Kauppaa maailmalla

En ole viime aikoina juuri kirjoittanut taloudesta. Pääasiallinen syy siihen taitaa olla, että talouden osalta pääasiallinen lukemiseni on edelleen Principles of Economics – paksu kirja on osoittautunut vähän hankalaksi lukea, kun kokonsa puolesta sitä ei ikinä saa mukaan lenkeille tai matkoille – ja talouden perusasioista ei aina irtoa kovin ihmeellisiä tarinoita.

Olen juuri lukenut loppuun kansainvälistä kauppaa koskevat luvut. Niissä on lyhyesti käyty läpi ja selitetty graafein ja yksinkertaisin esimerkein niin kaupan vaikutukset talouteen kuin erilaisten tariffien, rajoitusten ja verojen vaikutuksen kaupan määrään. Nämä asiat voisi tiivistää seuraavasti: kaupankäynti lisää aina yleistä hyvinvointia ns. ylijäämän käsitteen kautta. Ylijäämä on erotus siitä, mitä ostaja olisi valmis tuotteesta maksamaan ja mitä hän siitä joutuu maksamaan, ja toisaalta kääntäen millä hinnalla myyjä olisi valmis myymään ja minkä hinnan hän tuotteestaan lopulta saa. Ajatuksena on, että mitä suurempi talouden ylijäämä, sen parempi taloudelle ja sitä myöten kaikille. Kaupan kansainvälistyminen tai erilaiset tariffit ja verot muuttavat ylijäämää usein jomman kumman osapuolen eduksi ja aiheuttavat hävikkiä (deadweight loss), mutta niin kauan kuin kokonaisylijäämä kasvaa, voidaan katsoa muutosten olleen eduksi.

Ylijäämän käsite selvenee ehkä parhaiten ajattelemalla elämisen peruskustannuksia. Koska ruoka ja jonkinnäköinen suoja ovat oikeastaan kaikki mitä ihminen selvitäkseen tarvitsee, kaikki mitä palkasta jää ruoan ja asumiskustannusten jälkeen käteen on tätä ”peruskustannusten ylijäämää”. Kyseinen ylijäämä puolestaan koituu kansantalouden hyväksi palatessaan kiertoon jonkin vähemmän elintärkeän hyödykkeen muodossa. Mitä enemmän peruskustannusten jälkeen jää tuhlattavaa, sen vauraammaksi voidaan valtio ja kansalaiset katsoa. (Se, mikä määrä ylijäämää on lopulta hyödyksi ja tarpeen, ei kuulu tähän keskusteluun.)

Talousteorian mukaisesti kansainvälinen kauppa on aina hyödyllistä kaikille osapuolille, ja vapaa kauppa eli rajoittamaton kauppa on kaikkein hyödyllisin. Tätä perustellaan mm. suhteellisen edun (comparative advantage) käsitteellä: jos oletetaan kaksi osapuolta, joilla on vain kahta tuotetta, viljaa ja villaa, ja toinen näistä tuottaa molempia tehokkaammin (eli halvemmalla), heikommalla osapuolella voi silti olla suhteellinen etu: vaikka tehokkaampi periaatteessa pystyisi tuottamaan halvemmalla kaikkea, osapuolten kokonaistuotanto kasvaa tuotantoa jakamalla ja tuotteita vaihtamalla. Tehokkaampi osapuoli keskittyy siihen, missä on kaikkein tehokkain ja heikompi puolestaan tuottaa omaa erityisaluettaan. (Jätän graafit väliin, mutta teoria pitää kyllä pienestä epäintuitiivisuudestaan huolimatta kutinsa.)

Näiden teorioiden lukeminen palautti mieleeni Meksikon maissinviljelyn, josta taannoin kirjoitin. Meksikossa halpa, tuettu tuontimaissi oli syrjäyttänyt jo lähes kokonaan kotimaisen tuotannon, aiheuttaen lukemattomien maanviljelijöiden elannon loppumisen. Kirjoitin, että nimenomaan tukiaiset vääristivät kilpailua ja aiheuttivat markkinoiden vääristymän.

Taloustieteen periaatteen mukaisesti tukiaisetkaan eivät kuitenkaan ole ongelma, paitsi ehkä valtiolle joka niitä tarjoaa ja veronmaksajille jotka ne lopulta maksavat. Ajatuksena on, että mikäli maa saa jotain hyödykettä halvemmalla muualta, kyseiselle maalle ei ole väliä onko halpa hinta suhteellisen edun vai tukiaisten aikaansaamaa. Talousteorian oppien mukaisesti hyödykkeen maahantuoja voi vain nauttia saamastaan halvasta tuotteesta ja keskittyä vuorostaan johonkin muuhun, jossa sillä on suhteellinen etu.

