Kirjoittaja: Kirsi Louhelainen

by

Kahvilat ja kotiruoka suosiossa

Taantumassakaan kaikki mittarit eivät osoita alaspäin. Lähiaikoina olen bongannut kaksi hyvää uutista siitä, miten kauppa on jopa kasvanut viimeisen vuoden aikaan.

Tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä on juttu ”10 tarinaa lamasta” jossa eri ihmisiltä kysytään, miten lama on heihin vaikuttanut. Joukossa on monia surullisia tapauksia, joissa myynti on loppunut kuin seinään tai väki odottelee lomautusta. Yksi poikkeus joukossa kuitenkin oli: kauppahallissa kauppa käy. Jutussa haastateltu lihakauppias totesi, että ihmiset laittavat enemmän ruokaa kotona ja ostavat mielellään sitä varten laadukkaita ruoka-aineita. Ja tottahan tuo: kotona kunnon ruoka-aineista tehty ateria kun maksaa reippaasti einestä vähemmän, maistuu paremmalta ja myös ravitsee paremmin.

Hesari tutki uusia kahviloita ja totesi, että kahvilat pitävät lamassa pintansa vaikka ulkona syönti vähenee. Vaikka ruokaa siis tehdään kotona, kotiin ei haluta jäädä kököttämään ja kahvilat voittavat. Helsinkiinkin on avattu lukuisia uusia kahviloita, ja niistä suurin osa pärjää mainiosti.

Myös luomuruoan tarjonta on lisääntynyt –  ymmärtääkseni useitakin myymälöitä on avattu kevään mittaan, tuoreimpana mainitsemani Eat&Joy-maatilatori. Kasvava ympäristötietoisuus saa ihmiset valitsemaan luomua ja muutenkin parempia ruoka-aineita. Ja toivon mukaan vaikkapa kotimaiset juurekset ja vihannekset löytävät tiensä yhä useampaan pöytään, olipa se luomua tai ei – voittanee maussa ja ravintoarvossa 6-0 laman toisen voittajan, pikaruokalat.

by

Puheenvuoro yrityksen sisältä

Sunnuntain Hesarissa oli erinomainen mielipidekirjoitus. (Ei sillä, etteikö siellä olisi yleensä useitakin.) Nimimerkin takana esiintyvä johtaja kirjoitti otsikolla ”Mikä on yritysjohdon yhteiskuntavastuu?” Hän kertoi, kuinka hänenkin yrityksessään tulostavoitteita on nostettu vuosi vuodelta – tarina, jonka olen kuullut monesti ennenkin – ja taantuman aika ei ole muodostanut poikkeusta. Saadakseen parhaat mahdolliset bonukset hänenkin osastollaan on aina pyritty myös ylittämään nuo tavoitteet. Huolimatta taantumasta, nämä ihmiset ovat jälleen kerran merkinneet tavoittekseen paremman tuloksen kuin ylhäältä annettu, joka on sekin parempi kuin edellisvuoden tulos.

Tässä taloustilanteessa yhtälö on mahdoton, minkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Päästäkseen tavoitteeseensa noiden johtajien ainut keino on vähentää väkeä. Lyhytnäköinen ratkaisu, joka tulee heikentämään heidän mahdollisuuksiaan parempiin tuloksiin jo parin vuoden aikajänteellä, kun taantuma alkaa hellittää. (Jätän nyt väliin spekuloinnin taantuman kestosta. Joskus se päättyy, jollain tavalla.)

Yritysjohtajan viesti oli yksinkertainen: olisiko meidän mahdotonta edes yhden vuoden ajan olla tavoittelematta maksimibonuksia ja keskittyä sen sijaan tekemään työmme hyvin?

by

Uusia naamoja europarlamenttiin

Jännitysnäytelmä on tältä kertaa ohi. Äänestysprosentti ei päätä huimannut, mutta Timo Soinin äänisaalis kylläkin. No, kahden vuoden päästä mies tulee taas Suomeen keräämään eduskuntavaalien äänet – saa nähdä tuleeko perussuomalaisista koskaan ns. oikeaa puoluetta vai jääkö se pysyvästi yhden miehen showksi. Toisaalta, vaikka Soini jätetään laskuista, puolue oli onnistunut triplaamaan edelliskerran kannatuksen melkein keskivertomepin äänisaaliin suuruiseksi.

