Valtuustopuhe talouden seurantaraportista – tuottavuus, ICT-uudistus, digitalisaatiostrategia

Pidin valtuustossa puheen sekä talouden seurantaraportin että talousarvion ja -kehyksen kohdalla. Jälkimmäisessä puheenvuorossa nostin esiin aktiivisen maapolitiikan ja sen, että meidän tulisi keskittyä pelkkien leikkausten sijaan myös tulopuolen kehittämiseen. Tässä maapolitiikalla on iso rooli. Ylipäänsä miettiä, miten saada panostuksille parasta tuottoa. Mutta näihin maapoliittisiin ajatuksiin palaan vielä isommalla metelillä. 

Alla puheeni seurantaraportista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

katselemme nyt toteutunutta budjettia, joka näyttää pahemmalta kuin puoli vuotta sitten erityisesti erityissairaanhoidon ja toimeentulotuen osalta.

On selvää, että toiveilla menopuolta ei saada pienenemään. Laskut pitää maksaa, sairaanhoidon kustannukset hoitaa vaikka valtuusto kuinka hurskaasti toivoisi, että ne pienenisivät. Tässä edellä on ollut hyvää puhetta panostuksen tärkeydessä osana säästöjä, ja jatkan samasta aiheesta.

Meillä on ollut käynnissä kunnianhimoinen talous- ja tuottavuusohjelma, joka on keskittynyt erityisesti tuottavuuden parantamiseen toiminnan parantamisen kautta. Oli kuitenkin selvää jo ohjelmaa hyväksyttäessä, että tällaiset pitkäjänteiset muutokset eivät pääosin näy heti vaan vasta vuoden päästä tai sitäkin pidemmällä aikavälillä.

Tuloksia kuitenkin on saatavissa. Esimerkiksi erityissairaanhoidon kuluja voidaan käytännössä alentaa parhaiten ennaltaehkäisyllä. Työttömyyden kulut alenevat auttamalla työllistämistä, ja ilahduinkin nähdessäni, että esimerkiksi Omniasta valmistuneiden työllistymisnäkymiin on kiinnitetty huomiota ja ne ovat parantuneet.

Joskus pitää panostaa voidakseen säästää, kuten Espoon hyvät kokemukset esimerkiksi työhyvinvointiin satsaamisesta osoittavat.

Yksisilmäiset leikkaukset budjetissa maksavat pitkällä aikavälillä, vaikka joskus onkin kiva heitellä julkisuudessa perusteettomia lukuja siitä, paljonko jonkin asian poistamisessa säästettäisin.

Tuottavuustavoitteissa on palveluliiketoimen osalta mainittu tulostavoite “palvelutuotannon taloudellinen tehokkuus lisääntyy”.  Tämä tarkoittaa käytännössä yksinkertaistettuja prosesseja, tehokkaampaa toimintaa joilla voidaan kuitenkin taata sama, hyvä palvelutaso. Seurantaraportissa tässä todetaan ytimekkäästi “tavoite toteutunee”. Mitään yksityiskohtia tästä ei saada. Jos tällaisia voittoja saadaan, niitä kannattaisi rummuttaa enemmänkin. Uskon että myös kaupungin sisällä tiedon jakaminen voi johtaa parempaan toimintaan. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen joka siilossa.

Talous- ja tuottavuusohjelmasta olisi hyvä saada paremmin väliaikatietoja. Tarkastuslautakuntakin kiinnittää tähän huomiota vaatiessaan, että sen toteutumista sekä vaikuttavuutta seurataan tarkemmin. Tuottavuus ei voi jäädä vain toiveiden asteelle.

Olemme ottamassa uutta ICT-toimintamallia käyttöön vuoden loppuun mennessä. Tälle vuodelle mahdolliset säästöt eivät siis vielä kohdistu. Espoon ICT-puolella pitäisi olla paljonkin tehostettavaa, kaikki euroja joita voimme käyttää palveluihin ja investointeihin.

Ei kannata tehdä kalliilla jos voi tehdä hyvää edullisemmin. Huonoa ei kuitenkaan kannata tehdä.

Olen myös ilahtunut siitä, että Espoossa aloitetaan digitalisaatiostrategian valmistelu. Puhumme täällä paljon kuntalaisten hyvinvoinnista, vanhustenhoidosta ja työttömyydestä. Digitalisaatio kuulostaa näihin verrattuna kovin korkealentoiselta: mitä etua siitä voi olla, kun vanhustenhoitoonkaan ei riitä käsipareja?

Vastaus on: paljonkin. Fiksusti digitalisoimalla saamme parannettua toimintaa, pidettyä myös nuoret digitaaliset sukupolvet mukana kaupungin toiminnassa ja viime kädessä parannettua niitä palveluja, joiden avulla huolehdimme myös yhteiskunnan heikoimmista.

TEK-valtuuston kaudenavaus ja valtuustoaloite vanhempainvapaiden tasa-arvosta

TEKin valtuustokausi avattiin järjestäytymiskokouksessa viime perjantaina 29.8. Valiokunnat, joissa tehdään pohjatyötä eri aihealueilta, valitaan vasta myöhemmin, mutta nyt valittiin jo hallitus johon Vihreiltä valittiin varsinaiseksi Jyrki Kasvi ja varalle Minna Kilpala. Minut valittiin Vihreän ryhmän edustajaksi vaalilautakuntaan, jonka tehtävänä on tehdä esitykset henkilövalinnoista.

Perehdytyspäivässä torstaina käytiin läpi TEKin toimintaa, edunvalvontaa ja toiminnan painopisteitä. Tulevan vuoden haasteita esitteli toiminnanjohtaja itse kokouksessa. Yleisesti olen tyytyväinen TEKin painotuksiin, ja TEKin tapa tehdä paljon yhteistyötä ja vaikuttaa esim. Akavan kautta on varmasti tehokkain tapa.

Isoimpia haasteita on työmarkkinatilanne, jossa kassamaksut nousevat ja täyden jäsenmaksun maksavien määrä vähenee. Vaikka insinöörityöttömyys onkin melko hyvissä kantimissa, se on silti jo 5% ja nousussa. TEK on myös oivaltanut isoimmaksi haasteeksi työmarkkinan murroksen, pätkätyöläisyyden ja epätyypillisten työsuhteiden kasvun ja pienyrittäjyyden osuuden kasvamisen. TEK onkin lanseeraamassa uutta Yrittäjäklubi-konseptia, jonka tarkoitus on auttaa jäsenistöä yritystoiminnassa.

TEKillä on tavoitteinaan mm. yrittäjyyden edellytysten parantaminen, perhe- ja työelämän yhteensovittaminen sekä työelämän tasa-arvo. Nämä ovat tärkeitä asioita, jotka tulevat ratkaisemaan myös sitä, kuinka hyvin työelämän murroksesta selvitään. Koska näitä ongelmia ei ratkota pelkästään kauniilla sanoilla, tein kokouksessa Vihreiden valtuustoaloitteen siitä, miten näitä asioita voitaisiin konkreettisesti parantaa.

Nuorten naisten työllistyminen on edelleen välillä vaikeaa erityisesti lastensaannin aiheuttamien kustannusten ja niiden pelon vuoksi. Pienyrittäjillä on vaikeuksia kasvaa ja palkata ensimmäisiä työntekijöitä, ja tässä myös lastensaannin aiheuttamat kustannukset aiheuttavat huolta. Samalla monet perheet toivoisivat parempaa tapaa yhdistää työtä ja perhe-elämää.

Aloitteessa tarjotaan kahta konkreettista ratkaisua: vanhempainvapaiden kustannusten tasaaminen sekä isien kannustaminen oman vapaansa pitämiseen.

Tekniikan ala on monella tapaa ilahduttavan edistyksellinen. Omassa sosiaalisessa kuplassani – tietotekniikan diplomi-insinöörien jännittävässä maailmassa – vanhempainvapaan tasaaminen molempien vanhempien kesken on jo sääntö, ei poikkeus. En juuri tunne isiä, jotka olisivat olleet kotona alle neljää kuukautta. Monet ovat pidempään.

