi asiaa.

Metropolihallinto (A) 

Metropolihallinto-vaihtoehdossa eräs suurimpia kysymyksiä on, jäävätkö jäljelle samat syyt kaupunkien väliseen kilpailuun kuin ennenkin? Metropolihallinto kyllä ottaa sekä kopin että rahoitusvastuun hankkeista, mutta koska kunnat ovat edelleen itsenäisiä ja hyötyvät entiseen tapaan varakkaammista asukkaista, osa kaavoituspäätöksistä saatetaan hyväksyä vain pitkin hampain tai niitä vastaan mahdollisesti taistellaan. Etua tulee edelleen sille, kenen maille rakennetaan kalleimmat ja hienoimmat asunnot ja haittaa sinne minne tehdään sosiaalista asuntotuotantoa. Ainakin mielikuvissa.

Tässä ongelmia toki helpottaa se, että rahoitusvastuu on ylemmällä taholla ja kun kunnissa pyörivät pelimarkat pienentyvät, erot mahdollisesti eivät tunnu niin pahoilta. Isoistakin veroäyreistä kun menee aika suuri osa metropolikassaan. Kunnan valta vähenee joten sinänsä niin suurta kiistakapulaa ehkä kaavoituksesta ei saada. Tämä kuitenkin syö alkuperäistä ajatusta.

Samoin tulee olla tarkkana, että metropolihallinnosta ei tule samanlaista byrokraattista monsteria kuin suurkuntavaihtoehdosta pelätään tulevan. Esiselvitys saa kaiken kuulostamaan suorastaan vähän liiankin helpolta: metropolihallinto muodostuisi pitkälti nykyisistä kuntayhtymistä sekä henkilöistä, jotka siirretään kunnan palveluksesta metropolin palvelukseen. Joka tapauksessa näkisin ensiarvoisen tärkeänä, että henkilömäärä ei mieluusti kasvaisi ja että asioiden hoito ei vaikeutuisi uudessa mallissa.

Suurkunnat (C)

Suurkunnat eivät olleet alkuun suuri suosikkini. Paperin jälkeen jäin kuitenkin miettimään, että ideaalimaailmassa – siinä, jossa ei ole vanhaa byrokratiaa ja jossa kaiken saa alkaa puhtaalta pöydältä – ne voisivat olla todella hyväkin vaihtoehto. Suurkuntavaihtoehdossa C erityisesti maaseutu- ja kylämäisen alueen toimiminen omassa läänissään ja kaupunkimaisen omassaan voisi vahvistaa kummankin seudun ominaispiirteitä. Jos suurkunnassa vietäisiin paikallisia asioita voimakkaasti lähikeskuksiin, siis kaupunginosatasolle, se voisi toimiakin.

Valitettavasti emme elä ideaalimaailmassa. Metropolihallinnollakin on samat riskit, mutta niiden toteutumisriski on hieman pienempää. (Järkytyin aikanaan kun kuulin, kuinka paljon enemmän Helsingissä on asukaslukuun suhteutettuna virkamiehiä kuin Espoossa.)

Hämärtyvät kuntarajat

Rehellisesti sanottuna mielestäni A- ja C-vaihtoehdot ovat todennäköisesti pitkällä tähtäimellä sama asia. C-vaihtoehdossa luodaan suurkunta ja samalla joudutaan miettimään uusiksi paikallistasoa (josta voisi hyvinkin seurata pitkällä aikavälillä kaksiportainen hallinto). Tosin tätä paikallistasoa ei ole tehty esiselvityksessä, eli sitä tulisi puskea hyvin vahvasti jos ko. vaihtoehtoon päädyttäisiin. A-vaihtoehdossa luodaan uusi hallintotaso joka käytännössä ottaa haltuunsa nykyisten sopimusyhteistyötahojen tehtävät ja nykykunnille jää paikallistaso – joka varmasti paljastuu pidemmällä aikavälillä hieman liian suureksi. Tämä voisi olla ehkä 20 vuoden tähtäimellä tapahtuva asia.

Pitkällä aikavälillä uskoisin, että nykyiset kuntarajat todennäköisesti joka tapauksessa katoavat. Esiselvityksessä on jätetty selkeä haju siitä, mitä valmistelijat mahdollisesti ajattelevat: metropolihallinnon osalta metropolihallinnolle halutaan antaa selvä valta ja mahdollisuus tarkastella kuntarajoja uudelleen tarpeen tullen. Toki tällainen vaihtoehto tuskin tulee perustumaan pakkoon – sellaisella säännöllä metropolilakia ei varmasti saa läpi – mutta sekin kertoo pääkaupunkiseudun suunnasta.

Lyhyesti, edessä on mielettömän hyvä tilaisuus munata muutos oikein kunnolla. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat vaativia, suuria ja riskialttiita. Näkisin A-vaihtoehdon kuitenkin vähiten riskialttiina, jos metropolilaki valmistellaan kunnolla. Olennaista ei kuitenkaan ole se, millä nimella asioita kutsutaan vaan se, miten käytännön toteutus tehdään.

Ps. Sivuhuomiona, raportissa kiinnitettiin paljon huomiota siihen, että monet Uudenmaan läänin kunnat eivät ole saavuttaneet niille asetettuja kaavoitustavoitteita. En näkisi tätä  samalla tavoin uhkana ainakaan nykymallissa kuin mitä selvitys tuntuu tekevän. Käytännössä useimpien kuntien kaavoituspolitiikka on ollut muutenkin retuperällä, ja niissä on keskitytty tekemään autovaltaista harvaa pientaloaluetta. Jos vastaavaa olisi kaavoitettu vielä lisää, liikenneongelmat olisivat vain entisestään kasvaneet. Meidän tulee ennen kaikkea tiivistää asutuskeskuksia hyvien julkisten yhteyksien, erityisesti raideliikenteen varrella (viihtyisyyttä unohtamatta) ja pyrkiä myös viemään kasvusta iso osa nykyisen Helsingin alueelle. Espoon tapauksessa kasvun tulee keskittyä viiteen kaupunkikeskukseen

Pps. Vielä eräs mielenkiintoinen pohdinta metropolialueesta: mitä tapahtuu, kun pienistä kunnista, joissa siis tyypillisesti ei olla innostuttu tiiviistä rakentamisessa kaupunkialueella, tulee edustajia päättämään nimenomaan Helsingin seudun maankäytöstä? Mikä on riski luisua nykyistä huonompaan kaavoitukseen jos päättäjistä merkittävä osa kokee harvaan asutun autoilun varaan perustuvan omakotialueen arvokkaammaksi kuin tiiviin keskustan? Demokratia on täynnä yllätyksiä…

by

Kuluttajansuoja ja digimaailma

Yhdeksänvuotiaan nettilataus herätti melkoisen mediamyrskyn. Aiheesta. On tarpeen, että tätä asiaa mietitään vihdoin myös kuluttajan näkökulmasta.

Tekijänoikeuksia on katsottu enenevässä määrin viime vuosina tekijöiden ja ennen kaikkea levittäjien eli suuryritysten näkökulmasta. Ennen kuin mitään asiaa sivuavaa lainsäädäntöä ruuvataan paikalleen, on syytä miettiä myös toisesta vinkkelistä, eli kuluttajan näkökulmasta.

Chisu-gate nosti esiin suurimman tekijänoikeuksiin liittyvän ongelman: yksityiset yritykset tai yhdistykset pyrkivät saamaan haltuunsa yhteiskunnalle kuuluvaa valtaa. Siis oikeutta sakottaa, rangaista, tai vaikkapa seurata yksittäisen ihmisen toimintaa. (Poliisikaan ei tietääkseni saa kuunnella puhelinta ilman erillistä lupaa.)

Yritykset eivät voi sakottaa. Nykyiselläänkään K-kauppa ei voi sakottaa myymälävarasta, olipa rikos epäilty tai varma. Pitää mennä poliisin pakeille. Kuitenkin jos kauppa toimisi digimaailman pelisäännöillä, kauppa voisi digimaailmassa lähettää laskun perään epäillylle.

Analogiaa kannattaa viedä pidemmälle reaalimaailmaan. Emme hyväksy myymälävarkautta, mutta myyjällä on vain rajatut oikeudet myymälävarkaan tapauksessa. Myymälä voi palkata erillisiä vartijoita. Myymälä voi takavarikoida varastetun tuotteen ja vahvan epäilyn ollessa kyseessä tutkia kassin tai takin. Tämän jälkeen pääasiallinen jatkokeino on yhteydenotto poliisiin, ja toki joissain tapauksissa porttikielto kauppaan.

Mitään muuta kauppias ei voi tehdä. Varkaat toki aiheuttavat vartiointikuluja ja hävikin määrä on toki rahassa mitattuna suuri, mutta tämän pidemmälle ei silti lakisääteisesti voi mennä. (Kuulin että jokin myymälä oli jo lähettämässä laskua vartiointikuluista varkaille – en tosin tiedä, kuinka maksulle tulee tarkemmassa syynissä käymään.) Kauppias ei kuitenkaan voi lähettää vartijapartiota epäillyn myymälävarkaan kotiin tutkimaan keittiön kaappeja tai sängynalusia – se on poliisiasia. Kauppias ei voi sakottaa, laittaa varkaudesta epäiltyä (mutta todistamatta jäänyttä varkautta) maksamaan.

Digimaailmassa nämä analogiat eivät oikein päde. Tai siis pätevät, mutta niitä ei ymmärretä. Ensinnäkin digitaalisissa tuotteissa varastettu tuote ei ole suoraan toiselta pois. Kyllä, piratismi varmasti heikentää osittain levymyyntiä. Tämä näkyy artistienkin kukkaroissa. Toisaalta musiikkibisneksen voitto kasvaa sellaista tahtia, että tätä notkahdusta piratismin vuoksi ei ole nähtävissä. Käytännössä nyt onkin kyse isosta murroksesta, jossa vanhat pelisäännöt eivät enää päde ja ansaitalogiikka tulee muuttumaan. Luin hiljan haastattelun, jossa levy-yhtiöpomo kertoi että he eivät enää katso digitaalista levitystä ja youtubea uhaksi vaan ymmärtävät sen merkityksen markkinointi- ja myös ansaintakanavana. Olen hieman skeptinen oliko haastattelu todellinen, mutta ainakin se summasi hyvin sen mitä mielestäni digimaailmassa kannattaa odottaa tulevalta. Levytysten keksiminen vei aikanaan yleisöä esiintyjiltä, mutta toi uuden ansaintalogiikan ja lopulta lisää yleisöä. Päästiin plussan puolelle.

