Päivänpolttavat

by

Ruokaketjun voitonjako selvitykseen

Lauantain Hesarissa oli pikku-uutinen, joka ilahdutti suuresti. Olen kirjoittanut aikaisemminkin paljon ruokaketjusta, välikäsistä ja eurooppalaisesta paradoksista, jossa tuottajat saavat vähemmän ja kuluttajat maksavat enemmän. Maitotaloudessa esim. Valio väittää, että sillä kerta kaikkiaan ei ole varaa tehdä toisin. (Muun Euroopan ylituotanto tosin varmasti osittain näin vaikuttaakin.) Nyt maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on, ilmeisesti Valion viimeisimmän ilmoituksen innoittamana, päättänyt selvityttää, miten voitot ruokaketjussa todella jakautuvat. Selvityksen alle ovat tulossa siis mm. viljelijän palkka, kuljetuskustannusten osuus sekä kaupan osuus elintarvikkeiden hinnasta. (Oletettavasti siis myös välikädet ja valmistajat saavat oman syyninsä.)

Etsiessäni linkkiä Maaseudun tulevaisuudesta (Hesarin juttu oli hyvin lyhyt ja ylimalkainen, ja yllä on jo sen sisältö) törmäsin myös Sirkka-Liisa Anttilan vetoomukseen, jossa kehotetaan etsimään keinoja lisätä maaseudun tuottavuutta. Energian ja lannoitteiden hinnannousu yhdistettynä hyvin vähän nousseisiin tai jopa laskeneisiin tuottajahintoihin on aiheuttanut ongelmia viljelijöiden keskuudessa. Tähän sopii mainiosti myös tuo yllämainittu selvitys – miksi ihmeessä viljelijät ovat kutakuinkin ainut ryhmä, joka ei voi siirtää nousseita tuotantokustannuksia hintoihinsa?

by

Uusia naamoja europarlamenttiin

Jännitysnäytelmä on tältä kertaa ohi. Äänestysprosentti ei päätä huimannut, mutta Timo Soinin äänisaalis kylläkin. No, kahden vuoden päästä mies tulee taas Suomeen keräämään eduskuntavaalien äänet – saa nähdä tuleeko perussuomalaisista koskaan ns. oikeaa puoluetta vai jääkö se pysyvästi yhden miehen showksi. Toisaalta, vaikka Soini jätetään laskuista, puolue oli onnistunut triplaamaan edelliskerran kannatuksen melkein keskivertomepin äänisaaliin suuruiseksi.

Muuten valittu joukko näyttää kovasti hääseremoniasta poimitulta: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua. SDP:n ei parane juuri röyhistellä: käytännössä puolue sai yhden paikan Mitro Revolta lainatuilla äänillä. Eipä kyllä voitoksi voi sanoa yhdenkään suuren puolueen vaalitulosta. Hyvä kuitenkin että saadaan pakkaa välillä vähän sekaisin. En jaksa myöskään uskoa että Soini saisi hirveitä tuhoja parlamentissa aikaan – toivottavasti oletukseni ei osoittaudu vääräksi.

Hesari oli heti käynyt tutkimassa uusien meppien kannan maataloustukiin. Noin puolet olisi valmis vähentämään EU:n nykyisiä tukia. Hyvä, että tähänkin on valmiutta. Kyseessä ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen asia, kuten aiemminkin kirjoitin: toivottavasti Joku ™ intoutuisi selvittämään maataloustukien muutosten vaikutusta. Toisaalta olin ollut ymmärtävinäni että nykyiset tuet on jo lyöty aika pitkälle ajalle lukkoon. Mutta siinä olisikin aikaa selvittää asiaa.

Ylituotanto pitäisi saada kuriin eikä sitä saisi viedä veronmaksajien rahoilla muualle. Viljelijöiden pitäisi saada kunnon korvaus tuotannostaan eikä voittoa saisi valuttaa välikäsille. Luulen että itse koetan äänestää mahdollisimman paljon jaloillani tulevana kesänä ja ostaa suoraan viljelijältä – kannustan kaikkia muitakin tekemään saman! Onneksi on tiedossa maatilaekskursio juhannuksena – toivottavasti siellä on jo jotain pientä maisteltavissa. Ja toivottavasti ehdin haastelemaan itse viljelijöiden kanssa hieman siitä, mitä he tuotannostaan saavat ja kuinka sillä elää.

by

EU lisää pankkivalvontaa

EU pyrkii suitsimaan pankkeja uudella finanssivalvontajärjestelmällä. Esitys kuulostaa kyllä kovin byrokraattiselta: monta uutta valvontaelintä ja virastoa, joilla ei kuitenkaan ole muuta kuin arvovaltaa. Makrotason riskejä, esimerkkinä asuntolainakuplat, valvoisi niinsanottu riskineuvosto. Isoja Euroopassa toimivia pankkeja ja muita finanssilaitoksia taas valvoisi Euroopan finanssivalvojien järjestelmä. Tämä uusi järjestelmä tarvitsee kolme uutta virastoa: EU:n pankkivalvontavirasto, EU:n vakuutus- ja eläkevalvontavirasto sekä EU:n arvopaperivalvontavirasto. Lisäksi jokaista ylikansallista pankkia valvoo vielä oma valvontakollegionsa.

