Kesälomamme “Rail de France” kiertueella testasimme runsain mitoin eri kulkuvälineitä. Nämä kulkuvälineet olivat myös lapsille reissun kohokohtia. Hyvä puoli on, että lasten kanssa liki mikä tahansa liikkumismuoto toimii mainiosti, kun vain muistaa rajoitukset: matkanopeuden, tauot ja leikkimismahdollisuudet.

Kovin suurta suorittamista ei kannata lasten kanssa yrittää. Meille onneksi kaupunkilomalla tärkeintä onkin kaupungin tunnelman haistelu ja riittävät kahvi- ja huoltostopit vain plussaa.

Kävely

Eräs reissun salakavalia päämääriä oli kasvattaa nuorimmaista itsenäiseksi kävelijäksi. Hieman lellityksi jäänyt kakkonen on usein päässyt hieman liian helpolla kärryissä ja sylissä: kun nuorin on niin paljon muita hitaampi, on usein mukavampaa tarjota lapselle kyyti kuin jäädä odottelemaan. Kolmevuotias alkaa olla kuitenkin liian vanha kannettavaksi eivätkä vanhempien vanhat luutkaan enää jaksa.

Kesän saavutus onkin ollut, että hieman lellityksi jäänyt kakkonen on oppinut kävelemään pitkätkin matkat. Koto-Suomessa nuorempi on usein tullut laitettua kärryihin vähänkään pidemmille matkoille hermojen säästämiseksi, mutta tuntuu hölmöltä pitää hyväkuntoista lasta kärryissäkään. Nuorin on kuitenkin oppinut palveltavaksi, ja “en jaksa” -marinoilla ei ole ollut enää aikoihin tekemistä muun kuin viitsimisen kanssa. Tarvitaan vain hieman kokemusta siitä miten pitkälle jaksaa, jonka jälkeen tekosyyt loppuvat.
Viime kesänä totesimme käydessämme Nuuksiossa, että lapsi oppi aika nopeasti jaksavansa kävellä. Menomatka, muutama sata metriä nuotiopaikalle kesti hyvinkin 30 minuuttia ja monta ”en-jaksa” maassaistumista, mutta kun matka kerran oltiin saatu taitettua, paluumatka taittui kolmanneksessa ajasta ja välillä juosten.

Yksityiskohta Lyonin Montée de la Grande Côte -kujalta, joka toi Croix Roussen kukkulalta alas keskustaan asti.

Otimme vielä kärryt mukaan, ja niistä onkin ollut hyötyä lähinnä iltasella lentokentältä tai junasta majapaikkaan siirryttäessä. Muuten olemme kävelleet kaikki välimatkat, ja satunnaisesta kiukuttelusta huolimatta siirtymiset ovat menneet mukavasti. Toki aikaa voi helposti mennä moninkertaisesti sen, mitä kahdelta aikuiselta. Eiffel-tornille oli majapaikastamme 15 minuutin kävelymatka, ja taitoimme sitä hyvinkin 40 minuuttia. Ehdimme ennen tornille pääsyä pitää kävelyn päälle vielä paitsi leikkipuisto-myös lounastauon joten kokonaisajaksi taisi tulla melkein puolitoista tuntia.

Alle kolmevuotiaan kanssa kärryt tai vastaava kantoväline, esim. kantoreppu ovat välttämättömät: meillä on ollut alusta pitäen pieneen tilaan taitettavat matkarattaat, jotka ovat olleet käytössä reissuissa seitsenkuisesta asti. Sen ikäinen osaa jo istua rattaassakin kun rattaat säätää takakenoon ja torkut menevät mainiosti. Sen helpompaa matkakumppania ei olekaan kuin alle vuoden ikäinen lapsi, jos lapsia on mukana vain yksi: lapsen voi ottaa mukaan vaikkapa illalla ravintolaan, ja ainakin omamme ovat nukahtaneet kärryihin helposti.

Metro

Tunnustan: teemme joskus ekskursioita Helsingin puolelle vain saadaksemme ajaa metrolla ja ratikalla. Tai siis, emme me aikuiset, mutta lapset. Lapset rakastavat myös Helsingin ratikkamuseota, jossa saa kiivetä vanhoihin vaunuihin ja kuskinpaikalle.

Ensin kuitenkin varoituksen sana. Pariisin metro on vanha ja se tarkoittaa myös sitä, että se on suunniteltu tervejalkaiselle. Hissejä ei monilla asemilla ole ja liukuportaita on turha etsiä. Portaat mutkittelevat niin montaa reittiä että väkisin tulee mieleen, että yksinkertaisempaakin reittiä olisi voinut päästä. Muistan aiemmilta matkoilta ongelmat jo perässävedettävän laukun kanssa: lisätkää yhtälöön lastenrattaat ja kolme muuta kassia, ja koossa ovat katastrofin ainekset.