Muuten valittu joukko näyttää kovasti hääseremoniasta poimitulta: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua. SDP:n ei parane juuri röyhistellä: käytännössä puolue sai yhden paikan Mitro Revolta lainatuilla äänillä. Eipä kyllä voitoksi voi sanoa yhdenkään suuren puolueen vaalitulosta. Hyvä kuitenkin että saadaan pakkaa välillä vähän sekaisin. En jaksa myöskään uskoa että Soini saisi hirveitä tuhoja parlamentissa aikaan – toivottavasti oletukseni ei osoittaudu vääräksi.

Hesari oli heti käynyt tutkimassa uusien meppien kannan maataloustukiin. Noin puolet olisi valmis vähentämään EU:n nykyisiä tukia. Hyvä, että tähänkin on valmiutta. Kyseessä ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen asia, kuten aiemminkin kirjoitin: toivottavasti Joku ™ intoutuisi selvittämään maataloustukien muutosten vaikutusta. Toisaalta olin ollut ymmärtävinäni että nykyiset tuet on jo lyöty aika pitkälle ajalle lukkoon. Mutta siinä olisikin aikaa selvittää asiaa.

Ylituotanto pitäisi saada kuriin eikä sitä saisi viedä veronmaksajien rahoilla muualle. Viljelijöiden pitäisi saada kunnon korvaus tuotannostaan eikä voittoa saisi valuttaa välikäsille. Luulen että itse koetan äänestää mahdollisimman paljon jaloillani tulevana kesänä ja ostaa suoraan viljelijältä – kannustan kaikkia muitakin tekemään saman! Onneksi on tiedossa maatilaekskursio juhannuksena – toivottavasti siellä on jo jotain pientä maisteltavissa. Ja toivottavasti ehdin haastelemaan itse viljelijöiden kanssa hieman siitä, mitä he tuotannostaan saavat ja kuinka sillä elää.

by

Rahan teosta ja tekemättömyydestä

Eräs omituisimpia piirteitä kaatuneessa pankkijärjestelmässä on ollut ”taloudellisen innovaation” konsepti. Taloudellinen innovaatio – siis riskirahastot, CDO:t ja lukuisat toinen toistaan omituisemmat rahoitusinstrumentit  katsottiin erinomaiseksi ideaksi, koska niistä saatiin taloudellista kasvua. Kasvu luonnollisestikin paljastui näennäiseksi.

Finanssialan yritykset, pankit ja ne jotka eivät enää nimellisesti olleet pankkeja, saattoivat luoda rahansa lainaamalla. Tämä ei luonnollisestikaan vielä ollut itsessään paha asia: näin fiat money -järjestelmä toimii. Kun kunnon kansalainen haluaa lainata rahaa, pankki luo sitä ”tyhjästä” kunhan sillä on tietty valtion määrittelemä ns. pesämuna lainarahalle ja kansalainen voi sen jälkeen sijoittaa rahan jonnekin. Kansalainen tyypillisesti sijoittaa sen tavaroihin, palveluihin tai yrityksen perustamiseen – hyvin konkreettista siis.

Ongelma syntyi, kun saimme kuvaan nämä monimutkaiset rahoitusinstrumentit. Näitä instrumentteja voitiin ostaa, myydä ja luoda niin, että samalla voitiin taas kerran luoda rahaa markkinoille. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut tätä esimerkillistä kansalaista, joka olisi tehnyt rahalla jotain konkreettista. Rahoitusinstrumentteja ostettiin, myytiin ja vakuutettiin ristiin rastiin ilman, että pankeilla oli riittäviä vakuuksia. Niiden arvon noustessa pankkien voitot nousivat, vaikka juuri mitään reaalimaailman tuottoa ei saatu. (Jos ei siis lasketa investointipankkiirien keittäjien ja kodinhoitajien työllistymisvaikutusta.) Historiallista siis oli, että talouden kasvulla ei ollut mitään tekemistä tuottavuuden kasvun kanssa. Keisarin olemattomia vaatteita ei kuitenkaan nähty, koska oli hyvin hankala osoittaa, oliko jokin pankkisektorin tekeminen tuottavaa vai ei. (Eräässä NYT:n blogissa spekuloidaan juuri, että innovaatiot olivat viime vuosikymmenellä muutenkin vähissä – hauska kontrasti edelliseen juttuuni…)

Rautalangasta voidaan siis vääntää, että finanssisektorin varallisuus kasvoi, koska sektori itse loi rahaa, jota se käytti kasvuun. Järjestelmään toki syötettiin roimasti lisää kuplaan rohkaistuneiden asuntovelallisten ja monien muiden taholta. Lopulta  velkavetoinen kasvu päättyy luonnollisesti velan kutistumiseen ja kasvu syö näin itsensä pois. Tästä kirjoittaa myös Martin Wolf taannoisessa kolumnissaan.

