Eilisellä kaupunkisuunnittelukaljalla oli yksi hieman pohjustetumpikin esitys: eräs kaveri esitteli gradunsa, joka koskee kaupunkipyörien tuomia aikasäästöjä osana julkista liikennettä ja sitä, miten ne saisi tehokkaimmin integroitua osaksi muuta joukkoliikennettä. Työn pohjana oli Reittioppaan julkisista rajapinnoista ongittu data, jossa tarkasteltiin, miten eri puolilta pääkaupunkiseutua (Espoo, Vantaa, Helsinki) pääsi 16 ennalta määriteltyyn pisteeseen Helsingin keskustassa. Työssä vertailtiin, kuinka kauan kustakin pisteestä toiseen kesti joko pelkästään julkisilla tai siten, että julkiset yhdistettiin kaupunkipyöriin. Tulokset olivat varsin vakuuttavia, ja alueista riippuen aikasäästöt suuriakin. Paras tulos luonnollisesti oli niillä, joilla matkaa oli junan, bussin tai metron päättäriltä vielä 0,5-2 km.
Työssä oli myös selvitetty tärkeimpiä pyöräasemia, ja tultiin siihen tulokseen, että kymmenenkin hyvin sijoitettua asemaa riittää (kun tarkasteltiin ihmisten liikkumista ja sitä, millä matkoilla pyöristä olisi eniten hyötyä). Valtaosa pyöristä todennäköisesti otettaisiin käyttöön Pasilassa ja Kampissa (jokin kolmaskin tärkeä solmukohta oli). Lisäksi voisi ehkä olla pyörien jättöpisteitä.
Kaupunkipyörät ovat ilmeisesti taas tulossa, tällä kertaa fiksummassa muodossa kuin viimeksi. Ihastelin itse aikanaan Lyonin kaupunkipyöräjärjestelmää (jota tosin en opiskelijana siellä viitsinyt käyttää, kun aloituskynnys pantteineen oli suurehko). Helsingin samaan aikaan aloitettu kaunis ajatus edullisista pyöristä ei toiminut, kun ihmiset rikkoivat niitä huvikseen. Nyt tarkoitus olisi käyttää samankaltaista järjestelmää kuin muissakin Euroopan kaupungeissa, jotka toimisivat luotto- ja mahdollisesti matkakorteilla ja joissa pyörän hinta saataisiin perittyä ripeästi, jos sitä ei palauteta kunnossa.
Tässä luonnollisesti heti tuli mieleen, että nuo pyörät olisi hyvä saada mukaan reittioppaaseen. Se ei tosin ole välttämättä läpihuutojuttu, ja graduntekijällä olikin jo mielessä oma lisäpalvelu, jossa pyörät näkyisivät.
Kaupunkipyörät voisivat osaltaan madaltaa pyöräilyn kynnystä ja tehdä siitä arkipäiväisempää. Suomessa pyöräilyllä on välillä hieman ryppyotsainen maine trikoissa tapahtuvana pyörähifistelynä. Itsekin tunnustan hieman hifisteleväni, mutta toisaalta sen ansiosta pääsen Espoosta keskustaan töihin nopeammin kuin (erittäin hyvällä) julkisella liikenteellä, joten en osaa tuntea asiasta suurta omatunnon kaiherrusta.
Nimiä ja lisätietoja aiheen tiimoilta otetaan mieluusti vastaan.