Tänään suhautin autolla risteyksessä keltaisia päin. Se oli ehkä vähän noloa, keltaiset olivat tulleet jo hyvä tovi sitten ja minulla ei oikeasti edes ollut kiire.

Risteyksessä vihreitä odotelleet kaksi teinityttöä reagoivat  kaasutukseeni odottamattomalla tavalla: he puhkesivat spontaaneihin suosionosoituksiin, taputtivat ja hyppivät huutaen ”Hyvä, hyvä!” (tai jotain muuta kannustavaa, jota ei autosta käsin niin helposti kuullut).

Nolostuin. Aika pahastikin. Kyseessä oli nimittäin erittäin taitava ironiaan puettu nolaus, joka oikein käytettynä toimii erinomaisena tapakasvatuksena. (Väärin käytettynä siitä tulee klassista perussuomalaista propagandaa.) Tunnustan myös, että nolostumisen jälkeen hetkellisesti tunsin kiukkua. Se onneksi meni ohi sekunnin murto-osissa, kun tajusin tyttöjen reaktion nerokkuuden ja aloin itsekin nauraa itselleni.

Liikenteessä reagointi on usein vastaavista sekunnin murto-osista kiinni. Kuskilta usein kiihdytyksen ajaksi katoaa se olennainen ironian taju, joka saa käyttäytymään edes vähän fiksummin. (Olen saanut liikenteessä osakseni suurempaa törttöilyä vastattuani alkuperäiseen törttöilyyn herttaisella vilkutuksella tai peukunnostolla kuin tööttäämällä. Vilkutus on mielestäni kuitenkin verrattomasti hauskempaa.)

Kun tuosta kynnyksestä pääsee yli, pienellä naurunalaiseksi joutumisella on kuitenkin yllättävän kasvattava vaikutus. Uskallan väittää, että parhaimminkin perusteltua ohjenuoraa parempi asenteiden muuttaja on se, kun hienovaraisesti joutuu naurunalaiseksi ja itsekin osallistumaan nauruun. ”Tulihan tässä mokattua, ja olihan se kieltämättä vähän tyhmästi tehty.” Ei jää tarvetta osoittaa, että on sääntöjen yläpuolella tai poikkeus, joka saa tehdä eri tavoin kuin muut – nauru sitoo ihmisen ryhmään, ja huumorin avulla tilanteen hölmöys näkyy selvemmin.

Oikein käytettynä ironia on paras ase ja kasvattaja. En usko, että itsekään hetkeen kiihdyttelen keltaisilla.

Kirjoitus on omistettu opiskeluaikojen kovahermoisille kyydissä roikkuneille moottoriturville, joiden ansiosta tästäkin kirjoittajasta tuli lopulta kelpo kuski.