Kirjoittaja: Kirsi Louhelainen

by

(Päivä)kodittomat lapset

Espoossa puhutaan säännöllisin väliajoin pienten päiväkotien lakkauttamisesta. Oma päiväkotimme on ollut säännöllisesti vihjailujen kohteena. Onhan lähellä paljon isompi päiväkoti, jonne kuulemma saisi helposti neljäkymmentä lasta lisää. (Vinkki: ei saa.) Samalla päiväkotipaikat ovat jatkuvasti kortilla.

Päiväkodit ovat yksi asia, jossa isompi skaala ei tuota parempaa lopputulosta. Päivähoidossa on hoitajakiintiöt, jotka tulee täyttää. Koska lasten määrä ei vähene päiväkodin kasvaessa, henkilöstökulut eivät pienene. Ruoka tulee pääasiassa keskuskeittiöstä, ja sen kuljetuskustannukset ovat marginaalisia. Niissä paikoissa, joissa on vielä omaa keittiöhenkilökuntaa, voidaan saada apua keittiöhenkilökunnalta. (Tunnustan, että meillä kotona ei juuri leivota. Sen sijaan lapset ovat leiponeet pullaa päiväkodissa useamminkin.)

Kun puhutaan säästöistä, jäljelle jäävä säästö on tilakustannukset. Teoriassa päiväkodin kustannukset ovat vähäisemmät, kun yksikkö on isompi. Lämpöä ei mene haaskiolle, samoilla huoltokuluilla huolletaan suuremman lapsimäärän vaatima rakennus, ja niin edelleen.

Valitettavasti tämäkin säästö on marginaalinen. Ensinnäkin, unohdetaan että kunnan rakennukset eivät lakkaa olemasta tai huoltokulut juoksemasta kun rakennus poistuu käytöstä. Toimivan rakennuksen purkaminenkin on järjetöntä, jos miettii paljonko rahaa vastaavien tilojen jälleenrakennus maksaa.

Tämä ajattelukulku ei myöskään ota huomioon muunlaisia ratkaisuja kuin erilliset päiväkotirakennukset. Entä jos päiväkoti olisikin jonkin muun kunnan rakennuksen yhteydessä? Entä jos päiväkoti olisi kerros- tai rivitalossa? Entä jos päiväkoti olisi iltaisin harrastekäytössä?

Nämä kaikki vaatisivat hieman työtä: asunto-osakkeen muuttaminen määräyksiä vastaavaksi, tilojen siistiminen ja valvonta harrastekäytössä. Mutta niiden vaatima lisätyö on pientä saatuihin etuihin nähden. Sitä paitsi lastenhoito ei muutenkaan ole helppoa, tai vähätöistä. Siihen verrattuna lisäpanostus päiväkodin perustamisen alkuvaiheessa on pientä.

Tässä ei myöskään oteta huomioon palvelun ja hoidon laatua. Päiväkodeissa on eroja. Mainitsemani suurempi päiväkoti on 70-luvun halliarkkitehtuureineen paikka, jossa kaikki lapset eivät ole viihtyneet. Uudempi, kodinomainen päiväkotimme taas on lapsille turvallisempi, viihtyisä paikka. Myös pihalta löytyy muutakin kuin asfalttia, jopa kalliota kiipeiltäväksi. (Mielestäni turvallisuus ei tarkoita lapsien laittamista pehmustettuun koppiin.) Tällaista arkkitehtuuria saa skaalattua isompaankin yksikköön. Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa nykyisen purkamista.

Päiväkoteja siirretään suurempiin yksiköihin pienten säästöjen nimissä, ja unohdetaan samalla, että myös vanhempien aika on rahaa. Ironista tässä on, että autoilijoiden autoissaan viettämää aikaa lasketaan ja kytätään sekuntikello kädessä, mutta huoletta lisätään päivittäinen puolituntinen vanhempien päiväkotimatkoihin. Autoilijoiden kohdalla ollaan valmiita kymmenien miljoonien investointeihin minuutin parin säästön vuoksi. Samalla säästetään joitain kymmeniä tuhansia ja lisätään sadalle vanhemmalle työmatkaan puoli tuntia. Vaikka pari minuuttia voidaankin kertoa suuremmalla pääluvulla, on järjetöntä olla ensin miettimättä, miten ajelun tarvetta voitaisiin vähentää. Jos näiden vanhempien ei tarvitsisi ajella ruuhkan seassa päiväkotiin päivittäin, ehkä jollakulla muullakin säästyisi ajoaikaa? Meiltä kuluu päiväkodin huonon sijainnin takia päivittäin ylimääräiset 45 minuuttia päivähoitomatkoihin. Onko tämä hyvin käytettyä aikaa?

Erilaisia paikkoja päiväkodeille

Kun suuryksiköiden lumosta päästään eroon, huomataan että päiväkoteja voisi lisätä lopulta hyvinkin vähällä vaivalla. Eräs esimerkki löytyy kotikulmilta. Otsolahdella erään rannan lähellä sijaitsevan liiketilan huoneisto on muutettu asuintilaksi. Entä jos isoikkunaisen yksikerroskodin sijaan siitä tehtäisiin pieni päiväkoti? Alueella on jo nyt päiväkodille hurja kysyntä, ja tarjontaa ei näytä olevan tulossa. Jos ei muuta, niin ostopalvelupäiväkoti tai yksityinen täyttyisi varmasti nopeasti.

Vieressä on seudun lasten käyttämä leikkikenttä, vähän kauempana toinen. Leikkikenttä on suojatien ylityksen takana: laittaisin vielä suojatien toiselle puolelle hidasteen, sillä osa autoista tulee nurkan takaa vaarallisen lujaa. Muuten paikka on valmis lastentarhalle. Ja jos seutu joskus taas mummoutuu ja vaariutuu, niin päiväkodista saa helposti asuinrakennuksen. Kysynnästä ei tule asunnonkaan kanssa olemaan pulaa.

Tapiolassa oli viime vuodenvaihteessa 80 lasta ilman hoitopaikkaa. Ongelma ratkaistiin tilapäisesti ottamalla isommissa päiväkodeissa käyttöön jumppasaleja: omassamme muutettiin neljälle uudelle lapselle varastohuone leikkitilaksi. Tapiolassa ongelma on kärjistynyt samoista syistä kuin Helsingin keskustassa. Ennusteet ovat sanoneet vuosia, että lapsiperheiden määrä vähenee: näitä lukuja on tuijotettu silloinkin, kun jonossa on ollut jo 80 lasta ja päiväkotien seinät ovat alkaneet pullistella. Tapiolaan ei ole rakennettu uusia päiväkoteja samaan tahtiin kuin lähialueille. Päiväkotimme johtaja on tätä harmitellut ääneen: kuulemma päiväkodista on useampaan otteeseen laitettu viestiä, että tilanne alkaa olla kestämätön, ja silti takaisin päin tulee vain eioota.

Uusia konsteja

Tapiolan päivähoitopalvelut tulee saattaa ajan tasalle. Mietin kuitenkin, millä keinoin tätä voitaisiin hoitaa odottelematta tulevaisuudessa hitaita kunnallisia prosesseja? Tällaisessa voisi auttaa tiedon avaaminen kansalaisille.

Entä jos olisi sivusto, jossa kartalla näkisi vireillä olevat päiväkotiprojektit, lasten määrät ikäkausineen per asuinalue ja valmiit päiväkodit. Samalla voisi nähdä senhetkisen väestöennusteen, ja sitä peilaamaan todellisen tilanteen sekä jonossa olevat lapset paikkakunnittain ja ennustetut vapautuvat paikat. Tällaisella palvelulla voisi vaikkapa yksityisen päiväkodin pitäjä suunnitella minne kannattaisi perustaa uusia päiväkoteja tai missä voisi olla kysyntää perhepäivähoidolle.

Suuri osa näistä tiedoista on jo nyt saatavilla, vaikkei ehkä kaikki helposti sovelluksen hyödynnettävässä muodossa. Tarjoamalla tiedon käyttöön järkevässä muodossa voitaisiin saada uutta liiketoimintaa ja konkreettista hyötyä.

Epäilen myös, että kun tällaista tietoa on saatavilla riittävästi, keksitään myös tätä heittämääni ideaa vielä paljon villimpiä ja fiksumpia ideoita. Osa niistä saattaa olla molempia.

Ja kaikkein villein idea: ehkä lopulta saataisiin niitä päiväkoteja.

by

Vastaukseni Länsiväylän vaalikoneeseen

Vastasin Länsiväylän vaalikoneeseen. Tässä vastaukseni koottuna. Vaalikoneeseen vastaaminen on yllättävän hankalaa: useamman väitteen kohdalla oli vaikeuksia päättää, olenko hieman samaa vai hieman eri mieltä. Perustelut kertovatkin vaalikoneissa yleensä eniten.

1. Vanhempien pitää maksaa lastensa päivähoidosta nykyistä enemmän: Eri mieltä
Lasten päivähoitomaksut ovat nykyiselläänkin korkeita. Kahden lapsen perheessä maksu on jo yli neljäsataa euroa, mikä on tuntuva summa kahden työssäkäyvän palkassa.

2. Kaupungin on satsattava vanhusten hoitoon lisää rahaa vaikka veroja korottamalla: Osittain samaa mieltä
Vanhusten hoitoon tulee kiinnittää nykyistä parempaa huomiota. Suurimmat ongelmat eivät aina liity rahaan. Samalla rahalla saadaan kahdessa eri paikassa aikaiseksi täysin erilaista hoitoa.

Vanhusten hoidon parantamista tulisi miettiä myös muuten kuin kulujen kautta. On hyvä ajatus lisätä henkilökuntaa, mutta tämä ei johda automaattisesti parempaan hoitoon.