Valvontajärjestelmässä siis riittää ainakin virastoja. Valitettavasti suurimmat valvonnan ongelmat eivät välttämättä tuolla ratkea. USA:n pankkikriisissä ongelmana oli, että valvontajärjestelmältä oli viety liki kaikki valtaoikeudet, mitä EU:n vastaavilla ei myöskään tule olemaan. USA:n valvonta oli myös hajautettu eri tahoille, joiden väliset vastuut olivat epäselviä. Loppujen lopuksi myös väki oli niin vähissä, että valvonta käytännössä jätettiin herrasmiessopimuksella pankkien itsensä vastuulle. Melkoisia gentlemanneja.

Joka tapauksessa on hyvä, että jotain yritystä EU:n taholtakin tehdään. Kansallinen valvonta ei kerta kaikkiaan riitä kun suurin osa valvottavista ja vähintään valvottavien käymistä kaupoista kulkee rajojen yli. Toisaalta jos EU:lla ei ole minkäänlaista valtaa asettaa rajoja – esim. johdannaiskaupan säätelystä on ollut nyt puhetta, ja se voisi EU:n tasollakin onnistua – täytyy pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että asianosaiset oikeasti kuuntelevat mitä vallattomat virastot sanovat. Toisaalta valvontajärjestelmän yksityiskohdat eivät ole vielä lähellekään selviä: vielä on siis muutenkin liian aikaista arvata, miten hyvä järjestelmä tästä saadaan.

by

Säkillä valoa maatalouteen

Viljelijät ovat barrikadeilla Brysselissä. Maidon hinta on halvennut viime aikoina lukemiin, jossa tilalliselle maksetaan alle tuottajahintaa. Tilalliset vaativat lisää tukia, jotta selviäisivät arjesta. Alustavasti komissiossa on jo luvattu mm. koulumaitotuen lisäämistä kysynnän kasvattamiseksi, tukiostoja sekä vientituen lisäämistä.

Syy maidon hinnan laskuun on ylituotanto. Tähän asti ylituotantoa on pyritty hillitsemään kiintiöillä. Tilannetta pahentaa se, että Brysselissä meneillään olevassa maatalousministerien kokouksessa keskustellaan nykyisten kiintiöiden purkamisesta – siitä siis viljelijöidenkin mielenilmauksen ajoitus.

Kaikesta keskustelusta ja ehdotetuista tulee mieleen väkisinkin kliseiset kuvat hölmöläisistä kantamassa säkillä valoa tupaan ja jatkamassa peittoa jalkopäästä otetulla tilkulla. Jos maidontuottajien saaman alhaisen hinnan perimmäinen ongelma on ylituotanto, miksi ihmeessä meidän pitäisi edelleen tukea tätä ylituotantoa? Pahinta on, että ongelma vain vyörytetään eteenpäin muiden maiden niskaan – mitäpä sillä on väliä, jos jossain kaukana poissa jonkun maan maitotalous romahtaa, kun EU:sta viedään halpaa maitoa veronmaksajien rahoilla. On tietysti hyvä, että ylituotantoa on pyritty suitsimaan edes jotenkin, tässä tapauksessa kiintiöillä. Mutta maatalous on niitä harvoja aloja tätä nykyä, joilla on varaa olla välittämättä siitä, että tuotanto ja kysyntä eivät kohtaa. Parhaillaan rakennusliikkeitä menee konkurssiin harva se päivä, mutta lehtijuttuun haastatellun pariskunnan uhkausta tilanpidon lopettamisesta pidetään kansallisena katastrofina.

Tietenkään maailma ei ole näin yksinkertainen. Olen itse erittäin vahvasti sitä mieltä, että kussakin maassa tulee olla (luonnonvarojen sallimissa puitteissa) omaa ruoantuotantoa. Hiukan näistä olosuhteista, yhteiskunnan teollistumisasteesta ja jostain muusta sitten riippuu, tuleeko ruokaa vientiin asti vai jäädäänkö osin tuonnin varaan. Juuri tästä syystä ehkä maataloussektori pystyy pitämään päättäjiä niin vahvasti otteessaan – tiettyyn rajaan asti kun se lopulta on erityinen ala.