Taloutta ei saa järkevälle uralle, ellei tälle kaikelle ”innovaatiolle” panna stoppia. Pankkitoiminnasta tulee saada taas tasaisen harmaata: liiketoimintaa, jonka pääasiallinen tarkoitus on tukea muuta liiketoimintaa, ei itseään. Amen sanoo tälle myös Krugman laajalle levinneessä kolumnissaan Making Banking Boring. Tätä tukee hiljan palkitun taloustieteilijän Emmanuel Saezin tutkimus tuloeroista ja niiden vaihtelusta. Tuloerot olivat suurimmillaan USA:ssa 20-luvulla, suuren laman alla, pienenivät sitten ja kasvoivat taas 80-luvulta eteenpäin. Tätä taloudellisen eriarvoisuuden aikaa leimasi molempina kausina kasvanut ”taloudellinen innovaatio.”

Jätetään siis innovaatiot niille, jotka sen paremmin osaavat. Toivotaan tuottoisia hetkiä t&k:ssa vaikkapa tietotekniikan, biotekniikan ja ympäristö- ja energiatekniikan alalle. Jätetään pankkien tehtäväksi rahoittaa näitä fiksumpia innovaattoreita.

by

EU:lla hyvä startti ilmastokisassa

EU:n kasvihuonekaasupäästöt olivat vähentyneet 1,2% vuoden 2007 aikana. Vuoden 1990 tasosta päästöt ovat laskeneet yli yhdeksän prosenttia. Vaikea sanoa, kuinka suuri osa kunniasta lankeaa talouskriisille – se kun on vähentänyt päästöjä huomattavasti vähenevän tuotannon muodossa. Ymmärsin kuitenkin, että artikkelissa pelataan vuoden 2007 lukemilla. Näyttäisi siis siltä, että Eurooppa pääsee tämänhetkiseen tavoitteeseensa eli 20% päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tosin nyt ehdotetaan jo uusia, tiukempia rajoja.

Kaavion mukaan yllättävän moni Itä-Euroopan maa on vähentänyt dramaattisesti päästöjä vuoden 1990 tasosta. Lyhyt artikkeli ei kerro tarkempaa taustaa luvuille, kenties osasyy voisi olla kivihiilen polton väheneminen? Espanja ja Portugali ovat joukon pahiksia, syyksi esitetään maiden alunperin alhaista teollistumisastetta ja talouden voimakasta kasvua, joka on lisännyt mm. Espanjassa kivihiilen käyttöä. Nyt sielläkin pahin kupla lienee taittunut, toivottavasti uuteen nousuun lähdetään puhtaammin eväin..

by

Pieni on tehokasta

The Economistin tuore artikkeli väittää, että USA:n Japania parempi innovaatiokyky johtui osittain sääntelystä, ei sen puutteesta. (Tosin Japania ei kyllä perinteisesti ole pidetty ihan epäinnovoivana maana. Artikkelissa selitetään väitettä lähemmin.) Kiinnostava näkökanta eikä välttämättä ihan hatusta vedetty – vaikken vielä ehtinyt lukea tuota loppuun, niin artikkelin yksi teesi on, että pienemmät, hajotetut yritykset toimivat tehokkaammin ja innovatiivisemmin, kun kilpailumahdollisuuksia aukeaa ja toisaalta pienemmät yritykset joutuvat tekemään yhteistyötä.

Artikkelin mukaan siis myös GM:n tulevaisuus on toivoa täynnä. Vielä ei tietysti voi sanoa, kuinka hyvin konkurssipesä hoituu: pahin tilannehan on, että velat lähtevät ja uusi yritys jatkaa vanhaan malliin hieman pienemmällä organisaatiolla. Todennäköisesti edessä on kuitenkin isoja muutoksia juuri positiiviseen päin. Näitä tukee myös USA:n uusi päästörajoituslaki.