Parhaat tavat kilpailla piratismia vastaan on reilu kilpailu ja kunnollinen tarjonta. Viipurista saa varmasti edelleen piraatti-CDitä mutta eivät nekään ole teollisuutta kaataneet. Spotifystä ei saa edelleenkään kaikkea musiikkia, ja vaikka nyt TV-ohjelmat ja elokuvat ovat ottaneet aimo loikan digipalvelujen tullessa Suomeenkin, niilläki on tarjonnassa vielä ryhävalaan kokoisia aukkoja. On typerää pyrkiä estämään TV-kaistan tulo oikeusteitse: se tarjoaa palvelun jota ihmiset haluavat, joka lisää katsojia.

Kyllä, joitain toimia pitää ehkä tehdä piratismin ehkäisyyn. Mutta jos kilpailevat jakelukanavat eivät ole kunnossa, se toimii kuin narulla työntäminen. Internetin sensurointi ei ole oikea ratkaisu, ei myöskään kuluttajien demonisointi. Kuluttajan, joka lataa netistä musiikkia, ei tule joutua maksajaksi – tällaisen toiminnan valvonta ei ole järkevää sen kummemmin taloudelliselta kuin tekniseltäkään kannalta ja johtaisi ”rangaistuslottoon” jossa satunnaisesti joku ”jää kiinni”.  Nykyisellään rangaistukset musiikin jakamisesta ovat suhteettomia, kuten hiljan tullut oikeusratkaisu taas osoitti: parikymppinen ollaan valmis tuomitsemaan loppuiäkseen velkavankeuteen, vaikka oikeasti aiheutettua vahinkoa oli vain murto-osa ladatusta. Ostaisiko ihminen, joka lataa kerralla 50 albumillista musiikkia todella ne kaikki, jos hän ei niitä saisi ilmaiseksi? Voisiko youtuben tarjoama levikki kasvattaa myös levymyyntiä – tai kuten Gangnam Stylen tapauksessa, Youtube-videosta saatavia mainostuloja ja iTunes-myyntiä?

Ei kaiken tarvitse olla ilmaista. Mutta kun puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista, emme voi vaatia että toisella osapuolella ovat kaikki oikeudet ja toisella velvollisuudet. Viihdeteollisuus hakee vielä muotoaan tässä murroksessa, ja poteroon kaivaminen tekee hallaa sekä kuluttajalle että viihdeteolisuudelle.

by

Lommilan onnela eli kuinka Espoon keskus tapetaan

Espoossa ollaan pykäämässä Lommilaan uutta kauppakeskusta. Lommila on suhteellisen unelias pieni lähiö 1,5 kilometriä Espoon keskuksesta, jolla on ongelma: siellä ei ole ruokakauppoja. Tätä ongelmaa voisi helposti korjata vaikkapa kaavoittamalla paikalliseen tarpeeseen sopivat marketin paikat.

Lommilaan on kuitenkin suurimuotoisempia suunnitelmia. Sinne halutaan isommat marketit ja suuri kauppakeskus. Kauppakeskusta on alunperin myyty ajatuksella, että sinne tulisi vaikkapa isoja huonekaluliikkeitä, siis samankaltaisia kuin vaikkapa Suomenojalla. Lommila sopii tähän sikäli että sinne pääsee näppärästi autolla – isojen teiden varrella mutta julkista liikennettä ei juuri ole – ja toisaalta suhteellisen lähellä on mm. Espoon keskuksen väki.

Kaupunkisuunnittelulautakunta oli esittänyt aiheellisen huolensa siitä, mitä tapahtuu Espoon keskuksen palveluille jos Lommilaan rakennetaan valtavat marketit. Paikallinen ostovoima ei niille riitä. Niinpä kaupsu oli rajannut markettien koon 4000 neliöön, perusmarketin kokoon.

Asiaa ajanut  toimialajohtaja ei kuitenkaan voinut hyväksyä moista kapitalismin rajoittamista ja vei sen ns. otto-oikeudella kaupunginhallitukseen. Osittain tässä oli taustalla myös maakuntakaavan muutos, joka salli alkuperäistä suunnitelmaa isommat ruokakaupat. Kaupunginhallituksen kokous oli maanantaina 12.11, jossa se  meni läpi 8-5. Seuraavana asia tulee Espoon valtuuston käsittelyyn.

Lommilasta on siis noin 1,5km Espoon keskukseen, johon on suunniteltu erittäin kallista ja kokonaisvaltaista remonttia à la Tapiola. Ajatuksena on tehdä siitä oikea, tiiviimpi ja ainakin vähän vähemmän luontaantyöntävä keskusta. Mitä tälle tapahtuu kun Lommilassa lähdetään tekemään megamarkettia – jonka seurauksena myös asutusta alkaa tulla sen lähistölle, eli kaikkien fiksujen yhteyksien ulottumattomiin?

Nykyisten suunnitelmien mukaan Lommilasta ei välttämättä oltaisi tekemässä edes huonekaluliikekeskittymää. Tavoitteena on nimenomaan kauppakeskus, kutakuinkin Jumbon kokoluokkaa. Keskuksen asiakaskuntaa ei yritetäkään väittää muuksi kuin autoilijoiksi, ja arvioiden mukaan 80% ostoksista tehdään autolla. Suunnitelman perusteluna käytetään mitä omituisinta väittämää, hiilidioksidipäästöjen ja autoilun vähenemistä. Oletuksena on, että koko tulevan keskuksen asiakaskunta ajelee jo nyt kauemmaksi vastaaviin keskuksiin kuten Isoon Omenaan. Käytännössähän suunnitellussa kokoluokassa väkeä aletaan haalia jo Espoon rajojen ulkopuoleltakin, ja näistä jokainen autolla.

Tämän valossa oli suhteellisen ironista lukea Tapiola-lehdestä kaupunginjohtajan terveisiä Espoon tulevaisuudesta. Espoolla on strategia ja visio siitä, millaista kaupunkia tästä halutaan rakentaan. Näin kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä  näkee Espoon tulevaisuuden:

”Espoo rakentuu viiden, noin 50000 asukkaan kokoisen aluekeskuksen ja kahden paikalliskeskuksen varaan. — Espoossa palvelut ja luonto ovat lähellä kotia. Tärkeää on myös se, että tulevaisuudessa kaikki keskukset tukeutuvat raideliikenteeseen. —
Jokaisessa rakennushankkeessa on tietoisesti luotu hyvän elämän puitteita.” Espoo-Esbo -lehti 4/2012

Jos emme kaavoita palveluita Espoon keskukseen vaan markettiin sen ulkopuolelle, Espoon autovetoisuus kasvaa. Ihmiset menevät sinne, minne pääsevät: jos lähialueilla ei ole edes kunnon kauppaa, toki he lähtevät ajamaana kauemmaksi. Väittämä siitä että keskus ei lisäisi yksityisautoilua Espoossa on sitä itseään. Kaupungissa on sellainen liikenne kuin mitä se kaavoittaa: kaavoittamalla autokauppoja saamme autoliikennettä. Julkisen liikenteen hinnasta itketään, mutta pelkästään yksi motariliittymä voi maksaa kymmeniä miljonia. Pienenä ironisena kommenttina todettakoon, että kaikkien automarkettien äiti Ikea on laittamassa seuraavaa myymäläänsä Leppävaaraan, koska he haluavat olla paremmin julkisen liikenteen tavoitettavissa. Kuka kertoisi tämän suomalaisille kaupoille?

Lommilaan suunniteltu keskus tarkoittaa käytännössä Espoon keskuksen loppua. On kaksinaamaista edes väittää haluavansa kehittää Espoon keskusta, jos sen vieren tehdään valtava kauppakeskus. Tehdyt suunnitelmat ovat vieläpä varsin kunnianhimoisia: Lommilan toteutuessa niistä tulee läjä kallista roskaa.

by

Apotti vastaa

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakuntien vaatimat lisäselvitykset Apotti-hankkeesta on nyt tehty. Sosiaalilautakunta kokoontuu käsittelemään asiaa 6.11 eli ensi tiistaina. On hyvä asia, että palautteeseen pyritään reagoimaan nopeasti, vaikka luonnollisesti selvityksen tarkkuudesta on jouduttu tinkimään. On selvää, että HUSissa hanke halutaan liikkeelle mahdollisimman nopeasti.

Parannusta edelliseen on, mutta konkreettisesti on välillä vielä hyvin hankala ottaa selvää siitä, mitä tämä tarkoittaa. Ongelmana on edelleen se, että näillä ehdoilla voidaan lähteä aivan metsään, tai vain vähän vähemmän sinne päin. Tässä siis esiselvityksen tulokset sekä ensivaikutelmani siitä mitä se tarkoittaa.

Ensimmäisenä nostan esiin sen, että selvitysten jälkeen on päädytty edelleen hankinnan tekemiseen kokonaispalveluhankintana, pääosin yhdeltä toimittajalta. Kokonaispalvelu ei tässä ole ongelma vaan aiemmin mainitut ongelmat: toimittajaloukku sekä liian ison järjestelmän vaarat. Kuitenkin on otettu huomioon, että jotkin järjestelmän osat hankitaan muilta toimittajilta. Tässä Deloitten raportti on erittäin suoraviivainen: he suosittelevat, että vaikka järjestelmän isommat kokonaisuudet tilataankin valmisohjelmistona yhdeltä toimittajalta, osakokonaisuudet kannattaa kilpailuttaa mahdollisesti eri toimittajilta ja varmistaa että tämä on myös mahdollista.

Toisaalta hanketoimiston tulkinta aiheesta vaikuttaa hieman vesitetyltä:

Aikaisemman valmistelun, nyt tehdyn selvityksen taustamateriaalin sekä konsulttitoimisto
Deloitten tekemän kustannus- ja riskianalyysin tulosten perusteella on perustelua edetä
hankinnassa niin, että pyritään alueelliseen sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaan. [2]

Hankitaan yhteinen järjestelmä. Ack. Mutta tarkoittaako tämä nyt monoliittiä vai jotain muuta?

jätetään mahdollisuus siihen, että osa toiminnallisuuksista hankintaa sovitun määräajan sisällä hankintaan liittyvänä erikseen tarjottavana kokonaisuutena. Lisäksi pidätetään oikeus pystyä tarvittaessa vaihtamaan palvelusopimuksen aikana järjestelmän osatoiminnallisuuksia kolmannen osapuolen vaihtoehtoon. [2]

Jätetään mahdollisuus. Vaikea sanoa miten tämä tulee toteutumaan.