Tiettyyn rajaan asti. Totta kai on yksilötasolla kamalaa, jos joutuu lopettamaan mahdollisesti jo monessa polvessa harjoitetun ammatin. Käytännössä kuitenkin kaikki ampuvat toisiaan jalkaan, jos tuotannon määrä ei laske järkevälle tasolle. Voisi myös kysyä, olisiko niin kamalaa siirtyä jollekin muulle maatalouden sektorille – tässä asiassa valtion tai liittovaltion väliintulo vaikkapa siirtymäajan tukena voisi olla järkevääkin, ja se voisi toimia kiintiöiden kanssa tai jopa kiintiöiden asteittaisen poiston osana.

Lisäkomplikaatio syntyy siitä, miten ruoka on hinnoiteltu. Ruoka on (ainakin länsimaissa) järjettömän halpaa. Hintamyyttiä ylläpidetään kaikenkarvaisilla hintakorivertailuilla, joissa parhaana pidetään halvimmalla myyvää ketjua. En halua vähätellä laman myötä lisääntyneitä ruokajonoja ja köyhien asemaa. Kuitenkaan alle tuotantokustannusten myyty ruoka ei ole millään tapaa järkevää, ja sen tuotannon maksaa myös köyhä verotuloistaan. Huonompiosaisista tulee totta kai huolehtia, mutta ruoan hinnan polkeminen köyhyyskorttiin vedoten on tekosyy, jonka taustalla on muita intressejä. EU:ssakin maitomarkkinoilla jyrää muutama iso jälleenmyyjäketju, joilla on isoina ostajina valta määrätä hinnat. Suomen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila tekikin hyvän huomion siitä, että joku vetää tässä välistä: tuottajahinnat ovat tippuneet tippumistaan, mutta kuluttajalla ei ole asiasta harmaansinistä aavistusta. Surullisinta tässä asiassa on se, että maanviljelijöiden tarvitessa yhä enemmän tukia kompensoimaan pudonneita tuottajahintoja veronmaksaja käytännössä subventoi isojen ruokaketjujen voittoja.

Maatalous on itse asiassa mainio esimerkki siitä, miten markkinoiden kysynnän ja tarjonnan laki ei aina toimi. Kauniiden talousteorioiden mukaan kun tuotteen hinnan noustessa sen tarjoajien määrä kasvaa ja hinnan laskiessa tuottajien määrä laskee (kulutuksen seuraillessa kääntäen), kunnes saavutetaan niin sanottu tasapainopiste jossa kaikki ovat tyytyväisiä. Talousteoria voisi ehkä päteä ns. tuottajien torilla, jossa välikäsiä ei ole. Maatalouden tilanteessa soppaan on kuitenkin heitetty liki monopoliasemassa olevat ostajaketjut, joilla on valta käytännössä määrätä tuotteen hinnaksi mielivaltainen summa, ja toisaalta tuetut maanviljelijät, jotka katsovat luovuttamattomaksi oikeudekseen tuottaa liikaa. Toisaalta maataloudessakaan tilan aloittaminen ja lopettaminen ei ole helppoa, ja niinpä tyypillisin reagointi hinnan laskuun on täysin päinvastainen kuin teoriat kuvittelevat: tehostaa tuotantoa niin, että saa tuotettua enemmän. Näin tuotanto ennestään kasvaa, hinnat laskevat, ja syöksykierre on valmis.

Yhtälö ei ole helppo. Suurten ketjujen polkuhinnoittelua pitäisi pystyä jotenkin suitsimaan. Ylituotantoa ei tulisi tukea, vaan ohjata tuottajia toisten tuotteiden tai ammattien pariin. Uudessa-Seelannissa on onnistuttu jopa poistamaan kaikki maataloustuet tuhoamatta maataloutta. Se kuulostaa huomattavan radikaalilta, mutta kenties voisi joskus vielä onnistua. Toisaalta tukien avulla voisi myös ohjata maataloutta haluttuun suuntaan. Olen ennenkin mouhunnut siitä, kuinka USA:ssa maatalouspolitiikka tukee halpoja burgereita kunnon ruoan ja vaikkapa vihannesten kustannuksella. Mikäli viljelijät joutuvat liian ahtaalle tehokkuusajattelussa, seurauksena on taas kerran heikompilaatuista ruokaa: antibioottilihaa, valtavia lihatuotantolaitoksia, monokulttuurisia ylilannoitettuja peltoja ja niin edelleen. Tehokkuus on joskus hyvästä, mutta kaikella on rajansa.

by

Just näin, poijjaat

Egyptissä on määrätty kaikki siat teurastettaviksi. Ei sen ihan näin pitänyt mennä. Sikainfluenssa on toki alunperin peräisin sioista, mutta sikaturismi on ollut melko vähäistä viime aikoina (ellei kyseistä nimeä käytetä maamme Tallinnan-matkoista) joten egyptiläisen Puten Meksikon-serkut tuskin ovat käyneet vuosilomallaan tautia tartuttamassa.