Paikoista, joissa on toimiva vanhustenhoito ja vaikkapa tavallista tehokkaampi ja paremmin kuntouttava vuodeosasto tulee ottaa esimerkkiä. Malliesimerkki tästä on Lempäälän vuodeosasto: https://virrassa.wordpress.com/2010/08/24/turhia-passaamatta-ihmista-vaheksymatta.

Hyväksi havaittuja käytäntöjä ja hoidon järjestelyä voi vaatia käyttöön myös kunnan laajuudella.

3. Maahanmuuttajien saamien sosiaalitukien ehdoksi on asetettava pakollinen suomen/ruotsin kielen opiskelu.: Osittain eri mieltä

Maahanmuuttajat opiskelevat jo nyt suomen kieltä. Ongelmana ei ole niinkään ollut halukkuus vaan opetuksen hankala saatavuus ja toisaalta huonot järjestelyt.

Mitä tässä toisaalta tarkoitetaan sosiaalituilla? Työttömyyskorvausta vai lapsilisiä? Kysymyksestä kuultaa ajatus, että maahanmuuttaja on sosiaalitapaus, nettokulujen aiheuttaja. Haluttaisiinko kurssille suomea osaamaton it-ammattilainen, joka käyttää kunnallista päivähoitoa?

En näe pakollisuutta sinänsä tarpeellisena. On kuitenkin hyvä asia, että maahanmuuttaja oppii kieltä. Tämä mahdollisuus on tarjottava välittömästi, ei vasta pitkän ajan kuluessa. Mutta myös koulutuksen tarjonnan tulee olla riittävää ja laadun tulee olla hyvää. Kannattaa myös muistaa että kansalaisuuteen meillä on jo kielitaitovaatimus.

4. Olen valmis ottamaan päihdehuollon kuntoutusyksikön lähinaapurustooni: Osittain eri mieltä

Päihdehuolto on sijoitettava jonnekin. Siksi se pitää periaatteessa pystyä laittamaan minne tahansa.

Tarkempi sijoittelu on kuitenkin mietittävä: esimerkiksi omalla, lapsivaltaisella esikaupunkialueellani päihdehuoltoyksikkö voisi aiheuttaa merkittävää haittaa huonosti sijoitettuna. Mutta jos ko. alueella katsoo muutaman sata metriä kauemmas tien toiselle puolelle, saadaan paikka löytymään pääosin toimistovaltaiselta alueelta. Aivan leikkipaikkojen, koulujen ja päiväkotien viereen päihdehuoltoa ei kannata sijoittaa.

5. Työttömältä on voitava ottaa pois toimeentulotuet, mikäli hän kieltäytyy yhteiskunnan tarjoamasta työ- tai koulutuspaikasta: Osittain eri mieltä

Nykyinen järjestelmä, jossa työttömälle voidaan tarjota lähes mitä tahansa työtä, ei ole tarkoituksenmukainen. Suuri osa työkkärin tarjoamaa koulutusta ei ole työttömälle hyödyksi, ja toisaalta harjoittelua hyödynnetään yrityksissä ilmaisena työvoimana.

Vaikka siis periaatteessa kuulostaisi hyvältä, ettei ”työtä vieroksuva” saisi ”ilmaista rahaa”, ongelma on enemmän sosiaaliturvan rakenteiden ja byrokratian aiheuttama. Tämä jatkuva kouluttaminen olisi mietittävä rakenteellisella tasolla uusiksi. Perustulo, jonka päälle voi tehdä ilman suurta lisäbyrokratiaa myös pienempiä ja lyhyempiä töitä olisi merkittävästi parempi työhön kannustaja kuin etujen leikkaus.

6. Joukkoliikenteen on oltava matkustajille ilmaista kaupunkien sisällä: Osittain eri mieltä

Kannatan ehdottomasti lisäpanostusta joukkoliikenteeseen. Se on kaupunkialueilla tärkein liikkumisen muoto, ja etenkin työmatkoilla paras lääke työmatkaliikenteen ruuhkiin.

Nykyisellään joukkoliikenteen lipputulot ovat kuitenkin merkittävä osa liikenteen tuloja. 150-200 miljoonan euron lovi kaupungin budjettiin on iso, ja vaikka periaatteessa voitaisin ajatella, että se voidaan jakaa kaikkien kesken verotuksen kautta, käytännössä pienituloisimmat kaupunkiasujat tarvitsevat joukkoliikennettä vähän.

Tärkeintä on panostaa joukkoliikenteen laatuun ja kattavuuteen sekä asutuskeskusten, erityisesti metroasemien seudun tiivistämiseen, mikä takaa hyvän liikenteen palvelutason. Myös poikittaisyhteydet kuten Jokeri 2 on saatava toimimaan.

En maininnut tätä vaalikoneessa, mutta mielestäni lipunhintoja ei pidä kuitenkaan nostaa tai mieluiten tulisi laskea.

7. Opettajia saa lomauttaa tai irtisanoa, jos kunnan säästötavoitteet sitä vaativat: Osittain eri mieltä
Kunnilla on opetusvelvoite, ja opettajien lomauttaminen ei ole järkevää koska opetuksen tarve ei vähene.

Jos taas lomautetaan opettajia kesäksi, säästöt ovat kohtalaisen pienet.

8. Kaupungin pitää tuottaa terveyspalvelut itse, eikä ostaa niitä yksityisiltä yrityksiltä: Osittain samaa mieltä
Yksityisiltä ostamisessa on monia ongelmia. Näistä yksi on palvelun laadun määrittely ja valvonta. Tämä kuitenkin koskee myös kunnan itse tuottamia palveluja. Suurempi ongelma on, että yksityistäminen usein lisää kustannuksia, mikä tuskin on ollut alunperin tarkoitus.

Periaatteessa yksityistämällä voidaan helpottaa painetta kunnallisissa palveluissa, mutta pääosa hoidosta tulee pitää kunnan järjestämänä. Tämä puolestaan on tilannekohtaista.

9. Kuntatyöntekijöitä on voitava irtisanoa kuten yksityisissä yrityksissä: Samaa mieltä

Kunnan työpaikan ei tule olla suojatyöpaikka. Toisaalta kunta ja valtio voivat tasapainottaa lamakaudella yksityisten tekemien supistusten vaikutusta tarjoamalla tai jopa lisäämällä työn tarjontaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että päämäärätöntä tai turhaa työtä tarvitsee tehdä – tällaisiin tilanteisiin todennäköisesti löytyy kyllä projekteja joista on oikeastikin iloa niin tekijälle kuin lopputuloksen käyttäjillekin.

Lisäksi kunnalla on mahdollisuus tarjota työtä ihmisille, jotka muuten työllistyisivät huonosti mutta voivat silti tehdä töitä: vammaiset, tai sellaiset jotka vaikkapa sairauden vuoksi eivät voi tehdä täysipäiväistä työtä. Tämä on kuitenkin eri asia, kuin se, että byrokratiaa ei voisi vähentää koska sen hoitajaa ei saa irtisanoa.

Erityisesti kuntaliitosten yhteydessä pidettävät suojatyöpaikat ovat käsittämättömiä. Jos kuntaliitoksen yhteydessä ei tehdä rakennemuutosta samantien, jäävät vanhat byrokraattiset prosessit elämään entistä monimutkaisempina. Jos halutaan pitää siirtymä pehmeänä, voidaan etukäteen miettiä vaihtoehtoisia paikkoja kunnan alueelta niille, jotka siirtyvät tehtävistä syrjään yhdistyttäessä. Toinen, parempi vaihtoehto olisi tarjota fiksua työnhakuapua, à la Nokia.

10. Johtaville kuntapoliitikoille on maksettava kuukausipalkkaa, jotta he voivat paneutua nykyistä paremmin päätösten valmisteluun: Osittain samaa mieltä

Kunnallispolitiikassa, etenkin kaupunginhallituksessa, asioihin perehtyminen vie paljon aikaa. Nykyisellään vaativimmissa luottamustoimissa menee niin paljon aikaa, että perheelliset, tavallisessa päivätyössä käyvät eivät helposti pysty yhdistämään luottamustointa ja muuta työtä.

11. Espoon tulee perustaa tavallisten lukioiden rinnalle eliittilukioita, jotta lahjakkaat espoolaisnuoret eivät karkaa muualle: Eri mieltä

Espoon nykyisetkin lukiot ovat hyvätasoisia. Jos parempaa laatua halutaan, miksi ei panosteta nykyisiin?

Ajatus lahjakkaiden nuorten karkaamisesta muualle on absurdi. Lukiopaikkakunta ei määrää tulevaa asuinpaikkaa. Vasta lukion jälkeinen opiskelupaikkakunta vaikuttaa jonkin verran.

12. Poikittaisiin liikenneyhteyksiin tarvitaan lähivuosina Espoon oma pikaraitiotie, jonka rakentamisen kaupunki voi itse maksaa.: Samaa mieltä

Pikaraitiotie on kiinteänä hyvä ratkaisu kaupunkikeskusten väliseen liikennöintiin. Se määrittää alueen, jonka liikennöintiin kaupunki on valmis panostamaan. Sen sijaan bussiyhteydet eivät ole pysyviä – tämän ovat vaikkapa Haukilahden asukkaat saaneet huomata metroratkaisun myötä. Se on myös merkittävästi nopeampi ratkaisu, koska muu liikenne ei häiritse raitiotietä.