TEKin nuoren jäsenistön esimerkki todistaa vääräksi myös usein esitetyt väittämät siitä, etteivät isät voisi taloudellisista syistä jäädä kotiin. Todelliset syyt ovat enemmän asenteissa, niin yhteiskunnan, perheiden kuin työnantajien. Helpoin tapa vaikuttaa asenteisiin on tarjota mallia: kun tarjolla on porkkanaa, yhä useampi pitää vapaan, jolloin siitä tulee uusi normi. Pitkällä aikavälillä nämä kaksi muutosta edistävät niin työhyvinvointia, perheen ja työelämän yhteensovittamista, palkkauksen ja työllistymisen tasa-arvoa kuin yrittäjän turvaakin.

Valtuustoaloite 29.8.2014

Tasa-arvon parantaminen ja yrittäjyyden edellytysten parantaminen tasaamalla vanhempainvapaan kuluja ja tasaamalla vanhempainvapaata molempien vanhempien kesken

Valtuustosopimuksessa nostetaan hyvin esiin tasa-arvo sekä yrittäjyyden edellytysten parantaminen. Ehdotamme että konkreettisena toimenpiteenä tasa-arvon edistämiseen ja pienyrittäjien tukemiseen TEK ajaa

– Vanhempainvapaan tasaamista työnantajien kesken esimerkiksi siten, että ne katetaan vakuutusluonteisella maksulla tai siirretään verovaroin kustannettavaksi. Tämä vie eteenpäin TEKin keskeisiä tavoitteita kahdella tavalla: parannetaan työelämän tasa-arvoa poistamalla esteitä nuorten naisten työllistymiselle sekä parannetaan pienyrittäjien mahdollisuuksia, kun äitiysloma ei enää ole pienyrittäjälle taloudellisesti riski.

– Isälle korvamerkittyä, äitiysloman pituista isyyslomaa äitiysloman ja vanhempainvapaan rinnalle. Tästä on hyviä kokemuksia muissa pohjoismaissa ja se kannustaa pitämään pidemmän isyysvapaan. Tämä parantaa entisestään tasa-arvoa työelämässä, auttaa perheitä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa ja muuttaa pitkällä aikavälillä myös nuorten naisten työllistymismahdollisuuksia.

Mihin sähkö varastoidaan? Akkuteknologioiden seuraavat askelet

Keskustelimme kesälomalla sähköautoista. Eräs seurueen jäsenistä totesi, että sähköautojen määrän kasvu voi jäädä kiinni akkuteknologiasta: akkujen kehitys kun on jämähtänyt paikalleen kun vertaa vaikkapa mikroprosessorien prosessointitehon tai aurinkopaneelien kehitykseen. Myöskään näköpiirissä ei ole suurta läpimurtoa.

Jäin miettimään väitettä, koska muistelin kuitenkin lukeneeni monista lupaavista tutkimuksista, joissa akkuteknologiaa on viety eteenpäin tämän hetken de facto-toteutuksista, lyijy– ja litiumioniakuista. Näistä, yleensä tiedesivujen pikku-uutisista ei vielä ole todistamaan tulevaa, koska tutkimustuloksista on vielä pitkä matka toteutuskelpoiseen tuotteeseen. Päätin kuitenkin tehdä pienen tutkimusmatkan internetin puolella akkujen nykytilaan.

Akunkehityksen ongelmista kertookin se, että akut kestävät nykyään heikonlaisesti: näytöt ja prosessoritehot kasvavat, mutta virtasyöppöjen ominaisuuksien kasvaessa akut eivät ole parantuneet samassa suhteessa. Sähköautoilla on vielä pitkä matka bensiinikäyttöisen auton kantamaan. Akkuja tarvitaan moneen asiaan, ja tällä hetkellä niistä tavalliselle kansalaiselle tutuin ja näkyvin ovat erilaisten kannettavien päätelaitteiden akut.

Mobiililaitteiden lisäksi on kuitenkin muutama kategoria, joissa tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan valtava määrä sähkön varastointikapasiteettia tai vaihtoehtoisesti uusia, paljon nykyistä tehokkaampia akkuteknologioita:

Nämä kolme ovat

  • Uusiutuvan energian varastointi
  • Pitkän kantaman sähköautot
  • Mobiililaitteiden uudet muodot eli puettava teknologia.

Näillä kaikilla kolmella kategorialla on hyvin eri vaatimukset akuille, joten samat ratkaisut eivät välttämättä toimi kaikille.

Uusiutuvat sähköntuotantomenetelmät ovat kovassa nosteessa. Aurinkopaneelien tehot(hyötysuhde) ovat kasvaneet ja uusiutuvien tuotanto on jo hinnaltaan parhaina aikoina ja parhaissa paikoissa fossiilisia menetelmiä edullisempaa. Eräänlainen vedenjakaja on Australian energiantuotannosta kertova juttu, jossa fossiilisten hinta on kääntynyt hetkellisesti negatiiviseksi. Matkaa on vielä vastaaviin tehoihin muualla maailmassa, mutta tällä hetkellä sähköntuotannon varastoiti on uusiutuville suuri ongelma ja samalla suurin pullonkaula fossiilisesta säätövoimasta eroon pyrittäessä.

Sähköautot ovat tulleet markkinoille, mutta kantamassa on haasteita. Myös latausajan tulee olla nopea, kun autoja aletaan ladata matkalla.

Puettava teknologia ja ”lisätyn todellisuuden” teknologiat kuten Google Glass, erilaiset anturit ja vastaavat ovat matkalla hypekäyrän huipulle, mutta ilman akkuteknologian läpimurtoa näiden kehitys tai vähintäänkin laajempi käyttöönotto voi viivästyä.

Nykytila

Tällä hetkellä akkuja on pääosin kahdenlaisia: lyijyakkuja sekä litiumakkuja. Lyijyakut ovat tutuimpia autojen starttimoottoreista, kun taas litiumakkuja ovat pääosin kaikki muut kuluttajatuotteissa käytettävät akut: kännyköiden, kannettavien tietokoneiden ja sähköautojen. Tesla Motors on lyönyt suunnitteilla olevalla tehtaallaan vetoa siitä, että litiumioniakut tulevat olemaan tulevaisuudessakin sähköautojen pääasiallinen akkutyyppi [1].

Akkujen tämänhetkisten heikkouksien vuoksi on mahdollista, että monet pienikulutuksiset laitteet pyritäänkin saamaan ensisijaisesti tuottamaan oma virtansa. 80-luvun lapset muistanevatkin vanhoja taskulaskimia joissa oli patterien lisäksi, joskus jopa ainoana virranlähteenä pieni aurinkokenno. Nytkin on myynnissä mekaanisia kelloja, jotka saavat tarpeellisen virran kehon liikkeestä. Näitä kelloja tosin ei ole hyvä unohtaa pariksi päiväksi yöpöydälle.

Laitteeseen liitettävät latausmekanismit (suomalaisen Leia Median epaperi, kännykkään lisättävä aurinkokenno, Powermat, älypiilarit) varmasti tulevat yleistymään. Vaikka kaikissa laitteissa tämä ei riittäisikään, nämä menetelmät tulevat auttamaan vähintään akunkeston pidentäjänä. Pienimmillä ja vähiten virtasyöpöillä laitteilla ei tulla tarvitsemaan erillistä latausta.