Käsittelen riskianalyysia ja eri toimitusvaihtoehtoja kohta. Sitä ennen kuitenkin huomio. Eräs huolestuttavimmista projektidokumentaatiosta lukemistani asioista koski käyttöönottoa: ohjelman käyttöönotto halutaan tehdä ns. Big Bang- menetelmällä eli kertaluonteisella käyttöönotolla. Tämä siksi, että siinä käyttöönottokustannukset näyttävät nimellisesti pienemmiltä, koska rinnakkaista järjestelmäylläpitoa on vähän. Käytännössä etenkin isossa hankkeessa käyttöönotto väistämättä myöhästyy ja tuskin sujuu ongelmitta. Näin ollen säästö jää nimelliseksi mutta riskit kasvavat. Tätä käyttöönottosuunnitelmaa ei käsitelty jatkoselvityksessä millään tavoin. Itse olin tulkinnut asteittain tarkentuvan vaatimuksen yhdistettynä paloittaiseen toteuttamiseen koskevan myös käyttöönottoa, mutta käytännössähän se voidaan lukea vain järjestelmän kehitysprosessina. Eli kun luin uudestaan nuo vaatimukset, siellä olisi pitänyt olla rautalangasta väännettynä: järjestelmän käyttöönoton vaiheistaminen niin, että tuotantoon siirtymisen riskit on minimoitu. Tämä tulee olemaan hankkeen kompastuskivi, jos sitä ei nyt huomioida.

Edellisenhän  ei tarvitse tarkoittaa erillisten toimittajien järjestelmien ostamista ja yhteensovittamista, vaan yksinkertaisimmillaan sitä, että tilattavasta järjestelmästä otetaan ensiksi käyttöön pelkkä potilastietojärjestelmä ja, mikäli tämä onnistuu, katsotaan seuraavia osia. Näin nähdään myös ajoissa, jos järjestelmä ei vastaakaan tarpeita, on liian hankala sovittaa haluttuihin prosesseihin tai jos järjestelmätoimittajan kanssa on ongelmia. Tämän vaihtoehdon riskit ovat toki nykyjärjestelmään integroitumisessa. Se ei ole triviaalia, jos nykyiselläänkin näitä toimittajia on hankala pitää kurissa. Mutta se on vähemmän paha riski kuin havaita projektin myöhästyttyä kaksi vuotta ettei sitä saada valmiiksi koskaan.

Hanketoimiston teesit

Alla käyn läpi kolmea liitteenä ollutta dokumenttia tarkemmin, kommentoiden niitä em. huomion valossa. Postaus on pitkä kuin nälkävuosi, lukekaa omalla riskillä.

Ensin HUSin eli hankkeen ohjausryhmän kanta:

”Aikaisempaan valmisteluun ja nyt tehdyn selvityksen taustamateriaaliin ja kustannus ja riskianalyysiin pohjautuen hankkeen ohjausryhmä päätti 26.10.2012 kokouksessaan seuraavista linjauksista:

–        Hankinta tehdään lähtökohtaisesti kokonaispalveluhankintana

–        On perusteltua tavoitella sellaista hyvin toimivaa mahdollisimman laajaa palvelukokonaisuutta, joka kattaa keskeiset asiakas- ja potilastietojen ja toiminnanohjauksen käsittelyn ydintoiminnot ja tämän lisäksi siihen saumattomasti liitetyt erillistoiminnallisuudet.

–        Jos tarjolle tulevissa järjestelmäkokonaisuuksissa on sellaisia toiminnallisia ominaisuuksia tai palveluja, joiden ei katsota kustannuksiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan vastaavan tarpeitamme, ne voidaan jättää hankinnan ulkopuolelle ja hankkia kolmannelta osapuolelta rajapinnan kautta yhteensopiva tuote.

–        Samoin jätetään mahdollisuus siihen, että osa toiminnallisuuksista hankintaa sovitun määräajan sisällä hankintaan liittyvänä erikseen tarjottavana kokonaisuutena.

–        Pidätetään oikeus pystyä tarvittaessa vaihtamaan palvelusopimuksen aikana järjestelmän osatoiminnallisuuksia kolmannen osapuolen vaihtoehtoon.

–        Hankittavan järjestelmäpalvelun tulee sisältää tarpeidemme mukaiset hyvin toimivat avoimet rajapinnat.

–        Hankintasopimuksessa tulee varautua sopimuskauden loppumiseen siirtymäkauden järjestelyillä sekä toimittajan tai toimittajakonsortion jonkin osapuolen mahdolliseen konkurssiin.” [1]

Edelleen siis lähdetään hankkimaan isoa järjestelmäkokonaisuutta. Kuitenkin jätetään auki se, että osa toiminnallisuudesta tilataan muilta toimittajilta tai liitetään tuotteeseen myöhemmin. Erityisen hyvä on se, että pidetään huoli siitä että toimittajaa voi tarvittaessa vaihtaa ja rajapinnat ovat avoimia. Nämä kaksi asiaa ovat sellaisia, jotka on kovin helppoa kirjoittaa auki ja niin helppo unohtaa. Näissä tarvitaan siis kunnolliset sopimukset, määrittelyt, sanktiot ja vahva ohjaus, rajapintojen suhteen mm. niin että niitä ei saa muuttaa ilman tilaajan suostumusta.

Hanketoimisto muistaa myös kertoa kauniita ajatuksia siitä, mitä kaikkea järjestelmä voisi tehdä:

”Järjestelmä tukee ammattilaisen työtä esimerkiksi sokeritautipotilaan vastaanotolla tarkastamalla hoidon laatuun vaikuttavia seuraavia tekijöitä kuten onko potilaalla suosituksen mukainen lääkitys, onko tarpeelliset laboratoriokokeet otettu ja ovatko muut tarpeelliset tutkimukset esimerkiksi silmänpohjavalokuvaus tehty. Lääkemääräyksiä tehtäessä päätöksenteon tuki tarkastaa ovatko lääkityksen edellyttämät laboratoriokokeet määrätty ja onko laboratoriotuloksissa riskisarvoja lääkitykseen suhteen” [1]

Hienoa. Käytännössä kuitenkin se, mitä pitää tehdä, on ensin hoitaa edes perusjärjestelmä toimivaksi. On aivan turhaa lähteä tekemään hoitoa tukevia muistutuksia, jos potilaan tietojen kirjaus on niin kömpelöä, että paperilla se tapahtuisi nopeammin. Nämä mukavat asiat tulevat sen jälkeen. Ensisijaisesti tulisikin saada käyttöön järjestelmä, joka tekisi sen mitä nykyjärjestelmät mutta paremmin  ja tiedon siirtämisen tarpeet huomioonottaen. Sen jälkeen katsotaan hoitoa tukevia muistutuksia ja sähköistä asiointia.

Katsaus naapurimaiden tilanteeseen

Hanketoimiston paperi on myös mielenkiintoinen katsaus lähinaapureidemme asioihin.

”Virossa, Ruotsissa ja Tanskassa selkeänä etuna järjestelmien kehitykselle on ollut kyky muodostaa, toteuttaa ja ylläpitää kansallista eHealth strategiaa, jonka lähtökohtana ovat olleet tiedonvälitys ja standardit.” [1]

Onko Suomessa tätä? KanTa-hanke kyllä, rajapintamääritysyrityksiä myös. Mutta kuten minua paremmin aiheesta selvillä olevat kommentoivat sosiaalisessa mediassa, meilläkin tulee päästä siihen pisteeseen että tarvittavat standardit ja prosessit on määritelty. Se että olemme myöhässä ei ole tekosyy jättää niitä tekemättä.

Esimerkkinä Ruotsin kansallinen eHealth-strategia:

”Kansallinen eHealth strategia julkaistiin 2006 (päivitetty versio

6/2010). Sen tavoitteita ovat:

1. Yhdenmukaistaa lakeja ja määräyksiä mahdollistamaan it:n käytön lisäämisen

2. Luoda kansallinen tietoarkkitehtuuri

3. Luoda kansallinen järjestelmäarkkitehtuuri

4. Kannustaa it-järjestelmien yhteensopivuuteen ja tiedonvälitykseen

5. Kannustaa organisaatiorajat ylittävään tiedon saatavuuteen

6. Luoda kansalaisille helppo saatavuus tietoon ja palveluihin” [1]

Järjestelmäratkaisuja mainitaan selvityksessä nimeltä pari. Tanskassa ja Ruotsissa Cambio on monessa paikassa yleisin. Jos lähdetään ostamaan yhtä järjestelmää, kallistuisin ehdottomasti lähiseudun järjestemän pariin enkä amerikkalaiseen, vakuutusperustaista terveydenhoitoa tukevaan ohjelmistoon.

Englannin potilastietojärjestelmähankkeissa viitataan erityisesti iSoft Lorenzo-järjestelmään. Raportissa keskityttiin hieman erikoisesti korostamaan, että projektissa lähdettiin tekemään tyhjästä Intiassa järjestelmää. (Kuulemma koodin heikko laatu yllätti kaikki osapuolet. Kukapa olisi arvannut?) Sen sijaan projektin lähtökohdan suurinta ongelmaa: liian suuret suunnitelmat, ei mainittu tässä kohdassa. Toisen brittien hankkiman, valmiin järjestelmän (Cerner Millenniumin) ongelmat jätettiin tässä mainitsematta.