13. Lasten kotihoidontuen Espoo-lisää tulee korottaa reilusti (nyt 219 e/kk alle 3-vuotiaasta).: Eri mieltä
Kotihoidontuen Espoo-lisää ei tarvitse nykyisestään korottaa. Se on jo nyt avokätisempi kuin suurimmassa osassa muita kuntia. Käytännössä kunnan pääasiallinen syy korottaa tätä lisää on se, että kotihoidontuen lisäksi annettava kuntakohtainen lisä tulee kunnalle halvemmaksi kuin päiväkotipaikka.

Mielestäni on tärkeää tarjota kotona hoidettaville lapsille kunnan puolesta erilaisia lisäpalveluja ja ihan vain kokoontumispaikkoja, joista niin vanhemmat kuin lapsetkin saavat elintärkeitä kontakteja: asukaspuistoja, avoimia päiväkoteja ja kerhoja. Päivähoidossa puolestaan olisi hyvä saada päiväkodit lähelle ja tukea myös osapäivähoitoa. Tarvitsemme palveluja, jotka tukevat perheiden erilaisia ratkaisuja, olivatpa ne työssäkäynti, osapäivätyö tai kotihoito.

14. Espooseen pitää rakentaa lisää jäähalleja, koska jääurheilu on Espoossa hyvin suosittua.: Eri mieltä
Lasten ja nuorten, ja myös aikuisten, harrastuksia kannattaa tukea. Panostus liikuntaan maksaa itsensä takaisin terveempinä ja tyytyväisempinä ihmisinä. Jäähalli on kuitenkin erittäin kallis investointi, jota käyttää vain tietty osa nuorista ja aikuisista. Harrastusmahdollisuuksien tulee olla monipuolisia ja tarjota mahdollisuuksia kaikille, ja siksi tämä raha olisi ehkä fiksumpi käyttää johonkin muuhun.

15. Espoo tarvitsee asuntorakentamiseen omanlaisensa hintasäädellyn hitas-järjestelmän, jolla voidaan rajoittaa asuntojen hintojennousua: Eri mieltä

Espoo tarvitsee lisää järkevää asuntorakentamista, etenkin olemassaoleviin kaupunkikeskuksiin hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Huolehtimalla asuntojen riittävästä rakentamisesta voidaan huolehtia riittävässä määrin hintojen noususta.

Tämän lisäksi tarvitaan järkevästi hinnoiteltuja vuokra-asuntoja hyvien yhteyksien varrelle. Toistaiseksi näiden ratkaisujen pitäisi riittää hintaongelmaan.

16. Espoon tulee kaavoittaa etenkin metron varteen tontteja 30-40 -kerroksisille asuintorneille ja profiloitua pilvenpiirtäjäkaupunkina.: Osittain eri mieltä
Korkea rakentaminen sopii etenkin suurempiin kaupunkikeskuksiin. Espoossa voitaisiin rakentaa korkeampaa rakennusta valikoituihin keskuksiin enemmänkin. Jotkin metroalueet ja Leppävaara voivat toimia tällaisina keskuksina. Alueilla pitää kuitenkin miettiä myös katutason viihtyvyys jalankulkijoiden näkökulmasta.

Rakennusten ei kuitenkaan kannata olla 40 kerrosta korkeita, jos se ei sovi lähiympäristöön. Korkeita taloja voi rakentaa myös hieman vähemmillä kerroksilla. Lisäksi tiiviillä, fiksulla rakentamisella päästään yhtä hyvään tonttitiheyteen kuin pistemäisillä tornitaloilla.

Eri keskuksissa kannattaa pyrkiä omaleimaiseen, persoonalliseen keskukseen, ei tornikaavan kloonaukseen. Pistemäiset tornit pientaloalueen keskustassa eivät myöskään ole hyvä ratkaisu.

17. Espoon on tehtävä oma sitova päätös henkilöstön vähimmäismäärästä vanhuspalveluissa.: Osittain samaa mieltä

Tämä on hankalampi kysymys kuin miltä näyttää. Periaatteessa kyllä. Valitettavasti henkilökunnan määrä ei ole useinkaan suorassa suhteessa hoidon laatuun.

Olen aiemminkin pohtinut hoidon laadun merkitystä (https://virrassa.wordpress.com/2010/08/24/turhia-passaamatta-ihmista-vaheksymatta), ja haluaisin että Espoossa lähestyttäisiin asiaa nimenomaan laadun parantamisen kannalta. Yksinkertaisillakin muutoksilla saatetaan voida esimerkiksi nopeuttaa potilaiden kuntoutumista, mikä pitkällä tähtäimellä vähentää kuluja.

18. Terveyskeskuslääkäreiden saamiseksi Espoon on oltava valmis maksamaan lääkäreille naapurikaupunkeja korkeampia palkkoja.: Osittain samaa mieltä

Lääkäripula on saatava hellittämään. Pitkällä tähtäimellä hintakisa ei ole kuitenkaan paras ratkaisu. Lääkäreiden työskentelyolosuhteita tulee parantaa – kiire on itseään ruokkiva ongelma, kun lääkäreitä on vaikea saada paikalle jossa työssä on jatkuva kiire ja ylityöt painavat päälle.

Samoin vaikkapa uudet tietojärjestelmät, jotka toimisivat nykyisiä paremmin, voisivat lyhentää vastaanottoon kuluvaa aikaa mikä osaltaan helpottaisi lääkäripulaa. Tästä syystä HUSin järjestelmähankintaa on syytä seurata tarkasti – vaikka hankinta on tarpeellinen, sen onnistumisessa on valtavia riskejä joita ei ainakaan ensimmäisessä vaiheessa ole riittävästi huomioitu.

19. Taloustilanteen niin vaatiessa Espoo voi tulevan valtuustokauden aikana nostaa veroprosenttiaan 19:ään (nyt 17,75) varmistaakseen toimivat peruspalvelut kuntalaisille.: Osittain eri mieltä

En sinänsä vastusta pientä veroprosentin nostoa. Jos se on tarpeen palvelujen säilyttämiseksi, prosenttia voidaan jonkin verran nostaa.

Ehdotettu nosto on kuitenkin melko korkea, ja todennäköistä on että säästöä voitaisiin saada muilla tavoin. Esimerkiksi nykyiset kaavoituspäätökset perustuvat siihen, että kaavoituksesta saatavat rahat halutaan käyttää vain ja ainoastaan ko. alueella vaikkei todellista tarvetta esim. tieinfran parantamiseen olisi. Jakoperusteita muuttamalla kaavoituksestakin saatava yhteinen hyvä voitaisiin saada riittämään muihin asioihin.

20. Espoon on pidettävä tiukasti kiinni itsenäisyydestään ja torjuttava kaikki yritykset kuntien yhteenliittämiseksi.: Eri mieltä

Suora kuntaliitos naapurikuntien kanssa todennäköiseseti lisäisi byrokratiaa. Tarvitsemme toimivan seudullisen hallinnon, jotta kuntien välinen veronmaksajakilpailu loppuisi ja toisaalta seudulliset asiat kuten joukkoliikenne ja kaavoitus saataisiin toimimaan.

Kaikkea toimintaa ei kuitenkaan voi sälyttää seutuhallinnolle. Nykykuntien tasolla, tai jopa pienemmissä osissa, tulee olla paikallisempi hallnnon taso hoitamassa niitä asioita, joita ei tarvitse viedä ylimmälle tasolle asti.

Erityistä huolta kuntaliitosta mietittäessä tulee kiinnittää siihen, että se
a) vähentää byrokratiaa
b) ei kopioi huonoja hallintomalleja uuteen malliin vaan otetaan käyttöön toimivin tai kehitetään uusi
c) ei väkisin keksi tekemistä kaikille nykyisin kuntasektorilla toimiville, koska yksi syy liitokselle on vähentää byrokratiaa. Tämä ei tarkoita että väki laitettaisiin suoraan kilometritehtaalle, vaan koulutusta ja mahdollisia muita ratkaisuja kannattaa miettiä.

by

Potilastietojärjestelmän parantaminen: Mitä voin tehdä?

Kirjoituksesta, jossa pyrin tuomaan esiin mahdollisimman selvällä esimerkillä potilastietojärjestelmän järjettömän kustannusarvion, on levinnyt melkoinen lumipalloefekti. Uutinen on poimittu mm. IT-viikkoon ja Helsingin Sanomiin. (Jälkimmäisessä pyrittiin katsomaan kiihkottomasti, mistä eri osista hinta-arvio koostuu, mutta jätettiin huomioitta mm. se olennainen seikka, että liki puolet kustannusarviosta on ohjelmistokustannuksia.) Monet ovat ymmärrettävästi huolissaan siitä, voiko asialle enää tehdä mitään: järjestelmää ja sen hankintaprosessia on päivitelty julkisuudessakin jo kuukausitolkulla, mutta byrokratian rattaat ovat vain ruksuttaneet eteenpäin.

Kokosin tähän muutaman asian, joihin voi itse vaikuttaa – tänään, parin kuukauden sisään ja myös pidemmällä tähtäimellä.

1) Osallistu mielenilmaukseen huomenna.
Huomenna, ennen Helsingin kaupungin terveyslautakunnan kokouksen alkua luovutetaan kannanotto terveydenhuoltojärjestelmän uusimisesta kaupungin luottamushenkilöille. Tuossa kokouksessa pitäisi päättää Helsingin osalta järjestelmähankinnasta, vaikka asia jääneekin vielä pöydälle. Tapahtumakutsu löytyy Facebookista, mukana myös pyyntö osallistua kannanoton luonnostelemiseen vielä tänään.

2) Kerro mielipiteesi jo tänään.