Akunkeston osa-alueet

Akkuteknologiassa on monta eri osa-aluetta. Tärkeimmät ominaisuudet ovat

  • hinta
  • akunkesto ja käyttöikä
  • kierrätyskelpoisuus, terveysriskit ja ympäristömyrkyt
  • energiatiheys (energy density) ja koko – nämä kaksi siis ovat naimisissa sillä mitä suurempi energiatiheys, sen pienempään tilaan saman määrän energiaa varastoiva akku menee
  • lämpötila (eli toimiiko akku ääriolosuhteissa, kuten hyvin kylmässä ja kuumassa. Tästä jo Suomen oloissa on ikäviä esimerkkejä älypuhelimissa.
  • latausnopeus
  • purskeisuus, tasainen energianluovutus

Eri käyttökohteissa eri osa-alueilla on isompi painoarvo. Hinta on merkittävä tekijä lähes kaikissa kategorioissa. Kuitenkin esim. energian varastoinnissa hintaa tärkeämpää on akunkesto, koska kallis akku voi kuroa hintaeron takaisin luotettavuudella ja pitkällä käyttöiällä. Kännykän akun vaihtaa helposti, isoa energiavarastoa ei niin mielellään. Vanhat, edelleen autoissa käytössä olevat lyijyakut ovat terveysriski. Kierrätyskelpoisuus tulee olemaan entistä isompi tekijä, mitä enemmän akkuja tarvitaan. Sekä lyijy- että litiumioniakuilla on ongelmia käyttöiän kanssa, joskin litiumioniakku on näistä kahdesta merkittävästi parempi.

Uusiutuvan energian varastoinnissa akun viemä tila ei ole niin kriittinen, mutta akun on kyettävä tasaiseen ja varmaan virran purkuun ja kestettävä jatkuvaa lataamista. Sähköautolla vaadittu virta on purskeisempaa ja latauksessa vaaditaan nopeutta. Mobiiliteknologiassa pieni koko ja myrkyttömyys ovat ensisijaisia. Koska akun koko ja varastointikyky ovat suhteessa toisiinsa, voi kuitenkin sanoa että jokainen askel akkuteknologiassa edistää koko kenttää tavalla tai toisella.

Litiumakun seuraavat askeleet ja litiumista eteenpäin

Tesla Motors luottaa siihen, että litiumioniakut tulevat jatkamaan. Uusi Gigafactory on valmis tuottamaan vuonna 2020 yhtä paljon akkukapasiteettia kuin 2013 tuotettiin koko maailmassa [1]. Tesla arvioi, että skaalaetu voi alentaa litiumioniakkujen hintoja jopa 30%.

Tällä hetkellä on meneillään paljon tutkimusta litiumakkujen parantamisesta, ja potentiaalia akkujen kehittämiseen on.

Japanissa Tokion yliopisto kehittää yhteistyössä Nippon Shokubain kanssa litiumakkua, jonka energiatiheys olisi jopa seitsenkertainen nykyiseen verrattuna.  Muut litiumakun muunnokset, kuten litium-happi ja litium-rikki lupaavat myös parempaa energiatiheyttä ja osa esimerkiksi nopeampaa ladattavuutta. Näistä monet ovat kuitenkin vasta tutkimusvaiheessa. [2] [4]

Myös muita vaihtoehtoja tutkitaan jatkuvasti. Aquion Energy kehittää erityisesti uusiutuvan energian varastointiin sopivaa, myrkytöntä akkua, joka käyttää litiumin sijaan mangaanioksidia ja hiiltä. Akut ovat jo markkinoilla, ja seuraavaksi tehdas pyrkii laajenemaan. Nämä akut ovat parempia uusiutuvan energian varastointiin, koska ne vapauttavat energiaa tasaisemmin kuin purskeisempi litiumakku. [3]

Seuraavat askelet

Akkuteknologian suurimmat ongelmat saattavat, paradoksaalista kyllä, olla siinä, että markkinat eivät ole vielä kypsät. Alalla on ollut monia konkursseja ja kasvuun tarvittava rahoitus voi olla vaikeaa saada. Isoimmat pelurit, kuten Tesla, näyttävät keskittyvän skaalaetuihin ja nykyteknologian pieneen kehittämiseen. Kokonaan uudenlainen teknologia voi olla vaikea saada markkinoille. Toisaalta vaikkapa Aquionin liiketoiminnan alku vaikuttaa lupaavalta, ja kasvava kysyntä voi muuttaa pelikenttää nopeastikin.

[1] Tesla li-ion Gigafactory: http://venturebeat.com/2014/08/01/how-teslas-battery-gigafactory-could-change-everything-not-just-electric-cars/

[2] http://gigaom.com/2014/07/28/researchers-hard-at-work-to-make-the-workhorse-lithium-ion-battery-better/

[3] http://gigaom.com/2014/07/20/behind-the-scenes-of-aquion-energys-battery-factory-the-future-of-solar-storage/

[4] http://www.nature.com/news/the-rechargeable-revolution-a-better-battery-1.14815

Valtuustopuhe: Kaavoituksesta ja sääntelystä

Pidin valtuustossa valtuustoaloitteen liiketilojen muuttamisesta asuinhuoneistoksi käsittelyn yhteydessä spontaanin puheen kaavoituksesta ja sääntelystä. Aloitteen vastauksessa sanottiin mm. seuraavaa:

”Ympäristön elävyyden kannalta on hyvä, että alue on toiminnallisesti monipuolinen. —

Paikallisessa mittakaavassa liiketilojen asuinkäyttöön muuttamisen mahdollisuutta voitaisiin kuitenkin projektimaisesti tarkastella rajatulla alueella, — missä liiketilojen muuttaminen voisi olla perusteltua kaupunkikuvalliselta ja toiminnalliselta kannalta –.

Näin saataisiin luotua perustavaa laatua oleva pohjatyö, joka nopeuttaisi yksittäisten hakemusten käsittelyä.”

Alla puheeni. Puheessa mainituissa toivomuksissa toivottiin vastauksessa mainitun kokeilun käynnistämistä mahdollisimman pian ja toivottiin höllempiä poikkeuslupakäytäntöjä mm. autopaikkavaatimusten osalta. Nämä kun ovat usein kompastuskivi paitsi käyttötarkoituksen muuttamisessa myös täydennysrakentamisessa yleensä.

Tämä toivomus ja sitä seurannut keskustelu on ilahduttavasti nostanut esiin nykykäytäntöjemme systemaattisiakin ongelmia. Mielestäni aloitteen vastaus on positiivinen ja tuo hyvin ilmi, että parannuksia ollaan tekemässä myös siihen, miten asioita käsitellään virkamieskunnassa.

Nostaisin tätä mieluusti vähän laajempaan kontekstiin. Ongelma on paljon laajempi kuin liikehuoneistoja koskeva. Näitä ongelmia on rakennusvalvonnan ja kaavoituksen kaikissa osissa. Kyse on osin tiukoista määräyksistä, osin niiden tulkinnasta ja osin keskusteluyhteyden puutteesta osapuolten välillä.

Vastaus, etenkin sen nykypäivää kuvaava loppuosa on hyvä ja antaa toivoa joustolle. Nykyään rakennusvalvonnassa ja monessa muussakin paikassa on monia tekemisen esteitä ja näistä suurin on ainakin tontinomistajien ja rakentajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella keskusteluyhteyden puute. On paljon helpompaa ja nopeampaa saada tehtyä muutoksia, kun tietää jo alkuun tekemisen reunaehdot.

Säännöillä ja määräyksillä on syynsä. Olennaista on, että mietimme, mitä asioita näillä halutaan edistää. Tavoite ei ole, että voidaan tehdä mitä tahansa, vaan että haluttujen reunaehtojen puitteissa – terveellistä, turvallista asumista hyvässä ympäristössä – on vapaus valita muutakin kuin asuntojen ikkunanpuitteen väri. Sekään ei kaikilla paikoilla ole vapaavalintainen.

Kaavoituksen parempi jousto on tarpeen. Tästä esimerkkinä on kaavoituksen klassinen ongelma, joka tulee esiin myös näissä liiketila-asioissa. Asuntojen ja työpaikka-alueiden tiukka eristäminen tuottaa huonoa kaupunkia. Ne ovat peräisin ajalta, kun työpaikat olivat epäterveellisiä ja saastuttavia, eivät nykyisenkaltaisia toimistotyöpaikkoja. Sekoittuminen on hyvä asia, ja tulevissa uusissa kaupunginosissa kuten Kerassa tätä pyritään paljon nykyistä paremmin ottamaan huomioon. Samaa edistää myös vaikkapa Fortumin tornin muunto asuinkäyttöön Keilaniemessä.