Erityisesti Englantia koskevasta kohdasta toivoisin hanketyöryhmän kiinnittävän huomiota seuraavaan:

Käyttöönotoissa on tyypillisesti ensin on otettu käyttöön kaikille yhteiset osiot, kuten varsinainen potilastietokanta ja siihen liittyvät toiminnot, seuraavassa vaiheessa sairaalan erillisjärjestelmiä (voivat olla myös optioina myöhemmin hankittavia) ja kolmannessa vaiheessa perusterveydenhuollon osuuksia. [1]

Erilaisten toteutusvaihtoehtojen analyysi

Deloitte analysoi seuraavia vaihtoehtoja:

1. Järjestelmän hankkiminen kattavana kokonaisuutena
2. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen järjestelmien hankkiminen omina kokonaisuuksinaan
3. Ydinjärjestelmä ja sitä täydentävät erillisjärjestelmät
4. Järjestelmän rakentaminen itse

Kuten jo aiemmin totesin, käyttöönottoa ei tässä valitettavasti analysoitu.
Tavasta 2 todetaan seuraavaa:

Erillisten osajärjestelmäpalveluiden hankinnan kautta hanke voitaisiin jakaa pienempiin ja helpommin hallittaviin kokonaisuuksiin. Yksittäisen palvelutoimittajan asema ei myöskään muodostu yhtä vahvaksi tilaajaan nähden kuin kattavan kokonaisuuden mallissa. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä on kuitenkin paljon yhteisiä toiminnallisia osia, tietoja ja tiedonsiirtotarpeita. Ne edellyttävät tiivistä yhteistyötä ja kokonaisohjausta osajärjestelmien toteuttamiseksi, ja riskinä on ettei täydellistä integraatiota saada tehdyksi. [1]

Kiinnittäisin tässä huomiota kohtaan ”edellyttävät tiivistä yhteistyötä ja kokonaisohjausta osajärjestelmien toteuttamiseksi”. Tämä vaatii tilaajalta sekä vahvaa teknistä, projektinhallinta- että integraatio-osaamista (sisältä tai ostettuna) ja vahvoja sopimuksia. Nykyisellään toimittajat pahimmillaan voivat kieltäytyä yhteistyöstä tai muuten haitata integraatioprosessia ilman sanktioita. (Niille jotka odottavat tässä kohdassa lähdeviitettä: perustuu vahvoihin huhupuheisiin.)

Tarkemmasta riskianalyysistä

Suositukset
Edellisten näkökohtien perusteella neuvottelut kannattaa käynnistää laajasta kokonaisuudesta mutta tehdä hankinta siten, että ydinjärjestelmäpalvelun toiminnallisuutta voidaan täydentää tarvittavilta osin erillisillä, ydinjärjestelmään integroiduilla
erillisjärjestelmillä jotka voidaan tarvittaessa kilpailuttaa ja hankkia eri toimittajilta. Myös tuotteiden tai toimittajien vaihtomahdollisuus tarvittaessa tulee pyrkiä säilyttämään. [3]

Kuulostaa järkevältä. Tässä se, miten asia toteutetaan tulee olemaan kriittistä. Vaihtomahdollisuuden tulee olla aito ja sen hankaloittamisen tulee aiheuttaa sanktio.

Osa erikseen hankittavista osajärjestelmistä voi olla valmiiseen tuotteeseen perustuvia,
osa erikseen ohjelmoitavia uusia palveluita. Uusista palveluista voi syntyä myös uusia
tuotteita tämän alueen tietojärjestelmien markkinoille kansallisesti tai kansainvälisesti.
Riippumatta valittavasta hankintavaihtoehdosta hanketta ohjaavan tilaajaorganisaation
tulee olla koko hankkeen ajan vahvassa roolissa toteutuksen ohjauksessa, ja sillä tulee
olla jatkuvuus myös tuotannon aikaiseen tilaajaorganisaatioon.

Kehittämisessä tulee huomioida myös Apotti-järjestelmän elinkaaren aikana tapahtuva
sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muun julkishallinnon järjestämistapojen muutokset sekä
tietojärjestelmäarkkitehtuurien kehitys kansallisella ja eurooppalaisella tasolla, joka kulkee
kohti vahvempaa potilas- ja asiakaskeskeisyyttä ja asiakkaan sähköisiä palveluita sekä laajempaa eri osapuolien järjestelmien yhteentoimivuutta. [3]

Parempaa. Tätä ei kovin huolella tosin huomioitu kokouksen liitteessä 3 (hanketoimiston selvitys [2]). Toivottavasti tätä kappaletta on tutkittu siellä tarkkaan.

Kustannuksia ei arvioitu tarkkaan. Toisaalta tällä epämääräisyysasteella se olisikin hankalaa. Selvitys on tehty nopealla aikataululla ja siinä myönnetäänkin, että käytössä oleva informaatio on ollut rajattua ja esim. riskeistä on käsitelty vain keskeisimmät.

Näyttää siltä että edelleen ollaan ajautumassa ns. lypsymalliin vaihtoehdosta riippumatta, eli luvataan jotain tietyllä hinnalla ja kaikki siitäeteenpäin maksaa. Olen niin kyyninen etten jaksa välittää – tärkeintä olisi, että hinta ei paukkuisi ihan liikaa (se joka tapauksessa venyy), että toimitusaika pysyisi hallinnassa ja että softa olisi käytettävä. Ja että se olisi joskus käytössä.

Kaikissa vaihtoehdoissa on havaittu, että olennaista on että langat pysyvät tiukasti tilaajan käsissä. Vaihtoehdossa yksi tätä ei todettu niin suuresti tarpeelliseksi, mistä en ole ihan vakuuttunut.

Deloitten lopullinen kannanotto tiivistyy seuraavasti:

Hankinnat kannattaa toteuttaa tarkastellun vaihtoehdon 3 mukaisella, myös tiettyjä
vaihtoehdon 1 piirteitä sisältävällä tavalla.

—

Neuvottelut kannattaa siis käynnistää laajasta kokonaisuudesta mutta tehdä hankinta
siten, että ensi vaiheessa hankitaan neuvottelujen perusteella tarkoituksenmukaiseksi
osoittautuva kokonaisuus, jonka toiminnallisuutta täydennetään tarvittavilta osin erillisillä,
ydinjärjestelmään integroiduilla erillisjärjestelmillä tai lisäpalveluilla. Näitä voidaan hankkia
joko samalta toimittajalta tai konsortiolta lisähankintoina, tai kilpailuttaa ja hankkia eri
toimittajilta. Myös tuotteiden tai toimittajien vaihtomahdollisuus tarvittaessa tulee pyrkiä
säilyttämään.

—

Riippumatta valittavasta hankintavaihtoehdosta hanketta ohjaavan tilaajaorganisaation
(tällä hetkellä Apotti-hanketoimisto) tulee olla koko hankkeen ajan vahvassa roolissa
toteutuksen ohjauksessa, ja sillä tulee olla jatkumo myös tuotannon aikaiseen
tilaajaorganisaatioon (esimerkiksi osallistujakuntien omistama yhtiö). Mikäli yhden
toimittajakonsortion kokonaispalvelun sijasta hankinta tehdään useammalta toisistaan
riippumattomalta toimittajalta, tilaajaorganisaation vastuu kokonaisuuden
yhteensopivuudesta kasvaa ja tämän tulee heijastua myös organisaation resursointiin ja
osaamisiin. [3]

Deloitten teksti on asiaa. Kysymys kuuluu, toteutuuko tämä? Tämän lisäksi käyttöönotto on vielä suuri kysymysmerkki. Palaan taas lempiaiheeseeni luottamukseen: jotta hankkeelle voitaisiin avata avoin piikki (ja tätä on turha kaunistella millään kuvitteellisilla maksimiarvioilla), täytyy luottaa siihen, että hankkeella olisi edes jonkinlainen onnistumisen mahdollisuus.

[1] Lausunto sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmäpalvelun hankintailmoituksesta ja pyynnöstä osallistumishakemusten jättämisestä

[2] Hanketoimiston selvitys 29102012

[3] Apotti-järjestelmähankinnan vaihtoehtojen kustannusvaikutukset ja riskit 30102012 (Deloitten selvitys)

by

Uusiin haasteisiin

Eilisillan tulosten jälkeen olo on nöyrä. Osasin odottaa, että valtuustopaikka tai varapaikka voisi olla saavutettavissa, mutta äänimäärä ylitti hurjimmatkin odotukset. Mutta eniten riemuitsin Vihreiden voitosta: Espoossa kasvatimme prosenttiosuuttamme entisestään lyöden kaikki aiemmat ennätykset. Tästä on hyvä jatkaa.

Kuten eräs äänestäjä totesi, tärkeää on läpinäkyvyys päätöksentekoprosessiin: blogauksia kunnan asioihin ja päätöksentekoon liittyvistä aiheista. Tätä aion myös toteuttaa, ja liki neljän vuoden blogausrutiinilla tehtävä ei varmasti ole mahdoton. Blogi täyttää ensi tammikuussa, sopivasti uuden valtuuston astuessa virkaan neljä vuotta. Aihepiirit ovat osittain pysyneet samalla, osin laajentuneet, ja myös tulevat tehtävät valtuustossa tulevat vaikuttamaan tuleviin painopisteisiin.

Jatkan varmasti ainakin paremman kaupungin: tiiviin mutta viihtyisän kaupunkirakenteen, riittävien virkistys- ja viheralueiden sekä toimivan joukkoliikenteen puolesta. Toimiva poikittaisliikenne on Espoolle elinehto, ja se tarvitsee vihdoin ansaitsemansa panostuksen. Parannamme pyöräteitä ja niin pyöräparkkeja kuin reittejäkin keskuksiin ja niiden läpi.

Perheisiin ja päivähoitoon tulee panostaa, ja meidän täytyy vihdoin oikeasti miettiä, mikä on ruoan laadun merkitys lapsillemme. Mikä on hinta marginaalisille säästöille, ja mikä näiden säästöjen todellinen mittakaava on? Tästä tarvitaan lisää dataa, emme voi luottaa olettamuksiin.

IT-hankkeet ovat iso kompastuskivi julkisella puolella. Apotti on nyt lisäselvityskierroksella, ja on ensiarvoisen tärkeää että vaaditut selvitykset saadaan tehtyä ja hankkeelle saadaan mahdollisuudet onnistua. Apotti ei ole kuitenkaan ainut IT-projekti tulevalla kaudella: myös Espoon sisäisissä hankkeissa lienee korjattavaa. Otan mieluusti vinkkejä vastaan siitä, miten asiat ovat menneet Espoossa.

Kiitän vielä kerran kaikkia äänestäjiäni, tukiryhmääni ja muita jotka ovat sparranneet, kompanneet, väittäneet vastaan ja taputelleet selkään. Teistä jokaista tarvitaan edelleen.

2.11.2012: Lisätty tärkeitä teemoja eli IT-hankkeet

by

Allianssin huoneentaulu

En ole juuri allekirjoittanut erilaisia vetoomuksia vaalien alla. Kaikkeen ei ehdi tutustua enkä halua myöskään allekirjoittaa hienon kuuloisia asioita, jos en voi niihin myös vaikuttaa.