Allekirjoita adressi, jossa halutaan julkishallinnon järjestelmät irti yhden toimittajan loukusta. Adressi koskee vain yhtä pientä osaa prosessissa, jossa menee pieleen lähes kaikki mahdollinen, mutta tämä on yksi erittäin tärkeä palikka palapelissä, jossa tavoitteena on saada vihdoin toimivia järjestelmiä järkevällä hinnalla, aikataulun mukaisesti.

3) Tutustu aiheeseen.

Hyvä paikka aloittaa on esimerkiksi Facebookiin kerätty linkki- ja faktakokoelma.

4) Pidä huoli siitä, ettei tämä toistu.

Vaikka tämä hanke menisikin läpi, voit huolehtia siitä että seuraavassa valtuustossa istuu ihmisiä, jotka ymmärtävät mistä on kyse. Kysy kunnallisvaaliehdokkaaltasi, mitä mieltä hän on it-hankinnoista. Kysy, mitä hän ymmärtää niistä. Ohjelmisto-alan ammattilaisia on harvassa, ja heitäkin tarvitaan valtuustoon. Mutta jo kyky hahmottaa ero miljoonien ja miljardien välillä on merkittävä etu.

5) Levitä sanaa.

IT-hankinnoissa mättää moni muukin asia kuin hintalappu. Hintalappu on usein vain suoraa seurausta siitä, että ensin on tyritty parikymmentä muuta kohtaa. Hyvä aloituskohta tärkeimpiin ongelmiin on esim Otso Kivekkään tuorein kirjoitus aiheesta. Linkkaa nämä jutut kunnallisvaltuutetullesi. Kirjoitan itsekin myöhemmin tänne muutamia asioita, joita pitää ottaa huomioon hankinnoissa. (Esimerkkinä: jos it-alan yrityksen edustaja on tekemässä selvitystä hankinnasta, ko. yritys tulee jäävätä varsinaisesta tarjouskilpailusta.)

Suunniteltu potilastietojärjestelmä on surkuhupaisa esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yritysmaailma pääsee osallistumaan hankintojen suunnitteluun, projektin suunnittelijat eivät ymmärrä tietotekniikkaa, ja virkamiehet pääsevät sooloilemaan ilman tulosvastuuta. Jos omalta osaltasi haluat vaikuttaa tämän asiantilan muutokseen, tee se nyt.

by

Hinnalla millä hyvänsä: Potilastietojärjestelmä vai avaruussukkula?

Pääkaupunkiseudulla ollaan uudistamassa potilastietojärjestelmiä. Helsingin, Espoon, Vantaan ja muutamien ympäryskuntien projekti tehdään yhteistyönä. Samalla uudistetaan järjestelmät koko maassa. Maanlaajuisesti projektin hinnaksi on alustavasti arvioitu 1,8 miljardia euroa, josta pääkaupunkiseudulla voi kulua leijonanosa.

Summa on niin suuri, että siitä on hankala keskustella. Sadoista miljoonista euroista tulee monopolirahaa, jota pyöritellään tajuamatta että loppusumman marginaaleissakin puhutaan suuremmista summista kuin päivähoidon tai koulujen kokonaisbudjetti.

Potilastietojärjestelmä on kannatettava asia. Mutta mikään fiksusti hankittu IT-järjestelmä ei voi maksaa 1,8 miljardia. Jos arvioitu summa on noin suuri, jotain on pielessä jo projektin suunnittelussa.

Selittelyt Suomen uniikista tilanteesta ovat täyttä tuubaa. Suomen tilanteessa on uniikkia järjestelmätoimittajien osallistuminen selvitystyöhön, joka pohjustaa toimittajien ja järjestelmän valintaa, sekä ymmärtämättömyys siitä mitä oikeastaan ostetaan.

Kaikkien hankintaan osallistuvien pitäisi viimeistään tässä vaiheessa tietää, että suuret ohjelmistotalot osallistuivat potilastietojärjestelmän selvitystyöhän ja siinä sivussa hankkivat lisenssit ohjelmiin, joita päättivät suositella. Ne siis suosittelevat ohjelmia, joista ne itse saavat suurimmat voitot, ja jotka voi tilata vain niiltä.

Muokataanko valmista vai tehdäänkö itse?

Selvitykseen osallistuneet ohjelmistotalot suosittelevat ulkomailta lisensoimiaan valmiita terveydenhuoltoalan ohjelmia. Vaikka tämä kuulostaisikin helpolta ratkaisulta, tietojärjestelmää ei voi sellaisenaan siirtää paikasta toiseen. Jos ostamme amerikkalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään kehitetyn ohjelman, saatamme joutua käyttämään sen korjaamiseen enemmän rahaa kuin uuden alusta pitäen tekemiseen. Osa virheistä paljastuu vasta paljon myöhemmin, sillä kaikkia yhteensopivuusongelmia ei todennäköisesti huomata.

En väitä, etteikö valmis ohjelmisto voisi toimia uuden järjestelmän pohjana. Mutta harva, joka ei työskentele it-alalla, ymmärtää että ohjelmistoprojekti ei ole suoraan verrattavissa elementtitaloon tai tiehankkeeseen. Näihin verrattuna suurimmat erot ovat siinä, että ohjelmiston, isonkaan, ei tarvitse olla superkallis. Ja toisekseen, valmiin ohjelman muokkaus voi joskus olla hankalampaa kuin uuden teko.

Kustannukset perspektiiviin

Virossa tämä sama juttu – yksinkertainen potilastietojärjestelmä – tehtiin 10 miljoonalla. Kirsikkana kakussa sähköinen resepti tehtiin miljoonalla.

Merkillepantavaa on, että myöskään ajallisesti projekteissa ei virolaisilla kauaa nokka tuhissut  – kumpikin järjestelmä toteutettiin noin vuodessa.

Viro ei ole mielikuvitusmaa, alienien siirtokunta tai erityistapaus terveydenhuollon järjestelyjen osalta. Virossa vain tiedetään, mitä halutaan, eikö olla vielä jouduttu ylisuurten korruptoituneiden it-talojen kuristussyleilyyn. Jos Suomesta ei löydy taloa, joka tekisi tämän järjestelmän fiksulla hinnalla, ehdotan että tilaamme järjestelmän virolaisilta. (Fakta tosin on, että löytyy – näitä ei vain huomioida tarjouskilpailuissa.)

Tietotekniikan ammattilaisena tiedän, että ei ole olemassa onnistunutta tietotekniikkaprojektia, joka maksaisi näin paljon. Jos tietotekniikkahankinnalle voidaan laittaa tällainen hintalappu – ja jos tilaaja sen hyväksyy – se osoittaa, ettei tilaaja itse tiedä mitä on tekemässä.

On toki olemassa poikkeuksia. Suunnitellulle terveydenhoitojärjestelmälle vetää hinnassa vertoja vain NASA:n avaruussukkulalentojen ohjelmistoprojekti.

NASAn avaruussukkula-ohjelmaan tehty ohjelmisto, PASS, oli eräs kaikkien aikojen tiukimmin testatuista ja virheettömimmistä tietokoneohjelmista, jota tehtiin 300 insinöörin voimin. Projektin kokonaishinnaksi tuli 500 miljoonaa dollaria. Tiukan testauksen ja laadunvalvonnan vuoksi ohjelmasta tuli 20 kertaa kalliimpi kuin keskiverto vastaavan kokoinen tietokoneohjelmisto: yhden testatun ja viimeistellyn, tuotantoon saadun koodirivin hinnaksi tuli 1000 dollaria verrattuna keskivertoon 50 dollariin. Käännettynä nykyrahaksi PASS-järjestelmän hinnaksi tulisi noin 2 miljardia dollaria – euroissa siis hieman vähemmän kuin suunniteltu potilastietojärjestelmä.

Emme ole tilaamassa avaruusohjelmaa. Jollei projektin todellisena tavoitteena ole lähettää sairaita ihmisiä Maata kiertävälle radalle, ei ole tilannetta jossa tällaisia summia tarvitsisi käyttää ohjelmistokehitykseen. Uskallan myös epäillä, olisiko parin miljardin hassaamisen jälkeen meillä oikeasti eräs kaikkien aikojen tiukimmin testatuista ja virheettömimmistä potilastietojärjestelmistä – todennäköisemmin tuloksena on luokaton läjä roskaa ja taas yksi kammottavalla tavalla epäonnistunut yhteisten rahojen tuhoamisjuhla.

Potilastietojärjestelmäprojekti on mietittävä uudelleen, tällä kertaa järkeä käyttäen ja ilman suurten konsulttitalojen ”apua”. Tämän hulluuden on loputtava.

Ps. (10.9) Jos haluat saada julkisiin it-hankintoihin järkeä, lue Potilastietojärjestelmän parantaminen: Mitä voin tehdä.

Päivitys 9/9/12: Korjattu NASA-esimerkissä aluksi mainittu Apollo-ohjelma oikeaksi eli sukkulaohjelmaksi.

Päivitys 10/9/2012: Tarkennettu, että 1,8 miljardia on koko maan potilastietojärjestelmien arvioitu kokonaissumma. Tästä toki leijonanosa menee pääkaupunkiseudun projektiin. 1,8 miljardia on joka tapauksessa aivan järjetön summa rahaa myös koko maan mittakaavassa.

by

Triathlonia ja sirkushuveja kaikelle kansalle

Viikonloppuna järjestettiin neljättä kertaa Helsinki City Triathlon. Osuvasti nimettu Triforfun järjestää matalan kynnyksen tapahtumaa, jonne toivotetaan tervetulleiksi kokeilemaan kaikki joita laji kiinnostaa. Matka on liki puolet lyhyempi kuin virallinen sprintti (noin kahdeksasosatriathlon): 300m uintia, 10km pyöräilyä ja 3km juoksua. Lisäksi uinti tapahtuu epäortodoksiseen tapaan uima-altaassa parinkymmenen lähtijän erissä, mikä on mukavaa etenkin epävarmemmille uijille. Virallisten kisojen lähtö säikäyttää joskus paatuneemmankin uimarin, kun satapäinen joukko kauhoo toistensa päältä ja alta ensimmäiset sata metriä.