Mikä on siis Meksikon kokonaistilanne? Onko se päässyt hyötymään jonkin tuottamansa asian suhteellisesta edusta, ja onko maan kokonaisvarallisuus lisääntynyt? Kun koetin taannoin lueskella Meksikosta ja vapaakaupan vaikutuksista ohjelman innoittamana, löysin mainintoja siitä, että Meksikon teollisuus on vapaakauppasopimuksen ansiosta kasvanut. Meksikossa teollisuustuotannon hinta on vielä halpa alhaisten palkkojen ansiosta. Käytännössä maaseutuköyhälistö on siis saanut ainakin osittain uutta työtä kaupungeissa kasvavan teollisuuden parissa. Valitettavasti en löytänyt tarkempaa tietoa, joten on vaikea sanoa kokonaistilanteesta mitään. Ainakaan vielä maaseutuköyhälistö ei ole päässyt nauttimaan viennin hedelmistä, ja ymmärtääkseni NAFTA-sopimuksen jälkeen Meksiko on ollut jatkuvasti hyödykkeiden tuoja, ei viejä.

On muitakin kysymyksiä, jotka tulee ottaa huomioon etenkin maataloudesta puhuttaessa, mutta joihin talousteoria ei sellaisenaan puutu. Ensimmäisenä tulee mieleen: kuinka alas maan maataloussektori voidaan ajaa niin että sitä voidaan silti pitää hyvänä tilanteena? Toinen kuuma peruna on biodiversiteetin ja alkuperäislajikkeiden säilyminen. Mikä on hinta vaikkapa Meksikon kotoperäisten ilmastoon soveltuneiden viljalajikkeiden selviämiselle? Ja kuinka käy maaseutuväestön ravitsemustilanteelle, kun maissin seassa normaalisti kasvaneet, hyötykäyttöön päätyneet ravintorikkaat ”rikkakasvit” poistuvat ruokavaliosta? Talousteorioissa on se ongelma (minkä lukemani Mankiwin kirjakin myöntää) että ne ovat yksinkertaistettuja malleja todellisuudesta, ja on paljon asioita joita ne eivät ota huomioon. Markkinat eivät aina tuota parhainta mahdollista lopputulosta.

Talousteorian mukaan tuet vääristävät kilpailua, joten ne ovat pääosin pahasta. Olen alkanut itsekin käydä hieman skeptiseksi maataloustukia kohtaan juuri siksi, että ne vääristävät kauppaa (ja vaikkapa länsimaissa liki kaikki tukevat maataloustuotantoaan, mikä tekee tuista nollasummapeliä länsimaiden kesken ja estää kehitysmaita pääsemästä markkinoille). Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisella maalla on syytä olla omaa maataloustuotantoa jos minkäänlaista mahdollisuutta kasvatukseen on. Vaikka uusiseelantilaisen lampaan hiilidioksidipäästöistä vain murto-osa tulisikin kuljetuksesta (Tiede-lehden taannoinen artikkeli), myös kotomaassa tulee olla mahdollisuus ruokaan jonka alkuperä ja kasvatusmenetelmät ovat tiedossa, jota ei tarvitse rahdata kaukaa ja jota on saatavilla mahdollisten kriisien aikaan. (Tukiaisia selvittäisin kyllä mielelläni lisää. Suomessahan niitä tarvitaan jo siksi, että viljelijöille maksetaan aivan liian vähän – ruoan hinta on Suomessakin liian halpa. Eräällä tuntemallani tilalla siirryttiin lopulta vihannesten suoramyyntiin torilla, koska se oli ainoa tapa saada niistä järkevää hintaa.)

Toisaalta tuontitavaralle pitää myös voida laittaa stoppi jos on epäilystä vaikkapa tuotteen laadusta tai turvallisuudesta. Ei ole protektionismia esimerkiksi kieltää klooripuhdistetun kanan tuonti EU:n alueelle, kun on vahvaa näyttöä siitä, että kanat, joiden kasvatuksessa keskitytään tuotantoketjun alkupään puhtauteen ja hygieenisyyteen ovat terveellisempiä ja puhtaampia kuin jälkikäteen myrkytetty liha. Vapaa kauppa ei saa tarkoittaa, että tulee hyväksyä minkä tahansa tuotteen tuonti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s