GM:n kuolinkamppailua (joka on kyllä jatkunut jo hyvän tovin) on ollut aika tuskaisaa seurata. Ehkä naurettavin juttu, minkä kuulin, oli että vielä saadessaan rahoitusta valtiolta firma syyti satoja miljoonia oikeudenkäynteihin eri osavaltiossa juurikin päästörajoituksia vastaan, voidakseen rauhassa jatkaa sellaisten autojen tekemistä, joille ei enää ollut edes kysyntää. Jutun surkuhupaisin yksityiskohta oli, että myös Toyota osallistui näihin oikeudenkäynteihin isolla rahalla – ei siksi, että se olisi tehnyt näitä isopäästöisiä autoja, vaan siksi, että Toyotan bisnekselle teki gutaa se, että amerikkalaiset autojätit sinnikkäästi tekivät Hummereitaan samalla kun Toyota kasvatti myyntiä vähäpäästöisissä malleissa napsien isommilta markkinaosuutta tasaiseen tahtiin. (Hummer lähti nyt myyntiin. Katsotaan kuka ostaa…)

Toivottavasti uuden GM:n johtajat eivät enää määrittele firman tavoitteeksi ”emme tee autoja, vaan rahaa.”

by

Kiina on toista maata

Kiinan todellisuus ei lakkaa hämmästyttämästä. Kommunistinen kapitalismi jyrää omituisuudellaan ja uhmaa länsimaista logiikkaa.

Kiinalainen logiikka on luku sinänsä. Ilmastonmuutostietoisuuden edetessä Kiinassakin on jouduttu ottamaan kantaa siihen, miten he kantavat vastuuta tulevaisuudesta. Kivihiilivetoisessa taloudessa tarvittavat muutokset ovat dramaattisia. On totta, että on epäreilua, että länsimaat saivat aikanaan tuprutella hiilivoimaloillaan minkä kerkisivät, kun nyt Kiina ja muut kehittyvät maat joutuvat (tai ainakin vaadimme, että niiden pitäisi) tinkimään. Kiinan ratkaisuehdotukset ovat silti ainutkertaisia.

Muistanemme vielä, että Kiina taannoin ehdotti, että länsimaiden tulisi maksaa Kiinalle korvausta siitä, että länsimaiden kulutus tuhoaa Kiinan luontoa. Väite on sikäli absurdi, että Kiina on eniten itse hyötynyt tästä länsimaiden kulutuksesta. Oikeassa Kiina toki oli ainakin sen suhteen, että aiheutetuille tuhoille tulisi saada hinta. Loogisinta ratkaisua Kiina ei kuitenkaan voi hyväksyä: hiili- tai ympäristöveroa tuotetuille tavaroille. Se kun vähentäisi Kiinan vientiä nostamalla tuotteiden hintaa kuluttajalle. (En sinänsä vastusta teollistuvan maailman auttamista ympäristöasioissa. Tälläkin hetkellä sitä paitsi Kiina saa runsaasti myös länsirahaa ympäristöprojekteihin. Mutta maan näkökanta siihen, että se on syytön omiin päästöihinsä on…no, sitä mitä saatoimme odottaakin.)

Kiinahan ei olisi päässyt valtavaan vientivetoisuuteensa ilman sinnikästä ja erheellistä talouspolitiikkaa. Renminbi on pidetty tiukasti kiinni dollarissa, vaikka vienti on kasvanut kohisten. Normaalissa, rajoittamattomassa kaupankäynnissä voimakkaasti kasvava vienti nostaisi valuutan arvoa nostaen samalla vietävien tavaroiden hintaa. Tämä toimisi automaattisena rajoittimena, joka estäisi viennin ylikuumenemista ja etsiytyisi ainakin ideaalitilanteessa tasapainopisteeseen. Sen sijaan Kiina piti valuuttaansa keinotekoisen alhaisena ja osti sillä läjäpäin dollareita. Samalla siis heikennettiin valuuttaa sitä myymällä, ja suurin osa myynnistä suuntautui dollareihin, jolloin näppärästi valtionlainan ja monen muun lainan muodossa rahoitettiin kiinalaisten tavaroiden myyntiä USA:ssa. Ja kierre jatkui. Nythän ollaan tilanteessa, jossa Kiina ei uskalla myydä dollareitaan vaan joutuu rahoittamaan USA:ta lisää ettei sen nykyisten sijoitusten arvo katoaisi: USA taas on palannut reaalipolitiikkaan ja pitää suun tiukasti supussa niin ihmisoikeus- kuin muistakin pikku epäkohdista, että sen suurin rahoittaja ei löisi hanoja kiinni nyt kun velkaa tarvitaan elvytykseen. (Viime aikaisten uutisointien perusteella elvytyslainojen nosto on muuten takkuillut.)