Allianssin Lasten ja nuorten huoneentaulusta ei voi kuitenkaan olla eri mieltä yhdenkään kohdan kanssa. Meidän täytyy pitää huolta nuoremmista ja heikommista. Ruoan laadusta olen puhunut täällä ennenkin. Voi olla, että suurkeittiöissä päästään marginaalisesti parempaan hintaan. Mutta mikä on hinta, jonka maksamme kun laatu putoaa puoleen? Voivatko vanhemmat korvata illallisen ja iltapalan aikana sen mitä suurkeittiön eineksistä jää puuttumaan?

Huoneentaulu puhuu paljosta muustakin kuin ruoasta. Läsnäolosta ja välittämisestä. Ja resursseista, eli kaunistelemattomalla kielellä rahasta. Siitä niin moni asia on lopulta kiinni.

En ikinä osannut sydämistyä presidentin hyvää tarkoittavasta arkisten asioiden kampanjasta. Asiat, mitä siinä kerrottiin ovat tärkeitä, ja on varmasti myös monia perheitä joita ne auttavat. Perheitä joille naapurin apu voi olla se viimeinen oljenkorsi. Tai periaatteessa hyvinvoivia perheitä, joissa yksinkertaisin keinoin ehkä saadaan kaoottisuutta taas vähän hallintaan, päästään kaltevalta pinnalta tasaiselle.

Ymmärrän kuitenkin kritisoijia siinä, että naapurin apu ei aina riitä, vaikka sitä saisikin. Että vaikka omien lasten kanssa kiireetön läsnäolo olisi se asia, mikä heidät pitäisi parhaiten onnellisena, aina siihen ei pysty. Ehkä paiskit kahta työtä maksaaksesi asunnon. Ehkä nuorempi lapsi valvottaa niin että arkisin tuntuu kuin aivot seilaisivat kaurapuurossa. Ehkä se puurokin meinasi taas palaa hellalle kun juoksit pelastamaan pienintä seikkailijaa jakkaralta. Ehkä olet yksin, yksinhuoltajana ja suku neljän tunnin junamatkan päässä. Ja ehkä juuri tässä lähiössä se coolein roolimalli on vain muutaman harha-askeleen päässä pidemmästä kakusta.

Tarvitsemme pieniä tekoja. Mutta tarvitsemme myös suuria. Ennen kaikkea tarvitsemme rahaa. Ja se mikä tässä on kaikkein ihmeellisintä on, että aina rahaa ei tarvita edes kovin paljoa että se jo tuntuu.

by

Betonilähiön pieni vaalitentti

Uudessa Mustassa oleva Betonilähiö-blogi julkaisi taannoin sivuillaan kuntavaalitentin. Vastaus on viivästynyt, mutta kysymykset ovat erinomaisia ja vastauksen väärtejä vielä näin vaalien alun allakin.

Alkulämmittely

1. Kuka olet, missä kaupungissa/kunnassa olet ehdolla?

Kirsi Louhelainen, Espoossa, Vihreiden listalla. Olen IT-alalla työskentelevä DI ja kahden lapsen äiti joka pitää kaupunki- ja liikennesuunnitteluun kuuluvasta numeropyörittelystä ja haluaa Espoosta entistä toimivamman ja mukavamman paikan asua.

2. Oletko kiinnostunut paikasta teknisessä, kaupunkisuunnittelu-, rakennus- tai joukkoliikennelautakunnassa (tai vastaaviin asioihin keskittyneen liikelaitoksen johtokunnassa)?

Kyllä. Erityisesti kaupunkisuunnittelu- ja joukkoliikennelautakunta kiinnostavat, muutkin voivat olla mielenkiintoisia.

Ja sitten asiaan

3. Mitkä ovat mielestäsi parhaat keinot tarjota kohtuuhintaista asumista?

Asuntoja pitää kaavoittaa riittävästi. Hinnat määräytyvät viime kädessä markkinoilla, ja tähän voi vaikuttaa helpoimmin lisäämällä tarjontaa. Tarjontaa ei kannata lisätä siellä missä asunnot ovat valmiiksi halpoja, koska rakentaminen suosituille alueille ehkäisee hinnannousua tehokkaimmin ja hyödyttää muitakin alueita.
Asuntoja pitää kaavoittaa hyvien yhteyksien varrelle, palvelujen äärelle: tämä vähentää myös kaupungin kustannuksia, kun infrainvestointeja ei tarvita niin paljoa. Nykyisissä kaupunkikeskuksissa on sekä tiivistämisen että laajentamisen varaa. Haluan kuitenkin että asuinalueet ovat viihtyisiä, ja ne tulee suunnitella erityisesti kävelijän näkökulmasta.

4. Kuinka paljon ja minkälaisia tontteja kotikuntasi pitäisi kaavoittaa seuraavan neljän vuoden aikana?

Espoossa tarvitaan erityisesti lisää tiivistä keskustaa. Tämän lisäksi moni haluaa asua pientalossa, ja tiivistä pientaloasumista kannattaa myös kaavoittaa lisää. Tämä sopii erityisesti asuinkeskusten laitamille niin, että hyvät yhteydet ja palvelut ovat lähellä. Tehokas rakentaminen ei välttämättä tarkoita torneja, vaikka nekin sopivat isoihin keskuksiin, vaan tehokasta saa myös tekemällä fiksusti tiivistä ja matalaa.

5. Miten kaupungin tulisi edistää energiatehokasta rakentamista?

Hankintamenettelyssä kannattaa korostaa energiatehokkuutta. Myös Espoon omissa hankkeissa tähän kannattaa kiinnittää huomiota.

6. Minkä uskot olevan ensi valtuustokauden merkittävin liikenteeseen liittyvä päätös ja mikä on oma kantasi siihen?

Jokerin saaminen raiteille ja muutenkin poikittaisliikenteen lisäys. Toivon myös Jokeri-2:n edistyvän. Tarvitsemme lisää poikittaisliikennettä niin, että joukkoliikenne muodostaa ”verkkomaisen” kuvion: pelkästään keskustaan suuntautuva bussiliikenne ei skaalaudu näihin mittoihin, mikä on nähty myös näiden linjojen jatkuvana palvelutason heikkenemisenä.

7. Mikä oli kuluneen valtuustokauden hölmöin päätös yhdyskuntarakentamiseen liittyen ja miksi?

En ole vaalinoviisina seurannut kaikkia mennen kauden kommelluksia, joten vastaan esimerkillä jonka tunnen parhaiten: Keilaniemen tornikaavan hyväksyminen. Tornit ovat herättäneet paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja mietin itsekin ovatko ne liian korkeita ko. kohtaan: itse tornit eivät kuitenkaan ole ongelma, vaan tapa jolla kaavoitus tehtiin ilman kilpailutusta, kävely-ympäristön huomiotta jättäminen kaavoituksessa sekä alueen massiiviset lisäliittymät, joille ei ennusteiden mukaan ole perusteita ja joihin koko kaavoituksen kymmenien miljoonien hyöty valuu. Oireellista on se, ettei ko. liittymille ole mm. luvattu tukea valtiolta, vaikka kyseessä on valtion tie, perusteluna se ettei lisäliittymien teko ole liikenteellisistä syistä perusteltua.

Pakollinen populismiosuus

8. Vastaa kotikaupunkisi mukaan

a) Mitä Espoon kaupungintalolle tulisi tehdä?

Minulla ei ole suuria intohimoja puolesta eikä vastaan. Korjaaminen tulisi kalliiksi, mutta niin toki uusikin rakennus, Tässä on esimerkki aiheesta joka sopisi ehkä parhaiten kaupunginosademokratialle: haluavatko ihmiset, jotka lähellä asuvat säästää rakennuksen? Kaupungintalon kohdalla pitää joka tapauksessa odottaa vielä Museoviraston kannanottoa.

Eikä unohdeta talouden realiteetteja

9. Vaalien alla ehdokkaiden suusta kuulee usein ”X:ään pitäisi panostaa” tai ”Y on tärkeää ja sen tulisi näkyä myös budjetissa”. Kaupungin kassa ei kuitenkaan ole pohjaton. Mistä rahat ajamillesi asioille otetaan? Mitä jää tekemättä, mistä leikataan?

Jos täytyy löytää rahaa kertaluonteisille investoinneille, kuten raide-Jokereille, se kannattaa ottaa mieluiten toisilta investoinneilta. Voidaan esimerkiksi miettiä, onko jonkin moottoritien tai kehän parannus niin kiireellinen, että sitä voisi lykätä vuodella tai kahdella. Erityisesti joukkoliikenteen kohdalla voi miettiä, voisiko joukkoliikenteen parannus samalla korjata myös ruuhkaongelmaa: kaistoja ei edes tarvitse lisätä jos uusi raidelinja houkuttelee lisää matkustajia autoista raiteille.

Yleisenä nyrkkisääntönä Espoon kannattaisi luopua nykyisestä ajattelusta, jonka mukaan kaavoitushyöty tulee käyttää samalla alueella. Tämä periaate johtaa tehottomuuteen maankäytössä ja toisinaan täysin tarpeettomiin investointeihin. Esim. Keilaniemen tornien tuloilla ei kannata rahoittaa lisää ramppeja samalle alueelle, vaan käyttää raha toisaalla jossa sitä tarvitaan.

Bonustehtävä

10. Mikä tärkeä kysymys jäi kysymättä? Mikä on vastauksesi siihen?

Miten kaupunkikeskustoja tulisi kehittää?

Mainitsin jo, että kannatan keskusten tiivistämistä, jotta saamme yhä enemmän ihmisiä hyvien yhteyksien ja palvelujen äärelle. Erityisesti haluan, että näistä tehdään viihtyisiä, niin ettemme rakenna betonihelvettiä: samoin virkistysalueiden tulee olla helposti saavutettavissa. Yksi tiivistämisen hyödyistä on nimenomaan se, ettei kaikkia viher- ja virkistysalueita tarvitse rakentaa täyteen. Toinen osa on se, että keskuksissa tulee kiinnittää erityisesti huomiota jalankulkuun ja pyöräilyyn. Tapiolan keskusta osoittaa, että kävelykeskustalla on kysyntää: tätä mallia voidaan harkita muuallakin, kun saadaan kaupunkirakenne tukemaan sitä.

by

Espoon parhaat puolet

Eräs Espoon suurimpia rakenteellisia ongelmia on asumisen hajanaisuus. Kun kaupunkirakenne hajoaa, kaikki on heti astetta hankalampaa: palveluiden järjestäminen, kauppojen ja liikkeiden etäisyydet sekä liikkuminen paikasta toiseen. Sekä kunnalliset palvelut, liiketilat että julkinen liikenne tarvitsevat tuekseen kriittistä massaa: kun asukastiheys on riittävä, myös palveluille, kaupoille ja julkiselle liikenteelle riittää käyttäjiä.