Kyseessä on oikea malliesimerkki hätiköidyistä ja omituisista päätöksistä, joihin poliitikot aivan muista syistä kuin tautia torjuakseen päätyvät. Sikainfluenssan ihmisiin tarttunut muoto on vaarallinen, mutta pandemian lähde eivät ole enää Meksikon sikatehtaiden possuparat vaan jo tartunnan saaneet ihmiset, joita saattaa olla jo Suomessakin, kunhan testit selviävät.

Ei ihme, että muun muassa sikatilalliset jo esittäneet, että tätä influenssaa tulisi kutsua jollain muulla nimellä, vaikkapa meksikontaudiksi.

by

Eläinten vallankumous

Sikainfluenssa leviää tipoittain, EU:n sisällä on tullut esiin ensimmäinen tapaus. Vielä on turhan aikaista sanoa, äityykö epidemia pandemiaksi, mutta mahdotonta se ei ole. Pandemianakaan – mikäli taudissa ei tule merkittäviä mutaatioita – tämä katastrofi ei vielä tuhoa ihmiskuntaa: tauti on tappava, mutta kuolemat aiheutuvat taudin seurauksena mahdollisesti tulevasta keuhkokuumeesta jonka kuolleisuus on teollisuusmaissa 20%.

Se on silti järkyttävän iso luku. Kehitysmaissa keuhkokuumeen kuolleisuus on vielä isompi. Jos epidemia todella saisi niskaotteen ihmiskunnasta, toipumiseen menisi aikaa: yhteiskunnasta ei voi noin vain lohkaista suurta palaa pois ilman, että sen toiminta ei vaurioituisi.

Tämän mittakaavan katastrofista puhuminen on väistämättä jollain tapaa jakomielitautista. On vaikea edes kuvitella sitä surua ja inhimillistä hätää, minkä koko lähipiirin sairastuminen ja lukemattomien itselle tärkeiden ihmisten menehtyminen voi aiheuttaa. Toisaalta on myös kolikon toinen puoli. Ei voi kiistää, etteikö se olisi maapallomme ja myös selviäjien kannalta ehkä parempi kuin nykymenon jatkuminen. Tämänlaajuinen katastrofi antaisi meille ympäristötuhojen ja ilmastonmuutoksen hallintaan edes hieman armonaikaa. Tämä näkökulma ei silti lohduta sairastunutta eikä läheisensä menettänyttä.

Emme voi kuitenkaan väittää, etteikö jotain tämäntapaista ole odotettu. Vaikka sikainfluenssa saataisiinkin hallintaan – mikä on toistaiseksi aivan mahdollista – jokin vastaava tauti on tulossa nurkan takaa. Sairaudet ovat yksi luonnon tehokkaimmista keinoista hallita populaation kokoa ja palauttaa tasapaino, ja isompia epidemioita tulee säännöllisin väliajoin. Itse asiassa tämänkertainen pandemia on myöhässä.

Tauditkaan eivät sikiä tyhjästä. Usein ne kehittyvät eläimissä ja mutaation kautta onnistuvat muuntumaan muotoon, jossa ne selviävät ihmisessäkin. Ihmisen nykyiset toimet ovat kuitenkin erityisen otollisia supertautien kehittämiseen. Huffington Postissa on hyvä artikkeli siitä, kuinka Meksikon ”sikatehtaat” ovat voineet toimia kasvualustana sikainfluenssalle.

Pienemmät tuotantoyksiköt ovat monin tavoin järkevämpiä juuri tautien leviämisen kannalta. Celsiaksessa oli juuri hauska juttu siitä, kuinka takapihalla kasvatettavien kanojen suosio kasvaa USA:n kaupungeissa. Ne tarjoavat asukkaille taatusti tuoretta ja maukasta kananmunien ja lihan muodossa. Joku voisi ehkä kuvitella, että kanojen kanssa läheisissä tekemisissä oleminen voisi juuri altistaa eläinperäisille sairauksille. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Jutun lopussa on useampiakin linkkejä, joissa osoitetaan, että pienkasvatus vähentää eläinten sairauksia ja toisaalta myös poistaa esim. antibioottien tarpeen jolloin ei päästä kasvattamaan resistantteja bakteereja. Erityisen kiinnostava on tämä artikkeli kanateollisuudesta, jossa kerrotaan kanateollisuuden kontribuutioista lintuinfluenssaan ja muistutetaan mm. siitä, että ”takapihojen kanoilla” on tehdaskanoja suurempi geneettinen diversiteetti, joka lisää kannan vastustuskykyä.

by

Kenen duuni elvyttää?

Aamukahvi oli taas mennä väärään kurkkuun. (Tätä on tapahtunut viime aikoina hälyttävän usein.) Hesarin pääkirjoitussivulla käsiteltiin Helsingin tulevia säästötoimia. Verotulojen arvioidun pienenemisen vuoksi budjettia pyritään supistamaan tänä vuonna kolme ja kolmessa vuodessa yhteensä kahdeksan prosenttia. Järeä kakku, mutta sinänsä vielä ymmärrettävää.