Toinen, enemmän rakennusvalvonnan tasolle menevä asia on tilojen monikäyttöisyys. Tässä on ongelmia myös lainsäädännön yksityiskohtaisuuden osalta: kun määräykset ovat erilaisia vaikkapa julkisille tiloille ja asunnoille, käy päiväkodin perustaminen kerrostaloon astetta vaikeammaksi.

Muuntojoustosta, siitä että rakennuksen ja asunnon käyttötarkoitusta ei tarvitse lyödä lukkoon ollaan puhuttu kohta kyllästymiseen asti, mutta tämä pitäisi vihdoin saada myös toteutumaan. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa ollaan jo kaavamääräyksissä pyritty joissain kaavoissa suurempaan joustomahdollisuuteen, jotta vaikkapa oman kodin ja yrityksen yhdistäminen sujuisi helpommin.

Kannatan näitä esitettyjä toivomuksia. Olarin alueella asiaa olisi hyvä selvittää, mutta sielläkään kaikkia liiketiloja ei kannata muuttaa asunnoiksi. Esimerkiksi edullisista kerhotiloista on pulaa ja myös Olarissa tarvitaan lähipalveluja. Meidän tulee saada kaupungista toimivaa, monipuolista ja sekoittunutta, siksi siis kaikkia liiketiloja ei kannata myöskään yksisilmäisesti muuttaa asunnoiksi vaan tehdä asiat  kokonaisuutta ja yhteistä etua miettien.

Mielipidekirjoitus: Pihakansissa muhii aikapommi (LV 13.08.2014) 

Oheinen ympäristölautakunnan puheenjohtaja Henna Partasen kanssa kirjoitettu mielipidekirjoitus pihakansista julkaistiin Länsiväylässä 14.8.2014.

Espoon viime aikoina hyväksytyissä asemakaavoissa kerrostalotonttien paikoitus on lähes poikkeuksetta ratkaistu pihakansilla. Koska kaavan mukainen määrä pysäköintipaikkoja ei mahdu kadulle ja yksittäinen paikka maan alla voi olla rakennuskustannuksiltaan jopa satatuhatta euroa, on tartuttu helpoimpaan ratkaisuun eli tonttikohtaiseen pihakansipysäköintiin.

Ratkaisussa on lukuisia ongelmia. Pihan ja katutilan viihtyvyys kärsivät, kun katua reunustaa kivijalkakauppojen sijaan kannen harmaa seinämä ja pihalle ei ilman syviä istutusrenkaita saada kasvamaan lainkaan puita.

Kansien suurin ongelma tulee kuitenkin eteen vasta 30-40 vuoden kuluttua. Kuten maantiesillat, myös kansipihat vaativat kunnostuksen aika ajoin. Nyt putkiremontteja toteuttaneet taloyhtiöt ovat jo ottaneet avukseen ullakkokerrosten rakentamiset ja taloyhtiön omistamien toimitilojen myymiset. Mitä jää myytäväksi sitten, kun pitäisi rahoittaa sekä kansipiha että isot remontit seuraavan kerran?

Kestävin ja reiluin tapa järjestää pysäköinti kaupunkikeskuksissa olisi keskittää se pysäköintilaitoksiin. Niiden rakentaminen, ylläpito ja korjaukset voidaan rahoittaa käytöstä perityillä maksuilla sen sijaan, että maksumiehiksi joutuvat taloyhtiöt ja asunnon ostajat. Laitoksien lisäksi joustoa voidaan saada esim. lyhytaikaisella katupysäköinnillä. Pysäköinnin hinnoittelun tulee kuitenkin olla aluekeskuksen sisällä yhtenäistä, jottei käy kuten Espoossa, jotta veronmaksajien rahoilla ylläpidetyt ilmaiset katupaikat eivät houkuttele autoilijoita jättämään maksullisia pysäköintilaitoksia tyhjilleen.

Kaupungin pysäköintiä suunniteltaessa tulee huomioida paitsi tämän hetken tarpeet, myös katsoa tulevaan. Edessämme on liikkumisen murros, jota ei olla  vielä täysin edes ymmärretty. Autojen vuokrapalvelut ja yhteiskäyttöautot ovat yleistymässä ja Suomessakin testataan pian automaattiautoja. Automaattiautoilla autokannan määrä voisi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan mukaan vähentyä jopa kaksi kolmasosaa.

Pysäköintiratkaisuja ei tule tehdä vain tämän päivän tarpeisiin, vaan tulevia asukkaita ja kaupungin pitkän tähtäimen toimivuutta ja viihtyvyyttä ajatellen.

Pihakansissa_muhii_aikapommi_Länsiväylä 13.08.2014

Jyväskylä mielessäin. Menneisyydestä, maapolitiikasta ja hyvästä kaupungista

En ole kovin nostalgiaan taipuvainen ihminen. Vanhojakin asioita on toisinaan mukava muistella, mutta useimmiten pidän katseen suunnattuna eteenpäin tai vähintäänkin nykyhetkeen.

Toisinaan nostalgia iskee kuitenkin lähes fyysisenä tuntemuksena. Näin kävi tänään, yllättävässä paikassa: bussissa kiertoajelulla ympäri vanhaa kotikaupunkiani Jyväskylää.

Muutin Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle jo viisitoista vuotta sitten. Sukuani asuu edelleen paljon Keski-Suomessa ja käyn Jyväskylässä vähintään pari kertaa vuodessa – viimeksi viime viikonloppuna. Siksi nostalgia – hetkellinen muistojen paino, yhtäkkinen kaipaus menneeseen aikaan tuli yllättäen. Tunnetta vahvisti vahva sidos nykyhetkeen: ihailu siitä, miten hyvin kaupunki on onnistunut hoitamaan kasvua ja muutosta poissaollessani.

Tunnetta olisi ehkä voinut myös odottaa. Kiertoajelu vei läpi monien paikkojen, joissa en ole lukioaikojen jälkeen käynyt. Han Moo Do -harjoitusten monitoimihalli, kampusalue, vanha lukio, yläaste ja ala-aste, kaveriporukan kesäistä vuokra-ateljeeta sisällään pitänyt Lutakon talo, akvarellikurssin Kirjailijatalo, omien, sukulaisten ja kaverien asuinkulmat, puistot ja uimarannat olivat jääneet muistoihin, kun omat vierailut ovat keskittyneet pienemmälle alalle.  Mutta merkittävimpänä asiana koin kuitenkin sen, miten hyvin kaupunki on muuttunut.

Kaukaa asiat tuntuvat välillä ehkä huonommilta kuin ovatkaan. Lutakon alueen maantäyttö ei varmasti ole ollut ongelmatonta. Kaupunki on edelleen moottoriteiden halkomaa. Vanhoja rakennuksia on purettu kaupungista paljon uuden tieltä. Uudet kaupan rakennukset ovat automarkettien valtakuntaa.

Se, mitä en muistanut oli, miten paljon vanhaa on jäljellä. En tiennyt, kuinka kunnianhimoista suunnittelua kaupungissa on. Lutakon alueella vanhoja tehdasrakennuksia on säästetty osaksi kaupunkia. Rannoista on tehty julkisia ja yhteisistä puistoista tehty mahdollisimman viihtyisiä ja helposti löydettäviä. Rantaa pitkin menee rantaraitti koko kaupungin iloksi. Vaikka uudet asuinalueet ovat usein lähiömäiseksi mieltämääni pistetaloa, eivät vanhan keskustan hienoa kivijalkakauppaa sisältävää ruutukaavaa, niistä on tehty tehokkaita ja viihtyisiä, ja uudisrakentamisen painopiste on parin kolmen kilometrin sisällä keskustasta. Kävelykatu on edelleen keskustan sydän.

Jyväskylän alueen kasvu on noin tuhat henkeä vuodessa, ja siitä pääosa sijoitetaan Jyväskylän kaupunkiin. Nimenomaan keskusta-alueelle. Parin kilometrin säteelle.Tämän lisäksi toki on myös hajanaisia rantatontteja, seudullista yhteistyötä ja uuden yhdistymisen jälkeisen laajemman Jyväskylän kyläalueiden kehittämistä.