Kisassa kaikki on vähän tavallista helpompaa. Uimastadionin ympäristö on keskustan lähellä, helposti saavutettavissa. (Paria viime aikojen uutta tulokasta lukuunottamatta triathlon-kisat on tyypillisesti järjestetty kaukana pääkaupunkiseudusta.) Uima-altaan ansiosta märkäpukua ei tarvita. HCT:llä tehdään selväksi, että kisaan saa osallistua millä tahansa välineillä. Jopot on erityisesti mainittu suotavina osallistumisvälineinä. Välineillä ei ole pakko urheilla, vaikka kilpasarjassa näkeekin sitten jo päheitä pyöriä ja triathlonpukuja. Myös juontajat muistivat erikseen kehua kovaäänisiin jokaista pyörää, jossa näkyi vaikkapa persoonallinen etukori kukilla varustettuna.

Kaiken tämän seurauksena – ja kahden pääkaupunkiseudun triathlonseuran vapaaehtoisvoimin – on saatu aikaa riemukas, iloinen tapahtuma jota moni tulee seuraamaan ihan huvikseen. Laji itse taas saa ansaitsemaansa mainosta: kun kerran on kokeiltu, ehkä päähänpistosta, on helpompi osallistua uudestaan ja ehkä jo johonkin muuhun kisaan. Jos laji on kutkutellut pidempään, HCT tarjoaa helpon tavan kokeilla.

Tämä mainos olisi ehkä kannattanut kirjoittaa ennen kisaa. HCT on tehnyt melkoisen palveluksen sekä lajille että kaupunkilaisille, ja tapahtuma on varmasti antanut panoksensa lajin viime vuosina kokemaan nosteeseen. (HelTrin jäsenmäärä on kuulemma tuplaantunut parissa vuodessa.) Tämän ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla yhden kisan, tai edes yhden lajin puffi.

On hienoa, että kaikissa kisoissa ei tarvitse olla veren maku suussa. Pidän itse paljon urheilutapahtumista, nautin siitä kun väkeä on paljon koolla tekemässä jotain yhteistä ja silti omaa. Moni ystäväni on todennut juoksutapahtumien olevan se suola, jonka ansiosta lajia jaksaa treenata. Tosin juoksua harrastavia on hemmoteltu pitkillä perinteillä ja monilla erilaisilla tapahtumilla: erilaiset juoksutapahtumat ovat helppoja osallistua ja joissain niissä on vielä toisia enemmän keskitytty yhdessä tekemiseen ja hauskanpitoon, jotta saadaan liikkeelle mahdollisimman paljon väkeä. Näistä erityisesti Naisten kymppi tulee mieleen tapahtumana, johon itse olen useasti osallistunut.

Liikkumisen pitää olla hauskaa. Kaikki eivät halua olla tavoitteellisia tai kilpailla. Toisille kilpailu on taas piste iin päällä, toisille ainut ja tärkein syy liikkua. Urheilutapahtumat ovat kuitenkin niitä, joiden avulla voidaan saada ehkä vähemmänkin liikkuvat mukaan. Mitä matalampi kynnys, sen useamman on helpompaa kaivaa lenkkarit esiin ja kokeilla ehkä monenkin vuoden tauon jälkeen, miten hyvä fiilis, niin kropalle kuin mielelle, voi tulla liikkumisesta ja liikkumisesta yhdessä. Myös terveys kiittää: emme halua istumatyön koulimia paikalleen jämähtäviä sukupolvia.

—

Kun itse kävin pitämässä hauskaa Uimastadionilla, perheen miesväki nautti Espoo-päivästä Nesteen tornissa ja Sellosalissa lastenkonsertissa. Tapiolassa oli myös Makujen maailma koko viikonlopun, ja pomppulinnat ja pehmotennikset vetivät pienimpiä puoleensa. Tällaisina hetkinä sitä ihmettelee, miksi joka viikonloppu ei ole samanlaista. Väki ei ehkä riittäisi ihan joka viikonlopulle, mutta jotain näistä hetkistä voisi tuoda myös arkeen. Tapiolassa on osanotosta päätellen tilausta keskuksen elävöittämiselle: vastaavat tapahtumat ovat aina tupaten täynnä väkeä. Onneksi luistinrata on tulossa vihdoin talveksi kahluualtaalle: saisikohan ensi kesäksi sinne polkuveneet parin hassun tapahtumapäivän sijaan koko kesäksi?

by

Valvonnasta ja säännöksistä

Säädöksiä ja valvontaa on hyvä tasapainottaa terveellä järjellä.

Leikkipaikkamme keinujen alla oli vuosia joustava matto pehmusteena. Maton tehtävänä on suojata lasta keinusta tippuessa: se on riittävän pehmeä että muksahduksen voima ainakin vähän laantuu. Matto ei ollut erityisen kaunis muttei rumakaan, mutta toimi ja oli huomaamaton.

Eräänä kauniina päivänä keinut ja matto oli siirretty paikaltaan. Parin päivän myllerryksen jälkeen paikalle kipattiin iso kasa hiekkaa ja keinut rakennettiin uudelleen.

Ihmetellessäni asiaa naapurille sain kuulla, että kyseessä on uusi EU-säännös. EU-direktiivin voimin kaikkien leikkikenttien alle tulee laittaa tietyt kriteerit täyttävää turvahiekkaa. Käytännössä kaikki Espoonkin keinut on siis myllerretty ja korvattu erilaiset pehmusteet tietynlaisella turvahiekalla. Toimenpiteen hintalappu lienee sadoissa tuhansissa euroissa.

Keinujen turvahiekasta määrääminen täyttää mielestäni täydellisesti hyvää tarkoittavan mutta järjettömän tiukan ja yksityiskohtaisen säädöksen merkit. Ajatus on ollut kaunis: vähentää lasten keinuissa tapahtuvia onnettomuuksia. Minulla ei ole tässä aiheesta tilastotietoja, mutta en epäile etteikö tämä voisi mahdollisesti onnettomuuksia vähentää. Tuskin juuri meidän paikallamme, mutta ehkä jollain muulla paikalla jossa keinun alla oli vielä huonompi suoja. Sen sijaan olen sitä mieltä, että tässä käytettyjen resurssien määrä on täysin suhteeton saatuun hyötyyn nähden.

Keinuissa kuten monessa muussakin paikassa tapahtuu vuosittain onnettomuuksia, joista osa on vakavia. Joskus harvoin keinuun liittyvässä onnettomuudessa voi jopa kuolla. Tätä todennäköisyyttä voi jossain määrin vähentää ylettömällä sääntelyllä, mutta täysin turvallista leikkipaikkaa on mahdoton tehdä. Sen sijaan aikuisen – vanhemman, ei leikkipaikan ylläpitäjän – vastuu on katsoa lapsensa perään. Ja tätä vastuuta yletön sääntely vähentää.

Ylenpalttinen, pilkuntarkka sääntely vähentää ihmisten oman vastuun tunnetta – huomaamatta, vähän kerrallaan – jolloin emme saa turvallisempaa yhteiskuntaa, vaan yhteiskunnan, jossa vastuu kuuluu aina jollekulle muulle. Ihmiset luopuvat omasta vastuustaan ja luottavat säädeltyyn Järjestelmään, vaikka olisivat terveen järjen käytöllä paremmassa turvassa. Vaikka Järjestelmä olisikin ”oikeassa” – tekisi säädellyn asian vähän turvallisemmaksi – maksettu hinta on usein suhteettoman kova.

Tässä tapauksessa menetettiin vain rahaa. Joissain muissa tapauksissa luodaan kuvitellun ongelman tilalle uusia, pahempia. Jos nuoret häädetään ilman erityistä syytä hengaamasta paikassa jossa he eivät aiheuta vahinkoa, he todennäköisesti menevät pahempiin paikkoihin. Kärjistäen: kun kaupungissa ei saa pelata palloa nurmikolla tai hengata ostarilla, mennään kaverille juomaan kaljaa.

Kun puhuin keinutapauksesta ystävälleni, hän huomautti, että tässä tapauksessa oltiin saatettu myös ajatella helpotettavan EU:n sisäistä kilpailua. Kun kaikkia maita koskevat samat säännöt, maiden väliset tarjoukset ovat helpompia, kustannuksetkin ehkä vähenevät. Ajatus on mielenkiintoinen, ja varmasti auttaa vaikkapa rautateillä jos määritellään raideleveys yhteiseksi, mutta tässä asiassa ei. Kilpailu ei välttämättä lisäänny, kun käytännössä helpotetaan euroopanlaajuisten toimijoiden syntymistä mutta heikennetään paikallisten toimijoiden mahdollisuuksia isoa kilpailijaa vastaan. Mietitäänpä vaikka, onko leikkipaikkojen telineissä tällä hetkellä todellista kilpailua? Lappset toimittaa kaikkialle, ja lobbaa jatkuvasti tiukempia turvamääräyksiä jotka vain heidän telineensä toteuttavat. Myös innovaatiot vähenevät ja ratkaisut ovat usein huonompia kun direktiiveillä määritellään konkreettinen ratkaisu tavoitteen sijaan. Tästä hyvä esimerkki on surullisenkuuluisa energiansäästölamppu.