Mihin säästötoimet sitten haluttiin kohdistaa? Terveydenhoito, sosiaali- ja koulutoimi ovat kaupungin suurimpia rahareikiä. Edelleenkin vielä ymmärrettävä (joskin epämiellyttävä ja pitkällä tähtäimellä kyseenalainen) peruste sille, että näihin ollaan iskemässä juustohöylää.

Sitten aletaan mennä pahasti metsään. Kaupungin virkamiehet (!) ovat sitä mieltä, että investoinneista ei ole syytä karsia, koska kaupungin tulee elvyttää. Suomeksi: kaupunki sitoutuu jatkamaan ja aloittamaan uusia, kalliita hankkeita, joista ei ole suoraa hyötyä, ja karsivat henkilökuntaa. (Paras arvaus sille, mitä näistä em. toimista säästäminen tarkoittaa.) Tästä herää kaksikin kysymystä.

Ensinnäkin: millä tapaa työpaikka raksalla elvyttäisi enemmän kuin työpaikka kunnanlääkärinä? Työpaikka on työpaikka, ja kuntalaisten työssäpysyvä kokonaismäärä ja keskimääräinen ansaittu (verotettava, eli kunnallekin osittain menevä) tulo ei siitä muutu. Itse asiassa todennäköisimmin raksalainen tulee määräaikaisesti töihin muualta, lääkäri todennäköisesti kyllä asuu työpaikkansa lähellä. Jos matematiikka menee tässä laskujen mukaan, nyt siis vain karsitaan kunnan työpaikkoja ja lisätään sama määrä (ehkä hieman vähemmän, jos nyt siis kuitenkin kokonaissäästöihin pyritään) toiselle sektorille.

Toiseksi: jos (kun) kunnat kerran ovat nyt niinkuin aina totaalisen pa – ja vaikka eivät olisikaan – mikä ihme velvoite niillä on pienestä pussistaan pyrkiä elvyttämään? Eikö tämä juuri ollut valtion tehtävä? Elvytyshän on nimensä mukaisesti menojen tilapäistä lisäystä ja esimerkiksi projektitöiden uudelleenaikatauluttamista hieman aiemmaksi. Valtiolla on mahdollisuus velkaantua järkevissä rajoissa ja tilata näitä töitä. Toki kuntasektorillakin olisi paljon tällaisia projekteja, mutta tällaisessa tilanteessa valtion olisi syytä tulla vastaan ja tarjota rahoitusta järkeviin hankkeisiin. Homekoulujen korjaus, johon valtiolta tuli avustusta (johon tosin virhearvioiden vuoksi suunnattiin vähemmän rahaa kuin olisi voinut) on tästä hyvä esimerkki.

Jos Helsingillä olisi todella pitkäaikaista tarvetta menojen vähentämiseen, ymmärtäisi paremmin palkkalistojen leikkausta. Oletettavasti kuitenkin taantuman jälkeen verotulot taas kasvavat, jos taantuma-ajan politiikalla vain ei turhaan luoda uutta syrjäytyneiden luokkaa.

by

Eläkkeistä ja eläkeratkaisuista

Hallitus perääntyi välikysymyksellä uhattuna ja laati uuden luonnoksen siitä, miten keskimääräistä eläkeikää saisi nostettua. Käytännössä mitään konkreettisia toimenpiteitä ei siis nyt sovittu, mutta tavoitteita kyllä. Työryhmä luovuttaa selvityksensä vuoden loppuun mennessä, selkein tavoite on löytää toimia joilla keskimääräistä eläkeikä nousisi kolmella vuodella. Kunnioitettava tavoite ja saavutettavissa, jos ollaan todella valmiita miettimään kaikkia mahdollisia keinoja. Työmarkkinajärjestöt myös pyrkivät löytämään keinoja lisätä työssä jaksamista ja viihtymistä.

Keskiviikkoisessa välikysymyksen käsittelyssä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen puhui asiaa ja nosti esille mm. kevennyksen eläkkeellä tehtävän työn verotukseen. Tällainen olisi askel oikeaan suuntaan: porkkana voisi toimia keppiä paremmin ja nimenomaan vaikkapa osa-aikainen työ eläkeaikana voisi olla hyvinkin järkevää ja mielekästä  (kuten aiemminkin kirjoitin). Hesarissa muistutettiin myös, että tästä työstä olisi syytä kertyä lisää eläkettä.