Jopa asuntomessualue, jossa vierailimme lautakunnan päiväretkellä, sijaitsi alle viiden kilometrin päässä keskustasta. Alueella oli myös muutamia kerrostaloja, ja alkuun hieman hätkähdyttävästi aivan rantaan on rakennettu korkeimmat kerrostalot. Kaikkiin rantoihin kerrostalorakentaminen ei ehkä sovi, mutta tämän alueen kaavassa se on mahdollistanut kaksi tärkeää asiaa: rannan säilymisen yhteisessä virkistyskäytössä sekä järvinäkymien demokratisoinnin. Kerrostaloilla mahdollisimman moni saa nauttia järvimaisemista.

Erityisen hienoa oli havaita, kuinka monipuolisen näköistä uudisrakentaminen on. Espoossa monilla alueilla rakentaminen on liian homogeenista, yhden grynderin tekemää. Jyväskylässäkin on tällaisia alueita, mutta monet täydennysrakentamiskohteet ovat ulkoasultaan ja arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisia ja moninaisia. Näistä esimerkkinä KOASin opiskelija-asunnot ja pienempi kerrostalo matkakeskuksen vierellä.

Jyväskylässä ei ole koskaan ollut kovin hyvä julkinen liikenne. Toisaalta sitä ei koskaan kaivannutkaan. Kaikki keskustassa oli parin kilometrin säteellä. Olikin hupaisaa havaita, kuinka kaukaisina periferioina nuorena pitämäni Kuokkala ja Keljo ovat itse asiassa hyvin lähellä keskustaa – parin kolmen kilometrin päässä. Toista maailmaa erottanut Kuokkalan silta oli ahkerassa kävelykäytössä.

Asuntomessuvierailujen tärkein anti on mielestäni aina kaavoittajien tapaaminen ja kaupungin kaavoitusperiaatteiden esittely sekä kaupunkikierrokset. Niin nytkin. Ja joka kerta lautakunnalle selviää jotain uutta ja ihmeellistä, jotain jota Espoossa pidetään kummallisena, vaikeana tai suorastaan mahdottomana.

Viime vuonna Hyvinkäällä puheeksi tuli maapolitiikka ja maanomistus. Hyvinkään kaavoittajat kertoivat, että heillä on periaatteena kaavoittaa vain kaupungin omalle maalle, jolloin kaavoitushyöty realisoituu suoraan kaupungille. Kun kysyimme, onko maan hankkiminen vaikeaa, he totesivat lakonisesti: “Ensimmäisen pakkolunastuksen jälkeen kaikki maanomistajat ovat olleet hyvin halukkaita neuvottelemaan.”

Tällä kertaa oivalluksen aiheutti parkkinormi. Asuntomessualueen – joka kuitenkin on Jyväskylän mittakaavassa periferiassa sijaitseva omakotialue – normi on ollut Espoossa tuttu 1 parkkipaikka / 85 neliötä. Lähempänä keskustaa se on kuitenkin 1/120. Mutta paljonko normi on opiskelija-asunnoissa? 1/1000, vastasi kaavoittaja. Yleisön kohahduksen saattoi kuulla. “Lähtökohtamme on, että tällä tavoin saadaan toteutettua vieraspaikat. Opiskelijat eivät edes halua käyttää autoa, kun opiskelija-asunnot ovat niin lähellä keskustaa.” Ja niin ovatkin, kävelymatkan päässä kaikesta.

Uusin asuinalue, Kankaan väistyvä tehdasalue on kunnianhimoinen. Sitä aloitetaan seuraavaksi. Kaupungin periaatteena on tehdä yksi isompi alue kerralla kuntoon ja samaan aikaan tiivistää sitä mukaa kuin pystyy. Tästä hyvä esimerkki on vanhan linja-autoaseman paikalle rakennettu tehokas umpikortteli aivan Harjun kupeessa, muita pienempiä yksittäisiä taloja monissa kulmissa.

Kankaan alueessa on paljon yhtäläisyyksiä Keraan: väistyvä teollisuusalue, joitain uudellakin alueella käyttökelpoisia tehdasrakennuksia ja hyvä sijainti. Kaikki punatiiliset tehdasrakennukset aiotaan säästää ja liittää osaksi uutta aluetta. Siinä missä Kera on rautatieaseman kupeessa, Kangas on parin kilometrin kävelymatkan päässä keskustasta. Alueesta aiotaan tehdä täysin kävelyyn pohjautuva ja pysäköinti toteutetaan alueen laitamille rakennettaviin pysäköintitaloihin. Tätä pysäköintimallia aiotaan toteuttaa myös Kerassa ja Otaniemessä.

Jyväskylässä käynnin jälkeen tuli hyvin vahvasti olo, että Espoo on edelleen hyvin kaukana kaupungista. Jyväskylän tiukkojen raamien jälkeen tuntuu lähes rikolliselta, miten Espoossa edelleen levittäydytään liki holtittomasti ympäriinsä.

Jyväskylän maapolitiikkaan emme ehtineet tutustua syvällisemmin. Selvää on, että täällä sekä visio että sen toteuttamisen keinot ovat paremmin hallussa. Maan osto ei ole niin itsestäänselvää kuin Hyvinkäällä, mutta maapolitiikka on selvästi Espoota paremmin hallussa.

Myös Espoossa tarvitaan vihdoin vahva, näkemyksellinen maapolitiikka, jonka tulee jatkossa keskittyä paremman kaupungin luomiseen, enemmän oman maan hankkimiseen ja kaavoittamiseen ja enemmän koko kaupungin edun kuin yksittäisten maanomistajien toiveisiin.

On aika ottaa ohjakset taas kaupungin käsiin.

 

Matkustaa lasten kanssa: Liikkuminen

Kesälomamme “Rail de France” kiertueella testasimme runsain mitoin eri kulkuvälineitä. Nämä kulkuvälineet olivat myös lapsille reissun kohokohtia. Hyvä puoli on, että lasten kanssa liki mikä tahansa liikkumismuoto toimii mainiosti, kun vain muistaa rajoitukset: matkanopeuden, tauot ja leikkimismahdollisuudet.

Kovin suurta suorittamista ei kannata lasten kanssa yrittää. Meille onneksi kaupunkilomalla tärkeintä onkin kaupungin tunnelman haistelu ja riittävät kahvi- ja huoltostopit vain plussaa.

Kävely

Eräs reissun salakavalia päämääriä oli kasvattaa nuorimmaista itsenäiseksi kävelijäksi. Hieman lellityksi jäänyt kakkonen on usein päässyt hieman liian helpolla kärryissä ja sylissä: kun nuorin on niin paljon muita hitaampi, on usein mukavampaa tarjota lapselle kyyti kuin jäädä odottelemaan. Kolmevuotias alkaa olla kuitenkin liian vanha kannettavaksi eivätkä vanhempien vanhat luutkaan enää jaksa.

Kesän saavutus onkin ollut, että hieman lellityksi jäänyt kakkonen on oppinut kävelemään pitkätkin matkat. Koto-Suomessa nuorempi on usein tullut laitettua kärryihin vähänkään pidemmille matkoille hermojen säästämiseksi, mutta tuntuu hölmöltä pitää hyväkuntoista lasta kärryissäkään. Nuorin on kuitenkin oppinut palveltavaksi, ja “en jaksa” -marinoilla ei ole ollut enää aikoihin tekemistä muun kuin viitsimisen kanssa. Tarvitaan vain hieman kokemusta siitä miten pitkälle jaksaa, jonka jälkeen tekosyyt loppuvat.
Viime kesänä totesimme käydessämme Nuuksiossa, että lapsi oppi aika nopeasti jaksavansa kävellä. Menomatka, muutama sata metriä nuotiopaikalle kesti hyvinkin 30 minuuttia ja monta ”en-jaksa” maassaistumista, mutta kun matka kerran oltiin saatu taitettua, paluumatka taittui kolmanneksessa ajasta ja välillä juosten.

kuja-detail

Yksityiskohta Lyonin Montée de la Grande Côte -kujalta, joka toi Croix Roussen kukkulalta alas keskustaan asti.