Vastaava juttu lähiajoilta on Hesarin Omakaupungin uutisointi Baanalla kiipeilystä. Toki juttu oli vedetty otsikoinnilla yli ja siinä oli keskitytty kuvan lähettäjän mielipiteeseen – epäilen että suurin osa ei juurikaan piittaa siitä, vaarantaako joku oman henkensä tai ei. Oli kuitenkin hupaisaa kuinka kaupungin työntekijöiltäkin oli pyydetty mielipide, ja nämä reagoivat tähän heti ongelmana.
Kuvassahan ei nuori mies ollut edes korkealla – itsensä korkeudella kiipeillessä, kiipeilijöiden kielellä boulderoinnissa, tyypillisesti ei pidetä turvavaljaita. Olen Ranskassa käynyt boulderoimassa vuoristossa, jossa oli hienoja siirtolohkareita. Niiden päällä kiipeilimme kunnes lihaksia särki. Kyllä, tipahdin välillä, raavin nahkaani pois ja sain vähän mustelmia. Taitavammat kaverit tekivät taas vaikeampia liikkeitä, riski oli läsnä. Olisiko jonkun pitänyt tulla ilmoittamaan että lohkareet tulee ympäröidä aidalla ettei niillä enää kiipeiltäisi?

Vaikka en pidäkään ylenpalttista sääntelyä ja valvontaa järkevänä – voidaan olettaa, että ihmisillä on tietty määrä tervettä järkeä ja he osaavat aikuisiällä ottaa nämä riskit huomioon ja kantaa seuraukset – muita ihmisiä ei saa vahingoittaa töpeksinnällä. En näe tosin tuota Baanan pätkällä kiipeilyä suurena ongelmana tässäkään yhteydessä. Kiipeilijöiden alla ei mennyt pyöräreittiä, vaan kävelypätkä, ja siinä taas riittää leveyttä.

Kaupungissa – ja muuallakin – tulee voida tehdä asioita, joita ei ole erikseen määritelty sallituiksi. Määrittävä tekijä ei voi olla se, voiko hölmöilijää sattua, vaan se, voiko hölmöilijä satuttaa muita. Toki on muitakin, yhteiskunnallisesti merkittäviä muuttujia: vaikkapa nopeusrajoituksien nostamisella ja laskemisella on tilastollista merkitystä onnettomuuksien määrään. Ne kuuluvat siihen sääntelyyn, jota kannattaa olla. Ne ovat paitsi tilanteita, joissa voi vahingoittaa muita kuin itseään, myös tilanteita joissa yhteiskunnalle tulee suurempi lasku. (En silti ole sitä mieltä, että vaikkapa ylipainoisen tulisi maksaa hoidostaan enemmän koska tästä tilastollisesti tulee suuremmat terveyskustannukset. Sen sijaan voimme pyrkiä luomaan olosuhteet, jossa ylipainoisen on helpompaa liikkua ja syödä terveellisesti. Baanalla kiipeily kuuluu sivumennen sanoen kategoriaan ”olosuhteet, jotka vähentävät ylipainoisuutta”. Ehkä keski-ikäiset metabolisesta oireyhtymästä kärsivät eivät ole tämän nimenomaisen aktiviteetin varsinainen kohderyhmä, mutta kun liikkuminen lähiympäristössä on sekä hauskaa että helppoa, se myös lisääntyy.)

(Ylenpalttisen) sääntelyn ongelma on, että se antaa illuusion turvallisuudesta vähentäen samalla vapautta. Monesti sääntelyn ohessa menee myös lapsi pesuveden mukana – sääntely tekee asioista niin hankalaa, että muuten hyödyllinen asia jää tekemättä. Useimmiten turhasta sääntelystä tulee lisäkustannuksia, jolloin oikeastaan maksetaan vain siitä että tuntuu kivalta kun ollaan tehty edes jotain. Kaikkea ei kuitenkaan voi eikä kannata säännellä. Siitä, missä rajan tulee mennä – siitä taas käydään, ja tuleekin käydä, jatkuvaa keskustelua.

by

Bussiyhtiöt ja kilpailun vääristymät

Kauppalehti raportoi Helsingin seudun bussiyhtiöiden huonosta tilasta. Vain pari yhtiötä oli niukasti plussalla: suurin osa on tehnyt persnettoa vuositolkulla.

Suuri yksittäinen syy tähän on poliittinen. Helsingin kaupungilla on myös oma bussilinjansa, johon pumpataan rahaa vuosittain miljoonia euroja. Näillä rahoillakin HelB roikkuu jatkuvasti konkurssirajalla. Tämän summan avulla on mahdollista tehdä tarjoukset jatkuvasti alle tuotantokustannuksen, mikä pakottaa muutkin bussilinjat tarjoamaan epärealistisia summia.

Syytä tähän on äärimmäisen vaikea arvata. Pyritäänkö tällä kenties pitäään lippujen hinnat alhaalla? Tai tietoisesti pitämään bussilinjat mahdollisimman huonolaatuisina, kun liikennöitsijöillä ei ole varaa pitää kalustoa kunnossa? Tuntuuko mukavalta, kun kaupungilla on sentään ihan oma bussiyhtiö – jos vaikka kaikki muut joku vuosi kyllästyisivät paskaan duuniin, laittaisivat lapun luukulle ja muuttaisivat riksakuskeiksi Thaimaaseen?

Jos lipunhinta haluttaisiin saada alas, siihen olisi merkittävästi helpompi keino: käyttää ne miljoonat HSL:n kautta lipunhintojen alentamiseen.  Jos tätä ei haluta tehdä, koska rahat menisivät koko pääkaupunkiseudulle, voi todeta vain että daa – HelB kuljettaa kyllä nytkin sekä espoolaisia että vantaalaisia.

Ihan koko totuus tämä ei ole. HelB on myös hävinnyt paljon kilpailuja. Todennäköisesti meneillään onkin peli, jossa tiputetaan kilpailijoita niin, että yhtiöt joiden omistajilla on syvimmät taskut jäävät jäljelle. Kannattaako kuitenkaan veronmaksajien moiseen kisaan osallistua?

Yleensä en ole ensimmäisenä vaatimassa, että valtion tai kunnan ei tulisi omistaa yrityksiä tai palveluntarjoajia. Joissain tilanteissa se voi olla perusteltua. Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan sitä ole, ainakaan silloin jos omistettu yritys voi toimia vain tekohengityksellä.

En tiedä onko Helsingissä luonnostaan suurempia kupruja vain seurataanko sitä vain tarkemmalla seulalla. Mielenkiintoista olisi nähdä, millaisia vastaavia järjestelyjä Espoosta löytyy.

by

Tesla – Man Out Of Time

Serbialais-amerikkalainen keksijä Nikola Tesla (1856-1943) http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikola_Tesla on osunut silmiini joka suunnalla viime aikoina. En tiedä johtuuko se uusista elämäkerroista, internet-meemien voimasta vai pelkästään vesilasissa olevasta myrskystä: joka tapauksessa Teslaan on törmännyt ties missä.

Tesla on jäänyt kouluajoilta mieleeni vain fysiikankirjan yksiköstä. Seuraavan kerran muistan kiinnittäneeni nimeen huomiota taikurileffassa The Prestige: Tesla oli lyhyessä sivuroolissa hulluna tiedemiehenä, jonka eräällä sähköisellä kapistuksella pystyi kloonaamaan ihmisiä.

Äidyinkin lukemaan Margaret Cheneyn kirjoittaman Teslan elämäkerran Tesla: Man Out of Time pääasiassa Facebookissakin kiertänee Oatmealin hienon meemin perusteella. Kiehtova elämäkerta, tarina ajankohdasta jolloin monet nykyihmisten elämää ja tiedon määrää ja laatua muuttaneet keksinnöt tehtiin. Kertomus myös ajasta, jolloin yleisnerot – itseoppineet keksijä-liikemies-tiedemiehet, jotka tutkivat asioita yksin ja monella eri alalla – alkoivat vähetä. Tesla oli heistä viimeisimpiä ja eli näkemään Einsteinin ja muiden teoreetikkojen sekä erikoistuneiden tutkijaryhmien voittokulun. Valitettavasti kahdeksaakymppiä lähestynyt nero ei koskaan oppinut hyväksymään Einsteinin teorioita.

Teslassa käsittämättömintä – uskomattoman luomisvoiman ja aikaansaavuuden lisäksi – oli hänen kykynsä visioida asioita, jotka ovat vasta nyt tulleet tosiksi. Näihin kuuluivat hänen visionsa maailmanlaajuisesta tietoverkosta (joka tosin taisi alustavasti kattaa vain yksisuuntaisen tiedonvälityksen, Tesla kun teki ison osan työstään radion ja vastaavien parissa), robotiikan ja kauko-ohjattavien laitteiden perustukset ja ensimmäiset prototyypit sekä visiot uusiutuvien energioiden laajamittaisesta käytöstä. Muita, vieläkin toteutumattomia ajatuksia olivat yhteydet muualle aurinkokuntaan, langaton pitkän matkan energian siirto ja maapallon taivaan valaisu öisin käyttämällä koko maapalloa kondensaattorina…

Teslan merkittävin keksintö oli vaihtovirta. Vaihtovirtaa oli jo teoretisoitu ja pyritty valjastamaan, mutta Tesla keksi ensimmäisenä, miten se saatiin käytännössä toimimaan. Tämän jälkeen suurin osa hänen työstään liittyi sähköön ja radioaaltoihin. Modernit tietokoneetkin perustuvat hänen patentoimiinsa perustavanlaatuisiin ideoihin. Guglielmo Marconi on saanut maineen radion keksijänä, mutta Tesla oli patentoinut radioon liittyvää teknologiaa jo vuosia ennen Marconia. Kiista radion keksijästä ratkesi vasta Teslan kuoleman jälkeen 1943 Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa Teslan hyväksi. (Tämäkin kiista näyttää hyvin sen, kuinka keksinnöt ovat olleet harvoin todella yksinäisten susien työtä: uusien ajatusten ja keksintöjen tullessa julki niiden parissa alkoi aina välittömästi työskentelemään monia ihmisiä, ja vaikkapa Bellin puhelinpatentti muistuttaakin meitä siitä, että joskus keksijän maine oli kirjaimellisesti minuuteista kiinni.)