Metro ei ollut ongelma päiväsaikaan kaupunkia tutkiessa, kun mukana ei ollut matkatavaroita tai kärryjä, mutta kaupunkiin saapuminen ja sieltä poistuminen olivat tuskaisia. Meillä oli vielä mukana kärryt varmuuden vuoksi ja nopeuttamaan siirtymiä, mutta Pariisin metrossa niistä oli todella paljon riesaa. Yleensä pakkasimme portaissa kärryt kasaan ja pistimme juniorin kävelemään, mutta pahin sattumus kävi viimeisellä etapilla Pariisiin saavuttaessa: metron portit ovat niin nopeat, ettei niistä meinannut päästä läpi kärryjen kanssa. Gare de Lyonin asemalla kärryt nukkuvine poikineen jäivät siis liukuovien väliin ja emme meinanneet keksiä miten ne saisi irti. Pelkäsimme, että ovet paukkaisivat heppoiset kärryt vielä hajalle. Onneksi useampi tuli neuvomaan ja ovet avautuivat automaattisesti, kun vain työnsi tarpeeksi lujaa kärryjä eteenpäin. Seuraavaksi kiinni jäikin sitten perheen äiti, ja vaadittiin vielä aikamoinen lisärutistus ja hieman vetoapua että pääsin välistä pois kun edessä olivat vielä kärrytkin työnnettävänä. Selvisimme onneksi säikähdyksellä ja pienellä olkapääruhjeella. Note to self: Pariisi ja kärryt, NON. Onneksi kärryttely alkaakin tämän perheen osalta olla ohi.

Lyonissa samaa ongelmaa ei onneksi ollut. Joka paikkaan pääsi hissillä ja asemat olivat aika moderneja. Osa linjoista oli myös automatisoitu, ja voi sitä onnea kun lapset pääsivät automaattimetron päätypaikan kokonaan lasisen ikkunaseinän luokse katselemaan metron menoa!

Ratikka ja funicular

Ratikkaan ei myöskään tarvinnut lapsia houkutella. Niitä käytimme etenkin Karlsruhessa, jonka metro on vasta rakenteilla: Pariisissa ja Lyonissa oleskelimme lähinnä metron kantaman sisällä.

Lyonin erikoisuus ovat funicularit vanhankaupungin puolella sekä jonkinlainen funicularin ja metron sekasikiö Croix Roussen alueella. Molemmat ovat hauskoja, vaikka funicular meneekin pääosin maan alla: metrofunicular tulee välillä maan päälle. Parasta tietysti olivat kohteet: mäeltä on helppo kävellä rinnepuutarhojen ja vanhojen upeiden katujen läpi takaisin keskustaan. Pienetkin lapset jaksavat mielenkiintoisen ja alaspäin viettävän reitin hyvin, ja onneksi matkan varrella löytyi myös vesipiste. Kuuma sää vaati paitsi juomista ja vesikylpyä myös välillä viilentymistä ilmastoidussa ravintolassa.

Montée de la Grande Côte. Tätä oli mukava tulla alaspäin.

Auto

Auton vuokrausta emme ole Keski-Euroopassa kokeilleet lasten kanssa, ja se jäänee tekemättä tulevaisuudessakin: en pysty istumaan autossa pitkiä aikoja. Taksilla ajelimme reissussa muutamasti, lähinnä silloin, kun illalla oli mennyt myöhäiseen tai muuten halusimme vain päästä suorinta tietä perille. Niin, ja tietysti viimeisellä reissulla lentokentälle, jotta olisimme välttäneet helvetillisen metrosiirtymän hotellilta lentokenttäjunalle. Onneksi taksit eivät Keski-Euroopassa ole kovin tyyriitä ja summittaisen, rehellisen ja pienen otoksen perusteella yleensä yläkanttiin tehdyn arvion saa kuskilta kysymällä etukäteen.

Olemme jo aiemmin todenneet, että ikävuodet 1-2 eivät ole otollisia autoilulle, ja olemme siksi tehneet viimeiset nelisen vuotta myös melkein kaikki pidemmät kotimaanmatkat junalla. Jos autossa istuminen sujuu muuten, se toki tarjoaa mahdollisuuden pysähdellä vapaammin – silloin kannattaakin hyödyntää mahdollisuus vaikka uimataukoon ja kokeilla joskus myös rauhallisempia reittejä.

