Pohdiskelin taannoin, mitkä kaikki vanhoihin työntekijöihin liittyvät kulut saavat työnantajat välttämään iäkkäiden palkkaamista. Osmo Soininvaara purki juuri työsuhteisiin liittyviä sosiaalimenoja, ja mainitsi siinä, että nykyjärjestelmässä työnantaja on käytännössä vastuussa sairaseläkkeelle jäävän ihmisen kustannuksista (vaikka teoriassa kustannus lasketaankin jotenkin mutkan kautta). Vanhoista ihmisistä taas varsin suuri osa lähtee sairaseläkkeen kautta eläkepäiville.
Hyvä kysymys on, millä tapaa työnantajan voi kannustaa pitämään työntekijänsä kunnossa ilman, että sen tarvitsee pelätä raskasta laskua pitkäaikaissairauden sattuessa.