Merkillepantavinta kuitenkin on se keksintöjen määrä, mikä jäi toteuttamatta ja mikä ehkä vieläkin voisi hyödyttää ihmiskuntaa. Tätä ongelmaa ei paranna se, että etenkin elämänsä ensimmäisellä puoliskolla Tesla luotti muistiinsa ja kirjoitti harvoin yksityiskohtaisia muistiinpanoja. Hänellä oli myös niin paljon ideoita ja teorioita, että hän ehti niistä – sekä ajan että rahan puutteen vuoksi – toteuttaa vain murto-osan. Monet keksinnöt ja havainnot olivat niin paljon aikaansa edellä, että niitä ei olisi ollut mitenkään mahdollista todellisuudessa toteuttaakaan tai niille ei voinut vielä keksiä käyttötarkoitusta. Näihin lukeutuvat elektronimikroskoopin esiaste, varhaiset plasmakokeilut sekä kuuluisa Tesla-turbiini, joka kiinnostaa edelleen ja jolla vihdoin on toteuttajia, jotka ovat voineet viedä kehitystä eteenpäin toteutuksen asteelle. Energian pitkän matkan langaton siirto on eräs Teslan suurimpia ja suuruudenhulluimpia, silti mahdollisesti toteutettavissa olevia unelmia – rahoituksen puutteeseen kaatunut Wardenclyffe-laboratorio oli suunniteltu myös tähän käyttöön. Koska Tesla ei koskaan saanut mannertenvälistä energiansiirtoa testattua, emme tiedä kuinka lähelle onnistumista hän olisi päässyt. Jälkeenjääneet paperit eivät riitä kuvaamaan keksintöä.

Toinen paljon esille nostettu asia on Teslan elinaikanaan kokema vääryys. Tesla sai, synnyinmaansa tuen ansiosta, elää loppuelämänsäkin katto päänsä päällä. Laboratorioon hänellä kuitenkaan ei viimeisinä vuosinaan ollut varaa. Alkuvuosinaan hän ei halunnut, ehtinyt tai ymmärtänyt käynnistää tuottoisaa liiketoimintaa käytännönläheisimmistä ideoistaan, mikä olisi taannut vapaammat kädet myöhemmin elämässä. Teslaa huijattiin useaan otteeseen liiketoiminnassa, tuottoisan vaihtovirtapatenttinsa hän luovutti käytännössä ilmaiseksi kun halusi saada sen leviämään mahdollisimman laajalle, ja lukuisat keksijät pyrkivät varastamaan kunnian hänen keksinnöistään. Oikeusjuttuja nostettiin Teslan aikana kymmeniä, mutta hän voitti ne kaikki, viimeiset postuumisti. Lisäksi hän kärsi kilpailijoiden mustamaalauksesta, nämä kun käyttivät kaikkia aseita saadakseen omat ratkaisunsa käyttöön suuressa sähkösodassa: Tesla ei periaatteesta puolustautunut usein julkisesti, ja tämä vaurioitti hänen mainettaan keksijänä vaikeuttaen rahoituksen saamista. Teslan maineella kestikin hänen kuolemansa jälkeen pitkään tulla palautetuksi paikalleen urauurtavana keksijänä, ei vinksahtaneena visionäärinä.

—

Tuo aikakausi olikin keksintöjen ja muutosten valossa niin mielenkiintoinen, että siitä voisi lukea lisääkin. Olemme nyt vastaavassa käännekohdassa teknologisen edistyksen kanssa. Nykypäivän Teslat paljastunevat taas viitisenkymmentä vuotta jälkikäteen.

by

Ruokakortilla digitaalisessa leipäjonossa

Vielä nytkin, kun netistä voi tilata lähes kaikkea parhaimmillaan päivän toimitusajalla, leffat voi vihdoin striimata laillisesti ihan siedettäväntasoisista palveluista ja kirjat saa digitaalisesti siinä ajassa minkä kotiverkko niitä ehtii ahnehtia, iso osa palveluista on jäänyt näennäisdigitaaliseen tilaan jossa kyllä näyttää siltä että tietoverkkoja käytetään, mutta käytännössä niistä on saatu vain ylimääräistä riesaa ja lisäaskeleita käyttäjälle.

Viimeisin tempaus tapahtui S-ryhmän etukortin tilauksen kanssa. Luovuin vihdoin bonuksettomuudestani, kun totesin hotellivarausta tehdessäni yöpymisen tulevan merkittävästi halvemmaksi. Näitä etuja on riittävän tiheään tarjolla että kortti kannattaisi.

Alku oli helppo: menin S-ryhmän korttisivuille ja täytin hakemuksen. Luin netistä ”Liity asiakasomistajaksi verkkopalvelussamme” ja vaivautumatta lukemaan pientä pränttiä klikkasin jatkoa. Olin hieman odottanut, että nettitilauksella voisi saada kortin saman tien, edes väliaikaisen numeron jota voisi käyttää saman tien nettiostoksissa. Osasin kuitenkin arvata että näin ei välttämättä kävisi, ja minulle ilmoitettiinkin että saisin kortin postitse viikossa parissa käsittelyn jälkeen.

Kirje tuli ajallaan, ja avasin sen odottaen saavani kortin lompakkooni. Naureskelin hieman sille, että nimi oli kirjoitettu korttiin käsin: eikö niillä ole kunnon kortintekovälineitä? SItten vilkaisin saatekirjettä.

”Tämän kirjeen liitteenä saat väliaikaisen S-etukortin –. Käy kuukauden kuluessa S-ryhmän asiakaspalvelupisteessä — [jossa] sinulle tilataan varsinainen S-Etukortti –.”

Nettisivuilla ilmoitetaan näin:

Palvelun kautta asiakasomistajaksi liittyneen on käytävä kuukauden kuluessa väliaikaisen S-Etukortin saamisesta asioimassa jossain S-ryhmän asiakaspalvelupisteessä (Prisma, suurimmat Sokokset ja S-marketit) tunnistautumassa ja hyväksymässä tilisopimuksen ja -ehdot sekä tilaamassa varsinainen S-Etukortti.

Mitä ihmettä?

Täytin siis pitkän korttihakemuksen netissä, ja sain postitse paperin, joka minun pitää viedä henkilökohtaisesti palvelupisteeseen, jossa allekirjoitan sen henkilökunnan nähden, näyttäen ajokorttiani. Tämän jälkeen hakemus lähetetään, käsitellään, ja lopulta valmis kortti postitetaan minulle.

Tässä vaiheessa on pakko kysyä: mitä etua kortin tilaamisella netistä on, kun se ainoastaan hidastaa kortin saamista sillä viikolla tai parilla minkä kestää saada postitse ohjeet? Kyllä, siksi ajaksi saan väliaikaisen kortin. Tyhmempi voisi kuitenkin kuvitella, että jos saan väliaikaisen kortin, olen jo muutenkin kykeneväinen saamaan pysyvän version. Olen jo saanut sähköpostia, jossa minut toivotetaan tervetulleeksi asiakkaaksi. Ainut etu nettitilauksesta on siis se, että saa täyttää lomakkeensa koneella. (Oletan että toimistolla joutuu täyttämään paperilomakkeen.)

Tässä prosessissa on mennyt väärin niin monta asiaa, että listasta tulee pidempi kuin S-etukortin hankkimiseen tarvittavien kommervenkkien listasta. Aloitetaan siitä, että etukortin voi ”tilata sähköisesti”. Samoin kuin olettaisin, että voidessani ostaa kengät netistä, täytettyäni tarvittavat tiedot ja maksettuani ostoksen saan kengät postissa viikkoa tai paria päivää myöhemmin, oletan myös, että saan S-etukorttia tilatessani kortin postitse jonka jälkeen asia on hallussa. Analoginen tilanne kengille olisi, että saisin postitse pahviset virsut ja lupauksen, että kun menen virsujen kanssa lähimpään kauppaan, ne vaihdetaan oikeisiin kenkiin – jotka saapuvat postissa jonkin ajan päässä visiitistä.

Miksi juoksuttaa asiakas kauppaan?

Näyttää siltä, että eräs tärkeimpiä syitä sille miksi paikan päällä pitää käydä henkilökohtaisesti on sopimuksen allekirjoitus. Samalla avataan tili, ja halutaan varmistaa henkilöllisyys. Allekirjoituksen ja henkilöllisyyden varmistuksen voi kuitenkin tehdä digitaalisesti. Ihan helppoa se ei vielä ole – klikkauksia riittää. Mutta mahdollista se on. Virallisesti tarvitaan se turkasen sähköinen henkilökortti. Monet yhdistykset ja muut kuitenkin hyväksyvät minkä tahansa vastaavan varmenteen, kun kyseessä ei ole mikään kriittinen järjestelmä vaan vaikkapa jäsenhakemus.

Jos tunnistautuminen voidaan jo tehdä pankkitunnuksilla, pitäisi myös allekirjoituksen onnistua samoin tein. Tai, utopistisesti, voitaisiin hoitaa vihdoin se sähköinen tunnistautuminen kuntoon. Vähimmilläänkin, parempia tapoja odotellessa (ja myönnytyksenä niille jotka kokevat digitaalisen allekirjoituksen vaikeaksi) voitaisiin antaa allekirjoitus postin hoidettavaksi – palautuskuori vain mukaan ja sopimus allekirjoituksineen postiin. Oikea kortti tulisi sitten ajallaan.

