Tornipöllöilyä

Viikko sitten maanantaina tornikaava hyväksyttiin, tunneleineen kaikkineen. Tiina Elo kirjoittaa aiheesta blogissaan. Positiivista aiheessa on, että päätöksessä pyrittiin ainakin varmistamaan, että hankkeessa ei tapahdu suurempaa taloudellista hölmöilyä. Noin muuten tunnelien mahdollistama järjetön liikenneratkaisujen lisäys tuntuu siltä, että autointoiset virkamiehet vievät valtuustoa minne haluavat – alkuperäisessä hankkeessa kun kaupungininsinööri oli ehdottanut pienen pätkän kattamista. Muutaman vuoden virkamiespyörityksen jälkeen saatiin pari tunnelia ja liian isot liittymät. Siitä, kuinka paljon kannattaa ennakoida automäärien kasvua löytyy tuore hyvä kirjoitus Ihmisten kaupungista.

Ps. Oikeasti otsikon kuuluisi ennemmin olla tunnelipöllöilyä. Tornit ovat minua tässä häirinneet kaiken aikaa vähemmän kuin järjetön liikennesuunnittelu – korkeutta niissä on enemmän kuin tarvitsisi, ja upeaa arkkitehtuuria vähemmän kuin voisi olla, mutta kaiken kaikkiaan tornit sinänsä sopivat Keilaniemen viereen. Valitettavasti sopivaa pöllölajia ei löytynyt.

5 ajatusta artikkelista “Tornipöllöilyä

      • Mäh tätä koodaamista…

        Tää on kyllä sikäli sääli, että Keilaniemi olis mitä mainioin paikka oikein kunnon pääkonttoriklusterille ja kapitalismin keskukselle. Olis ihan timanttia Espoollekin. Tahtoisin sen _ihan_ täyteen. Se vaan ei oikein onnistu, jos alueelta pitää päästä motarinopeudella läpi. Kommareiden salaliitto?

      • Hei, unohdin vastata kun en heti sitä tehnyt. Motarinopeuksia Karhusaarentiellä ei edes ajeta, vaan nykyiselläänkin kuuttakymppiä. Keilaniemessä näyttää käyneen niin, että paikan suosio on yllättänyt: kukaan ei ole varsinaisesti alkanut miettiä, mitä siellä voisi tehdä, vaan pikku hiljaa on lätkitty uusia konttoreita maalle. Toisaalta kyllähän Keilaniemeen on paljon rakentamista mahtunut, ja vielä sitä tiivistetään, mutta siellä olisi ollut mahdollista tehdä arkkitehtonisesti paljon enemmän, sekä tilankäytön että ulkoasun puolesta. Vähän liian monta toimistohotellin näköistä paikkaa on jo sinne noussut, vaikka sentään pari isoa firmaa ovat uskaltaneet yrittää repäistä.
        Tietysti toimistojen vuokraajalla tuskin on suurta intressiä tehdä wow-arkkitehtuuria.

  1. “Valitettavasti sopivaa pöllölajia ei löytynyt.” Löytyy: preeriapöllö, englanniksi burrowing owl. Pesivät maankolosissa.

    Kyllä tonne virkamiehistöön tarttittas pikkuhiljaa sukupolvenvaihdosta. Toivottavasti eläkeikiä ei ehitä nostaa vielä vähään aikaan..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s