Kiinan todellisuus ei lakkaa hämmästyttämästä. Kommunistinen kapitalismi jyrää omituisuudellaan ja uhmaa länsimaista logiikkaa.

Kiinalainen logiikka on luku sinänsä. Ilmastonmuutostietoisuuden edetessä Kiinassakin on jouduttu ottamaan kantaa siihen, miten he kantavat vastuuta tulevaisuudesta. Kivihiilivetoisessa taloudessa tarvittavat muutokset ovat dramaattisia. On totta, että on epäreilua, että länsimaat saivat aikanaan tuprutella hiilivoimaloillaan minkä kerkisivät, kun nyt Kiina ja muut kehittyvät maat joutuvat (tai ainakin vaadimme, että niiden pitäisi) tinkimään. Kiinan ratkaisuehdotukset ovat silti ainutkertaisia.

Muistanemme vielä, että Kiina taannoin ehdotti, että länsimaiden tulisi maksaa Kiinalle korvausta siitä, että länsimaiden kulutus tuhoaa Kiinan luontoa. Väite on sikäli absurdi, että Kiina on eniten itse hyötynyt tästä länsimaiden kulutuksesta. Oikeassa Kiina toki oli ainakin sen suhteen, että aiheutetuille tuhoille tulisi saada hinta. Loogisinta ratkaisua Kiina ei kuitenkaan voi hyväksyä: hiili- tai ympäristöveroa tuotetuille tavaroille. Se kun vähentäisi Kiinan vientiä nostamalla tuotteiden hintaa kuluttajalle. (En sinänsä vastusta teollistuvan maailman auttamista ympäristöasioissa. Tälläkin hetkellä sitä paitsi Kiina saa runsaasti myös länsirahaa ympäristöprojekteihin. Mutta maan näkökanta siihen, että se on syytön omiin päästöihinsä on…no, sitä mitä saatoimme odottaakin.)

Kiinahan ei olisi päässyt valtavaan vientivetoisuuteensa ilman sinnikästä ja erheellistä talouspolitiikkaa. Renminbi on pidetty tiukasti kiinni dollarissa, vaikka vienti on kasvanut kohisten. Normaalissa, rajoittamattomassa kaupankäynnissä voimakkaasti kasvava vienti nostaisi valuutan arvoa nostaen samalla vietävien tavaroiden hintaa. Tämä toimisi automaattisena rajoittimena, joka estäisi viennin ylikuumenemista ja etsiytyisi ainakin ideaalitilanteessa tasapainopisteeseen. Sen sijaan Kiina piti valuuttaansa keinotekoisen alhaisena ja osti sillä läjäpäin dollareita. Samalla siis heikennettiin valuuttaa sitä myymällä, ja suurin osa myynnistä suuntautui dollareihin, jolloin näppärästi valtionlainan ja monen muun lainan muodossa rahoitettiin kiinalaisten tavaroiden myyntiä USA:ssa. Ja kierre jatkui. Nythän ollaan tilanteessa, jossa Kiina ei uskalla myydä dollareitaan vaan joutuu rahoittamaan USA:ta lisää ettei sen nykyisten sijoitusten arvo katoaisi: USA taas on palannut reaalipolitiikkaan ja pitää suun tiukasti supussa niin ihmisoikeus- kuin muistakin pikku epäkohdista, että sen suurin rahoittaja ei löisi hanoja kiinni nyt kun velkaa tarvitaan elvytykseen. (Viime aikaisten uutisointien perusteella elvytyslainojen nosto on muuten takkuillut.)

Kiina on myös tunnettu siitä, että faktoja voidaan tarvittaessa muokata tai niiden olemassaolo kiistää kokonaan. Hupaisaa oli bongata Krugmanin blogista seuraava uutinen: näyttää siltä, että Kiinan tämänhetkiset kasvuluvut on feikattu, koska sähkönkulutus, joka on normaalisti korreloinut talouskasvun kanssa, on heikentynyt. Kiinan vastaus epäilyihin oli poistaa julkisuudesta sähkönkulutustilastot. Alkuperäisen WSJ:n uutisen sanoin: Kiinan talous muistuttaa makkaraa siinä suhteessa, ettet todellakaan halua tietää mitä se oikeasti pitää sisällään.