Nyt kun eläkkeistä neuvotellaan työmarkkinajärjestöjen kanssa, työnantajapuoli voisi mennä itseensä ja miettiä, miten yritykset saisi pitämään kiinni vanhoista työntekijöistään. Tämänkin talouskriisin aikaan on nähty, että pihalle potkitaan työntekijöitä vanhimmasta päästä. Mikään työmotivaation ja -kyvyn lisäys työntekijäpuolella ei auta jos nämä virkeät ja vireät työntekijät saneerataan väistämättä ”työttömyyseläkeputkeen”.

Miksi yritykset haluavat potkia pois nimenomaan vanhoja työntekijöitä? Jos yksinkertaistaen oletamme, että keskimäärin vanhan työntekijän työsuorituksessa ei ole eroa nuorempaan työntekijään (nuoremmalla voi olla tuoreempaa tietoa ja muutoskykyä, vanhalla enemmän tietoa ja kokemusta – vanhat ovat myös uskollisempia työnantajalleen; lisäksi yksilölliset erot ovat näissäkin viiteryhmissä suurempia kuin ryhmien väliset), voimme turvallisin mielin olettaa että ainut syy vanhojen ”suosimiseen” irtisanomisprosessissa on raha.

Eläkettä karttuu enenevässä määrin iän myötä. Lisääntyvätkö maksut? Jossain määrin ilmeisesti kyllä – en löytänyt vielä riittävän tarkkaa selvitystä siitä, kuka tarkalleen ottaen maksaa ja kuinka paljon. TEL- ja Kela-maksuista (jälkimmäiset siis on nyt sovittu siirrettäväksi valtion kontolle) tiedossa siis toivottavasti lisää asiaa myöhemmin.

Vanhoilla työntekijöillä on tyypillisesti myös korkeampi palkka. Pitkällä työuralla on ehtinyt tulla lukuisia palkankorotuksia, monesti tehtävät ovat vaativampia ja ikälisiä on tullut lukuisia. Joissain yrityksissä työntekijöillä on työnantajan ottama vapaaehtoinen eläkevakuutus. Tämä voi olla hyvinkin kallista yrityksen näkökulmasta, ja tyypillisesti sitä maksetaan vain pidempään talossa olleille – onko näiden tullessa taloon suhtauduttu etuuksiin hövelimmin vai alkaako vakuutus juosta vasta tiettyjen työvuosien jälkeen, on vaikea sanoa.

Esimerkiksi röyhkeästä saneerauksesta käyvät erään it-yrityksen hiljan päättyneet yt-neuvottelut. Yritys heitti kilometritehtaalle ainoastaan vanhimpia, eläkeikää lähellä olevia työntekijöitä. Samaan aikaan kun näitä ”säästöjä” toteutettiin, sovittiin yrityksen johdon bonuksista jotka olivat liki puolet tavoitellusta säästösummasta. Kiintoisaksi tämän tekee se, että käytännössä kaikilla ulos saneeratuilla oli kallis, ylimääräinen eläkevakuutus. Ymmärrän kyllä, että siinä haluttiin säästää nämä lisäkulut. Selvittelin kuitenkin eläkevakuutusten toimintaa ja yllätyin: näyttäisi nimittäin vahvasti siltä, että yritys myös sai takaisin eläkettä varten rahastoituja maksuja. Tämä kuulostaa todella erikoiselta, kun yksityisissä eläkevakuutuksissahan säästöihin ei pääse käsiksi mitenkään ennen eläkeikää.

Skandian eläkevakuutuksen kysymyssivuilla olevan tekstin perusteella näin kuitenkin voisi olla. Ohessa suora lainaus:

”K: Onko yrityksen mahdollista keskeyttää vakuutus ja nostaa säästöt milloin tahansa?
V: — työnantajan ottama eläkevakuutus voidaan takaisinostaa ennen sovittua eläkeaikaa vain, jos vakuutetun työntekijän työsuhde päättyy ennen sovittua eläkeikää muusta syystä kuin työntekijän työkyvyttömyydestä johtuen –.”

Ilmeisesti yritys siis säästi enemmänkin kuin kuukausimaksut.

Tärkeä on myös kysymys, tulisiko yrityksillekin tarjota enemmän keppiä tai porkkanaa mitä vanhojen irtisanomiseen tulee? Liian hankalaksi irtisanomista ylipäänsä ei saa tehdä – ymmärtääkseni tiukan työvoimapolitiikan maissa myös työttömyys on suurempi, kun yritykset eivät niin hanakasti uskalla palkata väkeä. Esimerkkinä muutenkin monilla työvoimapolitiikan aloilla (tehottomat lakot, valtava virkamieskoneisto) kyseenalaisesti kunnostautunut Ranska. Silti USA:n tyyppinen työmarkkinoiden ”villi länsi” ei voi olla suositeltava lähtökohta. Ongelma ei Suomessa ole myöskään pelkästään vanhojen työntekijöiden poispotkimisessa: yritykset tulisi myös saada palkkaamaan vanhempaa väkeä. Iän mukaan valikointi on syrjintää siinä kuin rodun tai sukupuolenkin.

by

Järjen äänet

Erään kauniin, lumisen helmikuun viikon loppupuolella 2009 tapahtui jotain kummallista. Lyhyen ajan sisällä useat poliitikot ja lehdet päästivät järkeviä lausuntoja, yksi toisensa jälkeen.

