Oletko koskaan käynyt Verlan tehdasmuseossa? UNESCO:n maailmanperintökohteeksikin valittu historiallinen tehdasmiljöö on paitsi täydellisenä säilynyt esimerkki suomalaisen paperin ja teollistumisen historiaa, myös elävä todiste ajoista ennen kvartaalikapitalismia. Verlassa on tallella paitsi itse tehdasrakennus ja tehdasympäristöä myös patruunan kartano ja työntekijöiden asuntoja. Yhtä tärkeää kuin tuo miljöö ja paikan (lopultakin varsin vähäinen) rooli suomalaisen kartongin historiassa on tarina siitä, kuinka tehdasta johdettiin. Vanhanaikainen patruunamalli, jossa tehdas huolehti työntekijöistään, näkyi Verlassa erityisen selvästi.

Verlan tehdas ei koskaan ollut erityisen menestyvä. Paikan sijainti oli materiaalin kuljetukseen liian hankala ja koski liian pieni, että tehtaalle olisi saanut kilpailukykyistä kapasiteettia. Tappiolla tehdas ei kuitenkaan pyörinyt.

Tehtaalla työskentely ei ollut helppoa. Muinaisina aikoina työturvallisuus oli mitä oli: puiden kuorimalaitteeseen oli jäänyt aikanaan moni sormi, ja sormen leikkautuminen antoi luvan työn keskeytykseen siksi aikaa että käsi saatiin sairastuvalla paikattua. Kuivaamossa oli helvetillisen kuuma, ja viilennys toimi juoksemalla parin tunnin välein työvaatteet päällä läheiseen järveen. Eläkettäkään ei noina aikoina paljon makseltu, eli työssä oltiin niin kauan kuin kroppa ei liian pahasti prakannut. Tunnetuimpia tarinoita on iän myötä liki sokeutuneen Maria Mattsonin tarina: heikko näkökyky havaittiin vasta vuosien päästä, monotonista punnitustyötä tehnyt ihminen kun tunnisti kartongin painot muutaman gramman tarkkuudella jo käsissään ilman vaa’an apua.

Ajat kuitenkin olivat toiset, ja työturvallisuutta oli tehtaassa toisella tapaa. Tehdas oli aikanaan myyty Kymin osakeyhtiölle (nykyiselle UPM-Kymmenelle), ja he totesivat ettei tehdasta kapasiteettiongelmien vuoksi ollut syytä lähteä modernisoimaan. Se tuotti vähän mutta tasaisesti vanhanaikaisilla menetelmillä. Tuohon aikaan ei kuitenkaan katsottu olevan tarpeen lähteä ajamaan alas toimivaa tehdasta, etenkin kun paikkakunnalle se olisi ollut kuolinisku. Niinpä päätettiin hitaasta, hallitusta alasajosta: niin kauan kuin työntekijöitä oli tarpeeksi toiminnan pyörittämiseen, tehdas pidettäisiin pyörimässä. Viimeinen lasti ajettiin 1964 kun työntekijöiden keski-ikä oli jo reippaasti päälle nykyisten eläkeikien.

Tehtaan historiaa kerratessa tuntuu erityisen naurettavalta viimeisten vuosikymmenien mantra siitä, että yrityksen ainut vastuu keskittyy omistajien omistuksen arvon kasvattamiseen, ja etenkin siihen erikoiseen uskomukseen että tuloksen tulisi kasvaa jokaisella kvartaalilla. Maalaisjärjellä varustetut ihmiset ovat mukisseet tätä aivonyrjähdystä vastaan likipitäen aina: valitettavasti yritysmaailman sisällä näkökulma on ollut pitkään vallitseva.

Maailma nyrjähti jälleen hivenen uuteen suuntaan, kun kvartaalikapitalismin isä, General Electricin vanha toimitusjohtaja Welch perui puheitaan kvartaalikapitalismista (alkuperäinen haastattelu). GE oli ollut 80-luvulla suunnannäyttäjä, kun kyseinen herra oli röyhkeillä lausunnoilla lanseerannut ajatuksen siitä, että yrityksen pitää ennen kaikkea kasvattaa sekä tulosta että osakkeen arvoa neljännesvuosittain.