Toinen syy viivästelyyn voisi olla, että halutaan vielä tehdä tarkistuksia aiheesta. Miksi tätä prosessia ei voisi aloittaa saman tien kun hakemus on sisässä? SUPO-selvityksenkin taitaisi saada nopeammin kuin S-etukorttiselvityksen. Jos allekirjoitus on reilassa ja tarvittavat tarkistukset aloitetaan heti (ja ihmettelen jos näitä tarkistuksia ei voisi tehdä sähköisesti) niin lopullisen kortin voisi heittää postiin saman tien. Hupaisaa tässä on, että pankkitilinkin saa avattua helpommalla – uuden tilin olemassaolevan tilin rinnalle voi tilata nettipankista ja allekirjoitukset sopimuksiin lähettää postitse. Onko S-etukortti osa niin kriittistä kansallista järjestelmää, että sen hankkiminen on tehtävä vaikeammaksi kuin pankkitilin?

Luotan kuitenkin siihen, että ennen pitkää nämä viimeisetkin kopiot kolmena kappaleena vaativat byrokraattiset instituutiot pääsevät todelliseen eikä vain näennäiseen digiaikaan. Online-ostokset ovat jo helpottuneet huimasti viime vuosina, ehkä S-ryhmäkin pian pääsee kelkkaan.

Viimeisenä mainittakoon asia, joka ei ole pelkästään S-ryhmän asia: odotan kovasti aikaa, jolloin näitä erillisiä kortteja ei tarvitse raahata mukana. Vaikkapa se valtion toimittama henkilökortti voitaisiin hyvin helposti vain linkata eri palveluihin, jolloin samaa korttia näyttämällä saisi aina tarpeelliset palvelut bonuksista kirjalainauksiin. Ylipäänsä fyysinen kortti on lähinnä rasite – korttinumerollahan näissä jutuissa pelataan. Ja kun ottaa huomioon, että hetu on nyt jo kaikilla tahoilla tiedossa, olisiko niin paha asia saada bonukset vaikka ajokortilla? Tai pankkikortilla jolla teoriassa pystyisi varmasti tekemään samankaltaisen tunnistuksen kuin verkkopankilla. Näihin viimeisiin ratkaisuihin ei tarvitsisi odottaa valtion ikuisuusprojekteja.

Hotelliyön, jonka vuoksi tulin tuon kovan onnen kortin hankkineeksi maksoi lopulta kaveri, jolla kortti oli jo valmiina.

by

Päivähoidosta ja palveluista

Pojillamme on kolmen kilometrin päivähoitomatka. Päiväkoti on täsmälleen päinvastaisessa suunnassa kuin työpaikkamme, jonne pääsemme parhaiten julkisilla tai pyörillä. Kesäaikaan viemme poikia pyöräkärryissä, talvisin matkat taitetaan autolla, jonka jälkeen auto ajetaan kotipihaan ja siirrytään julkisiin. Tämä on sekä ajan että rahan haaskausta.

Alueellamme on tapahtunut viidessä vuodessa sukupolvenvaihdos. Vanhusten kansoittama Otsolahden alue on muuttunut lapsiperheiden lintukodoksi: onhan siinä asumista meren rannalla, niittyjen, metsien ja leikkipuistojen äärellä kymmenen minuutin bussimatkan päässä keskustasta.

Ainut ongelma ovat päivähoitopaikat. Otsolahden alueella on tasan yksi päiväkoti. Se on yksityinen, joka hoitaa 14 yli 3-vuotiasta lasta. Seuraavaksi lähimmät paikat ovat kilometrin-parin päässä. Ne eivät riitä: lapsia on alueella paljon. Monet ovat vielä kotihoidossa, ja parin vuoden sisällä päivähoidon tarve kasvaa entisestään.

Tapiolan alueella on laajemminkin sama ongelma. Tämä johtuu siitä, että alueelle aikanaan tehdyt väestöennusteet väittivät, että Tapiolasta tulee seniorien valtakuntaa. Ennusteet ovat sittemmin jääneet ajastaan jälkeen eikä niitä ole päivitetty ottamaan huomioon sukupolvenvaihdosta tai yleistä muutosta ilmapiirissä. Lapsiperheet näet jäävät yhä useammin asumaan keskustaan tai sen liepeille, ja monet valitsevat suosiolla kerrostaloasumisen omakotitalon ja päivittäisen ruuhkassa ajamisen sijaan. Yhä useampi arvostaa lyhyempää työmatkaa ja palveluja. Itse asiassa ne, jotka muuttavat pois lasten vuoksi keskustasta ”maaseudun rauhaan” muuttavat yhä useammin Tapiolaan ja muille Helsingin luonnonläheisille mutta tiheään asutuille, hyvin liikennöidyille liepeille. Tästä seuraa että lapsiperheiden määrä on Tapiolassa kasvussa, ja sama ilmiö toistuu muuallakin.

Tapiolassa on valitettavasti seurattu vanhentuneita ennusteita pilkuntarkasti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Tapiolan ympäristössä on joka puolelle rakennettu uusia päiväkoteja, mutta Tapiolan seudulle ei yhtäkään. Päiväkotimme johtaja kertoi, että he ovat yrittäneet säännöllisesti viedä viestiä poliitikoille ja virkamiehille, koska heillä on hyvä käsitys tilanteen muutoksesta ja tulevista päivähoitotarpeista. Heitä ei kuitenkaan ole kuunneltu, vaan vedottu vanhentuneisiin ennusteisiin. Niinpä viime vuodenvaihteessa oltiin taas tilanteessa, jossa 80 lasta oli Tapiolan seudulla ilman paikkaa, ja päiväkodeissa otettiin käyttöön varastohuoneita ja jumppasaleja.

Tapiolaan tulisi saada lisää päivähoitopaikkoja. Järkevä päivähoitomatka on yksi perheiden hyvinvoinnin edellytys. Vaikka tunnenkin omakohtaisesti lähinnä Tapiolan seutua, uskaltaisin väittää että samoja ongelmia voi olla muissakin osissa Espoota. Myös näissä tulee uskaltaa irroittaa nenä tilastosta ja katsoa, onko todellisuus mahdollisesti muuttunut muutamassa viime vuodessa.

Yleisesti sekä päivähoito- että muut tarpeet saadaan pidettyä paljon paremmin ajan tasalla kun asiaan kiinnitetään huomiota. Väestöennusteita tulee seurata, mutta myös päivittää. Asiantuntijoita, etenkin kentällä toimivia tulee kuunnella ja heidän mielipiteensä ottaa huomioon tila- ja muita tarpeita suunnitellessa.

Merkittävää on, että tässäkin tilanteessa ongelma ei ole ollut hoitajien saanti. Työvoimaa on tarjolla ja ihmiset myös liikkuvat vapaasti pääkaupunkiseudulla. Suurempi ongelma ovat nimenomaan tilojen puute: päiväkotiin ei ole helppo kiskaista tyhjästä uutta huonetta, ja valmiina ei ole rakennuksia, joihin voisi perustaa uuden. Eräs ratkaisu ongelmaan – niiden uusien päiväkotien perustamisen lisäksi – voisi olla muuntuvat julkiset tilat.

Monesti väitetään, että asia joka sopii kaikkeen, ei sovi mihinkään. Näin voi käydä myös monikäyttöisten tilojen kohdalla, jos niitä ei suunnitella kunnolla. Kuitenkin muuntuvat tilat, joissa esimerkiksi sama rakennus voisi palvella vanhuksia ja lapsia, niin että jomman kumman palvelun tilantarpeen kasvaessa voitaisiin helposti siirtää tiloja toisen puolen käyttöön, voisi olla erinomaisen toimiva ja toisaalta myös kunnalle edullinen. Samalla osa tiloista voisi toimia esim. nuorten harrastetiloina iltaisin – lasten tiloissa voi kokoontua partiolaisia, jumppasalissa voi järjestää liikuntaa, vanhusten askarteluhuoneessa käsityökerhoja. Yksittäisen rakennuksen huolto- ja ylläpitokustannukset ovat vähäisempiä kuin kahden pienen erillisen. Tällaisista tiloista voisi pitää myös suunnittelukilpailuja, tai etsiä ratkaisuja olemassaolevien tilojen muuntelukelpoisiksi muuttamiseen.

Tässä voisin vielä mainita, että oma lapseni kävi taannoin päiväkodin kanssa laulamassa vanhainkodissa. Retki oli suuri ilo sekä lapsille että vanhuksille. Ei ole mitään syytä, miksi tämä ilo ei voisi jatkua jos vanhukset ja lapset pysyvämminkin käyttäisivät samoja tiloja.

Luonnollisesti tulee myös miettiä muita ratkaisuja lievittämään siirtymävaiheen pulaa. Monet tuttavamme ovat ottaneet kotihoitajan yksin tai yhdessä naapurin kanssa – merkittävin yksittäinen syy tälle on nimenomaan ajansäästö, kun lapsien kuskaamiseen ei mene tuntia päivittäin. Yksityisiä päiväkoteja voisi tulla lisääkin. Mutta tärkeää on myös miettiä uudenlaisia ratkaisuja, jotta emme taas lukitse pitkän aikavälin palveluja pian vanhentuviin ennusteisiin.

Kuulisin myös mielelläni muiden kokemuksia Espoon päivähoidosta. Onko vastaavia ongelmia ja pitkiä matkoja muualla Espoossa?