Joskus vuosia sitten, ensimmäisen lapsen kanssa, totesin hyväksi lapsiperheen ohjesäännöksi vanhan vitsin poliisista ja rosvosta: “Määrää sinä suunta, minä määrään tahdin.” Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin ja kaksinkertaisen lapsimäärän kanssa sääntö pitää edelleenkin paikkansa. Lapset eivät estä tekemästä itseä kiinnostavia, monenlaisia asioita, mutta tekemisen tahti tulee mitoittaa perheen pienimpien mukaan.

Vanhimman täytettyä viisi on mukaan tullut myös uusi sivujuonne: pienen ihmisen omat toiveet. Niitä toki on nuoremmillakin, mutta siinä missä kolme on ollut selkeä virstanpylväs “lampun syttymisen”, syy- ja seuraussuhteiden ja omaa nenää pidemmälle katsomisen kanssa, viisi on osoittautunut virstanpylvääksi isommalle pohdiskelulle, omien mieltymysten miettimiselle ja niin värikkäälle kuvittelulle kuin yllättävän pitkälle vievälle suunnittelullekin. (Tosin kyllä nuorempikin jo osaa: kolme vee eräänä aamuna ilmoitti, että “minusta tulee nyt Maahinen, sitten eskari, sitten koululainen, sitten aikuinen ja sitten työmies.”) Kaikkia lasten toiveita ei tarvitse toteuttaa, mutta joitain niistä valikoiden kannattaakin: jopa ulkomailla lapset saattavat tietää merkkipaikoista omien kavereidensa, kirjojen ja television kautta.

Kävimme tänä kesänä Keski-Euroopassa kiertomatkalla (kuvakertomus Exposuren puolella). Matka oli ensimmäinen ulkomaanmatka lasten kanssa pariin vuoteen. Viime kesänä arvelimme, että pidempi matka kaksi- ja nelivuotiaan kanssa olisi todennäköisesti turhankin vauhdikas ja päätimme ottaa loman rauhallisesti. Vietimmekin kesän pääasiassa mökillä. Nyt lähdettiinkin sitten kunnolla reissuun; kymmenen päivää, kolme kaupunkia ja kaksi maata.

Loma toimikin eräänlaisena tulikasteena: miten kolme- ja viisivuotias pärjäävät matkalla?

Jättämättä sen kummempaa cliffhangeria voisin todeta, että erittäin hyvin. Ehkä parhaiten mieleen matkanteosta jäi vanhemmille lasten selvä ymmärryksen laajeneminen niin maantieteestä kuin kielistäkin. Matkan aikana tutkittiin karttoja tarkasti ja pohdiskeltiin missä milloinkin ollaan. Eniten ylpeyttä äidissä herätti etenkin vanhemman lapsen rohkaistuminen puhumaan uutta kieltä: alkuun ujostutti kokeilla uusia sanoja, mutta loppumatkasta niin “Merci bien”, ”Bonjour” kuin “Danke schön”-kin tulivat reippaasti ja pyytämättä. Lapsikin tykkäsi, sillä vaikka kaikki aikuiset eivät kohteliaisuuksia noteeranneetkaan, parhaimmillaan takaisin tuli vastauksen lisäksi myös pusuja ja päänsilityksiä.

Toinen mieleen painunut asia oli, että matkalla saimme aika lailla sellaista lomailua mistä aikuisetkin tykkäsivät. Jätimme huvipuistot ja erillisen lasten viihdytyksen suosiolla muille ja keskityimme ihailemaan kaupunkeja, tapaamaan ystäviä ja istumaan kahviloissa ja ruokapaikoissa. Päivän ohjelma saattoi olla kävely nähtävyydelle tai funicular jonkun kukkulan laelle, kahvitauko, paluu kävellen takaisin ja ruoka matkan varrella. Lapset jaksoivat parhaimmillaan puolentoista-parinkin tunnin ateriat yllättävän hyvin, tosin pientä viihdykettä kännykästä tarvittiin pisimmillä aterioilla. Toki karuselleissa ja leikkipaikoissa pysähdeltiin aina kun aika antoi myöten.

Metroilla, ratikoilla ja junilla tuli matkustettua paljon ja ne olivat loman lopussakin vielä yhtä kovaa valuuttaa kuin sen alkuun. Ystävien luona majailu kesken roundtripin toi toivottua stressittömyyttä, kun lapset pääsivät majapaikan lelujen kimppuun. Saimme olla rauhassa vähän aikaa kodinomaisissa oloissa, vain lähileikkipuistossa ja -kortteleissa käyden ja viettäen iltaa välillä yömajassamme itse kokaten. Se teki hyvää myös lapsille, sillä etenkin pienimmille jatkuva matkanteko voi olla liian stressaavaa: omista lapsistamme huomasi, että vanhempi ymmärsi jo hyvin mitä teemme ja minne menemme, mutta nuorimmalle vaihtuvat maisemat ja se, ettei ihan ymmärrä mitä koko ajan tapahtuu oli rankempaa.

Oikeastaan vain yhden asian olisimme ehkä muuttaneet näin jälkikäteen: hieman enemmän aikaa puistoissa ja leikkipuistoissa. Niitä lapset toivoivat ja niissä kävimmekin, mutta niille jäi lopulta aika vähän aikaa. Puistot ja vapaa leikki rentouttavat lapsia ja näin monessa paikassa vieraillessa lapsille tulee tarjota mahdollisimman paljon omaa vapaata aikaa.

Matkanteko kannatti, ja oli mukava päästä testaamaan miten koko perheen mini-interrail toimi. Olen koonnut jonkin verran vinkkejä matkantekoon, joita julkaisen seuraavissa postauksissa: ne ovat ennen kaikkea muistinvirkistystä itselle tuleviakin matkoja varten, mutta toivottavasti avuksi myös muille lasten kanssa reissaaville.