Kuka tahansa voi perusmatematiikalla ja pienellä määrällä maalaisjärkeä ymmärtää, ettei maailma noin toimi. Joskus on fiksumpaa käyttää vuoden tuotoista isompi osa investointeihin jotka pitkällä aikavälillä maksavat itsensä takaisin: huonossa taloustilanteessa taas voi olla maineen ja tulevan tuloksen kannalta järkevämpää olla potkimatta henkilökuntaa pihalle ja sen sijaan vaikkapa keskittyä parantamaan tuotteita ilman niskaan hönkiviä asiakkaita.

Aikansa GE:n strategia kuitenkin toimi. Yritys tuli tunnetuksi tulos- ja osinkokoneena aina viime vuosiin asti. Nyt entinen toimitusjohtaja on astunut takaisin parrasvaloihin ja myöntänyt avoimesti, että hänen lanseeraamansa kvartaaliajattelu oli sekä lyhytnäköistä että typerää.

Kuunnellaanko häntä enää? Eilen viimeksi kuulin kannattavasta firmasta, että heillä joudutaan supistamaan henkilökuntaa, jotta saadaan viivan alle taloudellisesti ennätysmäisen hyvää edellisvuotta parempi tulos. Tuotto ei riitä, vaan tuoton pitää olla kasvava. Tätä perusteltiin osakkeenomistajien tahdolla. Kenen osakkeenomistajien? En voi olla ajattelematta, että osakkeenomistajatkaan tuskin tätä tarkoittavat. Sen sijaan yritysten hallitukset ja toimiva johto kuvittelevat osakkeenomistajien haluavan tätä ja jatkavat siksi tuhoisaa kasvavan tuloksen periaatetta. Epäilen nimittäin suuresti ettei näitä toimipisteiden sulkemisia ja väen vähentämisiä missään yhtiökokouksessa hyväksytty.

Jokin aika sitten myös Suomen Kuvalehdessä (SK 12/2009 Vastuu kannattaa) peräänkuulutettiin yritysten yhteiskuntavastuuta. Sosiaalisen ja ympäristövastuun merkitys kasvaa myös yritysmaailmassa. On ilahduttavaa ajatella, että yritykset voisivat jälleen ottaa vastuullisempaa roolia. GE:n tapaus muistuttaa meitä siitä, että kvartaalikapitalismi on hyvin tuore keksintö. Verla taas siitä, että ajoista, joilloin yritysten rooliksi määriteltiin yhteisen hyvän kasvattaminen on lähempänä kuin muistammekaan. Osakkeenomistajien omaisuuden kasvattaminen ainoana arvona johtaa ajatusmaailmaan, jossa yritys voi ”tehtäväänsä” vedoten sivuuttaa elintärkeätkin asiat kuten aiheuttamansa saastumisen ”toissijaisena”.

Viime kädessä yhteinen etu on myös yrityksen etu. Yrityksen, joka ottaa huomioon niin työntekijöidensä, yhteiskunnan ja ympäristön edut, ei tarvitse olla kilpailullisesti epäedullisemmassa asemassa. Maine hyvänä työnantajana on korvaamaton myös hyvinä aikoina; vakaan työpaikan takaaminen tekee yrityksestä yhteiskunnallisen vaikuttajan; ympäristön huomioonottaminen tulee todellisuudessa pitkän ajan kuluessa näkyviin viivan alle plussana. (Jälkimmäisestä lisää vielä joskus toiste. Mainittakoon kuitenkin, että mm. 3M päätti taannoin ennaltaehkäistä syntyvän jätteen määrää jo tuotannon alkumetreillä. Tämän toteutuminen säästänyt tähän mennessä 1,2 miljardia.) Ja ne investoinnit, joita maltettiin tehdä silläkin uhalla että tulos viivan alla ei tällä kertaa kasvanut edellisestä, kasvattavat lopulta myös osakkeenomistajille valuvaa pottia pidemmän ajan kuluessa.

Nykyaikaisen yrityksen ei enää tarvitse tarjota työntekijöilleen asuntoa, lämmintä ruokaa ja koulutusta. Toisaalta työtä ei enää tarvitse tehdä siihen asti, että kaatuu seisaaltaan hautaan. Kaikkea menneestä ei tarvitsekaan haikailla takaisin, mutta mennyt on syytä muistaa ettei kuvittelisi lyhyen ajan kestänyttä ideologiaa ainoaksi oikeaksi. Tai edes hyväksi.

Päivitetty 3.5.2009: Tarkennettu 3M:ä koskevaa tietoa ja etsitty asianmukainen lähde. Lisää 3M:n ekoprojekteja heidän Sustainability-sivuillaan.