Otimme vielä kärryt mukaan, ja niistä onkin ollut hyötyä lähinnä iltasella lentokentältä tai junasta majapaikkaan siirryttäessä. Muuten olemme kävelleet kaikki välimatkat, ja satunnaisesta kiukuttelusta huolimatta siirtymiset ovat menneet mukavasti. Toki aikaa voi helposti mennä moninkertaisesti sen, mitä kahdelta aikuiselta. Eiffel-tornille oli majapaikastamme 15 minuutin kävelymatka, ja taitoimme sitä hyvinkin 40 minuuttia. Ehdimme ennen tornille pääsyä pitää kävelyn päälle vielä paitsi leikkipuisto-myös lounastauon joten kokonaisajaksi taisi tulla melkein puolitoista tuntia.

Alle kolmevuotiaan kanssa kärryt tai vastaava kantoväline, esim. kantoreppu ovat välttämättömät: meillä on ollut alusta pitäen pieneen tilaan taitettavat matkarattaat, jotka ovat olleet käytössä reissuissa seitsenkuisesta asti. Sen ikäinen osaa jo istua rattaassakin kun rattaat säätää takakenoon ja torkut menevät mainiosti. Sen helpompaa matkakumppania ei olekaan kuin alle vuoden ikäinen lapsi, jos lapsia on mukana vain yksi: lapsen voi ottaa mukaan vaikkapa illalla ravintolaan, ja ainakin omamme ovat nukahtaneet kärryihin helposti.

Metro

Tunnustan: teemme joskus ekskursioita Helsingin puolelle vain saadaksemme ajaa metrolla ja ratikalla. Tai siis, emme me aikuiset, mutta lapset. Lapset rakastavat myös Helsingin ratikkamuseota, jossa saa kiivetä vanhoihin vaunuihin ja kuskinpaikalle.

Ensin kuitenkin varoituksen sana. Pariisin metro on vanha ja se tarkoittaa myös sitä, että se on suunniteltu tervejalkaiselle. Hissejä ei monilla asemilla ole ja liukuportaita on turha etsiä. Portaat mutkittelevat niin montaa reittiä että väkisin tulee mieleen, että yksinkertaisempaakin reittiä olisi voinut päästä. Muistan aiemmilta matkoilta ongelmat jo perässävedettävän laukun kanssa: lisätkää yhtälöön lastenrattaat ja kolme muuta kassia, ja koossa ovat katastrofin ainekset.

Metro ei ollut ongelma päiväsaikaan kaupunkia tutkiessa, kun mukana ei ollut matkatavaroita tai kärryjä, mutta kaupunkiin saapuminen ja sieltä poistuminen olivat tuskaisia. Meillä oli vielä mukana kärryt varmuuden vuoksi ja nopeuttamaan siirtymiä, mutta Pariisin metrossa niistä oli todella paljon riesaa. Yleensä pakkasimme portaissa kärryt kasaan ja pistimme juniorin kävelemään, mutta pahin sattumus kävi viimeisellä etapilla Pariisiin saavuttaessa: metron portit ovat niin nopeat, ettei niistä meinannut päästä läpi kärryjen kanssa. Gare de Lyonin asemalla kärryt nukkuvine poikineen jäivät siis liukuovien väliin ja emme meinanneet keksiä miten ne saisi irti. Pelkäsimme, että ovet paukkaisivat heppoiset kärryt vielä hajalle. Onneksi useampi tuli neuvomaan ja ovet avautuivat automaattisesti, kun vain työnsi tarpeeksi lujaa kärryjä eteenpäin. Seuraavaksi kiinni jäikin sitten perheen äiti, ja vaadittiin vielä aikamoinen lisärutistus ja hieman vetoapua että pääsin välistä pois kun edessä olivat vielä kärrytkin työnnettävänä. Selvisimme onneksi säikähdyksellä ja pienellä olkapääruhjeella. Note to self: Pariisi ja kärryt, NON. Onneksi kärryttely alkaakin tämän perheen osalta olla ohi.

Lyonissa samaa ongelmaa ei onneksi ollut. Joka paikkaan pääsi hissillä ja asemat olivat aika moderneja. Osa linjoista oli myös automatisoitu, ja voi sitä onnea kun lapset pääsivät automaattimetron päätypaikan kokonaan lasisen ikkunaseinän luokse katselemaan metron menoa!

Ratikka ja funicular

Ratikkaan ei myöskään tarvinnut lapsia houkutella. Niitä käytimme etenkin Karlsruhessa, jonka metro on vasta rakenteilla: Pariisissa ja Lyonissa oleskelimme lähinnä metron kantaman sisällä.

Lyonin erikoisuus ovat funicularit vanhankaupungin puolella sekä jonkinlainen funicularin ja metron sekasikiö Croix Roussen alueella. Molemmat ovat hauskoja, vaikka funicular meneekin pääosin maan alla: metrofunicular tulee välillä maan päälle. Parasta tietysti olivat kohteet: mäeltä on helppo kävellä rinnepuutarhojen ja vanhojen upeiden katujen läpi takaisin keskustaan. Pienetkin lapset jaksavat mielenkiintoisen ja alaspäin viettävän reitin hyvin, ja onneksi matkan varrella löytyi myös vesipiste. Kuuma sää vaati paitsi juomista ja vesikylpyä myös välillä viilentymistä ilmastoidussa ravintolassa.

kuja-full

Montée de la Grande Côte. Tätä oli mukava tulla alaspäin.

Auto

Auton vuokrausta emme ole Keski-Euroopassa kokeilleet lasten kanssa, ja se jäänee tekemättä tulevaisuudessakin: en pysty istumaan autossa pitkiä aikoja. Taksilla ajelimme reissussa muutamasti, lähinnä silloin, kun illalla oli mennyt myöhäiseen tai muuten halusimme vain päästä suorinta tietä perille. Niin, ja tietysti viimeisellä reissulla lentokentälle, jotta olisimme välttäneet helvetillisen metrosiirtymän hotellilta lentokenttäjunalle. Onneksi taksit eivät Keski-Euroopassa ole kovin tyyriitä ja summittaisen, rehellisen ja pienen otoksen perusteella yleensä yläkanttiin tehdyn arvion saa kuskilta kysymällä etukäteen.

Olemme jo aiemmin todenneet, että ikävuodet 1-2 eivät ole otollisia autoilulle, ja olemme siksi tehneet viimeiset nelisen vuotta myös melkein kaikki pidemmät kotimaanmatkat junalla. Jos autossa istuminen sujuu muuten, se toki tarjoaa mahdollisuuden pysähdellä vapaammin – silloin kannattaakin hyödyntää mahdollisuus vaikka uimataukoon ja kokeilla joskus myös rauhallisempia reittejä.

Automatkoista ei voi puhua puhumatta samalla kammottavasta ruoasta matkan varrella. Onneksi on muutakin. Mökkimatkalla kuljemme Turun moottoritietä, ja siellä on kaksi hienoa paikkaa ABC-meressä: Design Hill sekä Muurlan lasitehtaan kahvila. Molemmissa on hyvää ja tuoretta ruokaa ja leipomotuotteetkaan eivät maistu toissaviikkoisilta. Design Hillissä on suorastaan hipsterimäisesti niin smoothieita kuin pirtelöitäkin, ruokana pääosin salaatteja, leipiä ja keittoja. Muurlassa tarjolla on myös tukevampaa ruokaa, kuitenki laadukasta ja makoisaa. Kasvihuoneilmiöönkin kannattaa poiketa, vaikka se on reitiltä nykyään sivussa.

Viime kesän jälkeen automatkatkin ovat jo helpottuneet ja nykyään pitkiä matkoja tehdään kotimaassa joskus junalla, joskus autolla. Lapset tykkäävät erityisesti junan leikkivaunuista, ja ne tekivätkin aikanaan junasta todella helpon vaihtoehdon.

