Verenpaineeni nousi viime viikolla hälyttäviin lukemiin Israelin avustuslaivaoperaation vanavedessä. Itse uutinen ei aiheuttanut aggressiota vaan lounastauko, jonka eräs työtoveri käytti kokonaisuudessaan sen perustelemiseen, miksi Israelin väkivaltainen käytös avustuslaivalla oli tarpeen. Kuulemma aggressiivinen puolustus oli välttämätöntä, kun vastapuoli hyökkäsi rauhanomaisesti laivalle saapuneiden joukkojen kimppuun.

Kollegan vahva mielipide on mainio esimerkki siitä, miten monimutkaisessa konfliktissa syyt ja seuraukset hämärtyvät. Asiayhteydestään irrotettuna perustelu kuulostaa järkevältä: jos kimppuusi hyökätään, sinulla on oikeus puolustautua. On kuitenkin paljon muita kysymyksiä, jotka tällöin jäävät esittämättä. Ensimmäinen niistä on se, miksi Israelin joukot siirtyivät laivalle yön pimeydessä? Ennalta varoittamatta? Ja ennen kaikkea, kansainvälisillä vesillä?

Toki myös avustuslaiva tietoisesti kerjäsi verta nenästään. Israel oli ilmoittanut, ettei päästä laivaa satamaan ja välittää avustustarvikkeet maitse tarkastuksen jälkeen. (Muistelen kuitenkin, että näin on tehty ennenkin ja aina näitä tarvikkeita ei ole kokonaisuudessaan välitetty.) Tämä ei poista sitä, että operaatio oli ylimitoitettu ja osui lopulta myös propagandamielessä Israelia pahasti omaan nilkkaan.

Israel toki kantaa huolta turvallisuudestaan. Heidän näkemyksensä mukaan Gaza on valmis jyräämään heidät maan tasalle jos liekaa annetaan vähänkään. Valitettavasti vain Israelin toiminnalla Gazassa on vain yksi vaikutus: vihollisen voimistaminen. Gazan painekattilassa levottomat yksilöt puristuvat timanteiksi, kivenkoviksi terroristeiksi joille mikään ei ole pyhää.

Voidaan myös aiheellisesti kysyä, onko maa ihan viattomuuttaan ja rauhaarakastavuuttaan joutunut viime vuosikymmeninä sotaan useammin kuin ehkä kukaan muu? Etenkin nyt, kun Israel on Gazassa niskan päällä, on järjetöntä ja epäloogista turvautua yhä kovenevaan voimankäyttöön. Kyllä, Gazasta lentää raketteja Israelin puolelle. Saarto ei valitettavasti niitä poista. Sellaisessa pattitilanteessa mitä Lähi-idästä löytyy, silmä silmästä ja hammas hampaasta ei metodina toimi. Jos jokaiseen rajarikkomukseen vastataan suhteettomalla voimalla – sitä Israel on runsain mitoin harjoittanut – rikkomukset eivät vähene. Ja jos kansakunnan harvalukuiset aktiiviset rauhanrikkojat – epäilemättä Gazassakin on, vielä, pääosin niitä jotka vain haluaisivat elää elämäänsä ja unohtaa konfliktit – onnistuvat rikkomaan aselevon joka kerta, voidaan ihmetellä, ollaanko sokeita sille, että joskus monimutkaisen konfliktin ratkaisussa on pakko joustaa. Ja ehkä jättää yksi isku kostamatta.

Israelin ja Palestiinan välillä on vikaa niin sysissä kuin sepissäkin. Kuitenkin se, joka on niskan päällä, on moraalisesti velvoitettu joustamaan. Moraali vain tuntuu tässä sotkussa kadonneen erämaan hiekkaan.