Asuntoverotuskeskustelu käy edelleen kuumana, ja tämän päivän Hesarissa on kysytty mielipidettä aiheesta useiltakin asiantuntijoilta.

Verotuskeskustelu tuntuu kulminoituvan vuokra-asumisen ja omistusasumisen väliseen köydenvetoon. Suurin poru tuntuu olevan siinä, että vuokra-asuminen kerää enemmän verotuloja, omistusasuminen taas ei. Älyttömin keskustelu käydään ns. laskennallisesta asuntotulosta. Siis siitä summasta, joka saadaan kun lasketaan asujalle omistus- ja vastaavasta vuokra-asumisesta tulevat kulut ja lasketaan niiden erotus.

Yleinen konsensus tuntuu olevan sinänsä järkevän kuuloinen ”omistus- ja vuokra-asumista tulisi kohdella verotuksessa tasapuolisesti.” Monet ehdotukset tuntuvat kuitenkin siirtävän tätä toiseen suuntaan. Ymmärrän vielä vaikkapa omistusasunnon myyntivoiton laittamisen verolle. Kuitenkin vaikkapa asuntolainan korkomenot ovat tietyin reunaehdoin verovähennyskelpoisia sekä vuokra- että omistusasunnoille jo nyt. Kuten Pauli Mattila toteaa, myös vuokra-asunnoille on omat tukensa, vaikkapa kiinteistöveron vähennysoikeus. Laskennallinen asuntotulo alkaa kuitenkin mennä jo yli hilseen. Ei niin, että en ymmärtäisi sitä, mitä tuossa halutaan verottaa. Vaan sitä, että verotaistelun tuoksinassa unohdetaan, että joskus kahden vaihtoehdon kustannukset yksinkertaisesti eivät mene tasan. Omistusasunnossa asuminen on asujalle pitkällä aikavälillä halvempaa verotuksen hienosäädöistä riippumatta. Jos lähdetään laskemaan tätä omistusasunnossa asumiselle koituvaa säästöä – laskennallista asuntotuloa – lähdetään imaginääriverotuksen tielle. Reiluudeltaan verotus vastaisi suunnilleen takavuosien mätkyjä eli arvioverotusta: jos olit kunnollinen kansalainen ja kykenit venyttämään penniä, sait rangaistuksesi, koska olit epäilemättä tehnyt jotain laitonta leivässä pysyäksesi.

Reaalimaailman vertailukohta laskennallisen asuntotulon verotukselle voisi olla seuraavanlainen: Kunnon kansalainen ostaa laadukkaan, hieman hintavamman tarvikkeen: vaikkapa kestävän kauluspaidan tai kodinkoneen, jolla on kymmenen vuoden takuu. (Sivumennen sanoen olen kuullut huhuja, että tällaisia on pikku hiljaa tulossa takaisin markkinoille, kun kuluttajat ovat tarpeksi älähtäneet kertakäyttötuotteista.) Toinen kansalainen käy hakemassa vastaavan tuotteen H&M:ltä tai supermarketin halvemmalta hyllyltä. Kymmenessä vuodessa hän joutuu uusimaan hankintansa kolmesti, käyttäen pitkällä aikavälillä enemmän rahaa. Verottaja haistaa menettelyssä veronkierron makua, ja näppärästi ratkaisee asian laatimalla ”laskennallisen kestotuotetuloveron.” Näin sekä järkevästi että tuhlaten varojaan käyttäneet veronmaksajat saadaan takaisin samalle viivalle ja verotulot tasan.

Kannustiko äskeinen malli vaikkapa ekologiseen tai järkevään elämäntapaan? Oliko se reilua?

Reiluuden käsite ei ole muotia. Siksi pisteet asuntoministeri Jan Vapaavuorelle, joka vetosi asuntotuloveron osalta yleiseen oikeustajuun. Vapaavuoren sanoin: ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.”

Omistusasuntokeskustelussa heiluriliike tuntuu menneen taas hieman liian pitkälle. Kannatan turhien verokikkailujen purkamista jo siksi, että verojärjestelmä – kuten mikä tahansa kompleksinen systeemi, vaikka sitten tietokoneohjelma – käy ajan myötä monimutkaisemmaksi erilaisten lisäysten ja it-slangilla ”kludge”-ratkaisujen vuoksi. Aika-ajoin tarvitaan järjestelmän uudistamista ja yksinkertaistamista, refaktorointia. Kikkailun määrän lisääminen kuvitteellisen tasa-arvon vuoksi kuitenkin on itsetarkoituksellinen verotemppu, joka vain lisää monimutkaisuutta.

Lyhyesti: miksi omistus- ja vuokra-asumisen tulisi maksa saman verran? Eikö voida hyväksyä, että ne ovat eri tarkoituksiin ja eri elämäntilanteisiin sopivat asumismuodot joista toinen tulee halvemmaksi pitkällä aikavälillä, piste? (Voisin tässä myös puhua asuntosijoittamisesta riskinä, mutta jätän sen nyt väliin.) Onko omistusasumisen tukeminen tehnyt Suomesta huonomman paikan elää? Hesarin jutussa siteerataan tutkijoita, jotka eivät ole havainneet mitään hyötyä omistusasumisesta vuokra-asumiseen verrattuna. Olen itse ymmärtänyt hieman toisin: omistusasuminen sitouttaa ihmisen huolehtimaan omaisuudestaan ja, kuten omistusasumisen historiaa kertaavassa pätkässä mainitaankin, kasvattaa yhteiskuntarauhaa.

Liiallinen tukipolitiikka toki tukee vain asuntojen ansiotonta hinnannousua. Suurta määrää poikkeuksia ei välttämättä kannata pitää mukana verotuksessa. (Tosin osa niistä on välttämättömiä jotta saadaan tasa-arvoisempi yhteiskunta. Kuten joku taannoin totesi: rikkaat maksavat veroja enemmän, koska heidän omaisuutensa hyötyy enemmän yhteiskuntarauhasta.) Pidetään järki kädessä verouudistuksissa, ja jatketaan keskustelua.