Espoota pidetään autokaupunkina, ja se sitä onkin. Pääkaupunkiseudun kasvun sekä metroratkaisun myötä Espoossakin on tapahtumassa muutoksia parempaan. Leppävaaran alueen sekä metroradan keskusten – Tapiolan, Keilaniemen sekä muiden – tiivistäminen on hyväksi kaupungille ja ihmisille.

Kärjistäen voidaankin todeta, että ihmiset, jotka asuvat Espoossa eivät mitenkään erityisesti halua käyttää autoa. Ihmiset ajavat Espoossa autoa, koska se on  – ehkä Tapiolan ja Leppävaaran seutua lukuunottamatta –  liki välttämättömyys. Vaikka asuinpaikkansa valitsisi kuinka huolellisesti, pienetkin kömmähdykset palvelurakenteessa rankaisevat. Oma asuntomme on 10 minuutin bussimatkan päässä työpaikoista Helsingin keskustassa. Silti suurimman osan vuotta kuljemme ainakin yhden suunnan kolmen kilometrin päiväkotimatkasta autolla, se kun arvottiin meille kaukaisimmasta mahdollisesta suunnasta. Ironista tässä on, että kyydittyämme lapset päiväkotiin hyppäämme joko bussiin tai pyörän selkään – nämä kun ovat keskustaan mennessä paljon autoa näppärämmät.

Miksi ihmiset asuvat Espoossa?

Uskaltaisin väittää, että Espooseen ei tyypillisesti muuteta siksi, että siellä on paremmat motarit. Muuten syitä muuttaa Espooseen riittää.

Näistä tärkeimpiä ovat asumisen hinta: tärkeimpiä keskuksia lukuunottamatta hinnat ovat kohtuullisia, niin kerrostaloissa kuin omakoti- ja rivitaloissakin. Tähän liittyy kääntäen myös tilantarve: perheen kasvaessa ei välttämättä ole varaa hankkia tarvittavaa määrää neliöitä keskustasta (toisaalta, kuten keskustaan jääneet perheet ovat todenneet, osa tilantarpeesta on usein yliarvioitua).

Toinen on oma rauha, joka koskee etenkin omakotitalon ja rivarin valinneita: jos harrastaa rumpujen- tai pianonsoittoa, on turvallisinta valita asunto jossa on mahdollisimman vähän yhteistä pintaa naapureihin.

Kolmas, rivitalo- ja omakotitaloasujien juttu on oma piha: oma äitini, joka asuu Keski-Suomessa, ei voisi kuvitellakaan asuvansa kerrostalossa. Hänelle oma piha on henkireikä, harrastus ja intohimo,  mikä näkyy myös pihassa. Kaikille piha ei kuitenkaan ole ”se juttu”: piha on monelle myös ihan kiva asia, jonka hoitoon ei kuitenkaan ole erityistä intohimoa.

Neljäs on rauhallisuus ja luonnonläheisyys, itselleni erittäin tärkeä asia. Tiedän, että keskustassa – jopa Kalliossa – asuu monia onnellisia lapsiperheitä. He nauttivat palvelujen ja ystävien läheisyydestä ja ovat valmiit maksamaan siitä asunnon koossa. Itse en muuttaisi sinne suurin surminkaan: toki Espoossakin on omat juopponsa, kuten läheisen Otaniemen kaikille tuttu, opiskelijoiden nimeämä ”laulava lintukoira”, mutta olen oikein tyytyväinen, ettei vieressä ole baareja tai muuta häiriötä. Sen sijaan haluan päästä kotiovelta lenkkeilemään, hiihtämään ja luistelemaan sekä kävelemään metsäisissä maisemissa.

Kehitetään Espoon parhaita puolia

Espoota tulee kehittää niin, että nämä Espoon parhaat puolet, ne syyt joiden vuoksi tänne tullaan ja tänne jäädään, voidaan säilyttää. Ihmiset eivät muuta Espooseen, koska täällä on päheimmät motariliittymät. Ihmiset muuttavat Espooseen, koska täällä on luontoa kodin vieressä, täällä on varaa asua tarvittaessa myös väljemmin ja täältä silti pääsee näppärästi töihin. Huonoihin puoliin kuuluvat toisinaan hankalasti saavutettavat palvelut ja pitkät välimatka.

Onneksi meillä on yksinkertaisia keinoja korostaa Espoon parhaita puolia ja samalla parantaa Akilleen kantapäitä. Jotta asuminen ei kallistuisi, meidän täytyy kaavoittaa lisää: lisäkaavoitus tulee tehdä erityisesti kaupunkikeskuksiin hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelle. Näin parannamme samalla palvelutasoa, kun palvelut saadaan useamman ulottuville ja kääntäen palveluille riittää tiheämmässä keskustassa käyttäjiä.  Myös omakotitaloalueet hyötyvät keskusten parantuvista palveluista ja yhteyksistä.

Meidän ei tarvitse rakentaa Kalliota: voimme tehdä tiivistä, viihtyisää ja vihreää. Ja mikä tärkeintä, näin emme joudu kaavoittamaan espoolaisille rakkaita virkistysalueita vaan voimme säästää ne kaikkien iloksi liki kotipihalta alkavana virkistysalueena.

by

Ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta

12.10: Keskustelin tänään puhelimitse Petunian päiväkodin edustajan kanssa ja lupasin julkaista tässä blogissa heidän vastineensa keskusteluun. Se selventää monia tässä blogissa käsiteltyjä asioita ja osin vahvistaa, osin oikoo myös Espoon kaupungilta tulleita tietoja. Kiittäisin vielä päiväkodin henkilökuntaa ajan löytämisestä tiedotteelle.

Päiväkoti Petunian lyhyt tiedote julkisuudessa esiintyviin keskusteluihin

Päiväkoti Petuniassa on ollut vuoden 2011 loppuun asti viisi työntekijää, joista yksi on ollut täysipäiväinen keittäjä, mutta osallistunut aktiivisesti myös lasten hoitamiseen. Vuoden 2011 lopussa yksi työntekijämme muutti pois Espoosta ja irtisanoi itsensä Petuniasta. Tällöin kaupungilta indikoitiin, että Petuniassa tulisi työskennellä vain neljä henkilöä, joten uutta työntekijää ei palkattu ja Petuniassa siirryttiin ruoan tilaamiseen ruokapalvelun toimittajalta.

Petunialla on ollut vapaat kädet ruoantoimittajan valinnassa ja sopimus tehtiin Blue Service Partnersin (BSP) kanssa. Ruoka on ollut hyvää ja palvelu toiminut moitteettomasti, mutta valitettavasti yritys irtisanoi sopimuksemme ja se päättyy tämän vuoden lopussa. Korvaavan ruokapalvelun löytäminen Petunian kaltaiselle pienelle yksikölle on vaikeaa ja alustavat tarjouskyselyt ovat osoittaneet, että palvelun hinta olisi nousemassa merkittävästi seuraavalle vuodelle. Prosessi on kuitenkin vielä kesken, joten vertailevia hintoja ei ole vielä saatavilla.

Kustannusten vertailu ei ole niin suoraviivaista kuin voisi ensin ajatella. Petuniassa henkilökunnan pieneminen yhdellä henkilöllä on johtanut useammin mm sijaisten käyttöön, mistä tulee lisäkustannuksia. Kustannusten vertailussa on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi keittäjän ammattitaito tehdä erinomaista ruokaa pienillä kustannuksilla ja keittäjän muu aktiivinen rooli päiväkodin arjen pyörityksessä – esimerkiksi toimiminen tarvittaessa sijaisena. Olemmekin olleet nyt hieman ihmeissämme keskusteluista Päiväkoti Petunian kustannuksista, sillä olemme ymmärtäneet vuosi toisensa jälkeen Petunian olevan itse asiassa hyvinkin kilpailukykyinen yksikkö. Nyt kun olemme voineet kuluvan vuoden ajan seurata päiväkodin kustannuksia nykyisellä toimintatavalla, niin odotamme kaupungin kanssa avointa ja rakentavaa keskustelua eri vaihtoehdoista.

On hienoa, että asioista keskustellaan laajemmin, koska uskomme, että kaikkien osapuolien ensisijainen tavoite on tuottaa espoolaislapsille laadukasta päivähoitoa.

Päiväkoti Petunian johtokunnan jäsenet

Satu Mattila ja Kirsi Leskelä-Kelkka

—

Espoon kaupungilta on tullut lisäselvitystä asiaan tämän artikkelin kierrettyä tiuhaan sosiaalisessa mediassa. Kiitoksia ripeistä reagoinneista samoin kuin hyvistä keskusteluista kaupungin työntekijöiden kanssa. Lisäkeskustelua aiheesta mm. Espoon FB-sivuilla.

Valitettavasti en ole vieläkään saanut päiväkodin johtoa kiinni, ja sain osan heidän tiedoistaan muualla julkaistuista kirjoituksista.

Tässä kokoan tärkeimmät päivitykset, lukijoita askarruttaneet asiat ja saamani lisätiedot. Näistä osa on jo aiemmin muokattu tekstiin sekä julkaistu postauksen lopussa olevina päivityksinä (mm. tarkennus siitä, että keittäjä ei saanut potkuja vaan potkut annettiin laitosapulaiselle, kun taas keittäjä otti osan hänen tehtävistään hoitoonsa). Tätä ei mainita esim. Iltalehden kohua kummastelleessa artikkelissa.

– Titta Tossavainen, Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja kertoo (sitaatti Espoon FB-sivuilta): ”Päiväkodissa on työskennellyt vielä vuonna 2011 kolme kasvatusvastuullista + keittäjä ja laitosapulainen. Koska henkilöstökustannukset tällaisen mitoituksen kautta olivat liian korkeat, vaadimme päiväkotia mitoittamaan avustavan henkilöstön osalta henkilökuntansa vastaamaan kunnallista tasoa. Käytännössä se tarkoitti, että heidän piti irtisanoa toinen avustavista työntekijöistään. Keittäjä jäi taloon, mutta ruoka ostetaan ulkopuolelta ja entinen keittäjä hoitaa sekä ruokahuoltoa että siivousta. Vaadimme siis alentamaan kustannuksia ja päiväkoti itse päätti tavasta.”

