En ole kovin nostalgiaan taipuvainen ihminen. Vanhojakin asioita on toisinaan mukava muistella, mutta useimmiten pidän katseen suunnattuna eteenpäin tai vähintäänkin nykyhetkeen.

Toisinaan nostalgia iskee kuitenkin lähes fyysisenä tuntemuksena. Näin kävi tänään, yllättävässä paikassa: bussissa kiertoajelulla ympäri vanhaa kotikaupunkiani Jyväskylää.

Muutin Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle jo viisitoista vuotta sitten. Sukuani asuu edelleen paljon Keski-Suomessa ja käyn Jyväskylässä vähintään pari kertaa vuodessa – viimeksi viime viikonloppuna. Siksi nostalgia – hetkellinen muistojen paino, yhtäkkinen kaipaus menneeseen aikaan tuli yllättäen. Tunnetta vahvisti vahva sidos nykyhetkeen: ihailu siitä, miten hyvin kaupunki on onnistunut hoitamaan kasvua ja muutosta poissaollessani.

Tunnetta olisi ehkä voinut myös odottaa. Kiertoajelu vei läpi monien paikkojen, joissa en ole lukioaikojen jälkeen käynyt. Han Moo Do -harjoitusten monitoimihalli, kampusalue, vanha lukio, yläaste ja ala-aste, kaveriporukan kesäistä vuokra-ateljeeta sisällään pitänyt Lutakon talo, akvarellikurssin Kirjailijatalo, omien, sukulaisten ja kaverien asuinkulmat, puistot ja uimarannat olivat jääneet muistoihin, kun omat vierailut ovat keskittyneet pienemmälle alalle.  Mutta merkittävimpänä asiana koin kuitenkin sen, miten hyvin kaupunki on muuttunut.

Kaukaa asiat tuntuvat välillä ehkä huonommilta kuin ovatkaan. Lutakon alueen maantäyttö ei varmasti ole ollut ongelmatonta. Kaupunki on edelleen moottoriteiden halkomaa. Vanhoja rakennuksia on purettu kaupungista paljon uuden tieltä. Uudet kaupan rakennukset ovat automarkettien valtakuntaa.

Se, mitä en muistanut oli, miten paljon vanhaa on jäljellä. En tiennyt, kuinka kunnianhimoista suunnittelua kaupungissa on. Lutakon alueella vanhoja tehdasrakennuksia on säästetty osaksi kaupunkia. Rannoista on tehty julkisia ja yhteisistä puistoista tehty mahdollisimman viihtyisiä ja helposti löydettäviä. Rantaa pitkin menee rantaraitti koko kaupungin iloksi. Vaikka uudet asuinalueet ovat usein lähiömäiseksi mieltämääni pistetaloa, eivät vanhan keskustan hienoa kivijalkakauppaa sisältävää ruutukaavaa, niistä on tehty tehokkaita ja viihtyisiä, ja uudisrakentamisen painopiste on parin kolmen kilometrin sisällä keskustasta. Kävelykatu on edelleen keskustan sydän.

Jyväskylän alueen kasvu on noin tuhat henkeä vuodessa, ja siitä pääosa sijoitetaan Jyväskylän kaupunkiin. Nimenomaan keskusta-alueelle. Parin kilometrin säteelle.Tämän lisäksi toki on myös hajanaisia rantatontteja, seudullista yhteistyötä ja uuden yhdistymisen jälkeisen laajemman Jyväskylän kyläalueiden kehittämistä.

Jopa asuntomessualue, jossa vierailimme lautakunnan päiväretkellä, sijaitsi alle viiden kilometrin päässä keskustasta. Alueella oli myös muutamia kerrostaloja, ja alkuun hieman hätkähdyttävästi aivan rantaan on rakennettu korkeimmat kerrostalot. Kaikkiin rantoihin kerrostalorakentaminen ei ehkä sovi, mutta tämän alueen kaavassa se on mahdollistanut kaksi tärkeää asiaa: rannan säilymisen yhteisessä virkistyskäytössä sekä järvinäkymien demokratisoinnin. Kerrostaloilla mahdollisimman moni saa nauttia järvimaisemista.

Erityisen hienoa oli havaita, kuinka monipuolisen näköistä uudisrakentaminen on. Espoossa monilla alueilla rakentaminen on liian homogeenista, yhden grynderin tekemää. Jyväskylässäkin on tällaisia alueita, mutta monet täydennysrakentamiskohteet ovat ulkoasultaan ja arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisia ja moninaisia. Näistä esimerkkinä KOASin opiskelija-asunnot ja pienempi kerrostalo matkakeskuksen vierellä.