Trendin aloitti itse tasavallan presidentti Tarja Halonen. Hän huomautti varsin aiheellisesti, että hallituksen eläkeiän nosto ei ollut välttämättä järkevää, ottaen huomioon että nykyiselläänkin vain joka kymmenes (!) työikäinen sinnittelee vanhaankaan eläkeikään saakka. Hän totesi, että tärkeämpää olisi selvittää, mitkä asiat työelämässä johtavat väsymiseen ja sairastumiseen sen sijaan, että pyrittäisiin lainsäädännön kautta pitämään nämä ihmiset väkisin töissä.

Itse olen sitä mieltä, että ei olisi huono asia jos ihmiset voisivat pysyä töissä pidempään. Ikää monilla kuitenkin riittää, ja eläke ei välttämättä ole auvoisinta aikaa, kun sosiaaliset kontaktit vähenevät eikä mielekästä tekemistä välttämättä löydy. Tämä toki ei päde läheskään kaikilla. Tiedän kuitenkin useammankin eläkeläisen, joka on palannut parin eläkevuoden jälkeen töihin hieman löysempitahtisesti vain, jotta saisivat mielekästä tekemistä. Ja miksi ei olisi palannut, kyseessä ovat olleet fiksut, kokeneet ihmiset jotka ovat uuden konsultoijan roolinsa avulla voineet auttaa monia nuorempia. Ennemminkin voisi olla hyvä tarjota mahdollisuutta osa-aikatyöhön eläkeiän jälkeen, uudentyyppisiä rooleja työyhteisössä – erään mainostoimiston mummo (joka kerran taisi olla vaarikin) ei ollut mielestäni ollenkaan hassumpi ajatus – ja mahdollisuutta jakaa kokemusta eteenpäin. Kuten taannoisen, erinomaisen vilkkaan sunnuntaipäivälliskeskustelun kuluessa hiljan eläkkeelle jäänyt vireä entinen työntekijä totesi: se, että joku jääräpäisesti vastustaa huonosti laadittua uudistusta ei useinkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi muutosvastarintainen jäärä, vaan sitä, että hänellä on enemmän tietoa siitä, kuinka asiat toimivat ja sopiiko uudistus todella työhön.

Sitten postiluukusta tupsahti Suomen Kuvalehti. Siellä oli mieltänostattava artikkeli siitä, miten pientä kyläkoulua oltiin pelastamassa kylälle muuttaneen bisnesenkelin keinoin: hän oli alkanut kiinteistösijoittajaksi ja rakennutti parhaillaan useampaa taloa kauniille paikalle järven rannalle. Ajatuksena oli myydä talot lapsiperheille – käytännössä omakustannushintaan tai jopa tappiolla – jotta kylän kouluun saataisiin uusia opiskelijoita. Artikkelissa siteerattiin kovia lukuja siitä, miten järjetöntä kyläkoulun lakkauttaminen usein on: sadantonnin vuosittaisesta säästöstä saattoi jäädä käteen kunnalla parikymmentä, kuntabudjetissa siis pelkkiä pennosia, kun otettiin huomioon lisääntyneet koulukyytimaksut ja menetetyt valtiontuet. Summaan ei vielä laskettu sosiaalisia menetyksiä, koulunkäynnin ylipitkien koulumatkojen takia lopettavia nuoria, kyläyhteisön rapautumista (koulut kun usein toimivat kylän kulttuuri- ja toimintakeskuksina kun muita tiloja ei ole) ja lopulta näistä seuraavaa poismuuton kierrettä.

Surullista tässä artikkelissa oli se, että vaadittiin omat rahansa likoon laittava miljonääri ja kokonaisen kylän painostus, että saatiin kunnallispoliitikot harkitsemaan koulun säilymistä. Tuonkaan koulun kohtalo ei ole vielä varmaa.

Joku voisi myös pohtia, kannattaako näin pieniä yhteisöjä säilyttää. Ekologisinta olisi kuiteknin tiivis kaupunkiasuminen. En silti kannustaisi autioittamaan koko maaseutua: ja eikö vireä, edes löyhästi pakkautuva, terve yhteisö ole kuitenkin myös ekologisempi kuin eristäytyneet talot, jotka joutuvat ajamaan naapurikuntaan kaiken sosiaalisen kontaktin eteen?

