Lannoitetietoa etsiessäni osuin Käytännön Maamies -lehden sivuille ja totesin ne muutenkin kiinnostaviksi. Selaillessani löysin lehden arkistosta mm. juttua kylvötavasta nimeltä aitosuorakylvö. Mikäli oikein ymmärsin, kylvötapa tarkoittaa, että peltoa ei lainkaan kynnetä vanhan sadon korjaamisen ja uuden istuttamisen välissä. Jutussa kerrottiin, että aitosuorakylvön suosio kasvaa maailmalla ja esiteltiin koneita, joilla tämä hoituu (juuri mitäänhän ei tätä nykyä voida tehdä ilman sopivia välineitä). Jutussa listattiin myös tekijät, miksi suosio kasvaa, tässä suora lainaus:

1. Kulujen alentaminen, jotta kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla säilyy.
2. Huoli muokkaustöiden maan rakenteelle aiheuttamista vaurioista ja niiden vaikutuksista satoon.
3. Viljelijöiden ja muun väestön lisääntyvä huoli tuulen ja veden aiheuttamasta eroosiosta.

Koska peltoa ei kynnetä, eroosion riski vähenee (kyntäminen lisää riskiä, että maan viljava pintakerros huuhtoutuu tuulen mukana pois kasvupaikalta). Eroosiota sivusin myös aiemmassa jutussa ruoan riittävyydestä. Samassa jutussa mainitsin myös kuivuuden ja liiallisen kyntämisen aiheuttaman Dust Bowl -ilmiön Yhdysvalloissa 30-luvulla. En edes tiedä, mitä kaikkia vaurioita muokkaustöistä voi kertyä, ensimmäisenä tulee mieleen raskaiden koneiden aiheuttava maan tiivistyminen. Ei ole lainkaan hullumman kuuloista, että kyntötapa käy myös edullisemmaksi kuin tavanomainen.

Valitettavasti juttu ei ole kokonaisuudessaan luettavissa netissä, mutta pitkä pätkä artikkelin alkua riittää jo havainnollistamaan, mistä on kyse.