Automatkoista ei voi puhua puhumatta samalla kammottavasta ruoasta matkan varrella. Onneksi on muutakin. Mökkimatkalla kuljemme Turun moottoritietä, ja siellä on kaksi hienoa paikkaa ABC-meressä: Design Hill sekä Muurlan lasitehtaan kahvila. Molemmissa on hyvää ja tuoretta ruokaa ja leipomotuotteetkaan eivät maistu toissaviikkoisilta. Design Hillissä on suorastaan hipsterimäisesti niin smoothieita kuin pirtelöitäkin, ruokana pääosin salaatteja, leipiä ja keittoja. Muurlassa tarjolla on myös tukevampaa ruokaa, kuitenki laadukasta ja makoisaa. Kasvihuoneilmiöönkin kannattaa poiketa, vaikka se on reitiltä nykyään sivussa.

Viime kesän jälkeen automatkatkin ovat jo helpottuneet ja nykyään pitkiä matkoja tehdään kotimaassa joskus junalla, joskus autolla. Lapset tykkäävät erityisesti junan leikkivaunuista, ja ne tekivätkin aikanaan junasta todella helpon vaihtoehdon.

Junat

Junissa lapset muistavat aina kysellä “myyrävaunun” perään. Ranskalaisissa junissa leikkivaunua ei löydy, mutta parin-kolmen tunnin matkat sujuvat kyllä ilmankin. Vain viisituntinen matka Karlsruhen ja Lyonin välillä alkoi tuntua jo pitkältä. Matka sujuu aina nopeammin, kun sen aikana syödään ja siksi eväät ovat usein tarpeen.

Teimme kaikki varaukset reissulla aika lailla viime tingassa, ja meille kävikin siksi hyvä tuuri: jäljellä oli vain ensimmäisen luokan paikkoja, jotka olivatkin paljon mukavammat pidemmälle matkalle. Hinta ei kuitenkaan räjäyttänyt budjettia. Ensimmäisessä junassa hintaan kuuluivat niin päivän lehdet kuin kolmen ruokalajin ateria viineineen paikalle tarjoiltuna. Oli myös hauska seurata matkan edistymistä näytöltä, jossa oli lentokoneen tapaan visualisoitu eteneminen pysäkeille ja reaaliaikaisesti myös junan nopeus.

Neljä henkeä sai sopivasti pöytäpaikan, josta oli iloa piirrellessä matkan aikana. Miinuspuolena kanssamatkustajat odottavat hiljaista menoa, ja mukana edellisyön pikaoksennustaudin vuoksi ollut mutta onneksi tarpeeton oksennuspussi herätti kauhua naapurustossa. Viimeisellä etapilla otimme kakkosluokan liput, ja vaikka se olikin monta kertaa rähjäisempi, siellä saattoi lasten kanssa olla kuitenkin hieman vapaammin, koko aikaa hyssyttelemättä.

Junan nopeus on ällistyttävä: näytön mukaan olimme parhaimmillaan noin 318km/h vauhdissa. Etenkin Pariisi-Lyon-väli on erittäin sujuva, vain pari tuntia ja samoin Pariisin ja Karlsruhen väli taittuu kolmessa tunnissa. Karlsruhen ja Lyonin väli voisi teoriassa mennä viittä tuntiaan nopeamminkin, mutta tällä välillä on paljon pysähdyksiä. Esim. Pariisi-Karlsruhe -välillä stoppi on vain Strasbourgissa (ja juna jatkaa vielä Stuttgartiin).

—

Lapset tykkäävät yleensä kaikista kulkuvälineistä. Se tekee kaupunkilomailusta helppoa: vaikka kolmen korttelin matkaa ei huvittaisikaan kävellä, sama matka maan alle metrotunneliiin ja takaisin menee mukisematta. Pitää vain muistaa, että kaikkeen menee rutkasti enemmän aikaa kuin aikuisten kesken, varata aikaa pysähdyksiin ja nauttia tilaisuudesta haistella kaupungin tunnelmaa. Lomalla ei onneksi tarvitse suorittaa.

Joskus vuosia sitten, ensimmäisen lapsen kanssa, totesin hyväksi lapsiperheen ohjesäännöksi vanhan vitsin poliisista ja rosvosta: “Määrää sinä suunta, minä määrään tahdin.” Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin ja kaksinkertaisen lapsimäärän kanssa sääntö pitää edelleenkin paikkansa. Lapset eivät estä tekemästä itseä kiinnostavia, monenlaisia asioita, mutta tekemisen tahti tulee mitoittaa perheen pienimpien mukaan.

Vanhimman täytettyä viisi on mukaan tullut myös uusi sivujuonne: pienen ihmisen omat toiveet. Niitä toki on nuoremmillakin, mutta siinä missä kolme on ollut selkeä virstanpylväs “lampun syttymisen”, syy- ja seuraussuhteiden ja omaa nenää pidemmälle katsomisen kanssa, viisi on osoittautunut virstanpylvääksi isommalle pohdiskelulle, omien mieltymysten miettimiselle ja niin värikkäälle kuvittelulle kuin yllättävän pitkälle vievälle suunnittelullekin. (Tosin kyllä nuorempikin jo osaa: kolme vee eräänä aamuna ilmoitti, että “minusta tulee nyt Maahinen, sitten eskari, sitten koululainen, sitten aikuinen ja sitten työmies.”) Kaikkia lasten toiveita ei tarvitse toteuttaa, mutta joitain niistä valikoiden kannattaakin: jopa ulkomailla lapset saattavat tietää merkkipaikoista omien kavereidensa, kirjojen ja television kautta.