– Alkuperäiseen postaukseen osa päiväkodin henkilökuntaa ehti reagoida toteamalla, että postaus on pääosin oikea. Päiväkodin johto kuitenkin halusi ymmärrettävästi odottaa että ehtii muotoilla oman kantansa. Päiväkodin oma kommentti, joka on annettu Iltalehdelle on varovainen, ja siinä todetaan että Espoon kaupungin kanssa neuvotellaan kustannusten alentamisesta hyvässä hengessä. Ilmeisesti sekä päiväkodin että vanhempien keskuudessa aiheesta on ristiriitaisia fiiliksiä: osa suhtautuu ulkoa tulevaan ruokaan erittäin kriittisesti, mutta ainakin päiväkodin johto ymmärrettävistä syistä on varovainen. Kyseessä on tällä hetkellä ilmeisesti kokeilu, jossa vuoden loppuun asti testataan ostoruoan toimivuutta.

– Kuten mainitsin, en ole vielä saanut vastausta tiedusteluuni päiväkodin tekemistä laskelmista, joissa he selvittävät keittäjän ja laitosruoan kustannusten todellisia eroja. Lainaan vielä Espoon FB-sivuja tähän: ”Petunian johtokunta on kuulemma kokoontunut eilen ja kaupunki on tänään saanut heiltä uusia laskelmia. Niihin täytyy perehtyä ennen kuin voi sanoa muuta kuin: jos lasten terveys, turvallisuus ja hoidon laatu taataan sovitulla budjetilla, päiväkoti voi vapaasti päättää omasta toimintatavastaan. ”

– Kuulemastani tökeröstä virkamiespalautteesta en myöskään edelleenkään tiedä, missä yhteydessä se on lausuttu. Ja riippumatta siitä, mitä todellisuudessa päiväkodin ja kaupungin välisessä kommunikaatiossa on jossain yhteydessä tapahtunut, todennäköisyys sille että päiväkodista uskallettaisiin tällaisen kohun jälkeen osoittaa sormella on pieni. Päiväkodin sisällä voi olla ristiriitaisia näkemyksiä aiheesta.

Toivotan myös tsemppiä päiväkodille – välillä on vaikea arvioida blogipostausten saavuttamaa vastakaikua. Sitä kirjoittaa ärtyneenä kuulemastaan epäkohdasta, vain havaitakseen että ei itse enää saa yhteyttä pääkallonpaikalle varmistaakseen yksityiskohtia kun päiväkodin puhelimet ovat alkaneet huutaa hoosiannaa. Teette arvokasta työtä, ja toivottavasti tämä muistetaan myös budjettineuvotteluissa.

Mitä tästä kannattaa ennen kaikkea muistaa? Ensinnäkin se, että päiväkodit eivät pyöri pyhällä hengellä. Siihen tarvitaan rahaa. Ja vaikka kuinka haluttaisiin käyttää enemmän rahaa siihen, että päiväkodeissa tarjotaan parempaa ruokaa, tämä raha täytyy ensin saada jostain. Valitettavasti tällä hetkellä päiväkodit kamppailevat jokavuotisessa budjettiriihessä jopa täysin alkeellisten budjetointimokien kanssa: kaupungin sisäiset tilavuokrat nousevat vuosittain, mutta budjettia ei etukäteen soviteta huomioimaan nousu. Eli ilman lisätappelua ei saada edes pidettyä käytännössä sitä summaa ja palvelutasoa mitä edellisvuonna oli. Vihreät ovat ottaneet voimakkaasti kantaa sen puolesta, että saataisiin edes tilavuokrien nousu automaattisesti huomioitua budjeteissa. Niin kauan kuin edes tätä ei tehdä, on turha miettiä, saadaanko ruokailuun lisärahaa.

Toinen asia on, että ruoan laadulla on väliä. Espooseenkin ollaan nyt aloittamassa entistä suuremman keskuskeittiön rakemtamista. Keskuskeittiö valmistuu 2014 mennessä. Tätä perustellaan mm. kustannusten hallinnalla sekä kuljetusten keskittämisellä (erityisesti hankesuunnitelmassa korostetaan, että nykyiset koulujen yhteydessä olleet keskuskeittiöt aiheuttavat häiritsevää liikennettä koulujen lähellä). Mutta onko tämä suunta oikea? Blogin kommenteista löytyy monta hyvää (tai ennemminkin huonoa) esimerkkiä siitä mitä laitoskeittiöruoka pahimmillaan on.

Kaupungin hallinnossa pyritään kyllä normittamaan ruokaa parhaiden keinojen mukaisesti, mutta valitettavasti suolapitoisuuksien määrittämisestä on vielä pitkä matka terveelliseen ruokaan. Terveellistä perusruokaa on aika vaikea määritellä, ja eineskin voi täyttää mainiosti määritellyt rasva- ja muut prosentit. Toisaalta tässä ollaan myös edistytty: kun kommentoin tänään puhelimessa Espoon kaupungin työntekijälle sitä, että edelleenkin päiväkodissa vaikkapa välipalat ovat tarpeettoman sokerisia, jopa jälkiruokia vaikkapa hedelmien sijaan, hän kertoi että asian eteen on tehty paljon työtä ja tilanne on itse asiassa jo nyt parempi kuin viisi vuotta sitten. Tuolloin jäätelökin oli aivan tyypillinen välipala. Matkaa siis on vielä, mutta työtä tehdään jatkuvasti.

Viimeisenä muistuttaisin vielä päivähoidon surkeasta tilasta. Titta Tossavainen puhuu asiaa päiväkotien tilasta. Päiväkodit pursuavat jo liitoksistaan ja kaikki ylimääräinen tila on jo otettu käyttöön. Tästä kirjoitin jo itsekin aiemmin ja pyrin ehdottamaan vaihtoehtoja päiväkotirakentamiselle.

—

Ruotsalaisen koulun saama määräys ”olla tekemättä liian hyvää ruokaa” on saanut melkoisesti huomiota. Asetelma on järjetön: tasa-arvon nimessä halutaan, että yksi omistautunut keittäjä ei saisi tehdä samalla rahalla parempaa ruokaa. Mistä lähtien tasa-arvoa on ollut se, että heikennetään kaikkien asemaa? Voisi kuvitella, että olisi kannattanut lähteä viemään tätä erinomaista asiaa – parempaa ruokaa samalla hinnalla – myös muihin kouluihin.

Meidän ei kannata kuitenkaan naureskella ruotsalaisille. Täsmälleen sama asia on hiljan tapahtunut omalla kotipihalla ilman että asiasta nousi minkäänlaista haloota.

Otaniemessä sijaitseva ostopalvelupäiväkoti Petunia siirtyi tänä vuonna oman keittäjän käytöstä tilaamaan ruoan keskuskeittiöltä. En muista asiaa käsitellyn missään lehdessä, kerrankos näitä.

Pari päivää sitten keskustelin leikkipuistossa päivähoidosta ja sen tasosta. Erään nelivuotiaan äiti kertoi, mitä heidän päiväkodissaan, Petuniassa, oli todella tapahtunut. Petuniassa on ollut viimeiset 25 vuotta oma keittäjä, joka on tehnyt päiväkodin kaikki ruoat omin käsin. Espoon kaupungilta tuli kuitenkin tämän vuoden puolella ukaasi: päiväkodin on luovuttava keittäjästä ja siirryttävä ostopalvelun tilausruokaan.

Petuniassa oltiin ymmärrettävästi hämmästyneitä. He tekivät varmuuden vuoksi vielä laskelmat eri vaihtoehdoista ja päätyivät lopputulokseen, että ostopalvelun ruoka ei tulisi millään tapaa halvemmaksi. Tämän lisäksi ostopalvelun ruoka on heikkolaatuisempaa kuin päiväkodin oma. Nämä laskelmat eivät kuitenkaan vakuuttaneet viranomaisia. Itse asiassa, kun asia vietiin takaisin kaupungille, päiväkodille todettiin seuraavasti:

Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.

Toistan: ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta. Päiväkodeissamme ei siis viranomaisnäkökulmasta ole tarkoituskaan tuottaa palveluja tehokkaasti, eli tuhlaamatta, ja varsinkaan ei ole tarkoitus syöttää lapsille laadukasta ruokaa. Epäilemättä periaate ekstrapoloituu myös hoidon laatuun, ympäristön terveellisyyteen ja muutamiin muihin periaatteille kumartaviin pikkuseikkoihin.

Nyt päiväkotiin tulee sama ostopalveluruoka kuin useimpiin muihinkin kunnallisiin päiväkoteihin. Laatu on heikentynyt dramaattisesti ja toimitusten kanssa on ongelmia. Tyypillistä on, että ruoka tule päiväkotiin jo puoli kymmenen pintaan ja ehtii jäähtyä puolessatoissa tunnissa syömäkelvottomaksi.

Päiväkodin omilla sivuilla todetaan lakonisesti henkilökunnan kohdalla seuraavaa:

Marja-Leena on pitkän linjan petunialainen, joka teki täällä Petuniassa 25 vuotta kaiken ruoan alusta loppuun itse. Vuonna 2012 siirryimme kuitenkin ateriapalvelun ruokiin.

Voin kuvitella, että ostopalvelupäiväkodilla ei ole suuria rahkeita sanoa vastaan ainoalle asiakkaalle saati nostaa asiasta julkista äläkkää. Onneksi me muut voimme tehdä sen.

Mutta mistä ihmeestä tässä on kyse? Miten kaupunki voi päättää, että yksityisen päiväkodin ateriat tulee tilata tietystä paikasta, jos kustannussäästöjä ei tilaajalle tule? Miksi viranomaiset ajavat ateriavalmistuksen siirtämistä keskuskeittiöön ohi kaikkien järkiargumenttien? Kunnallisten palvelujen kohdalla tulee pikimmiten saada prioriteetit mietittyä uusiksi. Palvelutasoa ei saa mielivaltaisesti heikentää. Ei säästöjen nimissä, ja varsinkaan ei pelkästä viranomaistahon päähänpistosta.