Kiina on myös tunnettu siitä, että faktoja voidaan tarvittaessa muokata tai niiden olemassaolo kiistää kokonaan. Hupaisaa oli bongata Krugmanin blogista seuraava uutinen: näyttää siltä, että Kiinan tämänhetkiset kasvuluvut on feikattu, koska sähkönkulutus, joka on normaalisti korreloinut talouskasvun kanssa, on heikentynyt. Kiinan vastaus epäilyihin oli poistaa julkisuudesta sähkönkulutustilastot. Alkuperäisen WSJ:n uutisen sanoin: Kiinan talous muistuttaa makkaraa siinä suhteessa, ettet todellakaan halua tietää mitä se oikeasti pitää sisällään.

by

Luomutori keskustassa

Kävelin jokin aika sitten Lasipalatsin ohi ja bongasin erään tyhjän tilan ikkunassa ison mainosjulisteen. Kyseiseen liiketilaan avataan 1.6 Eat&Joy-maatilatori. Tori on järjestetty aiemminkin, ja tilasta saa ostaa yli sadan tuottajan tuotteita ainakin syksyyn saakka. Tarjolla on prosessoimatonta ruokaa ja jopa oluita. (Löysin muuten hupaisan uutisen, jossa torin tuottaja Aki Arjola oli käynyt tutustumassa Valkoisessa talossa Michelle Obaman luomupuutarhaan ja päässyt juttelemaan itse Barack-herran sekä senhetkisen vieraansa, Pakistanin presidentin kanssa.)

Aion itse käydä tarkistamassa tarjonnan mahdollisimman pian – kokeiluni ruoan tilaamisesta päättyi nimittäin hieman surkuhupaisasti, enkä ole vielä onnistunut saamaan ruokaa kotiin asti. Testasin Labby-nimistä paikkaa, ja vaikka sähköpostiin tulikin tilausvahvistus, itse ruokaa ei koskaan kuulunut – nyt on mennyt jo ainakin kaksi kuukautta tilauksesta joten en edes oleta mitään enää tapahtuvan. Tiedustelin sähköpostitse, minne ruoka oli jäänyt, mutta siihen ei kuulunut koskaan vastausta, ja puhelimeen ei vastattu (vai olisiko ollut toistuvasti varattu). Jätin asian sikseen, koska olin valinnut ruoanmaksun toimituksen yhteydessä eli ainakaan omista pennosistani ei jäänyt mitään kiinni. Seuraavalla kerralla pitää koettaa jotain muuta.

by

EU lisää pankkivalvontaa

EU pyrkii suitsimaan pankkeja uudella finanssivalvontajärjestelmällä. Esitys kuulostaa kyllä kovin byrokraattiselta: monta uutta valvontaelintä ja virastoa, joilla ei kuitenkaan ole muuta kuin arvovaltaa. Makrotason riskejä, esimerkkinä asuntolainakuplat, valvoisi niinsanottu riskineuvosto. Isoja Euroopassa toimivia pankkeja ja muita finanssilaitoksia taas valvoisi Euroopan finanssivalvojien järjestelmä. Tämä uusi järjestelmä tarvitsee kolme uutta virastoa: EU:n pankkivalvontavirasto, EU:n vakuutus- ja eläkevalvontavirasto sekä EU:n arvopaperivalvontavirasto. Lisäksi jokaista ylikansallista pankkia valvoo vielä oma valvontakollegionsa.

Valvontajärjestelmässä siis riittää ainakin virastoja. Valitettavasti suurimmat valvonnan ongelmat eivät välttämättä tuolla ratkea. USA:n pankkikriisissä ongelmana oli, että valvontajärjestelmältä oli viety liki kaikki valtaoikeudet, mitä EU:n vastaavilla ei myöskään tule olemaan. USA:n valvonta oli myös hajautettu eri tahoille, joiden väliset vastuut olivat epäselviä. Loppujen lopuksi myös väki oli niin vähissä, että valvonta käytännössä jätettiin herrasmiessopimuksella pankkien itsensä vastuulle. Melkoisia gentlemanneja.