Kävimme tänä kesänä Keski-Euroopassa kiertomatkalla (kuvakertomus Exposuren puolella). Matka oli ensimmäinen ulkomaanmatka lasten kanssa pariin vuoteen. Viime kesänä arvelimme, että pidempi matka kaksi- ja nelivuotiaan kanssa olisi todennäköisesti turhankin vauhdikas ja päätimme ottaa loman rauhallisesti. Vietimmekin kesän pääasiassa mökillä. Nyt lähdettiinkin sitten kunnolla reissuun; kymmenen päivää, kolme kaupunkia ja kaksi maata.

Loma toimikin eräänlaisena tulikasteena: miten kolme- ja viisivuotias pärjäävät matkalla?

Jättämättä sen kummempaa cliffhangeria voisin todeta, että erittäin hyvin. Ehkä parhaiten mieleen matkanteosta jäi vanhemmille lasten selvä ymmärryksen laajeneminen niin maantieteestä kuin kielistäkin. Matkan aikana tutkittiin karttoja tarkasti ja pohdiskeltiin missä milloinkin ollaan. Eniten ylpeyttä äidissä herätti etenkin vanhemman lapsen rohkaistuminen puhumaan uutta kieltä: alkuun ujostutti kokeilla uusia sanoja, mutta loppumatkasta niin “Merci bien”, ”Bonjour” kuin “Danke schön”-kin tulivat reippaasti ja pyytämättä. Lapsikin tykkäsi, sillä vaikka kaikki aikuiset eivät kohteliaisuuksia noteeranneetkaan, parhaimmillaan takaisin tuli vastauksen lisäksi myös pusuja ja päänsilityksiä.

Toinen mieleen painunut asia oli, että matkalla saimme aika lailla sellaista lomailua mistä aikuisetkin tykkäsivät. Jätimme huvipuistot ja erillisen lasten viihdytyksen suosiolla muille ja keskityimme ihailemaan kaupunkeja, tapaamaan ystäviä ja istumaan kahviloissa ja ruokapaikoissa. Päivän ohjelma saattoi olla kävely nähtävyydelle tai funicular jonkun kukkulan laelle, kahvitauko, paluu kävellen takaisin ja ruoka matkan varrella. Lapset jaksoivat parhaimmillaan puolentoista-parinkin tunnin ateriat yllättävän hyvin, tosin pientä viihdykettä kännykästä tarvittiin pisimmillä aterioilla. Toki karuselleissa ja leikkipaikoissa pysähdeltiin aina kun aika antoi myöten.

Metroilla, ratikoilla ja junilla tuli matkustettua paljon ja ne olivat loman lopussakin vielä yhtä kovaa valuuttaa kuin sen alkuun. Ystävien luona majailu kesken roundtripin toi toivottua stressittömyyttä, kun lapset pääsivät majapaikan lelujen kimppuun. Saimme olla rauhassa vähän aikaa kodinomaisissa oloissa, vain lähileikkipuistossa ja -kortteleissa käyden ja viettäen iltaa välillä yömajassamme itse kokaten. Se teki hyvää myös lapsille, sillä etenkin pienimmille jatkuva matkanteko voi olla liian stressaavaa: omista lapsistamme huomasi, että vanhempi ymmärsi jo hyvin mitä teemme ja minne menemme, mutta nuorimmalle vaihtuvat maisemat ja se, ettei ihan ymmärrä mitä koko ajan tapahtuu oli rankempaa.

Oikeastaan vain yhden asian olisimme ehkä muuttaneet näin jälkikäteen: hieman enemmän aikaa puistoissa ja leikkipuistoissa. Niitä lapset toivoivat ja niissä kävimmekin, mutta niille jäi lopulta aika vähän aikaa. Puistot ja vapaa leikki rentouttavat lapsia ja näin monessa paikassa vieraillessa lapsille tulee tarjota mahdollisimman paljon omaa vapaata aikaa.

Matkanteko kannatti, ja oli mukava päästä testaamaan miten koko perheen mini-interrail toimi. Olen koonnut jonkin verran vinkkejä matkantekoon, joita julkaisen seuraavissa postauksissa: ne ovat ennen kaikkea muistinvirkistystä itselle tuleviakin matkoja varten, mutta toivottavasti avuksi myös muille lasten kanssa reissaaville.