Junat

Junissa lapset muistavat aina kysellä “myyrävaunun” perään. Ranskalaisissa junissa leikkivaunua ei löydy, mutta parin-kolmen tunnin matkat sujuvat kyllä ilmankin. Vain viisituntinen matka Karlsruhen ja Lyonin välillä alkoi tuntua jo pitkältä. Matka sujuu aina nopeammin, kun sen aikana syödään ja siksi eväät ovat usein tarpeen.

train-screen coffee-and-paper

Teimme kaikki varaukset reissulla aika lailla viime tingassa, ja meille kävikin siksi hyvä tuuri: jäljellä oli vain ensimmäisen luokan paikkoja, jotka olivatkin paljon mukavammat pidemmälle matkalle. Hinta ei kuitenkaan räjäyttänyt budjettia. Ensimmäisessä junassa hintaan kuuluivat niin päivän lehdet kuin kolmen ruokalajin ateria viineineen paikalle tarjoiltuna. Oli myös hauska seurata matkan edistymistä näytöltä, jossa oli lentokoneen tapaan visualisoitu eteneminen pysäkeille ja reaaliaikaisesti myös junan nopeus.

Neljä henkeä sai sopivasti pöytäpaikan, josta oli iloa piirrellessä matkan aikana. Miinuspuolena kanssamatkustajat odottavat hiljaista menoa, ja mukana edellisyön pikaoksennustaudin vuoksi ollut mutta onneksi tarpeeton oksennuspussi herätti kauhua naapurustossa. Viimeisellä etapilla otimme kakkosluokan liput, ja vaikka se olikin monta kertaa rähjäisempi, siellä saattoi lasten kanssa olla kuitenkin hieman vapaammin, koko aikaa hyssyttelemättä.

Junan nopeus on ällistyttävä: näytön mukaan olimme parhaimmillaan noin 318km/h vauhdissa. Etenkin Pariisi-Lyon-väli on erittäin sujuva, vain pari tuntia ja samoin Pariisin ja Karlsruhen väli taittuu kolmessa tunnissa. Karlsruhen ja Lyonin väli voisi teoriassa mennä viittä tuntiaan nopeamminkin, mutta tällä välillä on paljon pysähdyksiä. Esim. Pariisi-Karlsruhe -välillä stoppi on vain Strasbourgissa (ja juna jatkaa vielä Stuttgartiin).

Lapset tykkäävät yleensä kaikista kulkuvälineistä. Se tekee kaupunkilomailusta helppoa: vaikka kolmen korttelin matkaa ei huvittaisikaan kävellä, sama matka maan alle metrotunneliiin ja takaisin menee mukisematta. Pitää vain muistaa, että kaikkeen menee rutkasti enemmän aikaa kuin aikuisten kesken, varata aikaa pysähdyksiin ja nauttia tilaisuudesta haistella kaupungin tunnelmaa. Lomalla ei onneksi tarvitse suorittaa.

Aika matkalla

Joskus vuosia sitten, ensimmäisen lapsen kanssa, totesin hyväksi lapsiperheen ohjesäännöksi vanhan vitsin poliisista ja rosvosta: “Määrää sinä suunta, minä määrään tahdin.” Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin ja kaksinkertaisen lapsimäärän kanssa sääntö pitää edelleenkin paikkansa. Lapset eivät estä tekemästä itseä kiinnostavia, monenlaisia asioita, mutta tekemisen tahti tulee mitoittaa perheen pienimpien mukaan.

Vanhimman täytettyä viisi on mukaan tullut myös uusi sivujuonne: pienen ihmisen omat toiveet. Niitä toki on nuoremmillakin, mutta siinä missä kolme on ollut selkeä virstanpylväs “lampun syttymisen”, syy- ja seuraussuhteiden ja omaa nenää pidemmälle katsomisen kanssa, viisi on osoittautunut virstanpylvääksi isommalle pohdiskelulle, omien mieltymysten miettimiselle ja niin värikkäälle kuvittelulle kuin yllättävän pitkälle vievälle suunnittelullekin. (Tosin kyllä nuorempikin jo osaa: kolme vee eräänä aamuna ilmoitti, että “minusta tulee nyt Maahinen, sitten eskari, sitten koululainen, sitten aikuinen ja sitten työmies.”) Kaikkia lasten toiveita ei tarvitse toteuttaa, mutta joitain niistä valikoiden kannattaakin: jopa ulkomailla lapset saattavat tietää merkkipaikoista omien kavereidensa, kirjojen ja television kautta.

home-in-paris Kävimme tänä kesänä Keski-Euroopassa kiertomatkalla (kuvakertomus Exposuren puolella). Matka oli ensimmäinen ulkomaanmatka lasten kanssa pariin vuoteen. Viime kesänä arvelimme, että pidempi matka kaksi- ja nelivuotiaan kanssa olisi todennäköisesti turhankin vauhdikas ja päätimme ottaa loman rauhallisesti. Vietimmekin kesän pääasiassa mökillä. Nyt lähdettiinkin sitten kunnolla reissuun; kymmenen päivää, kolme kaupunkia ja kaksi maata.

Loma toimikin eräänlaisena tulikasteena: miten kolme- ja viisivuotias pärjäävät matkalla?

Jättämättä sen kummempaa cliffhangeria voisin todeta, että erittäin hyvin. Ehkä parhaiten mieleen matkanteosta jäi vanhemmille lasten selvä ymmärryksen laajeneminen niin maantieteestä kuin kielistäkin. Matkan aikana tutkittiin karttoja tarkasti ja pohdiskeltiin missä milloinkin ollaan. Eniten ylpeyttä äidissä herätti etenkin vanhemman lapsen rohkaistuminen puhumaan uutta kieltä: alkuun ujostutti kokeilla uusia sanoja, mutta loppumatkasta niin “Merci bien”, ”Bonjour” kuin “Danke schön”-kin tulivat reippaasti ja pyytämättä. Lapsikin tykkäsi, sillä vaikka kaikki aikuiset eivät kohteliaisuuksia noteeranneetkaan, parhaimmillaan takaisin tuli vastauksen lisäksi myös pusuja ja päänsilityksiä.

Toinen mieleen painunut asia oli, että matkalla saimme aika lailla sellaista lomailua mistä aikuisetkin tykkäsivät. Jätimme huvipuistot ja erillisen lasten viihdytyksen suosiolla muille ja keskityimme ihailemaan kaupunkeja, tapaamaan ystäviä ja istumaan kahviloissa ja ruokapaikoissa. Päivän ohjelma saattoi olla kävely nähtävyydelle tai funicular jonkun kukkulan laelle, kahvitauko, paluu kävellen takaisin ja ruoka matkan varrella. Lapset jaksoivat parhaimmillaan puolentoista-parinkin tunnin ateriat yllättävän hyvin, tosin pientä viihdykettä kännykästä tarvittiin pisimmillä aterioilla. Toki karuselleissa ja leikkipaikoissa pysähdeltiin aina kun aika antoi myöten.

tram-arrives

Metroilla, ratikoilla ja junilla tuli matkustettua paljon ja ne olivat loman lopussakin vielä yhtä kovaa valuuttaa kuin sen alkuun. Ystävien luona majailu kesken roundtripin toi toivottua stressittömyyttä, kun lapset pääsivät majapaikan lelujen kimppuun. Saimme olla rauhassa vähän aikaa kodinomaisissa oloissa, vain lähileikkipuistossa ja -kortteleissa käyden ja viettäen iltaa välillä yömajassamme itse kokaten. Se teki hyvää myös lapsille, sillä etenkin pienimmille jatkuva matkanteko voi olla liian stressaavaa: omista lapsistamme huomasi, että vanhempi ymmärsi jo hyvin mitä teemme ja minne menemme, mutta nuorimmalle vaihtuvat maisemat ja se, ettei ihan ymmärrä mitä koko ajan tapahtuu oli rankempaa.

kalteva-puutarhaview-lyon

Oikeastaan vain yhden asian olisimme ehkä muuttaneet näin jälkikäteen: hieman enemmän aikaa puistoissa ja leikkipuistoissa. Niitä lapset toivoivat ja niissä kävimmekin, mutta niille jäi lopulta aika vähän aikaa. Puistot ja vapaa leikki rentouttavat lapsia ja näin monessa paikassa vieraillessa lapsille tulee tarjota mahdollisimman paljon omaa vapaata aikaa.