Jyväskylässä ei ole koskaan ollut kovin hyvä julkinen liikenne. Toisaalta sitä ei koskaan kaivannutkaan. Kaikki keskustassa oli parin kilometrin säteellä. Olikin hupaisaa havaita, kuinka kaukaisina periferioina nuorena pitämäni Kuokkala ja Keljo ovat itse asiassa hyvin lähellä keskustaa – parin kolmen kilometrin päässä. Toista maailmaa erottanut Kuokkalan silta oli ahkerassa kävelykäytössä.

Asuntomessuvierailujen tärkein anti on mielestäni aina kaavoittajien tapaaminen ja kaupungin kaavoitusperiaatteiden esittely sekä kaupunkikierrokset. Niin nytkin. Ja joka kerta lautakunnalle selviää jotain uutta ja ihmeellistä, jotain jota Espoossa pidetään kummallisena, vaikeana tai suorastaan mahdottomana.

Viime vuonna Hyvinkäällä puheeksi tuli maapolitiikka ja maanomistus. Hyvinkään kaavoittajat kertoivat, että heillä on periaatteena kaavoittaa vain kaupungin omalle maalle, jolloin kaavoitushyöty realisoituu suoraan kaupungille. Kun kysyimme, onko maan hankkiminen vaikeaa, he totesivat lakonisesti: “Ensimmäisen pakkolunastuksen jälkeen kaikki maanomistajat ovat olleet hyvin halukkaita neuvottelemaan.”

Tällä kertaa oivalluksen aiheutti parkkinormi. Asuntomessualueen – joka kuitenkin on Jyväskylän mittakaavassa periferiassa sijaitseva omakotialue – normi on ollut Espoossa tuttu 1 parkkipaikka / 85 neliötä. Lähempänä keskustaa se on kuitenkin 1/120. Mutta paljonko normi on opiskelija-asunnoissa? 1/1000, vastasi kaavoittaja. Yleisön kohahduksen saattoi kuulla. “Lähtökohtamme on, että tällä tavoin saadaan toteutettua vieraspaikat. Opiskelijat eivät edes halua käyttää autoa, kun opiskelija-asunnot ovat niin lähellä keskustaa.” Ja niin ovatkin, kävelymatkan päässä kaikesta.

Uusin asuinalue, Kankaan väistyvä tehdasalue on kunnianhimoinen. Sitä aloitetaan seuraavaksi. Kaupungin periaatteena on tehdä yksi isompi alue kerralla kuntoon ja samaan aikaan tiivistää sitä mukaa kuin pystyy. Tästä hyvä esimerkki on vanhan linja-autoaseman paikalle rakennettu tehokas umpikortteli aivan Harjun kupeessa, muita pienempiä yksittäisiä taloja monissa kulmissa.

Kankaan alueessa on paljon yhtäläisyyksiä Keraan: väistyvä teollisuusalue, joitain uudellakin alueella käyttökelpoisia tehdasrakennuksia ja hyvä sijainti. Kaikki punatiiliset tehdasrakennukset aiotaan säästää ja liittää osaksi uutta aluetta. Siinä missä Kera on rautatieaseman kupeessa, Kangas on parin kilometrin kävelymatkan päässä keskustasta. Alueesta aiotaan tehdä täysin kävelyyn pohjautuva ja pysäköinti toteutetaan alueen laitamille rakennettaviin pysäköintitaloihin. Tätä pysäköintimallia aiotaan toteuttaa myös Kerassa ja Otaniemessä.

Jyväskylässä käynnin jälkeen tuli hyvin vahvasti olo, että Espoo on edelleen hyvin kaukana kaupungista. Jyväskylän tiukkojen raamien jälkeen tuntuu lähes rikolliselta, miten Espoossa edelleen levittäydytään liki holtittomasti ympäriinsä.

Jyväskylän maapolitiikkaan emme ehtineet tutustua syvällisemmin. Selvää on, että täällä sekä visio että sen toteuttamisen keinot ovat paremmin hallussa. Maan osto ei ole niin itsestäänselvää kuin Hyvinkäällä, mutta maapolitiikka on selvästi Espoota paremmin hallussa.

Myös Espoossa tarvitaan vihdoin vahva, näkemyksellinen maapolitiikka, jonka tulee jatkossa keskittyä paremman kaupungin luomiseen, enemmän oman maan hankkimiseen ja kaavoittamiseen ja enemmän koko kaupungin edun kuin yksittäisten maanomistajien toiveisiin.

On aika ottaa ohjakset taas kaupungin käsiin.