On jo moneen kertaan osoitettu, että keskuskeittiöt eivät aina säästä rahaa ja että ruoan laatu on niissä dramaattisesti heikompi.  Viimeinenkin ymmärrys trendiä kohtaan menee siinä, kun selviää että niitä ajetaan käyttöön väkisin, ”periaatteesta”.
Lapsemme ansaitsevat parempaa.

Päivitys 11/10/2012 16:40 : En ole vielä saanut Petunian päiväkodin henkilökuntaa kiinni. Olen edelleen erityisen kiinnostunut mahdollisista kululaskelmista. Olen kahta eri kautta kuullut Espoon kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtajan version, jonka mukaan Petunian palvelut maksoivat kunnalle enemmän kuin keskiverto päiväkoti ja heille ilmoitettiin että kustannuksissa tulisi säästää tietty määrä. Tämän jälkeen he vähensivät yhden muun henkilön mutta jättivät keittäjän muihin tehtäviin. Päivitän postausta, kun saan tietää lisää.

Päivitys 11/10/2012 12:50 : Poistin alle lisäämäni Petunian henkilökunnan jäsenen kommentin hänen pyynnöstään. Päiväkoti toivoo että henkilökunnan jäsenet eivät kommentoi asiaa. Petunia on toivottavasti valmistelemassa tiedotetta, tarkempi tieto olisi tarpeen. Korjattu myös päiväkodin sijainti sekä se, että keittäjä on edelleen päiväkodissa töissä (eri nimikkeellä ja tehtävissä).

Päivitys 11/10/2012 10:30 : Nostan tähän blogipostaukseen tulleen Petunian henkilökunnan kommentin. Kiinnittäisin kaikkien huomion erityisesti siihen, että nyt ollaan tilanteessa jossa keittäjä on vielä mahdollista saada takaisin:
<kommentti poistettu>

Päivitys 10/10/2012 11:10 : Olen tiedustellut Petuniasta heidän laskelmiaan, kerron niistä jos saan vastauksen. Kuten kommenteissakin on tullut ilmi, keittäjä ei väistämättä tarkoita korkeampia kustannuksia. Lisäksi laadulla on suuri merkitys – eikä vain suolaprosenteilla vaan sillä, että voidaan syödä tuoretta ja oikeaa ruokaa, ei eineksiä.

by

Potilastietojärjestelmälle toipumisaikaa

Ilouutisia: Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta päätti tänään kokouksessaan palauttaa Apotti-hankkeen uudelleen valmisteltavaksi seuraavin ehdoin:

1) selvitetään mahdollisuutta hankkia järjestelmä osina yhden
kokonaisuuden sijasta

2) selvitetään mahdollisuutta rakentaa järjestelmä asteittain
tarkentuvaksi (iteroiden),
3) selvitetään näiden toimien kustannusvaikutukset
sekä
4) laaditaan riskianalyysi, jossa arvioidaan myös hankkeen
viivästymisen todennäköisyys eri hankintavaihtoehdoissa ja sen
vaikutukset kokonaiskustannuksiin sekä järjestelmästä luopumisen
kustannus aikanaan.5) Lisäksi sosiaalilautakunnan mielestä ennen hankintaa ja mahdollisen hankinnan edetessä tulee varmistaa, että sosiaalihuollon tietojärjestelmien tarpeet ja miten asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti vastaa niihin.

6) Myös hankinnan ohjelmistotuotanto- ja hankintaprosessien osaaminen tulee varmistaa.

Tämä kanta ratkaisee potilastietojärjestelmän seuraavat askeleet.

Olen jättänyt Hinnalla millä hyvänsä -kirjoituksen jälkeen julkaisematta jo monta aiheeseen liittyvää postausta. Mitä enemmän projektista tietää, sen vähemmän on yksinkertaisia vastauksia. On selvää, että kyseessä ei ole ensisijaisesti tietotekninen projekti, joten päätin jättää pois tietotekniikkaprojektien teknisiä yksityiskohtia vilisevän kirjoituksen. Moni muu on, onneksi, pitänyt asiaa pöydällä ja kirjoittanut aiheesta erittäin ansiokasta sisältöä. Muokannen itse vielä julkaisukuntoon kaksi postausta joista toinen käsittelee järjestelmien nykytilaa integraattorina toimineen ihmisen näkökulmasta sekä toisen, joka käsittelee Apotti-hankkeen tiedotusta.

Erityisesti voin suositella seuraavia linkkejä, joista käy ilmi tarkemmin, mistä tässä on kyse. Yleisesti uudistuksen eri tahoja ja uudistettavia asioita käydään läpi mm. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa. Tässä mielenkiintoista on mm. KanTa-hankkeen osuus – tulkitsen sen niin, että paikallisen tason järjestelmä ei voi käyttää KanTaa niin, että oma järjestelmä toimisi vain ”käyttöliittymänä” KanTalle. Otso Kivekäs puolestaan kirjoitti hankkeen riskianalyysista. Lyhyesti, hanke on järkälemäinen ja huonosti määritelty, ja epäonnistumisen riski on suuri jos ongelmakohdille ei tehdä mitään. Harri Juntunen kirjoitti hyvän analyysin kriittisimmistä ongelmakohdista aiheesta järjestetyn keskustelutilaisuuden jälkeen. Kaikki suurimmat ongelmat liittyvät itse toimintakentän huonoon määrittelyyn, eivät teknisiin riskeihin. (Niitäkin on, mutta jos lähdetään tekemään hosuen, valituilla teknisillä ratkaisuilla ei ole oikeastaan merkitystä. IT-projektin onnistuminen ratkeaa määrittelyvaiheessa.)

Lyhyesti kyseessä on kuitenkin seuraavanlainen asia. HUS on ajanut, kenties ajattelematta sen kummemmin että asia voisi kiinnostaa sen suurempia kansanjoukkoja, lähti ajamaan sinänsä erittäin tarpeellista parannusprojektia erityisemmin tuomatta sitä päättäjille. Vaikka kyseessä on ennenkaikkea prosessien ja toimintamallin uudistus, sitä lähdettiin tekemään IT edellä: jopa niin vahvasti, että hankesuunnitelmassa mainitaan, että IT-järjestelmä suurella todennäköisyydellä määrittää toimintatapoja eikä päinvastoin. Hanketta oli mahdollisesti tarkoitus ensin jopa lähteä ajamaan normaalina hankintapäätöksenä, HUSin sisäisenä asiana. Asiakirjoja lukemalla on äärimmäisen vaikea päästä projektista kärryille.

Ongelmana on, että hankesuunnitelma ei oikeastaan kerro hankkeesta mitään. Siinä luvataan projektin onnistuessa yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, mutta edes projektin itsensä onnistumisen mittareita ei ole määritelty, sillä ”Mittareita kehitetään hankkeen aikana”. Hankesuunnitelmasta käy myös selvästi ilmi, että koko projektia – prosessien yhtenäistämistä, toiminnanmuutosta ja näihin nivoutuvaa järjestelmää – pyritään tekemään kertarysäyksellä, vesiputousmallina. Tämän lisäksi projektisuunnitelmassa ei millään tapaa kerrota, miten sitä mahdollisesti ajateltiin jaksottaa. Hankkeen aikana mm. halutaan luoda toimiva sähköinen asiointijärjestelmä. Tämä on iso kokonaisuus, joka hoituu kyllä, kun itse potilastiedot on saatu yhtenäisesti kerättyä (ja muutama muukin pikku detalji). Mutta näin ison palasen ottaminen mukaan hankkeeseen tekee siitä entistäkin kiikkerämmän. Toinen ihmetyksen aihe on ollut sosiaalipuolen mukaanotto – hankkeen tavoitteena on yhtenäistää myös nämä järjestelmät, mutta projektiryhmissä ei edes ole ollut mukana alan asiantuntijaa. Tämäkin voitaisiin ehkä tehdä erikseen.

On täysin mahdollista, että nämä asiat on mietitty hankkeessa jo valmiiksi. Mutta mistään päin dokumentaatiota se ei käy ilmi.

Olisi helppoa nimitellä hankkeen puuhamiehiä kädettömiksi ja osaamattomiksi. Tästä ei ole kyse, heitä on pidetty aika kovilla viime viikkoina. Mutta vaikuttaa siltä, että osittain vanhojen painolastien vuoksi on lähdetty tekemään hyvin riskialtista projektia, lähinnä sillä ajatusmallilla että tätä ei ainakaan vielä ole kokeiltu. Harri Juntunen totesikin, että yhden toimittajan mallilla on lähdetty simuloimaan sitä, että Virossa yksi taho toimii järjestelmän tilaajana. Tässä on kuitenkin jotain nurinkurista – eikö olisi parempi sitten yhtenäistää tilaajapuoli, jota tässä on hankintarenkaalla yritettykin, eikä toimittaja?

Projektiorganisaatiossakin voitaisiin vielä miettiä asioita. Eräitä ehdotuksia ovat olleet mm. erillinen laadunvalvontaroganisaatio. (Erillinen, toimittajasta erillään oleva laadunvalvontayksikkö tulee projektissa väistämättä olla). Keski-Suomessa lähdettiin yhtenäistämään järjestelmiä vähän kerrallaan, valiten keskeisimmistä järjestelmistä fiksuin ja uudistaen samalla hiljalleen toimintatapoja. Siellä ei rykäisty kaikkea uusiksi mutta toimivaa on saatu pikku hiljaa. (Laitan linkin heti kun löydän, oli käsillä eilen.)

Terveydenhuollon järjestelmät tulee saada toimimaan. Surullisia tarinoita niiden tilasta löytyy riittämiin. Nämä järjestelmät tulee saada kuntoon, mutta hosumalla ei tule hyvää jälkeä. Järjestelmäuudistuksissa ollaan vuosia myöhässä monesta eri syystä, mutta näiden ongelmien ratkaisemiseksi ei ole nopeaa ratkaisua. Alkuperäinen hankesuunnitelma ehdotti avointa sekkiä hankkeelle, jonka epäonnistumisen riski oli jättiläismäinen – ja epäonnistumisen panokset huikeat, kun epäonnistumisen varaa ei ole.

Tässä on voitettu pieni taistelu, mutta isoimmat ovat vielä käymättä. Kuinka näitä ohjeita noudatetaan? Mitkä tulevat olemaan hanketyöryhmän vastaukset? Ja mitä ratkaisuja Apotin kanssa lopulta tehdään?

Elämme mielenkiintoisia aikoja.