Kolmas kannanotto tuli peruspalveluministeri Paula Risikolta. Hän suomi kuntia niiden rahankäytöstä terveydenhoidossa. Kunnilla ei ole muka varaa perheiden ongelmien ennaltaehkäisyyn, mutta kolme kertaa kalliimpaan huostaanottoon kyllä. Toinen omituinen vinoumaesimerkki ovat paljon puhutut keikkalääkärit, jotka tulevat kunnille kalliimmiksi kuin virat. Toki pienillä paikkakunnilla ongelma voi olla myös viran täyttö, mutta usein kyseessä lienevät myös säästökuvitelmat. Vihdoin näistä oli saatu myös tutkimustuloksia, kun Timo Mäntynen oli selvittänyt väitöskirjaansa varten terveydenhuollon kustannuksia kunnissa. Terveellä järjellähän asian on voinut nähdä vuosikaudet.

by

Elvytyttää

Hesarin pääkirjoituksessa 31.1 arvioidaan hallituksen elvytyspakettia. En löytänyt valitettavasti tarkempaa lähdettä paketille (eduskunnan sivuilta löytyisi tarkempaa tietoa, mutta löytämäni asiakirjat eivät ole kovin miellyttäviä lukea).

Veronkevennyksistä oli jo sovittu alkuperäisessä budjetissa, ennen tätä pakettia. Olen hieman skeptinen omalta osaltani moisen tehokkuudesta (lähinnä tuloveron – esim. ruoan arvonlisäveron alennus saattaa olla järkevääkin mikäli se siirtyy hintoihin edes osittain). Kun miettii, mitä  kriteerejä elvytykselle tulisi laittaa, niin kaksi asiaa ovat päällimmäisenä: että elvytyksellä on selvä vaikutus talouden piristymiseen ja/tai työllisyyteen, sekä se, että siitä ei seuraa kohtuutonta laskua tulevaisuudessa maksettavaksi (eli rahaa käytetään vain elvytysperiodin aikana eikä siitä jää pysyvää kulunkia nousukaudelle). Näistä ensimmäisen vaikutuksista kiistellään ja toinen on ilmiselvästi pielessä elleivät kevennykset jää tilapäisiksi.

Luin joitain viikkoja sitten erinomaisen jutun (HS 18.1.2009 Verojen alentaminen ei tepsi taantumaan) jossa neljä kansantaloustieteen professoria esittivät järkevänoloisia perusteluja sille, miksi veronkevennykset eivät toimi. Etenkin suurituloisten veronkevennykset tuomittiin tehottomaksi, sen sijaan suositeltiin menoelvytystä. Toisaalta osa suositteli veronkevennyksiä muussa muodossa, esim. palvelujen arvonlisäveron laskua.

Toisenlaisiakin näkemyksiä esitetään: HS:n 24.11 julkaistun jutun mukaan jotkut tutkimuslaitokset ovat laskeneet, että veronkevennykset toimivat, kunhan verot korotetaan ennalleen kolmen vuoden sisään – tällainen lähestymistapa korjaisi tuon pysyvän kuluerän ongelman. Valitettavasti tutkimuksia tai tutkimuslaitoksia ei nimetty artikkelissa.

Kaikkein fiksuintahan olisi käyttää rahaa sellaisiin investointeihin, jotka maksavat itseään takaisin tulevaisuudessa. Homekoulujen korjaus säästänee jo terveyskuluja ja mahdollistaa turvallisen kouluympäristön. Tällaisen vaikutusta voi olla hankala laskea rahallisesti, mutta maalaisjärjellä varustettu ihminen ymmärtänee lapsiin ja terveyteen ”sijoittamisen” arvon. Ehkä hienoin esimerkki tämänkaltaisesta elvytyksestä on itse asiassa USA:n elvytyspaketista löytyvä korvamerkintä valtion kiinteistöjen energiatehokkuuden lisäämisestä. Investointi vähentää energiankulutusta ja maan öljyriippuvuutta, ja kaiken huipuksi maksaa itsensä takaisin järjellisessä ajassa säästettyinä energiakuluina! Ei ihmekään että näin hyvää asiaa vastustamaan löytyi joku republikaani.

Kela-maksun poisto kuulostaa hivenen ihmeelliseltä. Vaikuttaisiko se todella yritysten kuluihin irtisanomisia vähentävästi tai työllisyyttä lisäävästi… Toisaalta sen rahoitus kuulostaa hyvältä: energia- ja ympäristöverojen korotus (joka tosin otetaan käsittelyyn vasta parin kuukauden päästä) johtanee ennen pitkää yritysten energiankulutuksen vähentämiseen ja muihinkin ympäristön kehittämisratkaisuihin. Myös tutkimukseen ja kehitykseen pyritään satsaamaan niin, että näitä kuluja voidaan vähentää verotuksessa entistä reilummin lähiaikoina – tämä voisi korreloida uusien ympäristöratkaisujen kehittämisen kanssa nyt kun siihen on saatu kimmoke.