Matkanteko kannatti, ja oli mukava päästä testaamaan miten koko perheen mini-interrail toimi. Olen koonnut jonkin verran vinkkejä matkantekoon, joita julkaisen seuraavissa postauksissa: ne ovat ennen kaikkea muistinvirkistystä itselle tuleviakin matkoja varten, mutta toivottavasti avuksi myös muille lasten kanssa reissaaville.

 

Kaupunki radan varrella – Kera

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa hyväksyttiin tänään Keran alueen osayleiskaava nähtäville. Olen erittäin tyytyväinen kaavaan ja sen huolelliseen valmisteluun: esitetyt vaihtoehdot vaikuttavat hyviltä ja pohdituilta. Ne myös ottavat erittäin hyvin huomioon lautakunnan linjaukset: kaupunkimainen, mutta ei korkean rakentamisen alue, jonka keskusta on käveltävä, jossa viheralueet on otettu huomioon ja alueen historia näkyy.

Alueen historiaa on otettu valmistelussa hyvin huomioon mm. vaihtoehdoilla, joissa vanha tiilitehdas ja kaarihalli säilytetään.

Kannatan itse lämpimästi tiilitehtaan säilyttämistä riippumatta vaihtoehdosta, jonka lopulta toteutamme. Tästä linjataan Keran palatessa lautakuntaan syksyllä nähtävilläolon jälkeen. Ohessa on kuva vanhasta tehtaasta, joka siis on nykyisellään peitetty aaltopeltiin.


Tony Hagerlundin arkistoista löytynyt kuva vanhasta tehtaasta.

Viheryhteyksiin on kiinnitetty huomiota. Erityisen hyvä on, että alueella on myös kaupunkipuistoja. Alueelta tulee päästä lenkille myös keskustan ulkopuolelle vihersormien kautta – tämä parantaa varmasti alueen viihtyvyyttä ja asukkaiden terveyttä.

Lautakunta oli antanut alunperin vähän liiankin rempseät linjaukset: asukkaita 7000-14000. Tämä oli kuitenkin otettu valmisteluvaihtoehdoissa hyvin huomioon käyttämällä työpaikkamääriä säätövarana. Vaihtoehtoja oli kolme, joista ensimmäisessä oli 7000 asukasta ja 12000 työpaikkaa, toisessa 14000 asukasta ja 8000 työpaikkaa ja kolmannessa molempia 10000. Kaikissa oli kävelykeskusta ja huolella suunnitellut puistot.

Nähtäville menivät kaikki vaihtoehdot, mikä on hyvä tapa saada palautetta. Kuitenkin vaihtoehdoista VE2 ja VE3 vaikuttavat parhailta. VE1 sisältää hieman liian vähän asumista, jotta se pystyisi ylläpitämään palveluja yhtä hyvin kuin kaksi muuta vaihtoehtoa. VE2:ssa hyvää on etenkin isoin kävelykeskusta, VE3:ssa sekoittunut maankäyttö joka korostui bulevardiratkaisussa Kutojantien varrella.

Keran luonnoksia, vaihtoehto 2

Keran luonnoksia, vaihtoehto 2

Kerasta on linjattu etenkin keskusta-alueella kävelyyn ja pyöräilyyn panostava kaupunginosa. Tätä tulee tukea, ja Keran alue olsiikin mainio paikka toteuttaa alueen läpiajoon tasoerotellut, yksisuuntaiset pyörätiet mm. Kutojantien varrelle. Testasin tätä mallia juuri muutama viikko sitten Kööpenhaminassa, ja ilahduin suuresti siitä, miten fiksusti tehty infra selkeytti liikenteen pelisääntöjä ja näin lisäsi entisestään turvallisuutta. Espoossakin on keskusteltu nyt siitä, miten saadaan liikenne, myös kasvava pyöräliikenne turvalliseksi. Vastaus on kohdella pyöräilyä kuin liikennettä ja ohjata liikennekäyttäytymistä sitä tukevalla infrastruktuurilla.

Pieni kysymysmerkki on vielä alueen lopullinen asukasmäärä. VE2:ssa korttelitehokkuus on isoimmillaan laskettu olevan 3,5. Kysyin, miten korkeaa rakentamista se vaatisi. Valmistelijan vastaus oli, että se olisi mahdollista hoitaa korkeintaan 12-kerroksisilla kortteleilla. Nämä ovat liian korkeita umpikorttelimallin, ja voi olla ettei nyt esitettyihin asukaslukuihin aivan päästä. Taloudelliset laskelmat on siis syytä tehdä myös hivenen pienemmillä asukasmäärillä.
Sinänsä hotelli Torni-tyyppinen ratkaisu, jossa jostain kulmasta nousisi jopa 12-kerroksinen rakennus ei välttämättä olisi mahdoton. Sen ei tule kuitenkaan olla ratkaisun lähtökohta tai kaikkialle monistettava malli, kun lautakunta on erikseen evästänyt alueella haettavan nimenomaan keskustamaista, tiivistä muttei korkeaa rakentamista.

Alustavien arvioiden mukaan OYK on valmis 2017 ja sen rinnalla viedään loppuvaiheessa eteenpäin myös asemakaavoja, joista ensimmäiset valmistuisivat 2018-2019. Itse näkisin tämän Espoon tärkeimpinä kaavahankkeina, jota tulee priorisoida muiden isojen hankkeiden edelle.

Opiskelija-asuminen Otaniemessä

Torstaina 5.6. kävin AYY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa Otaniemen opiskelija-asumisen tulevaisuudesta. Kaavoittaja Anniina Stadius esitteli Otaniemen suunnitelmia, AYY:n Pyry Haahtela puolestaan esitteli opiskelijoiden toiveita. Pidin itse tilaisuudessa lautakunnan edustajana kommenttipuheenvuoron.

Jouduin lähtemään tilaisuudesta hieman kesken, mutta keskustelu ja kysymykset olivat hyviä ja erityisesti opiskelija-asumisen rakentamisen vauhdittaminen nousi voimakkaasti esille. Opiskelija-asuntoja tarvitaan nyt. Erittäin hyvä oli kysymys siitä, miten lautakunta varmistaa, että emme havaitse vahingossa myöhemmin, ettei opiskelija-asuntoja tullutkaan luvattua määrää. Totesin, että tästä täytyy lautakunnassa pitää huoli ja vaikka visualisoida asuntojen tyyppi ja määrä tavoitteisiin nähden seurannan helpottamiseksi aina, kun uusia kaavoja tulee lautakunnan käsittelyyn.

Toinen hyvä kysymys oli, tuleeko alueella ongelmia siitä, että yleiskaavassa alue on merkitty julkisten rakennusten alueeksi. Anniina Stadius kertoi, että tästä syystä alueella tehdään koko Otaniemen kattavaa vaikutusten arviointia, joka olisi myös osa osayleiskaavatyötä. Kuitenkin osayleiskaavaa ei ole tulossa, vaan tämä vaikutusten arviointi riittää. Muistutin myös, että kaava-alueella jokin merkintä ei väistämättä tarkoita, että alueelle ei saa rakentaa mitään muuta: se enemmänkin kuvaa alueen pääasiallista tarkoitusta. Lisäksi maakuntakaavassa vuodektal 2006 Otaniemi on merkitty taajama-alueeksi, eli sille sallitaan monipuolisempikin rakentaminen.

Erityisen tärkeäksi koettiin myös luonnonläheisen rantaraitin säilyttäminen. Tähän lisäyksenä jokunen esitti, että toki rakennetumpaakin rantaa voisi olla, mahdollisesti alueen itäpuolella. Ehdotinkin, että tästä voisi pitää oman tilaisuutensa tai muuten kerätä alueen asukkaiden toiveita ja ideoita.