Joka tapauksessa on hyvä, että jotain yritystä EU:n taholtakin tehdään. Kansallinen valvonta ei kerta kaikkiaan riitä kun suurin osa valvottavista ja vähintään valvottavien käymistä kaupoista kulkee rajojen yli. Toisaalta jos EU:lla ei ole minkäänlaista valtaa asettaa rajoja – esim. johdannaiskaupan säätelystä on ollut nyt puhetta, ja se voisi EU:n tasollakin onnistua – täytyy pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että asianosaiset oikeasti kuuntelevat mitä vallattomat virastot sanovat. Toisaalta valvontajärjestelmän yksityiskohdat eivät ole vielä lähellekään selviä: vielä on siis muutenkin liian aikaista arvata, miten hyvä järjestelmä tästä saadaan.

by

Kalassa tiskillä

Kirjoitin hyvä tovi sitten kalakantojen tilasta ja siitä, mitä ongelmia kalastus on aiheuttanut kalakannoille. Pari viikkoa sitten julkistettu uusi versio WWF:n kalaoppaasta kertoo selkokielellä, mitä kaloja kannattaa suosia ostoksissa ja mitä välttää. Kiitettävästi julkisuutta saanut opas luokittelee kalat kolmeen kastiin: vihreää valoa näytetään kestävästi pyydetyille kaloille, joihin ei ole kertynyt suurta määrää ympäristömyrkkyjä, keltaista tulee välttää ja punaiset lajit ovat niin uhanalaisia, että ne on syytä jättää tiskiin. Opas löytyy WWF:n ruokaopassivulta.

Opas tuli mieleeni, kun selailin tuoreinta Pirkka-lehteä. K-kaupat ovat ottaneet ilahduttavan aktiivisen roolin kalatiskeillään (he selvästi osaavat haistella kuluttajien mielialoja, ja hyvä niin) ja kertoivat pyrkivänsä edistämään oppaassa mainittuja vihreän valon kaloja valikoimissaan. Kauempaa tulevalle kalalle he käyttävät brittiläisen Marine Conservation Societyn fishonline.org-sivuja, joilla on samantapainen kattava kalaopas. Ko. oppaassa kalat on jaoteltu luokkiin 1-5, joista 1 on fiksuin valinta. Ruokakesko kertoo suosivansa hankinnassa luokkien 1 ja 2 kaloja. Ohjenuorat ovat peräisin viime vuoden lopulla tehdystä kala- ja äyriäislinjauksesta, jota tullaan päivittämään vuosittain. Linjaus on osa ns. K-ympäristökauppakonseptia, jonka muista osista toivon kuulevani lisää. (Linjaus on tosin käytössä vasta  keskitetyissä hankinnoissa, ja kauppojen omissa hankinnoissa se otetaan huomioon viimeistään ensi vuonna.)

Olisi mielenkiintoista tietää, miten muut ketjut ovat asiansa järjestäneet – epäilen, että Suomen muutamien ketjujen hallussa olevalla pelikentällä kaikki joutuvat väkisinkin peliin mukaan. Liekö kellään taskussa viimeisintä Yhteishyvää, jos siinä vaikka mainittaisiin S-ryhmän tuoreista linjauksista?

Kalastusteeman yhteydessä on pakko mainita, että Islanti valmistautuu EU-jäsenyysneuvotteluihin. Suurimmaksi pullonkaulaksi saattaa muodostua maan kalastus: maan tärkein elinkeino pitää tällä hetkellä pinnalla liki koko maata, kun kalan vienti on nopeassa tahdissa noussut takaisin maan tärkeimmäksi elinkeinoksi pankkisektorin ja sisäisen kulutuksen romahdettua. Olen myös ymmärtänyt, että Islannilla kalastus on järkevästi säädeltyä, ja he eivät mielellään päästäisi EU:n muita maita kalavesilleen (EU:ssa kun sen kestävyyden kanssa on välillä vähän niin ja näin. Toki islantilaisten pääasiallinen pelko lienee kotimaisen kalastuksen romahdus kilpailun edessä). He toivovat jotain erityisjärjestelyä kalastuksensa osalta, mutta todennäköisesti tiedossa on korkeintaan pitkä siirtymäaika. Toivottavasti EU:n kala-asiat saadaan parempaan kuosiin sillä välin.